Nettikirppispenkki

Pikkuisen paleltaa jo enkeliäkin etupihan kukkapenkissä.

Penkistä puheenollen - hommasin yhden penkin lisää. Huomasin sunnuntaina nettikirppiksellä tällaisen metallituolin.

Ei nyt ihan sata-nolla iskenyt ohimoon, mutta sen verran iski kuitenkin, että tunsin tarvetta. Sovittiin haku, ja siinä hän nyt on. Edellinen tuoli oli puuta, ja vuosia vanha. Istua siinä ei ole enää tänä kesänä uskaltanut, katseita se juuri ja juuri vielä kesti.

Nyt ei lahoa! Ja ruostehan on vain kunniaksi, kuten rypyt vanhuksella.

Aika syksymäistä alkaa muuten olemaan. Satoa on korjattu ja osaa vielä odotellaan.

Suurin sato tälle kesää on tässä. Pientä raakuutta on vielä, mutta osittain on jo hyvinkin kypsää. Liekö sitten enemmän rakentaja vai talli...

Maalaushommia olen aloitellut - sillä seurauksella, että on saatu houkutelluksi se perinteinen äkäinen ja varoittamaton rankkasadekuuro paikalle kesken pensselinheilutuksen. Sanottakoon, että pahasti ei mennyt pilalle kuitenkaan. 

Hirmuisen ihana kesä on ollut. Ommeltua ei ole tullut ollenkaan, sillä seurauksella, että luottokoneistajani kuittaili jo minun ryhtyneen maajussiksi, kun kävin peittariin neuloja ostamassa ja tunnustin alkavani taas ompelemaan. Mutta pihahommissa on oltukin, ihan hirveän paljon ja onnellisena. Kauheasti mitään uutta en ole edes tehnyt, kunhan touhunnut, nyppinyt, siirrellyt ja nauttinut. Onhan sitä siinäkin.

Humalasta otin heinäkuussa jakotaimia puutarhakaaren alta ja siirsin niitä pikkuliiterin takaseinälle kasvamaan. Verkko on lapsuudenkotini edesmenneen koiran häkkiä, ja kannakkeet on leikkimökkiin ostetuista Ikean halpisverhotangoista yli jääneitä. Onpahan nyt hommaa niilläkin.

Portaiden ruukkuistutuksista piti poistaa huonoksi menneet kesäesat ja istuttaa tilalle syksyistä. Hopeaputous on aina vaan se sama vanha, joka jo touko-kesäkuussa paikalleen aseteltiin.

Meillä eletään uutta kummallista elämää nyt, kun nuorimmainenkin tenava aloitti peruskoulun, eikä minun tarvitse aamulla töihin mennessäni raahata mukana yhtään vastentahtoista ja unista lasta. Se unisuus ja vastentahtoisuus jää kotiin, ja sitä komennetaan kehotetaan puhelimitse pitkin työpäivää milloin kouluun, milloin kotiin tai läksyjentekoon. Aika erilaista on. Aika aikansa kutakin, ja kaikessa omat hyvät puolensa. Ja mitä näitä nyt on.

Keinupenkki

Kun tämä kesä meitä näin hemmottelee, piti ulos saada lisää taukopaikkoja.

Halpahallin verkkokaupassa oli tämä oivallinen metallikeinu, joka ei vähästä hätkähdä.

 Väri on kaunis harmaa, jossa mukamas näkyy vanha tummempi pinta alta.

Leveyttä on sen verran, että kolme mahtuu istumaan yhtäaikaa. Yksin voi mennä pitkäkseen ja roikottaa jalkoja käsinojan yli. Monen viikon yhtäjaksoinen pouta on antanut pitää tyynyäkin yötäpäivää keinussa taivasalla.

Juuri nyt vaikuttaa ennusteiden mukaan siltä, että viileämpää ilmaa alkaa virrata joka kolkkaan kotomaata. Ukkonenkin jyrisee jossain kaukana jo toista päivää. Ehkä haen tyynyn sisälle, kaiken varalta.

Viime talven ennätyspaksut lumikerrokset saivat laventelin talvehtimaan ensimmäistä kertaa onnistuneesti. Tämä oli iloinen yllätys - varsinkin tällaisena kuivana kesänä, kun moni kestävämpi vanha perenna on kuollut paahteiselle etupihallemme. Minulla oli pitkään se periaate, että vanhoja istutuksia en kastele, mutta tämän viikon ajan olen jo poikennut siitä periaatteesta. Siinä uhkasi käydä niin, ettei paahteisimmassa eteläseinustan kivikkopenkissä olisi kohta kasvanut enää edes ne sitkeimmät rikkaruohot, toivotuista kasveista puhumattakaan!

Moni on jo tuskastunut tähän kuumuuteen. Minä en valita periaatteestakaan, kun kuitenkin taas kaiken talvea palelen ja odotan kesää. Nyt sitä kesää on saatu, ja olen kiitollinen siitä. Töihinpaluukaan ei tuntunut samalla tavalla arjen iskulta vasten kasvoja, kun lomasäät jatkuvat, ja vapaahetkinä on voinut jatkaa pihahommia ja autotallin rakennustöitä. 

Niittoon ja potunnostoon...

Tässä komeilee uusin aarteeni, olkaatten hyvät: 

 

Niittokonehan se siinä.

Kevättalvella tuli pihasaunan minulle myynyt miekkonen töissä jututtamaan ja kysyi, kiinnostaako ruosteinen rauta. No tottakai kiinnostaa. Aina.

Sain luvan käydä hakemassa samasta paikasta pikkukatoksessa olevia hevosvetoisia työkaluja, mikäli ne minua kiinnostaisivat. Heti kun ne metriset hanget sulivat päältä, piti mennä tarkistamaan, mitä siellä olikaan. 

No siellähän oli niittokone ja peremmällä vielä perunannostokone! 

Pottukone siirrettiin meille myös, mutta sille en ole vielä tehnyt paikkaa. Mietinnässä on myös, otetaanko koneesta pelkät rautapyörät. Siinä kun ei muuten ole juuri nähtävää. Niittokone pääsi kivirivin reunimmaiseksi  omalle hakepedilleen. Kaivoin kymmenisen senttiä maata nurmikoineen pois, ja levitin pohjalle paksun kerroksen kierrätyslehtiä. Onneksi en ollut tyhjentänyt paperinkeräyssäkkiä koko kesänä!

Päälle silputtiin oksasilppurilla kolme kottikärryllistä oksahaketta. Niin kuivaksi ja kevyeksi oli menneet nuo risutkin, että päälle piti laskea reilusti vettä, jotta kerroksen sai asettumaan napakasti paikalleen.

Siinä hän nyt majailee. Ja tykkään hänestä oikein kovasti! 

 

Portaiden muodonmuutos

Kun olimme asettuneet taloksi uuteen kotiimme ja rakentaneet ne portaatkin, jäi niiden pintakäsittely jostain syystä kokonaan tekemättä. Portaat tehtiin ruskeasta kestopuusta, ja siihen aikaan ne näyttivät ihan hyvältä niinkin. Nyt ne olivat kuitenkin väsyneet ja väriltään aika harmaat, mutta eivät hyvällä tavalla.

 

Lomapäivien käydessä yhden käden sormin laskettaviin määriin tulee kiire toteuttaa sellaisia juttuja, jotka normaalisti jäävät tekemättä, koska työt. Päätin käyttää yhden lomapäivän portaisiin, joita pitkin olisi taas mukavampi palata töistä kotiinkin. 

Minä olisin tykännyt harmaista portaista, mutta mietitytti, muuttuuko talon väri ruskeaksi, jos portaat ovat selkesti harmaat. Talon maalisävy kun on hyvin lämmin harmaa, Teknoksen 'beast'. Ruskeat olivat kaikki ihan nounou, joten jäljelle jäi vielä harmaatakin tummempi musta. Tikkurilan Valtti plus -terassiöljyssä oli valmiina sävynä tällainen musta, ja siihen uskaliaasti päädyttiin.

Ja nyt mentiin sitten ihan puhtaasti estetiikka edellä. Nuo vanhan mallin portaathan on olleet siitä näppärät, ettei niissä enää hiekka ja tomu erotu, kun ovat hiekanharmaat itsekin ja pinta niin himmeä. Arvattiin kyllä, että mustassa näkyy sitten kaikki, mutta toisaalta niitä tulee ehkä enemmän nyt harjattua puhtaaksi, mikä taas vähentää kulumista, kun hiekka ei pääse koko ajan hiomaan pintaa, ja sitä paitsi - onhan nämä keväällä aikaisemmin istumislämpöiset, kun väri on tumma ja kerää lämpöä!

Kukkapenkki on aika surkea näky juuri nyt, mutta katsokaa portaita, älkää kukanraatoja. 

Harjaamisen helpottamiseksi haaveilen, että portaat olisivat jatkossa tyhjänä kaikesta kukkapurnukasta ja muusta sälästä. Ajattelin nostaa ne seinälle, kunhan keksin kivan ratkaisun siihen. Tuo laatikkokin olisi seinälle nostettuna periaatteessa ihan ok, mutta vähän turhan syvä. Täytyy katsoa laatikkovarastot läpi, onko mitään matalareunaisempaa.

Saman käsittelyn saivat myös arkikuistin portaat, jotka olivat, jos mahdollista, vielä surkeammassa kunnossa kuin pääoven rappuset. Siellä on koko portaiden ympäristö edelleen vähän kesken, mutta hyvin toimii näköjään näinkin, kun ei saada viimeisteltyä! Ja vanhoista tiilistähän oon aina kovasti tykännyt... ;)

Mutta olihan se kova urakka! Öljy oli ihana levitettävä, värjäsi yhdellä kerroksella hyvin ja kuivui tasaisesti. Päänvaivaa aiheuttivat kuitenkin kaikenmaailman kolot ja mutkat, joihin ei meinannut päästä millään. Sekä minä että pensselit olivat aika räjähtäneen näköisiä, kun viimein sain projektin päätökseen. 

Vaahtomuovisivellin on huippu porraslautojen välien vahaamiseen, mutta uritetun laudan päälliseen toimi paremmin Clas Ohsonin perussivellin. Vanhalla pyyhkeellä pyyhin liiat vahat perästä päin pois, jos johonkin jäi turhan paksu kerros. Ja jos joku inspiroituu tästä aloittamaan öljyämistyöt, niin muistakaa, että öljyiset rätit pitää kastella kauttaaltaan ennen hävittämistä, etteivät ne syty itsestään palamaan roskiksessa. 

Työn iloa tai leppoisaa lomaa, mikä kenellekin parhaiten sopii!

Viimeisten säteiden aikaan

Kesäilloissa on jotain äärimmäisen haikeaa. 

Se tunne, että tämä ei kestä ikuisesti. 

 

Ilma on lämmin ja täysin tyyni, ja ympärillä niin hiljaista, että kuulee oman sydämensä sykkeen. 

Jokaisen kuihtuvan kukan kohdalla teen surutyötä. Ollaan jo ohitettu juhannus.

Samalla eletään vuoden parasta ja ainutlaatuisinta aikaa. Päivällä lenkillä ollessa tuntui, että jokaisesta puusta kuului linnunpoikasten vaativa piipitys. Lintujen ruuhkavuodet.

Ilma on tyyneytensä vuoksi sakeanaan hyttysistä, mutta niitä uhmaten kävimme pihakierroksella, sillä auringonlasku suorastaan pakotti ikuistamaan pihan sen lempeän haikeassa valossa.

Haikeudesta huolimatta mieli on samaan aikaan niin hyvä. Lämmöstä on saatu nauttia enemmän kuin viime kesänä yhteensä, ja lomakin on vielä kokonaan edessä. Tästä tulee väkisinkin hyvä kesä.