Instaseuraajat jo tietävätkin, että löysin muutama viikko sitten Vilin valinnan pihakirppikseltä komean puulaatikon. Painoa ja tukevuutta löytyy niin reippaasti, että kanniskeltavaksi laatikko on turhan raskas jopa tyhjänä. Niinpä se tarvitsi ilman muuta alleen kääntyvät pyörät.
Rengas- ja monissa muissakin asioissa voi aina luottaa vanhaan kunnon Clas Ohsloniin, ja niin kävi nytkin. Viikonloppuisella akkain humputtelureissulla kävin keräämässä ostoskoriini kasan laatikkoon sopivia mustia renkaita neljän euron kappalehintaan.
Maanantaiaamu on oikein hyvää renkaidenruuvaamisaikaa, ja niinpä laatikko valmistui käyttöön jo tänään.
Ja koska se pyörähtää nyt niin kevyesti miten päin tahansa, voin helposti kääntää myös julkisivun toiseksi. Harmahtavan savi- tai maalitöhnän alta löytyi tämä TNT-tekstipuoli, josta voisi päätellä laatikon sisältäneen ennen muinoin räjähteitä.
Laatikko pyöritellään täytön ajaksi ulko-ovelle, ja siitä se kärrätään täytenä takaisin Uuniseppien tekemän Harmonia-kaakeliuunin viereen. Lämmityskausi voi minun puolestani alkaa, vaikka toivonkin kyllä hartaasti, että lämpimät syyssäät jatkuisivat mahdollisimman kauan. Kaunis puulaatikko on kuitenkin edes pienenä lohtuna, kunhan kylmät ilmat ovat täällä.
Kaunista ja kuivaa syyssäätä toivon hartaasti myös siksi, että tällainen projekti on hiukan kesken vielä. Pöydän jalkaosa odottaa viimeistä maalikerrosta, minkä jälkeen koko komeus on raahattava vielä ulos. Kansi jää siis puupinnalle ja patina kannessa jää näkyviin. Suojaksi levitän siihen värittömän vahan. Sama kohtelu odottaa myös penkkejä.
Yksi ongelma urakassa on. Pöydän kannen leveän lankut oli paikattu näyttämään maalattuna yhtenäiseltä levyltä, ja raon täyttävä harmaa massa on supertiukassa. En haluaisi puuhun tuoreita jälkiä, joten massan poistaminen on todella hankalaa.
Mutta se on vain hidaste, ei este. Uskon tästä pöytäryhmästä tulevan vielä oikein soman!