Suolaa haavoihin - haaste

Olen yrittänyt tietoisesti olla ajattelematta liikaa kesää. Viime kesä jäi ainakin henkisellä tasolla melkein välistä, kun lämpö ei juuri luita hellinyt, eikä kesäfiiliksiin siksi oikein päässyt, joten tuntuu, että on tuplaikävä kesää normaaliin verrattuna. 

sinisievikki

Mutta Teijan haastamana ryhdyin kuitenkin etsiskelemään, löytyisikö kuvatiedostoistani sinivalkoisia kukkakuvia. Arvelin, ettei sinisiä löydy kuin yksi tai kaksi, mutta olihan niitäkin sentään jokunen. Valkoisia tiesinkin olevan, kun se on vaaleanpunaisen ohella lempikukkavärini. 

Nykyisen kotikuntani keskustassa kasvaa parkkipaikkojen reunamilla norjanangervoita, joihin ihastuin heti tänne muutettuamme, reilut kymmenen vuotta sitten. Olkoon kuinka tavallinen ja tylsä tahansa, minusta se on kaunis. Niitä tuli myös meidän pihaan, ja niihin liittyy myös yksi hupainen muisto. Ne nimittäin on kaivettu juurakoina ystävän pihasta, ja koska juurakot olivat valtavia eivätkä nousseet pelkästään käsivoimin kuopistaan, kiskoimme me autoon kiinnitetyillä kuormaliinoilla ne ylös. Ei muistunut siinä työn touhussa nenä mullassa ihan mieleen, että mites sitä räikkää oikein käytettiinkään, niin vetäistiin liinan päät vetosolmulle ja alettiin kiskoa. Arvatkaapa, oliko solmu autolla vetämisen jälkeen tiukka. No, pätkä poikki, solmu roskiin ja sytkärillä reunat liinojen päistä, etteivät lähde purkautumaan. Homma hoitui, eikä kenellekään tulut paha mieli. Kukaan ei ole myöskään tullut valittamaan, että liinat olisivat parikymmentä senttiä liian lyhyitä.

Ja meillä kukkii joka kesä kauniisti!

Japaninangervoa minulla on vaaleanpuna-valkoisena ja tässä alakuvan värissä. Ihana kasvi, joka leviää hyvin, kasvaa komeana ja kukkii melkein koko ajan. Kerrassaan mainio etualan reunakasvi perennapenkkiin!

 Hopeahärkki on melkein riesa, mutta toisaalta tosi komea sopivalla paikalla.

 

kurjenmiekka

 

Talvi tekee tehtävänsä, ja perennojen nimetkin unohtuvat hetkeksi. Taustalla on kuitenkin sinertävä jalopähkämö - ehkä?!

Valkoapila jakaa tämän avioparin mielipiteet. Minä tykkään, siippa ei. 

Onneksi kylvin sitä pihan reunamille jo ennen kuin tiesin puolison mielipidettä. Leikkaamattomalla nurmikolla komeilee nykyään laajat, kauniit, valkoisenaan kukkivat matot. Tämä kuuluu myös kanojen lempiherkkuihin, ja sitä saavatkin lapset surutta niille käydä kiskomassa.

Sormustinkukka kuuluu niihin lemppareihin, joista en koskaan luovu, asuttiinpa missä tahansa. Käsittämättömän kauniita - ja helppoja. Väriyhdistelmät ovat joka kerta silkkaa yllätystä.

 

Viimeisessä kuvassa ollaan kyllä jo enemmän liloja kuin sinisiä, mutta koska kuva on nätti, saa se olla siinä.

Ukonhatut on tuotu kotoani Pohjois-Pohjanmaalta. Viime kesänä siihen iski joku öttiäinen, ja näin kaunis kukinta jäi näkemättä.

Kiiltoleimu kukkii keskipihan penkissä syksyllä niin, ettei sitä voi olla huomaamatta. Iltahämärällä se suorastaan hehkuu valkoisena.

Päähenkilöt kuvassa ovat liloja paperikukkia, mutta alla on myös valkoisia. Tämä yksivuotinen kylvettävä kesäkukka on yksi paahteiselle etupihalle sopivia suosikkejani.

Ja kielo kuuluu itsestäänselvästi tähän kuvasarjaan. Se on pelastettu kaivurin telojen tieltä pihan reunamilta, ja siirretty myöhemmin kukkapenkkiin kasvamaan. 

Akileija, kai lehto-sellainen, oli viime kesänä aika sininen.

Lavatarhassa kukkii valkoinen herne.

Ja pihlaja sekä tuomi kukkineen kotipihan koristuksena, jo ennen meitä tällä tontilla eläneinä.

Takapihalla on omasta metsäpalasesta siirrettyjä saniaisia, ja niiden alla kasvaa mattona rönsytiarella.

Tiarella saa joskus tulevaisuudessa varjoa myös lumipalloheidestä, mutta siihen menee vielä vuosia. Viime kesänä pääsimme nauttimaan ensimmäisestä kukinnasta, ja parikymmentä palleroa pikkupensaaseen ilmestyi.

patjarikko

Puutarharomantikkona olen istuttanut lukuisia pensasruusuja pitkin pihaamme, ja parina kesänä niiden kukinta on alkanut olemaan jo näkyvää. Juhannusruusu on tällä hetkellä ainoa valkokukkainen lajike.

Viimeisten kuvien vinkki on hyvä mutta halpa. Ojan varsilla kasvava siankärsämö on kuivaan ja paahteiseen hiekkamaahan mitä kaunein kasvatti! Vähän se on innokas juurten kautta leviämään, tai liekö siementämällä, mutta helppo sitä on myös maasta juurineen repiä pois, kun alla on rouheaa hiekkaa. Kukinta kestää pitkään ja on kaunis. Moni on yllättynyt huomatessaan, mitä minulla penkissä kasvaa, ja vielä enemmän sitten, kun on kuullut, että se on siihen tarkoituksella istutettu.

Kovasti voimia ja sitkeyttä kaikille kesää kaipaaville! Ja anteeksi tämä pieni suolaripaus haavoihin. 

To Do -lista kesälle 2017

Kun piha on vielä kovin harmaa, ja nurmikkokin osittain lumen peitossa, on hyvä hetki miettiä, mitä tulevana kesänä duunaillaan, ja mitä on jo tehty. Postauksen kuvat on ongittu kuvakansioista parin-kolmen viime vuoden ajalta, ja osa niistä onkin kadonnut aikaisemmista postauksista, kun jostain bittiavaruuden oikusta menetin puolet blogini kaikista kuvista pari vuotta sitten.

Ensimmäisiä tavoitteita on pergolan alle ladottava tiililattia. Tiilet on jo tiedossa, ja koska ne ovat vuosikausia maanneet maata vasten luonnon oikkujen armoilla, uskon niiden kestävän jatkossakin ehjänä talvien yli. Tiilien alle tarvitaan kuitenkin hiekkaa ja soraa ja ties mitä, ja ne puuttuvat vielä. Kyllä kivi voikin olla ostettuna kallista!

Suunnittelimme latovamme tiilet kaarevaan muotoon niin, että ne myötäilevät kelapöydän reunaa ja saumat tulevat kuten tiililadonnassa, seuraavassa rivissä edellisen tiilen keskikohtaan. Siten tuolin takajaloille on ehkä helpoin löytää paikka pinnalla, joka tuskin tulee olemaan täysin tasainen.

Etupihalle kaipaan kovasti rinneangervopensaita edellisten kuoltua toissa talvena. Se oli ihmeellinen talvi, kun herkät lajit jatkoivat keväällä elämäänsä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta takuuvarmoille kävi huonosti. Niin kuin nyt tuolle rinneangervolle. Etupihan penkissä on edelleen sen mentävä aukko. Montakin.

Oman tontin miljoonista kivistä ladottua reunusta pitäisi jatkaa takapihan puolelle.

Se on sellainen inhokkihomma, mutta lopputulos kyllä palkitsee vaivannäön. Jo tehdystä reunuksesta olisi hyvä päästä puhaltamaan roskat pois sitä mukaa kun kivien välit kuivuvat talven jäljiltä.

Kuvan oikeaan reunaan pitäisi kaiketi olla syksyyn mennessä ilmaantunut autotalli. Antura ja perustus talvehtivat vielä, mutta kunhan ympäristö kuivuu riittävästi, päästään jatkamaan tallitöitä. Etualan villiintynyt kivikkopuska kaipaisi lujaa otetta ja karsivaa kättä. Ruusupensaita sieltä on leikeltykin, mutta muuten siellä kasvaa kaikki oman onnensa nojassa. Pientä jakamista ja karsimista olisi hyvä tehdä. Jos ehtii, jaksaa ja muistaa. Tällaisista en stressaa missään tapauksessa, sillä minusta pienesti villi on kauniimpaa kuin liian ojennuksessa oleva.

Takaseinän ovi johtaa syksyllä terassille. Uskon ja toivon niin. Se ei ole iso projekti, kun vain jäisi aikaa niiltä isommilta.

Kasvimaan alias lavatarhan suhteen tein sellaisen periaatepäätöksen, että mitään en sisällä esikasvata. Paitsi pottuja idätän. Muut ostan taimina suoraan, kun viime keväänä tajusin, miten halvalla niitä saa. Näin kodinhoitohuoneen pöytätila säästyy pyykin viikkaukselle vapaana koko kevään. Tomaatista luovun tänä kesänä kokonaan, ellen sitten hanki jotain seinänvieruskasvihuonetta. Avomaalle en niitä kuitenkaan edes yritä. Säästän senkin tilan vaikka porkkanalle, jota olisi mennyt viime kesänä paljon enemmän kuin sitä kasvoi. Kun syksyllä sain tuohon tuon neljännenkin lavan, on minulla nyt komeasti tilaa kiertoviljellä. Johonkin saattaisi mahtua vaikka punajuuriakin.

Tämän kivirivin toisella puolella on vihreää ja mukavaa, mutta toinen puoli on autotallinrakennusravassa. Kunhan talli nousee, on aika siistiä kivikon reuna toiseltakin puolelta katseenkestäväksi.

Kanatilanne on vielä avoin. Aikaisemmista kesähoidokeista vain yksi on enää elossa, muut kanat on kuolema korjannut talven aikana. Häkki kuitenkin olisi, ja uudet kanat sinne kyllä saisi helpostikin, jos vain niiden talviaikainen hoito järjestyisi taas jotenkin. Kanoja tai ei, toivoisin tällä kertaa pääseväni itse syömään pensaista mustaherukat. Marski-pensaat lavatarhan takana alkavat olla jo uskottavan kokoisia. Tässä kuvassa ne viettävät vasta ensimmäistä kokonaista kesäänsä meillä.

Etupihalla suurin projekti lienee siitä nauttiminen. Ensiksi kukkii tuomi, ja samaan aikaan naapurin pihaa suojaava koivikko saa pakahduttavan suloisen vihreän hunnun oksilleen.

Pian onkin jo täysi kesä, ja saa katsoa tosissaan, että näkee jokaisen kukkasen nauttiakseen niistä kaikista. Joitakin aukkopaikkoja tuosta löytyy, ja uusien lajien sijaan aion jakaa siinä jo olevia kattamaan tyhjät kohdat. Paitsi vaaleanpunakukkaista japaninakileijaa on varmaan pakko hankkia, kun Hankkijan mainoksessa sellaisen näin.

Tähän reunaan yritän muistaa kylvää taas sormustinkukkaa, jotta saisin ensi kesänäkin nauttia sen kukinnasta. Viime kesänä sain pelkät lehtiruusukkeet. Kova talvi vei osan sormustinkukistakin, tai sitten jokin muu. Unikkoa tuohon kylvetään myös ihan ehdottomasti, edellisten kesien tapaan.

Sitten on vielä yksi vanha sauna, josta toivon meille pihavajaa. Paikkaa, johon saisin piilottaa lapiot ja haravat, ruukut, kottikärryt ja lannoitesäkit. Keskiviikkona tapaamme vihdoin tuon autiotalon omistajan ja pääsemme hieromaan kauppoja kehikosta. Jos kaikki menee hyvin, saamme ryhtyä ylihuomenna tosissaan miettimään vajan sijoitusta pihallamme ja purkamaan lahoa ulkovuorilautaa pois hirsikehikon ympäriltä. Onnenpotkuja neuvotteluihin otetan vastaan.

 

  

Ihanaa lähenevää lämpöä ja kevättä kaikille!

Kaukokuvia

Pitkään olen jo ajatellut kokeilla, mitä kotipihan pikkulinnut sanovat kamerasta, jos sen tuuppaa lähelle ruokintapaikkaa.

Arvasihan sen, ketkä siihen ensimmäiseksi tuppautuvat ruuan äärelle, vaikka varoituksiaan aikansa huutelivatkin. Nämä uteliaat pikkutirpat eivät kauan kameran naksahtelua jaksaneet arastella.

Muut lajit loistivat poissaolollaan. Kunhan joskus on enemmän aikaa ja ulkona hyvä ilma, taidan siirtää istumapaikan lähelle ruokintapaikkaa, katan herkkuja joka nokalle ja siinä ilmoista nauttiessa painelen kaukolaukaisimen nappia aina kun näyttää, että sillä voisi johonkin osua.

 

Hauskin kuva tämän päivän kokeilussa oli tietysti tämä:

Iloista loppuviikkoa - ja loppuvuotta!