Mummonneliöhurahdus

Päätin pari päivää sitten, että uudenvuodenlupaukseni liittyy virkkaamiseen. Päätin opetella virkkaamaan ainakin isoäidinneliöitä ja kukkia. Sitten kävi niin, että hurahdin.

 Mummonneliöiden perusteet tulikin opituksi jo tämän vuoden puolella!

Vaaleanpuna-turkoosi neliö on ihka ensimmäiseni, ja sen se on näköinenkin! Ei siinä ole kauheasti kerrottavaa jälkipolville, mutta sentään se niille kelpasi barbien vessan matoksi.

Toinen kokeilu kotoisen harmailla Nalle-langoilla sujui jo paremmin, ja alkoi muistuttaa jollain tapaa säännöllistä neliötä. Ensimmäinen neliö meni tiiviisti ohjetta tuijottaessa ja tuskaillessa, miten tällaisia koskaan voi osata tehdä ilman ohjeita, mutta sitten systeemi alkoi hahmottumaan jollain tapaa loogisemmaksi, ja nyt ohjetta ei enää juurikaan tarvitse. Ei se niin hankalaa ollutkaan, myönnetään!

Eniten alkuun auttoi tämä Novitan sivuilta löytynyt ohje kuvineen. Toinen loistoapuri oli Youtuben videot aiheesta. Aloituskohdan siirtämisestä kulmaan oli yksi erinomainen video, johon aion perehtyä vielä ajan kanssa, jotta hoksaan systeemin. Tämänhetkinen aloituskohtani on Novitan ohjeen mukainen, mutta ainakin videolla se näyttää siistimmältä kulmaan siirrettynä.

Koko innostus isoäidinneliöihin lähti näistä Novitan Bambu-lankakeristä, joita hinnoiteltiin töissä joulualeen. Värit ovat superkauniita pastelleja (mikä kuvista ei kyllä välity, kun on otettu pimeässä), ja sopivat toisiinsa täydellisesti. Paksuus sopi kotona jo olleelle virkkuukoukulle, ja pehmeys on herkkänahkaisellekin luksusluokkaa.

 

50% bambu-viskoosia, 50% puuvillaa

 Miksette ole kertonut, että virkkaaminen on niin hauskaa? Mitä tiedon pimittämistä! Täytyy tosin muistaa, että olenhan virkannut ennenkin, ainakin yhden leijonavillatakin lapselle ja valkoisen vessan maton trikookuteesta. Mutta silti. Miksi kukaan ei ole muistuttanut, että virkkaapa välillä! ;)

Olohuoneen lattialle ilmestyi lankakorikin, kun tonttuasioilla kierrellessäni hoksasin Clas Ohlsonilla kauniin rautalankakorin. Eipä mennyt kauankaan, kun sille löytyi oivallinen käyttötarkoitus. Lankojakin siihen mahtuu reilusti lisää, joten lankakauppaan saattaa tulla lähiaikoina asiaa.

Uudenvuodenlupaukseni koskee siis enää virkattua kukkaa. Ei ehkä ihan mahdoton tavoite!

Tuli iso jytky!

Ehhei, ei syntynyt vauvaa, ei isoa eikä pientä, mutta muutama kilo kudetta muuttui metriseksi matoksi. Tämä siis virkkasi maton! Omasta päästä soveltaen, mahdollisimman yksinkertaisesti, hakien tuntumaa virkkaamiseen, haeskellen tasaista käsialaa ja kokeillen, onko virkkaaminen hauskaa vai ei. No on se.

Matto on suunniteltu uuden talon vessaan, joten se tulisi kuvatakin siellä, kuten makkaranpaistopallikin uuden talon uunin edessä, mutta koska vessasta puuttuu pönttö, on sama kuvata mattokin nykykodin makuuhuoneen lautalattialla. Yhtä vähän molemmissa voi asioillaan istua. Matto on tehty yksinkertaisesti ketjusilmukoita pitkä rivi virkaten, siitä kiinteillä jatkaen, ja lopuksi koko hökötys on kierretty ympäriinsä piilosilmukoilla.

Tekijällä ei ole ollut aavistustakaan siitä, miten kerää vaihdetaan tai miten kuteiden päät päätellään, mutta kieputtelin niitä alku- ja loppupäitä koukun avulla ees-taas silmukoiden mutkiin, kaikki samalle puolelle mattoa jotta toinen puoli kestäisi katseita - edes niitä vähemmän kriittisiä. Joten ei katsota nurjalle. Sitäkään en tiedä, saako tällaista mattoa oikeasti pestä koneessa, mutta minä kokeilen sitä ihan varmasti, kunhan se likaantuu. Täällä asuu nimittäin maailman laiskin matonpesijä.

Sain äitimummon kylään maanantaina, ja pari yötä ehdimme lasten kanssa iloita totisen mummon läsnäolosta. Totisella mummolla en tarkoita vakavaa mummoa, vaan sellaista, joka on oikeasti mummon tittelinsä lapsenlapsilla ansainnut, en tällaista feikkiä kuten minä. ;)

Totisten ja valemummojen turistessa mukavia keskenään syntyi maanantai-iltana pari trikoopaitaa, molemmat omille mukeloille. Kankaat on ostettu Royal-tuotteesta - ihania marjametsä- ja kaupunkimaisemia! Kultakutripaidan koko 86, eli vielä vähän iso kuopukselle...

Petronella-paita on pojalle luultavasti nyt ihan sopiva. 92-koon peruspaidasta sain viimein piirretyksi 98-kokoisen version. Molemmissa paidoissa kanttauksena Jofotexin keskiruskeaa resoria.

Vessan maton virkkauksesta jäi yli muutama kerä valkoista matonkudetta, ja päätin tehdä niistä jotain pientä. Eräänä iltana googletin virkatun korin ohjeita netistä, ja löysinkin. Sellaisia ohjeitahan on pilvin pimein tarjolla, ja melko lähelle samanlaisia varmaan suurin osa. Oman ohjeeni tulostin tällaisesta blogista,  ja sisuunnuin, kun postauksen kommenteissa joku kehui lastensa virkkaavan koreja innoissaan tämän ohjeen opastamana. Jo se nyt on kumma! Minä en pekkaa pahemmaksi jää, päätin, ja virkkasin myös. Oppia ikä kaikki!

Ennen kuin sain korin kuteenpäät päätellyksi, oli se jo hävinnyt näköpiiristäni, ja löytyi myöhemmin lastenhuoneesta. Tärkeisiin tehtäviin se pääsikin, ja siellä saa ollakin! 

Ehdinkin jo tätä virkatessani ajatella, mitä tällä tekisin, kun tuli ostettua valmiina yksi vastaava kori, ja neulomukset ovat jo siinä säilössä. Nalle sai tästä turvallisen talvipesän, joten hyviä unia vain sillekin!

Neulomukset, niin. En todellakaan ole edelleenkään mikään superneuloja, eikä kärsivällisyys tahdo riittää minkään suuremman työn toteuttamiseen, kun kerän puolivälissä katse jo haikailee ompelukoneen perään ja ajatukset alkavat kiertää sitä samaa vanhaa rataansa: ompelukoneella saa niin nopeasti valmista, miksen tee sillä! No villasukkia sillä on hankalampi tehdä, minä en ainakaan osaa, ja sellaisiin riittää vielä kärsimättömänkin pinna puikoillakin. Omille varpaille syksyn ensimmäisen lämmikkeet ovat siis täten valmistuneet!

Peruskamaa siis. S-marketista ostettua seiskaveikkaa, puikkokoolla 4, ja kymmenellä silmukalla per puikko (3o2n). Aikanaan opettelin neulomaan villasukat Käspaikan oivallisilla ohjeilla, ja nykyään saan sellaiset tehdyksi jopa ilman ohjetta. Muuten teen tietääkseni edelleen tuon ohjeen mukaan, mutta silmukkamääriä ja kantalapun korkeutta olen soveltanut omiin jalkoihini sopivammiksi.

Kangas-astiakaappikin pääsi viime perjantaina sisätiloihin, kun siskonmies tuli reippaana kaverina avustamaan omaa puolikastani sisälle kantamisessa. Päädyimme tuomaan tämän kuitenkin vielä tänne vanhaan kotiin, ettei tämä ole edessä lattioiden laitossa raksalla. Niitä on muuten alettu nyt laittamaan, jee! Pian pääsette näkemään vinyylilattiakuvia, ja myöhemmin kuulette tietysti myös käyttökokemuksia, jahka asumaan päästään.

Klasu ei pettänyt tälläkään kertaa, kun riiputti hyllyssään sopivan mallisia vetimiä vanhojen puisten tilalle.  Elinsiirtoprojekti on vielä vähän vaiheessa, kun kiinnitysruuveja joutuu lyhentämään muutaman millin verran ennen kuin käyvät näihin oviin, mutta hiljaa hyvä tulee. Meillä asuu pian 9 työtöntä valkoista puukahvaa!

Vähän tämä kämppä alkaa varastoa muistuttamaan, kun joka ikinen nurkka on ahdettu täyteen ties mitä, mutta vielä me mahdumme tänne itsekin! Vielä vähän aikaa....

Leijonankeltaisen lumoissa

"Virkkaus on ydinfysiikkaa" -asenne on kukistettu. On se osin sitä edelleen, varsinkin ne ohjeet, mutta jotain sentään voi oppia, olipa kuinka kovapäinen mummo tahansa! Ainakin kiinteitä silmukoita. Ja onhan siitäkin paljon apua, jos osaa laskea vaikka kolmeenkymmeneen. Viiteenkymmeneen jos kykenee, niin aina vain parempi.

Tuon takintekeleen virkkaaminen aloitettiin viidelläkymmenellä ketjusilmukalla, joista muodostui takin helma. Kiinteillä jatkettiin kohti olkapäitä, ja kavennukset ja levennykset onkin huomattavasti ihmisystävällisempää sorttia virkatessa kuin neuloessa. Sen kuin virkkaa kaksi kiinteää samasta reiästä tai hyppää jonkun turhan tuntuisen silmukan ylitse. Hirmuisen kätevää, sanon minä!

Kun näin Annikan laatiman virkatun villatakin ohjeen joskus sen ilmestyessä, en juuri korvaani lotkauttanut. Suloinen ilmestys tuo kyseinen takki, ajattelin mielessäni, mutta se on suunniteltu niille virkkausvirtuooseille. Parempi pysyä ompelukoneen äärellä vain, eikä sekaantua mihinkään noin epämääräiseen.

Mutta kuinkas kävikään. Maton virkkauksen aloitettuani eksyin uudelleen katselemaan kyseistä takkiohjetta, ja koska kielletty hedelmä houkuttaa aina eniten, päätin uhallakin yrittää. Sama vanha seiskaveikkamytty esiin, ja eikun ohjetta tavaamaan. Eräs puolialaston nukkeparka sai kutittavan villatakin, jonka virkkasin yhden illan aikana silmät ristissä kiiluen, innostuksesta tutisten. Siitä tosiaan tuli villatakki, eikä esimerkiksi housut! Ja koska nukkekin on epämääräisen muotoinen (hyvähän se on mykkää syyttää), on sitä myöskin takki. Hyvä pari.

Laiskuuttani jätin hupun virkkauksen puolitiehen ja tein pelkän pystykauluksen, samoin helma jäi melkoisen lyhyeksi, koska sen tekemisessä ei varsinaisesti olisi oppinut mitään uutta, vaikka siihen olisi virkannut kymmenen senttiä lisäpituutta. Nuket ei onneksi valita.

Oikeaan takkiin tein kuitenkin hupun, ja riittävän pitkän helman tietysti myös.

Lankana kulutin kolme kerää Novitan leijonankeltaista Keloa. Koukku oli sama, jonka ostin matonvirkkaukseen, eli se kasi-kokoinen. Napit on häthätää kaiveltu laatikoista, mitä sattui löytymään. Neljättä numiskaa kaivataan, ja kenties napit menevätkin joskus vielä vaihtoon.

Totesin myös, ettei virkkaaminen ole mikään köyhisten harrastus - yksi kerä Keloa maksoi Citymarketissa melkein 7 euroa, joten pikaisesti laskettuna tuollaisen takin langat maksavat n. 20 nykyrahaa. Saa ommella kalliista kankaasta hupparin, että kankaiden hinnaksi tulee 20e, niin ettei yhtään kangastakaan jää yli.

Tai jäihän siitä, tämän verran...

Mutta olipa tämän tekeminen lystiä! Ihan varmasti teen vielä lisää tällaisia. Tai jotain muuta, mutta koukulla kuitenkin. Jos Keloa olisi ruskeana, olisin jo tekemässä toista.

Anttilassa on muuten nuo Kelo-langat parhaillaan tarjouksessa: plussakortilla saa kerän vitosella. Ja niin höperö minäkin olen, ettei edes harmittanut, vaikka olin ehtinyt ostaa kaksi kerää kitumarketista kalliimmalla. Mutta entäpä jos ostaisin varastoon vaikka niitä violetteja, olihan nekin aika ihania?!

Kaikesta päätellen olen virkannut tätä takkia suu aika tiukkana viivana, sillä minun käsialallani tuosta ohjeesta muotoutui hyvin kapoinen 80/86-senttinen takki, kun taas samoilla silmukkamäärillä ja samalla koukkukoolla ohjeen laatija oli tekaissut 92/98-senttisen. No ei se ole ihme, jos käsialakin kiristää, kun intopinkeänä tekee ensimmäistä virkkuutyötään ikinä. Ala-asteen kartion muotoista pannulappuahan ei lasketa.

Ihanaa, että takille on seuraava käyttäjä jo masussa kasvamassa - tämähän ei kauan tuolle tytsylle mahdu. Jos olen oikein reipas, vuoritan takin joskus, minkä jälkeen sitä voisi käyttää vaikka lämpimien ilmojen ulkoilutakkina.

Juu tiedetään, tiedetään, kamalasti kuvia! Mutta annetaan toisen vouhkata, kyllä se sitten aikanaan rauhoittuu! Se on nyt vaan niin tärkeenä kun on oppinut jotain uutta, sellaista mitä ei koskaan uskonut osaavansa. Meidän tehtävänä on katsos nyt vain nyökytellä ja kehua kovasti - kyllä se siitä asettuu!

Minusta on muuten hirrmuisen mukavaa, että Tosimummossa käydään vilkasta kommenttikeskustelua, ja että täällä viihdytään. Mahtavaa! Lukijoitakin on ilmestynyt lisää, joten eiköhän kolmensadan lukijan rajalla ole sitten arvonnan aika! Kiitos teille kaikille!

Ps. lupaan, etten virkkaa arvonnan palkintoa! ;D

Ydinfysiikkaa

Minä haluaisin maton. Sellaisen pyöreän, matonkuteesta virkatun, valkoisen tai savenharmaan kaunottaren. Olin jo saada sellaisen, kun osallistuin kesällä erääseen blogiarvontaan, jossa voittona oli juuri tuollainen pellavanharmaa iso pyörylä, mutta enpä voittanut. Tietenkään.

Koska sellaista ei ole minulle kukaan tullut tyrkyttämään, ajattelin, että kaipa sellaisen tekee itsekin. Virkkaamisesta on aikaa, ja totta puhuakseni minusta vähän tuntuu, että onpa se saattanut jäädä kokonaan välistäkin, niin oudolta käsillätekemismuodolta se vaikuttaa.

Jotta kalliit matonkuteet eivät menisi ihan hukkaan, ajattelin kokeilla ensiksi laatikosta löytyneellä pienellä koukulla ja purkautuneella seiskaveikkakerällä, mitä sitä osaa. Loppupäätelmä: eipä juuri mitään. Tavanomaiset koukerot kyllä sujuu, nämä ketjut ja kiinteät ja pylväät ja puolikkaat pylväät, mutta entä kun pitäisi lukea ohjetta, joka on täynnä kaikenlaisia epäloogisia lyhenteitä, kuten tämä: "1ps aloitusketjun 3. s:aan = 8p." Jos tekee yhden piilosilmukan jonkun merkillisen kettingin kolmanteen silmukkaan, miten siitä tulee yhtä kuin kahdeksan pylvästä? Tuo on kyllä valetta, sanon minä!

Aikani yritin lueskella ohjetta ja odotella sen ihmeellistä avautumista, mutta tuo elämys jäi kokematta. Ihan hepreaa koko juttu! Poikanen ilmeisesti ymmärsi, missä mennään, kun kävi keinutuolin vierellä kehumassa ja kannustamassa: "Hyvä äiti, sinä ossaat tehä villasukan!" Villasukan niin, mutta entäs maton. Kangaspuilla se on huomattavasti helpompaa kuin tuollaisella pikkuruisella konnankoukulla. Ensimmäinen pyöreää muistuttava tekele, kahden sentin läpimittainen rinkula, päätyi nuorimmaisen leikkeihin, ja löytyi myöhemmin illalla vessanpöntöstä. Kuinka moni muuten osaa virkata purkautumattomia silmukoita? Minäpä osaan. Vaikka kuinka kiskoi, se epäpyöreä kolikko ei halunnut purkautua, ja siksi se kuopuksen käsiin päätyikin.

Lopulta laskin tuon ohjeen käsistäni ja koukuttelin ihan omin päin huvikseni illan hämyssä, lasten mentyä nukkumaan. Ketjusilmukoita, kiinteitä, pylväitä, ja kaikkea siltä väliltä. Vasta kun kierros tuli täyteen, aloin miettiä, mitä tekisin seuraavaksi. Priimaa en tehnyt, mutta sentään nukelle maton. Alku se on tämäkin, ja voitto se on pienikin voitto. Mutta miksi tuota kierroksen vaihtumiskohtaa ei voi saada saman näköiseksi kuin muuta ympyrää?!

Vieläkään minulle ei valjennut, uskallanko ostaa niitä kuteita - on tuo virkkaaminen sen verran salamyhkäistä touhua. Sinänsä se on loogisempaa kuin neulominen, kun purkautuvia kohtia on vain yksi (jos sekään, toim huom), eikä kepakon tippuessa kohtaa ihan yhtä vakava katastrofi kuin sukkaa neuloessa, kun jokainen silmukka purkautuu yhtä aikaa ja karkailee omille teilleen pitkin oikeita ja nurjia rivejä. Kyllä kangas on sentään looginen keksintö! Siitä kun leikkaa tietyn mallisen palan, se on sitten sen mallinen, ja leikkaamalla siitä saa toisen mallisen. Menepä nyt leikkelemään virkkuutyötä tai neulomusta samalla tavalla. Ja kun valmiin tekeleen viimein saa käsiinsä, toteaakin, että ohoh, tulipa väärän kokoinen. Neuletakkia on valmiina hankalampi kaventaa kuin trikoopaitaa. 

Lisäksi virkkaamisessa kipeytyy sormet! Voin vain kuvitella, miten kipeäksi itsensä saisi matonkuteilla ja jättikoukulla, kun jo tavallinen pikkukoukku sai vasemman käden etusormen kramppaamaan. Ehkä ostan mattoni kaupasta ja jatkan ompeluspuolella! Toisaalta tuollainen selättämätön ongelma vähän häiritsee, ja kiusaa alitajunnassa sen verran, että tekisi mieli opetella kunnolla ja lällättää sitten koko ohjeille. Uskaltaisinkohan kokeilla sitä mattoa ihan ilman ohjetta, samaan tyyliin kuin tein tuon pikkupyörylän?