Loma jolla "ei tehdä mitään"

Talvilomaviikko on alkanut, ja jalo suunnitelmani on olla suunnittelematta mitään ohjelmaa koko viikolle. Se, etten suunnittele mitään, tarkoittaa meidän taloudessamme sitä, että sohva vaihtaa paikkaa, kaappi ja sänkykin vaihtavat paikkaa, ja tässä tapauksessa on niiden lisäksi on vaihtunut esimerkiksi kuivausrumpu ja sängyn jalat.

On nimittäin niin, että vaikka tuo meidän uskollisesti palvellut jenkkisänkymme olisi kuinka hyvä nukkua, kiukuttaa semmoinen, ettei sen alle saa mahtumaan imurin suulaketta. Lastalla tai rikkaharjalla vedellessä jää johonkin nurkkaan aina pölyä, ja sitten ihmetellään, miksi on aina yöllä nokka tukossa. Niinpä aloin puuhaamaan sänkyyn korkeampia jalkoja, kun tajusin, että huonekaluliikkeissä myydän semmoisiakin.

Tuli kuitenkin mutka matkaan. Kaikissa harkitsemissani valmisjaloissa kiinnityssysteemi on pitkä kierretappi jalan yläpäässä, mutta meidän sängyn jalat olivatkin hiukan monimutkaisempaa sorttia. No hätäkös tässä - siippa päätti tehdä jalat itse. Kakkosnelosesta sorvaili samanlaiset kiinnityskohdat, ja sen verran karvalankun kylkiä höyläsi, että ne saattoi tuoda sisälle. Minä maalasin jalat valkeaksi kalkkimaalilla. Vanhat, paljon ohuempaa tekoa olevat jalat joutivat polttopuulaatikkoon.

Uudet jalat eivät kuvassa näy, mutta korkeutta tuli sängylle kymmenisen senttiä lisää, ja imurin suulake mahtuu nyt iloisesti kulkemaan sängyn alla, ja mahtuupa sinne muutama tenavakin. Lupasivat noutaa sinne joutuvat tavarat sieltä tarvittaessa, koska siellä on kuulemma hauska lymytä. No kun jalat vaihtuivat ja järjestys koko makuuhuoneessa, alkoi mutenkin tehdä mieli muutosta. Yöpöytiä olen jo pitkään katsellut sillä silmällä, että hankkiudun niistä eroon. Yläkuvassa on oikeassa reunassa näkyvillä vanhan mallin yöpöytä, jollaiset aikanaan kävin Citymarketista ostamassa. Valkoiset korit on jo aikaa sitten maalattu harmaiksi, ja siniruutuiset kankaat vaihdettu itse ommeltuihin beigesävyisiin. Ne ovat turhan maalaisromanttiset nykymakuuni, ja tänään kokeilin pientä muutosta. Haalasin eteisestä Ikean Hemnes-pikkupöydän tuonne nurkkaan ja pöllin pojan koulupöydältä siihen valaisimen. Heti alkoi näyttää paremmalta, etenkin, kun pöydän sävy on ihan sama kuin puolison aikoinaan nikkaroimassa sängynpäädyssä.

Näyttää pahasti siltä, että on haettava meille toinenkin Hemnes. Ja hankittava pojalle uusi koulupöydän valaisin! Narsissit majailevat muuten hedelmäcocktail-säilykepurkissa. Se on aika kaunis tuollaisenaankin, enkä ehkä ryhdykään sitä maalaamaan, vaikka alunperin ajattelin vetäistä sen mattamustaksi.

Olohuoneeseenkin on tullut sen verran muutosta (sen järjestyksen muuttumisen lisäksi), että sohva vaihtoi värinsä valkoisesta pellavaisen beigeen. Beigelle olin jossain vaiheessa jo melkein henkisesti allerginen, mutta toisin kuin aikaisemmat Ikean beiget päälliset, tämä uusi malli on sen verran vaalea, että näyttääkin yhtäkkiä hyvältä.

Sain muuten maalatuksi nuo pirtinpenkkien jalat valkoisiksi. Tuli aika paljon raikkaampi ja valoisampi, ja nyt maltan ihan helposti odottaa, että ilmat lämpenevät ja pääsen viimeistelemään pöytä- ja penkkitasot valmiiksi.

Ja koska lomaviikko on vasta alle puolessa välissä, ehdin aloittelemaan ompelujuttujakin vielä. Menoksi siis!

Harmaata pintaremonttia

Viime viikolla vietimme talvilomaa. Oikeastaan oli tosi hyvä, ettei lomaa saatu sijoitetuksi lasten talvilomaviikolle, sillä alkuviikolla vietetty koko perheen kylpyläloma sujui varmasti leppoisemmissa merkeissä ilman ruuhkaa uima-altailla, kun suurin osa kansalaisista oli jo palannut kouluun ja kuka minnekin sorvinsa ääreen.

 

Tuosta leppoisasta lomasta virtaa saaneena päätin tarttua tiukemmin ajatukseen poikien huoneen maalaamisesta, jota olin vatuloinut mielessäni ja vähän ääneenkin jo pitemmän aikaa. 

Kun muutimme uudenkarheaan taloomme marraskuussa 2011, tämä pikkuinen huone oli työhuoneena, ja seinät oli sudittu valkoisella. Kahden eläväisen pojan kammariin se on turhan arka valinta, ja niinpä tilalle telattiin hiukan tummempaa.

Ostin ihan summanmutikassa Halpa-Hallista Palett&Co:n harmaan vesiohenteisen sisämaalin, koska purkki näytti tosi kauniilta, ja koska koko sarja sävyineen vaikutti siltä, ettei sillä ihan metsään voisi mennä. Eikä mennytkään. Puolitoista purkillista 2,7 litran pönttöjä meni maalia tähän noin kymmenneliöiseen pikkuhuoneeseen, eli hintaa maalipinnalle tuli nelisenkymppiä.

Ja tunnustettakoon vielä sekin, että luin vasta äsken, että tämähän onkin Tikkurilan maalia! Kuvittelin kyseessä olevan joku "halpismerkki", ja maalatessani jännitin, millainen on maalin laatu, mutta turhaanpa jännitin. Hyvä oli, kaksi kerrosta telalla riitti peittämään valkoisen alleen ja maalausjäljestä tuli siisti, tasainen ja juuri sopivasti matta.

Huoneen järjestys vaihtui samalla, ihan vain koska lapset niin kovasti rakastavat sitä, että sängyn paikka vaihtuu välillä seinältä toiselle. Yhtä kuvauksellinen tämä huone ei nykyisessä järjestyksessään ole. Mutta ehkä huone on enemmän asukkaitaan kuin valokuvausta varten.

Vielä toistaiseksi pojankoltiaiset nukkuvat pinossa, isänsä jo edesmenneen ukin tekemässä kerrossängyssä. Siinä onkin niin tukeva peti, ettei toista! Täyttä puuta, ei nitise eikä huoju. Sängyn alle kirpparilta aikanaan hankittu vanerilaatikko taitaa olla seuraava maalausprojektini. Jahka nyt päästäisiin kesään.

Luovuin jokin aika sitten juniorikoon peitoista, ja samalla kun siirryttiin isoihin peittoihin, luovuttiin päiväpeittojen käytöstä. Kun lakanat on nätit, ei päiväpeitto ole niin välttämätön. 

Petin päätytolpassa roikkuu muuten pari viikkoa sitten ompelemani pikasurautus, jota voitaisi kai kutsua myös hoitorepuksi. Siinä kulkee nuorimmaisen varavaatteet sun muut tärkeät jutut hoidosta kotiin ja kotoa hoitoon. Perhepäivähoitolainen on ylityövapaiden ja sairauslomien vuoksi välillä varahoidossa, joten varavaatetuksen on kuljettava joustavasti mukana. Repun ompelusta jäi tyynynpäällisen kokoinen pala kangasta, jonka käytin tietysti ylemmän kuvan tyynynpäällisen tekoon.

Kyllä se vain niin on, että valkoiset listat näyttävät paljon paremmilta muuta kuin valkoista vasten. Eteläseinällä kun ollaan, on ikkunaan aikomus asentaa myös pimennysverho, jotta huoneessa pystyy nukkumaan aamuneljää pitempään. Kesällä se toimii myös viilentäjänä, kun verhon nurja pinta torjuu säteiden kuumentavaa vaikutusta. Entinen pimennysverho piti heittää jo pois, niin kärsinyt se oli viisivuotisen työuransa jäljiltä.

Aikaisemmin tuunaamani kaappi on ollut ovineen ahkerassa käytössä. Liitutaulukalvo laseihin oli juuri niin mieleinen ratkaisu kuin kuvittelinkin. Kun kuitenkin luette noita lasten kirjoituksia, kerrottakoon, että pulipuli on sellaisesta kumiluttanasta uistimesta tehty äärettömän tärkeä lelukala, josta on tietysti poistettu ne koukut. Taitaa olla mokoma hukassa, teksteistä päätellen.

Olihan se muuten käsittämätön määrä, mitä tuon huoneen seinistä löytyi pakkeloitavia koloja. En uskalla edes ryhtyä katselemaan talon muita seiniä kovin läheltä - ties mitä sieltä löytyy.

Mutta tähän harmaaaseen ja tähän huoneeseen olen juuri nyt erittäin tyytyväinen. Kunnes - no, ollaan nyt vaan tyytyväisiä. Ei ajatella vielä niitä seuraavia kolhuja ja mustia viiruja seinissä. Tai kultatussia. Sitäkin tuolta löytyi seinältä, vaikkei kuunapäivänä ole tähän taloon sellaista itse edes ostettu.

Mutta maalia uskallan kehua. Ja tätä 'Pencil grey' -sävyä. Siinäpä hyvää harmautta arkeen, ei taita siniseen, ei näytä ruskealta, on ihan oikea harmaa. Suorastaan ihastuttava!

Iloista viikkoa!

Siir siir

 

Siippa ehdotti ehkä hiukan kuivakkaasti pyörien asentamista sohvan alle. 

Onkohan se ärsyttävää, kun sohvan paikka vaihtuu tuhkatiheään työpäivien aikana? Joskus jopa vessareissun aikana. Koskaan ei tiedä, minkälaiseen huusholliin palaa. Ruokapöytä on ainoa huonekalu, joka on niin painava, etten saa sitä ominpäin siirretyksi - paitsi siirsinhän minä kerran senkin, ja toisen kerran tungin sen alle suuren maton. Lapset vähän auttoivat.

Yritän purkaa keväisen rakennuskuumeeni uuden (tai vielä mieluummin vanhan)  talon sijasta isoäidinneliö-tyynynpäälliseen, jota vimmaisesti virkkaan, mutta ei se ihan auta. Vähän piti siitä huolimatta siirtää huonekalujen paikkaa. Onneksi se ei maksa mitään.

Valoa on jo päiväsaikaan sen verran, että kuviin saa huijattua pitkällä valotusajalla hyvinkin kirkkaat tunnelmat.

Ja onhan se aurinko paistanut oikeastikin. Ihanaa! 

Sen vaikutus on kuitenkin vielä niin mieto, että muratti ei tukehdu suoraankaan paisteeseen. Tarja Ritari Designin rouhean kaitaliinan alla majailee Romuritarin vankkatekoinen lankkupöytä, joka on vahattu tummaksi, mutta jonka pintaan haaveilen toisinaan vaaleampaa väriä.

Pinnassa alkaa olla paljon käytönjälkeä ja kulumaa, ja suunnitelmissa onkin hiaista keväämmällä pinnassa oleva väritön vaha pois ja vahata kolhiintunut pinta uudestaan Vanhanaikaisella viimeistelyllä, jolloin kolhut saavatkin komeilla mustine patinoineen pöydän pinnassa. Toisaalta haaveilen samaan aikaan vaaleasta pinnasta, tämän sohvapöytänä toimivan penkin tyyliin:

Se on se naisena olemisen vaikeus!

Siirtovaikeuksista huolimatta tämä iso kaappikin muutti vastapäiselle seinälle samalla kun sohvakin sai siirron. Kaakeliuuni onkin varmaan salaa helpottunut siitä, että se on muurattu paikoilleen. Turha koittaa siirrellä, nainen!

Siipalle muuten sellaisia terveisiä, että sohvaa on vielä suht helppo siirrellä, mutta tuo iso vaalea kaappi sekä harmaa avokirjahylly ovat ne hankalimmat. Jos kaappia painon puolesta saakin siirretyksi, tahtovat sukat luistaa työntäessä alta, jos seinästä ei saa otetuksi tukea.

Että miten olis renkaat niihin kaappeihin?!

Palvelukseen halutaan: nojatuoli

Pitkään työn alla olleet nojatuolin päälliset on nyt molemmat ommeltu. Olisi aika luovuttaa istuin oikealle omistajalleen. Se on tosin ihan kotiutunut uunin kylkeen, ja minäkin olen kotiutunut siihen. 

Puolen vuoden jälkeen tämä lainatuoli on ihme kyllä edelleen ihan kunnossa. Lujaa tekoa!

Totta puhuen hankintalistalla on ollut jo pitkään jonkinlainen laiskanlinna, vaikken laiskaksi tunnustaudukaan. Linnan tarvitsisin silti, ihan vaikka jo neulomista varten.

Tila vain on tiukalla, enkä haluaisi tehdä olohuoneesta liian ahdastakaan.  

Toisaalta tällainen pehmoinen pesä olisi aika mahtava näin talvea kohti kuljettaessa. Tuohon ei paha maailma löydä - paitsi Remeksen jännäreiden muodossa!

Vaaleanpunainen, itse itselleni ostama suuri torkkupeitto on superihana hyvän mielen tuoja ja niin lämmin! Kiepautan sen joka ilta itseni ympärille ja istun hetkeksi alas nauttimaan hiljaisuudesta ja omasta rauhasta.

Olen jo vuosia katsellut tätä Ikean nojatuolia, että josko siitä tulisi meidän laiskanlinnamme, mutta en ole kuitenkaan hankkinut. 

Ehkä kuitenkin toivon salaa löytäväni vanhan, ettei tarvitsisi ostaa uutta. 

Toivottavasti uusiin vaatteisiin pukeutuneista nojatuoleista on iloa omistajilleen pitkään! Uskon, että ne kestävät elämää vielä useiden sukupolvien ajan, vaikka vasta ommelluista päällisistä aika jättäisikin.

Hetki auringonpaistetta...

Eilinen uupumus kaikkosi kuin joulufiilis tapaninpäivänä, kun aurinko vähän kurkisti keittiön ikkunasta. On sillä voimaa!

Sillä samalla hetkellä, kun näin keittiön raa'an kevättalvisen auringon valaisemana, tiesin, että tästä vapaapäivästä tulisi siivouspäivä. Ommella ei jaksa vieläkään, mutta siivota sentään.

Kun lattia, pöytä ja tasot oli putsplankattu, ikkunaan ripustettiin uusi kappaverho ja pöytään silitettiin uudenkarhea kaitaliina. Minulla ei ole vuosikausiin ollut tuollaista rypytettävää kappaa, mutta tämä kuosi pakotti tekemään poikkeuksen. Ne on ne raidat taas.

Verho ja kaitaliina Halpa-Hallin uutuuksia

Tekstikuoseistakaan en ole päässyt yli. Vieläkään. Teksti ja raidat on siis tuplapaha yhdistelmä minulle!

Kun aurinko ei lakannut paistamasta, menin mylläämään vielä olohuoneenkin. Kuvan lipasto on ollut aloillaan melkein yhtä kauan kuin olohuoneen nurkassa nököttävä kaakeliuuni, eli käytännössä talon valmistumisesta saakka. Oli sen jo aikakin vaihtaa nurkkaa!

Lipaston entisessä nurkassa, joka väliseinien rakennusvaiheessa mitoitettiin varta vasten tuolle lipastolle sopivaksi, on nyt vaihtuva kokoelma kaikkea pientä. Tyttöjen huoneen ovea koristaa taiteellisten neitien väsäämä kettupariskunta, joiden yläpuolelle ilmestyi ystävänpäivänä vielä suuri huopasydän. Aaww.

Kirjahyllyä kokeillaan nyt ensimmäistä kertaa uunin viereen. 

 

 

Kovin on varjoinen ja vaihtelevan lämmin paikka huonekasveille, joten kirjahylly ei nyt toimi kukkapöytänä kuin yhdelle juorulle.

 

Siinähän sitä jo olikin yhden auringonpaisteen verran tekemistä. Onneksi jokainen valoilmiö ei myöhemmin keväällä aiheuta ihan yhtä suuria tarmonpuuskia, sillä jo nyt puoliso katseli hetken ovella töistä tultuaan, että olikos tämä nyt oikea talo, johon tulin. Ei pian löytäisi kotiin ollenkaan, kun kunnolla kesä tulee.