Pihavajaa tervehtimässä

Käväisin viime viikolla tervehtimässä pihavajaani. Se odottelee sellaisia aikoja, jolloin saisin mies- ja konevoimia avukseni, ja sillä välin sen ympärille kasvaa näköjään melkoinen viidakko.

Tuleva pihavajamme, entisessä elämässään sauna, sijaitsee autioituneen pihapiirin perällä, ja koko piha rakennuksineen ja vanhoine puineen on varsin viehättävä kokonaisuus. Jos sijainti ei olisi mahdoton, minulla olisi kova kiusaus ostaa koko paikka rakennustontiksi. Olisiko ihanampaa kotiintuloa kuin nousta tällaista kujaa suoraan etuovelle. Olen aina rakastanut myös pihatien keskellä kasvavaa vihreää kaistaletta.

Aitat aarteita pullollaan. Voin vain kuvitella. Osaa pääsin katsomaankin, kun tehtiin kaupat pihavajasta.

Talo on aikaisemmin samalla paikalla sijainneen talon hirsistä tehty, ja samoista hirsistä on kauan sitten rakennettu myös meille siirtyvä pihavaja.

Tätä katsellessaan tuntee olevansa jossain ihan muualla kuin kotinurkilla. Paikka paikan päällä. Navetan vintillä on kuulemma joskus asunutkin joku omassa yksiössään.

Joku hellämieli varmaan.

 Sieltä täältä pitkin pihaa nousee vanhoja perinneperennoja.

On siinä talolla kaunis paikka koivikkoisella mäellä! Kuvan taka-alalle jää vielä järvinäkymät.

Istutetut ja itsekseen sinne kasvaneet kaunottaret kilpailevat kauneudessa.

On vain ikävä tosiasia, ettei mikään kestä ikuisesti. Hoitamattomana varsinkaan. Viime talvi oli romahduttanut suuren suulin toisen päädyn.

Monen monta perinnekasvia sieltä löytyy, ja jos tuosta joku olisi joskus voinut pihaa ryhtyä raivaamaan, olisi sieltä päässyt löytämään monen monta aarretta. Omenapuitakin siellä kasvaa villiintyneenä puolenkymmentä.

Juhannusruusu oli viime viikolla nupulla. Jokohan se nyt kukkii? Omassa pihassa nämä ovat vielä avautumatta.

Tämäkin sulotar. Pikkuisen on kukinta kaikessa meidän pihaa edellä. Syynä siihen mahtaa olla korkeampi kasvupaikka. Saavat enemmän aurinkoa, ja ennemmin keväällä.

 

Kerrassaan viehättävä paikka. Sen mahdollisuudet kenenkään asuinpaikkana on kuitenkin poljettu kansainvälisen lannoitejätin jalkoihin, ja nähtäväksi jää, loppuuko meidän uuden kotimme loru saman jätin rattaisiin, vai asutaanko tällä paikalla hyvinkin vielä kymmenien vuosien päästä. Sitä emme toistaiseksi voi kuin arvailla. Ja odottaa tuomiota.

Purkajaiset

Saunamökki on ollut meidän omaisuutta nyt neljä päivää.

Ensiksi se on ollut sijoillaan vuosikymmeniä lähes muuttumattomana, maatunut omassa rauhassaan metsän kasvaessa ympärillä. Se on majoittanut ampiaisia, lintuja ja ties minkälaisia tupajumeja suojiinsa, ja nyt me revimme sen kaiken atomeiksi.

Harmi on ollut suuri, kun kehikko ei olekaan ehjä. Kuitenkin ne kohdat, joissa hirttä on, ovat täydellisiä. Purkamisen lomassa olen useaan otteeseen istunut mättäälle ihailemaan vanhoja hirsiä. Kukahan nekin on aikanaan veistänyt, tehnyt hienot salvokset, sovitellut ne toisiinsa. 

Olisko tuo joku uskonut, jos hänelle olisi silloin kerrottu, että seuraavalla vuosituhannella joku toinen ihastuu niihin hirsiin ja haluaa siirtää ne pihaansa. Ja että se toinen riehuu sorkkaraudan ja vasaran kanssa kaiken muutamassa päivässä alkutekijöihinsä.

 

Kattopanelointi on tosin kovempi juttu. Joudun nousemaan ensiksi välipohjaan ja tyhjentämään sieltä purut ja kaiken sen eläinperäisen materiaalin, jotta pääsen repimään paneloinnin saamatta kuutioittain purua niskaan. Jos minulla todetaan muutaman viikon päästä myyräkuume, tiedän, mistä olen sen saanut. Uskomatonta, miten paljon hirsien välissä, levytysten alla, voikin olla hiirenpapanoita!

Saunamökin toinen pääty on lautarakenteinen, ja tarkoitus on saada mukaan vain tuo hirsinen puoli. Siinäkin on pihavajalle hyvin kokoa. Siellä sisällä ollessani katselin, että ihan se menisi pienestä kamarista, jos kyse olisi talosta.

Tällainen hirsikaunotar sieltä levytysten ja panelointien alta löytyi. Kaikkea ne ihmiset piilottavatkin!

Paljon on vielä työtä edessä. Silti näen jo mielessäni mökin meidän pihamaalla. Kyllä laho ja homeinen voikin olla kaunista. Hirsi on todellista taidetta!

Sahajauhoja päässä

Kaikki varmaan tietävät minun olevan kovasti rakastunut hirsiin. Oikein kovin soisin asuvani joskus hirsiseinien suojassa, mutta tällä hetkellä kuitenkin yksi hirsinen, taloa huomattavasti vaatimattomampi unelma on toteutumassa.

Tällainen vuosikymmeniä käyttämättä ollut saunamökki on nököttänyt lahoamassa tuossa pikkumatkan päässä meistä, autiotalon pihassa. Olen siihen kulkiessani kiinnittänyt huomiota joka kerta, ja tänä keväänä lopulta tartuin härkää sarvista ja ryhdyin selvittämään omistajan nimeä maanmittauslaitoksen kautta. Kun omistaja oli selvillä ja Fonectalta saatu yhteystiedot, oli aika selvittää, josko saunamökki hyvinkin olisi ostettavissa. Siippaa kovasti huolestutti, että tarjoaisin mökistä liikaa rahaa tai ties vaikka mitä antaisin pois vaihdossa, joten hän tarjoutui ritarillisesti soittamaan.

Kun omistaja saatiin kiinni, oli hän etelässä talvea paossa. Sovittiin, että palataan asiaan, kun lumet ovat sulaneet ja pihaan pääsee muullakin kuin moottorikelkalla. Viime viikolla piha oli vihdoin sen verran sula, että soitimme uudestaan. Sovimme tapaamisen tälle päivälle.

Eihän se mikään ruusu ole, mutta mitä ulkovuorilautojen ja sisäpuolen levytyksen alta pystyi näkemään, runko oli tosiaan hirttä. Ja sitä tämä mummo arvostaa! 

Sisältä on lauteet purettu pois aikoja sitten, kiuaskin on viety. Homeen haju on niin väkevä, että sisälle en juuri ole mennyt ennen kuin nyt.

Paikan omistaja tuli meille, käteltiin, esittäydyttiin, ja yhdessä jatkoimme tästä autiotalon pihaan. Sauna kierrettiin katsomassa, seiniä potkittiin, ja omistaja totesi, että hänen puolestaan voidaan vaihtaa kopperon omistajaa.

Koetin pidätellä intiaanihuutoani, ja taisin onnistuakin olemaan ihan asiallinen aikuinen. 

Samalla kierreltiin katselemassa paikkoja ja kyselin tietysti intopinkeänä omistajan muistoja tästä paikasta, syntymäkodista. On hurjaa ajatella, että joskus kävisi katselemassa itse omaa syntymäkotiaan tällaisessa kunnossa.

Mutta kaupat tehtiin, ja lupasin lähettää myyjälle kuvia lopputuloksesta, kunhan kömmänä on siirretty meille. Pikaisesti kävimme kuopuksen kanssa syömässä kotona ja palasimme takaisin saunamökille - omistajina.

On se kuulkaas sitten hienoa omistaa homeinen saunamökki! Purkajaisten aluksi piti heti saada ikkunaa auki, jotta sisälle tulisi edes vähän raikkaampaa ilmaa. Hengityssuojainkaan ei ehkä haittaisi.

Sorkkarautaa ei talosta löytynyt, eikä naapurikaan ollut kotona, että olisi lainaan saanut, mutta kahdella vasaralla lähdettiin kuopuksen kanssa kokeilemaan, ja aika paljon jo saatiinkin aikaan. Vähän meinasi itseänikin naurattaa ajatus siitä, että hädintuskin on mökki vaihtanut omistajaa, niin jo on laudat irti seinistä.

Pikkuisen pula-ajan mallia tämä mökkipaha on, kun lautojen alta paljastui kohtia, joissa hirttä ei olekaan. Onneksi ostohintakaan ei paha ollut. Täydellistä hirsikehikkoa tästä ei saa, mutta soveltamalla sitä on ennenkin selvitty. Takaseinä on kuitenkin onneksi kokonaan täyspitkää hirttä!

Sauna on aikanaan rakennettu paikalla aikaisemmin sijainneen talon hirsistä. Entisellä talon paikalla on nyt aitta, ja nykyinen, purkukuntoinen talo on rakennettu näistä samoista hirsistä.

Nyt on pidettävä pikkuinen ruokatauko ja sitten palataan koko sakilla purkuhommiin. Kovasti tuolta ropisee lautojen mukana sahajauhoja niskaan, ja tähän istuutuessani huomasin, että illalla joutuu ehkä lämmittämään saunan. Sahanpurua on nimittäin paitsi pään sisällä, nyt myös ulkopuolella!