Hyvä, lämmin, hellä x 2

Meitä pyydettiin syksyllä pienen sukulaispojan kummeiksi. Ilolla suostuimme, ja olo oli varsin tärkeä, kun aikaisemmista kummilapsista nuorimmatkin ovat oman kuopuksemme ikäisiä, eli pian koululaisia jo. Ja koska joulu on kerran vuodessa vaan, halusin muistaa tätä pikkuruista kummipoikaa itse tehdyllä lahjalla.

Ompelin tähtifleecestä pienen takin, joka lienee sopiva vasta kesällä tai kevätkoleilla, kun en uskaltanut tehdä 74-sentistä pienempää. Ehkä olisi kuitenkin voinut. Kaveriksi neuloin pienet valkoiset villasukat, ihan vaan koska voin. Koska noin pienellä ne vielä pysyvät valkoisina.

Pitkästä aikaa kiinnitin neppareitakin. Prymin pihtien edellisestä käytöstä on tainnut vierähtää jopa vuosia! Vieläköhän sitä joskus ehtii tekemään enemmän tällaisia juttuja? Vai onko aina kiire? Kädet täynnä muita töitä?

Paikallaankin ilmeisesti ehtii olemaan, ainakin joskus, koska jos viuhtoo, ei palele, ja usein kuitenkin palelee. Siksipä tein fleecetakin joulun alla myös itselleni, koska muissa vaatekaupoissa en ehdi kulkemaan kun omassa työpaikassani, ja sieltä ei ole mieluista fleecetakkia löytynyt. Sisko joskus vuosia sitten mökkireissulla kauhistui, kun kuuli, etten omista yhtään fleecetakkia, mutta nyt voin kehua että on mulla yksi!

Kangas on harmaana myytyä polarfleeceä Kangastukusta, mutta ikävästi se näyttää sinertävälle. En kuitenkaan antanut sen haitata vision toteutusta, ja niinpä tein saumoihin vaaleanpunaiset peitetikkikoristukset, kuten olin jo kangasta tilatessani aikonut. Sport-saumalappukin on muistaakseni Kangastukusta. Ja se on sen värinen kuin olisin halunnut koko fleecetakin olevan. Joudun ehkä ompelemaan vielä toisen jossain vaiheessa, kun sopivan värinen kangas löytyy.

Iloista vuodenvaihdetta jokaiselle, ja olkaa varovaisia rakettien kanssa!

Kuusen tuoksua

Menipä aika tarkalle, ettei päivitysten väliksi tullut kokonaista kuukautta. Se olisikin ollut varmasti ensimmäinen kerta tämän nettipäiväkirjan seitsenvuotisessa historiassa! Ehkä se kertoo jotain tosimummon arjesta ja aikatauluista, joista en kehtaa sen enempää täällä valittaa.

Tänään kuitenkin halusin ennen töihin ryntäämistäni kuvata hetken kuusentuoksuista kotiamme ennen kuin nenä ja silmä tottuvat uuteen asukkaaseen. Minusta kuusi on kauneimmillaan ennen koristelua, joten on otettava kuvat, ennen kuin koko komeus peittyy lasten somistuksiin. Lasten kanssahan koristeettomasta kuusesta ei edes neuvotella.

Kovin ovat vähiin jääneet joulusiivot. Joulukuun alussa ajattelin merkitä kalenteriin jokaiselle vapaapäivälle jonkun siivoushomman, jotta juhlaa saataisiin viettää yhtä siistissä kodissa kuin joskus muinoin kotiäitijouluina. Jäi kuitenkin merkitsemättä, ja niin jäi myös siivoamatta. Monena vuonna olen kuitenkin huomannut, että tulee se joulu kaappiinkin, vaikka siellä olisi epäjärjestys. Kun olohuone ja keittiö, joissa eniten yhdessä oleillaan, ovat siistinä, se riittää jonkinlaisen mielenrauhan ja joulurauhan saavuttamiseen.

Hyvin pitkälle mennään vanhoilla resepteillä niin siivouksen, sisustuksen kuin jouluherkkujenkin suhteen. Uusien haalimiseen tarvittava aika ja energia puuttuvat tyystin. Olohuoneen punaisenkirjava joulumatto on kuitenkin uusi, ja täytyy sanoa, että hetki meni ennen kuin silmä siihen tottui. Olen kovasti kaivannut jouluisempaa mattoa olohuoneeseen, ja Jotexilta sen vihdoin löysin.

Keskeneräisyys on osattava kuulemma ottaa rennosti, ja sitä olen opetellut tämän pöytä-penkki-projektin kanssa. Pöytälevy on vahaamatta ja penkkien jalat maalaamatta, mutta hyvin siinä jo viihdytään yhdessä ja pelataan Unoa, ja tyttöjen askartelupaikkana tämä on jo ihan vakio. Siitä, miten riemuissani olen pöydälle levälleen jätetyistä papereista, liimoista ja saksista, en sano mitään.

Pöydällä oleva kannellinen puulaatikko on vitosen huutokauppalöytö syksyltä.

Keittiön joulumatto on varmaan muidenkin vuodenaikojen matto, ainakin talven. Kun siinä ei ole punaista. Tilasin sen samalla tuon joulumaton kanssa - siis Jotexilta sekin.

Joku on neulonut pitkin syksyä aina alas hetkeksi istuessaan, mutta se joku ei tykkää päättelystä sitten yhtään. Kauhean työlästä tehdä kahden minuutin homma ja vedellä lankoja hetki neulalla sinne silmukoiden sokkeloihin. 

Edelleen suosin jo aikaisemmin lanseeraamaani systeemiä, jossa neulotaan samoilla langoilla samankokoisia sukkia, joissa jokaisessa on jotain samaa, mutta jotka kuitenkin ovat keskenään erilaisia. Niin on helpompi löytää parit, kun niiden kanssa ei ole niin justiinsa.

Yhdet vähän työläämmät sukat ottivat kokonaisen vuoden, että sain langat viimeistellyksi. Tänään pikkuneidin sukat olivat aamukiireessä kadoksissa ja muistin, että onhan meillä nämä. Kuva vain oli ottamatta, joten se otettiin samantien!

 

  

Ennen joulua en tänne enää takuulla ehdi eksymään, joten toivottelen nyt samantien hyvää ja tunnelmallista joulua kaikille teille! Vedetään syvään henkeä ja nautitaan vapaista hetkistä, oli niitä sitten vähän tai enemmän. Adios!

Eripariparit ja parit luistinkassit

Iltapäiväkerhon ohjaaja oli huomauttanut tyttärelle koulussa eriparivillasukista. 

 

Tytär oli siihen napakasti todennut, etteivät ne ole eriparit, vaan tarkoituksella erilaiset, koska äitistä on tylsää tehdä monta samanlaista sukkaa. Ajattelin jatkaa teemaa ja tehdä muutaman saman kokoisen villasukan lisää, samoilla langoilla, jotta aina löytyisi kaksi toisiinsa mätsäävää villasukkaa, eikä yhdestä kadoksissa olevasta tarvitsisi nostaa mahdotonta porua. Yhteen raitavarsi, toiseen raitaterä. Ja niin edelleen.

Vihreä teema jatkuu luistinkasseissa. Talossa on kolme nappulaa, jotka kuljettavat kouluun tai eskariin luistimia tykötarpeineen, ja ainakin eskarista esitettiin toivomus kangaskassista kuljetusvälineenä. 

Sellaisia surauteltiin kiireesti, kankaana kaikenlaisia joutavia, joita sattui kaapista löytymään. Esikoinen ihastui leveävakoiseen samettiin ja sen myös sai. Kassiin mahtuu helposti luistimet, suojat, kypärä, pyyhe terien kuivaamista varten ja ohut pipo kypärän alla pidettäväksi.

Levensin pohjaa ompelemalla nurkat näin.

Eskarilaiselle valikoitui kaapista toinen vihreä käyttöä vaille jäänyt lahjoitusvakosametti, mutta sellaisenaan se ei olisi varsin prinsessahenkistä neitiä miellyttänyt. Kun reunaan lisättiin leveä pitsi, suupielet levisivät samantien korvia kohti.

Minkälaisilla terillä teidän lapsenne muuten nykyään luistelevat? Olen yrittänyt lapsilta udella, minkälaiset luistimet koulukavereilla on, mutta molempia terämalleja tuntuu olevan yhtä paljon. Minun aikaani ne perinteiset valkeat kaunoluistimet olivat vähän nolot, varsinkin yläastevuosina, mutta nyt nekin tuntuvat olevan aivan katu-uskottavat. Vai onko se vain pienen kyläkoulun ihanuutta, ettei tehdä eroa kaunoluistinten ja hokkareiden välille? 

Ps. viimeisen vuoden ajan kuvat ovat edelleen kadoksissa. Muutaman kuvan latasin edellisiin postauksiin ihan testimielessä alusta asti takaisin, mutta sitä tuskin ryhdyn tekemään koko vuoden ajalle. Harmitukseni on suunnaton, koska ilman kuvia moni laatimani ompeluohje on turha. Tämän postauksen kuvien pitäisi nyt näkyä normaalisti kaikille, mutta jollei niin ole, kerrottehan sen minulle!

Kesäikävä

Se iskee aina tammikuussa niin voimalla, että sydänalaa pakottaa. Sanon sitä kesäikäväksi.

Kun joulu on ohitettu ja ollaan taas paremmalla puolella vuodenvaihdetta, mikään ei saa minua pysymään poissa kauppoihin ilmestyviltä siemenhyllyiltä. Joka kerta en edes osta mitään, mutta ainakin on pakko käydä katsomassa, mitä siellä on.

Ensimmäinen siemenhyllyn tarkastus päättyi yläkuvan ostoksiin. Lumen alla odottelee kasa puisia lavankauluksia, joista on ollut ajatus laittaa kasvimaata takapihalle. Takapihalla ei ole vielä nurmeakaan, joten niille on helppo sommitella paikat käytävineen, samalla kun muutenkin viimeistelee sitä puolta pihasta. Merimalkolmiaa ropsitaan etupihan paahdepenkkiin ja kirjolupiini saa levitä pihan reunamilla.

Tilasin Hyötykasviyhdistykseltä myös siemenkuvaston, jotta pääsen oikein ajan kanssa lueskelemaan eri lajeista ja miettimään, mitkä kaikki niistä ovat meille niitä tarpeellisimpia tänä keväänä. Ja uskokaa tai älkää, vanhana makkaranpurijana tunnustan, että yksi näistä lajeista tulee olemaan parsakaali - käly maistatti minulle vuodenvaihteessa niin hyvää kaaleista ja pekonista tehtyä salaattia, että siitä hyvästä olen päätymässä kukkakaali-parsakaalialalle. Uskomatonta! No, pekonia en sentään aio ryhtyä itse kasvattamaan...

Jouluksi juurineen kaikkineen sisälle hakemani kuusentaimi on alkanut puskemaan hennonvihreitä kerkkiä oksiinsa, ja juurellakin on sammalesta herännyt eloon ties mitä itiöitä.

Arvatkaapa, raaskiiko tämä hentomieli viedä tällaista näkyä ulos pakkaseen. Ei. Kuusi saa sinnitellä ruukussaan niin kauan kuin suinkin selviää, ja olen luvannut sille, että se istutetaan pihaan kasvamaan, jos se selviää istutussäihin saakka elossa sisällä. Toivon että se selviää, sillä olinkin ajatellut istuttaa pihaan kokeilumielessä luonnonkuusen, jota ohjailisin leikkaamalla. Kaikkea täytyy saada kokeilla, ja kansalaisopiston pihasuunnitelukurssia vetänyt puutarhuri suorastaan kannusti siihen.

Faktahan kuitenkin on, että tämä kasviskuume iskee aina siihen aikaan, kun oikeassa elämässä huhkitaan vielä alati lisääntyvän lumen kanssa ja palellaan milloin päästä, milloin varpaista. Niinpä lisätään mukaan hitunen realismia:

Iski silmiin noin söpö sukkalanka, ja onneksi eskarilainen olikin sopivasti yksien villasukkien varassa - joista toinen on sitä paitsi aina hukassa. Varsin tarpeellinen intoutuminen oli siis kyseessä! Samalla huomasin, että metallisiin neulepuikkoihin en enää koske. Aloitin nämä metallisilla, mutta heti seuraavana päivänä oli pakko hakea bambuiset, kun olen ohuemmissa puikoissa jo niihin tottunut. Metallisten puikkojen kylmyyttä, kovuutta ja kilinää en näköjään enää opi sietämään. Onneksi on keksitty bambupuikot!

Lähiaikoina pistetään pystyyn unikonsiemenarvonta tämän kesäikävän ja lisääntyvän vapaa-aikani kunniaksi. Pysykää siis kuulolla luvulla. Adiosta!

Hempeää pilkuista ja reipasta lumpeesta

Huomaatteko - jo toinen kerta viikon sisällä. Minähän suorastaan notkun täällä nykyään!

No on sille hyvä selityskin. Ensin sattui viikkovapaa lauantaille, sen jälkeen nuorimmaisen sairastelu on pitänyt minut kotosalla alkuviikon, joten ehtiihän siinä. 

Kestovaippakaupasta tilasin tummanharmaata dots-pilkkutrikoota ja kun se tuli, piti päästä heti työstämään. Tällä kertaa kokeilin olla kerrankin suuri radikaali ja käyttää omiin vaatteisiin muuta kuin yksiväristä kangasta. Älkääs naurako, iso harppaus se on pienikin pilkku, jos ennen on käyttänyt pääasiassa yksivärisiä! 

Kaavana on aikaisemman postauksen mekko/puserokaava, joka tosin kaipasi aika isoja muutoksia soveltuakseen trikoopaitakaavaksi. Mutta kyllä siitä vielä uusi luottokaava saadaan, kunhan vähän piirrellään! On muuten aika pikkutyttömäinen olotila noissa pilkuissa, tästä on hyvä jatkaa muihinkin kuviokankaisiin.

Pikkutyttömäinen olo jatkuu esikoisen topissa, johon iski inspiraatio eilen illalla juuri ennen iltapala-aikaa, ja ommeltava oli, ei auttanut muu. 

Lisäsin perustopin olkasaumoihin framilonnauhalla rypytetyn trikookangassuikaleen, jolloin se toimii kuin kiinteänä koruna. Tyttö on tästä ihan mielissään, ja itsellänikin on olo kuin olisi jotain isompaakin kehitellyt. Minäkin haluan korutopin!

Toppikaavassa olkasaumat on siirretty olalta muutama sentti etukappaleen puolelle, joten korukin jatkuu vain tuohon solisluiden korkeudelle. Tässä on muutama juttu joista erityisesti nykyään tykkään, mm. harmaa ja vaalean-vaalean-vaaleanpunainen yhdistettynä samaan vaatteeseen, sekä pilkut ja hörhelöt. "Koru" on siis ommeltu venyttämällä framilonia niin paljon kuin sielu sietää ja kiinnittämällä se samalla suoraompeleella trikoosuikaleeseen. Suikale kiertyy mukavasti mutkille, ja vaikka framilonkin jää näkyviin, ei se ota silmään sieltä mutkista ollenkaan.

Siirtykäämme herkistä väreistä ja tunnelmista vähän reippaampiin.

Olipa soma kukkaneulos taas tyrkyllä Kestovaippakaupassa. Oli pakko ostaa heti kahdessa värissä, jotta saataisiin molemmille typsyille omat paidat. Tämä neulos on perustrikoota paksumpaa, joten käy sen puolesta hyvin näihin talvikauden paitoihin.

Sitten vielä yksi lokakuussa valmistunut kokeilu, jonka kaavan äkkäsin ja teillekin esittelin jo aikoinaan elokuussa. Olin oikeassa, kaava on kiva, mutta muutamia muutoksia se kaipaa. Hiha oli liian lyhyt, joten pätkäisin sen samantien t-paitamittaan. 

Sen lisäksi helma on kaauhean leveä, enkä osaa olla ollenkaan sen kanssa. Tulee sellainen olo kuin olisin sonnustautunut valtavaan taiteilijantakkiin, jonka taskuihin mahtuu miljoona vesiväripensseliä.

Tilanne toki muuttuisi, jos tekisin tunikan luirusta viskoositrikoosta kuten ohjeessa suositellaan tekemään, mutta saa tästä toimivan puuvillatrikoollekin, kun muokkaa hiukan. Etukappaleen laskokset ovat joka tapauksessa niin kivat, että pakko tätä on käyttää vielä. 

Reissu serkkulaan puolestaan avasi syksyn neulomiskauden, kun autossa oli aikaa neuloskella pitkät matkat edestakaisin. Lanka on Nallea, ja väriyhdistelmä on mielestäni varsin soma.

Ja sitten jatkamaan!  

Tuoreimmat tuotokset

Verson puodin Karkkikauppa-joustocollegea odotettiin piiitkään ja hartaudella. Kun se vihdoin tuli, oli kangasta laitettu tulemaan reilusti yli tilausmäärän, joten sain muutettua hupparisuunnitelmat haalarihousuiksi. 

Seuraava ongelma vain oli se, että kankaan väri oli niin erilainen kuin olin yllä olevasta myyntikuvasta olettanut, etten löytänyt siihen hätään mistään sopivaa vetoketjua ja resoria. Pikaisesti tein tilauksen Kangastukkuun, ja jo seuraavana päivänä postilaatikossa oli täsmälleen karkkikauppakankaan yksityiskohtien värinen vetoketju. Kuvassa se näytää tosin paljon tummemmalta, mutta älkää sitä uskoko.

Kaavoitin näitä haalareita varten niin pitkän ja kapean mallin, että se näytti paperilla ihan hassulta. Uskoin kuitenkin sentteihin enkä kaavan hullunkuriseen puikulamuotoon, ja niin kannatti tehdäkin. Lopputulos on juuri niin ihanan istuva ja rento kuin oletinkin.

Koska sitä oikean väristä resoria en mistään siihen kiireeseen ehtinyt etsimään, käytin resorin sijasta kanttauksissa miehustakangasta. Hyvin toimii näinkin. Täytyypä vielä kehaista joustocollegea yleensäkin - aivan ihana materiaali ommella ja leikata, ja lapsen päälläkin näyttää olevan mukavan rento ja joustava, mutta kuitenkin lämmin.

Pehemiältä puolestaan löytyy söpöä keppihevostrikoota, ja reilusta metristä tulikin pipon lisäksi vanhimmalle ihana talviyömi. Kyllä siihen kelpaa sonnustautua saunan jälkeen. Uudet villasukat vielä jalkaan, niin eipä palele! Sukkalanka on 7 veljeksen valmiiksi kirjavaa Polkka-mallia.

Housut leikkasin tavallisia pitkiksiä väljempinä, paita on ihan peruspaitakaavalla ommeltu.

Niin ikään keltainen raitatrikoo on Pehemiältä, ja sen ollessa lasioven takana kaapissa se alkoi näyttämään ihan siltä kuin se tahtoisi tutustua paremmin vihreä-keltaiseen kukkatrikooseen, jonka se oli huomannut majailevan alemmalla hyllyllä.

Tutustutin nämä kaksi toisiinsa, ja hyvin tuntuu synkkaavan. Niin ollaan sujuvasti samaa vaatetta, että! Jotta värimaailma toistuisi muuallakin kuin hupussa, jatkoin vihreyttä kanttauksissa ja helman tikkauksessa.

Mekon koko on semmoinen 92-98, ja edessä on kolme avattavaa nepparia. Helmaan käytin taas kerran peitetikin nurjaa puolta.

Itseäkin on muistettu. Uusimmassa SK:n lehdessä, joka torstaina odotteli noutajaansa saapuvien lokerossa, oli kiinnostavan näköinen toppikaava heti kannessa. Mallina oli 44-kokoinen Ninja Sarasalo, ja ehdinkin jo huokaista mielessäni, että taas minä isken silmäni johonkin ison koon kaavaan, mutta iloiseksi yllätyksekseni sama kaava oli piirretty myös pienempänä, alkaen koosta 34!

Topin juju on etukappaleen suuressa laskoksessa, joka vinoon leikattuna laskeutuu kauniisti ja jättää kivasti väljyyttä tuohon eteen. Ulos vedettynä sen ulkonäkö on vähän kyseenalaisempi, ja ajattelinkin vielä varmistaa pienellä, sivusaumaan kiinnitetyllä satiininauhan pätkällä, että laskos pysyy siellä, mihin se on suunniteltu. muoks. teinkin sen jo, ja meni huimat 2 minuuttia kallista aikaa sen toteuttamiseen...

 
Sen verran piti päästä omiakin ajatuksia lisäämään tähän malliin, että napin ja halkion sijaan ompelin takakappaleelle vetoketjun. Sainkin samalla ommeltua elämäni ensimmäisen pitsivetoketjun, jonka voitin Julian järjestämässä arvonnassa. Nämä on kyllä kauniita ja käteviä!

Näin väljä yläosa kaipaa kaverikseen istuvan alaosan, ja niin tämä kyllä toimii.

Tämän topin materiaalina oli kaapista löytynyt keinokuituinen kangaspala, joka tuntuu sähköistyvän aika helposti. Kunhan löydän sopivaa satiinia tai viskoositrikoota, kokeilen mallia uudemman kerran, mutta suurennan hiukan pääntietä. Jotenkin tuntuu aika ahdistavalta tuollainen pääntie, joka tulee solisluiden päälle. Toki sen kuuluu tällaisessa mallissa ollakin melkoisen pieni, mutta ehkä kuitenkin sentin laajennus joka suuntaan helpottaa oloa. Sympatiat kauluspaita- ja krakamiehille, sen todella täytyy olla ahdistavaa!

Mutta ompelusormea kutittelee ja kuopuskin on sopivasti kauneusunillaan... niin jotta adiosta vaan!

Viime aikojen teokset

Eräänä arkiaamuna rankan, yskäisen yön jälkeen simahdin aamutakissani sohvalle, kun eskarilainen oli saateltu taksiin, ja siitä heräsin napakkaan koputukseen. Apua, joku on ulko-ovella! Ensiksi ajattelin jatkaa vain uniani, kun pitkin yötä valvoneet mukulatkin vielä uinailivat, mutta uteliaisuus voitti, ja kampesin lopulta itseni ovelle. Kovin ymmärtäväiseltä vaikutti postin setä, eikä ilmekään paljastanut, että tilanteessa olisi hänen mielestään ollut mitään koomista. Nimenkin sain jotenkuten paperiin kirjoitetuksi, ja kun näin saapuneen paketin päältä lähettäjän nimen, heräsin lopullisesti.

Noshin luomuveloureja oli odotettukin täällä kauan ja hartaasti. Jo joskus keväällä tein ennakkotilauksen suoraan Noshille, kun olimme yhteistyössä sen kuumailmapallotrikoon kautta. Tuotannossa ilmeisesti oli ongelmia, ja alkujaan elokuulle luvattu toimitus venyi lopulta marraskuuhun. Mutta ainahan näin söpöjä kankaita kannattaa odottaa!

Suuri houkutus oli ommella jommasta kummasta väristä kokohaalari kuopukselle, mutta koska tiedän sellaisen jäävän todella vähäiselle käytölle, olin fiksu ja jätin haalarihaaveet. Tein nyt alkuun ihan perushousuja oikeaan tarpeeseen, ja tutustuin siinä samalla materiaaliin. Tämä luomupuuvillavelour ei ole ihan muhkeimmasta päästä, jos vertaa muihin veloureihin, ja tuntuma onkin enemmän jotenkin joustofroteemainen. Sitkeä. Kiellosta huolimatta kuivasin kankaan rummussa, koska kuivaan kuitenkin ne valmiit vaatteetkin siellä. Kutistuihan se reippaasti, kuten luvattiinkin, ja vihreä velour myös kiertyi aika paljon. Mutta kun kiertymisen otti huomioon kappaleita leikatessa, loppu olikin silkkaa mummojen leikkiä. Mukava ommeltava, ja nukkasotkua tuli todella vähän, kun neulos on sen verran tiivistä.

Kaava näihin peruspöksyihin on jonkun leggarikaavan pohjalta itse muokkailtu. Samat 86-senttiset housut menisivät melkein vielä kolmevuotiaallakin, tosin vyötärö oli liian löysä.. ;) 

Pinkistä peruscollegesta tein eskarilaiselle perushousut, joita tuntuu olean aina liian vähän. Polvissa on vaihtarina saatua sydäntrikoota.

Minulle esitettiin sähköpostiin toive kuvan kanssa, että onnistuiskohan jonkinlainen vastaava mekko. Sitä alkuperäistä kuvaa en esittele tekijänoikeuksien takia, mutta tällaisen itse suunnittelin ja kaavoitin sen kuvan mekon pohjalta:

Materiaali lakanapuuvillaa, kanttaukset vinonauhalla ja edessä halkio napilla, jotta mekon saisi vielä päällekin. Aika työläs tehdä kokoisekseen, eikä tällaisia ehkä tule tehdyksi montaakaan, mutta ihan hauska joskus kokeilla vastata haasteeseen ja testata itseään.

Itselleni puolestaan ompelin aikaisempaa pidemmän pitsitopin, kun edellinen tuntui legginsien kanssa omaan makuun turhan lyhyeltä. Sen lyhyemmän voisin laittaa vaikka huutikseen joskus jahka muistan. Nyt loppui muuten nämä EK:n pitsiostokset - se tarkoittaa uuden kaupunkireissun suunnittelua, siinä toivossa että näitä pitsejä vielä saisi lisää!

Viime viikonlopun mökkireissulle en raahannut ompelukonetta mukanani, mutta siinä kielten kalkatuksen lomassa oli hyvä kilkutella myös puikkoja ja jatkaa muutamia keskeneräisiä neulomuksia. Pitkävartiset villasukat itselle valmistuivat päättelyä myöten sillä reissulla.

Lankana on ihan tavallinen 7 veljestä, ja väri on itselle niin mieluinen harmahtavan vaalea. Alakuvassa väri toistuu todellisempana. Varsiin hain vähän vaihtelua ihan vain neulomalla oikeaa ja nurjaa silmukkaa vuoronperään, ristikon muotoon. Ei mitkään näyttelykappaleet (tai no, riippunee näyttelystä, esitelläänhän jossain niitä keskeneräisiäkin parhaillaan) mutta kyllä minä kehtaan sanoa itse tehdyiksi.

Ne lupaamani verhokuvatkin tulevat ehkä lähiaikoina, sillä Ellos lähetti ne toiset pellavaverhot (jotka ovat kyllä puuvillaa) ja saan ne pikapuoliin ikkunaan. Samanlaiset, mutta kappana, on mahdollisesti pian myös keittiössä. Maalausprojektikin on saanut ilmaa siipiensä alle, sillä mies tahtoisi saada listat olohuoneeseen, ja sitä ennen on tietysti hoidettava tuo maalausprojekti pois alta. Tämä tietää reissua rautakauppaan, lopullisen päätöksen tekemistä värin suhteen - ja kyllä, talon ensimmäistä pientä pintaremonttia!