Havahtuminen lomakoomasta

Tosimummo on niin lomalla, ettei edes muista olevansa bloggaaja!

No tämän pienen hetken muistan, vaikka kuviakin on viime päivien ja viikkojen touhuista aika huonosti. Yläpuolen kuva on tältä päivältä, kun oli ihana aurinkoinen ja lämmin sää, ei liian kuuma kuitenkaan, ja leppeä kesätuuli viilensi ahertajan oloa ajoittain. Liki täydellistä! Alla olevan humalakaaren takana aherretaan autotallia, joka alkaa nyt olla lattiavalulle valmis. Ja jos viime kesänä epäilin, ettei humala tuossa kovin reheväksi kasvakaan, täydessä auringossa, niin väärässä olin. Kyllä kasvaa, ja voi miten minä siitä iloitsen!

Olen viettänyt loma-kolmeviikkoisestani nyt kaksi, ja yksi ihana viikko on jäljellä. Yhtä muutaman päivän reissua lukuunottamatta olen saanut nauttia lomasta kotona, sillä siippa on ahertanut palkkatöissä eiliseen saakka ihan täysillä.

Ja mitä olen tehnyt - no ollut ihan pihalla. Aamusta iltaan, poudassa ja vesisateessa. Kulkenut, nauttinut, touhunnut, kanoja katsellut.

Meillä on ensimmäinen kiltti kukkokin, ja siitä olen erityisen iloinen. Mukava, kun uskaltaa käydä kanalassa ilman haarniskaa ja haravaa. Tämä poika väistää emäntäänsä, kuten pitääkin. Huonona puolena herrasta mainittakoon aamuvirkkuus, joka käy ilmi siinä, että kiekuminen alkaa kahden aikaan yöllä. Kyllä se joskus ärsyttää, kun siihen herää.

Eilen kävin Hankkijalla, ihan vaan oksasakset uusimassa ja samalla uuden pikkuharan ostamassa hajonneen tilalle. Siellä oli kuitenkin iki-ihanaa Mårbacka pelargonia, ja niitä piti ottaa sieltä mukaan useampi. Pelakuun alla oleva pikkupöytänä toimiva laatikko on saatu naapurin isännän ostamasta purkukuntoisesta talosta.

Tähän suureen ruukkuun oli jäänyt jonkun viimekesäisen kukkasen siemeniä multaan, ja hauska yllätys oli, kun huomasin alkukesästä kasvua käyttämättä olleessa ruukussa. En ole siihen mennyt sorkkimaan, ja nyt sieltä alkaa työntymään valkoisia kukkiakin. Olettaisin sen olevan jotain matalaa neilikkaa. Kasvakoot, ajattelin, ja nostin portaille koko purkin. Katsotaan, millainen kukitus sieltä on saapumassa!

Viime vuonna joku vihulainen tuhosi akileijan kukat lähes tyystin, mutta nyt niitä taas saa. Ihanasti on ilmestynyt myös siementaimia sinne tänne. Yhtäkään kukkivaa, siemenestä kasvanutta lehtoakileijaa en ole raaskinut siirtää.

Ritausma-ruusu alkaa olla jo iso puska. Nuppuja en ole enää ryhtynyt laskemaan, mutta kukinta on nyt alkamassa, ja silti pensas erottuu jo lamoherukan keskeltä kauas kukkineen. On se sitten ihana! Nyt saattaisi jo raaskia leikata maljakkoonkin jonkun kukkivan oksan, kun pensaalla alkaa olla reilummin kokoa.

Kaapelikelapöydässä kasvaa isossa ruosteisessa padassa riippapelargoni, jossa on tosi somat, kerrannaiset kukkaset. Olen tosi laiska kukkien kastelija, ja siksi suosinkin enemmän perennoja, jotka pärjäävät istutuksen jälkeen kastelematta. Muutama kesäkukka on silti aina hankittava, jotta saa somistusta portaille ja pöytiin.

Tänä iltana keskeytin pihapuuhat hetkeksi ja ryhdyin maalinpoistohommiin. 

Tällainen kalusto minua on odottanut auton kuomukärryssä useamman viikon.

Tämäkin aarre odotti löytäjäänsä samaisessa aikaisemmin jo mainitsemassani purkutalossa. 

  

Nyt vihdoin ajattelin katsoa, mitä sen mintunvihreän maalikerroksen alta löytyy, ja löytyihän sieltä. Monenlaista. Viininpunaista maalia oli ainakin, ja paljon pakkeloituja koloja penkin reunoilla.

Istuinosassa oli sitä punaista, mutta jalat on maalattu vain kertaalleen mintunvihreällä. 

Katselen ja kuulostelen, millaiseksi nämä haluavat alkaa. Vastaukseen saakka jatkan meditatiivista kuumailmapuhaltamista ja katson, miten maalikerrokset kuumenevat ja nousevat kuprulle. Kesäloma kotona pitäisi määrätä laissa. Mikä rentouttaisi ihmistä paremmin kuin pikku puuhastelu, pihatyöt, tuunailu, ja kaikki tämä ilman kalenteria ja kelloa. Kyllä ihminen voi nyt hyvin!

Jäätävä piha herää eloon

Alan olla pikkuhiljaa lapsellisten itkupotkuraivareiden partaalla näiden ilmojen takia.

Niin kylmä! Niin tolkuttoman kylmä! Tavallisesti olemme grillanneet ties kuinka monet ruuat ulkona jo tähän aikaan vuodesta, mutta ei nyt. Jäätelöä voi ulkona syödä (jos pystyy siinä hyytävässä kylmyydessä) mutta lämmintä ruokaa on turha kuvitella saavansa tuulen suojaan lämpöisenä. Yläkuvan tulppaanitkin ovat nousseet kituvina vasta reilun kymmenen sentin korkeuteen. Ja ollaan kohta kesäkuussa! Viimeiset lumet sulivat talon takaa vasta alkuviikolla, lomarissumme aikana.

Kylmästä kiukuissani olen yrittänyt kaivaa vallihautaa erottamaan istutuksia ja pengerryksen yläpuolella olevaa nurmikkoa. Tämä on ollut tarkoitus tehdä alusta alkaen, mutta puolen hehtarin pihassa on monenlaista touhua tarjolla, ja nämä hanttihommat on helppo siirtää aina tuonnemmaksi.

Siitä venyttelystä palkintona saankin pitää melkoiset kitkijäiset vallihaudan paremmalla puolella, sillä tottahan toki nurmi on levinnyt iloisesti sinnekin. 

 

Hankalin on tämä patjarikko, jonka sekaan on työntynyt nurmea. Rikolla kun ei ole kunnon juuriakaan, joten jos sen joutuu nostamaan maasta, on vaikea saada sitä enää takaisin.

Kitkijäisten jälkeen onkin odottamassa vähän mukavampi projekti, kun syksyllä autotallin pohjan tieltä tähän kärrätyt kivet odottavat järjestelyä, multakuormaa ja istutuksia. Kaikenlaista kivaa on tähän mielessä, mutta keskelle suunnittelemani suurempi syvänne, johon tulee multaa lähes metrin verran, aiheuttaa hyvänlaatuista päänvaivaa. Kauhea ongelma miettiä, haluaako siihen rautatieomenapuun, pilvikirsikan, jonkun syreenin vai minkä ihmeen. Joku kukkiva puu siinä pitää kuitenkin olla, sen olen päättänyt. Ideoita saa heittää.

Alapuolen kuvassa ei juurikaan erotu, mutta kivikon oikeassa reunassa, tielle ja etupihalle päin, on istuimen mallinen kivi aseteltuna niin, että siihen voi välillä istahtaa lepuuttamaan puutarhatöissä väsynyttä selkäänsä. Hauska idea siipalta! Kivikon reunoille tulee jälleen sora, alla onkin jo suodatinkangas.

Kylmässä säässä on se hyvä puoli, että puolison mielestä se on paras työsää. Niinpä suunnitteilla ollut tiililattia pergolan alle toteutui nopeammin kuin uskalsin edes kuvitella, enkä itse tehnyt tämän eteen juuri muuta kuin olin apuna kaivamassa nurmea pois tiilien tieltä.

Katosta ei ole vielä kiinnitetty tiililattiaan mitenkään, ja kattokangaskin on vain muutamalla tarralla malliksi kiinnitetty. On kuitenkin helppo kuvitella, miten ihana tuolla on kesällä istuskella, kun pöytään saadaan kesäkukkia ja aurinko lämmittää tummat metallituolit.

Vanhan tiilen ja kelapöydän puun yhdistelmä on minusta superkaunis.

Saumoissa on sementtiä ja hiekkaa suhteessa 1:5. Hiekka harjattiin saumoihin ja kasteltiin lopuksi vesiletkulla. Vähän saa vielä joutessaan harjailla irtohiekkaa ja sementtimurua tiilien päältä. Jatkossa nurmenleikkuun pitäisi sujua eri helposti, kun ruoho ei pääse pariakymmentä senttiä lähemmäs pergolan jalkoja.

Ja paluu etupihan kylmyyteen. Vuoden 2016 talvi tappoi talon edestä rinneangervot, ja niiden poissaoloon en ole tottunut millään. Niinpä hain tänä kesään uudet angervot entisten tilalle. Ne on kyllä sama ostaa vaikka joka kesä, kun näyttävät olevan K-raudassa aina tarjoushintaan. Toivotaan nyt kuitenkin, että nämä kestävät tässä vuodesta toiseen, eikä sellaisia tuhotalvia enää tulisi, että helpotkin lajit kuolevat.

Kukkia ei ole vielä näkynyt oikein missään. Sammalleimussa näyttää olevan nyt nuppuja, ja muutama siperianunikko talon edustalla on kasvattanut kukkavarret. Muuta ei juuri vielä olekaan.

Maasta työntyy kuitenkin pontevasti uusia alkuja. Erityisen ilahduttavaa on nähdä pionin kasvuvoima vuosien odottelun jälkeen. Se ryhtyi kukkimaan vasta viime kesänä, kun tajusin jakaa juroneen juurakon ja jättää juurenniskan ylemmäs. Olin tainnut istuttaa sen aikaisemmin liian syvään. Nyt molemmat jaetut juurakon osat työntävät uusia varsia monesta kohtaa maan läpi ja näyttävät olevan täynnä tarmoa.

Mutta mikäs tämä on?

Oletan tämän olevan joku sipuli syksyisistä sekoituksistani, mutta ei mitään hajua, mikä laji sieltä nousee. Ei näytä entuudestaan tutulta. Tulee mieleen lähinnä joku ananas!

Viime kesänä istutettu puistoruusu 'Ilo' on melkoinen roikale nykyään. Korkeimmat varret yltävät jo kahteen metriin, ja mietinkin, pysyykö se lehtineen ja kukkineen pystyssä ilman tukea, vai olisiko viisasta hankkia sille jonkin sortin tuki nyt, kun se olisi vielä mahdollista saada paikalleen. Ilon juurellakin on pionia.

Takapihan huolettomuuspenkki huolehtii itse itsestään ja näyttää nousevan pontevasti jaloilleen tänäkin kesänä. Vahvimpina lajeina ovat edelleen ukonhattu ja kevätvuohejuuri, mutta joukossa on myös elokuunasteria, päivänliljaa ja kevätesikkoa. Kiertäessäni pihalla kuvailemassa törmäsin näihin maahisiin, jotka oli nostettu istumaan puutarhaportin kupeeseen kiven päälle. Ovat kuulemma koululaisten vapaa-ajan tuotoksia viime syksyltä. Aika hienoja, vai mitä! :D

Kesän helpot ja huolettomat

Maaliskuu on jo puolivälissä, mutta meidän kodinhoitohuoneen pöydällä mahtuu ihan helposti viikkaamaan pyykkiä. Mitä ihmettä! Missä lymyävät kaikki siemenkasvatukset, purkit ja multapussit? Sepä siinä onkin, kun ei lymyä. En ole hankkinut. Päätin tietoisesti pidättäytyä esikasvatushommista tänä keväänä, koska viime vuonna totesin taimia löytyvän tarvittaessa hyvin edullisesti valmiina, ja kodin tilojen ahtauskaan ei kannusta kasvattamaan itse. Joinakin keväinä olemme miltei hukkuneet tomaatintaimiin, jotka ovat kurottautuneet yli puoleen metriin ennen ulospääsyään.

Ajattelinkin nyt esikasvattamattomuuden jättämän henkisen aukon täyttämiseksi koota yhteen postaukseen kaikki suorakylvökukat, jotka kuuluvat ehdottomiin kesäsuosikkeihini, ja siis jokaiseen kesääni. Ensimmäisessä kuvassa komeilee jostakin silkkiunikkopussista kylvetty yksilö, joka lienee kerrattu silkkiunikko. Se saattaa olla myös joku risteytys pihan muiden unikoiden kanssa. Mikä tahansa se onkin, se on tuhottoman kaunis.

Vaatimattomammat siperianunikot ovat ansainneet paikkansa talon eteläseinän paahteisessa hiekkamaassa. Siinä ne kasvavat ja kylväytyvät itse vuodesta toiseen, ja joka kesä olen kylvänyt myös uusia siemeniä edellisten lisäksi.

Sormustinkukka on oikea kuningatar. Pitkän etsin tätä ihaninta roosaa versiota, kunnes se löytyikin paikalliselta blogitutulta ihan kyselemättä, tarjottuna. Kiitos Heidille edelleen näistä ihanuuksista!

Sormustinkukkaahan kannattaa kylvää kahtena peräkkäisenä kesänä, jotta kukinnan saa jokaiselle kesälle. Ensimmäisenä kesänä sormustinkukka kasvattaa vain lehtiruusukkeen, toisena vuonna kasvavat nuo komeat kukkavarret.

Ruiskukka vaaleanpunaisena on myös tullut jäädäkseen. Sekin eteläseinän paahteeseen.

Ja unikot. Kaikki unikot. Pioniunikot kuitenkin erityisesti.

Näitä unikoita sain alunperin ostamalla lilac pompom -pioniunikkopussin, mutta väri olikin aika tummanpuhuva. Ihastuin siihenkin. Seuraavana kesänä kerrottu muoto oli muuttunut aika paljon vaatimattomammaksi, mutta runsaus korvasi kerrannaisuuden puutteet.

Jostain nappasin mukaani valko-lilan sekoituksen paperikukkaa, joka sekin oli hauska tuttavuus. Toimi loistavasti leikkokukkana maljakossa. Jos muistan oikein, tämä kukki aika myöhään syksyyn.

Ja viimekesäinen tuttavuus oli punakosmos, jos tämä nyt oli punakosmos. Jollakin on siemenpussit vähän sekaisin. Tämä teki pitkin kesää korkeita "tillimäisiä" varsia, mutta valmista ei näyttänyt tulevan sitten millään. Syksyllä kukinnasta ei kuitenkaan meinannut tulla loppua, kun nämä vihdoin pääsivät näyttämään, mihin pystyvät. Ja tämä oli muuten loistava maljakkokukka myös.

Siinä ovat minun suosikkini menneiltä kesiltä. On niin kutkuttava ajatus, että pääsen ihan pian, jo parin kuukauden päästä, kylvämään ensimmäisiä kesäkukkien siemeniä multaan. Talon eteenkin ilmaantui syksyllä ihan uusi, autotallin pohjan tieltä kaivettu valtava kivialue, joka odottaa istutuksia ja multaa, ja siihenkin tulee alkuun osittain kylvökukkia, jotta saadaan iso alue pysymään puhtaana rikkaruohoista. 

Kertokaapas te nyt puolestanne parhaat vinkit kauniista kesäkukista, joita voi kasvattaa kylvämällä siemenet suoraan maahan. Jään kuulolle!

Blogi lomailee - minä en

Mitään tietoista blogikesälomaa en ole päättänyt pitää, mutta aika kuolluttahan täällä on. Omat kesälomat on pidetty siltä osin kun pystyn niitä kesäaikaan pitämään, ja vapaat viikonloput menee kaikki perheen kanssa karavaanarina tien päällä. Bloggaamiselle ei tunnu jäävän millään aikaa. Koska kuitenkin tiedän palaavani tänne talven pimeinä kuukausina kesäjuttujen ja -kuvien toivossa, yritän harvakseltaan ladata edes muutamia kesäkuvia, jotta pääsisin tammikuussa varpaat palellen kääntelemään kesäveistä talvihaavassa.

Ei minusta mitään suurta hyötypuutarhuria taida tulla, ainakaan niin kauan kun en saa kasvihuonetta, mutta hauskaahan se on katsoa, kun jotain sentään saa tulokseksi uutterasta yrittämisestä. Perunaa oli pakko vähän testimielessä nostaa, vaikka kukkivat vasta nyt.

 

 Herneitä ja salaattia on syöty pitkin kesää. 

Tai ainakin herneitä - salaatti ei tahdo maistua kuin minulle ja kanoille, ja mies syö, jos länttään lehden leivälle. Ei kehtaa ottaa poiskaan. Saapa nähdä, olenko ainoa, joka ei aikanaan poimi ruusupapuja pois jauhelihakastikkeesta.

Kovasti nämä itse kasvatetut kasvikset kyllä lapsia kiehtovat, mutta kyllä kaali on aina kaalia. Vaikka kuka olisi kasvattanut. Tuota lähemmäksi suuta ei taida kukkakaali tällä herralla mennä, paitsi majoneesilla kyllästettyyn pekonisalaattiin pilkottuna.

Hienointa tässä on kuitenkin se, että lapsetkin näkevät, miten mikäkin kasvaa. Poimitaanko herne puusta vai maasta, ja kasvaako peruna puiden oksilla. Onhan se ihan yleissivistystäkin vähän tietää kaikenlaisten kasvannaisten alkuperää, vaikkei tuotantotilalla kasvaisikaan.

Kanoja olen pitänyt vapaana myös, kasvilavoista huolimatta, ja ihmeen vähän ne ovat osoittaneet kiinnostusta lavoja kohtaan. Eivät ole päässeet kunnolla koskaan tutkimaan, mitä siellä on. Alunperin ajatuksenani oli aidata kasvimaa, mutten ole saanut aikaiseksi, enkä toisaalta raaskisikaan. Haaveilen vain jonkinlaisesta pergolarakennelmasta siihen päälle, jotta ruusupavut sun muut kiipeileväiset saisi kasvamaan suoraan siihen.  

Jos muuten joku miettii, mitä saisi kasvamaan hankalana pidettyä koivua vasten, kannattaa kokeilla ruusupapua.

 

Vauhtiin päästyään ruusupapu on joka vuosi kiivennyt ensiksi tukiverkon yläpäähän ja jatkanut sitten kietoutumalla suoraan koivuun.

Yksi ikisuosikkini kesäkukka-astelmissa on maahumala. Sitä kasvaa onnekseni takapihalla siellä täällä karkulaisena, ja käyn keväällä sieltä napsimassa alkuja ruukkuihin. Täsä ylivalottuneessa kuvassa ei maahumalan lisäksi muuta näykään, mutta on siellä päällä valkoisia pelargonikukintoja. Alla olevan puulaatikon ostin joskus Romuritarilta.

Portailla auringossa nautiskelee myös pelottava talonvahtimme.

Kissa osaa nauttia kesästä, jos mahdollista, vieläkin enenmän kuin minä. Laiska karvavenyke valuu rentona pitkin portaita ja kieputtelee itseään pölisevän kuivassa hiekassa, makaa kuolleen näköisenä pihan kuumimmassa kohdassa ja vaeltelee öisin haistelemassa kesän tuoksuja.

Ja minä nautin hyötykasvejakin enemmän koristekasvien kukinnasta. Palavarakkaus, värililja ja rohtosuopayrtti ovat aika raju kolmikko.

Kun eteen on kylvetty vielä punaista pellavaa ja pian suopayrtin taakse puhkeaa räikeän pinkkiä syysleimua, on kukkapenkissä aikamoinen ilotulitus.

Suurissa, tummissa värililjan kukinnoissa näkyy kesän ikävä puoli - tiestä nouseva pöly. Vierestä kulkeva maantie pölyää armottomasti, eivätkä tienhoitajat näytä saavan puiden latvojen tasalle nousevia pölypatsaita kuriin koko kesänä, vaikka koko naapurusto on ilahduttanut asiakaspalvelun työntekijää soitoillaan vuoronperään. En ehkä pese ikkunoita koko kesänä.

Sinisievikki on ainakin kolmatta kesää kukkapenkissä kivireunuksen sulostuttajana. Se kylväytyy itse edellisen kesän kukkasista, joten ei haittaa, vaikka en ole sen ainoan kerran jälkeen löytänyt enää näitä valkoisen sivisievikin siemenpusseja ollenkaan.

Talon eteen olen etsinyt joka kesä uusia lajeja istutettavaksi, ja yksi menestyneistä on tämä.. öö.. olen hukannut siemenpussin. Ehkä muistan joskus, mikä tämä oli, mutta nyt en ainakaan. Päässä pyörii vain kosmosmukka?! Tätä oli minulla myös viime kesänä, ja vaaleanpunaisena kukkivan ruiskaunokin ohella tämä oli yksi parhaiten kukkineista. Kova tapaus: kasvaa eteläseinällä melkein pelkässä hiekassa, ja saa vettä, jos sattuu satamaan. Samoilla säännöillä on kasvanut myös ruiskukka ja siperianunikko. Oikeassa reunassa kasvava tillipöheikkö taitaa olla punakosmosta, joka kukkii vasta myöhemmin.

Olihan tuossa taas kuva poikineen. Seuraava pläjäys on toivottavasti autotallityömaasta, jonka on tarkoitus päästä hyvään vauhtiin tämän viikon aikana. Vihdoinkin!