Topin tarpeeseen

Olisipa itselläkin sellainen automaatti, että kun puuttuu vaikka paitoja, sanoo vain, että hei mulla on muuten aika vähän paitoja. Sitten niitä ilmestyisi kaappiin, mittojen mukaan tehtynä. Hiukan olen lapsille joskus kateellinen, että heillä tällainen automaatti on.

 Tällä kertaa puuttui toppeja, ja sellaisia tehtiin pari kappaletta ensihätään.

Tämän topin resorit kiinnitin ihan ompelukoneella, kovasti venytetyllä suoraompeleella, sillä epäilen, että peitetikkikoneella on tunne-elämää. Koko kuuman ja ihanan kesän se on saanut jöröttää ilman käyttöä pöydällään, mitä nyt joskus ohimennen on pölyjä huitaistu päältä pois. Sen korviin on saattanut myös kantautua huokailua siitä, miten täällä on ahdasta, ja voi kun saisi tuon ompelupöydän koneineen muualle täältä, niin mahtuisi edes kääntymään. Kukapa sellaisesta vihjailusta ei mieltään pahoittaisi.

Kun yritin ommella resorit kiinni peitetikillä, jälki oli pahempaa kuin minun tökeröt kirjailuni vohvelikankaaseen ekaluokkalaisena. Ompelukoneeni sen sijaan ei petä koskaan, vaan toimii kuin vanhan junan vessa, vaikka edellisestä käytöstä olisi miten kauan.

Pienellä maanittelulla ja huollolla sekä sillä, että tutustuimme toisiimme uudestaan ihan ajan kanssa, sain peittarinkin taas ryhtymään yhteistyöhön, ja toinen toppi kantattiinkin peitetikillä.

Siinäpä ei sen kummempia krumeluureja olekaan - kankaan jämistä, ja ihan perus.

Mikä oli tarinan opetus - no ei varmaan opetusta ollutkaan, mutta muistakaa tehdä koneille jonkinlainen syyshuolto viimeistään nyt, varsinkin, jos ne ovat olleet pitkän kesän joutilaana. Kyllä sellainen vetelehtiminen jää päälle, ja vaaditaan kunnollinen ryhtiliike, jotta surinasakki saadaan takaisin ruotuun.

Siistejä sisätöitä

Ulkoilman lämpötilan laskiessa pihaparka on jäämässä oman onnensa nojaan, sillä kukaan ei voi inhota niin paljon märkiä, kylmiä puutarhahanskoja kuin minä. Siispä siirryn syksyn tullessa sisälle kuivempien harrastusten pariin.

Lapsille tämä kelpaa mainiosti, sillä se voi tarkoittaa uusia vaatteita pieneksi jääneiden tilalle, tai sitten uusia vaatteita ihan muuten vain. Yläkuvan paitaan iski inspiraatio ihan vain siksi, että näin nämä kankaat yhdessä pinossa ja värit sopivat kivasti toisiinsa. EK:n palalaarista löytynyt vaaleanpunainen kimalletrikoo on itsessään niin viheliäinen kangas, etten tee siitä yhtä ainoaa vaatetta, mutta tällaisiin lisukkeisiin se kelpaa.

Tämä ompelusten bloggaaminen on siitä tylsää nykyään, että malleja ei kiinnosta olla kuvissa, ja jos kiinnostaa, olemme kotona yhtäaikaa vain pienen hämäränhetken aamulla, jos minulla sattuu olemaan iltavuoro, ja useinhan se sattuu. Siksipä kuvat ovat yhä useammin ihmisettömiä.

Yläkuvasta näkyy, millaiset suikaleet leikkasin tuohon saumaan. Ompelin rypytyslangat, rypytin piiitkän suikaleen reunastaan kurttuun, ja kiinnitin soiron sauman ompelun yhteydessä paikalleen. Ihan peruspaitakaava käy tähän, kun piirtää olan puolivälin tienoille kaavaan pystyn viivan olalta helmaan ja tekee siihen sauman.

Se, kumpaan suuntaan röyhelöt kääntyvät, riippuu tietysti siitä, mihin suuntaan saumanvarat taittaa. En muista miten päin näitä valmisvaatteissa nökee, mutta veikkaan, että toisinpäin. Minä laitoin nyt näin päin sen kummemmin suunnittelematta.

Kuopukselle ompelin alunperin kesäkankaaksi ostetusta pisaratrikoosta hupparin, jossa hupun etuosa on korkeampi ja nousee kaulan suojaksi. 

Ilmojen viiletessä tahtoo taas mennä oma aikansa siihen, että nämä naperot oppivat pukemaan tuubihuivit kaulaansa ulos lähtiessään, joten tämä lämmittää edes vähän, jos tuubi pääsee unohtumaan. Kaava tähän huppariin on vanhasta Ottobren lehdestä, ja tarvittaessa voin etsiä, mikä numero oli kyseessä.

Niin, ja itsehän minä värittelin noita pisaroita resorin kanssa sävy sävyyn. Pieni kiusaus oli väritellä enemmänkin, ja monella värillä, mutta pitäydyin nyt tuossa, sillä muutenkin nykyään meidän lasten vaatteissa vallitsee melkoinen vähäeleisyys, ja värien kirjo loistaa poissaolollaan. Nämä muutaman siniset resorit ja pisarat ovat jo suoranainen repäisy!

Tytön paidan jämäpaloista ompelin vielä itselleni pipon, johon myös tein testimielessä röyhelöä. 

Peilistä se näyttää ihan tavalliselle pipolle, mutta päässä se tuntuu siltä kuin olisi tyttären tyllihamevarasto jostain syystä noussut hattuun. Ehkä kuitenkin opin pitämään tätä, kun on tarpeeksi huono hiuspäivä ja pakko hakea kaupasta maitoa. Seuraavaan pipoon taidan silti ommella vähän vähemmän näyttävää koristusta, että tulee varmemmin käytetyksikin.

Näiden pikkuompeluiden lisäksi paininjalkojen alta on sujahdellut lähiaikoina ainakin isomman pojan maastopuku samalla mallilla kuin kesällä tein nuoremmalle, mutta sekin meni niin pikavauhdilla tosikäyttöön, että kuvaaminen jäi. Samoin esikoiselle ommeltiin toiveiden mukaiset ulkohousut Eurokankaan harmaasta softshellista, kun kaupoista ei löytynyt housuja, jotka olisivat pysyneet jalassa. Se on outoa, että toistuvasti kuulen töissä valitusta siitä, miten pyöreämmille lapsille ei kaupasta löydy vaatteita, mutta kun itse etsin pitkille, hoikille lapsille valmiita ratkaisuja, joudun tuntien kaupassa kiertelyn jälkeen toteamaan, että ei ole, lähdetäänpä kangaskaupoille. Mutta ehkäpä niitä keskivertopaksuisia on sitten se valtaosa, joille kaupan valmiit sopivat kuin mittatilaustyönä tehdyt. Voi elämän helppous heitä!

Erämies on eri mies

Viime jouluna pukki toi eräjuttuja toivoneelle kuopuksellemme paketin, jossa oli kompassin ja muiden eräasioiden lisäksi pari metriä maastokangasta. Ihan selvästi tontuilla oli tullut niin kiire, etteivät olleet ehtineet ompelupuuhiin, tai sitten ne eivät osanneet. Mene tiedä. 

Pitkään kangas oli lasten leikeissä käytössä sellaisenaan, milloin telttana, milloin jonakin aivan muuna. Jossain vaiheessa katsoin, että reunat alkavat rispaantua, joten nappasin kankaan talteen ompelunurkkauksen piiloihin. Äkkiä olikin jo syksy, ja uuden metsästyskauden alku lähestyi uhkaavasti. Oli ryhdyttävä pikaisesti ompelupuuhiin.

Ekaluokkaansa aloittelevalle jäpikälle löytyi vielä vanhoista takkikaavoista sopiva koko, joten aika vauhdilla pääsin itse toteutusvaiheeseen. Ulkoiluhousujen kaavan nappasin vanhasta Ottobren lehdestä, jonka numeron voin tarvittaessa tarkistaa, jos joku sattuu sitä tarvitsemaan.

Vuorina hyödynsin kirpparilta vuosikausia sitten ostamaani ruskeaa tikkikangasta, hihansuuresoreihin tuli mummilta saatua vanhaa, paksumpaa akryyliresoria. Se ei ime metsäleikeissä kosteutta samalla tavalla kuin puuvillaresori olisi tehnyt.

Pyssyt tein koko muksukvartetille vuosi sitten syysloman aikaan, ja onkin niitä ulkoilutettu. Tytöillä innostus oli hiukan ohimenevämpää sorttia, mutta pojilla into sen kuin kasvaa vain, kun ikää tulee lisää ja oikea metsästyskorttikin on isommalla jo muutaman vuoden päästä mahdollista suorittaa.

Aseisiin leikkasin kuviosahalla jämälaudasta tukit, jotka vahasin ruskeiksi. Piipuksi pätkäistiin harjanvartta, ja koko komeus maalattiin mustaksi.

Puvun ensimmäinen oikea ulkoilutus on kuulemma huomenaamuna, kun isi lähtee poikien kanssa aamuvarhaisella kyyhkypassiin. Saapa nähdä, onko jälkikasvulla omat aseet olalla mukana.

Kangas on vedenpitävää, mutta en alkanut kuitenkaan saumoja teippailemaan, sillä ei tämän ikäisten kanssa kaatosateessa metsällä olla kuitenkaan. Pääasia, että kangas suojaa kosteudelta lähimetsässä leikkijää. Housuissa ei ole tikkivuoria, vaan pelkkä tavallinen, ohut vuorikangas.

Pikkuisen jäi harmittamaan, että hihan pituus ei kauan riitä. Ensi syksylle pitää ilman muuta olla jo isompi puku.

Metsästys on toki aihe, joka jakaa rajusti mielipiteitä, mutta pitkään viereltä seuranneena nostan hattua metsämiehille. Ainakin meillä metsään mennään rauhoittumaan, ja saalis on lisäbonus, jos sitä saadaan. On ilo seurata, miten kunnioittava suhtautuminen luontoon ja riistaan siirtyy isältä lapsille. Ja onhan se toista syödä vapaana kasvanutta riistaa kuin teollisesti tuotettua teholihaa, vaikka sitä ei saisikaan kuin harvakseltaan. Itse kuljen metsässä mieluummin kameran kanssa, mutta tavoite ja lopputulos on sama - tutkimustenkin mukaan metsässä stressihormonit laskevat ja pulssi tasaantuu.

Arvatkaa vain, kuka haki eilen Eurokankaasta toisen satsin samaa kangasta. Onhan se ilman muuta selvää, että isoveikka tarvitsee puvun myös. Yksi löytönä ostettu kaupan puku on ullakolla odottamassa, mutta sen 150-senttinen koko on ihan liian reilu vielä hoikalle nelosluokkalaisellemme.

Arkitamineita

Lauhojen talvien paras päähine on trikoopipo fleecevuorilla. Sellaisia on aina aika-ajoin pyöräytettävä. Lapsenmielisiä kuoseja kuluu meillä jo aika vähän, kun muksut ovat muka niin isoja, mutta kuopus suostuu vielä pitämään kettupipoa. Tosin aamulla kun puin herraa eskariin, hän totesi diplomaattisesti, että pitää kettupipoa mieluiten kotona ja eskarissa sitä, missä on tähtiä.

Nuoremmalle neidille puolestaan lupasin joulun aikaan trikooneulostakin, kun entisestä tuli entinen.

Uusi versio sai lämpimän vastaanoton. Kaavoitin sen paljon käyttämäni Ottobren peplum-tunikan pohjalta. Etukappale kahtia ja pientä kaarrosta olalta kohti keskietua. Helppoa ja nopeaa. 

 

Reunan viimeistelin kaksinkertaisella trikookaitaleella.

Peplum tekee kivasti tyttömäistä keveyttä neuletakin helmaan.

Samaiselle neidille ompelin lämpöisempiä housuja kapeina leggareina. Sisäpuolella on fleece, ulospäin ne näyttävät collareilta. Kaupan vastaavista housuista nämä eroavat lähinnä sillä, että vyötärössä on ainakin kymmenen senttiä vähemmän leveyttä. Siinä on myös se syy, miksi ompelen tällaiset perushousutkin yleensä itse.

Nuorimmainen sai T-paitavarastoon jo kesää varten täydennystä yhden kangaspalan verran.

Lisää perusompeluksia pitäisi päästä surauttelemaan, ja valtavat hanget pihassa antavat ymmärtää, että vielä on ompeluvuodenaikaa paljon jäljellä. Vielä kun saataisiin paljon lisää valoa, jotta saataisiin vielä kuvistakin katselukelpoisia!

Hyvä, lämmin, hellä x 2

Meitä pyydettiin syksyllä pienen sukulaispojan kummeiksi. Ilolla suostuimme, ja olo oli varsin tärkeä, kun aikaisemmista kummilapsista nuorimmatkin ovat oman kuopuksemme ikäisiä, eli pian koululaisia jo. Ja koska joulu on kerran vuodessa vaan, halusin muistaa tätä pikkuruista kummipoikaa itse tehdyllä lahjalla.

Ompelin tähtifleecestä pienen takin, joka lienee sopiva vasta kesällä tai kevätkoleilla, kun en uskaltanut tehdä 74-sentistä pienempää. Ehkä olisi kuitenkin voinut. Kaveriksi neuloin pienet valkoiset villasukat, ihan vaan koska voin. Koska noin pienellä ne vielä pysyvät valkoisina.

Pitkästä aikaa kiinnitin neppareitakin. Prymin pihtien edellisestä käytöstä on tainnut vierähtää jopa vuosia! Vieläköhän sitä joskus ehtii tekemään enemmän tällaisia juttuja? Vai onko aina kiire? Kädet täynnä muita töitä?

Paikallaankin ilmeisesti ehtii olemaan, ainakin joskus, koska jos viuhtoo, ei palele, ja usein kuitenkin palelee. Siksipä tein fleecetakin joulun alla myös itselleni, koska muissa vaatekaupoissa en ehdi kulkemaan kun omassa työpaikassani, ja sieltä ei ole mieluista fleecetakkia löytynyt. Sisko joskus vuosia sitten mökkireissulla kauhistui, kun kuuli, etten omista yhtään fleecetakkia, mutta nyt voin kehua että on mulla yksi!

Kangas on harmaana myytyä polarfleeceä Kangastukusta, mutta ikävästi se näyttää sinertävälle. En kuitenkaan antanut sen haitata vision toteutusta, ja niinpä tein saumoihin vaaleanpunaiset peitetikkikoristukset, kuten olin jo kangasta tilatessani aikonut. Sport-saumalappukin on muistaakseni Kangastukusta. Ja se on sen värinen kuin olisin halunnut koko fleecetakin olevan. Joudun ehkä ompelemaan vielä toisen jossain vaiheessa, kun sopivan värinen kangas löytyy.

Iloista vuodenvaihdetta jokaiselle, ja olkaa varovaisia rakettien kanssa!

Entistä ehompi

Sain pitkästä aikaa arkkuaarteeseeni uuden pinnan. 

Arkun kannen päällä könytään, kiipeillään, lasketaan mäkeä, leikitään, kinastellaan, luetaan ja tehdään ties mitä, joka ikinen päivä satoja kertoja. Muutaman vuoden välein olen vahannut arkun uudestaan, kun entinen vaha on kadonnut lasten housujen takamuksiin.

Eilen oli taas uuden pinnan aika.  

Tykkään käyttää tähän Liberonin vanhanaikainen viimeistely -vahaa, joka sisältää bitumia ja värjää kuluneemmat kohdat voimakkaammin. Sama vahakäsittely on meillä myös keittiön lankkupöydässä. Pinnasta tulee ihanan elävän näköinen, ja uuteenkin puupintaan saa tällä aineella komean rustiikkisen ilmeen.

Ompelut ovat olleet ihan totaalitauolla kuukausia. Jokunen viikko sitten pyyhin pölyt ompelupöydältä ja koneista ja kokeilin, osaako sitä enää mitään.

Kuopukselle ompelin kettupaidan, ihan siitä ilosta, että hänelle vielä tällaiset söpöt kuosit kelpaavat - ja ovat jopa toivottuja. Isoveli kelpuutti tähdet, ja nyt vain jännitän, kuinka montaa päivää menee, ennen kuin tässä on lähtemättömät tahrat.

 

Mutta sen ajan, mitä töiltä jää, ja pahimmat sateet pitävät hetken taukoa, olen ollut ulkona. Koetan tankata raitista ilmaa talven varalle, koska silloin sisäseinien kylmemmällä puolella ei ole oikein mitään tekemistä, enkä siellä juuri viihdy. Ja nyt kun on tämä autotallikin, missä puuhastella, niin onhan se lystiä! ;)

Mutta näistä puuhasteluista saatte kuvasarjaa vähän myöhemmin, kunhan kätten työt valmistuvat. Huomatkaa frouvan toppavaatetus, kun lämpötila on kymmenessä plusasteessa. Hyvä oli ihmisen olla. Voitte kuvitella, ettei talvipakkasilla oikein ole riittävää vaatetusta, kun nyt on hyvä niissä, missä ihmiset normaalisti talvisin oleilevat.

Mutta seuraavana ohjelmassa on parin työvuoron jälkeen omaa aikaa ja vapaa viikonloppu hotelliaamiaisilla, sisustusshoppailulla ja kaikenlaisella kivalla ajanvietolla. On joka syksyisen perinteen, ystävien keskinäisen laatuajan vuoro!

Arkiraitoja

Pitkästä aikaa olen vähän ommellut. 

Tavoitteenani on saada kaikki mahdolliset kankaat pois kaapista homehtumasta. Vuosi sitten myin osan (kuten kaikki retrot, koska se ikä meni jo) kirppiksellä. Trikoita en kuitenkaan edes yritä myydä, koska aina on tarvetta peruspitkähihaisille, kalsareille sun muille pertsoille. Tavoitteena on kuitenkin, etteivät kangasvarastot koskaan kasvaisi lipaston laatikoiden tilavuutta suuremmiksi. Koska tilanpuute. Ja realismi. Eipä sitä näköjään työssäkäyvä tämän tästä ompelemaan ehdi, vaikka vajaata työaikaa onneksi teenkin.

Tällä kertaa nuorimmainen sai kaksi raitapaitaa lyhythihaisena. Toinen mallia perusperus, toisessa on mukamas valenappilista, jossa on kamin tähtinepit koristeena.

Pojan hoitopaikassa oli valokuvaus eilen, ja toinen uusista T-paidoista laitettiin päälle. Mutta eihän lyhythihaisella pärjää. Päälle vedettiin vielä kankaita.comin ostoksista ommeltu raitapaita. Kylläpä tätä mummelssonia nyt puhutteleekin nämä harmaan eri sävyt! Sama pätee sisustukseen ja vaatteisiin, kaikkeen oikeastaan. No, auto on parempi mustana.

 

Raitakankaan jämistä ompelin vielä pipon, ihan perusmallin. Tämä tuli omaan käyttöön.