Kauan toivottu terassi

Saatiinpas kuin saatiinkin terassi tehdyksi tämän kesän aikana, vaikka autotalliprojekti onkin vienyt liki kaiken vapaa-ajan, joka kotona on vietetty. Kesäkeleistä tässä terassilla ei enää ehditty nauttimaan, mutta sen verran piti kuitenkin sitä sisustaa, että pääsee ajatukset vauhtiin seuraavaa kesää varten. 

Öljyäminen, minkä tein talon molemmille ulkoportaille heinäkuussa, piti tämän kohdalla jättää seuraavaan kesään, sillä kostea terassilauta ei pääse pohjoisen ilmansuunnan varjopaikassaan kuivumaan kokonaan, vaikka olisi poutaakin. Tämä syksy katsellaan siis ruskeaa väriä.

Katselevatpa sitä nämäkin mokomat. Aina ovat haukkana paikalla, jos vähänkin näkyy liikettä terassin suunnalla. Siellä kun saatetaan vaikka nautiskella päiväkahvin kanssa jotain hyvää, ja aina on murusten tippumismahdollisuus.

 

Vastapalvelukseksi rouvasväki jättää haisevia tervehdyksiä uudelle puupinnalle.

Tästä tehtiin nyt ihan perusmallin perusterassi, ilman sen kummempia krumeluureja. Tarkoitus on joka tapauksessa katsella loppuelämän koti muualta, joten tämä saa välttää sen aikaa, kun tässä eletään.

Katosta kyllä haaveilen, mutten muistanut pitää asiasta tarpeeksi meteliä suunnitteluvaiheessa. Sen toteutus on nyt siis pohdinta-asteella, mutta edelleen tykkään, että joku valokate tekisi terassista ihan eri tavalla huonemaisen ja monikäyttöisemmän tilan.

Pitkälle sivulle on tarkoitus tehdä istutusalue, joka rajaa terassia nurmikosta. Kuunliljat olisivat kauniita läpi kesän, mutta niitä kanat eivät jätä rauhaan. Heittäkääs ideoita muista läpi kesän kauniista varjopaikan perennoista! Haaveilin saniaisistakin, mutta tähän aikaan vuodesta ne alkavat näyttää aika pahalta lehtien ruskettuessa ja muuttuessa kuiviksi ja hauraiksi. Kovin massiivista ja leveää aluetta en tuohon ryhdy väsäämään, mutta jotain pitää olla. Köynnöstuilla siihen saisi seinän tuntuakin, vaikka varsinaisia aitoja emme pikkuterassille pystytä.

Sunnuntain iloksi ja vähän siksikin, että on tullut lapsille luvattua, leivoin pikaisen marjapiirakan päiväkahvipöytään, joka katettiin tietysti terassille, vaikka vähän viileää olikin.

Tässä tulee ohje tuohon superhelppoon ja mehevään piirakkaan. Kerma-maitoseoksen olen korvannut ihan kevytmaidolla, ja voin jatkeeksi on tullut joskus käytettyä rypsiöljyä, kun voita ei ole ollut riittävästi.

Helppo peruspiirakka uunipellille

8 dl venhäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

4,5 dl sokeria

4,5 dl kerma-maitoseosta

2 munaa

200 g voita

vadelmia tai muita marjoja

Sulata voi. Sekoita kuivat aineet, lisää niihin kerma-maito, munat ja sula voi. Sekoita kunnolla sekaisin ja levitä uunipellille. Ripottele lopuksi marjat piirakan päälle.

Paista 175 asteessa noin 30min.

Mutta onpa se kuulkaas näiden kahvihetkien lisäksi niin ihana istahtaa metallikeinuun kylpytakissa iltapimeässä viilentelemään saunan jälkeen! Kyllä tätä terassia on jo vuosia kaivattukin, ja osaa sitä nyt arvostaakin sen mukaisesti.  

Portaiden muodonmuutos

Kun olimme asettuneet taloksi uuteen kotiimme ja rakentaneet ne portaatkin, jäi niiden pintakäsittely jostain syystä kokonaan tekemättä. Portaat tehtiin ruskeasta kestopuusta, ja siihen aikaan ne näyttivät ihan hyvältä niinkin. Nyt ne olivat kuitenkin väsyneet ja väriltään aika harmaat, mutta eivät hyvällä tavalla.

 

Lomapäivien käydessä yhden käden sormin laskettaviin määriin tulee kiire toteuttaa sellaisia juttuja, jotka normaalisti jäävät tekemättä, koska työt. Päätin käyttää yhden lomapäivän portaisiin, joita pitkin olisi taas mukavampi palata töistä kotiinkin. 

Minä olisin tykännyt harmaista portaista, mutta mietitytti, muuttuuko talon väri ruskeaksi, jos portaat ovat selkesti harmaat. Talon maalisävy kun on hyvin lämmin harmaa, Teknoksen 'beast'. Ruskeat olivat kaikki ihan nounou, joten jäljelle jäi vielä harmaatakin tummempi musta. Tikkurilan Valtti plus -terassiöljyssä oli valmiina sävynä tällainen musta, ja siihen uskaliaasti päädyttiin.

Ja nyt mentiin sitten ihan puhtaasti estetiikka edellä. Nuo vanhan mallin portaathan on olleet siitä näppärät, ettei niissä enää hiekka ja tomu erotu, kun ovat hiekanharmaat itsekin ja pinta niin himmeä. Arvattiin kyllä, että mustassa näkyy sitten kaikki, mutta toisaalta niitä tulee ehkä enemmän nyt harjattua puhtaaksi, mikä taas vähentää kulumista, kun hiekka ei pääse koko ajan hiomaan pintaa, ja sitä paitsi - onhan nämä keväällä aikaisemmin istumislämpöiset, kun väri on tumma ja kerää lämpöä!

Kukkapenkki on aika surkea näky juuri nyt, mutta katsokaa portaita, älkää kukanraatoja. 

Harjaamisen helpottamiseksi haaveilen, että portaat olisivat jatkossa tyhjänä kaikesta kukkapurnukasta ja muusta sälästä. Ajattelin nostaa ne seinälle, kunhan keksin kivan ratkaisun siihen. Tuo laatikkokin olisi seinälle nostettuna periaatteessa ihan ok, mutta vähän turhan syvä. Täytyy katsoa laatikkovarastot läpi, onko mitään matalareunaisempaa.

Saman käsittelyn saivat myös arkikuistin portaat, jotka olivat, jos mahdollista, vielä surkeammassa kunnossa kuin pääoven rappuset. Siellä on koko portaiden ympäristö edelleen vähän kesken, mutta hyvin toimii näköjään näinkin, kun ei saada viimeisteltyä! Ja vanhoista tiilistähän oon aina kovasti tykännyt... ;)

Mutta olihan se kova urakka! Öljy oli ihana levitettävä, värjäsi yhdellä kerroksella hyvin ja kuivui tasaisesti. Päänvaivaa aiheuttivat kuitenkin kaikenmaailman kolot ja mutkat, joihin ei meinannut päästä millään. Sekä minä että pensselit olivat aika räjähtäneen näköisiä, kun viimein sain projektin päätökseen. 

Vaahtomuovisivellin on huippu porraslautojen välien vahaamiseen, mutta uritetun laudan päälliseen toimi paremmin Clas Ohsonin perussivellin. Vanhalla pyyhkeellä pyyhin liiat vahat perästä päin pois, jos johonkin jäi turhan paksu kerros. Ja jos joku inspiroituu tästä aloittamaan öljyämistyöt, niin muistakaa, että öljyiset rätit pitää kastella kauttaaltaan ennen hävittämistä, etteivät ne syty itsestään palamaan roskiksessa. 

Työn iloa tai leppoisaa lomaa, mikä kenellekin parhaiten sopii!

Kesäkuvahyökkäys ja hirsihaaveita

Ihan siitä ilosta, että tänään paistoi aurinko ja huomasin päivän olevan jo paljon pidempi, latasin kauhean nivaskan kesäkuvia viime- ja toissakesältä katseltavaksenne. Osa, ellei jopa kaikki, on nähty jo joskus tässä blogissa, mutta ei välitetä siitä.

Kuvien runsauteen saattaa olla vaikutuksensa silläkin, että uusittu nettiliittymä on supernopea vanhaan verrattuna, ja lataa tällaisenkin kuvamäärän ykkössekunneissa, kun kymmeneenkin kuvaan on ennen mennyt ennemmin minuutti- kuin sekuntimääräinen aika.

Samalla yritän saada ajatukset pois eräästä hirsikehikosta ja suunnata ajatukset omalle pihalle ja lähestyvään kevääseen. Realismia peliin, nainen!

Pimeimpään talvisaikaan ajatukset saa pysymään jotensakin kurissa kaikenmaailman haihatuksista, lukuunottamatta hetkittäisiä joutoaikoja, jolloin ajatus karkaa milloin mihinkin etuoven tai navetta.comin juttuihin. Mutta kun kevät tulee, tai oikeastaan jo tammikuussa, talokuumeesta tulee melkein sairaus.

Kiittämätön naisenhupakko, joka asuu omassa, itse rakennetussa talossa, eikä sekään kelpaa.

Puolustuksekseni on sanottava, että tämä talo on alun alkaenkin rakennettu sillä ajatuksella, että asutaan muutama vuosi ja katsotaan sitten, rakennetaanko toinen vai löytyykö jostain muiden meille valmiiksi sata vuotta sitten rakentama.

Muutamaa on käyty katsomassa, mutta ilmeisesti niitä ei ollut rakennettu meille, koska joku muu ne myöhemmin osti. Me emme nimittäin omista tätä taloa, vaan tämä talo omistaa meidät. Ei tästä noin vain ovet paukkuen lähdetä. Rakennettavaakin vielä on, jos haluamme myydä valmista keskeneräisen sijaan.

Onneksi kesä sentään tulee uuteenkin taloon, vaikka aurinko ei hivelekään harmaantuneita ladon seiniä ja punamullattua navettaa, narisevia puulattioita ja aaltoilevia ikkunalaseja.

Tämä veijari olisi varmaan ihmeissään uudesta asuinpaikasta, mutta kelpuuttaisi luultavasti minkä tahansa töllin, jos portaat vain olisivat etelään, kuten nyt. Kelpaa siinä kelliä. Tämänhetkinen ulkoilu on tällä karvakasalla vähän toista - pikaisesti pissalle ja samantien takaisin. Siipan sitä ihmetellessä ja moittiessa minä puolustan. Kyllä me kissan kanssa taas kesällä ollaan ulkona, ihan varmasti!

Ja mikäs tuolla olisikaan ollessa. Auringon helliessä. Kurkunkasvatuksestakin jo lasten kanssa juteltiin tänään ja päätettiin, että ensi kesänä kastellaan edelliskesää uutterammin kurkkuja, jotta saadaan niistä meheviä. Varsinaisista keskeneräisistä projekteista on turha mainitakaan muuta kuin että niitä on.

Yksi isoimmista projekteista (autotallia ei lasketa, koska se on enemmän miehen projekti) on täyttää uusi kivialue mullalla ja kasveilla. Kymmenneliöinen kiviröykkiö ilmestyi pääoven eteen syksyllä, kun autotallille kaivettiin pohjia. Kivien määrä oli jälleen kerran totaalisen käsittämättömän uskomattoman valtava. Vain murto-osa hyödynnettiin, suurin osa kärrättiin savisen maamassan mukana muualle, tontin joutoreunalle.

Älyttömintähän kaikessa tässä kuumeessa ja talohuokailussa on se, että kun on rakentanut yhden keskikokoisen uuden talon alusta saakka, ja osa pihatöistä on edelleen kesken, pitäisi ihmisen jo ymmärtää rajansa ja ajankäyttömahdollisuutensa. Ja se, että jos uuden tekemisessä oli käsittämätön määrä työtä vuosiksi, olisi vanhan, nykyistä taloa isomman kehikon muuttamisessa uudelleen pystytetyksi taloksi moninkertainen urakka. Joku pohjanmaalainen, jääräpäinen ihmisrotu on vain hidas oppimaan. Varsinkin, jos kyse on vanhoista taloista.

Mutta tällaisia sekavia ajatuksia tänä iltana. Kummempaan en juuri nyt pysty, sillä aikaisemmin tänään olen käyttänyt kaikki voimani trampoliinin tyhjentämiseen lumesta. Ja voin kertoa, että nelimetrisen trampoliinin päälle sataa muutamassa kuukaudessa aika uskomaton määrä lunta. Saattaa olla, että ensi syksynä muistamme poistaa trampoliinista pohjan vähän aikaisemmin.