perjantai 15. kesäkuuta 2018

Kuvakierros kotipihalta

Bloggaaminen on jäänyt kesän jalkoihin, mutta niin ovat tainneet jäädä lukijatkin. Laitanpa kuitenkin itselleni muistiin muutaman kuvan kesäkuulta, jotta voin käännellä ensi talvenakin sitä kuuluisaa teräasetta haavassa ja ripotella suolaa päälle.



Konnantatar on ottanut paikkansa tienvarren kivikossa alun jurottamisen jälkeen ja näyttää leviävän siinä ilahduttavasti. Alkuun sain ihastella kolmea kukkaa, tänä vuonna näyttää tulevan jo vähän enemmän.


Samaiseen tien varren kivikkoon on jäänyt joltain polkupyörä. Tai siltä se ainakin näyttää, kun ruusut ja angervot ovat vallanneet sille varatun paikan. Taidan ottaa ja siirtää koko pyörän tuolta väljemmille vesille. Jätekatoksen kyljessä voisi olla sopiva paikka.




Muutenkin piha alkaa olla hiljalleen muutakin kuin ihkauuden pihan näköinen. Jokainen korsi ei ole enää ollenkaan siinä mihin se on ajateltu, ja puuvartisilla alkaa olla miehen mitta. Syreenitkin kukkivat ensi kertaa niin, että pensaassa on enemmän kuin kaksi kukintoa. Niin paljon niitä ei vielä kuitenkaan ole, että raaskisin leikellä oksia maljakkoon, kuten niin monessa blogissa on lähiviikkoina tehty.


Mutta kyllä minä niin kovasti tykkään siitä, että piha on vähän villi ja rönsyilevä! Se on ollut alun alkaenkin haaveena ja tavoitteena. Kaikki saa kasvaa ja levitä ja peittää kovat kivet alleen. Vasta sitten pihasta tulee piha! Humala on ilahduttanut tänä kesänä esityisesti, kun se on kaareen kasvamisen lisäksi alkanut vallata myös kiviaitaa. Antaa mennä vaan, sanon minä! Vanhaa pihaa tästä ei saa kuin ajan kanssa, mutta tällaisista jutuista tulee se vanhahtava fiilis.



Leikkimökki on asettunut puskiensa keskelle kuin olisi ollut siinä pitempäänkin. Jokohan tänä kesänä saisin aikaiseksi maalata siitä katon uudelleen mustaksi? Uusittu väri piristäisi mökin ilmettä ihmeesti.


Ja voihan ruusut! Asuinpa missä tahansa loppuelämäni, ruusuja tulee olemaan aina.


Jos ei ole, niin ostetaan.


En ole aikoihin enää karkaillut taimikauppoihin ja Hankkijalle, mutta en silti ole ihan varma, kuinka monta erilaista pensasruusua pihalta löytyy. Sovitaan, että riittää kun tiedän, että aika monta. Senkin tiedän, että vielä useampaa lajia minulla ei ole.



Rosa Ritausma on. Ja onneksi on!


 

Se on juhannusruusun ohella ensimäisiä kukkivia pensasruusuja meillä, ja voi miten se levittäytyykin upeasti nurmikolle ja kivien väleihin, joka puolelle!



Siinä keskustelevat viikonlopun säästä lamoherukka, ritausma ja villi saniainen sulassa sovussa. Jostain syystä olen tykästynyt noihin saniaisiin niin, että on oikeastaan ihan sama, mistä niitä puskee, niin annan niiden kasvaa. Paitsi pionin juurelta nykäisisin senkin pois.


Omat jälkensä puutarhaan jättävät nämä tuholaiset. Kuunliljat ovat joka kesä kanoille maistuneet, mutta tänä kesänä näytti, ettemme saa nauttia niistä itse lainkaan, vaan kaikki silmäin ilo menee kanojen kurkusta alas.


Vasta aidattuna ne ovat saaneet jonkinlaisen kasvurauhan, mutta siitä, mihin kanan pää mahtuu verkon läpi, on parturointi yhtä rajua edelleen. Kun kerran ovat keksineet tuon herkuksi, eivät ne siitä päähänpinttymästä pääse. Missä nyt on se kuuluisa kananmuisti, jotta tämä herkku unohtuisi?


Kuunliljojakin isompi ongelma on pensaiden juurella lepäävät katteet, joiden kuopiminen pitkin nurmikkoa on kanaparven suurinta hupia. Puutarhaharrastus ja kanat eivät tosiaan sovi samaan pihaan, mutta en raaski pitää kanoja häkissäkään, pehmo kun olen. Ja osaavat ne aika isoäänisesti vaatia sieltä poiskin, kun ovat vapauteen oppineet. Grillatessa ja muuten ulkona ruokaillessa on kuitenkin teljettävä siipiveikot häkkiin. Tähän lopputulokseen tulimme, kun ensimmäisen kerran kukko lennähti kahvipöytään kesken pitojen.


Talon eteen viime kesänä rakenneltu uusi istutusalue on vielä kovin vaatimaton, mutta pian saadaan iloa silmälle, kun siirtelin siihen viimekesäisiä sormustinkukkien lehtiruusukkeita. Kohta kukkii sormustinkukka ja vieressä pioni, ja silloin muuten meikämummo pysyy kotona ja ihailee vaan!


Jos ei sitä ennen täältä kuulu, niin toivottelen varulta jo nyt ihanaa juhannusta kaikille! Mummelssonilla menee aatto ja juhannuspäivä töissä, mutta sitäkin makeampi on ajatella edessä olevia lomaviikkoja, jotka viikko viikolta lähenevät.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Toukotöitä

Raparperinlehtilaatat pihanurmella on jo ikivanha juttu ja jokaisella sellaiset varmaan jo on, minullakin, mutta minäpä tein niitä lisää. Tein jo viime syksynä autotallin pohjan valun yhteydessä yli jääneestä betonista, mutta vasta nyt sain asennetuksi ne paikalleen. Työnjohtaja oli tietysti paikalla valvomassa, että kaikki sujuu kuten pitää.


Laatat olivat viime postauksen kuvan mukaisesti maanneet nurmen päällä aloillaan jo hyvän aikaa, ja alla kasvava nurmi oli kellastunut. Kellastuneen nurmen kohdalta kaivelin maat pois, ja mallasin vielä reunat suoraan laatan reunojen mukaisiksi. 



Nurmikon juuret tekevät hommasta näppärää, kun irrotettavan palan saa nostaa levynä suoraan kottikärryyn, eikä multasotkua pääse syntymään. 




Jotta laatat saisi asettumaan keikkumattomiksi kuoppiinsa, vaatii kuoppa pientä hiekkatäyttöä. Minun valosteni pohjat eivät ainakaan ole vatupassinsuoria, ja hiekka elää sopivasti laatan muotojen mukana.


Jaahas. Laatta jäi turhan syvälle. Lisää hiekkaa alle ja uusi yritys.


Sinnehän ne lopulta asettuivat kuka mitenkin kallelleen. Ei mene kauan, niin nurmi peittää reunoille jääneet arvet, ja laatat ovat kuin olisivat aina tuossa olleet.


Aikaisemmin tein samalla systeemillä askelmat leikkimökkiin päin, ja hyvin on nurmi hoitanut maisemoinnin. Tällä hetkellä viherryksessä on tosin vielä pientä sanomista, mutta sallittakoon se, kun ollaan kuitenkin vasta toukokuussa.


Siitä uskaltaa huoletta ajella päältä päältäajettavalla. ;)


Kasvun vauhti on kyllä tällä hetkellä hurja. Melkein jo jännittää, mitä loppukesälle jää, kun kaikki kasvaa niin kohinalla. Raparperipiirakkaa ja kiisseliä on pitänyt vääntää jo kaksin käsin, kun puskat pukkaavat siihen tahtiin uusia varsia, ja humala ottaa vuorokaudessa puolimetrisiä harppauksia puutarhakaaressa ja kivien väleissä.



Keskellä kaariportin kulkuaukkoakin kasvaa topakan näköinen mätäs humalaa, ja mietinkin nyt kuumeisesti, mihin sitä siirtäisin. Ollapa se vanha piha monilla piharakennuksilla, niin kasvattaisin humalaa jokaisen mökkerön seinustalle!


Tammikuussa meidän vierestä katosi metsä niin äkkiä, että kun aamulla lähdin töihin, ei asiasta ollut vielä merkkiäkään ilmassa, ja kun palasin iltapäivällä kotiin, meinasin kääntyä väärästä risteyksestä, kun maisema oli muuttunut niin rajusti. Nyt kuvien taustalla näkyykin entisen kuusikon sijaan melkoinen hakkuuaukea, mutta jos asiasta pitää keksiä hyvää sanottavaa, niin ainakin oksasilppuriin riittää materiaalia. Meillä on nimittäin omistajalta lupa käyttää kaikki mikä entisen metsän paikalle koneilta jäi, ja sinnehän jäi. Aimo kasat polttopuuta, ja tosiaan tuota oksaa - eli ihan kauheat kasat tulevaa haketta! Muutamana vuonna on turvauduttu muualta haettuun hirsisorvin lastuun katteena, mutta tänä kesänä taidetaan pärjätä ihan ilman. Lapsista oksasilppurin käyttö on siisteinä ikinä, joten apuakin on luvassa.



Ruusut selvisivät kaikki talvesta, mutta ihmekös tuo, kun lunta oli metrin verran suojana. Oksia tosin jouduin leikkaamaan paljon, kun lumi oli painanut niitä rikki, mutta vielä jäi paljon jäljellekin, ja leikkaisinhan minä näitä muutenkin. Siitä ne vasta innostuvat!




Takapihan lavatarhassa on vielä aneeminen tunnelma. Colomba-kesäperuna alkaa työntää varsiaan mullasta, mutta muutama päivä sitten tehdyt porkkana-, herne- ja salaattikylvöt eivät vielä näy. Esikoisen vuosi sitten pataan istuttama metsämansikka puolestaan näyttää riehaantuvan tosissaan, ja pian se varmaan vaatiikin monta kertaa isomman alueen elintilakseen. Aika kaunis maanpeittäjä muuten!


Juuri nyt nautin ihan eniten siitä, että tuomi kukkii. Se edustaa minulle kaikkea sitä, mitä odotan koko talven. Lämpöä, edessä olevaa kesää, lasten lähestyvää lomaa koulusta ja sitä myötä jonkinlaista kalenterin rauhoittumista. Omat lomaviikot ovat vielä kaukainen juttu, mutta vanhastaan tiedän, että heinäkuu on pian täällä.


Nautitaan kuitenkin juuri nyt toukokuusta, joka onkin harvinaisen lämmin!

torstai 17. toukokuuta 2018

Harmaasta vihreään

Tosimummolla alkaa olla istutusalueet raivattuna talventörröttäjistä ja uusi kasvu on jo hyvässä vauhdissa, vaikka viimeiset lumet lähtivät lähitien ojista vasta tällä viikolla. Pioni, jokakesäinen lempparini, nostaa jo terhakasti varsiaan kaikissa kolmessa kukkapenkissä, jossa sitä kasvaa.


Portaiden vieressä maisemaa täplittää lähinnä keskenkasvuinen tulppaanimeri, mutta se ei olekaan tämän kuvan idea. 


Tämän otin nimittäin itselleni muistutukseksi, että tämän verran olivat patjarikot keväällä kasvaneet yhteen, kun pari vuotta sitten näitä istuttaessani haaveilin yhtenäisestä kasvustosta, ja nyt ollaan tässä vaiheessa. Taustalle pitäisi löytää joku vähän korkeampi kuivuutta ja paahdetta kestävä lajike, joka ei kummoista multatilaa tarvitse. Tähän asti ehdot on täyttänyt vain siankärsämö, joka onkin yllättävän kaunis kukkiessaan isoina mättäinä. Jos ei muuta tule mieleen, annan kärsämön jatkaa elämäänsä. Alakuvan korkeampina kasveina pärjää jo useampi paahdepenkin kukkanen, kun tällä puolella kasvualusta on reilusti paksumpi.






Säät ovat tosiaan suosineet kesäihmistä, ja hetkellisestä vatsatautiepidemiasta huolimatta ilmoista on otettu ilo irti. Lasten kylpyamme on ollut jo päivittäisessä uimakäytössä, ja ihan parasta viihdettä keskenkasvuisille onkin hypätä vuoronperään ammeeseen ja sieltä suoraan takana näkyvälle trampoliinille. Kun taas vähän uikkarit kuivahtaa ja tulee kuuma, palataan ammeeseen. 
 

Kiven reunoilla kukkii valtoimenaan valkotäpläimikkä, ja kukintaansa aloittelee sen seassa kevätvuohenjuuri.


Ammeen nurkalla kasvavaa ruusua (se oli ehkä 'poppius') jouduin leikkaamaan kovalla kädellä, jotta ammeeseen pääsee ilman ruusunpiikkien pistoja.


Mutta katsokaapa, miten paljon luonnossa tapahtuu lämpimällä säällä muutamassa päivässä! Sunnuntaina otin tämän kuvan, jossa pääväri on vielä harmaan puolella.



Tänään, sadekuuron jälkeen, maisema on selkeästi vihreä. Ja raikas! Pian maisemaa raikastaa vielä uusi kattokangas, jonka tilasin pergolaan. Edellisen käyttöikä oli pari kesää, mutta onneksi uuden saa muutamalla kympillä.



Kuvassa on myös tekemisen meininkiä. Lätkäisin nimittäin nuo raparperijäljennökset nurmikolle odottamaan alla olevan nurmen kellastumista, minkä jälkeen on helpompi kaivaa laatoille oikean malliset kolot. Nyt näyttäisi olevan lapioduunin aika. Oma hommansa vain siinä, että löytää laatoille oikeat aukot, kun siippa siirsi ne kaikki syrjään ruohonleikkuuta varten. 


Humala aloittaa vuotuista kiipeilyharrastustaan. Olipa kesän säät minkälaiset tahansa, tämä kaveri pääsee nykyään joka kesä huipulle asti. Kaariportin molemmin puolin kasvavat varret löytävät toisensa kaaren keskikohdassa loppukesästä, ja alkavat kietoutua toistensa ympärille.


Kuten niin monena kesänä aikaisemminkin, minä ja kissa olemme alkaneet viihtyä ulkosalla. Aamusta iltaan voisi lämmön helliessä touhuta, kun vain välillä muistaa käydä syömässä sisällä. Tämän(kin) kesän isompi yksittäinen projekti on tämä kömmänä, jota autotalliksikin kutsutaan. Pohjamaalipönttö odottaa sutijaansa jo kuistilla, ja nyt olisi aika nostaa kattopellit paikoilleen. Koska työmäärä tulee olemaan suuri, laitetaan siitä teille työstettäväksi näin inhorealistinen kuva tämänhetkisestä tilanteesta. Jotain hommaa teillekin, kun tätä prosessoitte.


Kukko on oppinut kiekumaan, ja raparperisatoa voisi jo korjata. Perunat on pantu maahan, ja eilen kylvin myös porkkanat sun muut kesäherkut. Seuraavat pihakuvat ovatkin jo täysvihreitä, kun nämä sunnuntaiset otokset ovat vielä sävyltään harmahtavia. Kyllä Nykäs-Masa oli väärässä, kun väitti elämää ihmisen parhaaksi ajaksi. Kesä on!

lauantai 12. toukokuuta 2018

Kesäkotkotit

Tämä ihana kesäinen lämpöaalto sai meidät hakemaan kotkotit kesäkotiinsa paljon aikaisemmin kuin vuosi sitten. Kun silloin tähän aikaan kyyristeltiin vielä räntäsadetta paossa, juostaan nyt shortseissa pihamaalla ja ihmetellään parissa päivässä kevyeen vihreään huntuun pukeutuneita koivuja. Suomen säät eivät lakkaa puhuttamasta, niin hyvässä kuin pahassakaan!


Mutta nyt puhuttaa kotkotus. Ja tosiaan vasta se, sillä kukko ei ole vielä kiekumaiässä, ja taas se ressukka on ensimmäisen kesän tapaan kanojen naurunaiheena ja pilkan kohteena. Siinä meillä on urakkaa kerrakseen kasvattaa tästä päättömästä reppanasta kukko ja isäntä kanalaan. Nimekseen se sai miehekkäästi Matin, joten yritystä on.


No on sillä pääkin, ja noin komea vielä. Hiukan tosin uskottavuus kärsi eilen, kun se hyökkäsi ensimmäisenä tuomieni ruuantähteiden kimppuun kanoista välittämättä, ja piti puolensa valtava harja mannapuurosta valkoisena.
 

Mutta siitä huolimatta, että irokeesi on välillä edessä, uskon, että tästä vielä hyvä kukko saadaan. Ja mikä tärkeintä, toivon sen käyttäytyvän iisisti sittenkin, kun hormonit alkavat hyrräämään, jotta meidän ihmisten nilkat säästyisivät nokkaisuilta. Aina mukavampi kaikille, jos ei tarvitse alkaa puhumaan kovaan ääneen kukkopaistista.


Kanoissa on tänä kesänä kolme vanhaa tuttua, ja neljäskin on ollut meillä viime syksynä, tosin vasta nyrkinkokoisena pallerona. Hiukan epäilin sitä kuuluisaa kananmuistia pelkäksi urbaanilegendaksi, kun vanhat tutut Ulla, Hilja ja Helmi kipittivät lankkua pitkin koppiin ihan kuin välissä ei olisi talvea ollutkaan. Epäilen melkein, että ne muistavat tämän paikan.




 Helmin pikkuisesta on tullut näin kaunis harmaa kananen talven aikana.
 


Ihan ne ovat kuin ainakin äiti ja tytär. Perimästä ei voi erehtyä!


Muuten maa makaa ihan entisellään meillä päin. Kesäpuuhaa riittäisi, kun vain pääsisin tekemään. Työt hiukan hidastavat niin minun kuin siipankin hyviä aikeita, mutta kovasti on tavoite saada talliprojektia etenemään, pihaa valmiimmaksi ja mitä liekään kaikkea. Viimekeväinen pihasaunaprojektikin odottaa siirtoa hirret näkyville purettuna, mutta eikös se niin mene, että odottaminen kasvattaa kärsivällisyyttä. Joskus se kasvattaa kyllä myös sarvea otsassa, mutta ei puhuta siitä! Nyt nautitaan kesäilmoista ja kanoista, ja odotellaan kesäkuuta, jolloin saadaan päästää siivekkäät vapaasti ulkoilemaan.