Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiössä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiössä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Kauan toivottu terassi

Saatiinpas kuin saatiinkin terassi tehdyksi tämän kesän aikana, vaikka autotalliprojekti onkin vienyt liki kaiken vapaa-ajan, joka kotona on vietetty. Kesäkeleistä tässä terassilla ei enää ehditty nauttimaan, mutta sen verran piti kuitenkin sitä sisustaa, että pääsee ajatukset vauhtiin seuraavaa kesää varten. 


Öljyäminen, minkä tein talon molemmille ulkoportaille heinäkuussa, piti tämän kohdalla jättää seuraavaan kesään, sillä kostea terassilauta ei pääse pohjoisen ilmansuunnan varjopaikassaan kuivumaan kokonaan, vaikka olisi poutaakin. Tämä syksy katsellaan siis ruskeaa väriä.






Katselevatpa sitä nämäkin mokomat. Aina ovat haukkana paikalla, jos vähänkin näkyy liikettä terassin suunnalla. Siellä kun saatetaan vaikka nautiskella päiväkahvin kanssa jotain hyvää, ja aina on murusten tippumismahdollisuus.
 




Vastapalvelukseksi rouvasväki jättää haisevia tervehdyksiä uudelle puupinnalle.




Tästä tehtiin nyt ihan perusmallin perusterassi, ilman sen kummempia krumeluureja. Tarkoitus on joka tapauksessa katsella loppuelämän koti muualta, joten tämä saa välttää sen aikaa, kun tässä eletään.




Katosta kyllä haaveilen, mutten muistanut pitää asiasta tarpeeksi meteliä suunnitteluvaiheessa. Sen toteutus on nyt siis pohdinta-asteella, mutta edelleen tykkään, että joku valokate tekisi terassista ihan eri tavalla huonemaisen ja monikäyttöisemmän tilan.




Pitkälle sivulle on tarkoitus tehdä istutusalue, joka rajaa terassia nurmikosta. Kuunliljat olisivat kauniita läpi kesän, mutta niitä kanat eivät jätä rauhaan. Heittäkääs ideoita muista läpi kesän kauniista varjopaikan perennoista! Haaveilin saniaisistakin, mutta tähän aikaan vuodesta ne alkavat näyttää aika pahalta lehtien ruskettuessa ja muuttuessa kuiviksi ja hauraiksi. Kovin massiivista ja leveää aluetta en tuohon ryhdy väsäämään, mutta jotain pitää olla. Köynnöstuilla siihen saisi seinän tuntuakin, vaikka varsinaisia aitoja emme pikkuterassille pystytä.









Sunnuntain iloksi ja vähän siksikin, että on tullut lapsille luvattua, leivoin pikaisen marjapiirakan päiväkahvipöytään, joka katettiin tietysti terassille, vaikka vähän viileää olikin.



Tässä tulee ohje tuohon superhelppoon ja mehevään piirakkaan. Kerma-maitoseoksen olen korvannut ihan kevytmaidolla, ja voin jatkeeksi on tullut joskus käytettyä rypsiöljyä, kun voita ei ole ollut riittävästi.


Helppo peruspiirakka uunipellille

8 dl venhäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4,5 dl sokeria
4,5 dl kerma-maitoseosta
2 munaa
200 g voita

vadelmia tai muita marjoja

Sulata voi. Sekoita kuivat aineet, lisää niihin kerma-maito, munat ja sula voi. Sekoita kunnolla sekaisin ja levitä uunipellille. Ripottele lopuksi marjat piirakan päälle.
Paista 175 asteessa noin 30min.







Mutta onpa se kuulkaas näiden kahvihetkien lisäksi niin ihana istahtaa metallikeinuun kylpytakissa iltapimeässä viilentelemään saunan jälkeen! Kyllä tätä terassia on jo vuosia kaivattukin, ja osaa sitä nyt arvostaakin sen mukaisesti.  

torstai 5. helmikuuta 2015

Makkaranpurijan kaaliyllätys

Tämä on  jotain erittäin epätyypillistä minulle, mutta pakko on kehuskella, kun kerrankin on aihetta. Olen tavannut salaatin, johon iskee suorastaan himo. Salaatin, minä! Kasvisruuan, jossa on jopa parsakaalia, kaikista kasveista pelottavinta.


Kas kun ongelmahan on se, että olen maistellut parsa- ja kukkakaalia lähinnä pakastekasviksista höyrytettynä, en koskaan tuoreena. Ja mikä vielä pahempaa, olen tutustunut niihin lasten valmissoseissa, joissa jo haju on ollut niin tyrmäävä, että kaalikeiton ystäväkin on käynyt vihertäväksi kasvoiltaan.


Mutta tässä pöperössä menee kaalikammoisen ennakkoluulot ja makutottumukset ihan uusiksi. Kokeilkaapa!


Pöperöön tulee jonkin verran näitä kaikkia: 

kukkakaalia
parsakaalia
pekonia
punasipulia
viinirypäleitä
jotain perusmajoneesia

Olen pilkkonut kukka- ja parsakaalit pienehköksi mutta kuitenkin niin, että niiden alkuperä on tunnistettavissa. Sipulin olen pieninyt alligaattori-silppurilla, eli tosi pieniksi paloiksi. Pekonin siivutan silpuksi ja käristän pannulla rapsakaksi, ja viinirypäleet leikkaan neljään osaan. Kaikki myllätään sekaisin ja pruutataan majoneesia sekaan sen verran, että se erottuu.



Suuret kiitokset kälylle, joka minut tälle charmantille tuttavuudelle vuodenvaihteessa esitteli. Tämä jäi pysyvästi päänsisäiseen keittokirjaani. Tätä on syöty meillä tammikuun aikana jo ainakin kolmesti. Ja ensi kesänä takapihalla kasvaa vuorenvarmasti sekä kukka- että parsakaalia. Tai ainakin yritys niiden kasvattamiseen on kova.

Täten vuosikymmenten takainen sopimukseni jänisten kanssa on purettu. Tähän asti ne ovat jättäneet rauhaan minun polkupyöräni ja minä niiden ruuat, mutta saa nähdä, joko pyörä kohta häviää telineestään, kun huomaavat, että olen rikkonut diilin ja ryhtynyt kaalinpurijaksi. On se sen arvoista!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Pieniä ja vähän suurempia iloja



Mitä ihmettä! Meidän keittiössämme ei kovin usein tuore leipä tuoksu tai yleiskone hurise, mutta nyt niin on tapahtunut jo kahdesti viikon sisään.




Viime viikolla leivoin kuopuksemme sanojen mukaan "maailman palhaita tänkylöitä" (jota rohkenen epäillä) ja viikonloppuna keittiössä tuoksui porkkanapiirakka. Syynä moiseen on tämä OBH Nordican Herqules-yleiskone, joka toteuttaa kaksi pitkäaikaista toivetta: suuri leivontakulho ilman keskeltä nousevia vispilänpidikeulokkeita sekä mahdollisuus pyörittää konetta ilman kantta. Tämä piti ostaa, kun kerran(kin) halvalla sai!




Myönnetään, sisälläni asuu pieni välineurheilija. Kyllähän reipas emäntä vaivaisi tänkylätaikinan käsinkin, ja porkkanapiirakkaakin voisi vallan hyvin leipoa tavallisella käsivatkulilla, mutta onhan se nyt ihan eri hauskaa tällaisella! Siippa kommentoi koneen retroa ulkonäköä "20 vuotta auringossa kellastuneeksi", ja lähellehän se arvio osuukin. Hieno se on minusta silti, tai juuri siksi!




Pääasiallinen tavoitteeni koneen suhteen on leipoa silloin tällöin tuoretta leipää, koska itse tehty vain on niin hyvää.  
Ja nyt ne parhaat leipäreseptit jakoon, jookos?

Muuten alkuvuosi on elelty aika hiljaisissa merkeissä vapaa-ajan suhteen, työ on melkeinpä ainoa harrastukseni vielä tovin. Sen ohessa olen ilahduttanut itseäni erinäisillä edullisilla löydöillä ja todennut taas, että muutaman euron esineellä voi ihminen tuntea itsensä onnelliseksi yllättävän pitkään. Humoristisesti voisinkin väittää, että jos raha ei tuokaan onnea, niin sen käyttäminen saattaa tuodakin.


kynttilänjalka 5e, musta kukkaruukku vielä vähemmän, alla oleva liina 2,5e




Poikien huoneessa on kotoisen sotkuista, kuten aina (paitsi silloin kun siivoan), mutta tykkään silti sen huoneen verhosta, joka on Elloksen alesta, hinta noin 6 euroa.




Nämä kauniit tyynyliinat puolestaan maksoivat euron kipaleelta (nämä löytyivät jostakin halpakaupan sekalaisesta lajitelmasta), joten niistäkään ei itseään tarvinnut kipeäksi maksaa. Ja silti ovat niiin kauniita! En ole raaskinut käyttää näitä edes nukkumiseen, vaan ovat koristeena päiväpeiton päällä.




Viimekertaiselta kirpparivisiitiltä löytyi muuten vielä tämä ihana kulho, joka jäi aikaisemmin esittelemättä.



Tuossa on vanhaa kunnon opetustaulufiilistä, ja sen lisäksi se on juuri sopivan kokoinen litralle jäätelöä. Onkin se ollut ahkerassa käytössä (tosin tähän on pakko huomauttaa, että jäätelöä siinä ei ole ollut kertaakaan, kukkakaalia jo useamman kerran)!

No entäs se koulusta ja hoidosta palaavien märkähanska-ongelma sitten... molemmilla ulko-ovilla pitäisi olla oma kuivatusteline, mutta sini-kelta-punaista muovihärveliä en kertakaikkiaan tähän tuulikaappiin huoli, olkoon kuinka pinnallista ja turhamaista tahansa. Metallinen sai muuttoluvan heti kun sen ostoksilla ollessani huomasin - hintalaatusuhde on erinomainen ja ulkonäkö suorastaan kaunis. 

Teline on Halpa-Hallista, muistaakseni 4,95e


Näin on taas yhden höperön arkea sulostutettu useammalla pikkujutulla, joissa on paitsi suloisia turhakkeita, myös tarve-esineitä. Tarve-esineistöön kuuluvat meillä nykyään myös kynttilänjalat, sillä vuodenvaihteesta lähtien sähköjen pätkiminen on ollut epätavallisen tavallista. Toivokaamme että puista vihdoin pois sulanut lumi olisi parantanut tilannetta ja saisimme jatkossa pitää sähkövalomme. Kynttilänvalo on hyvällä tavalla tunnelmallista vain niin kauan, kun se on vapaaehtoista.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Erkat


Niin siinä nyt kävi, että kaksi Hong Kongin 'Erkkaa' roikkuu keittiön katossa! 
älkää huomatko vatia jääkaapin päällä...


Ei tullut tuon tummempaa, mutta ei sentään ihan vaaleaakaan!


Onni on olla vaimo sellaiselle miehelle, joka ymmärtää näitä rouvan hirmuisen tärkeitä juttuja, kuten sitä, että ison pöydän päällä pitää olla isot valot, vaikka se sitten vaatisikin uusien rasioiden asentamista kattoon. Oikeanpuoleisen valaisimen juuressa on se entinen valaisimen paikka. 


Jos toinen Erkka olisi laitettu tuohon vanhan valaisimen paikkaan, kuupat olisivat olleet liian lähellä toisiaan, joten ei auttanut kuin rei'ittää suhteellisen uutta kattoa heti urakalla.


Kun sinne katon sisään piti tunkea ties mitä telinettä niitä uusia rasioita varten, näytti koko asennustyö vähän siltä kuin herra Sähköasentaja olisi rakentanut laivaa pienisuiseen pulloon. Koolausten päälle laitettava lauta, johon rasia ruuvataan kiinni, piti katkaista ja työntää höyrynsulkumuovin ja paneloinnin väliin kahdessa osassa ja kasata se metallilätkillä yhdeksi laudaksi vasta katon sisällä. 


Kuten aikaisemmissa kommenteissa keskusteltiinkin, tällaiset valaisimet valaisevat vain ja ainoastaan pöytää, kun polttimo on syvällä ja varjostimen reunat matalalla. Tällaisten valojen käyttäminen olisi mahdotonta ilman muuta valaistusta. Kaapistojen päällä oleva epäsuora valaistus auttaa asiaa kummasti - suorastaan yllätyin siitä, miten hyvin tuollainen epäsuoruus valaisee koko keittiön. Valkoisesta katosta on tietysti apua. Tämän epäsuoran kaappivalaistuksen lisäksi keittiön yhdellä seinällä on spotit, jotka nekin valaisevat yksinään keittiön ja melkoisen hyvin. Emme me pimeässä joudu kykkimään ainakaan!



Yhtään liian suuret kooltaan eivät nämä Erkat olleet, pikemminkin tämä on tuon pöydän päälle minimikoko. Jos joskus tuntuu, että nämäkin ovat pienet, voi näiden tilalle helposti vaihtaa leveämmät varjostimet, koska rasiat asennettiin nyt sen verran väljän mitan päähän toisistaan.

Keittiö alkaa olla nyt aika hyvin kuosissaan. Verratkaapa huviksenne tätä nykytilannetta kahden vuoden takaiseen. Alla oleva kuva on otettu muuttoa seuraavana päivänä. Melko tyhjää. Taisi kaikuakin.


Hyvin on tyhjä tila täyttynyt, ja kaikumiseenkin tarvittaisiin suursiivous, jossa poistettaisiin kaikki matot ja verhot koko talosta. Keittiön nykyilmeeseen alan olla aika tyytyväinen (jos ei oteta lukuun sitä, että seuraava unelmien keittiö oli suunniteltuna jo tähän muuttaessamme, koska kahden vuoden rakennusaika on naiselle ihan liian pitkä, ja siinä ehtii sisustaa mielessään jo pari seuraavaakin taloa).





Parin vuoden takaisen muuton jälkeen keittiöön on saatu verhotanko ja verhot, välitilan valot, kaapin päällä olevat valot, jääkaapin päälle lisäkaappi, kaikkien yläkaappien päälle koristelistat, seinälle avohyllyt, kaappeihin ja laatikoihin nupit ja vetimet - nekin jo kahteen kertaan, ja nyt toiset valot. On siinä riittänyt iltapuhdetta puolisolle. Ja nämä oli vasta keittiön duunit!





Kiitokset Honkkarin valaisimista vinkanneille kommentaattoreille! Nämä Erkat olivat juuri niin hienot kuin kuvailittekin. Tasapuolisuuden vuoksi molemmat anoyymit saavat vinkeistään kiitokseksi jotain pientä, joten laittakaapa sähköpostia tulemaan!



Ja ennen kaikkea kiitokset elämäni tärkeimmälle sähköasentajalle, joka kärsivällisesti värkkäsi kaksi iltaa valojen laiton kanssa ihan mukisematta, ja sai vielä aikaan niin priimaa jälkeä! 

torstai 16. tammikuuta 2014

Rusettipiposta pottuleipään...


Ennen joulua aloittamani keskivertoa suurempi tilaustyö on vihdoin viimeistä pipoa myöten valmis!

On huomattavasti mukavampi olo itselläkin, kun roikkuvat jutut saa tehdyksi pois. Yläkuvan pipo syntyi tilaustöiden kangasjämistä, söpöstä kissatrikoosta sekä joustiksesta, josta tein rusetin koristeeksi. 

Jos pikkusisko saakin hempeän pipon, isoveljet pukeutuvat miehekkäästi tähtiin.

Paitojen koot 116, 122 ja 134

Näiden jälkeen tuntui, että tässä välissä saattaisi ehtiä ompelemaan jotain itsellekin. Eilisessä Burdassa oli pitkästä aikaa sellainen puseromalli, jota piti päästä kokeilemaan samantien, mutta malliin tarvittavaa raitatrikoota ei kyllä löytynyt. Löytyi kuitenkin yksiväristä perusharmaata, joten sillä mentiin.


Syntyi paita, jonka kaavat ovat kenollaan mikä minnekin päin, ja jossa on ideana runsaat rypytykset sivu- ja hihasaumassa. Raidallisessa kankaassa nuo langansuunnat näkyvät hauskasti... katsokaa vaikka siitä lehden mallikuvasta!




Paidan mallista johtuen etu- ja takakappale piti leikata tasossa, yksinkertaiselta kankaalta.


Hihat ovat himpun verran ylipitkät, ja toiseen sivusaumaan ujutin pitsiä koristeeksi. Pitsin pohjaväri riippuu siitä, minkä värinen toppi sattuu olemaan alla. Valmiiseen paitaan leikkasin vielä olkapäälle aukon, johon tikkasin toisen palan pitsiä, jotta sitä löytyisi vähän molemmilta puolilta paitaa.


Rouvalla on kuitenkin sen verran tuota raskausmuisto- ja elintasovatsaa, että paita on himpun verran epämukavan kireä keskivartalon kohdalta. Tiedetään, ei se kuvassa silmille hypi, sillä ainahan vatsaa voi vetää sisään! ;) Mutta mikäli joku hoikempivyötäröinen on kiinnostunut tästä paidasta, voisin tämän myydäkin. Laitan tämän tuonne myyntisivulle; mahdollinen ostaja toimii kuten muissakin myyntitapauksissa.


Paidan koko on 36, ja materiaali on vaaleaa harmaameleerattua puuvillatrikoota. Menisihän tämä aika kivasti äitiyspaitanakin, jos jollakulla on onniteltavampi syy pullistella kuin minulla. Ihan kauhean suuren masun kanssa tuo ei ehkä mahdu, mutta sellaisen keskitason pallon  kanssa hyvinkin.

Ja viimeisenä mutta ei lainkaan vähäisimpänä - minähän en ole mikään kurmeekokki, karmee paremminkin. Motivaatio puuttuu siitä hommasta. Mutta pottumuusin minä käytän hyödyksi leivässä, joka katoaa lautaselta ennen kuin ehtii kuvan ottaa (kolmannen palan jälkeen maltoin jo kuvatakin). 

Joskus aikaisemmin jätin usein muusin jämät jääkaappiin odottamaan, että saisin tarmonpuuskan ja tekisin siitä sämpylöitä, mutta tekemättähän ne yleensä jäivät. Muutamaa päivää myöhemmin kaavin samaiset jämät nolona roskikseen. Mutta vaikka motivaatio keittiöhommiin on lähinnä laskenut vuosi vuodelta, pottumuusi muuttuu meillä nykyään poikkeuksetta leiväksi.


Tämän helpommaksi ei leivän teko voi enää tulla. Kun ruualta jää muusia, laitan jämäkattilan jääkaappiin odottelemaan. Kun sitten tulee ilta- tai välipalan aika, otan kattilan uudestaan esille, kaadan sinne kaikenlaista jännää, kuten esimerkiksi sämpylä- tai venhäjauhoja, leivinjauhetta, kaurahiutaleita, öljyä, suolaa, vettä ja joskus kananmunia. Fiiliksen mukaan. Jos jääkaappiin on jäänyt ruokakermapurkin loppu, kaadan senkin surutta sekaan. Hurautan vatkaimella koko sotkun tasaiseksi ja kaadan sopivan löysänä uunipellille. Tasoittelen sen koko pellin alueelle ja työnnän n. 200-asteiseen kiertoilmauuniin. Kun pinta näyttää hyvältä, otan koko sotkun uunista pois.


Ja onhan se hyvvää! Hiukan jäähtyneenä, kun voi vielä osittain sulaa päälle, ja pinta on rapea, ei muita päällisiä tarvita kuin se voi. Olit sitten kurmee tai karmee, niin kokeile ihmeessä, jos ei tähän saakka ole tapoihin tällainen kuulunut.