Näytetään tekstit, joissa on tunniste lavatarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lavatarha. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Toukotöitä

Raparperinlehtilaatat pihanurmella on jo ikivanha juttu ja jokaisella sellaiset varmaan jo on, minullakin, mutta minäpä tein niitä lisää. Tein jo viime syksynä autotallin pohjan valun yhteydessä yli jääneestä betonista, mutta vasta nyt sain asennetuksi ne paikalleen. Työnjohtaja oli tietysti paikalla valvomassa, että kaikki sujuu kuten pitää.


Laatat olivat viime postauksen kuvan mukaisesti maanneet nurmen päällä aloillaan jo hyvän aikaa, ja alla kasvava nurmi oli kellastunut. Kellastuneen nurmen kohdalta kaivelin maat pois, ja mallasin vielä reunat suoraan laatan reunojen mukaisiksi. 



Nurmikon juuret tekevät hommasta näppärää, kun irrotettavan palan saa nostaa levynä suoraan kottikärryyn, eikä multasotkua pääse syntymään. 




Jotta laatat saisi asettumaan keikkumattomiksi kuoppiinsa, vaatii kuoppa pientä hiekkatäyttöä. Minun valosteni pohjat eivät ainakaan ole vatupassinsuoria, ja hiekka elää sopivasti laatan muotojen mukana.


Jaahas. Laatta jäi turhan syvälle. Lisää hiekkaa alle ja uusi yritys.


Sinnehän ne lopulta asettuivat kuka mitenkin kallelleen. Ei mene kauan, niin nurmi peittää reunoille jääneet arvet, ja laatat ovat kuin olisivat aina tuossa olleet.


Aikaisemmin tein samalla systeemillä askelmat leikkimökkiin päin, ja hyvin on nurmi hoitanut maisemoinnin. Tällä hetkellä viherryksessä on tosin vielä pientä sanomista, mutta sallittakoon se, kun ollaan kuitenkin vasta toukokuussa.


Siitä uskaltaa huoletta ajella päältä päältäajettavalla. ;)


Kasvun vauhti on kyllä tällä hetkellä hurja. Melkein jo jännittää, mitä loppukesälle jää, kun kaikki kasvaa niin kohinalla. Raparperipiirakkaa ja kiisseliä on pitänyt vääntää jo kaksin käsin, kun puskat pukkaavat siihen tahtiin uusia varsia, ja humala ottaa vuorokaudessa puolimetrisiä harppauksia puutarhakaaressa ja kivien väleissä.



Keskellä kaariportin kulkuaukkoakin kasvaa topakan näköinen mätäs humalaa, ja mietinkin nyt kuumeisesti, mihin sitä siirtäisin. Ollapa se vanha piha monilla piharakennuksilla, niin kasvattaisin humalaa jokaisen mökkerön seinustalle!


Tammikuussa meidän vierestä katosi metsä niin äkkiä, että kun aamulla lähdin töihin, ei asiasta ollut vielä merkkiäkään ilmassa, ja kun palasin iltapäivällä kotiin, meinasin kääntyä väärästä risteyksestä, kun maisema oli muuttunut niin rajusti. Nyt kuvien taustalla näkyykin entisen kuusikon sijaan melkoinen hakkuuaukea, mutta jos asiasta pitää keksiä hyvää sanottavaa, niin ainakin oksasilppuriin riittää materiaalia. Meillä on nimittäin omistajalta lupa käyttää kaikki mikä entisen metsän paikalle koneilta jäi, ja sinnehän jäi. Aimo kasat polttopuuta, ja tosiaan tuota oksaa - eli ihan kauheat kasat tulevaa haketta! Muutamana vuonna on turvauduttu muualta haettuun hirsisorvin lastuun katteena, mutta tänä kesänä taidetaan pärjätä ihan ilman. Lapsista oksasilppurin käyttö on siisteinä ikinä, joten apuakin on luvassa.



Ruusut selvisivät kaikki talvesta, mutta ihmekös tuo, kun lunta oli metrin verran suojana. Oksia tosin jouduin leikkaamaan paljon, kun lumi oli painanut niitä rikki, mutta vielä jäi paljon jäljellekin, ja leikkaisinhan minä näitä muutenkin. Siitä ne vasta innostuvat!




Takapihan lavatarhassa on vielä aneeminen tunnelma. Colomba-kesäperuna alkaa työntää varsiaan mullasta, mutta muutama päivä sitten tehdyt porkkana-, herne- ja salaattikylvöt eivät vielä näy. Esikoisen vuosi sitten pataan istuttama metsämansikka puolestaan näyttää riehaantuvan tosissaan, ja pian se varmaan vaatiikin monta kertaa isomman alueen elintilakseen. Aika kaunis maanpeittäjä muuten!


Juuri nyt nautin ihan eniten siitä, että tuomi kukkii. Se edustaa minulle kaikkea sitä, mitä odotan koko talven. Lämpöä, edessä olevaa kesää, lasten lähestyvää lomaa koulusta ja sitä myötä jonkinlaista kalenterin rauhoittumista. Omat lomaviikot ovat vielä kaukainen juttu, mutta vanhastaan tiedän, että heinäkuu on pian täällä.


Nautitaan kuitenkin juuri nyt toukokuusta, joka onkin harvinaisen lämmin!

torstai 25. elokuuta 2016

Amatöörin ensikosketukset lavatarhaan

En tiedä teistä ammattilaisista, ovatko lavatarhat edelleen katseen kestävässä kunnossa, mutta amatöörillä ei ole ainakaan. Onni on, että tarha tuli tehtyä takapihalle. Ehkä juuri siksi, että tiesin.



Melkoinen näky. Osittain syksyn aiheuttamaa riutumista, ja osittain hoidon puutetta, joka taas johtuu työkiireistä. Ja osittain huonoa ennakointia, josta aion ottaa oppia ensi kesänä. Lopputulos on kuitenkin kuvan kaltainen vihreä häröpallo. Olisi kiva saada jostakin ylimääräinen vapaahetki, jonka voisin käyttää tämän kasviskaaoksen siistimiseen.


Sopivaa joutoaikaa, säätä ja mielialaa odotellessa voisinkin raportoida kesän kasvatuskokeiluista hitit ja hutit. Yhden kesän perusteella voisin väittää olevani edelleen enemmän koristepuutarhuri (kuka haluaisi pihaansa kaltaiseni koristeen, hmm...), mutta syötävät ovat kiva lisä pihakokonaisuudessa. Mutta seuraavat huomiot siis täten itselle muistiin ensi kevättä varten ja iloksi teille, sillä vahingonilohan se on iloista iloisinta!

Ruusupapu. No sehän repsottaa, koska myrsky kaatoi viime tai toissa viikolla sen verkon tukena olleet rimat. Poikki meni jotta napsahti vain. Aamulla löysin koko rakennelman retkottamasta perunalavan päältä, jolloin tietysti myös pottujen varret olivat katkeilleet. Ruusupapu on kyllä jatkossakin kasvatuslistalla, vähintäänkin koristearvonsa vuoksi, mutta jämäkämmän tukirakennelman se vaatii. 


Tosin tuo Fiskarsin hara on toiminut tässä hätävirassa ihan hyvin, ja papuja on ainakin helppo poimia, jahka sen aika koittaa, sillä ne roikkuvat somasti verkosta alaspäin, irti lehdistöstä. Pitäisköhän patentoida.




Porkkana sitten. Se kasvoi nyt kahden kurkun välissä, ja ahdastahan sille siinä tuli. Muutama komea porkkana saatiin, mutta selvästi kurkku vei sen elintilan. Suurin osa porkkanoista oli pikkuruisia kitulaisia. Oma lava porkkanalle ensi kesänä, niin äitimuorin suosio lasten silmissä on taattu. Porkkana oli kurkun ja perunan lisäksi ainoa kasvis, jota jokainen perheenjäsen kasvilavoista halusi syödä.


Tomaatti. Tuo ihme riesa, jota on pakko alkaa kasvattamaan jo maaliskuussa pienen pienistä siemenistä, koska viherpeukaloa niin kauheasti särkee siihen vuodenaikaan. Yhtä turhaa kuin pelakuiden kasvatus siemenestä. Pelakuut sain kukkaan heinäkuussa, tomaatti teki komean määrän raakileita ja mätäni sitten sateiden takia kesken kasvun. Tosi kiva siihen vaivannäköön nähden, jota kylväminen, kouliminen, lannoitus, kastelu, karaiseminen, harsoilla peittely ja kaikenlainen kauniiden puheiden pitäminen näille herkkähipiöille on minulle aiheuttanut. Päätin palata tomaattiasiaan seuraavan kerran sitten, kun minulla on näille katettu tila, jota kasvihuoneeksikin kutsutaan. Terassi, parveke tai muu vastaava rakennelma kävisi myös, mutta ei avomaa, jossa ressukat ovat kaikkien tuiverrusten tuhoille alttiina. Liian riskialtista, sanon minä.


Paprika. No siis olihan se jo etukäteen tiedossa, että aika epävarmaa on, mutta kun löysin avomaalle soveltuvan lajikkeen, jonkun valkoisia hedelmiä tuottavan tapauksen, halusin kokeilla. Ovat kasvaneet koko ajan harson alla rautapadassa, mutta eivät ole ehtineet kitukasvultaan edes kukkimaan vielä. Poistetaan kasvatuslistalta tomaatin tavoin, niin kauan kun kasvihuonetta ei kasva tähän pihaan. Ennemmin alkoi lahoamaan harso päältä kuin kukat kehittymään.




Salaatti. Ei ole tarvinnut ostaa koko kesänä. Huoleton ja helppo, ainoastaan uusintakylvöt jäivät aika vähiin. Meidän perheen salaatinlehtikulutuksella riitti tosin syötävää samoista kylvöistä toukokuun lopulta elokuun alkuun saakka. Ensi kesänä voisi antaa salaatille hitusen pienemmän tilan, ja silti sitä riittäisi koko kesäksi. Nyt kanatkin saivat osansa. Alla olevassa kuvassa on viimeinen jäljellä oleva, lavaan unohtunut salaatinlehti.




Kurkku. Jos ostaa avomaankurkun siemeniä, on paras varautua siihen, että muutama neliö lavan ympäriltä peittyy kurkun varsiin. Näin ainakin meillä kävi. Vähään aikaan ei ole nurmea alta leikattu, etteivät kurkutkin silppuunnu.






Siemenpusseissa ei kerrottu tukemisen tarpeesta, mutta kertokaapa te näin jälkiviisaana, olisivatko nämä kurkunroikaleet kiivenneet ylöspäin muutakin kuin herneenvartta pitkin, jos olisivat saaneet tuet? 

Lajikenimeksi avomaan hernekurkku?
Satoa on päästy maistelemaan ja syömään jo urakallakin tässä elokuun aikana, eikä minulla ole mitään hajua, onko se myöhäinen ajankohta. Kirjastahan sen näkisi, tai siemenpussista, mutta kun ei jaksa tarkistaa. Hyviä ovat, varsinkin nyt kun vettä on riittänyt, ja kurkkuja kasvatetaan täten ehdottomasti myös ensi kesänä. Nyt lajikkeina oli 'avomaankurkku' ja 'pitkä avomaankurkku'. Arvaa kumpi on kumpi.






Peruna. Se on se jokanaisen peruspöperö, ja ehdottomasti suurimman ilon työmäärään nähden peruna saikin aikaan. Ensi keväänä pitäisi muistaa hamstrata siemenperunat jo huhtikuussa jääkaappiin istutusta odottamaan, tai on auttamatta myöhässä liikkeellä, kuten tänä keväänä kävi, kun lopulta idätettiin kaupan ruokaperunoita. Hyviä tuli, mutta aika myöhäänhän niitä vasta pääsi maistelemaan. Multaaminenkin melkein unohtui, mutta alle kymmenen perunaa vihersi. Hyvin siis meni, ja jokainen syötäväksi kelpaava mukula syötiin. Kuukauteen ei tarvinnut perunaa ostaa. Eikö se ole aika hyvin yhdestä lavasta!




Herne. Laitetaan ensi kesänäkin, mutta se pitää muistaa, ettei siemenpussin tietoihin voi luottaa. Jos korkeudeksi määritellään 60cm, se tarkoittaa kahta metriä. Näin ainakin meillä. Sokerihernettä on turha laittaa muutamaa vartta enempää, koska lapset eivät mielellään syö palkoja. Taittoydinherne sen sijaan tekee kauppansa jokaiselle - niillekin, joiden lempiruokaa ei ole hernekeitto. Olen yrittänyt vihjata, että samoja herneitä ne on, mutta ei auta.




Kukka- ja parsakaali. Ostin pari pistokasta molempia Viherkeskus Focuksesta, ja harson alla olivat juhannukseen saakka visusti. Muutama kaalinpallero tuli satoa molemmista, kunnes hermostuin toukkiin, jotka kuin irvaillakseen roikkuivat joka puolella kaalinlehdissä, ja niinpä hävitin mokomat herkut. Liian hyvin maistui tuholaisillekin - ostetaan jatkossa kaupasta.

Ruohosipuli. Siellä se kasvaa lavan päädyssä, ja varsista on pilkottu moneen munakkaaseen makua. Kukkia ei kuitenkaan ole näkynyt. Saa nähdä, tapaammeko ensi vuonna. Jos sieltä vielä noustaan, on kenties perehdyttävä tarkemmin sen kasvuvaatimuksiin ja selvitettävä, missä mättää kun ei huvita.


Mutta juuri nyt huvittaa nukkua. Syksyn ensimmäinen flunssa on täällä, ja olotila sen mukaisesti riemuisa. Hyvää yötä!

tiistai 9. elokuuta 2016

Iltojen pimetessä


Kaiken työkiireen, reissaamisen, koulujenaloitustouhun ja ties minkä keskeltä haluan huikata pikaiset heipat teille ja muistaa teitä muutamalla tämänpäiväisellä kuvalla.

 

Sadonkorjuuta harrastetaan nyt tosimummolassa suorastaan kiihtyvässä määrin. Porkkanaa saa nyppiä suoraan lasten käsiin, hernettä tulee enemmän kuin löytyy syöjiä, ja perunaa haetaan päivälliselle kattilallinen kerrallaan - ja voi sitä tuoreen potun makua! Puhumattakaan siitä ylellisyydestä, kun kuoret lähtevät tuoreeltaan pestynä irti kokonaan. 

Tämä hauska porkkana on lajikkeeltaan 'Rondo'. 


Porkkanoiden vain meinasi käydä köpelösti, kun kurkut ovat viimein intoutuneet alkukesän paleltumisen jälkeen kasvamaan kunnolla, ja nyt ne ovat vallanneet porkkanoidenkin kasvupaikan joka puolelle änkeytyvillä piikkisillä lehdillään. Varsin somilla sellaisilla.



Sopiva aasinsilta hyötykasveista koristekasveihin kulkee tätä koivunrunkoa pitkin. Ruusupapu rules! 


Rakkauteni köynnöskasvien huolettomaan ikisuosikkiin, humalaan, ei ainakaan yhtään vähene näiden somien käpyjen myötä.

 

Niitä on nyt hurjasti. Kaaren alla seisoessaan on käpykaton alla! 

 

Aika erilainen, mutta omassa tyylilajissaan kaunis kiipeilijä on imukärhivilliviini. Se kasvaa ainakin meillä hitaasti, mutta leviää tasaista tahtia laajemmalle. Ehkä se vielä jonain päivänä valtaa roskakatoksen, kuten toivon.



Pinkki syysleimu on kukkinut nyt viikon verran, ja se jos joku on aina minulle se syksyn alkumerkki. Pimeät illat, vähän viileät päivät - ja syysleimu. Pihan väriläiskä.


Iso kukkapenkkini, kuten koko piha, kaipaisi kunnollista kitkentäkierrosta. Edellinen keräilyerä taisi olla heinäkuun alkupuolelta, joten aika paljon on sen jälkeen tapahtunut rikkaruohorintamalla.  Perennatkin alkavat olla kuka milläkin tavalla homssuisia, ja kuihtuneita varsia olisi mukava päästä vähän siistimään. Unikoiden pampulatkin kerään taas talteen, kunhan vähän aikaa vielä kypsyvät.


Autotallin suhteen ollaan vielä aika alussa.


Erään vanhan sanonnan mukaan talli on kuitenkin jo puoliksi tehty, joten hätäkös tässä! Ehtii vaikka kukkasia kuvailemaan. Alla kaveeraavat ruiskaunokki ja kotoinen siankärsämö.


Rohtosuopayrtin aika on ohi, mutta harmaamalvikki on komeimmillaan.


Ja kaikenlaista pikkuista, tomeraa pyrkijää on kukkapenkin laitamilla. Tuolla kasvaa ainakin akileijaa, sormustinkukkaa ja palavaarakkautta sulassasovussa. Ja kuukausimansikkaa.


Ja arvatkaa mitä! Minulla on ilmeisesti sittenkin sekä tyttö- että poikatyrnit.


Ovat vain kovin ujoja marjomaan vielä, mutta alku se on tämäkin.

Isotuomipihlaja sen sijaan ei ujostele ensinkään. Pihaa reunustavasta aidanteesta on kerätty huru mykke marjoja, ja aina vain niitä kypsyy lisää. Kertokaapa käyttövinkkejä? Tähän mennessä niitä on mennyt piirakassa (maistui muuten ihan teolliselle kirsikalle, sellaiselle 'kirsikkakarkille') mehussa herukan kanssa sekä tuoreeltaan. Jos tämä tuvattavuus on jollekin aivan uusi, kerrottakoon, että marjan maku muistuttaa ainakin omasta mielestäni etäisesti pensasmustikkaa. Marjan koko on ison mustikan luokkaa, ja niitä on tosi helppo poimia ainakin vielä, kun pensaat ovat kasvussaan ergonomisella korkeudella.


Ruusukuvassa ei kuki enää, ei ole kukkinut aikoihin, mutta korkeutta on kasvattanut tuo puistoruusu 'Ilo' niin, että ihmetellä saa. Parissa metrissä ollaan jo. Turha mainitakaan, miten odotan sen seuraavaa kukintaa. Saattaa näkyä jo ohikulkijoidenkin iloksi, kun tämänkesäinen kukinta tapahtui vielä kinttujeni juuressa.


Talon edustalla ilahduttaa paitsi ruiskaunokit ja siankärsämöt, myös kosmokset. Tällaisia punakosmoksia kylvin touko-kesäkuussa suoraan avomaalle, ja nyt saan iloita tuloksista.




Ihan identtinen ei ole siemenpussin kuvan kanssa, mutta väri on nätti, ja kukka muutenkin. Mitäpä sitä valemummo muuta kaipaisikaan.


Sitten pyydän mitä nöyrimmin anteeksi, etten ole kertonut kotkoistamme aikapäiviin oikein mitään. On ne siellä, pihan perällä. Ihan kuten ennenkin.




Naapuritkin sen tietävät, varsinkin puoli viiden aikaan aamulla, kun kukko aloittaa lauluharjoituksensa. Käytännöllisenä tyyppinä se tosin aloittaa ne ensiksi sisältä kopista, mutta jossain vaiheessa kanat häätävät sen pihalle huutamaan. Aika monena, tai no tosi monena aamuna olen harkinnut äänieristyksen lisäämistä koppiin. Saisi puoli tuntia lisäaikaa unelle.

Tällaisen ruman myönnytyksen tein tänään. Käytännöllisyys voitti ulkonäön. Sinkkinen sisustushörhön juoma-automaatti alkaa olla sisältä niin levässä, ettei sitä saa enää puhtaaksi. Enkä raaski juottaa kanoille levää. Uudessa ja rumassa on kolme hyvää asiaa: helppo tiskata, täyttöasteen näkee yhdellä vilkaisulla ja sitä ei voi kaataa. Vielä kun kanat oppisivat juomaan siitä.


Munia tulee neljä päivässä, kuten on kanojakin. Olemme saaneet jakaa muninnan tuotoksia varmaan ihan riesaksi asti naapuriin ja vähän kauemmas anopillekin.



Kukko on alkanut ärhennellä minulle, ja instagramin puolella esittelinkin käsivarren taisteluhaavoja, kun se mokoma mölisijä pääsi yllättämään emäntänsä. Kuukauden verran meillä olisi vielä toisissamme kestettävää, ennen kuin alkaa olla kanojen talvihoitoon muuton aika. Viime vuonna muutto ajoittui aikalailla elo-syyskuun vaihteeseen.

Itselläni työkiireet ovat kenties koko vuoden kierron kovimmalla tasolla kaudenvaihdon, alennusmyyntien ja kaikenlaisten inventointipyyntöjen ansiosta, ja huomennakin ajattelin ottaa vähän etua ja mennä työvuoron alkua aikaisemmin purkamaan kertynyttä rästitöiden sumaa. Mutta näin anonyyminä ammattikuntani edustajana vetoan teihin, rakkaat aletekstiilien shoppailijat: älkää niin kauhiasti sotkeko! Meillä on ihan työtäkin, jota ei ole se, että tyhjentää sovituskopeista nurinpäin lattialla lojuvia vaateröykkiöitä, siirtelee paikalleen alerekkiin jätettyjä normaalihintaisia vaatteita, etsii hysteriassa irti revittyjä hintalappuja ja kääntelee taas nurinpäin lattialle jätettyjä vaatteita myyntikuntoisiksi. Kiitos. Vähän helpotti. ;)

Mukavaa viikon jatkoa!