Keinupenkki

Kun tämä kesä meitä näin hemmottelee, piti ulos saada lisää taukopaikkoja.

Halpahallin verkkokaupassa oli tämä oivallinen metallikeinu, joka ei vähästä hätkähdä.

 Väri on kaunis harmaa, jossa mukamas näkyy vanha tummempi pinta alta.

Leveyttä on sen verran, että kolme mahtuu istumaan yhtäaikaa. Yksin voi mennä pitkäkseen ja roikottaa jalkoja käsinojan yli. Monen viikon yhtäjaksoinen pouta on antanut pitää tyynyäkin yötäpäivää keinussa taivasalla.

Juuri nyt vaikuttaa ennusteiden mukaan siltä, että viileämpää ilmaa alkaa virrata joka kolkkaan kotomaata. Ukkonenkin jyrisee jossain kaukana jo toista päivää. Ehkä haen tyynyn sisälle, kaiken varalta.

Viime talven ennätyspaksut lumikerrokset saivat laventelin talvehtimaan ensimmäistä kertaa onnistuneesti. Tämä oli iloinen yllätys - varsinkin tällaisena kuivana kesänä, kun moni kestävämpi vanha perenna on kuollut paahteiselle etupihallemme. Minulla oli pitkään se periaate, että vanhoja istutuksia en kastele, mutta tämän viikon ajan olen jo poikennut siitä periaatteesta. Siinä uhkasi käydä niin, ettei paahteisimmassa eteläseinustan kivikkopenkissä olisi kohta kasvanut enää edes ne sitkeimmät rikkaruohot, toivotuista kasveista puhumattakaan!

Moni on jo tuskastunut tähän kuumuuteen. Minä en valita periaatteestakaan, kun kuitenkin taas kaiken talvea palelen ja odotan kesää. Nyt sitä kesää on saatu, ja olen kiitollinen siitä. Töihinpaluukaan ei tuntunut samalla tavalla arjen iskulta vasten kasvoja, kun lomasäät jatkuvat, ja vapaahetkinä on voinut jatkaa pihahommia ja autotallin rakennustöitä. 

Viimeisten säteiden aikaan

Kesäilloissa on jotain äärimmäisen haikeaa. 

Se tunne, että tämä ei kestä ikuisesti. 

 

Ilma on lämmin ja täysin tyyni, ja ympärillä niin hiljaista, että kuulee oman sydämensä sykkeen. 

Jokaisen kuihtuvan kukan kohdalla teen surutyötä. Ollaan jo ohitettu juhannus.

Samalla eletään vuoden parasta ja ainutlaatuisinta aikaa. Päivällä lenkillä ollessa tuntui, että jokaisesta puusta kuului linnunpoikasten vaativa piipitys. Lintujen ruuhkavuodet.

Ilma on tyyneytensä vuoksi sakeanaan hyttysistä, mutta niitä uhmaten kävimme pihakierroksella, sillä auringonlasku suorastaan pakotti ikuistamaan pihan sen lempeän haikeassa valossa.

Haikeudesta huolimatta mieli on samaan aikaan niin hyvä. Lämmöstä on saatu nauttia enemmän kuin viime kesänä yhteensä, ja lomakin on vielä kokonaan edessä. Tästä tulee väkisinkin hyvä kesä.

Harmaasta vihreään

Tosimummolla alkaa olla istutusalueet raivattuna talventörröttäjistä ja uusi kasvu on jo hyvässä vauhdissa, vaikka viimeiset lumet lähtivät lähitien ojista vasta tällä viikolla. Pioni, jokakesäinen lempparini, nostaa jo terhakasti varsiaan kaikissa kolmessa kukkapenkissä, jossa sitä kasvaa.

Portaiden vieressä maisemaa täplittää lähinnä keskenkasvuinen tulppaanimeri, mutta se ei olekaan tämän kuvan idea. 

Tämän otin nimittäin itselleni muistutukseksi, että tämän verran olivat patjarikot keväällä kasvaneet yhteen, kun pari vuotta sitten näitä istuttaessani haaveilin yhtenäisestä kasvustosta, ja nyt ollaan tässä vaiheessa. Taustalle pitäisi löytää joku vähän korkeampi kuivuutta ja paahdetta kestävä lajike, joka ei kummoista multatilaa tarvitse. Tähän asti ehdot on täyttänyt vain siankärsämö, joka onkin yllättävän kaunis kukkiessaan isoina mättäinä. Jos ei muuta tule mieleen, annan kärsämön jatkaa elämäänsä. Alakuvan korkeampina kasveina pärjää jo useampi paahdepenkin kukkanen, kun tällä puolella kasvualusta on reilusti paksumpi.

Säät ovat tosiaan suosineet kesäihmistä, ja hetkellisestä vatsatautiepidemiasta huolimatta ilmoista on otettu ilo irti. Lasten kylpyamme on ollut jo päivittäisessä uimakäytössä, ja ihan parasta viihdettä keskenkasvuisille onkin hypätä vuoronperään ammeeseen ja sieltä suoraan takana näkyvälle trampoliinille. Kun taas vähän uikkarit kuivahtaa ja tulee kuuma, palataan ammeeseen. 

 

Kiven reunoilla kukkii valtoimenaan valkotäpläimikkä, ja kukintaansa aloittelee sen seassa kevätvuohenjuuri.

Ammeen nurkalla kasvavaa ruusua (se oli ehkä 'poppius') jouduin leikkaamaan kovalla kädellä, jotta ammeeseen pääsee ilman ruusunpiikkien pistoja.

Mutta katsokaapa, miten paljon luonnossa tapahtuu lämpimällä säällä muutamassa päivässä! Sunnuntaina otin tämän kuvan, jossa pääväri on vielä harmaan puolella.

Tänään, sadekuuron jälkeen, maisema on selkeästi vihreä. Ja raikas! Pian maisemaa raikastaa vielä uusi kattokangas, jonka tilasin pergolaan. Edellisen käyttöikä oli pari kesää, mutta onneksi uuden saa muutamalla kympillä.

Kuvassa on myös tekemisen meininkiä. Lätkäisin nimittäin nuo raparperijäljennökset nurmikolle odottamaan alla olevan nurmen kellastumista, minkä jälkeen on helpompi kaivaa laatoille oikean malliset kolot. Nyt näyttäisi olevan lapioduunin aika. Oma hommansa vain siinä, että löytää laatoille oikeat aukot, kun siippa siirsi ne kaikki syrjään ruohonleikkuuta varten. 

Humala aloittaa vuotuista kiipeilyharrastustaan. Olipa kesän säät minkälaiset tahansa, tämä kaveri pääsee nykyään joka kesä huipulle asti. Kaariportin molemmin puolin kasvavat varret löytävät toisensa kaaren keskikohdassa loppukesästä, ja alkavat kietoutua toistensa ympärille.

Kuten niin monena kesänä aikaisemminkin, minä ja kissa olemme alkaneet viihtyä ulkosalla. Aamusta iltaan voisi lämmön helliessä touhuta, kun vain välillä muistaa käydä syömässä sisällä. Tämän(kin) kesän isompi yksittäinen projekti on tämä kömmänä, jota autotalliksikin kutsutaan. Pohjamaalipönttö odottaa sutijaansa jo kuistilla, ja nyt olisi aika nostaa kattopellit paikoilleen. Koska työmäärä tulee olemaan suuri, laitetaan siitä teille työstettäväksi näin inhorealistinen kuva tämänhetkisestä tilanteesta. Jotain hommaa teillekin, kun tätä prosessoitte.

Kukko on oppinut kiekumaan, ja raparperisatoa voisi jo korjata. Perunat on pantu maahan, ja eilen kylvin myös porkkanat sun muut kesäherkut. Seuraavat pihakuvat ovatkin jo täysvihreitä, kun nämä sunnuntaiset otokset ovat vielä sävyltään harmahtavia. Kyllä Nykäs-Masa oli väärässä, kun väitti elämää ihmisen parhaaksi ajaksi. Kesä on!

Suolaa haavoihin - haaste

Olen yrittänyt tietoisesti olla ajattelematta liikaa kesää. Viime kesä jäi ainakin henkisellä tasolla melkein välistä, kun lämpö ei juuri luita hellinyt, eikä kesäfiiliksiin siksi oikein päässyt, joten tuntuu, että on tuplaikävä kesää normaaliin verrattuna. 

sinisievikki

Mutta Teijan haastamana ryhdyin kuitenkin etsiskelemään, löytyisikö kuvatiedostoistani sinivalkoisia kukkakuvia. Arvelin, ettei sinisiä löydy kuin yksi tai kaksi, mutta olihan niitäkin sentään jokunen. Valkoisia tiesinkin olevan, kun se on vaaleanpunaisen ohella lempikukkavärini. 

Nykyisen kotikuntani keskustassa kasvaa parkkipaikkojen reunamilla norjanangervoita, joihin ihastuin heti tänne muutettuamme, reilut kymmenen vuotta sitten. Olkoon kuinka tavallinen ja tylsä tahansa, minusta se on kaunis. Niitä tuli myös meidän pihaan, ja niihin liittyy myös yksi hupainen muisto. Ne nimittäin on kaivettu juurakoina ystävän pihasta, ja koska juurakot olivat valtavia eivätkä nousseet pelkästään käsivoimin kuopistaan, kiskoimme me autoon kiinnitetyillä kuormaliinoilla ne ylös. Ei muistunut siinä työn touhussa nenä mullassa ihan mieleen, että mites sitä räikkää oikein käytettiinkään, niin vetäistiin liinan päät vetosolmulle ja alettiin kiskoa. Arvatkaapa, oliko solmu autolla vetämisen jälkeen tiukka. No, pätkä poikki, solmu roskiin ja sytkärillä reunat liinojen päistä, etteivät lähde purkautumaan. Homma hoitui, eikä kenellekään tulut paha mieli. Kukaan ei ole myöskään tullut valittamaan, että liinat olisivat parikymmentä senttiä liian lyhyitä.

Ja meillä kukkii joka kesä kauniisti!

Japaninangervoa minulla on vaaleanpuna-valkoisena ja tässä alakuvan värissä. Ihana kasvi, joka leviää hyvin, kasvaa komeana ja kukkii melkein koko ajan. Kerrassaan mainio etualan reunakasvi perennapenkkiin!

 Hopeahärkki on melkein riesa, mutta toisaalta tosi komea sopivalla paikalla.

 

kurjenmiekka

 

Talvi tekee tehtävänsä, ja perennojen nimetkin unohtuvat hetkeksi. Taustalla on kuitenkin sinertävä jalopähkämö - ehkä?!

Valkoapila jakaa tämän avioparin mielipiteet. Minä tykkään, siippa ei. 

Onneksi kylvin sitä pihan reunamille jo ennen kuin tiesin puolison mielipidettä. Leikkaamattomalla nurmikolla komeilee nykyään laajat, kauniit, valkoisenaan kukkivat matot. Tämä kuuluu myös kanojen lempiherkkuihin, ja sitä saavatkin lapset surutta niille käydä kiskomassa.

Sormustinkukka kuuluu niihin lemppareihin, joista en koskaan luovu, asuttiinpa missä tahansa. Käsittämättömän kauniita - ja helppoja. Väriyhdistelmät ovat joka kerta silkkaa yllätystä.

 

Viimeisessä kuvassa ollaan kyllä jo enemmän liloja kuin sinisiä, mutta koska kuva on nätti, saa se olla siinä.

Ukonhatut on tuotu kotoani Pohjois-Pohjanmaalta. Viime kesänä siihen iski joku öttiäinen, ja näin kaunis kukinta jäi näkemättä.

Kiiltoleimu kukkii keskipihan penkissä syksyllä niin, ettei sitä voi olla huomaamatta. Iltahämärällä se suorastaan hehkuu valkoisena.

Päähenkilöt kuvassa ovat liloja paperikukkia, mutta alla on myös valkoisia. Tämä yksivuotinen kylvettävä kesäkukka on yksi paahteiselle etupihalle sopivia suosikkejani.

Ja kielo kuuluu itsestäänselvästi tähän kuvasarjaan. Se on pelastettu kaivurin telojen tieltä pihan reunamilta, ja siirretty myöhemmin kukkapenkkiin kasvamaan. 

Akileija, kai lehto-sellainen, oli viime kesänä aika sininen.

Lavatarhassa kukkii valkoinen herne.

Ja pihlaja sekä tuomi kukkineen kotipihan koristuksena, jo ennen meitä tällä tontilla eläneinä.

Takapihalla on omasta metsäpalasesta siirrettyjä saniaisia, ja niiden alla kasvaa mattona rönsytiarella.

Tiarella saa joskus tulevaisuudessa varjoa myös lumipalloheidestä, mutta siihen menee vielä vuosia. Viime kesänä pääsimme nauttimaan ensimmäisestä kukinnasta, ja parikymmentä palleroa pikkupensaaseen ilmestyi.

patjarikko

Puutarharomantikkona olen istuttanut lukuisia pensasruusuja pitkin pihaamme, ja parina kesänä niiden kukinta on alkanut olemaan jo näkyvää. Juhannusruusu on tällä hetkellä ainoa valkokukkainen lajike.

Viimeisten kuvien vinkki on hyvä mutta halpa. Ojan varsilla kasvava siankärsämö on kuivaan ja paahteiseen hiekkamaahan mitä kaunein kasvatti! Vähän se on innokas juurten kautta leviämään, tai liekö siementämällä, mutta helppo sitä on myös maasta juurineen repiä pois, kun alla on rouheaa hiekkaa. Kukinta kestää pitkään ja on kaunis. Moni on yllättynyt huomatessaan, mitä minulla penkissä kasvaa, ja vielä enemmän sitten, kun on kuullut, että se on siihen tarkoituksella istutettu.

Kovasti voimia ja sitkeyttä kaikille kesää kaipaaville! Ja anteeksi tämä pieni suolaripaus haavoihin.