Loma jolla "ei tehdä mitään"

Talvilomaviikko on alkanut, ja jalo suunnitelmani on olla suunnittelematta mitään ohjelmaa koko viikolle. Se, etten suunnittele mitään, tarkoittaa meidän taloudessamme sitä, että sohva vaihtaa paikkaa, kaappi ja sänkykin vaihtavat paikkaa, ja tässä tapauksessa on niiden lisäksi on vaihtunut esimerkiksi kuivausrumpu ja sängyn jalat.

On nimittäin niin, että vaikka tuo meidän uskollisesti palvellut jenkkisänkymme olisi kuinka hyvä nukkua, kiukuttaa semmoinen, ettei sen alle saa mahtumaan imurin suulaketta. Lastalla tai rikkaharjalla vedellessä jää johonkin nurkkaan aina pölyä, ja sitten ihmetellään, miksi on aina yöllä nokka tukossa. Niinpä aloin puuhaamaan sänkyyn korkeampia jalkoja, kun tajusin, että huonekaluliikkeissä myydän semmoisiakin.

Tuli kuitenkin mutka matkaan. Kaikissa harkitsemissani valmisjaloissa kiinnityssysteemi on pitkä kierretappi jalan yläpäässä, mutta meidän sängyn jalat olivatkin hiukan monimutkaisempaa sorttia. No hätäkös tässä - siippa päätti tehdä jalat itse. Kakkosnelosesta sorvaili samanlaiset kiinnityskohdat, ja sen verran karvalankun kylkiä höyläsi, että ne saattoi tuoda sisälle. Minä maalasin jalat valkeaksi kalkkimaalilla. Vanhat, paljon ohuempaa tekoa olevat jalat joutivat polttopuulaatikkoon.

Uudet jalat eivät kuvassa näy, mutta korkeutta tuli sängylle kymmenisen senttiä lisää, ja imurin suulake mahtuu nyt iloisesti kulkemaan sängyn alla, ja mahtuupa sinne muutama tenavakin. Lupasivat noutaa sinne joutuvat tavarat sieltä tarvittaessa, koska siellä on kuulemma hauska lymytä. No kun jalat vaihtuivat ja järjestys koko makuuhuoneessa, alkoi mutenkin tehdä mieli muutosta. Yöpöytiä olen jo pitkään katsellut sillä silmällä, että hankkiudun niistä eroon. Yläkuvassa on oikeassa reunassa näkyvillä vanhan mallin yöpöytä, jollaiset aikanaan kävin Citymarketista ostamassa. Valkoiset korit on jo aikaa sitten maalattu harmaiksi, ja siniruutuiset kankaat vaihdettu itse ommeltuihin beigesävyisiin. Ne ovat turhan maalaisromanttiset nykymakuuni, ja tänään kokeilin pientä muutosta. Haalasin eteisestä Ikean Hemnes-pikkupöydän tuonne nurkkaan ja pöllin pojan koulupöydältä siihen valaisimen. Heti alkoi näyttää paremmalta, etenkin, kun pöydän sävy on ihan sama kuin puolison aikoinaan nikkaroimassa sängynpäädyssä.

Näyttää pahasti siltä, että on haettava meille toinenkin Hemnes. Ja hankittava pojalle uusi koulupöydän valaisin! Narsissit majailevat muuten hedelmäcocktail-säilykepurkissa. Se on aika kaunis tuollaisenaankin, enkä ehkä ryhdykään sitä maalaamaan, vaikka alunperin ajattelin vetäistä sen mattamustaksi.

Olohuoneeseenkin on tullut sen verran muutosta (sen järjestyksen muuttumisen lisäksi), että sohva vaihtoi värinsä valkoisesta pellavaisen beigeen. Beigelle olin jossain vaiheessa jo melkein henkisesti allerginen, mutta toisin kuin aikaisemmat Ikean beiget päälliset, tämä uusi malli on sen verran vaalea, että näyttääkin yhtäkkiä hyvältä.

Sain muuten maalatuksi nuo pirtinpenkkien jalat valkoisiksi. Tuli aika paljon raikkaampi ja valoisampi, ja nyt maltan ihan helposti odottaa, että ilmat lämpenevät ja pääsen viimeistelemään pöytä- ja penkkitasot valmiiksi.

Ja koska lomaviikko on vasta alle puolessa välissä, ehdin aloittelemaan ompelujuttujakin vielä. Menoksi siis!

Pyssytehdas

Kerroin aikaisemmin harrastaneeni hiukan erilaisempia kättentöitä, mutta unohdin lopulta esitellä ja kuvata lopputulokset. Kesken ovat kyllä edelleen hihnojen puuttuessa joka pyssystä, mutta esitellään nämä nyt silti, kun kerrankin ehtii ja muistaa.

 

Lapset ovat kaikki neljä isänsä jalanjäljissä innostuneet luonnossa liikkumisesta, ja leikkimetsälläkin juoksevat tämän tästä lähimetsissä. Koko porukalla käydään mielellään tulilla istumassa, ja syyslomalla tehtiin taas yksi mieleenpainuva reissu lähellä olevalle kodalle. 

Pojilla oli leikkipyssyt mukana tuollakin matkalla, ja sitkeästi niitä kantoivat mukana itse koko reissun, vaikka reitillä oli kovia nousuja ja hankalia metsäosuuksia, kun poikettiin polulta ja pimeäkin ehti tulla, ennen kuin olimme taas autolla.

Sillä reissulla kuitenkin muovinen haulikon mallinen nallipyssy hajosi metsässä kompuroidessa, ja kun kinusivat uutta kaupasta, totesin, että tehdään mieluummin puupyssyt, jotka kestävät isältä pojalle. Ennen kuin huomasinkaan, olin luvannut tehdä puupyssyt koko nelikolle.

Mallia katseltiin netistä, mutta vapaalla kädellä piirreltiin lopulta kuvat tussareista, joista jokainen onkin nyt omanlaisensa. Pienimmälle tehtiin vähän muita pienempi, yksi halusi kiinteän piipun ja muut harjanvarren piipuksi, ja jokaisen toiveita kuunneltiin. Autotallin rakennustyömaalta haalittiin sopivan mittaisia laudanpätkiä, joihin sahattiin kuviosahalla muoto.

Muotoon sahaamisen jälkeen työhön pääsi uskollinen motoni, eli Boschin monitoimityökalu. Hioin samalla istumalla kaikista kulmat pyöreiksi ja pinnan maalausvalmiiksi. 

Puun työstämisessä on jotain äärimmäisen palkitsevaa, puhumattakaan siitä, miten iso juttu tämä oli lapsille. Jokaisen mielestä tämä ja se tähän johtanut kotareissu olivat koko syysloman parhaat jutut.

Liipasinreikien pitäisi oikeastaan olla soikean malliset, mutta sain sen verran taiteellisia vapauksia, että pyöreä kelpasi. Se porattiin tietysti sellaisella terällä, jossa on se leikkaava metallikaulus, en minä tiedä mikä sen oikea nimitys on. Hyvä kun tiedän, että pora on pora. Minusta on epäoleellista tietää mitä työkalut ovat, kunhan osaa käyttää niitä.

Pyssyjen perät vahasin Liberonin vahalla, jolla vahasin samaan syssyyn myös aikaisemmin blogissa esittelemäni vanhan arkun. Senkin uudistusvahaus lähti näiden pyssynperien vahauksesta. Kuivatusvaiheessa piti käyttää mielikuvitusta, ja leipälaatikko oli sopivan tukeva alusta perien kuivatteluun.

Loppuosa sekä harjanvarsista sahatut piiput maalattiin puolikiiltävällä huonekalumaalilla mustaksi, ja sen pääsivät lapset itse tekemään. Pienempi neiti halusi ehdottomasti ihan omanlaisensa pyssyn, ja tässäkin kuunneltiin omistajan omia mielipiteitä. Neidin pyssy on nyt sitten lila-valkoraidallinen, ja taiteilija itse on työhönsä erinomaisen tyytyväinen!

Ja taas tarvittiin luovuutta kuivatusvaiheessa! Kuvan yläreunassa näkyy pyykkinarulla roikkuva piippu, joka piti maalata kahdessa osassa, jotta kuivasta päästä pystyi ripustamaan piiput kuivumaan.

Lopputuloksista puuttuvat vielä hihnat, joilla aseet saa olalle roikkumaan, mutta muuten nämä ovat valmiita. Ja monet metsästysreissut näillä on jo tehty.

Vinkatkaapa mistä nettikaupasta saisi hyvää hihnaa tällaisiin? Saisi olla leveähköä, ja tietysti erätyyliin sopivaa. Ajattelin kiinnittää hihnat ihan niittipyssyllä molemmista päistä, ja jos joskus oikien heittäytyy joutilaaksi, niin voishan näihin ommella omat kantopussitkin. Mutta sitä en mene möläyttämään ääneen yhtä ajattelemattomasti kuin lupasin tämän pyssynteon! Tästä hyvästä oma pirtinpöytäprojektini jäi kesken, ja syyssäät eivät näköjään anna sitä enää loppuun tehdäkään.

 Mutta onpahan pienillä eränkävijöillä aseet miestä ja naista myöten!

Entistä ehompi

Sain pitkästä aikaa arkkuaarteeseeni uuden pinnan. 

Arkun kannen päällä könytään, kiipeillään, lasketaan mäkeä, leikitään, kinastellaan, luetaan ja tehdään ties mitä, joka ikinen päivä satoja kertoja. Muutaman vuoden välein olen vahannut arkun uudestaan, kun entinen vaha on kadonnut lasten housujen takamuksiin.

Eilen oli taas uuden pinnan aika.  

Tykkään käyttää tähän Liberonin vanhanaikainen viimeistely -vahaa, joka sisältää bitumia ja värjää kuluneemmat kohdat voimakkaammin. Sama vahakäsittely on meillä myös keittiön lankkupöydässä. Pinnasta tulee ihanan elävän näköinen, ja uuteenkin puupintaan saa tällä aineella komean rustiikkisen ilmeen.

Ompelut ovat olleet ihan totaalitauolla kuukausia. Jokunen viikko sitten pyyhin pölyt ompelupöydältä ja koneista ja kokeilin, osaako sitä enää mitään.

Kuopukselle ompelin kettupaidan, ihan siitä ilosta, että hänelle vielä tällaiset söpöt kuosit kelpaavat - ja ovat jopa toivottuja. Isoveli kelpuutti tähdet, ja nyt vain jännitän, kuinka montaa päivää menee, ennen kuin tässä on lähtemättömät tahrat.

 

Mutta sen ajan, mitä töiltä jää, ja pahimmat sateet pitävät hetken taukoa, olen ollut ulkona. Koetan tankata raitista ilmaa talven varalle, koska silloin sisäseinien kylmemmällä puolella ei ole oikein mitään tekemistä, enkä siellä juuri viihdy. Ja nyt kun on tämä autotallikin, missä puuhastella, niin onhan se lystiä! ;)

Mutta näistä puuhasteluista saatte kuvasarjaa vähän myöhemmin, kunhan kätten työt valmistuvat. Huomatkaa frouvan toppavaatetus, kun lämpötila on kymmenessä plusasteessa. Hyvä oli ihmisen olla. Voitte kuvitella, ettei talvipakkasilla oikein ole riittävää vaatetusta, kun nyt on hyvä niissä, missä ihmiset normaalisti talvisin oleilevat.

Mutta seuraavana ohjelmassa on parin työvuoron jälkeen omaa aikaa ja vapaa viikonloppu hotelliaamiaisilla, sisustusshoppailulla ja kaikenlaisella kivalla ajanvietolla. On joka syksyisen perinteen, ystävien keskinäisen laatuajan vuoro!

Pientä pihapuuhaa ja kukkokuulumisia

Ihanat aurinkoiset päivät ovat kuluneet asiaankuuluvasti ulkoilmassa.

Eniten aikaa olen lähiaikoina käyttänyt yläkuvan työmaahan. Siitä on ihan selvästi tulossa lavatarha, eikös vain! Lavaruudukon taakse istutin jo syksyllä Marski-mustaherukoita, samaan aikaan kun nurmi kylvettiin. Marski on pystykasvuinen herukkalajike, jonka pitäisi kasvaa noin metrin korkuiseksi aidanteeksi tuohon taakse. Vielä on rääpäleillä hommaa, jotta kasvavat luvattuun kokoon!

 

Raparperi on kasvanut tähän saakka perennojen seassa kukkapenkissä, mutta nyt ajattelin siirtää sen syötävien seuraksi takapihalle. Koska maa on masentavan savista, nostan myös raparperin kohopenkkiin, jonka nikkaroin takapihan jämälankuista. Ei ole ihan millimetrimitalla mitattu ja sahattu, ja kasattukin on möykkyisen nurmikon päällä, ruuvausmestarina ekaluokkalaiseni, mutta hyvin kelpaa minulle! Raparperin makuun tuskin vaikuttaa, jos joku ruuvi menikin hiukan vinoon.

Raparperilavan viereen olisi jäänyt hassu pieni tyhjä kulma, joten hankin siihen karviaispensaan. Jos ei sada, pääsen istuttamaan sen huomisiltana töiden jälkeen. 'Lepaan punaisen' pitäisi pärjätä viitosvyöhykkeellä saakka, ja me oleskellaan nelosella. En ole käyttänyt karviaista juuri mihinkään, mitä nyt joskus edellisessä kodissa mehustin, mutta yksi puska on kiva laittaa, jotta kesällä saataisiin vähän maistiaisia. 

 

Lavatarhan pohjalla on haketta, jotta ruoho ei kasva kiinni lavoihin, ja lavojen sisukset vuoraan patolevyllä. Näin märkä multa ei lahota lavoja niin nopeasti, eikä käsitelty puupinta ole kosketuksissa syötäväksi kasvatettaviin kasveihin. Mullan sekaan olen kätkenyt jo kaksi sankollista bokashia, joka ehtii maatua mullaksi ennen kuin kasvisten juuret yltävät siihen.

Ja jotta hyvä multa pysyisi hyvänä ja muuttuisi ajan kanssa entistä paremmaksi, kaivelin talikolla lieroja ja kastematoja työmyyriksi ensimmäiseen valmistuneeseen lavaan. Melko nopeasti ne änkäytyivät mullan syvyyksiin. Mullan pinnalle viskelin hajoamassa olevia kasvinosia, jotta madoilla olisi heti ruokaa.

Olin jo eilen lopettamassa sen päiväistä ulkoiluani ja asennoitumassa iltavuoroon lähtöön, kun tuli mieleen, että tekisiköhän kanoille äkkiä ulko-orren.

Yhtä suurpiirteisellä mittailulla ja ruuvailulla valmistui tämä orsiviritys kuin aikaisemmin päivällä raparperilaatikkokin. Rohkenen silti väittää, että onnea on jätelautakasa takapihalla! Mitä tekisinkään ilman sitä (menisin varmaan lautakauppaan).

Orsi on jyrsitty kakkoskakkosesta (miehen tekosia, sitä en tehnyt minä, mutta jätelautakasasta sekin löytyi) ja päätyjen ristijalat on jotain ohuehkoa rimaa, joten pientä epäsuhtaa on paksuuksissa, ja paksu orsi irvistää kapeiden rimojen yli päädyissä, mutta pääasia kai onkin, että orsi kestää tipusten painon.

Eiväthän ne alkuun näyttäneet yhtään tajuavan, mitä siinä pitäisi tehdä. Kulkivat joukolla alitse ja nauroivat varmaan nokkaansa moiselle hökötykselle.

Mutta eilisillan ajalta tuli kuitenkin lapsilta raporttia, että orrella oli kuin olikin istuttu, kun en itse ollut katsomassa. Vesisankon paikka täytyy varmaan vaihtaa, tai orren, sillä pönttö oli kaadettu. Sitä, onko asioilla yhteyttä, en tiedä, mutta saattaa olla. Ehkä on muutenkin viisainta vaihtaa vesipiste lähemmäksi ovea, jotta uskaltaisin shortseissakin vaihtaa vedet tuoreemmiksi ilman, että saan terävänokkaiselta isottelijalta koston hoitotoimenpiteistä. Nyt arvaan mennä kanalaan ainoastaan pitkissä housuissa ja saappaissa, jolloin kukon kiukkuinen nokkaisu ei tee kipeää.

Tuhannen isottelija. Luulee olevansa joku pomo. Saapastelee muina herroina pitkin kanalaa ja motkottaa terävän varoituksen, vaikka lähestyisin kuinka rauhallisin aikomuksin kanalaa. Lähes joka kerta se hyökkää kohti, ilman että millään tavalla provosoin sitä. Edes hieno orteni ei ole lepyttänyt moista testosteronikimppua.

Nähtäväksi jää, miten kauan herra Hemmo asuu meillä. Mielelläni pitäisin molemmat kukot, enkä toisaalta voi tietää, miten Häiskä-poika alkaa käyttäytyä, jos isukki palautetaan omistajalleen, mutta ainakaan vielä poikakukko ei ole osoittanut minua kohtaan minkäänlaisia tuntemuksia. Ehkä pojasta paranisi polvi, ja taloon saataisiin ihmisystävällisempi kukko. Kanoja sekin tosin välillä härkkii, nokkaisee harjaan niin että kana kiljaisee (miten minusta alkoi juuri nyt tuntumaan, että saattaisin pitää kukkopaistista). Mokomatkin tyrannit.

Purua pesuhuoneessa

Puoliso ei ollut muistanut piilottaa sahaa. 

Huhtikuussa dyykkaamani A-tikkaat ovat saaneet kovan kohtelun, kun ovat lojuneet löytymisestään saakka ulkona harmaantumassa. Pari viikkoa sitten hain tikkaat sisälle, ja kuivuttuaan ne olivat hyvinkin harmaantuneet.

Lähtötilannehan oli tämä. 

Korkeutta näillä hujopeilla oli hyvinkin yli pitkän miehen verran, joten ennen lopputuloksen valmistumista saha lauloi, ja taustalla ollut ruma vinotuki sai häädön.

 

Taakse piti kiinnittää laudanpätkä tueksi, jotta "takajalat" pysyvät asennossaan, ja tarkkasilmäinen lukija huomaa tukilaudan olevan vielä märkä, hyvä että edes lumet ovat siitä sulaneet. Kun on kiire saada valmiiksi, niin on. 

 Sopivan tikkaiden avauskulman määrittelin ketjulla.

Jonkinlaista sieltä-täältä-kalkkimaalisutimistakin harkitsin, mutten kuitenkaan raaskinut.  Olkoon ihan sellainen kuin on, ilman maskeerausta! Maali- ja rasvatahroja näistä löytyy kyllä entisen elämän jäljiltä useampia. Ei kuitenkaan niin paljon, että olisi alkanut näyttää vielä hyvältä.

Lankaköynnös. *love*

Köydenretalekin on raahautunut mukana matkassa remonttijätekasasta saakka, ja saa jatkaa roikkumistaan samoilla kulmilla tästäkin eteenpäin. Miettikööt vieraat mielessään, miksi siinä on köyttä. ;)

Tämän kodin neliöt tuntuvat jälleen kerran turhan vähäisiltä, mutta tikkaat saavat nököttää nyt keittiön nurkassa aikansa. Olohuoneeseen niitä alunperin haaveilin, ruukkujen alustaksi, mutta ikävä kyllä askelmat on ylintä lukuunottamatta tehty niin kapeasta lankusta, ettei tästä kunnollista kukkapöytää tule koskaan.

Jos ahtaus oikein alkaa päätä kiristämään, saa tikkaankutale lähdön puutarhan puolelle, eikä siinäkään montaa euroa rahaa hukkaan mene, sillä ainoa rahanmeno näissä oli tuo muutaman euron ketju.

Taidankin hankkia näille ihan oman valosarjan. Näyttäisi kaipaavan sellaista.