Tunikakokeilu - ja arvonta

On oltava jonkinlainen höperö, kun kehtaa suunnitella ja ommella vaatteita omaksi ilokseen, vaikka jo työkseen pyörittelee toisten ompelemia vaatteita. Mutta ei se haittaa, tämä on iloista höperyyttä! Ja kompensoi sopivasti sitä, että työssäni en kuitenkaan ompele.

Tällaisen tunikakokeilun värkkäsin lähiaikoina. Kaava on oma, paitsi hiha ja miehustakappaleiden yläosa on Ottobre Womanin tämän vuoden kesänumerosta. Alkuperäinen Optic Flowers -mekko vain ei näytä vähääkään samalta kuin tämä oma versio.

Materiaali on himmeän roosaa viskoositrikoota Eurokankaan paloista, ja yläkappaleisiin on päälle läntätty vielä hiekanväristä joustopitsiä - samaisesta laarista sekin, tosin paljon aikaisemmin ostettua. 

 

Sekä edessä että takana on kaarrokkeen alla poimutus, josta tulee hiukan lisäväljyyttä helmaan, yhteensä 10 lisäsenttiä koko ympärykseen.

Hihoihin tein pitsin hulpioreunasta tuollaisen yksityiskohdan aiemmin opastamani valetuplahihan tyyliin. Tällä tyylillä saa alle pitsisen pitkähihaisen joutumatta kuitenkaan kärsimään pitsistä ihoa vasten tuota parin sentin kaitaletta enempää.

 

Kokonaisuutena pidän tästä kovasti, ja tämä on ihan omaa tyyliäni. Haluaisin kuitenkin vähän reilummin väljyyttä helmaan, joten olisin tämän valmis laittamaan uudelle omistajalle, ja koska edellisestä arvonnasta on aikaa, laitetaan pystyyn sellainen.

Arvonta on vähän epäreilu, koska tunikaa on vain tämä yksi kappale yhtä kokoa, mutta mikäli koet että tämä olisi hyvä juuri sinulle, jätä viestiä kommenttiboksiin ja perustele, miksi tunikan pitäisi muuttaa juuri sinun luoksesi. Jos tämä ei käy itsellesi, voit aina lahjoittaa sen eteenpäin sopivalle omistajalle. Tunikassa on omaan silmääni pari pientä kauneusvirhettä, jotka eivät varmasti käytössä haittaa, mutta niiden takia en sitä viitsi myydäkään. 

Tunika on siis omaa tuotantoa suunnittelusta asti lukuunottamatta hihojen ja pääntien kaavaa. Koko lienee aikalailla 36, kenties 38. Otan vastaan osallistumiskommentteja sunnuntaihin 13.9. asti, minkä jälkeen arpaisen voittajan. Ei muuta kuin omistussyitä keksimään!

Unikkounelmia useammalle!

Viimeviikkoinen unikkoarvonta keräsi vajaat kuusikymmentä osallistujaa, ja koska siemeniä on siitä yhdestä alkuperäisestä siemenpussillisesta tullut useita kymmeniä siemenkotia, raaskin näitä nyt arpaista vähän usemmankin palkinnon verran.

 

Jaettu ilo on moninkertainen ilo!

Kysehän oli näistä tummanpuhuvista yllättäjistä, joita siemeninä ostaessani luulin saavani vaaleita 'lilac pompom' -unikoita, mutta toisin kävi. Tosin eihän rumaa kukkaa kai olekaan, ja nämäkin jäivät vakioasujiksi pihaamme, vaikka alkuun tämä väriyllätys ei kovin iloista laatua ollutkaan.

Random.org auttoi arpomisessa, ja ensimmäiseksi voittoarpa osui Riitta Savolaiselle.

Ensi kesänä Riitan pihassa nuokkuu dramaattisia, tummia kaunottaria. Osassa on enemmän terälehtiä, osa on vähän yksinkertaisempia. Mitä lienevätkin, mutta kivoja ainakin.

Toinen voittaja on hippohiiri, joka kommentoi anonyymina. Sielläkin saattaa olla tällainen salaattipenkiä muistuttava kasvusto, kunhan päästään kesään.

Kolmas voittaja on Niinu, joka saa tästä kuvasta vähän esimakua siitä, miltä nämä mollukat näyttävät perennapenkissä. Niin, aika hallitsevia. Ensi kesänä siirrän ne omaan isompaan paikkaansa kasvamaan, niin saavat röyhytä rauhassa.

Ja koska noita siemenkotia tosiaan on, ja näiden isojen lisäksi vielä jotain silkkiunikkoakin, niin otetaan muutama lisävoittaja vielä mukaan! Joku saattaa saada näitäkin.

Lisäarpa oli Marina Forssin, onneksi olkoon! Saas nyt nähdä mitä siemeniä täältä kenellekin lähtee, mutta jokaiselle ainakin niitä lupaamiani tummia suuria.

Ja vielä viides voittaja, joka on... Birgit. Mahtavaa! Kylvetään koko kotimaa täyteen unikoita!

Laittakaapa te voittajiksi tituleeratut yhteystietonne oikealla sivulla näkyvään mummosähköpostiini, niin lähettelen teille kevätkylvöaineksia.

Pelargoni 'apple blossom' kolmen viikon iässä

Sirkkalehdet ovat saamassa seuraa!

Viime kerralla arvuuttelin myös saviruukkuun muuttaneen tyypin lajia, ja salviaahan tämä kieltämättä kovasti muistuttaa. Hauska sikäli, että tämä meni täydestä, sillä kyseessä on Ikean muovikasvi. Kehtaan siis jatkossakin pitää tätä ruukussa ja kuvitella sen oilevan oikea salvia. Täytyy vain välillä muistaa suihkutella pölyt pois sen lehdiltä.

Kylvöstä kasvuun - ja iloinen arpomus!

Sietämättömän pitkä osaa olla ihmisen aika, kun odottelee maaliskuun kylvöjen ja esikasvatusten iloja. Onneksi pelargonit sai jo kylvää, ja sen tein viikko sitten lauantaina.

Paljon on iloa perennaostoista kertyneistä muoviruukuista, joita voi käyttää yhä uudelleen esikasvatuksessa. Ihan vinkkinä kerrottakoon sekin, että niiden alle juuri täydellisen alustan saa Saarioisten perhepizzan muovipakkauksesta. Sen lisäksi, että niissä on huippuhyvä pakastaa mokkapaloja sun muita herkullisia piiraimia, ne on kuin tehty näille kulmikkaille perennaruukuille (mielellään kuitenkin eri alustat pakastamiseen ja kylvöihin).

Ja kun vinkkilinjalle lähdettiin, kerrottakoon sekin, että sälekaihtimen alumiini(?)suikaleista saa näppäriä taimien merkitsemisläpysköitä ruukun reunoihin, joissa on niille pidikekin valmiina, muistona perennataustasta. Joskus ostin ihan asioikseni käytetyn sälekaihtimen saadakseni näitä. Kun niihin kirjoittaa vedenpitävällä tussilla, ne kestävät ulkonakin vuodesta toiseen. Tämän vinkin alkuperää en muista, mutta epäilisin sitä erästä lähivuosina ilmestynyttä Kierrätyspuutarha-kirjaa.

Hauskaa muuten, että kun pääsee aloittamaan ensimmäisiä kylvöjä, niiden itämistä tarkkailee useita kertoja päivässä ja juttelee niille mullasta puskeville kalpeille kasvin aluille mukavia aina ohikulkiessaan, mutta kun kesä tulee ja joka paikka puskee vihreää, ei yksittäisiä pieniä taimia enää niin huomaa. Sitten imee sisäänsä sitä kaikkea vihreyttä kokonaisuutena, sen sijaan, että kävisi suurennuslasilla kurkkimassa jokaisen perennan kohdalla, että joko joko, joko jotain nousee. En melkein tiedä, kumpi näistä on ihanampaa. Odottaminen ja tieto kaikesta siitä vihreästä, vai se vihreys itse.

Yläkuvan pikkuruista pioneeria tervehdittiin tiistaina ilolla, ja lastenkin piti päästä moneen kertaan katsomaan kasvun ihmettä. Tänään ollaan jo ihan oikean taimen näköisiä, katsokaa vaikka:

Tästä se kaikki kasvun seuraaminen ja siitä iloitseminen alkaa. Edessä on puoli vuotta vihreää - mikä ihana ajatus! Muutama siemenpussi odottaakin vuoroaan rouheassa metallilokerikossa (pakkosaada-ostos Halpa-Hallista). 

Somat saviruukut löysin pari viikkoa sitten Kontista. Ne mahtavat olla yrteille tarkoitettuja, mutta aika näyttää, mitä niissä vielä kasvaa. Kuka tunnistaa tämän vihreän yksilön?

Ja koska tätä kasvun ihmettä ja vihreää iloa haluaisi jakaa muillekin oikein kaksin käsin, niin tehdään se mitä pystytään, ja pistetään pystyyn unikkoarvonta. Jo aikaisemmin lupasin arpoa lukijoidenkin iloksi näyttäviä, tummanpuhuvia pioniunikoita, ja tässä niitä nyt tulee.

Kuten kuvasta näkyy, korkeutta komistuksilla on lähemmäs metri - ainakin jätevedenpuhdistamon ravinteikkaassa mullassa, ja kukintaa kestää viikkokausiksi. Siemenet voi kylvää alkukesällä suoraan maahan ja nautiskella sen jälkeen kasvun kohinasta. Koska kukinta on runsasta, riittää sieltä jokunen varsi sisällekin somistukseksi.

Unikonsiemenarvontaan voi osallistua kuka tahansa kommentoimalla tätä postausta, ja voittaja saa postitse kuvassa esiintyvän itse kasvatetun pioniunikon siemeniä sekä tarkemmat kylvöohjeet. Anonyymien olisi suotavaa jättää kommenttiin myös yhteystietonsa, jotta palkinto ei mene sivu suun sen sattuessa kohdalle. 

Viime kesänä näitä unikonsiemeniä ostaessani luulin saavani vaalean roosan värisiä 'lilac pompom' -unikoita, mutta sainkin Weibullsin pussista jotain aivan muuta. Tänä keväänä ostin Hyötykasviyhdistykseltä jälleen saman pompomin siemeniä, ja tällä kertaa toivon myös saavani niitä - vähän jännittää, kuin äijän käy. Nämä tummat ovat kuitenkin komeita myös, ja näitäkin aion kesällä kukkapenkkiin kylvää. Sitä, minkälaisia unikoita te keräämistäni siemenistä saatte, en osaa kertoa. 

Sittenpähän näette. Tällaisten tummien, muhkean kokoisten unikoiden siemenkodista voittosiemenet kuitenkin ovat, joten siitä voinee päätellä jotain!

Unikonsiemenarvonta on voimassa tästä hetkestä alkaen koko ensi viikon, päättyen vasta 21.2. lauantaina puolenyön aikoihin. Ensi viikko menee suurelta osin töissä hetkellisen löysäilyn vastapainoksi, joten kommentteihin tuskin ehdin juuri vastailemaan, mutta ilolla niitä kyllä luen. Kasvun iloa ja kärsivällistä odotusta teille, mainiot lukijani!

Kurkotus jyrän alta

Ai kauhia, ei varmasti koskaan ole arvontapalkinnon ompeluun mennyt näin kauan! Tai jos tarkkoja ollaan, ei ompeluun nytkään mennyt sen kauemmin kuin aikaisemmin, vaan siihen ryhtymiseen. Se se vie aikaa, ja paljon!

 

 

Hmm:lle lähtee toiveiden mukaisesti ruohonvihreä setti, mutta jottei pikkumies näyttäisi aivan "pieneltä vihreältä mieheltä" kesätamineissaan, lisäsin vihreän rinnalle vähän muitakin värejä. Ei ehkä kaikkein poikamaisimpia, mutta ajattelin, että jospa tätä sitten voisi pitää yhtä lailla poika kuin tyttökin. Ainakin meillä kuusivuotias kelpuutti pinkit raidat ihan köhimättä, ja jopa miehelle kelpasi. Toivottavasti ei mennyt ihan metsään tämän setin omistajankaan suhteen!

Samasta raitatrikoosta oma poika sai pitkähihaisen, jossa on aika levoton meininki. 

Hihoissa raita on pystysuunnassa, ja takakappale on yhtä palapeliä. 

 

Kyllä - se on juuri sitä miltä näyttääkin. Jämäpalapaita. 

Olipa muuten harvinaisen kankeaa tuo ompelun aloitus taukoaikojen jälkeen. Jotenkin sormet olivat muuttuneet nakkimalleiksi, saumurin langat oli joku ystävällinen sielu kieputtanut telineen ympärille umpisolmuun, ompeluhuoneen lattia oli täynnä neidin askarteluroskia ja imuri oli edelleen huoltoreissullaan, ja kaikenkaikkiaan tunne oli jotenkin outo. Kyllä se vain niin on, että sen "tatsin" tekemiseen hävittää aika nopeasti. Kun ei päivittäin ompele, alkuun pääseminen on aina hankalampaa, ja kaikkia tavallisiakin juttuja joutuu työstämään vähän pitempään. Etsimään saksia, setvimään lankoja, silittämään kankaita... Onneksi arki alkaa hiljalleen tasaantua, ja työjyrän painokin on vähän keventynyt alkuviikoista. Ehkä tähän kaikkeen löytyy vielä joku sopiva tasapaino ja harmonia!

Nautin kovasti työstäni ja tunnen pärjääväni kelvollisesti, mutta lasten takia on mukava ajatella edessä olevaa muutaman päivän pääsiäisvapaata. Kyllä meidän kelpaa nyt vähän levähtää, ja keskittyä toisiimme!

Rauhallista ja varsin aurinkoista pääsiäisen aikaa kaikille!

4 mummovuotta -arvonta tuli, oli ja meni!

Neljävuotisarvonta on nyt täten taputeltu. Onnensa koettajia oli tällä kertaa parisensataa, ja koska määrä oli mielestäni melko inhimillinen ja koska mummojen kuuluu olla vanhanaikaisia, suoritin arvonnan ihan vanhaan malliin käsin kirjoitetuilla lappusilla. Pohjat sentään tein tietokoneella, sallittakoon mummoillekin pieni tietotekninen arjen helpotus.

Kommenttejanne oli ilo lueskella, ja joihinkin sitä selvästi kaipaaviin lähden ihan pian vielä vastaamaankin. Teidän kertomanne perusteella luetuimpia ja odotetuimpia juttuja täällä ovat ompelukset ja niistä julkaistut ohjeet, ja voin luvata että niitä on luvassa jatkossakin! Kunhan työelämä alkaa, niin ehkä hitaammassa tahdissa, mutta ompelua en jätä. Käsivarsineulatyynyyn on kaipailtu ohjetta, ja lupaan palata siihen ihan pian.

Myös huonekalujen kunnostus- ja tuunausjutut saivat paljon ääniä. Sitäkin on tulossa lähiaikoina taas, kunhan saan yhden huonetilan korkuisen projektini valmiiksi asti. Sen verran voin siitä kertoa, ettei ole aivan yksinkertaista maalata sisätiloissa, kun samassa talossa häärii kolmen isomman muksun lisäksi tuo kaikkialle ehtivä kaksivuotias! Mutta kuten ompelussakin, tässäkin into ja tekemisen polte voittaa vastukset - ja järjen.

Pihaprojekti kivineen saa jatkoa lähikuukausina myös. Viime kesänä keräsimme neljän kuukauden ajan kiviä ja siirtelimme niitä käsin, traktorilla ja kaivurillakin, välillä hymyillen, välillä jo aika rumasti irvistellen, mutta tämän vuoden kesä on nyt se nurmenkylvö- ja istutustentekokesä. Syksyllä päästiin istutusten suhteen jo hyvään alkuun, ja voi millä innolla nyt odotan, mitä lumen alta nousee! Ette voi välttyä lukemasta aiheesta tulevana kesänä.

Mutta niitä voittajiahan te haluatte tietää. Kyllä nämä minun jorinani tiedetään. Mennään asiaan siis! 

Lahjomattomat (tai no jaa, tunnustetaan: karkilla puuhaan lahjotut) arvontavirkailijat nostivat kukin vuorollaan oman lippusensa mamman arkisesta leivontakulhosta, ja ensiksi sieltä pääsi pois Anni P. Annille lähetetään hänen toivomuksensa mukaisesti 20 kilometriä lankaa Kone-Minnan valikoimista, mutta laita ensiksi minulle sähköpostia niin järjestellään käytännön kysymyksiä!

Toisena pääsi palkintoaan mietiskelemään hmmm.... Nyt saatkin hymistellä hiukan tavanomaista pitempään ja pohtia tosissasi, millaisia toiveita asetat ompelemalleni kesäsetille. Kunhan olet päässyt itsesi kanssa sopuun koosta, väreistä ja suuremmista linjoista kesäsetin suhteen, niin lähestyhän sähköpostilla!

Toisella kotimaisella itsensä nimennyt oli se kolmas voittaja. Kolmantena olon kunniaksi saatkin nyt palkinnon numero kolme - sen, jota toivoitkin. Laitahan sähköpostia minulle, niin saat kangasshoppailuun oikeuttavan Royal-tuotteen lahjakortin haltuusi!

Ja jos nyt ollaan ihan rehellisiä, ja ollaanhan toki, niin seuraavaksi menen ja pesen kuopuksen kynnenaluset! Puolustaudun sillä, että kuvahan on suurennos, joten kaikkea ei aina huomaa todellisessa koossa. Kuvasta vasta.

Onnea voittajille! Laittakaa sähköpostia tosimummon wippies-boksiin, johon löytyy tarkempi osoite oikeasta sivupalkista. Ja kiitos jokaiselle kommenteista, niitä oli ilo lukea!

Neljä vilkasta vuotta...

Kvartetti on neljän soittajan tai laulajan ryhmä, joka esittää musiikkia. Siinä, missä trio viittaa mielessäni aina kolmeen, muuallakin kuin musiikissa, viittaa kvartetti neljään. Blogini historia alkaa tässä kuussa viitata neljään aktiivisesti blogattuun vuoteen, joihin mahtuu tuhansia blogattuja aikaansaannoksia. Mahtaa arvonta olla paikallaan neljävuotisen nettijulkisuuden kunniaksi!

Koska Tosimummolan merkkipäivät sattuvat aina nasevasti kevättalveen, ompelen palkinnoksi jälleen kerran kesävaatteita, mutta arvotaanpa tällä kertaa myös pitkäaikaisimpien yhteistyökumppanieni sponsoroimia palkintoja. Lämpimät kiitokset niistä Kone-Minnalle ja Royal-tuotteelle! 

Arvontaan voi osallistua jokainen, joka pystyy tähän postaukseen kommentoimaan. Toivon sinun kertovan kommentissasi sen, mikä saa sinut lukemaan blogiani - ompelukset, huonekalujen kunnostelut, pihaprojekti vai jokin aivan muu? Voit kertoa myös, mitä palkinnoista ensisijaisesti tavoittelet. 

Ja niitä vaihtoehtojahan oli kolme:

1) Tosimummo lupautuu ompelemaan 2-osaisen kesävaatesetin 

voittajan toivomassa värimaailmassa ja koossa. 

Tarkempi suunnittelu ja toteutus on Tosimummon itsensä mielivallassa. 

Setti voi olla esimerkiksi mekko ja caprilegginsit tai t-paita ja polvihousut.

2) Tosimummon Berninojen taustatukena 
alusta saakka toiminut luottokoneistaja 

eli kuopiolainen Kone-Minna 

lahjoittaa arvontaan 20 kilometriä lankaa!

Sillä kuroo kiinni jo melkoisen monta saumaa. 

Palkinto luovutetaan neljänä 5000m:n rullana,

 ja voittaja saa valita värit 

Kone-Minnan valikoimassa olevista vaihtoehdoista.

3) Ensimmäinen yhteistyökumppanini kangaskaupoista oli Royal-tuote. 

Diili on toiminut loistavasti,

 ja monet onnistuneet kangasostokset

 on vuosien varrella tästä verkkokaupasta tehty. 

Tähän arvontaan Royal-tuote lahjoittaa 25 euron lahjakortin!

Arvontaan voi osallistua tekstin julkaisuhetkestä alkaen eli vaikka juuri nyt, 

ja osallistumisaika päättyy 10. maaliskuuta 2014.

Bloggaaminen on antanut omaan harrastamiseen ihan uudenlaista särmää, ja paljon kaikenlaista on tullut tänä aikana kokeiltua. Parasta bloggaamisessa on samanhenkisten ihmisten virtuaalinen seura, ja toiseksi parasta se, että hommat tulee tehtyä loppuun saakka huolella, jotta ne kehtaa esitellä blogissa.

Kiitos teille, mukanani kulkeneille ja edelleen kulkeville! Osa teistä on lukenut ja kommentoinut ahkerasti blogin alkuajoista saakka, ja lukijamäärä kasvaa edelleen tasaista tahtia. Olette mahtavia! 

Valitettavasti anonyymit kommentoijat eivät voi tällä kertaa osallistua arvontaan.

osallistumisaika on päättynyt!

Pyykkimuijan tarmonpuuska

Pihavaatteet on toisinaan pakko pestä. Kun ensiksi tottuu siihen omistuiseen tunteeseen, että päällä on jotkut tavallisen ihmisen siistit sisävaatteet, voikin keskittää tarmonsa talon sisäisiin asioihin, pyykkikoneen ja kuivausrummun hoitaessa sitä pyykkiprojektia.

Jouluna tulee kaksi vuotta meillä asumista täyteen tälläkin silityslaudalla. Koko sen ajan, huolimatta Vallilan kukkaisesta design-päällisestä, olen ajatellut ommella lautaan jonkin väreiltään paremmin sisustukseen sopivan version. Kauanpa sitä pitikin odotella, että sen sai toteutetuksi! Ryhtymisestä valmiiseen tuotokseen ei mennyt lopulta varmasti tuntiakaan, vaikka se sisälsi myös muutamia riitojen setvimisiä, kaatuneita maitoja tai mitä ikinä nyt lapsiperheessä voikaan tapahtua. Lienee se kaikille sanomattakin selvää, että yhtään työtä ei tämä(kään) mummo tee keskeytyksettä. Mutta onpa se uusi päällinen rumasti tursollaan tuossa kuvassa... älkää katsoko turhan tarkkaan.

Hihalautakin on asustellut meillä jo lähes yhtä kauan kuin se Vallilan verhoama isompi sukulaisensa. Hihalaudan löysin joskus kirppikseltä, ja jonkun hupaisen euron taisin siitä maksaa. Alun perin oli tarkoitus verhoilla se samantien uudestaan, mutta toisilla se ”heti” nyt vaan on vähän myöhemmin kuin toisilla. No uuden päällisen saaneen ison laudan rinnalla tuo pikkuinen kuitenkin alkoi näyttää jotenkin kauhtuneelta ja surkealta. Uudet vaatteet sillekin oli saatava. Ja nyt näyttää siltä, että jalkakin olisi maalattava valkoiseksi...

Ja tässäkään projektissa ei kauan aikaa tuhlaantunut – ylivoimaisesti suurin osa ajasta meni niittipyssyn etsimiseen. Pihdeillä revin vanhan päällisen, kellastuneen puuvillan, kaavaksi uudelle, ja suurpiirteisesti leikkasin saman mallisen palan. Risareunojen silitys nurjalle, ja sitten vain pyssystä. Hyvä tuli, vaikken ihan yhtä säännöllisiä laskoksia osannut tuohon taiteilla kuin aikaisempi verhoilija – joku tehtaan täti vuosikymmeniä sitten, oletan. 

Siitäkin on jo hyvän aikaa, kun haalin kirpparilta mukaani söpön liitutaulun, josta kassan tyttökin sanoi että ”voi kun ihana!” Onneksi se ei ehtinyt ennen minua iskeä siihen silmiään. Tähän saakka taulu on vain odotellut meillä loppusijoituspaikkaansa. Vihdoin tein ratkaisun sen suhteen, ja kiinnitin sen tuulikaapin seinälle auton avainten naulakoksi. Niiden on oltava avainkaappiakin helpommassa paikassa, jotta en unohtaisi niitä laukkuuni. On joskus nimittäin käynyt niinkin, ttä kun siippa on johonkin autolla lähdössä, alkaa kysely, jotta mistähän mahtaisi löytyä autoon avaimet. Aika monet olen kaivanut laukkujen ja takkien taskuista, ja aika monesti. Jospa ne nyt pysyisivät paremmin tallessa.

 

Olenko muutenkaan aikaisemmin vienyt teitä tuulikaappiin? No en varmaan ainakaan usein, koska niin pientä kopperoa on aika vaikea saada kuvatuksi. 

Siellä on tilaa vain läpi kulkemiselle, kenkien riisumiselle ja pukemiselle sekä sähkökaapille. Niin, unohtamatta näitä kahta naulakkoaarrettani, jotka siellä nyt ovat toivottamassa ystäviä tervetulleeksi.

Palataanpa tuulikaapista ompeluhuoneeseen, kas kun siinähän se on ihan vieressä. Hain sinne ulkoilmaan vuosikausiksi jätetyn, mutta muuttumattomana säilyneen maitotonkan, jonka joskus osin eräältä hauskalta papalta, joka myi minulle ja ystävälleni puolet vanhan pihamaansa aarteista. Ne tosin eivät olleet hänelle aarteita ollenkaan, vaan vanhaa roinaa. Sangen mielellään tuo vanha herra muutti nuo roinat rahoiksi, ja me sangen mielellämme maksoimme roinasta euroja. Eurojahan nimittäin saa aina lisää, vaan entäpä jos maitotonkkia ei joskus saakaan? Tai muuripatoja, pärekoreista puhumattakaan? On siihen hyvä varautua.

Maitotonkka on nyt paperirullateline. Kolmevuotias uskoo täysillä joulupukkiin, mutta ilmoitti silti, että tahtoo sitten omiin lahjoihinsa noista viimejouluisista jämistä erästä tiettyä paperia. Eikä tässä ole mitään ristiriitaa tai ongelmaa. Että lapsen maailma voikin olla ihailtavan selkeä – joulupukki on joulupukki, äiti paketoi lahjat, ja sitten ne saadaan joulupukilta. What's the problem?

Vähän jälkijunassa tulee esittelyyn pari tilausvaatetta, mutta kai kuitenkin parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Vihreistä vinoruuduista tehtiin joogat ekaluokkalaiselle, joka on päättänyt tykätä violetista. Tereet sivusaumoihin ja lisää violettia lahkeisiin ja vyötärölle. Tereet ja lahjeresorit ovat peräisin omasta, käyttämättä jäänestä trikoopaidasta, joka ei lopulta koskaan alkanut tuntua riittävän väljältä. Huono paita ilmiselvästi, mutta kuitenkin hyvä kangas.

 

Samainen ekaluokkalainen sai myös söpön paidan, jossa on vähän enemmänkin tyttömäisyyttä. Toivottavasti tämä kelpaa, vaikka pinkki ei enää kuulemma olekaan kuuma väri.

Kun juttutuulella ollaan, kerrotaan vielä se, että myin vähän vahingossa meiltä sohvapöydän. Ajattelin, kuten olen jo aikaisemminkin monet kerrat ajatellut, että jos kokeilisi, haluaisiko joku tuollaisen, vai pysytteleekö puhelin hiirenhiljaa, vaikka pöydästä nettiin ilmoituksen väsääkin. 

Väsäsin, ja eipä aikaakaan, kun puhelin jo soi. Huomenna tuo pöytä sitten muuttaa. Mihin minä sitten jalkani lasken, kun joskus ehdin sohvalle istahtamaan? Täytyy ilmeisesti tehdä vähän järjestelyjä. Mikään ei olekaan sen varmempi syksyn merkki kuin se, että sisustus alkaa taas elää, ja huonekalut vaihtavat paikkaansa tuon tuosta.

No kyllä minä oikeasti tiedän, mitä te täällä kyttäätte. Lehtiarvonnan voittajaa tietysti! Suuri Käsityö -lehteä lukee syksyn ja talven aikana Anonyymi, joka kirjoitti:  

Suuri käsityölehti jos onni sattuisi suosimaan :)
ilokseni@gmail.com

Iloksesi voin lähettää sinulle sähköpostia, jossa kerron sinun voittaneen. Menenkin tekemään sen samantien. Hyvää viikonloppua kaikille!