Tuomien kukinnan aikaan

Pihassani ei kasva kuin pari jo ennen meitä tontilla kasvanutta tuomea, mutta hyvänä lisäyksenä etupihaa reunustaa pitkä rivi isotuomipihlajia, joiden kukinta osuu samaan aikaan tuomen kanssa. Ihanaa isotuomipihlajaa on myös muutama ylempänä pihalla, pergolan vierellä.

Jos näiltä jotain voisi vielä kukinnan ja marjojen lisäksi toivoa, niin pitempää kukintaa. Kuten tuomelle myös. Tätä kauneutta katselisi mielellään kauemminkin.

Pergolan alle alkukesästä tehty tiililattia on ilahduttanut mieltäni jo useamman viikon, ja vihdoin on ollut myös lämpimiä ilmoja, että siitä on päästy nauttimaan. Pöydästä puuttuu vielä kukkaset, ja aurinkokennotoiminen valosarja on aikomus nostaa tänäkin kesänä pergolan sisäkattoa kiertämään.

Muutama lämmin päivä on saanut monet, monet lajit kukkimaan. Sammalleimua on sekä valkoisena että lilana.

Patjarikon väriskaalasta en ole enää perilläkään. Valkoista ja useita punertavia siellä kasvaa.

Tämä vanha kattila köynnöskehikoineen oli hauska yllätys. Se oli jäänyt talveksi pihalle oman onnensa nojaan, ja yhtäkkiä huomasin, että sieltähän kasvaa uusia alkuja. Karhunköynnös, tuo vihulainen jota kaikesta huolimatta suuresti rakastan, kasvattaa siellä uusia versoja. Siitä tulee superkaunis kattilantäyte tänäkin kesänä!

Yksi projekti tälle kesälle oli istutusalueen reunustaminen ja erottaminen nurmikosta pengerryksen yläpuolella. Tämä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, ja koska en ole tehnyt, saan siitä hyvästä pitää tässä koko kesän mittaiset kitkijäiset, ennen kuin tilanne on edes osimoilleen minun hallinnassani. Onneksi se alue, jota hallitsee lamoherukka, on ihan kunnossa. Isompi ongelma onkin sitten ne tyhjemmät kohdat, joissa on ollut sormustinkukkaa, ruusupuskaa, unikoita ja ties mitä muuta. Liikaa tyhjiä välejä rikkaruohoille.

Pääoven eteen saatu uusi kiviröykkiö sai viime viikolla mullat, ja kasvi kerrallaan olen muualta pihamaalta siihen asukkeja siirrellyt. Japaninakileija valtasi etualan.

Pihan ensimmäisessä "kukkapenkissä" kukkii kovasta toissa talvesta kärsinyt särkynytsydän. Sentään se elää vielä. Millähän sitä hemmottelisi, että se palautuisi alkukesien loistoon?

Samaiseen penkkiin kutsumatta kotiutunut kuokkavieras aloittelee kukintaansa. Kuokkavieras kyllä, ja keltainenkin vielä, mutta kaunis se on silti.

Jokohan nyt on ensimmäinen sellainen kesä, että humalaa on vaikka leikata asti? Ihanasti se näyttää riistäytyvän muuallekin kuin sille varattuun kaareen. Mikäs sen ihanampaa.

Siinä tulee raksalasten taideteoksillekin vielä tukalat paikat!

Ja pitkään saman kokoisena paikallaan juronut lumipalloheisi tekee vihdoin, vihdoin nuppuja. Tämän minä haluan nähdä! Asetan lepotuolin tuohon viereen ja istun siinä ihailemassa, kunhan tämän hetki koittaa.

Kokonaisuudessaan pensaalla ei ole korkeutta varmasti metriä enempää, mutta kauan sillä on mennyt tuon mitan saavuttamiseen. Ehkä se kasvatti ensiksi kunnon juuret. Harmillisesti on yksi oksa osittain katkennut, mutta elää silti ja aikoo kukkiakin. Auttaisikohan jos jollain alan teipillä korjaisi oksan asentoa?

Kun elellään tästä vielä kesä tai pari, kuvassa takimmaisena näkyvä terijoensalava ei enää mahdu kuvaan. Maaperä on kostea ja savinen, mutta sillehän se on vain hyväksi.

Kasvilavoissa on vielä aika hiljaista, mitä nyt sipulit, porkkanat ja salaatit hiukkasen pitlkistävät mullasta. Raparperi on kuitenkin jo ihan sadonkorjuuta vailla!

Lasten hellepäivien ilona on ollut trampoliinin ja uima-ammeen yhdistelmä. Leikkimökin kupeeseen asetettu viimekesäinen ammelöytö täytetään päivittäin vedellä, ja olen kovasti uhkaillut, että vielä minäkin siihen pulahdan. Nyt homma toimii kuitenkin niin, että ensiksi hypitään pää hiessä trampoliinilla, sitten kipitetään sieltä suoraan ammeeseen, ja ammeesta taas puuritilöitä pitkin trampoliinille lämmittelemään. Minun käyttöni kuulostaisi ennemminkin siltä, että lapset olisivat jo nukkumassa, amme täytettäisiin melko kuumalla vedellä ja sekaan ripoteltaisiin vaikka ruusun terälehtiä.

Olisikohan siinä sopiva tavoite tälle kesälle? Lillua kerran tuossa ammeessa itsekin?

Sitä ennen sen voisi kuitenkin suoristaa. Routa on signeerannut senkin.

Jäätävä piha herää eloon

Alan olla pikkuhiljaa lapsellisten itkupotkuraivareiden partaalla näiden ilmojen takia.

Niin kylmä! Niin tolkuttoman kylmä! Tavallisesti olemme grillanneet ties kuinka monet ruuat ulkona jo tähän aikaan vuodesta, mutta ei nyt. Jäätelöä voi ulkona syödä (jos pystyy siinä hyytävässä kylmyydessä) mutta lämmintä ruokaa on turha kuvitella saavansa tuulen suojaan lämpöisenä. Yläkuvan tulppaanitkin ovat nousseet kituvina vasta reilun kymmenen sentin korkeuteen. Ja ollaan kohta kesäkuussa! Viimeiset lumet sulivat talon takaa vasta alkuviikolla, lomarissumme aikana.

Kylmästä kiukuissani olen yrittänyt kaivaa vallihautaa erottamaan istutuksia ja pengerryksen yläpuolella olevaa nurmikkoa. Tämä on ollut tarkoitus tehdä alusta alkaen, mutta puolen hehtarin pihassa on monenlaista touhua tarjolla, ja nämä hanttihommat on helppo siirtää aina tuonnemmaksi.

Siitä venyttelystä palkintona saankin pitää melkoiset kitkijäiset vallihaudan paremmalla puolella, sillä tottahan toki nurmi on levinnyt iloisesti sinnekin. 

 

Hankalin on tämä patjarikko, jonka sekaan on työntynyt nurmea. Rikolla kun ei ole kunnon juuriakaan, joten jos sen joutuu nostamaan maasta, on vaikea saada sitä enää takaisin.

Kitkijäisten jälkeen onkin odottamassa vähän mukavampi projekti, kun syksyllä autotallin pohjan tieltä tähän kärrätyt kivet odottavat järjestelyä, multakuormaa ja istutuksia. Kaikenlaista kivaa on tähän mielessä, mutta keskelle suunnittelemani suurempi syvänne, johon tulee multaa lähes metrin verran, aiheuttaa hyvänlaatuista päänvaivaa. Kauhea ongelma miettiä, haluaako siihen rautatieomenapuun, pilvikirsikan, jonkun syreenin vai minkä ihmeen. Joku kukkiva puu siinä pitää kuitenkin olla, sen olen päättänyt. Ideoita saa heittää.

Alapuolen kuvassa ei juurikaan erotu, mutta kivikon oikeassa reunassa, tielle ja etupihalle päin, on istuimen mallinen kivi aseteltuna niin, että siihen voi välillä istahtaa lepuuttamaan puutarhatöissä väsynyttä selkäänsä. Hauska idea siipalta! Kivikon reunoille tulee jälleen sora, alla onkin jo suodatinkangas.

Kylmässä säässä on se hyvä puoli, että puolison mielestä se on paras työsää. Niinpä suunnitteilla ollut tiililattia pergolan alle toteutui nopeammin kuin uskalsin edes kuvitella, enkä itse tehnyt tämän eteen juuri muuta kuin olin apuna kaivamassa nurmea pois tiilien tieltä.

Katosta ei ole vielä kiinnitetty tiililattiaan mitenkään, ja kattokangaskin on vain muutamalla tarralla malliksi kiinnitetty. On kuitenkin helppo kuvitella, miten ihana tuolla on kesällä istuskella, kun pöytään saadaan kesäkukkia ja aurinko lämmittää tummat metallituolit.

Vanhan tiilen ja kelapöydän puun yhdistelmä on minusta superkaunis.

Saumoissa on sementtiä ja hiekkaa suhteessa 1:5. Hiekka harjattiin saumoihin ja kasteltiin lopuksi vesiletkulla. Vähän saa vielä joutessaan harjailla irtohiekkaa ja sementtimurua tiilien päältä. Jatkossa nurmenleikkuun pitäisi sujua eri helposti, kun ruoho ei pääse pariakymmentä senttiä lähemmäs pergolan jalkoja.

Ja paluu etupihan kylmyyteen. Vuoden 2016 talvi tappoi talon edestä rinneangervot, ja niiden poissaoloon en ole tottunut millään. Niinpä hain tänä kesään uudet angervot entisten tilalle. Ne on kyllä sama ostaa vaikka joka kesä, kun näyttävät olevan K-raudassa aina tarjoushintaan. Toivotaan nyt kuitenkin, että nämä kestävät tässä vuodesta toiseen, eikä sellaisia tuhotalvia enää tulisi, että helpotkin lajit kuolevat.

Kukkia ei ole vielä näkynyt oikein missään. Sammalleimussa näyttää olevan nyt nuppuja, ja muutama siperianunikko talon edustalla on kasvattanut kukkavarret. Muuta ei juuri vielä olekaan.

Maasta työntyy kuitenkin pontevasti uusia alkuja. Erityisen ilahduttavaa on nähdä pionin kasvuvoima vuosien odottelun jälkeen. Se ryhtyi kukkimaan vasta viime kesänä, kun tajusin jakaa juroneen juurakon ja jättää juurenniskan ylemmäs. Olin tainnut istuttaa sen aikaisemmin liian syvään. Nyt molemmat jaetut juurakon osat työntävät uusia varsia monesta kohtaa maan läpi ja näyttävät olevan täynnä tarmoa.

Mutta mikäs tämä on?

Oletan tämän olevan joku sipuli syksyisistä sekoituksistani, mutta ei mitään hajua, mikä laji sieltä nousee. Ei näytä entuudestaan tutulta. Tulee mieleen lähinnä joku ananas!

Viime kesänä istutettu puistoruusu 'Ilo' on melkoinen roikale nykyään. Korkeimmat varret yltävät jo kahteen metriin, ja mietinkin, pysyykö se lehtineen ja kukkineen pystyssä ilman tukea, vai olisiko viisasta hankkia sille jonkin sortin tuki nyt, kun se olisi vielä mahdollista saada paikalleen. Ilon juurellakin on pionia.

Takapihan huolettomuuspenkki huolehtii itse itsestään ja näyttää nousevan pontevasti jaloilleen tänäkin kesänä. Vahvimpina lajeina ovat edelleen ukonhattu ja kevätvuohejuuri, mutta joukossa on myös elokuunasteria, päivänliljaa ja kevätesikkoa. Kiertäessäni pihalla kuvailemassa törmäsin näihin maahisiin, jotka oli nostettu istumaan puutarhaportin kupeeseen kiven päälle. Ovat kuulemma koululaisten vapaa-ajan tuotoksia viime syksyltä. Aika hienoja, vai mitä! :D

To Do -lista kesälle 2017

Kun piha on vielä kovin harmaa, ja nurmikkokin osittain lumen peitossa, on hyvä hetki miettiä, mitä tulevana kesänä duunaillaan, ja mitä on jo tehty. Postauksen kuvat on ongittu kuvakansioista parin-kolmen viime vuoden ajalta, ja osa niistä onkin kadonnut aikaisemmista postauksista, kun jostain bittiavaruuden oikusta menetin puolet blogini kaikista kuvista pari vuotta sitten.

Ensimmäisiä tavoitteita on pergolan alle ladottava tiililattia. Tiilet on jo tiedossa, ja koska ne ovat vuosikausia maanneet maata vasten luonnon oikkujen armoilla, uskon niiden kestävän jatkossakin ehjänä talvien yli. Tiilien alle tarvitaan kuitenkin hiekkaa ja soraa ja ties mitä, ja ne puuttuvat vielä. Kyllä kivi voikin olla ostettuna kallista!

Suunnittelimme latovamme tiilet kaarevaan muotoon niin, että ne myötäilevät kelapöydän reunaa ja saumat tulevat kuten tiililadonnassa, seuraavassa rivissä edellisen tiilen keskikohtaan. Siten tuolin takajaloille on ehkä helpoin löytää paikka pinnalla, joka tuskin tulee olemaan täysin tasainen.

Etupihalle kaipaan kovasti rinneangervopensaita edellisten kuoltua toissa talvena. Se oli ihmeellinen talvi, kun herkät lajit jatkoivat keväällä elämäänsä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta takuuvarmoille kävi huonosti. Niin kuin nyt tuolle rinneangervolle. Etupihan penkissä on edelleen sen mentävä aukko. Montakin.

Oman tontin miljoonista kivistä ladottua reunusta pitäisi jatkaa takapihan puolelle.

Se on sellainen inhokkihomma, mutta lopputulos kyllä palkitsee vaivannäön. Jo tehdystä reunuksesta olisi hyvä päästä puhaltamaan roskat pois sitä mukaa kun kivien välit kuivuvat talven jäljiltä.

Kuvan oikeaan reunaan pitäisi kaiketi olla syksyyn mennessä ilmaantunut autotalli. Antura ja perustus talvehtivat vielä, mutta kunhan ympäristö kuivuu riittävästi, päästään jatkamaan tallitöitä. Etualan villiintynyt kivikkopuska kaipaisi lujaa otetta ja karsivaa kättä. Ruusupensaita sieltä on leikeltykin, mutta muuten siellä kasvaa kaikki oman onnensa nojassa. Pientä jakamista ja karsimista olisi hyvä tehdä. Jos ehtii, jaksaa ja muistaa. Tällaisista en stressaa missään tapauksessa, sillä minusta pienesti villi on kauniimpaa kuin liian ojennuksessa oleva.

Takaseinän ovi johtaa syksyllä terassille. Uskon ja toivon niin. Se ei ole iso projekti, kun vain jäisi aikaa niiltä isommilta.

Kasvimaan alias lavatarhan suhteen tein sellaisen periaatepäätöksen, että mitään en sisällä esikasvata. Paitsi pottuja idätän. Muut ostan taimina suoraan, kun viime keväänä tajusin, miten halvalla niitä saa. Näin kodinhoitohuoneen pöytätila säästyy pyykin viikkaukselle vapaana koko kevään. Tomaatista luovun tänä kesänä kokonaan, ellen sitten hanki jotain seinänvieruskasvihuonetta. Avomaalle en niitä kuitenkaan edes yritä. Säästän senkin tilan vaikka porkkanalle, jota olisi mennyt viime kesänä paljon enemmän kuin sitä kasvoi. Kun syksyllä sain tuohon tuon neljännenkin lavan, on minulla nyt komeasti tilaa kiertoviljellä. Johonkin saattaisi mahtua vaikka punajuuriakin.

Tämän kivirivin toisella puolella on vihreää ja mukavaa, mutta toinen puoli on autotallinrakennusravassa. Kunhan talli nousee, on aika siistiä kivikon reuna toiseltakin puolelta katseenkestäväksi.

Kanatilanne on vielä avoin. Aikaisemmista kesähoidokeista vain yksi on enää elossa, muut kanat on kuolema korjannut talven aikana. Häkki kuitenkin olisi, ja uudet kanat sinne kyllä saisi helpostikin, jos vain niiden talviaikainen hoito järjestyisi taas jotenkin. Kanoja tai ei, toivoisin tällä kertaa pääseväni itse syömään pensaista mustaherukat. Marski-pensaat lavatarhan takana alkavat olla jo uskottavan kokoisia. Tässä kuvassa ne viettävät vasta ensimmäistä kokonaista kesäänsä meillä.

Etupihalla suurin projekti lienee siitä nauttiminen. Ensiksi kukkii tuomi, ja samaan aikaan naapurin pihaa suojaava koivikko saa pakahduttavan suloisen vihreän hunnun oksilleen.

Pian onkin jo täysi kesä, ja saa katsoa tosissaan, että näkee jokaisen kukkasen nauttiakseen niistä kaikista. Joitakin aukkopaikkoja tuosta löytyy, ja uusien lajien sijaan aion jakaa siinä jo olevia kattamaan tyhjät kohdat. Paitsi vaaleanpunakukkaista japaninakileijaa on varmaan pakko hankkia, kun Hankkijan mainoksessa sellaisen näin.

Tähän reunaan yritän muistaa kylvää taas sormustinkukkaa, jotta saisin ensi kesänäkin nauttia sen kukinnasta. Viime kesänä sain pelkät lehtiruusukkeet. Kova talvi vei osan sormustinkukistakin, tai sitten jokin muu. Unikkoa tuohon kylvetään myös ihan ehdottomasti, edellisten kesien tapaan.

Sitten on vielä yksi vanha sauna, josta toivon meille pihavajaa. Paikkaa, johon saisin piilottaa lapiot ja haravat, ruukut, kottikärryt ja lannoitesäkit. Keskiviikkona tapaamme vihdoin tuon autiotalon omistajan ja pääsemme hieromaan kauppoja kehikosta. Jos kaikki menee hyvin, saamme ryhtyä ylihuomenna tosissaan miettimään vajan sijoitusta pihallamme ja purkamaan lahoa ulkovuorilautaa pois hirsikehikon ympäriltä. Onnenpotkuja neuvotteluihin otetan vastaan.

 

  

Ihanaa lähenevää lämpöä ja kevättä kaikille!