Sohvan rohkeammat helmat

Lauantai oli ihan tavanomainen vapaapäivä, eli siivousta aamusta iltaan - siltä se ainakin joskus tuntuu, että siihen ne vapaat aina menee! Kesken tehokkaasti alkaneen siivouksen päätin vaihtaa sohvasta tummanharmaat päälliset pellavanvaaleisiin, jotta vuoden pimeimpään aikaan saataisiin vähän enemmän vaaleita sävyjä.

Sitten kävikin niin, että sohva ilman rungon verhoilua alkoi näyttää tosi kivalta siitä syystä, että sohvasta näkyivät jalat. Paljon kevyempi ja sirompi kokonaisuus! Sellaista kevyempää ja sirompaa haaveilin aikani meille Ikean Stocksund-sohvan muodossa, mutta toistaiseksi olen luopunut siitä haaveesta, sillä Ektorpia parempaa istuttavaa ei olekaan! Tai ainakaan se ei ole Stocksund, kun joskus koeistuin sen Ikean sohvaosastolla.

Niinpä päätin keventää Ektorpini olemusta lyhentämällä helmoja.

Leikkasin kauttaaltaan helmasta pois 7,5cm ja saumuroin uudestaan leikatun reunan, silitin 2,5cm:n käänteen ja ompelin sen kiinni. Eihän se iso homma ollut, ja aikaakin meni enintään tunti, mutta muutti se ilmeisesti aika paljon, kun mieskin huomasi eron entiseen. Verhojen vaihtojahan hän ei stereotyypilleen uskollisesti huomaa koskaan.

Tykkään kovasti siitä, että näen, mitä sohvan alta imuroin! Olisin mieluusti ommellut myös nuo etunurkkien vastalaskokset kokonaan umpeen, mutta en uskaltanut, kun mietin, että mahtuukohan sitä päällistä sitten pujottamaan enää ollenkaan paikalleen. Jos joku on sen testannut ja tietää, miten siinä käy, avatkoon virtuaalisen suunsa samantien kommenttikentässä.

Ja hei muuten, tuo seinälle vihdoin saateltu saniaisjuliste on ostettu vuosia sitten Oulusta sisustusliikkeestä, jonka nimeä en enää muista, ja vasta nyt sain sen seinälle. Ikealla käydessäni muistin vihdoin ostaa kehykset, ja koska löysin siihen hyvin yksinkertaiset ja kevyet raamit, uskalsin nostaa sen seinälle painamalla gyproc-levyyn ihan rehellisen, tavallisen nastan. Painavammilla kehyksillä olisi vaadittu proppaamista, mikä taas tarkoittaa, että projekti olisi kesken edelleen.

Muutaman viikon takaisella lomareissulla Tampereelle osui silmiin puolestaan tuo pehmeän harmaa pitkä keinokarva, jota myytiin Minimanissa valkoisena ja kuvan harmaana. Pituus on justiin eikä melkein meidän sohvan sisämitan verran, ja olo sen päällä pötkötellessä on kuin linnunpoikasella pesässä.

Ja kun nyt kerrankin ehdin ottamaan kameran käteen, kuvasin tämän tuoreimmankin löytöni. Olen etsinyt jo vuosia ehjää ja sopivan hintaista kirnua lahjapaperien sun muiden pitkuloiden säilytykseen. Muutaman viikon takaisessa huutokaupassa vihdoin lykästi, ja kilpaa toisen ostajan kanssa huusin tämän hinnan reiluun pariin kymppiin. Vihdoin se toinen antoi periksi, ja kirnu jäi minulle.

Muutenpa tänne ei sen ihmeempää kuulu. Työ vie ihmisen elämästä leijonanosan, ja se loppuosa kuluu arjen pyörittämiseen. Ja joskus juhlan.

Kolmella neljästä muksusta on synttärit loka-marraskuussa, samoin puolisolla. Juhlittavia siis riittää, ja hetkellisesti tulee kakuntekotilastoihin piikki. Laiska leipuri joutuu kunnostautumaan ihan tosissaan, mutta osaa se onneksi hyödyntää myös kaupan valmiita ja puolivalmiita helpottajia.

Kokkola ja Pietarsaari sisustajan silmin

Kulunut viikonloppu oli sisustuksen ja kirpparien kiertelyn juhla-aikaa. Jokasyksyinen, perinteeksi muodostunut reissu ystävän kanssa johonkin Suomen kaupungeista toteutettiin tällä kertaa Kokkolaan.

Kokkolan sisustusliikeanti oli lopulta odotuksiamme vaatimattomampi, joskin täysin eri luokkaa kuin lähikaupungissamme Kuopiossa, mutta täydensimme silti sisustusähkyä käymällä Pietarsaaressa sisustusliike Legerassa, ihanassa Fiikassa, ja kaiken kukkuraksi Amida hallen -kirppiksellä, jossa meni tovi jos toinenkin. 

Fiika

Legera

Legera

Kokkolassa käyntikohteita olivat ainakin N-style, Blossom, Zinna sekä sisustusta ja kukkakauppaa yhdistelevä Mom's garden, johon osuimme vähän vahingossa, mutta joka oli lopulta yksi parhaista paikoista. Vaikkei sieltä paljon mukaan tarttunut, oli inspiraation lähteitä tarjolla sitäkin enemmän, silmänruuasta puhumattakaan. 

Mom's garden

Tällä kertaa parhaat aarteet löytyivät kirppareilta. Sunnuntaina tuhdin hotelliaamiaisen jälkeen ajettiin ensiksi Ykköskirppikselle, josta löysin tämän ihanan.

Olen vuosia haaveillut vanhasta huonekalusta, jossa ei olisi maalipintaa. Ja sen lisäksi olen haaveillut myös pesukomuutista. Tässä tuli vähän niin kuin kaksi kärpästä yhdellä ostolla.

En edes tiedä, mikä tuo lopulta on ollut, mutta ihan peruskomuutilta tuo ei vaikuta. Kannessa on takana sarana, ja sen alla on umpinainen taso. Alemmassa tasossa onkin sitten aukko, mutta en keksi, miksi se on siinä.

Pietarsaaren Amidasta lähti mukaan vanha, pikkuvikainen peili.

Tämä ei tällaisenaan ole kummoinen, mutta tukevaa tekoa, ja käsittelemätöntä puuta. Joskus myöhemmin esittelen sen toivottavasti uudessa olomuodossaan.

Ai niin, löysinhän minä Ykköskirppikseltä vanhan Arabian Polaris-kulhon!

Pinnan kunto ei ole enää ihan priimaa, mutta minulle se välttää. Siihen passaa paloitella pari litraa jäätelöä, tehdä salaatti tai asettaa esille vaikka hedelmiä.

Halpahallissa katselin pitkään tätä nättiä, käsin tehdyn näköistä kulhoa, mutta en sitä kuitenkaan ostanut. No, hyvä niin, sillä tuon jälkeen löysin sen Polaris-kulhon.

Hyvin saatiin taas täyteen sekä auton peräkontti että takapenkki. Nyt passaa ryhtyä suunnittelemaan kirppispöydän pitoa, kun tapanani on ollut myydä aina vanhaa pois, kun uutta tulee tilalle. Niin pysyy tasapaino tässä touhussa, eikä koti ala näyttämään sisustusputiikilta. Hinnoitteluhommiin, siis!

Hitti- vai hutijakkara?

Kotona vietettävä osuus kesälomasta on hyvässä vauhdissa jo. Suloinen joutilaisuus saa aikaan muutoksia, ja yleensä ne muutokset näkyvät meillä joko järjestyksen vaihdoksena tai huonejalujen muuttumisena. Sohvan siirtelylle on turhan lämmin (en valita, tämä on ihanaa) joten valitsin huonekalujen kunnostamisen ulkotiloissa.

Tällaisen porrasjakkaran haalin mukaani kirpparilta pari vuotta sitten, ja tähän saakka se on ollut alkuperäisasussaan. Viime kesänä kokeilin sen verran, että maalipinta ei irtoa ainakaan kuumailmapuhalluksella, joten tiedossa oli joko maalinpoistomyrkkyjä tai armotonta hiomista. 

Valitsin Bilteman paint stripperin, kun sellaista oli säilössä edellisistä projekteista, ja sillä lähtikin maali iloisesti kupruilemaan. Muutamalla sivelyllä ja kaapimisella oli lähes kaikki maali poistettu. Ei mitään unelmahommaa touhuta kolmenkympin helteillä kumihanskat kädessä, mutta tulipahan koettua sekin!

Näissä projekteissa on aina sellainen pieni jännitys mukana, että koskaan en aloittaessani varmaksi tiedä, millainen lopputulos saadaan aikaan. Kaikki riippuu kaikesta - siitä, onko maalipinnan alla pakkeloituja paikkakohtia, minkä värinen puu alta löytyy, tai minkä värisiä maalikerroksia kalusteeseen on kerrostettu.

Tässä oli sinisen istuinosan alla valkeaa ja keltaista, ja vaaleanharmaan alaosan alta löytyi niinikään valkoinen ja keltainen. Keltainen oli tietysti se alin kerros, ja niin tiukassa, että se lähti puusta vasta kun puutakin oli hiottu hyvän aikaa. 

Halusin istuinosasta mustan, mutta vaaleaan alaosaan se olisi ollut liian tumma. Konsultoin jo ystävääkin yhdessä vaiheessa, että mille alkaisit tämän kanssa. Sitten jäin miettimään parinkin yön yli, millainen jakkarasta tulee, ja touhusin ihan muuta.

En päässyt yli pakkomielteestäni koskien mustaa yläosaa, joten päätin ottaa riskin ja kokeilla, millainen alaosasta tulee Liberonin vanhanaikainen viimeistely -bitumivahalla. No, kirjavahan siitä tuli, ja huomattavasti alkuperäistä vanhemman näköinen ainakin.

Siitä, onko tämä kaunis, en ole vielä päässyt sopimukseen itseni kanssa. Mutta ainakin se sopii väreiltään meille huomattavasti edellistä paremmin, ja saa toimittaa porrasjakkaran virkaa siihen saakka kunnes löydän oikeasti-vanhemman tilalle tai kyllästyn siihen muuten vain. Sellaistakin tapahtuu joskus.

Vahattuani alaosan hioin vielä maalikohtien päältä vahaa pois ja vahasin lopuksi pinnan kauttaaltaan värittömällä Domus naturan vahalla. Istuinosassa on marabun musta kalkkimaali. Kaikki tarvikkeet ja aineet löytyivät omista varastoista joten tämä oli tällainen "ilmainen" projekti.

Olin varma, että siippa ainakin kauhistuu lopputuloksen nähdessään, että mikä tuo on, mutta joskus vielä yllätyn, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tämä onkin kuulemma paljon parempi kuin entinen. Tjaa, ehkä minäkin vielä päädyn siihen lopputulokseen, kun aikani mietin.

Mitäpä itse tuumit - hitti vai huti?

Talonpoikaishenkeä hakemassa

Eihän siitä ole kuin seitsemisen vuotta, kun ostimme kirkuvanpunaisen pinnakerrossängyn ja kunnostimme sen kolme- ja neljävuotiaiden nukkumapesäksi.

Mutta niin vain tuli sekin päivä, kun esikoinen totesi, että ihan kohta jalat ja pää ottaa kiinni sängyn päätyihin, ja se jos mikä on tosimummolle Mahdollisuus. 

Muutaman illan vietin koneella vaihtoehtoja etsien ja vertaillen, ja sen seurauksena olin entistä vakuuttuneempi siitä, että maailma on täynnä rumia kerrossänkyjä, jotka ovat myynnissä. Ne harvat kauniit eivät sitten myynnissä olekaan. Usein ne on rakennettu paikalleen tuvan nurkkaan ja ovat sen verran kookkaita, etteivät sieltä yhtenä kappaleena ulos tulisi, vaikka myyntihaluja olisikin.

Tällaiseen mäntyhökötykseen sitten menin iskemään silmäni. Matkaa oli useampi sata kilometriä ja hintaa satanen, mutta jos vaihtoehtoja on yksi, on otettava se yksi. Kahden viikon takainen vapaalauantai meni aamusta iltaan autossa istuessa - mutta sehän oli samalla vähän kuin päivän mittainen loma ja parisuhdeaikaa, kun lapset olivat serkkulassa reissun ajan.

Haaveilin maalaavani sängyn vihertävänharmaaksi, ja kulutuksia tulisi tietysti myös. Alla olevan sohvan kuvan kanssa marssin rautakauppaan ja pienen vatuloinnin jälkeen sävytin maalin Teknoksen värikartan mukaan sävyyn T1246. Todellisuudessa kuvassa ei varmasti ole lähellekään se sävy, mutta siinä oli vähän sitä fiilistä, mitä hain - vaalea väri, muttei kuitenkaan valkoinen, harmaa, muttei kuitenkaan selkeästi harmaa, vaan vähän vihertävä.

Kotona valitsemani väri alkoi kuitenkin tuntua liian räikeältä ja vaalealta, ihan liian pääsiäiseltä. Koska kyseessä oli kalkkimaali, päätin ottaa riskin ja sävyttää sitä entuudestaan varastoistani löytyvällä mustalla kalkkimaalilla.

Saatuani maalin sekoitetuksi olin varma, että omapäinen sävytyskokeilu kannatti.

Liian tummaksi väri ei mennyt vieläkään, mutta liian vaaleakaan se ei enää ollut. Voisi siis väittää juuri sopivaksi.

Ensimmäinen maalikerros oli nopeasti sudittu, mutta kauemmin meni ennen maalaamaan pääsyä nuppien irrotuksissa, mäntypinnan hinkkaamisessa mustasta liasta, saranoiden ruuvaamisissa sun muissa esivalmisteluissa. Jos nämä projektit olisivat pelkkää maalaamista, niin liian lystiähän se jo olisikin!

Totuus on valmiiksi nylppääntyneitä, ruosteisia ruuveja, lipsahtavia ruuvimeisseleitä ja kiukkuisia suhahduksia, purua, pölyä, pakkelia ja hukassa olevia työkaluja (mikä tarkoittaa myös monia, monia tiukkasävyisiä puheluita puolisolle töihin, että missä on kuumailmapuhallin ja missä on se yks juttu jolla katkotaan ruuveja).

Ensimmäisen maalikerroksen jälkeen totesin myös, että on ihan pakko pakkeloida yläpetin sivulaitaakin, koska se oli kuin kettingillä piesty. Ja jotta sellaisesta saa tasaisen, tarvitaan paitsi sitä pakkelia, myös hiomista, ja jotta homma ei menisi liian helpoksi, tämä kaikki piti tehdä keskellä olkkaria, koska ei lukuisista vaatimuksistani huolimatta ole vieläkään kesä, ja koska muutakaan lämmintä ja kuivaa paikkaa tällaiselle projektille ei meillä nyt ole.

Mutta niinpä vain tuli todistettua taas se, ettei niillä ulkoisilla puitteilla ole niin ratkaisevaa merkitystä. Tärkempää on palo tähän hölmöilyyn. Sillä onhan se nyt hölmöilyä hioa pakkelia keskellä olohuonetta! Yritin minä tehdä sen pölyävimmän vaiheen silloin, kun olin yksin kotona ja imuroida joka välissä irtopölyä kaikkialta. 

Lopputulos on kuitenkin niin palkitseva, että siinä unohtuu turhankin pian kaikki homman ikävät puolet. 

Maalipinnan valmistuttua hioin kauttaaltaan hiukan karhean kalkkimaalipinnan 240-hiomapaperilla ja kulutin puun näkyviin kulmista. Päälle tuli Domus Naturan väritön vaha, jota uskallan kyllä suositella. Tärpättimäinen tuoksu ei ole niitä miellyttävimpiä, mutta vaha on helppo levittää ja se kuivuu nopeasti. Kun kuivuneen vahapinnan kävi vielä uudestaan läpi puhtaalla liinalla, pintaan tuli kaunis satiinimainen, himmeä kiilto. Kun ompelin vielä vanhasta lakanasta sivuverhon somistukseksi ja viritin Ikean halpisverhotangosta sille roikottimen, oltiin vetimiä vaille valmiita.

Koska puunuppien irrotuksessa joutui käyttämään voimaa ja väkivaltaa, osa puupinnasta vaurioitui ja repesi lakan mukana irti laatikoista, ja siksi etsin tilalle sellaiset vetimet, jotka peittäisivät pahimmat vauriot. Toki paikkasin niitä(kin) pakkelilla ennen maalausta, mutta ei silläkään ihan uudenveroista saa.

Sellaisenaan nämä Bilteman rinkulat olisivat olleet turhan tummat muuten vaaleaan sänkyyn, mutta mitäpä ei kalkkimaalilla voisi tuunata.

Toissapäivänä vihdoin koitti muuttopäivä, ja raahasimme todella painavan sängyn osa kerrallaan tyttöjen huoneen nurkkaan. Tämä valtava, lähes kaksi metriä korkea rohjake olisi kauneimmillaan isossa huoneessa, mutta talon ainoa iso huone on olohuone, eivätkä tytöt kuulemma aio nukkua siinä.

Finlaysonin ihanat raitalakanat pääsivät arvoiseensa ympäristöön ja sopivat mainiosti petin pariksi.

Maalia meni vähän reilu litra (0,9l ja 0,225l) ja vahaa puoli purkkia. Näin isoksi sängyksi se on minusta yllättävän vähän. Toisaalta en maalannut mitään turhaa, vain näkyviin jäävät osat.

Verho oli tosiaan aikaisemmassa elämässään lakana, jonka olen ostanut aikoja sitten kirpputorilta. Hiukkasen se oli jo pehmemämpi keskeltä, mutta ihan ryhdikäs verho siitä vielä tuli.

Koska ennen-jälkeen-kuvaparit on niin kivoja, tässä teille vielä sellainen:

Ehkä seuraavaksi jokin ihan pieni ja kevyt projekti... vähän aikaa voisin nauttia hiukan tilavammasta ja pölyttömämmästä olohuoneesta!