Sadepäivän laiskanläksyt

Vesisadepäänsärkyä uhmaten päätin vihdoinkin kuvata kaikki kuvaamatta jääneet omat vaatteet ja latailla kuvat virtuaalimummolaan. Helpommin päätetty kuin tehty, sillä ensiksi kamerasta loppui akku, sitten huomasin että osa vaatteista oli ruttuisia ja osa pyykissä, ja kirsikkana kakussa kameraan liitettävä, omakuvissa melkeinpä välttämätön etälaukaisimeni hajosi.

Että sellaista maanantaipäivää. Aamulla satelikin jo räntää, ja ajattelin sen nähdessäni, että tuskin tämä kovin paljon paremmaksi voi muuttua. Yritin kuitenkin päästä tavoitteeseeni, ja tässä siis yksi kauan sitten ommeltu pusero. Kaava on muistaakseni viime kesäisestä SK:sta, ja malli oli toteutettu ohuesta batistipuuvillasta. Minulla ei sellaista ollut, ja muutenkin halusin ensiksi vain kokeilin kaavaa, joten ompelin tämän kaapista löytyneestä kahisevasta keinokuitukankaasta. Jo vain, malli on kiva ja sopivia puuvilloja voisin tosiaan käyttää tällaisiin puseroihin useampiakin.

Toinen kaavakokeilu oli tämä sifonkiliehuke-pusero, joka on muistaakseni myös Suuren Käsityölehden suht tuore kaava. Jos joku tarvitsee tarkkaa tietoa, mistä lehdestä joku näistä kokeilemistani kaavoista on, etsin lehdet käsiini ja katselen tarkemmat numerot. Kysykää vain rohkeasti!

Tämän puseron ideana oli trikoinen "runko", jossa on etukappaleella lisukkeena sifonkinen liehuke. Mustasta kankaasta idea näkyy tosi huonosti, mutta sifonki on rypytetty toiselta olalta, ja se laskeutuu sieltä väljänä etukappaleelle. Toiselta reunaltaan sifonki on ommeltu kiinni sivusaumaan, toinen reuna on huoliteltu rullapäärmeellä. Helmassa on kuja leveälle kuminauhalle.

Tämä pellavapaita puolestaan oli ihan oma kaavoitus, kun halusin kokeilla, minkälainen vaate tulisi karheasta peruspellavasta. Ihan kivan näköinen vaate tuli, ja pintakin on ihanan ryppyinen, kun kuivasin pellavan rummussa, mutta on se tällaiselle herkkähipiälle sen verran karheaa tavaraa, etten pysty tätä käyttämään. Pitäisi varmaan pestä tämä pikkukivien kanssa koneessa muutamia kymmeniä kertoja, jos se siitä pehmenisi. ;)

Sinänsä tässä ei menettänyt mitään, sillä tämän puseron kappaleet on leikattu laskosverhosta, johon aurinko oli polttanut eteläikkunalla niin vahvat vaalennokset, että kankaasta ei oikeastaan ollut enää mihinkään.  Mallasin vaaleammat kohdat verhosta lähelle pääntietä, ja puseron sävy tummuu alas päin. 

Ja sitten tämä tuoreempi tapaus - uusi luottokaapuni, oltiinpa sitten kotona tai kylässä! 

Tämäkin on viime elokuun Ottobre Woman -numerosta,  ja tämä oli nyt ensimmäinen versio, jonka ompelin ohjeen mukaisesti viskoositrikoosta. Tämä on sellainen peruskaapu, joka on helppo heittää aamulla päälle sen ihmeemmin ajattelematta. Jos palelee, heitän päälle vielä hupparin tai neuletakin, mutta tavallisissa arkitohinoissa tällainen vajaahihainen tunika on ehdottomasti käytännöllisin.

Ompelin yhden (neljännen) tällaisen New Boheme -tunikan Nosh Organicsin vaaleanharmaasta Flamé-neuloksesta, mutta se oli pienoinen pettymys. "Laskeutuu upeasti" on minusta liikaa luvattu tälle jäykähkölle (vaikkakin tosi kauniille) kankaalle, ja lisäksi kankaaseen on ilmestynyt reikiä ompeleiden viereen. 

Minulla oli varmaan saumurissa huonot neulat tätä ommellessani, mutta toisaalta samoilla neuloilla ompelin monta muutakin vaatetta samaan aikaan, eikä muihin ole tullut reikiä. Muistakaa siis olla varovaisia flaméta ommellessanne - se reikiintyy helposti! Ja pesun jälkeen kangas vaatii silitystä ollakseen siisti päälle puettava. Kuvassa kangas on silittämätön.

Tähtipaita se vasta onkin iänikuisen vanha ompelus! Varmaan joskus syyskylmillä tämän tein. Kaavasta ei ole mitään havaintoa, eiköhän tuo lie joku oma viritys ole ollut. Muuten ihan peruspaita, mutta kokeilin isohkoja laskoksia etukappaleelle. Toimivat kivasti, mutta takakappaleesta tuli tässä turhan väljä. Ihan käyttämättä ei kuitenkaan ole tämäkään jäänyt.

Kovin on harmaata ja hillittyä tuo oma vaatetus. Onneksi tilaustyökankaissa on ollut vähän enemmän väriä ja kuviota!

Osa ompeluksista on jo omistajallaan, mutta tällä hetkellä hakijaansa odottelee mekko ja jakku, sifonkitunika, kellohame sekä mustat peruscaprit.. 

Mutta kyllä kaikken hauskinta on aina ommella lapsille! Kuvaamisesta nyt puhumattakaan.

Poika sai kesävaatetukseen täydennystä poikkeuksellisen värisestä kankaasta, mutta kankaan kuviot nähtyään ei jäbä epäröinyt ollenkaan, hyväksyisikö vaatteet.

Pappatunturilla vai vespalla?

No rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei mitään hajua, ovatko ne edes pappiksia ja vespoja, mutta minusta ne ainakin näyttävät niiltä. Pojalle riittää, että äiti sanoo niin!

Tässä laiskanläksyä tehdessä vesisade on tauonnut, ja niskat on saatu totaalijumiin tällä naputtelulla. Uskoisin säiden loppuviikoksi tästä paranevan - olenhan sentään neljänä iltana tällä viikolla töissä! ;)

Ulkoa sisälle

Kesä alkaa ihan oikeasti olla so last seasonia. Olisi asennoiduttava syksyyn ja talveen.

Kovin on kuuraista. Yöllä on ollut pakkasta useampi aste, ja luonto oli aamulla valkoisen hunnun peitossa. Pimenevien iltojen iloksi nappasin Biltemasta muiden ostosten sekaan muutamia pikkuruisia aurinkokennovalaisimia, jotka näkyvät pimeässä kivoina pikkutuikkuina. Näissä tuo valon väri vain on ihan liian sininen, joten reilun euron hinnasta huolimatta en ole näihin erityisen ihastunut. Kuka se tietäisi, mistä tällaisia halpistuikkuja saisi vähän lämpöisemmässä sävyssä?

Monena vuonna olen katsellut pihlajanmarjasatoja siihen malliin, että jokohan kokeilisi tehdä niistä pihlajanmarjahyytelöä.. vielä on tekemättä.  Voisin kuvitella sen maistuvan hyvältä riistalihan kanssa.

Ulkoisista kuvista voisi päätellä, että täällä siirrytään hiljalleen sisäisiin duuneihin. Kylmä ja märkä maa ei oikein houkuttele kivenpyörittelyyn, vaikka uskon sitäkin vielä olevan edessä tälle syksylle. Yhden tilaustyön kuitenkin uskaltauduin jo ottamaan vastaan, kun kyse oli vain yhdestä tunikasta. Monta monituista iltaa sen kanssa kuitenkin meni, ja ompelu tapahtui en-edes-muista-monessako pätkässä. Pääasia kuitenkin, että tunikasta tuli sellainen kuin oli tarkoituskin!

Omasta kuurankukkapaidasta jäi palanen joustista yli viime talvena, ja hetken mielijohteesta ompelin siitä legginsit tytölle. Meillä taitaa harmaa olla se kuuluisa uusi musta!

Kokeilinpa minäkin käyttää ennakkoluulottomasti collegehousuja, kun töissä oli yksi hauska tähtikuosihousu tarjolla. Monesti en niitä kuitenkaan osannut käyttää, kun olen niin farkkuihin ja legginseihin tottunut. Lopulta leikkasin housuista ulommat sivusaumat auki, lätkin 128-senttisen collegekaavani siihen palasten päälle ja leikkasin. Pian oli pojalla tähticolleget, jotka kieltämättä näyttävät hurjan paljon paremmilta pojalla kuin minulla.

Housut ovat kapoista mallia kuten meillä aina, ja kuosinsa puolesta menevät molemmille nuoremmillekin sitten aikanaan - jos niistä on mitään jäljellä enää sitten.

Taannoisen käsivarsinaulatyynyarvonnan voitti muuten Kadrosh. Laitatko yhteystietojasi sähköpostiini, niin saan neuliksen matkaan! Tosin eihän sitä ole vielä ommeltukaan, joten vielä voit vinkata lempi- tai inhokkiväristäsikin, ja sikäli mikäli minulla on toiveisiisi sopivia värejä tarjolla, voin ommella toiveidesi mukaisen. 

Hei muuten, kertokaapa te karjalaiset ja siellä päin kulkeneet hyviä vinkkejä, minne tällaisten tosimummojen kannattaa siellä päin kulkunsa suunnata! Tiedossa on viikonloppu ihan omaa aikaa Joensuussa, ja kaksi hyvin samanlaiset mielenkiinnon kohteet omaavaa frouvaa kaipailee vinkkejä hyvistä kohteista. Isot kirpparit, Jukan antiikki, Sarustiikka ja Romuritari on jo muistissa, onko muuta?

Viimetipan viimeinen pisara.

Se olis nyt sitten tässä... Tosimummo-nimisen kotiäidin viimeinen postaus. Seuraavan postauksen, milloin se ikinä ilmestyykään, on kirjoittanut duunari nimeltä Tosimummo. Sen julkaisuajankohdasta en suostu ottamaan paineita, mutta voi olla, etten malta olla hiljaa kauankaan.

Otinpas tällä viikolla vastaan vielä yhden tilaustyön, kun ruskea Raita-mekko meni kaupaksi, ja sen ostaja toivoi toista samanlaista mekkosta kaksoissiskolle. Eihän toista neitiä voi jättää mekotta, se nyt on selvää. Raita-mekon puuvillaa ei enää kaapissa ole, mutta löytyi toinen retro, joka miellytti ja sopi vielä väreiltäänkin siihen ensimmäiseen.

Toivottavasti tytöt tykkäävät mekoistaan! Talvella niitä voi pitää pitkähihaisen paidan päällä lisäsomisteena, kesähelteellä ne menevät täydestä yksinkin.

Siskontyttö sai perinteisen housupläjäyksensä myös. Sillä kun on sama paha tapa kasvaa pituutta kuin meidänkin lapsilla - liekö sukuvika sitten. Kaikki ovat reilua 110-pituutta, mutta lahjeresorit mahdollistavat käytön heti, vaikka korkeus ei ihan sataan kymppiin yltäisikään.

 Kaikissa on mutkaton ja mukava kuminauhavyötärö.

Jollain pitää tietysti yksiväristä velouria piristää, ja vaikka kissan applikointi olikin ihan mukavaa puuhaa, niin kyllä nuo taskut ovat vain minulle se omempi tapa yksilöidä housuja. On niin mukava ottaa ja keksiä, minkä muotoiset ja kokoiset taskut mihinkin housuihin tehdään. Koska mielikuvitus ja taidot eivät kummoisiin applikaatiokuviin veny, kuvat moisiin pöllin netistä. Kissakuva on täältä tulostettu ja sopivaksi sovellettu.

Ja vaikka ompeluaika vähenee pian radikaalisti, ja varmaan vähän kaikenlainen aika yleensäkin, en voinut vastustaa houkutusta, kun sain viikonloppuna sähköpostiin tarjouksen kangas-takkivaihtareista. Minulle kankaita, kankaiden lahjoittajan lapselle toiveiden mukainen takki kesäksi. Kiinni veti! 

Heti maanantaiaamuna olin Eurokankaassa kurkkimassa sopivia kankaita takkiin, ja löytyihän niitä. Keväisen pinkki päällinen palakankaista, puuvilla-elastaania, vuoriin heleän turkoosia fleeceä. Ajatus oli ensiksi käyttää turkoosia myös resoreissa, mutta kun lähikaupassa hoksasin raikasta limenvihreää ribbiresoria, muuttuivat suunnitelmat kolmivärisiksi (vaaleanpunaisten eriparihousujen lahjeresorit IN:stä myös).

 

Olosuhteiden pakosta kuvioihin tuli mukaan myös neljäs väri, kun takin sävyihin sopivaa vetoketjua ei löytynyt. Ei valkoinenkaan pöllömpi ole, mutta niin tuli taas todetuksi, että aina ei saa sitä mitä suunnittelee, vaikka osaisikin ommella. Tarviketarjonta on rajallista, vaikka sitä tarviketta olisi maailmassa miten paljon tahansa. Turkoosi tai limenvihreä vetoketju pysytteli kuitenkin piilossa juuri tämän tarpeen ajan.

Aivan mieluusti jatkaisin jorinoitani, vaikka asia loppuikin, mutta kai niitä jälkeläisten hoitovaatteita olisi pakko jonkun nimikoida... Lupaan kuitenkin, ettei Tosimummo mihinkään katoa. Stressaamaan en suostu, enkä pelkästään päivittämisen takia ala päivittämään, mutta tuskinpa asiakaan yhtäkkiä loppuu. Luen kuitenkin sähköpostit ja kommentit toivottavasti päivittäin ja vastaan tarvittaessa myös. Ompeluohjeisiin saa edelleen kysellä tarkennuksia ja kaikkeen muuhunkin tietysti. Täällä minä olen, vaikken aina näykään.

Pitäkää itsenne tosimummoina!

Viime hetken paniikkia (?)

Kaikkein paras vauhdittaja odottaviin ompelutöihin on työpaikan hankkiminen. Siinä tulee kummasti mieleen, että alkuun voi mennä hetki uuteen elämäntahtiin totutellessa niin itseltä kuin lapsilta, eikä ompelukoneisiin välttämättä ehdi heti keskittymään. Joka päivä ainakaan...

Yllä oleva tilaustakki valmistui loppuviikosta. Samoin alapuolen raitatakki, niin ikään tilaustyö. 

Kesä lähestyy ja takkitilauksia on satanut. Uusia tilauksia en kuitenkaan ota enää vastaan, aikaisemmin mainitsemastani syystä. Laatimani takkiohjeet ovat toki käytettävissä milloin ja missä vain, joten ompelemaan vaan! 

Kaapintyhjennysmielessä ja omille arkivaatteita ommellessa osui käteen myös tämä feikkifarkun palanen, josta ei enää omille lapsille sopivaa yksinään saanut. Ompelin sen mitä siitä sai, ja saihan siitä kapoiset 86/92-senttisen pikkuneidin farkkuleggarit. Lahkeissa on mittaa reippaasti, joten menevät käytössä varmasti vielä isompanakin, niin pitkään kuin leveytensä puolesta sopivat. Lisään leggarit myyntiin piakkoin. (leggarit myyty)

Lahkeissa on sisäpuolella kivat rypytykset ja takana merkki, joka kertoo olevansa takana.

Oma poika sai vielä-hiukan-isot velourhousut farkunsinisestä palasta, joka on jäänyt kaappiin lojumaan. Polviin applikoin oliivinvihreät tähdet.

Ja uusia visioidaan. Vielä kolme kotipäivää tämän lisäksi, tässä ehtii vielä vaikka mitä, eikö vain! Ja onhan loppuviikkokin taas olemassa, sillä tällä viikolla rouva ei vanhene töiden merkeissä vasta kuin perjantain. Ensi viikolla otetaan sitten tosissaan.

Tyynyliinaa vyötärölle...

Jokainen tuntee varmasti useampia supersäilöjiä. Mitään ei raaski heittää pois, koska eihän sitä tiedä, milloin sellaisia taas tarvitaan. Tunnen heitä minäkin, ja tapanani onkin tupista vähän vastaan, kun rikkinäinen, korjauskelvoton sohva viedäänkin hävityksen sijasta säilytykseen. Mutta hei, onko minulla oikeasti paljon varaa sanoa, jos itsekin olen säilönyt jo vuoden verran nauhalaatikossani rikkinäistä, tyynyliinasta leikattua reunapitsiä?

 

Vaikka muuten mieluusti laitan turhat tavarat kiertoon, niin pitsit ovat minun heikkouteni. Niitä ei voi hävittää, koska niitä voi joskus vielä tarvita. Ja niinpä tuli todistettua nyt kaikelle kansalle, etten tätäkään pitsiä ihan turhaan säilyttänyt (niistä muista ei nyt puhuta). 

Ensiksi piti kuitenkin saada korjatuksi tuo repeytynyt reuna. Silitin sen suoraksi ja ompelin sen jälkeen siksakilla repeytyneet reunat kiinni toisiinsa. Yllätyin itsekin, miten huomaamattomasti sen sai korjattua. Turhaan olisi tämä pitsi roskiin lentänyt, jos olisi.

Korjattu reunapitsi sai nyt muuttua helmapitsiksi erääseen kirpparilta ostettuun Vero Modan paitaan, josta olin aikaisemmin leikannut pois venähtäneen helmarypytyksen. Eihän tuo vanha helma kuvassa pahalle näytä, mutta sen verran se repsotti, että ympärysmitassa oli varmaan parikymmentä senttiä liikaa.

Uusi helma oli täsmälleen tyynyliinan mittojen mukainen, ja sellaisenaan oikein sopiva asettumaan rennosti lantiolle. Paidan helma oli hiukan sitä leveämpi, joten ompelin siihen poimutuslangat, jotta sain ympärysmitat täsmäämään.

Sitten vain surautin helmapitsin ja paidan helman kiinni toisiinsa, huolittelin saumanvarat saumurilla ja tikkasin saumanvarat vielä paidan puolelle. 

Valmista tuli.

 

 Paitsi että leikkasinhan minä tästä hihatkin, jotka olivat suorana epämääräisen lyhyet ja taitettuna muuten vain hankalat.

Pitkän hihan tilalle ompelin rehellisen suomalaisen käänteen, ja niin saatiin lyhyet hihat. Halusin tästä neuleen tai rennon jakun alla pidettävän paidan, ja sen myös sain.

Hame on se viimeviikkoinen maalihame (jota en muuten ole vielä pessyt, jos sitä mietit).

Tilkkupeittojakin ompelin vielä ainakin yhden.

Tämä oli sellainen suuntaa-antava tilaus, ja tilaajalle ilman ostopakkoa teetetty. Sille alkuperäiselle kyselijälle se kuitenkin meni, joten blogiin tämä ei koskaan myyntiin ehtinytkään.

Tällä kertaa tilkuissa oli velouria ja joustista, ei lainkaan trikoota. Toisen puolen tein myös tilkuista, mutta isommista vain. 

Reunoja en tikannut lainkaan, jotta peitto olisi enemmän sellainen pehmoinen ja mukava nuhjattava. Kääntöaukon ompelin umpeen käsin.