Lieviä lupauksia

Huomasitko, että hirrmuisen pitkä blogitauko (melkein kaksi viikkoa) jäi juuri nyt taakse. Ompelukoneetkin ovat saaneet viettää hiljaista eloa saman verran, lukuunottamatta jotain pientä korjailua ja paikkaamista. 

Niin, paitsi välipäivälauantaina tuli kavennettua kangaspinoja muutaman paidan verran, ja nämä ilmestyvät piakkoin huutikseen.. jos vain nettimme suvaitsee toimia - on ollut vähän tavallista enemmän ongelmia sen kanssa.

Entäs uudenvuodenlupaukseni? No ei tule varsinaista lupausta tällä kertaa, kun viime vuoden lupaus (lupasin käydä hammaslääkärissä vuosien tauon jälkeen) poiki niin pelottavia seurauksia (kolmen viikon päästä joudun avaamaan suuni kirurgille, joka pilkkoo ja kiskoo suusta osina irti 4 viisaudenhammasta samalla kertaa). Mutta että edes jotenkin pyrin olemaan hyvä ihminen, lupaan täten tilailla tämän kevättalven aikana kankaita aika maltillisesti. Yritän sen sijaan keksiä käyttöä kaikille kaappeihin kertyneille pikkupaloille, ja mikäli en keksi, koitan napsutella niitä myyntiin huutikseen. Joskus tulevaisuudessa tehtävä huoneiden uusi isojako kummittelee aina välillä mielessä, ja sen tiedostaen pyrin hallitsemaan harrastetavaran määrää edes jotenkuten. Suomeksi saman voisi sanoa näin: pienessä talossa ei ole tilaa kolmannelle kangaskaapille.

Salmiakkiruudut riittivät 86-senttisiin testihaalareihin, joiden kaavan sain vaihtarina täältä. Vähän tosin muokkasin jo kaavaa, mutta hyvä tuli silti. Luonnonvalkoinen kanttaus vain on häiritsevästi erivärinen kuin kankaan pohjavärinä oleva valkoinen, ja muutenkin näistä tulee vähän sirkuspelle-fiilis, joten liekö kuitenkaan osaan näitä pojallamme koskaan pitää. Jääköön nähtäväksi. Mutta tätä kaavaa uskallan käyttää seuraavaksi johonkin ihanaan kankaaseen, joka on vain odottanut kaavanpiirtopuuskaa, jota ei koskaan tullut.

Tänään, arkeen palaamisen suurena päivänä, pitkän lomailun jälkeen, aloitin normaalielämän nautiskelemalla lasten kanssa mainiosta suojasäästä. 

Talo sai tuimailmeisen vahdin, ja tätä vahtia vastapäätä puolestaan on ihan sen näköinen pikku lumiolento, että se on tainnut juuri saada toruja tuolta tuimalta ja isolta.

Toivottavasti ohikulkijat eivät ole kovin säikkyä sorttia.

Lumiukkotouhut ovat siinä mielessä lystikkäitä, että ne lumesta kasattavat tyypit muotoutuvat sellaisiksi kuin itse tahtovat, yrittipä niistä saada minkä näköisiä tahansa. Tarina muuttuu myös sitä mukaa kun hahmot saavat muotonsa, ja lystiä riittää taustojen sepittämisessä paitsi lapsilla, myös äidillä.

Ai niin, ja nyt olis vissiin kuulunut kertoa kaikki jutut joulusta, mitä on saanut lahjaksi ja kävikö joulupukki ja tuliko montakin kiloa syötyä suklaata. Vaan minäpä en jaksakaan. Paitsi sen kerron, että yksi joululahja ei mahtunut sisälle ollenkaan. Olen tainnut olla melkoisen kiltti mummo (?).

Varokaa henkenne edestä, jos näette tällaisen menopelin tien päällä: mummo on ratissa!

Saattaapa siitä olla iloa keväämmällä pihan muokkaamisessakin, ja jos se on oikein reipas ja ahkera pihanlaittaja, lupaan ostaa sille takavanteisiin uutta valkoista väriä ja ommella penkin suojaksi pressua tyylikkäämmän hupun.

Arvon arpavoitot, olkaa hyvä!

Taannoisen arvonnan voitot on saatu valmiiksi. Ensimmäinen arpa nousi Kaisalle, ja Kaisan ekaluokkalaisella oli pulaa erityisesti paidoista, joten paita tehtiin. 

Poden varmaankin jonkinasteista kuosiähkyä, ja paluu "juurille" eli selkeämpään retroon tuntuu vaihteeksi oikein mukavalta. Palkintopaidan kylkeen applikoin iloisenvärisen minkä-lie-kukan, ja tällainen on ehkä ihan pakko tehdä omallekin tyttärelle.

 

Pääntiellä on ärhäkkä resori, kukan keskiosan sävyyn.
Mikä se keskiosa olikaan... mykiö? Keskiö? Joku -ö?

 

Toisen arvan numero osui Ninaan, ja Ninan palkinnon sain myös ommella retroväreissä. Koska Nina kertoi, että hänen retroihin puettua tytärtään luullaan säännöllisesti hattu päässä pojaksi, tein liivimekon, jotta tällainen luuleminen ei tällä kertaa onnistuisi. Eipä sillä, että siinä mitään pahaa olisi, vaikka luultaisiinkin, mutta onhan se joskus ihan mukavaa olla luvan kanssa tyttömäinen, vai mitä!

Sinapinkeltainen ja ruskea ovat retrovärejä parhaimmillaan, ja käyvät yhtä hyvin tytölle kuin pojallekin. College on nykyään vähemmän pinnalla oleva materiaali, mutta nostetaan nyt samalla esiin sitäkin. Se on huippumukava ommeltava, eikä se roskaa yhtä paljon tekovaiheessa kuin velour tai joustis. Tosin velourin pehmeydelle ei mikään vedä vertoja, mutta college on ehdottomasti näistä kolmesta se mukavin ommeltava. Tämä kyseinen sinapinkeltainen college on muuten ehtaa retroa!

Tuosta koosta en osaa sanoa, mikä se on, kun mekon kaava oli joku itse aikoja sitten piirretty mini-kesähetale koossa 104, mutta hupun otin jostain pojan T-paitahupparin kaavasta, jonka koko on ehkä satasen luokkaa. Tätä saa Nina nyt vähän sovitella, että kummalle tyttärelle tämän lopulta pukee. Älkää muuten loukatko silmiänne, vaikka ottaakin kipeää mustuaiseen katsella tuota hempeää kukkakuosia tuolla retron alla.. ;)

Ja kuten jo kerroin, tämän mekon college on ehtaa retroa. Retroon oli tullut ajan saatossa reikä, ja sen huomasin vasta kappaleet leikattuani. No, applikoidaanpas pikkuinen sydän huppuun, sinnehän se reikä jää alle piiloon. Paikatun näköinenhän se varmasti jonkun mielestä on, mutta haittaakse mitään?

Tilauksen merkeissä puolestaan pääsin virittelemään taas housutehdasta, kun aikaisemmat housutehtailut ovat käymässä pieneksi. Tällä kertaa ruskealle collegelle lätkäistiin lapaset lanteille, ja tehosteena toimii applikaatiokankaasta pöllitty iloinen oranssi.

Tuo lapas-idea on pyörinyt mielessä jo varmaan vuodenpäivät, ja useammassakin paikassa olen nähnyt lapasia taskuina tai muuten vain koristeina, enkä tosiaankaan osaa sanoa, keksinkö idean ennen kuin näin ensimmäiset toteutukset vai tuliko ajatus päähäni alitajunnasta juuri siksi, että olin jossain moisia nähnyt. Niin tai näin, siinä ne nyt kuitenkin ovat.

Housujen koko on 104, ja kaava omaa, kapoista mallia.

Omalle lapselle väänsin kankaiden yöstä edullisesti ostettua, jotenkin aneemista Moonkidsiä kalsareiden muotoon. Taisi viitosella irrota metri tätä, jos oikein muistan. Ikasyriltä.  Postikulut toki päälle, mutta kuitenkin. Sinänsä oli turhaa ostaa se metrin pala, kun siitä 30cm jäi turhakkeeksi kaappiin, mutta ei ollut valinnan mahdollisuutta. Ehkä sen joskus voi johonkin käyttää.

Huutiksesta tekee joskus lystikkäitä löytöjä. Älkää nyt tekin alkako hurjana selaamaan niitä sivuja, kun ostatte pian kaikki aarteet sieltä, mutta pakko tämä on esitellä, senkin uhalla! ;) 

Tämä myytiin trikoona, ja jännityksellä odotan, mitä posti tuo. Tämän tyyppisiä saisi olla myynnissä kangaskaupoissakin rutkasti nykyistä enemmän. Räikeiden värien ja kuosien rinnalle murrettuja ja rauhallisia sävyjä, kiitos!