torstai 10. maaliskuuta 2011

Takki + vähän kaavaohjetta takkiin


Tässäpä se toinen toivetakki - vähän vanhan toistoa, mutta täytyyhän tämäkin silti esitellä. Kaava omintakeinen, koko kenties 86. Ja joka tekstin väliin jää ihme rakoja jotka ei kuitenkaan muokkausvaiheessa näy, joten ulkoasu ei ole mikään kovin huoliteltu.. mrr minua kiukuttaa tämä blogger, tökkii nykyään joka jutussa. ;/





Ja taas löytyi talosta oikean kokoinen mannekiini, joten alettiinpa kuvaamaan. En paljonkaan valehtele, jos väitän, että kuvaamiseen meni enemmän aikaa kuin takin ompeluun...

Taas piti kokeilla pinnasänkyä, kenkiä jalkaan, leluja ja ties mitä muuta jännää houkutinta, mutta yhtäkään kunnon kuvaa ei aikaiseksi saatu. Sitten luovutin ja päätin että olkoot.


Jaa, niitä ompeluohjeita? En tehnyt. Mutta kaavojenmetsästysapua tein, siitähän se takintekokin alkaa. Seuraavan takin yhteydessä teen sitten ne ompeluopasteet. Tämän kanssa en viitsinyt, kun tässä versiossa oli kaikenlaista varasuunnitelmaa ja varasuunnitelman varasuunnitelmaa, kankaan vähyyden vuoksi.

Tässä kuitenkin vinkkikasa takin kaavoitusta ajatellen. Eli jos löydät vetoketjullisen hupparin kaavan, pääset hyvin alkuun. Kaavasta jäljennetään kuvan mukaisesti päällisen kaavat sekä alavarojen ja vuorikappaleiden kaavat omiksi osikseen. Laiskempi voi tehdä kaiken yksillä kaavoilla, joita kangasta leikatessaan taittelee sopivasti, mutta pitemmän päälle helpommalla taitaa päästä jos alunpitäen näkee vähän vaivaa ja piirtää omat kaavat kaikille osille. Klikkaa tätä hienoa piirroskuvaani suuremmaksi ja katso mallia, millä periaatteella jäljennetään ne alavarahärpäkkeet sun muut - ja tässä kuvassa ei sitten ole mitään mittasuhteita:

 

Sillä lailla. Tajusiko tuosta mitään? =D 

Myöhemmin ohjeistamalleni ompelutavalle suunnattuna kankaat leikataan siten, että sentin saumanvarat tulee kaikkiin kappaleisiin, paitsi päällisen helmaan leikataan useampi sentti - sen verran kuin halutaan kääntää vuorin puolelle. Jätän kääntövaraa yleensä nelisen senttiä. Vuorin ja alavaran helmat taas leikataan kokonaan ilman saumanvaroja.

Toivottavasti pian päästään jatkamaan ompeluvaiheella - yksi takki on jo visioissa, ehkä toinenkin, tosin avovetskaritilanne taitaa olla vähän kehno. Mutta lähiaikoina kuitenkin!!

21 kommenttia:

  1. Oi, ihana! Mie haluun kanssa tuommosta kangasta! Ja on kyllä aikamoisen hurmaava tapaus tää tein malli <3

    VastaaPoista
  2. Kiitokset, ihana että jaksat niin perusteellisesti ohjeista!!! Tyttö on kyllä söpö joka kuvassa, takki taas hieno!!!

    VastaaPoista
  3. Täytyypä perehtyä tuohon kaavojen piirtämiseen siis oikein ajan kanssa. Hyvältä vaikuttaa!

    VastaaPoista
  4. Hihih, ihana postaus! =) Pelasti mun huonon päivän illan.

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva takki taas ja teidän malli on kyllä mainio! :D Kiitos hyvästä kaavaohjeistuksesta, vaikuttaa niin lupaavan selkeältä, että jään odottelemaan ohjeiden loppuosaa. Jos vaikka näiden ohjeiden kanssa itsekin joskus uskaltautuisi hommaan.

    VastaaPoista
  6. Jep, selkeä ohjekuva :)
    Tosiaan pitäs alkaa metsästään kiva kaava tyttöjen kevättakkeihin. Ja innolla odotan sit ne ompeluohjeet!

    VastaaPoista
  7. Ihana venkula! :D TUo oikeanpuoleinen yläkuva on aivan mahtavin! Luen noita ohjeita myöhemmin paremmassa rauhassa...

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva nähdä miten sinä teet takin! Teetkö niin kuin opit koulussa vai omalla tyylillä? Kokeilen joskus sitten tätä sinun mallia, kun tulee takki-innostus.

    VastaaPoista
  9. Riikka: ihan omalla tyylillä! ;) Aikaisemmissa kommenteissa Sanille mainitsinkin, etten tiedä kehtaanko edes kertoa miten teen, kun ei mene niin kuin kirjoissa :D

    VastaaPoista
  10. Ihana takki! Ja malli! Kuin vastaus juuri pohtimaani takkikaavaongelmaan! Ohjetta odotellaan! Hyvä hupparin kaava vain vielä hakusessa. Koossa 86 - 128, meillä kun käyttäjiä on enemmälti:) Onko vinkata kaavaa? Minullakin tuota kangasta punaisena versiona, mihinkään en sitä ole raaskinut käyttää. Ehkä ihan pikkiriikkisen vauva-takin siitä saisi..

    VastaaPoista
  11. aajuska: ainakin Ottobre 4/2010 sisältää yhden tuonmallisen vetoketjuhupparin, josta saa muokattua hyvän takkikaavankin. =) Kokoja siinä taisi olla 98-128. Pienempää en nyt muista mistä löytyisi, sellaisia on missä vetskari loppuu tuohon miehustan yläreunaan mutten muista nähneeni sellaista missä se jatkuisi huppuunkin kuten ompeluohjeessani.

    VastaaPoista
  12. Kiitoksia kaaviokuvasta! Minä ainakin tajusin logiikan. :-) Jotenkin noin itsekin olen ajatellut, juuri on nimittäin täälläkin takin suunittelu käynnissä. Sopivaan aikaan siis laitoit ohjetta! :-)

    Ja juu, ihana takki ja tietysti malli! Välillä tuo poseeraaminen on tollaista. :-D

    VastaaPoista
  13. Viimein!! Siis kauankohan lie on menny, ettei kuvia oo näkyny ja nyt yhtäkkiä ne taas kaikki näkyy! Pitiki lueskella monta postausta taakse päin. :) Aivan ihania juttuja taas oot värkänny. Kaikkein ihanin kuva ku pikkuneiti viilettää punasella matolla. :D

    VastaaPoista
  14. Totta kai kehtaat! Omalla tyylillä täälläkin mennään ;).

    VastaaPoista
  15. Ihania takkeja sinulla!
    Noiden edellisten innoittamana ryhdyin itsekin heti takkipuuhiin ja valmista syntyi myöskin ihan omalla tyylillä... En edes tiedä mikä olis se oikeaoppinen tyyli :-).

    VastaaPoista
  16. Ihastuttavia takkeja kerrassaan ja kiitoksia selkeistä ohjeista. On kiva kun joku jaksaa ja viitsii auttaa meitä ei niin taitavia ompelijoita yrittämään. Kuvat ja tekstit olivat selkeät.Kaikkia tekeleitä jaksamme katsoa ja lueskella.

    VastaaPoista
  17. Ihana takki ja kiitos takkiohjeesta(se toinen takki)!Ehkäpä minäkin "tumpelo-ompelija" uskaltaudun kokeilemaan...:) Ompeletko muuten tilauksesta?Haluaisin n.90cm takin pienelle pojallemme ruskeasta tai vihreästä kankaasta,mielellään kuviollisesta...:)
    T:Virpi

    VastaaPoista
  18. Virpi: teen satunnaisesti tilaustöitä, tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan. Laita spostia jos kiinnostaa teettää niin sumplitaan tarkemmin sitten. =)

    VastaaPoista
  19. hei, hienoja takkeja! osaatko neuvoa missä myydään resoria? Olen etsiskellyt paksua resoria, mutta heikosti löytyy, eikä ainakaan kivoissa väreissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi! Meillä päin paksumpa resoria löytyy ihan Eurokankaastakin ainakin mustana, ja ainakin seuraavat verkkokaupat myyvät eri värejä paksumpana:

      http://www.ikasyr.fi/kankaita-resori-c-16_42.html

      http://www.nipsula.fi/verkkokauppa/index.php?route=product/category&path=64_110_108

      https://www.metsola.co/kankaat/resorit

      Toivottavasti joku noista väreistä oli hakemasi! =) Itse käytän useimmiten ihan normaalivahvuista resoria takkeihinkin.

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.