Vihiriää

Sitä ihanaa kevätviherrystä odotellessa piti hakea oksia sisälle, jotta sen saisi kokea edes pienemmässä mittakaavassa. Nyt nuuhkitaan olohuoneen sohvapöydällä maljakossaan avautuvia hiirenkorvia.

 

Muuten en ole suuremmin koivuhmisiä, sillä eihän se kovin solidaarinen tyyppi noin puutarhan kannalta ole, mutta koivun hiirenkorvia parempaa kesän merkkiä ei olekaan. 

Tämä taas on niitä pääsiäisen tyypillisimpiä tunnusmerkkejä. Rairuoho, toinen, kolmas.. meidän talossa sitä taitaa kasvaa seitsemässä eri purkissa. Taustalla kurkottelee Multasormesta hankittu pelakuun pistokas.

Eilen huomasin ruokakaupassa poiketessani kaupan tuulikaapissa narsissilavoja, joissa luki: "ota tästä, ole hyvä!" Wau. Jos ei niistä muuksi ole, niin toki sipuleita vien kotiin multaan laitettavaksi, mutta kun kotona leikkasin nuutuneet kukat pois, narsissit eivät juuri myyntikuntoisille hävinneet. Niinpä laitoinkin ne vielä jouluistutuksesta säästämääni puunkuoriruukkuun. Narsissien juurella aloittelee uutta kasvuaan ulkona paleltunut helmililja.

Niin - paleltunut. Meillä on pihalla vielä hanget korkeat nietokset, eikä keväästä ole tietoakaan. Alan käydä kärsimättömäksi, enkä ole meillä ainoa, joka kokee näin.

Kyllä kelpasi tällekin eläjälle maaliskuun aurinkoiset päivät ja kuivat, lämpöiset portaat eteläseinustalla, mutta nyt maleksitaan taas valtaosa päivästä sisällä ja vahditaan ikkunasta räntäsadetta. Kesällä herraa saa suorastaan maanitella yöksi sisälle, ja koen vahvasti ymmärtäväni tätä tyyppiä sen suhteen.

Tarhadaalian taimet kallistelevat mikä minnekin, yleensä auringon suuntaan, kunnes ilkeänä eukkona käännän ne kumartamaan taas minulle.  Pari tällaista(kin) alkua on kuopuksemme saanut hoivavietillään hengiltä, mutta vielä on toivoa daalian kukinnasta! Uskon sanoneeni nuorelle herralle aika selkeästi artikuloiden, että äiti hoitaa taimien kastelun.

Olipas vihreitä kuvia taas. Samaa teemaa toistaa myös kangaskaappini siihen malliin, että tein tietoisen päätöksen suosia seuraavissa kangastilauksissa jotain aivan muuta väriä vaihteeksi. Tässä käy pian niin, että meidän pihalla vilistää kesällä pieniä vihreitä miehiä ja naisia.

Onkohan tämäkin jotain alitajuista kesäikävää?

Pehmoisia palapeittoja

Tässä syksyn mittaan sain sähköpostiini viestin Signorinan Hannelelta, joka kyseli kiinnostustani jonkinlaiseen blogiyhteistyöhön. Selailin Signorinan sivuja hetken ja vastasin viestiin, että kiinnostusta löytyy - tietysti, koska kyse oli kankaista. En ollut missään aikaisemmin kuullutkaan valmiiksi leikatuista tilkkupakkauksista, ja mielenkiintoni heräsi välittömästi. Tällaista pitäisi päästä kokeilemaan! 

Isomman tyttären punkka kaipasikin uutta päiväpeittoa, joten päätin keskittyä hempeisiin väreihin niiden tavanomaisten valkeiden sun muiden harmaiden sijaan. Sovimme diilistä, ja hyvin pian pakettiautomaatissa odottelikin vaaleanpunasävyinen Surrounded By Love -nippu nauhalla kauniiksi paketiksi solmittuna.

Paketissa olevien kangaspalojen kooksi oli ilmoitettu 22x55cm, ja kangaspaloja oli paketissa 33 kappaletta. Siinä saa käyttää matikkapäätään, kun laskee, mihin paketista riittäisi. Tästä paketista kuitenkin riitti kahteen lastensängyn peitteeseen, kun käytin näitä vain päällipuoliin.

Sävyt ovat ihanan raikkaita, ja meidän pikkutytöille kovasti mieleen. Tokaluokkalainen huokaili ompelun aikana, että "mulle tulee kyllä maailman kaunein päiväpeitto!" 

Yksi pieni probleema minulla oli, kun totesin, että palat ovat kaikki saman kokoisia, mutta osassa paloista on hulpioreunassa tuo tekstiosa, jonka leveys on enemmän kuin saumanvara, eli ne on leikattava pois. Ja koska palaset silloin hiukkasen lyhenevät, on leikattava siivu pois muistakin paloista, jotta sama koko säilyy kaikissa.

Leikkurilla tuo siivutus kävi kuitenkin melko nopeasti, eikä voi kuin todeta, että kyllä jää se tilkkutöiden tympein osa, leikkaaminen, melkoisen vähälle, kun tekee tällaisesta valmiista paketista! En siis leikannut muuta kuin nuo reunat pois ja sen jälkeen jokaisen palan keskeltä kahtia. Näin sain suunnilleen neliön muotoisia paloja, joita neljä vierekkäin ompelemalla saisin juuri sopivan levyiset päiväpeitot.

Lajittelin palat suunnilleen väreittäin neljään pinoon, joista sitten aloin liukuhihnatyönä yhdistelemään paloja. Tyttö itse suunnitteli värijärjestystä ja ojenteli paloja minulle sitä mukaa, kun sain ommelluksi niitä yhteen.

Kun tajusin, että peiton päälliosa olikin yhtäkkiä valmis, jouduin toteamaan, että muut tarvikkeet ovat vielä kaupassa! Sitten muistin heräteostoksena Ikealta ostetut superedulliset vieraspeitot, jotka olivat kuitenkin sen verran kevyitä ja höttöisiä, ettei niitä ole varsinaiseen tarkoitukseensa tullut käytettyä kertaakaan. Varmasti onkin edullisempaa ostaa tällainen hötöpeitto kuin oikeaa levyvanua.

Alapuolen tein yksinkertaisesti valkoisesta lakanasta - niidenkään hinta ei sinikeltaisessa kaupassa päätä huimaa.

Ensiksi olin aikonut ommella vain yhden peiton, mutta kun paloja jäi reilusti, ahneus iski, ja järkeilin, että jos me tässä talossa pitkäänkin vielä asumme, joudumme pian hankkimaan tytöille kerrossängyn, kun nuorempikin neiti tarvitsee tilaa koulupöydälle. Tarvitsemme siis kaksi samanlaista päiväpeittoa. Ja niin tehtiin. Kahden peiton jälkeen paloja oli jäljellä vain kaksi, joten todella tarkkaan saimme koko paketin hyödynnetyksi!

Molemmat peitot ovat saman kokoisia ja omiin silmiini ihan samanlaisia, mutta tytöt itse tunnistavat omansa tietyistä paloista. Nykyiseen sänkyyn nuoremman peitto on liian suuri, mutta oikeastaan se onkin tehty tulevaisuutta - ja isompaa sänkyä ajatellen.

Tyttöjen huoneprojekti ei muuten ole pahemmin edennyt, kun nuo työt vievät sitä harrastusaikaa niin paljon. Mutta valaisimen sain vihdoin tilatuksi tuohon huoneeseen, ja kunhan sokeripalan tilalle saadaan vaihdetuksi pistoke, tytöt saavat kattoonsa oikean prinsessavalon. On sitä jo odotettukin!

Isomman tytön peitolla lepäilee koululaista odottelemassa vanha vaalea Martta-koira, joka on seuranut tyttären kasvua pulleasta vauvasta reippaaksi, varsajalkaiseksi pikkukoululaiseksi. Tummempi tyyppi puolestaan on kyseisen koululaisen omaa kädenjälkeä, ekaluokalla ommeltu pikkupiski.

Uudet päiväpeitot tuovat niin paljon valoa ja pirteää fiilistä tuohon tyttöjen kammariin, että suorastaan alkaa tekemään mieli pirteämpää mattoakin. Suurkiitokset Hannelelle näistä pehmoisista peitoista!

Viimeistelin reunat ihan vain valkoisella vinonauhalla - nopea ja hyväksi havaittu tapa, jota olen aikaisemmissakin tilkkupeitoissani käyttänyt. Vinonauhaahan voi valmistaa näppärästi itsekin - vaikka niistä valkoisista lakanoista! Aika vinkeä tulisi myös niin, että käyttäisi reunojen kanttaamiseen jotain kuviollista ja voimakkaan väristä kangasta.

Kankaat itsessään olivat laadukkaan oloisia ja tiiviitä, ja niitä on helppo ommella. Täydellistä tilkkutyöpuuvillaa!

Kun miettii noita kankaiden hintoja, täytyy kyllä sanoa, että tällainen tilkkupakkaus on paitsi ihanan helppo, myös taloudellinen tapa valmistaa itse tilkkupeittoja! Halutessaan paloja voi leikata pienemmiksikin miten tahansa, ja tehdä todella monimutkaisiakin töitä. Omaa silmääni miellyttävät kuitenkin lopulta aina eniten nämä suuriruutuiset, jotenkin niin kodikkaat peitteet.

Ja koska näistä ihanista blogiyhteistyöjutuista pääsevät usein nauttimaan myös lukijat, on niin asian laita nytkin. Pääsette tekin ompelemaan tilkkutunnelmaa, sillä Signorinasta voi tilata viikonlopun ajan ilman toimituskuluja! Käykää ihmeessä kurkkaamassa, millaisia sävysekoituksia siellä on tarjolla. 

Ihanaa viikonloppua kaikille! 

Hyppyharakan hyppyasu

Jälleen kerran: voi sitä Verson puotia! Meni ja ilahdutti Tosimummoa yllätyskankaalla. Tilasin vihreää, herkullisen retroa Sarkaa, ja sen mukana tuli tilaamatta iso pala ärtsyn sinistä Paratiisin puutarhaa. Mahtavaa!

Voi sitä metrin mittaisen hyppyharakkamme iloa, kun tämä yllätyskangas luvattiin ommella jumpsuitiksi tuossa metrisessä koossa.

En olisi osannutkaan tilata tätä, kun en ole ollut tuohon siniseen väriin kallellani lähivuosina, mutta kun tätä aloin työstää, tykästyin totaalisesti. Vaaleanpunaisilla mausteilla tämä on hyvinkin tyttömäinen, ja meidänkin totaaliprinsessamme ihastui tähän ikihyviksi. 

Materiaali on ihanan tiivistä joustista, joka ei leikatuiltakaan pinnoilta kauheasti ommellessa sotkenut. Eteen ompelin valkoisen vetoketjun, joka nyt on huomattavasti lyhyempi kuin kaavassa on neuvottu laittamaan, mutta kyllä se neljävuotias jo näyttää hyvin pärjäävän lyhyemmälläkin. Resoria riitti juuri ja juuri hihan- ja lahkeensuihin, joten kanttasin hupun reunan joustiksesta leikatulla suikaleella.

Käytin haalariin Ottobren 2012 vuoden lehdessä ollutta kaavaa, tarkempaa numeroa en nyt muista. Kuvassa haalari näytti jokseenkin istuvalta, joten en alkanut mittailemaan sen tarkemmin, piirsin vain suoraan koon 104. Se olikin lopulta yllättävän väljä, mutta helpompihan siinä on näin liikkua. Hihoissa ja lahkeissa on vielä kasvunvaraa, mutta resoreita kääntämällä saadaan sekin "ongelma" poistetuksi.

Ajatella, että tämä olikin ensimmäinen varsinainen jumpsuit, jonka olen ommellut!

Kaikenlaisia fleecehaalareita sun muita on kyllä tullut tehtyä, mutta onhan se ihan eri juttu, jos kyseessä on nyt niin muodikas jumpsuit! :D

Onpahan nyt meidänkin talossa yksi tällainen, jotta voimme sanoa elävämme ajan hermolla. ;) 

Kiitokset ja kummarrukset Verson puotiin tästä ihanasta joululahjasta! 

Kaikki käyttöön, pikkupalatkin!

Lupasin joskus koota yhteen postaukseen vinkkejä siitä, millä tavoin kangaspaloja ja tilkkuja saisi hyödynnetyksi. Ideoitahan on loputtomasti, mutta tässä on nyt muutamia esimerkkejä siitä, mihin meillä kangastilkut joutuvat. Ja nyt puhutaan nimenomaan näistä ihanista neuloksista - trikoista, veloureista, joustiksista... palttinatyyppiset puuvillatilkut ovatkin vielä asia erikseen.

Yleensä kangasta tulee tilattua sellainen pala, että siitä saa esimerkiksi yhden kokonaisen pitkähihaisen, mutta ei mitään toista yhtä kokonaista. Pieni pala jää odottamaan järkikäyttöä, ja kooltaan sellaiset sopivat lähinnä yhdeksi hihaksi, yhdeksi etukappaleeksi tai joksikin muuksi yhdeksi. Yksinkertaisinta on tietysti yhdistää tällaisia, toisiinsa sopivia paloja yhdeksi kokonaisuudeksi. Tässä vain piilee se vaara, että joutuu kangaskierteeseen, kun yhteen jämään pitää ostaa uutta kangasta, jonka jämiin taas tarvitaan jotain, mitä ei kaapista löydykään...

 

 

Pienemmäksi pilkottaessa saattaa olla vähemmän vaarassa. 

Kaavaan voi vetäistä sauman paikan ihan kuinka vain tahtoo - suoraan, vinoon, kaarelle, kierteelle... vain mielikuvitus määrää rajat tähän touhuun. Toki kovin tiheään ommellut turhat saumat vähentävät vaatteen käyttömukavuutta ainakin herkkäihoisilla, sillä omasta kokemuksesta tiedän, että yksikin saumanvara väärässä kohdassa voi pilata koko paidan, koska sauma painaa ihoa. Siksi en tee kovin radikaaleja katkaisusaumoja t-paitoihin tai muihin ihoa vasten tuleviin vaatteisiin. Tikkaamalla saumanvarat alla olevan kuvan tyyliin litteäksi voi tietysti minimoida tuon hiertämisriskin.

Kaksi erilaista kangasta voi näppärästi saada näyttämään yhtenäisemmältä yksinkertaisella applikaatiolla.

Liian kapea kangaskaitale voidaan katkaista pystysaumoilla sivusta ja lisätä niihin leveyttä toisella kankaalla. Tässä mallissa jäi sivusauma kokonaan pois, ja tilalle tuli melkein-sivusaumat eteen ja taakse.

Kahdella erivärisellä, saman kuosin kankaalla voi joskus revitellä oikein todenteolla.

Pihisti ostetussa kangaspalassa voi olla mittaa muuten riittävästi, mutta raglanhihoihin tarvittavaa pituutta ei löydykään. Olalle toisesta kankaasta ommellut lisäkepalat menevät täydestä.

Samalla ne yhdistävät hienosti paidan ja housut, kun molempiin on lisätty paloja samasta jämätilkusta (palat olalla ja polvissa). Kuvissa on isoja värieroja, joten ne eivät ihan kerro koko totuutta, mutta samasta sydäntrikoosta niissä kuitenkin on kyse...

Jos kangasta ei riitä kuin lyhyisiin hihoihin, voi huijata tuplahiha-efektillä. Tuplahihoijen ompelusta on oma ohjeensa sivupalkissa.

Jonkinlainen palanen riittää vielä hupparin hupun vuorittamiseen.

Entä ne pienemmät palat... no niistä tehdään tietysti taskuja, applikaatioita, valepaikkoja, turhakekoristuksia - mitä ikinä keksiikin...

Ja saahan niistä sitä paitsi monenlaista oikeaakin vielä aikaan. Pikkuhousuja, pipoja, vauvan tumppuja, kännykkäpusseja, ruokalappuja ja paljon muuta... 

 

Leikkaan kerralla ison kasan pöksytilkkuja valmiiksi ompelua odottamaan, ja jonain iltana pikkuneidin pikkuhousulaatikko saakin kerralla reilusti täytettä.

Jos oikein epätoivoiseksi menee, kuten minulle kävi lahjoituksena saatujen tummansinisten ja turkoosien kapeiden velourkaitaleiden kanssa, ne voi ommella summanmutikassa yhteen välittämättä suikaleiden leveyksistä tai muista tarkkuuksista, ja käyttää niitä sen jälkeen yhtenä ehjänä kankaana. Lopputuloksena oli minun tapauksessani housut, joiden kankaat olisivat ilman yhteenompelua joutaneet jo roskikseen.

Ja ne leikkuutähteet sitten - no, useimmitenhan ne menevät ainakin minulla roskikseen. Ihan pientä silppua ei viitsi säästää lainkaan, paitsi nyt olen laittanut senkin jo jonkin aikaa talteen. Siitä saa nimittäin hyvää ja napakkaa täytettä sukka-keppihevosten päihin!

Lapset saivat vihdoin omat keppiheppansa, ja on niillä ratsastettukin ulkona ja sisällä jo ties kuinka monta monituista kilometriä! Ja kauanko meni niiden tekemiseen - hävettävän vähän. Sukka täyteen silppua, napit silmiksi ja vähän sukkalankaa harjaksi, kaiken kukkuraksi pää kiinni keppiin ilmastointiteipillä. Rumaa, mutta lopputulos näyttää olevan rakas.

Toivottavasti tässä tuli edes joitakin uusia ideoita kangaspalojen hyödyntämiseen! Tämän jutun kuvat ovat vuosien varrella otettuja, kaikki omia ompeluksiani. 

Kerro oma vinkkisi kankaanhävitykseen kommentoimalla! Sanaisen arkkunsa avanneiden kesken arvotaan taas vaihteeksi yksi käsivarsineulatyyny tosimummon valmistamana. 

Ja nyt - mars mars kangaspaloja silppuamaan!