torstai 31. maaliskuuta 2011

Haalarihousuopastus


Tein nyt yhdenlaisen ohjeistuksen näitä housuja ommellessani. Tyylejähän on taas yhtä monta kuin on ompelijoita, mutta tätä ohjetta saa vapaasti käyttää hyväkseen, jos tyyli tuntuu omalta. Seuraaviin housuihin ajattelin kokeilla piilovetoketjua, mutta näinkin lopputulos on minusta ihan kiva - etenkin, kun vetskari on joku tehostevärinen, kuten tässä tuo keltainen.

Tämän haalarin ompeluun käy edestä avoin hihaton haalarikaava, esimerkiksi Ottobren Mustikka-haalari, joka löytyy muistaakseni numerosta 6/09. 

Kappaleiden leikkuun jälkeen kannattaa silittää tukikangassuikaleet etukappaleiden KE-reunoihin, jotta kangas ei lähde venymään vetoketjua ommeltaessa.


- huolittele KE- reunat saumurilla ja silitä vetoketjun osuudelta saumanvarojen verran nurjalle

- ompele KE:n alareunasta kappaleita muutaman sentin matkalta yhteen, eli vetoketjun alkukohtaan saakka


 - neulaa vetoketju KE-halkioon...


- ... ja ompele se vetoketjupaininjalalla ihan läheltä reunaa. Taitettu reuna kiinnittyy samalla vetoketjun ja päällikankaan väliin.


- vetoketjun pohjukassa tehdään vain rehellinen suomalainen käännös, jonka jälkeen matka jatkuu ylöspäin...


 Ja valmiiksi ommeltu vetoketju:


Minä ompelin vetskarin nyt niin, että jätin hammastuksen reilusti näkyviin. Taitettu, melko paksu velour asettuu paljon helpommin siihen ketjun viereen kuin sen päälle. Vetoketjua ommellessa kannattaa tikinpituus säätää sinne kolmosen nurkille ja paininjalan puristus ihan minipienelle! Mulla normaalipuristus on 47, ja tämän vetoketjun ompelin niin, että puristus oli vain 5:ssä. Niin paininjalka ei työnnä kangasta edellään, ja vetskari asettuu tasaisesti, eivätkä haalarit kupruile myöhemminkään vetoketjun kohdalta.

- ompele olkasaumat, KT-sauma ja haarasauma


Ja nyt kun haalarit on sopivasti nurinpäin, kannattaa ommella lahkeisiin resorit, jos sinne sellaiset haluaa laittaa.  Koska resori on reilusti kapeampi kuin lahje, on se helpoin ommella paikalleen näin päin, kun isompi kappale on pienemmän ympärillä.

- eli silitä taite resorin keskelle, ompele resori renkaaksi oikeat puolet vastakkain, ohenna saumanvaroja
- aseta kaksinkerroin taitettu resori lahkeen sisään ja ompele se kiinni lahkeeseen


Sitten puuttuu enää viimeistelyt, eli tässä tapauksessa kanttaukset...


- tarkista, että vetoketjun yläreunat ovat tasapitkiä, jolloin pääntiestä tulee siisti


- silitä taitteet pääntien ja kädenteiden resoreihin samalla tavalla kuin trikoopaidan kanttauksissakin


- ompele kädenteiden resorit renkaiksi ja kiinnitä ne kädenteihin (resorin oikea puoli miehustan  nurjaa puolta vasten, ja se taittamaton reuna resorista)


 - ompele avonainen resorikaitale pääntielle oikea puoli pääntien nurjaa puolta vasten niin, että reunat tulevat reilusti yli vetoketjun


- vaihda koneeseen kaksoisneula (tai kuka nyt milläkin viimeistelynsä tekee) ja tikkaa kädentien resorit paikalleen (tarkempaa mallia voi katsoa trikoopaitaohjeesta)

- ompele pääntien resori samalla tavalla kaksoisneulalla, mutta aloita ompelu siitä ylimenevästä resoripätkästä näiden kuvien mukaisesti:


- taita napakasti ylimääräinen resorinpätkä nurjalle puolelle ja tikkaa se vetoketjun tikkauksen kohdalta kiinni nurjalle. Tässä on apua siitä, että laittaa paininjalan takareunan alle jotain koroketta, kuten minulla tuossa nuo korkeudentasauslevyt - silloin syöttäjä pääsee paremmin siirtämään kangasta, eikä kone tikkaa paikallaan. Levyt voi yhtä hyvin korvata taitellulla kangaspalalla.


Nurjalle jää reilu leikkuuvara...


.. jonka leikkaamisen jälkeen pääntie onkin valmis!



Lopuksi ompelin vielä merkin niskaan:


Ja silityksen jälkeen haalari on valmis!


Eikä mennyt kauankaan. ;)

Ps. nämä 80-senttiset haalarit kököttävät huutiskaupan hyllyllä...

44 kommenttia:

  1. Loistava ohje taas kerran, kiitos! Sinä saat kaiken kuulostamaan niin helpolta ja selkeältä... ;)

    VastaaPoista
  2. Taas ihan mahtiohje, kiitos! Sun blogi alkaa olemaan meikäläiselle jo semmoinen ompelun suuri käsikirja, harva se päivä käyn jostain ohjeesta tarkistamassa että mites se taas tehtiinkään.. Oot kyllä huippu kun voit jakaa ammattitaitosi tuomia vinkkejä meidän kanssa!

    VastaaPoista
  3. Taas olet tehnyt ihanan ohjeen, kiitokset! Vaikka useita haalareita olen jo ommellut, niin taas yksi kiva tapa täällä, upea olet kun jaksat ohjeistaa!!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Takkiohjetta olen vilkuillut jo usein. Joskohan tätäkin uskaltaisin koettaa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, tätä ohjetta täytyy testata - aiemmista ompelemistani haalareista on tullut ihan mörvelöitä...

    VastaaPoista
  6. Vanhoissa ohjeissa vetoketju muuten ommellaan juuri näin haalareihin ja mekkoihin (eteen.)

    Mä olen oppinut resorit ompelemaan juuri päinvastoin, että lahje on oikeinpäin ja resori päällä jota venytän ommellessa. En ole edes ajtellut että noinkin päin voisi tehdä :)
    Kiva kun oppii uutta.

    VastaaPoista
  7. Ihanat pökät! Sinä se jaksat olla ahkerana näiden ohjepostausten kanssa ;)
    Sitten tällainen aloittelijaompelijan kysymys, että onko sulla ompelukoneessa jokin venyville kankaille tarkoitettu suoraommel vai ihanko normaalilla suoraompeleella ompelet?
    Kun eikös sen ompeleen tarttis kuitenkin joustaa aika hyvin että kestää?

    VastaaPoista
  8. rusina: omasta mielestä ei aina tunnu ihan siltä kun yrittää muokata noita lauseita edes jotenkin ymmärrettäviksi :D

    Riika: Kuten aikaisemminkin olen hymistellyt, kiva jos näistä on apua! <3

    Hannaliini: mörvelöitä =D Ihana uusi sana!

    ninnu: no sittenhän tämä tyyli sopii oikein hyvin kaikkiin uusretrojuttuihin! Sopiva sattuma. ;)

    pm: tarkoitatko vetoketjua ommellessa? Siinä ompelen ihan tavallisella suoralla, vetoketjukaan kun ei jousta niin ompeleenkaan ei ole tarpeen joustaa. Resorit kiinnitän myös tavan suoralla, mutta venytän molempia, sekä miehustaa että resoria, kun ompelen. Ja kaksoisneulaommelhan sitten jo joustaakin ihan itsessään. Mutta tosi on, että perussaumaa jos ompelukoneella ompelee neuloksiin, on valittava joustava ommel. Niitähän yleensä on joka koneessa jonkinlaisia, joilla voi korvata saumurisauman jollei omista saumuria.

    VastaaPoista
  9. Ja taas kerran selkeät ja hyvät ohjeet :)
    Ha haa ja nytpä minäkin tiedän miten noi kanttauspäät "oikeaoppisesti" tehdään, jes!
    (siis toi kaula-aukko)

    VastaaPoista
  10. ^ oikeaoppisesti, älä ole niin varma! ;D Tämä on ihan vaan oma päätelmäni, että ainakin näin vois tehdä.. ;)

    VastaaPoista
  11. Ihana haalari ja selkeät ohjeet! :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos hyvästä ohjeesta! Ajattelin ensin että mnäämitäänohjettatarvi, mutta luettuani läpi tulikin olo että pitää joskus juuri tälleen kokeilla. ;) Hyviä kikkoja oli joitain, mitkä ovat itselleni uusia. Täytyy laittaa sivu muistiin...

    VastaaPoista
  13. Oi - tahtoo pian ommella haalarit :O) kiitos

    VastaaPoista
  14. Ooh, koin valaistumisen jos toisenkin. ;)

    VastaaPoista
  15. Kiitos taas ohjeesta! Eihän näitä sun ohjeita ehdi kokeilla sitä vauhtia kun laitat tänne niitä lisää. :-)

    VastaaPoista
  16. Ihana ku laitat näitä ohjeita kaikkien nähtäväksi. Tässähän tyhmempikin alkaa kuvitella osaavansa ommella :D :D

    VastaaPoista
  17. Juurikin noita perussaumoja tarkoitin. Mulla kun koneessa on sellainen joustaville kankaille tarkoitettu ommel, mutta se tekee hiukan siksakkimaista siitä ompeleesta ja kun tahtoisin ihan suoran vaan. Kun kaikkia saumoja ei tuolla kaksoisneulallakaan voi ommella aina. :)

    VastaaPoista
  18. pm: joo nuo ompelukoneiden joustavat ompeleet on hitaita käyttää, kun ne veivaa edestakaisin. Se yksi suoraa muistuttava ommel (yleensä sen symboli on kolme viivaa vierekkäin, eli niinkuin kolminkertainen suoraommel) on, mutta se ei taas huolittele reunoja samalla.

    VastaaPoista
  19. ;-) hahaa, teen lähes tismalleen samoin mutta kanttausresorit kiinnitän yleensä saumurilla ja usein jopa 7mm:n levyisellä tikillä, tulee ikäänkuin tukevampi. Yksi hyvä lisävinkki on tärkin käyttö -lähinnä jos kanttaa trikoolla (resorihan on yleensä paksumpaa)- eli suihkii tärkkiä trikooseen _ennenkuin_ leikkaa siitä sitä kanttaussuiroa. Tärkki antaa jämäkkyyttä ja silitetty taitos pysyy paremmin.

    VastaaPoista
  20. kiitos kiitos kiitos ohjeesta! ihanan selkeä...vielä ku tulis se lehti sieltä postista...(oon siis tilannu tiistaina sen ottobre lehden missä tuo kaava oli niin ottobreltä, mut eipä ole vielä tullut...)

    VastaaPoista
  21. KIITOS KIITOS KIITOS!!!! Elämäni ensimmäistä kertaa haalarit onnistui ilman purkamista ja vippaskonsteja! Siis tuo vetoketju. Eli juups, luin tän siun bloggauksen töiden jälkeen ja eihän se auttanu kun suunnata koneille ja ommella haalarit :-D Huomiselle varmaan jää bloggaus kuitenkin.

    VastaaPoista
  22. Kiitos ohjeesta! Mikähän mulla taas meni pieleen, kun olen jo monet haalarit tehnyt ja aina vetskari on jommasta kummasta reunasta liian ylhäällä, eivät mene siis tasan, vaikka laitoin tukikankaat, nuppineulat ja leikkasin tasapitkiksi, mutta kun resori oli laitettu, niin ei täsmänny. En jaksa purkaa todellakaan... Mutta tää oli kyllä helpompi ohje kun siinä Ottobressä :)
    -Laura

    VastaaPoista
  23. kiitos ihanasta ohjeesta ja kuvista! tein elämäni toiset haalari tuolla ohjeella ja niistä tuli monin verroin siistimmät kuin ekat. tämän ohjeen mukaan siis jatkossa:)

    terv. elina

    VastaaPoista
  24. AnonyymiLaura: siinä resorin laitossahan tulee helposti sitä eriparisuutta, jos kanttaa vahingossa toisen reunan erileveydellä kuin toisen. Siihenpä ei auta muu kuin tarkkuus ja kokemuksen mukanaan tuoma tuntuma.. toki voi yrittää vielä loppupuolella ollessaan kurkkia sitä kanttauksen alkupäätä, että olisko ne suunnilleen samankorkuiset, siinä ehtii vielä vähän käännellä uusiksi jos ei täsmää..

    VastaaPoista
  25. Kiitokset ohjeesta! Saanpahan uutta potkua jälleen ompeluksiini!

    VastaaPoista
  26. Kiitokset ohjeesta... :)
    Vihdoin ymmärrän miten tuon vetoketjun yläpään saa nätisti viimeisteltyä ja vielä samanmittaisiksi.. :)

    VastaaPoista
  27. ihan selkeitä nämä ohjeesi ovat, kysyisin sulta kuitenkin että miten silloin toimii resorihuolittelu kun huolitellaan esim bodyn alaosaa, joka on ei niin helponmallinen, enkä mä ainakaan saanut sitä onnistumaan niin että ompelin kaitaleen päät ensin yhteen....

    VastaaPoista
  28. Minä olen tehnyt ompelemalla kaitaleen päät yhteen, mallannut vain ensiksi, miten pitkästi resoria menisi. Jos ei luota siihen konstiin, voi ommella vaikka muutamaa senttiä vaille koko matkalta sen reunan, ja ompelee vasta sitten yhteen sen resorin päät. Ei varmaan kovin helppoa noin, eikä lopputuloskaan kovin siisti liene, kun ompeleita joutuu keskeyttämään ja alkamaan samasta kohden myöhemmin uudestaan, mutta muuta ei tule äkkiä mieleen. Jotain puhetta bodyn ompelusta olikin jo täällä:

    http://tosimummo.blogspot.com/2011/03/kaskysta.html

    Tai sitten tekee bodyn siten kuin oli joskus vanhassa Ottobressä ohje: ensiksi huolittelee resorilla ne haaran alaosat edestä ja takaa ja sen jälkeen erikseen ne jalan kaaret. Niin vaikea selittää ilman kuvia!!

    VastaaPoista
  29. I love it! Cannot read a word on your page, but the pictures speak their own language. Thanks!

    VastaaPoista
  30. Kiitos ohjeista täältäkin! Vaikka muokkasinkin työjärjestystä ja tapoja niin kuvallisista ohjeista hahmottaa työvaiheita paljon paremmin kuin pelkästä tekstistä :)

    Pitäisi varmaan kokeilla resoreita lahkeisiin jossain vaiheessa, jotenkin ajattelin, että kuminauha on helpompi vain sitten poistaa kun sille ei ole tarvetta - ja pitää ehkä paremmin lahkeen ylhäällä konttaavalla lapsella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä taitaa olla niitä kuuluisia makuasioita.. minä taas laitan aina ehdottomasti resorin. =) Hyvin pitä lahkeen paikallaan konttaavalla, ja antaa housuille lisää käyttöikää kun tekee kaksinkertaisen resorin, jolla saa myöhemmin lisää pituutta lahkeisiin. Ainoa miinus kuminauhaan verrattuna on se, että resori on kalliimpaa. ;)

      Poista
  31. Kiitos aivan ihanasta ohjeesta. Olen aikaisemmin tehnyt useammankin Mustikka-haalarin OB:n ohjeella ja aina vetoketjut (lähteneet kupruilemaan) ja kanttau olleet vähän niin ja näin. Sinun ohjeilla haalari-onnistui totaalisen hienosti. Jei :) Kiitos, kiitos ja kiitos. :)

    p.s. oli minulla kyllä opetteleminen noiden kanttausten tekemisien kanssa, kun olen oppinut tekemään ne aivan eri tavalla, nyt vain jälki oli paljon parempaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että tästä oli sinulle apua!! =)

      Poista
  32. Ajattelin kokeilla tällä sun ohjeella mustikkahaalarin tekoa, kiitos ohjeesta:) En ole koskaan aiemmin vetoketjua laittanut ja vetoketju on 10cm liian pitkä. Miten se lyhennetään? Ylhäältäkö leikataan liiat pois? Pitääkö vetoketju ylhäältä kun se huolitellaan resorin sisään vai pitääkö sitä jotenki lisäksi ommella? Mukava jos viitsit vastata ja neuvoa:) -Ulla-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ylhäältä lyhennetään, mutta ensiksi ompelet sen paikalleen, se metallinen pohjukkalukko siihen vk-halkion alareunaan näkyviin. Kun vetskari on ommeltu paikalleen, leikkaat yläreunat tasamittaisiksi. Varo sulkemasta sen jälkeen ketjua ylös saakka, ettei lukko karkaa! Kanttaus kyllä sitten pitää ketjun aisoissa, eikä sen päitä tarvitse erikseen ommella umpeen.

      Poista
    2. Kiitos paljon! Jospa sitä ens viikon alusta saatas haalari tehtyä.

      Poista
    3. Ja vielä sen kysyisin että ymmärsinkö oikein että tässä haalarihousun teossa haarasaumaa ommellessa toista lahjetta ei tarvitse kääntää oikein päin ja pujottaa toisen lahkeen sisään niin ku normaaleja pöksyjä ommellessa tehdään? -ulla-

      Poista
    4. Ymmärsit ihan oikein, lahkeita ei sullota sisäkkäin. Haarasauma ommellaan kerralla lahkeesta lahkeeseen.

      Poista
  33. Kiitos hyvästä ohjeesta!
    t. Onnellinen uuden jumpsuitin omistaja :D

    VastaaPoista
  34. Hei! Mistähän voisi löytää tän tyyppiseen haalarihousujen kaavan koossa n. 74/80 cm? Olen yrittänyt etsiä tuloksettomasti. T. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni tekstissä mainitsemassani Mustikka-haalarin kaavassa on kyseisiä kokoja: "Tämän haalarin ompeluun käy edestä avoin hihaton haalarikaava, esimerkiksi Ottobren Mustikka-haalari, joka löytyy numerosta 6/09."

      Poista
  35. Kiitos mieltäni askerruttaneisiin kysymyksiin!

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.