Sekatyönais

Päätyöni ohessa ehdin luikkimaan välillä hetkeksi omiin oloihini, joskin pomot seuraavat perässäni melkein aina. Heidänkin kanssaan onnistuu silti monenlainen tekeminen, ja toivonkin salaa, että edes yhteen heistä tarttuisi näistä puuhahetkistä jonkinlainen käsillä tekemisen palo. Tai ehkä se kulkee jo veren perintönä - isän puolelta öljyisenä ja käsiä mustaavana, äidin puolelta puun syitä rakastavana ja kankaisiin kajoavana. Toisen mielestä hyvälle haisee moottorikelkka, toisen mielestä puun hiontapölyä on varsin hauska hengittää, vaikka siitä tuleekin kurkku kipeäksi.

Kevät saa aikaan muutakin kuin likaisia ikkunoita. Ompeluhuoneen ovi raottuu, ja pikkuhiljaa kädet alkavat hipelöidä hiomalaikkoja, maalinpoistoaineita ja käsittelyä odottavia mööpeleitä. Jos vähän kokeilis. 

Naulakko on kuoriutunut mintunvihreistä maaleistaan ja odottaa lumisateetonta päivää, jotta pääsisin ulos hiaisemaan.

Kuukausia jo olen etsinyt vessan seinälle kaappia, ja tavoitteena on tietysti ollut löytää joku vanha ja sopivasti rapistunut kapistus. Mutta eipä ole löytynyt, ja kun on tarpeeksi monta kertaa todennut, että omaa hammasharjaa on jälleen käytetty pöntön kuuraamiseen, päättää lopulta tyytyä uuteen kaappiin, jotta välttyisi ostamasta jokaisella kauppareissulla uusia harjoja.

Kun kaappia kootessa viisivuotias katsoo vieressä kadehtien ja toivoen, että saisi itsekin isona kasata samanlaisen, tuntee olevansa aika taitava. Olkoonkin, että kaapin mukana tuli hyvät kokoamisohjeet. 

Hammasharjat pääsevät turvaan Ikean valkoiseen Lillången-seinäkaappiin, mutta koska en pidä tuosta modernista alumiinikahvasta, jätän sen pois ja korvaan muunlaisella nupilla. Clas Ohlsonilla on ainakin, mistä valita.

Sohvaakin on visioitu. Hommaa hidastaa se, että kyseinen sohva on jokaisesta liitoksestaan irti tai löysä, ja tilanne tuskin paranee edes poralla ja ruuveilla. Varsinainen keinutuoli nimittäin. En silti raaski hävittääkään, vaikka kunto sitä jo vaatisikin. Tästä opin vain sen, etten voi luottaa myyjän sanaan ja laittaa muita puolestani hakumatkalle, vaan jatkossa haen itse, jotta näen, onko ostos siinä kunnossa kuin myyjä väittää sen olevan.

No on vähän suristeltukin. Tuubihuivia esikoiselle...

Pieniä housuja pienelle kolmevuotiaalle...

.... Ja vähän jotain pientä muillekin. Shortsisetti tulee myyntipuolelle, jahka. 

Minulta kysytään jatkuvasti, miten ehdin tekemään niin paljon. Itse en koe tekeväni mitenkään erityisen paljon, mutta toisaalta en kyllä osaa olla tekemättä mitään. Harvoin pystyn keskittymään pitkäksi aikaa mihinkään projektiin, koska pääasiallinen työni on tämä jälkikasvu, mutta alitajunnassani suunnittelen ja mietin omia juttujani jatkuvasti, ja kun aikaa toteutukselle löytyy, itse työ sujuu sukkelaan, kun se on kerran jo puoliksi tehty. Ompeleminen sujuu suht nopeasti, kun koneet saavat olla esillä omalla pöydällään aina. Tutuilla kaavoilla ja ompelurakenteilla itse ompelutyöhönkään ei mene kauan. Kaikenlainen räpeltäminen on henkireikäni tähän rutiinien hallitsemaan ja joskus yksitoikkoiseenkin kotielämään, enkä väitä olevani kovin hyvä äiti näinkään, mutta sen tiedän, että jos lakkaan tekemästä omia juttujani tässä samalla, olen vielä huonompi. Näin hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa, ja lopputuloksena nautin kotona olosta.

Joitakin vuosia sitten mietin, mitä sitten teen, kun kaikki huonekaluprojektit on tehty ja lapset vaatetettu. Nyt olen ymmärtänyt, ettei sellaista tilannetta tule koskaan. Aina tulee vastaan uusia huonekaluprojekteja, jos niin haluan. Lapset kasvavat ja tarvitsevat seuraavan kokonumeron vaatteita. Jos joskus kyllästyn kaikkeen tällaiseen tekemiseen, lakkaan tekemästä, samoin kuin lopetan bloggaamisen heti jos siltä tuntuu, mutta toistaiseksi ei ole tuntunut. Näissä tuntumisissa siis jatketaan!

Kiukkukollaasi

 ......

Arvatkaa, kumpi heistä on uhmaiässä? 

Oikein. Tätä punanuttua on uskomattoman hankala ohjailla suuntaan tai toiseen, eikä minkäänlainen käänteispsykologiakaan toimi hänen kohdallaan niin kuin isompiin aikanaan. Kun vihdoin fiilis on otollinen kuvaukseen ja kaikki mutkat suoristeltu ja myttyrät hihoista oiottu, on isoveikan fiilis jo lässähtänyt.

 Sellaistahan se elämä on. Kaikilla ei ole kivaa samaan aikaan.

Kesätakit kuitenkin tehtiin samaan aikaan kummallekin, ja parhaani mukaan yritin niitä tänä aamuna kuvailla. Sininen ja punainen eläinpuuvilla on saatu aarrekaupan tätiltä, ja vuorina molemmissa on kaikenlaista kaapista löytynyttä. Tämän kevään takkiompeluksia yhdistävä tekijä olkoon taskut, sillä niitä on niin mukava väsätä. Pikkusiskon takkiin niitä tuli kaksi hupparitaskutyylistä, isoveikan takki pärjää yhdellä perinteisellä paikkataskulla. Punainen takki saa olla ihan rehellisesti punainen, mutta sinifobiasta kärsivänä minun oli raikastettava sinistä kuosia ruohonvihrein tehostein.

Enää esikoinen on ilman kesätakkiaan. Siinä onkin kovin luu purtavaksi, sillä vaatetusasioissa on löytynyt Oma Tahto, eikä aamuisin ylle vedettäkään enää katsomatta sitä, mitä äiti kaapista tarjoilee. Uskoisin kuitenkin, että ennen pitkää tähänkin tarinaan saadaan onnellinen loppu, jossa on mukana kenties vähän vähemmän uhmaa kuin tässä tämänkertaisessa.

Viikonloppuisen kolmevuotiasrvonnan voittajaksi päätyi Susanna, jonka yhteydenottoa odottelen tosimummopostiini (osoite oikeassa sivupalkissa). Onnea voittajalle, ja miksei niille parille sadalle muullekin, joita ei tällä kertaa lykästänyt arvonnassa! Ehkä ensi kerralla! 

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille myös visioista ensi kesän vaatetuksen suhteen! Otan oikeudekseni tiirailla sieltä ideoita myyntipalstan vaatteisiin, mikäli tekemisenpuute iskee ja ehdin sinne jotain kesäkauden vaatetta ompelemaan. Muutama juttu nousi kommenteissa esille useampaan kertaan, ja niitä olivat muun muassa hihaton jumpsuit, shortsihaalari, olkapäät peittävä mekko sekä mikroshortsit ja caprit. Värityksen suhteen ylivoimaisin suosikki oli "värikäs ja lapsellinen". Hmm. Pidetään mielessä!

Kolmen vuoden kokemuksella

Mummolan merkkipäivä lipsahti ohitse ihan huomaamatta, sillä niinhän se on, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän ikänumeroilla on merkitystä. Näin hitusen jälkikäteen on kuitenkin ihan hauska huomioida blogin lukijoita pienellä lahjuksella, joten järjestetäänpä tällainen viikonlopun mittainen pika-arvonta!

Arvontaan voi osallistua kuka tahansa,

mutta anonymisteiltä vaaditaan erottuvaa nimimerkkiä.

Kerro osallistumiskommentissasi, 

millaisissa kesävaatteissa 

toivoisit näkeväsi oman ipanasi (tai kenelle palkinto sitten ikinä meneekään) 

tulevana kesänä.

Arvonnan voittajalle tämä kolmevuotias ompelee jonkin sortin kesävaatetusta, jonka tarkempi ulkomuoto on ompelijan itsensä itsekkäästi päätettävissä. Voit valita voittovaatteen kooksi mitä tahansa vastasyntyneen ja alakoulun viimeistä luokkaa käyvien väliltä, mutta aikuisten vaatteita en etätyönä tee.

Osallistumisaikaa on sunnuntai-iltaan puolilleöin saakka.

Arpaonnea - niin ja kiitos vain onnitteluista! ;)


Arvonta on päättynyt! 
Random.org suuressa viisaudessaan valitsi voittajaksi Susannan. 
Onnittelut voittajalle!!!

Kesäsettilöitä

Olen niin ylettömän optimistinen, että uskon kykkiväni ensi kesänä pihamaalla pyrstö kohti yläilmoja juuri siihen aikaan vuodesta, jolloin yleensä olen ommellut hellevaatteita. Ensi kesänä meikämummo tekee nimittäin pihaa, sillä eihän heti perään voi tulla toista samanlaista vedenpaisumuskesää?

Tästä optimistisuudesta (joka rakoilee usein, sen myönnän) johtuen olen kerrankin ajoissa kesävaatteiden kanssa. Virkkukoukkusen verkkokaupasta löytyi tosi suloisia kukkatrikoita, ja taas napsahti. Tyttölöiset saivat niistä samistelusettilöiset. No katsokaa nyt, sieltä tuli murreloinen kangaslähetyksen mukana - ihanalta Imatralta nähkääs!

Molempien paidat ovat yhtä kokoa pitäjiään suuremmat, jotta olisivat varmasti käyttökokoisia vielä kesälläkin. Shortsit on sitä Noshilta saatua luomujoustista, aivan ihanaa materiaalia juuri tällaisiin!!

Kuiskatun salaisuuden uskaltanen paljastaa täälläkin: "Lauantain kesänä me mennään uimaan!" Ihan varmasti, jos ei vain sada vettä. Viime kesän uintireissut voikin laskea yhden käden sormiloilla.

Samistelu jäi päälle, ja Kestovaippakaupan ihanasta pöllökuosista saivat tyttöset vielä toisetkin sisaruspaidat. Resoriksi löytyi juuri oikean väristä harmahtavanruskeaa, samasta kaupasta aikaisemmin tilattua. Sama väri toistuu tietysti pöllöissä.

Aikaisemmin ompelemaani tilaustyökasaan lähti mukaan jämäkankaista vielä seuraavat ompelukset:

Peitetikkikone kävi tänään lääkärintarkastuksessa, ja vieroitusoireiden vastapainoksi ompelin pojan päiväunien aikaan pelkällä Auroralla, varoen katsomasta ihaniin, kaapissa ompelua odottaviin neuloksiin. Oireenmukaisena hoitona syntyi takki, jonka avulla totesin kyseisen kaavan juuri sopivaksi poikasen tulevaan kevättakkiin.

Takin päällinen on napakkaa retropuuvillaa ja vuorina toimii ohut, ruskea tikkivanu. Kohta tällä jo tarkenee, kun pakkaset hiukan hellittävät!

Puoliso sattui näkemään takinkuvaustuokiomme, ja muuttui hiukan vihertäväksi naamaltaan. Erittäin korrektisti tuli kysymys, jossa tiedusteltiin, kenen takista tässä mahtaa olla kyse, mutta kas kun ongelma onkin se, etten tiedä! Rauhoittelin silti pelottavan väriseksi mennyttä miestäni sillä, että pojalle tämä ei jää, vaan toimi ainoastaan kaavatestauksena, jonka tulos oli oikein positiivinen.

Niin että täällä olisi tällainen välitilatakki vailla omistajaansa (minulle tästä kuosista tulee mieleen 60-luvun kuvista tutut keittiön välitilat). Ei tämä tietenkään mikään sovitusvaate ole, vaan alusta loppuun saakka huolella ommeltu tuotos, huolimatta siitä, että kokeiluluontoinen kappale onkin. Nyt mietin vain sitä, laitanko tämän suoraan tuonne myyntipuolelle, vai huutikseen, sillä takkeja kysellään minulta kohtalaisen usein, ja onhan se ikävää, jos tahtoisi juuri tämän, mutta ei satu sopivalla hetkellä asioimaan mummoblogissa, ja jää siksi kokonaan paitsi näistä välitilakuvioista. Hmm, täytynee miettiä hetkinen. 

Takki on sopiva 116-kokoa käyttävälle. Laitan tarkempia kuvia takista myynti-ilmoitukseen. Ai niin, ja jäi tätä välitilakuosia vielä toiseenkin takkiin/mekkoon/mitä tästä nyt sitten tekeekään. Saa kysellä.

Sivuverhous

 

Sain päähänpiston vaihtaa keittiön pellavaisen alas rullattavan verhon sivuverhoiksi - ihan puhtaasti ulkonäöllisistä syistä. Ylenpalttisen auringonpaisteen aiheuttaman häikäisyn hillitsijänä on hyvin toiminut se aikaisempikin, ja varmaan paremminkin kuin tämä uusi malli.

Mutta ah ja voih, että tykkäänkin tuosta sivuverhollisesta keittiöstä! Pöydän yllä kiikkuva valaisinkin, joka oli alkanut tuntua jotenkin ankealta, liian vähän rosoiselta, muuttui kertaheitolla paremman näköiseksi uusien (no, vanhojen) verhojen ansiosta.

Alunperin nämä verhot olivat Ellokselta tilatut Patisserie-solmimisnauhaverhot, mutta nuo nauhat eivät oikein koskaan tuntuneet hyvältä ratkaisulta verhon ripustamisessa. Lisäksi nuo verhot yleensäkin olivat ylipitkät meidän tankoihimme entisessä mallissaan. Pätkin kaikki nauhat saksilla pois ja käänsin hulppean 12cm:n tankokujan verhon yläreunaan. Nyt passaa. Vielä jäi pituutta lattiaan asti ja ylikin.

Bai tö wei - lapset sanovat noita meidän ruokapöydän tuoleja karkkituoleiksi. Tuossa selkänojassa on vissiin joku mariannekarkki, kun lapsen silmin katsoo.

Mietin verhoja ripustellessani, että kauankohan siihen menee, ennen kuin ensimmäinen vekara niistää niihin nenänsä tai pyyhkii punajuuret sormistaan sinne verhoon, huomaamattomasti istumakorkeudelle. Nykäisin koko pöytäsysteemiä kymmenen senttiä irti seinästä, ja hyvin ovat verhot säästyneet kauhukuvieni kaltaiselta kohtelulta. Mutta kissa! Se rontti! Yleensähän sillä ei ole pääsyä kodinhoitohuoneen ovea pitemmälle, ja hyvin se yleensä sen säännön on sisäistänytkin, mutta olipas joku päänsisäinen kiusanhenki saanut sen kuiskutelluksi keittiön puolelle, kun ovi oli unohtunut raolleen. Vasta myöhemmin huomasin verhoissa pitkiä pystysuuntaisia repeämiä ja paljon pieniä, terävien kynsien tekemiä reikiä. No jopa sai rouva sitä rustiikkia tunnelmaa keittiöönsä - kiitos kissan, sen heittiön ja lurjuksen!

Verhojenvaihtomylläkässä meni olohuoneen järjestyskin osittain uusiksi. Monien ihasteluiden kohteena ollut laatikkopöytäni, jonka sain kotoa aikanaan tässä asussa, muutti ikkunan edestä kaakeliuunin kylkeen.

Elämisen jälkiä tyynyjärjestyksessä. Niin on ihan hyvä.

Yksi ongelma minua vielä kalvaa. Miksi kaikista spottivalaisimista  tehdään moderneja?

Tarvitsisin nimittäin eteiseen pari valaisinta, jotta pääsisin joskus eroon näistä väliaikaisvalaisimista. Muutamia Mark Slöjdejä löysin, jotka edustavat vähän vähemmän modernia, mutta eivät nekään oikein säväyttäneet. Spotteja tahtoisin näihin kohtiin lähinnä siksi, että poden plafondikammoa, josta huolimatta niitäkin löytyy meiltä jo kolme, ja kuitenkin valaisimen olisi oltava malliltaan sellainen, ettei se roikkuisi kamalan matalalla. Tilassa puetaan käsiä huitoen ulkotakkeja päälle, ja kävellään suoraan valaisinten alapuolella, joten kovin alas ne eivät saa tulla. Tai tulevat pian kokonaan alas joskus. Onko kellään antaa vinkei? Niitä odotellessa toivottelen hyvät viikonloput kaikille.

Pehmoprinsessan päähine

Siniveriseksi itseään kovasti kuvitteleva kolmevuotiaamme on kaipaillut kruunua kutreilleen jo ties miten kauan. Kun isosisko sai eskarin naamiaisiin aikanaan vilkkuvan, kirkkaanvärisen muovikruunun, oli pikkusiskon kateus melko äänekästä lajia. Siitä huolimatta näin kauan piti vitkutella, että kehtasi käyttää vartin kruunun tekemiseen. Ei kun oikeasti keksin vasta nyt, miten se tehdään - pahvinen kun ei kestä meilläpäin aamusta iltaan, kun on jo silppuna.

Laukun teosta vuosia sitten yli jäänyt kovikehuovan suikale sai liimapintaansa vanhaa tyynyliinaa. Reunat kiinnitin vielä varmuuden vuoksi siksakilla.

 

Myöhemmin lisäsin kruunuun vielä kuminauhan, jonka saa pujottaa leuan alle. Ja tietysti sen piti olla alusvaatekuminauhaa, koska sen reunassa on sitä pitsikuviota!

 

Olisin tennyt ja ideoinut tämän jo paljon aikaisemmin, jos olisin tiennyt, kuinka tärkeä tästä tulee, ja kuinka paljon se tuottaa iloa pienelle tytölle. 

Tässä viime päivinä olen surruutellut yhtä isompaa tilausta, kun eräs rouva lähetti kangasvarastonsa minulle tuhottavaksi. Mukana tuli seikkaperäiset ohjeet, mitä mistäkin kankaassta tehdään, mitä resoria mihinkin yhdistetään ja missä koossa ommellaan, joten sain toimia kuin kone ja ommella vain. Ja vähän piirtää kaavoja.

Samanlaiset liivimekot koko siskossarjalle! Koot 134-80cm.

Kettutunika pitkälä hihalla, ja pikkusiskolle jämistä lyhyellä hihalla.

Mustilla tehosteilla 134-senttinen tunika.

Joustismekot kahdessa koossa. Niin ihanan kesäiset!

Bambeja päätyi pitkähihaiseen 110-senttiseen ja saman kokoiseen t-paitaan. T-paidan helmaa piti jatkaa resorilla, jotta sai kankaan riittämään.

Hevosvoimia löytyy Metsolan herkkukankaista - Valmetteja t-paidasta ja Jeeppijoukko pitkähihaisesta.

Tämä oli varsin hauska projekti. Toivottavasti vaatteet ovat sellaisia, mitä niistä pitikin tulla, ja kelpaavat lapsillekin!

Valenappilista-ohje

Tiedä häntä, kaipaako joku vahvistusta nappilistantekoitsetuntoonsa, mutta tässä sitä ainakin olisi tarjouksessa! Ja nyt puhutaan nimenomaan valheellisesta nappilistasta, ei siitä oikeasta. Toki sellaisenkin ohjeistuksen voisi tarvittaessa värkätä. No mutta asia kerrallaan.

Jos joku tahtoo paitaompelukseensa vähän ilmettä, ja pelkää sen oikean nappilistan tekemistä, ja varsinkin, jos sillä ei pukemisen kannalta ole oikeasti merkitystä, että onko siinä sitä avattavaa nappihalkiota, niin suosittelenpa kokeilemaan valemallia! Pieni huijaaminen tällaisissa asioissa on joskus ihan hyväksi.

Leikkaa ensiksi haluamastasi kankaasta (siitä josta haluat sen valelistan ommella) sopivan kokoinen palanen, jossa huomioit nappilistan koon lisäksi suunnilleen sentin ala- ja yläreunaan, sekä leveyteen käännevarat. Ihan saat itse päättää, paljonko tahdot nurjalle puolelle reunoilta kääntää.

Tämän jälkeen suosittelen silittämään joustamatonta tukikangasta siihen kohtaan paidan rintamusta, mihin se nappilista tulee. Saman tekee viisas myös sille nappilistalapalle, jos se sattuu olemaan joustavaa kangasta. Minähän en näihin viisaisiin kuulu, vaan tappelin tukemattoman resoripalasen kanssa, mutta näin minä toiminkin varoittavana esimerkkinä teille muille.

Silitä sitten tekonappilistaasi sivukäänteet.

Nyt voit mallata sitä nappilistapalastasi siihen etukappaleelle (no voihan joku haluta sen nappilistan taaksekin, en minä sillä) ja merkitä neulalla sen kohdan, jossa tulee olemaan nappilistan alareuna. Piirsin oikein nuolenkin tuonne kuvaan tätä asiaa havainnollistamaan.

Ja jopa päästään ompelemaan! Käännä nappilista ylösalaisin, paidan ja listan oikeat puolet vastakkain, niin että se pohjassa oleva sentin saumanvara osoittaakin nyt ylöspäin. Keskikohdan voit merkitä paitaan vaikka viivoittimella ja haihtuvajälkisellä kangastussilla, jos et muuten usko saavasi listaa ihan keskelle. Tai voit silittää paitaan KE-kohtaan taitteen, jolloin keskikohta erottuu sillä konstilla niin kauan, että silität taitteen suoraksi.

Siihen nuolen osoittamaan kohtaan ommellaan nyt sellainen pätkä, joka kiinnittää nappilistan pohjukan paikalleen. Muista ommella tämä apuommel niin, että sivujen taitteet on käännettynä!

Varopa muuten ompelemasta tuota kiinnitysommelta liian pitkälle, sillä siinä tapauksessa valmiissa nappilistassa näkyisi pätkät tuota ommelta. 

Sitten käännetään enää nappilistalerpake yläasentoon ja ommellaan päällitikkaus reunasta reunaan! Ensiksi tuonne piiloon ommeltu apuommel auttaa listaa asettumaan suoraan, ja tuo päällitikkaus on helpompi tehdä, kun pohjukka on jo kiinnitetty. Tajusikko mittään?

No toinen tapa tehdä samanlainen lista on tietysti kääntää saumanvarat nurjalle sekä alhaalta että sivuilta, tällätä palanen keskelle eteen ja ommella se siihen. Täts it. Kumpi sitten on helpompi tapa, mene ja kokeile, niin ehkä se selviää. Itse teen molemmilla tavoilla, mutta toisesta tavasta on aika hankala saada ohjetta kasaan...

Ugh. Olen puhunut.