perjantai 28. elokuuta 2015

Uusia asetelmia



Portailla kesän majailleet asetelmat alkoivat olla ränsistyneitä ja loppuun kukkineita, joten oli aika mennä eteenpäin. Eilisen Multasormen reissun saaliina toin kotiin suloisen silkkitassun ja kirjavalehtisen muratin, ja vaikka näillä on aika erilaiset kasvupaikkavaatimukset, ajattelin siitä huolimatta yrittää saada ne viihtymään samassa ruukussa syksyn ajan.



Ruukku on kauan sitten ostettu musta purkki, joka on materiaaliltaan muovia. Se onkin toiminut jo hyvän aikaa oksasilppurin alla keräysastiana, kun sen muovinen ulkonäkö ei ole rouvaa miellyttänyt.




Totesin, etten häviä mitään, jos vähän tuunaan sitä, ja hain kirjahyllyn maalaamisesta ylijääneet kalkkimaalin jämät testaukseen.




Maalasin ruukun kauttaaltaan peittävän harmaaksi, mihin riitti kaksi maalikerrosta. 



Koska pinta on niin totaalisen matta, ruukkuun tuli vähän betonista fiilistä. Se oli kuitenkin turhan siloinen sellaisenaan, joten hieroskelin käteen sattuneiden saksien kyljellä vähän kohokohtia maalittomiksi.


Rapatessa roiskuu, ja huitaisin vahingossa siinä tohinassa tuota yläreunaakin niin, että siihen tuli kunnon viirut, mutta en jaksanut niitä alkaa korjailemaan. Eivät häiritse minun mielenrauhaani, ja istutusten alta tuskin moni niitä edes huomaa.




Silkkitassu on lasten mielestä ihana. 
 

Onhan se kyllä, ja nimestä tulee mieleen oma silkkitassumme, joka tosin ei kyllä ruukussa pysy!




Betonilehdet odottavat edelleen askellaatoiksi muuttumistaan, mutta hyvin nuo toimittavat somisteen virkaa portaillakin. Koska viisi lehteä on kuitenkin yksille portaille liikaa, vein osan niistä omenapuun alle koristamaan tasaista, katettua pintaa.






Kesäistutuksista siirsin tähän ruukkuun jonkun hopealehtisen yksivuotisen, jonka nimeä en muista, sekä valkokukkaisen neilikan. Ne jäävät vähän taustalle, ja hyvä niin, koska ainakin neilikka oli jo vähän ränsistynyt. En kuitenkaan halunnut siitä luopuakaan, kun se vielä kukkii ja tekee nuppuja.






Siemenkasvatuspelargoneistakin toin osan jo sisälle siinä pelossa, että pakkaset palelluttavat kaikki. 

Apple Blossom
Kovin olivat ruikuloiksi muuttuneet osana isompia asetelmia, mutta koska ne on itse siemenestä kylvetty, saa olla minkälainen riuku tahansa, enkä siltikään raaski hävittää.



Ihan jokaista en näistä pysty sisälle ottamaan, mutta jos muutaman saisi mahtumaan, niin aina on suurempi todennäköisyys, että edes yksi pysyisi hengissä talven yli.

tiistai 25. elokuuta 2015

Kivirivin siivouspäivä

Kelpaa siellä nyt omenan puussansa roikkua, kun puun alla ei kasva heinä!


Tässä on vähän lähtötilannetta kauheine heinäröyhyineen, eli neljä norjanangervopensasta, terijoensalavan taimi ja perheomenapuu, joiden juurelle ei  saatu istutusvaiheessa katetta. Alla ja ympärilla kasvoi jo iloisesti heinä, ja näky oli lohduton.


Kaivoin sopivan matkan päähän pensaista parikymmensenttisen ojan, peitin nurmipinnan työpaikan kahvihuoneesta hönimilläni sanomalehdillä, kun omat loppuivat jo aikoja sitten, ja kärräsin päälle kottaritolkulla katetta. Kate on tässä tapauksessa sitä hirsisorvin lastua, jota siippa sai eilen hakea jo toisen peräkärryllisen, kun ensimmäinen loppui!


Pensaiden takana on kaaressa vähintään lehmän kokoisia kiviä, joita ei tämän kauemmas kehdattu lähteä pihantekovaiheessa raahaamaan, kun kaivurillakaan ei kaikkia saanut nosteltua. Ne toimivat hyvin tilanjakajana ja hoidetun piha-alueen rajaajana, ja kukapa nyt ei muutenkin pitäisi kivien ulkonäöstä. Minä ainakin olen siihen höpönä vuodesta toiseen, aina vain.


Lopputulos on huomattavasti siistimpi ja hoidetumman näköinen kuin lähtötilanne, ja vaikka haaveilenkin pihasta, jossa omenapuut, perennat ja pensaat kasvaisivat kaikki samoilla istutusalueilla toistensa lomassa niin, ettei maata näy, on tämäkin nyt aikaisempaa parempi. 


Cottage garden -henkeä ei tällainen maallikko noin vain muutamassa vuodessa uudenkarhealle pihalle taio, mutta senkin aika tulee vielä, mikäli tässä niin pitkään asutaan, että siihen saakka päästään. Ensiksi hoidetaan kuitenkin nämä perusjutut kuntoon, jotta tilanne ei riistäydy käsistä. Näillä neliöillä ei joka nurkkaa ehdi kitkemään, joten katteista on valtavasti apua.


Takapihalla sellainen perusasia kuin nurmi on alkanut vihertää. On se vain vähintään yhtä mukava tunne sitä katsella kuin viime kesänä etupihan hentoa viherrystä.


Takapihallekin on monenlaisia visioita itämässä - sakokaivon kannen maisemoimista, lavatarhan viimeistelyä ja sitä ympäröiviä istutuksia. Ties mitä kaikkea ihanaa. Terassikin pitäisi naputella, mutta sitä ei lasketa, kun se ei kuitenkaan minun tekemänäni kelpaisi. Saa se toinen velallinen hoitaa sen.



Kukkaloisto näillä ihanilla ilmoilla senkuin jatkuu vain. Maahumalat purkeissaan ryöppyävät maan rajaan, heinät heiluvat leppeässä tuulessa ja sirkat sirittävät. Niin, sitäkään ääntä en muista kuulleeni aikaisemmin tänä kesänä, vaan vasta nyt elokuun lopulla!


Tällä hetkellä pihan ohi ajaville näkyvät isossa kukkapenkissä parhaiten leimut ja harmaamalvikit. Kiiltoleimujen rypäs suorastaan hohtaa puhtaanvalkoisena. Myöhäinen sormustinkukka isottelee etualalla.

 

Niiden edessä vähän matalammat pinkit syysleimut availevat ensimmäisiä kukkiaan. Leimujen lomaan on kaatunut pystyyn kuivuneet jättilaukan kukinnot.



Ja se harmaamalvikki. Niin kaunis!


Kyseisessä penkissä on reunusten osalta vielä korjailtavaa, ja jos joku juuri nyt miettii hyviä reunuskasveja perennapenkkiin, suosittelen lämpimästi näitä kahta. Japaninakileija, nyt jo kukkineena ja siemenet kuivattaneena, mutta edelleen kaunislehtisenä...
 

... ja tämä sekopäinen kesäpikkusydän. Tämä on kukkinut en-edes-muista-mistä-asti, ja näyttää kukkivan aina vain. Kolme astiatainta joskus ostin, ja nyt ne valtaavat koko kukkapenkin reunuksen, pituussuunnassa reilusti yli metrisen alueen ja syvyyssuunnassakin yli puoli metriä. Ja koska kukkia on paljon, se erottuu edukseen kauemmaksikin.


Helteistä huolimatta syksyn merkkejäkin on ilmassa.



Imukärhivilliviinin ujo punerrus ja pioniunikoiden pampulapelto.


Ja gladiolus. Elämäni ainoa ja ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen!


Väri on oikeasti limenvihreä, mutta kuvassa tämä näyttää kyllä kananpojankeltaiselta. Mutta sehän käy hyvin tällaiseen kanatalouteen.

lauantai 22. elokuuta 2015

Kaikki pihani perennat

Käväisin pihakierroksella kynä ja paperia mukanani, ja listasin kaikki pihalta löytyvät perennat. Yritin ainakin. Onhan noita jo jokunen kertynyt...! Kiva aakkostusharjoitus tuli tässä samalla - tällainen pilkunviilaaja nauttii, kun pääsee laittamaan asioita aakkosjärjestykseen!

aitoukonhattu
akileija 'nora barlow' 
 arovuokko
elokuunasteri
harmaa-ajuruoho
harmaakäenkukka
harmaamalvikki 
helmililja sininen
helmililja valkoinen 
hopeahärkki
hopeatoppo
hopeatäpläpeippi 
huiskunauhus
humala
hämyvuokko
isokonnantatar 
isomaksaruoho
isorikko
jaloangervo
jalopähkämö 
japaninakileija
jättilaukka
kamtsatkanmaksaruoho
kaukasianmaksaruoho
kesäpikkusydän vaaleanpunainen
kesäpikkusydän valkoinen 
ketoneilikka 'arctic fire'
ketoneilikka pinkki
ketoneilikka valkoinen
kevätesikko
kiiltoleimu valkoinen
komeakuunlilja
komealupiini vaaleanpunainen
korallikeijunkukka
kurjenpolvi kerrottukukkainen lila
kyläkurjenpolvi
lehtoakileija 
loistosalvia 
lusikkamaksaruoho
maahumala
maahumala 'variegata' 
mehitähti
metsäkurjenpolvi 
ohotanmaruna 
palavarakkaus
patjarikko vaaleanpunainen
patjarikko valkoinen 
pikkutervakko
pioni 'sarah bernhardt'
poimulehti
punakärsämö
päivänlilja 'snow apparation' (?)
rantavehnä
rauniokilkka
rentoakankaali 
rohtosuopayrtti
rohtotädyke
rusopäivänlilja
rönsytiarella
saksankurjenmiekka
saniainen
sammalleimu valkoinen
sammalleimu lila 
sinikuunlilja
siankärsämö
sininata
sormustinkukka 
suikeroalpi
sulkaneilikka
suomentatar
syysleimu pinkki
särkynytsydän vaaleanpunainen
tarha-alpi
tarhaillakko
tarhakäenkaali 
tarhasyysvuokko
tulppaani
turkestaninmaksaruoho
törmäkukka
töyhtöangervo
valkomaksaruoho
valkotähkä
valkotäpläimikkä 
verikurjenpolvi 'album'
verikurjenpolvi 'hempukka'
verikurjenpolvi 'tiny monster'
viiruhelpi
vuohennokka
värililja 'mapira'


Ja paljon mahtuisi lisää. Taidankin tehdä tästä ihan oman sivunsa tuonne yläpalkkiin ja täydentää sitä mukaa, kun hankin lisää perennoja. Voin täältä itsekin tarvittaessa tarkistella, mitä minulla jo pitäisi olla. 

perjantai 21. elokuuta 2015

Kiekuva hormonihirviö

Monelle kukolle tyypillinen aggressiivinen käytös ei ole minulle mikään uusi juttu, ja siksi olenkin tarkkaillut kukkomme käytöstä alusta saakka. Keväällä, kun kukko oli vielä pahainen, haparoiva teinipoika, se oli hyvinkin nöyrä kaveri. Nyt siitä on kuitenkin tullut aikuinen, ja sen huomaa!


Kanojen kokoisesta ruipelosta on kasvanut muhkea mörisijä, jonka äänikin on madaltunut hurjasti. Kannuksen tyngät ovat alkaneet kasvaa koipiin. Kiekumisessakaan ei ole enää mitään, mille voisi nauraa, vaan se on ihan oikeaa kiekumista, joka muuten kuuluu myös! Kiekuessaan kukko kasvaa entisestään, kun se ylväänä venyttää kaulaansa kohti korkeuksia.


Kanoista tämä kukko on oppinut huolehtimaan hienosti, ja jos kanat alkuun nauroivatkin sen ulos yhteisestä kopista ja ahdistivat sen nurkkaan, on valta vaihtunut nyt täysin. 


Se on nyt kukko, joka komentaa, kutsuu syömään ja ilmoittaa lähestyvästä vaarasta. Kovaa hommaa tuo kukkona olo, kun on kaikesta vastuussa yksin.


Mutta jos on rankka työ, niin on rankat huvitkin. Alkuun tämä rankka huvi oli kanojen kosiskelua, siipi maassa kanan kiertämistä ja uhittelua. Samoihin aikoihin lapset alkoivat valitaa, etteivät uskalla mennä ulos, koska kukko juoksee perässä. En sitä aluksi ottanut tosissani, koska lapset itse olivat opettaneet koko lauman juoksemaan herkkujen toivossa perässään, ja sitä paljon tapahtuikin. Kerran kuitenkin onnistuin näkemään ikkunasta, miten kukko tosiaan lähti viisivuotiaamme perään juoksemaan ja nokkaisi nilkkaan.



Sen jälkeen piti vakavissaan alkaa pitämään tätä isottelijaa silmällä. Ja kyllä, se tosiaan oli aloittanut perässä juoksemisen ja lasten uhkailun. Suurimman osan ajasta se touhuaa kanojen kanssa ihan omiaan eikä välitä ihmisistä tuon taivaallista, mutta yksikin nokkaisu on silti liikaa. 



Tulipa sitten sekin päivä hyvin pian, että kukko erehtyi minunkin perääni juoksemaan ja nokkaisemaan pohkeesta. Isottelija sai hyvin spontaanin huitaisun nokialaisesta ja perääntyi ilmateitse samantien, mutta eihän tuollainen hormonihirviö kerrasta opi. Puolisokin, joka on varmasti meistä se vaikuttavin, sai sen jo kertaalleen päällensä, mutta nappasikin syliin ja piti aikansa tiukassa otteessa. Kukko oli kyllä ihmeissään, enkä muista että olisi sen jälkeen kenenkään päälle tullut, mutta arvaamaton ja uhkaava käytös on ennallaan, enkä sitä kauan ala katselemaan.Ylemmäs hyppiessään kukko voi saada pahaa jälkeä aikaan lasten kasvoille ja pahimmassa tapauksessa silmille, vaikkei sillä vielä kannuksia olekaan.


Aggressiivinen käytös on kukolta aika ymmärrettävää. Se vain puolustaa laumaansa - ihan kaikelta. Tuossa iässä, kun hormonit ovat vasta alkaneet hyrrätä, ne kuohuvat yli kuin tunteet teinillä, ja käytöskin on sen mukaisesti yliampuvaa. Jotkut uskovat, että iän myötä kukko rauhoittuu, jos sille näyttää napakasti kaapin paikan, mutta toiset toteavat siinä vaiheessa kukolle parhaaksi paikaksi perheen päivällispöydän. Koska lasten turvallisuuden kanssa en halua ottaa riskejä, kanat ovat joutuneet olemaan nyt enemmän häkissä, ja itsekin kuljen kanalassa joko vesikannu tai jotain kättä pitempää mukanani.



Ikävä tilanne sinänsä, mutta lähiaikoina on jonkinlainen ratkaisu kukon suhteen tehtävä. Ihan pian yöt kylmenevät, ja viemme lauman talvipaikkaansa, ja sitä ennen täytyy selvittää, haluavatko he yrittää kesyttää tätä hurjapäätä vai pääseekö se ennen sitä autuaammille orsille. Kannuksia kasvattanutta, edelleen aggressiivista kukkoa en meillä ensi kesänä katselisi joka tapauksessa, silloin riskit vahinkoon olisivat jo liian suuret.

Ps. Tosimummo laajensi reviiriään Instagramin puolelle, tervetuloa myös sinne! Instagramiin päivittelen pikaisia näpsyjä samoista teemoista kuin blogiinkin - kirpparilöytöjä, keskeneräisiä projekteja ja kaikkea sellaista, mitä ei tule koskaan esitelleeksi blogissa.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Katetta ja kauluksia

Jo keväälle haaveilemani kasvimaan teko on siirtynyt olosuhteiden pakosta syksyksi, mutta tuleehan se kesä taas vuonna 2016. Ensi keväänä päästäänkin samantien tositoimiin, kun lavatarha valmistuu tämän syksyn aikana. 

 

Keskelle takapihaa, oikein paraatipaikalle aurinkoiseen ja suojaiseen kohtaan jätimme nurmentekovaiheessa vajaan kymmenen neliön alueen ilman multaa ja nurmikonsiemeniä.


Maanantai-iltana sain siipan pihaan tuomana kukkurakärryllisen pohjaksi sopivaa katetta, ja eilen pääsin tositoimiin.


Suodatinkankaat leviteltiin kuopuksen kanssa ensimmäisenä koko systeemin alle.

 

Sitten mallailtiinkin jo lavojen sijoittelua ja kokoja, ja niissä riittääkin päänvaivaa. Koska alla oleva maa ei ole mitenkään vatupassilla tasoitettu, on työlästä saada lavankaulukset niin, etteivät ne sisältä katsottaessa näyttäisi sekalaiselta rykelmältä salmiakin muotoisia laatikoita, vaan olisivat suht suorassa. 


Ainakin toistaiseksi päädyin jättämään taakse pari korkeampaa laatikkoa ja etualalle toisinpäin matalammat, mutta saa nähdä, moneenko kertaan nämä vielä vaihtavat paikkojaan.


 Ja arvaahan sen, ketkä siellä ovat heti paikkoja tonkimassa, kun vapaaksi pääsevät!


Saahan sitä asetella hienosti katteet reunoille itävää nurmea vasten ja kuvitella, että siitä tule siisti reunus, jota pitkin nurmenleikkurilla ajellaan, mutta totuushan on, että meillä on tämän kesän aikana katteet vaihtaneet paikkaansa joka puolella. Puiden ja pensaiden aluset ovat paljaita, ja nurmikolla puolestaan on puoliksi maatunutta katetta joka puolella.


Mutta kyllä täytyy sanoa, että on se mahtavaa tehdä hommia pihalla, jos ei tarvitse materiaalien kanssa pihistellä. Viime viikolla puoliso haki peräkärryllisen Kekkilän multaa pihaan, ja melkein koko kärryllinen on jo tuhlattu. Nyt sain vielä tuota hirsityömaalta haettua puusilppua, ja olen urakalla uusinut katteita puiden ja pensaiden juurelle. Tästä silpusta olen myös tehnyt rajauksia istutusalueiden ja nurmikon väliin, johon on ensiksi kaivettu kunnon vallihaudat.


Se ikävä puoli tässä katemateriaalissa on (sillä oletan tämän olevan havupuuta), että se ei sovi perennojen tai kesäkukkien katteeksi sisältämiensä terpeenien ja ties minkä takia. Tietojeni mukaan puuvartiset kuitenkin tätä sietävät, joten niiden tyvet saavat tästä lisäystä entisten päälle.


Kasvimaa on hetken luovalla tauolla, kun mietin, miten lopulta sijoittelen lavat. Ja koska projekteilla on tapana laajentua, reunalle ajattelin istutella myös jotain syötäviä. Herukkapensaat olisivat se perinteisin lisä, mutta mietin myös luumu- tai päärynäpuita. Ne vain vaativat reilun kohopenkin täällä savimaalla. Joku porttikin olisi aika ihana, vaikka sille ei oikeaa tarvetta olisikaan. Niin ihastuttavia lavatarhoja on kuitenkin näkynyt esim täällä, ettei tämä minunkaan kasvimaani tule säästymään pieneltä (pieneltä?!) lisäsomistamiselta.



Säät eivät ole tänä kesänä suosineet monen muunkaan kohteen lisäksi tuota meidän kahteen kertaan kylvettyä niittyämme. Sinne on ilmestynyt tasan yksi uusi laji, joka on tuo yllä oleva keltainen pallero. Saapa nähdä, nouseeko sieltä ensi kesänä kylmäkäsittelyn saaneita uutuuksia, vai onko sadevesi vienyt kaikki siemenet ojaa pitkin naapuriin.