tiistai 3. toukokuuta 2016

Noin kolmekymmentä kuvaa kesästä

Vaikka ulkona on juuri nyt jopa 15 astetta lämmintä, niin että oikein hykerryttää, on silti vaikea uskoa, että sellainen vihreys ja loisto on taas lähellä. 


Kun katsoo ruskeita kukkapenkkejä ja lehdettömiä pensaan rankoja, tuntuu, ettei ne millään voi muuttua tuollaisiksi. Kuolleet varmaan kaikki.

Jotta uskoisin itsekin, mitä on tulossa, ja muidenkin silmän iloksi, laittelen muutamia kuvia viime kesältä. Näistä tulee aina vain niin hyvä mieli, ja tuntuu, että vuosien hikinen risukkoisesta hakkuuaukeasta liikkeelle lähtenyt raivaustyö ja miljoonien kivien takia kyykkiminen on kannattanut. 









Alkavana kesänä yritän panostaa ruusuihin, ja hankkia muutaman ruusun lisää. Pohjoisen ruusut -kirjassa kerrottiin, että Ilo-puistoruusun voi kasvattaa köynnösruusuksikin, ja arvatkaa, joudunko kokeilemaan! Yksi 'Ilo' meillä jo kasvaakin, toinen on hankittava. 



Sinänsä tämä ruusurakkaus on hullun hommaa, sillä meidän pihan savinen, routiva maaperä on kaikkea muuta kuin ruusuille soveltuva, enkä uskalla tähän edes haaveilla muista kuin vaatimattomampaan maahan tyytyvistä lajeista. Mutta minkäs teet. Ne vaan on niin ihania!





Talon eteläseinustalle haluaisin löytää lisää paahdetta kestäviä lajeja, niin että se olisi ihan täynnä - vielähän se ei ole.
 









Viime kesän tapaan osa kukkaloistosta tulee siemenkylvöistä, ja ainakin yläkuvan vaaleanpunaista ruiskukkaa olen hankkinut jo lisää. Samoin paperikukkaa, joka oli tosi kaunis, ja pellavaakin ostin tuohon kylvettäväksi - ja lisää siperianunikoita, vaikka minulla onkin totuttelemista kukkien oranssiin ja keltaiseen väriin.




Se kaikki kovasti kaivattu vihreys pölähtää niin kerralla sitten, kun kasvu pääsee kunnolla vauhtiin, että siinä vaiheessa iskee vauhtisokeus. Sitä vain katselee kokonaisuutena ja nauttii, eikä huomaa enää jokaista uutta kasvua ja kukintaa. Vasta syksyn pimeydessä kuvia katselemalla tajuaa, mitä sai - ja minkä jo menetti taas.


Tosin jos kokisin yhtään voimakkaammin jokaisen uuden kukan läpi kesän, joutuisin varmaan pyörtymään monen monta kertaa kesässä. Ehkä ihan hyvä, että tähän värien ilotulitukseen tottuu.


Unikot, erityisesti pioniunikot sekä pari vuotta sitten saamani sormustinkukat ovat myös ruusujen ohella minulle erityisen rakkaita.






Piha on kaikkea muuta kuin valmis ja viimeistelty, mutta on se sellainen henkireikä, ettei kesäisin parempaa olekaan. En malttaisi koko kesänä lähteä kotoa mihinkään, ja juuri siihen vuodenaikaan pitäisi sitten luuhata pitkin maata ja reissata koko loma.




Vaikka monet puuvartiset ovat kasvussaan vielä alkutekijöissään, voin kuvitella, miltä piha tulee joskus vuosien päästä näyttämään. Siihen tulee lisää rehevyyttä ja varjopaikkoja, ja siten myös lisää uudenlaisia kasvupaikkoja. Silloin tämäkin uusiokäytössä oleva pieni kottikärryille tehty betonisilta saa sammalpinnan, kun isotuomipihlajat jättävät sen varjoonsa.



Vaikka blogissa on välillä pitempäänkin hiljaista, Instagramissa on vilkkaampaa. Se ei syrjäytä blogia, mutta toimii helppona väylänä kuvata pikapikaa juttuja, joiden bloggaamiseen ei silloin olisi aikaa. Tervetuloa sinnekin!

Ps. Kertokaapa joku jos tekstit ja kuvat eivät ole kuten pitäisi - tavoitteena minulla on aina, että kuvat on keskellä, tekstit tasattuna molemmista sivuistaan tai lyhyt teksti keskellä. Käytän yleensä Firefoxia selaimena, ja sillä teksti näkyy oikein, mutta äsken kun kokeilin Exploreria, oli tekstissä kaikenlaista pientä sanomista. 

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Bokashin ensimmäinen neliviikkoiskatsaus


Siitä on nelisen viikkoa, kun sain kauan ja hartaasti odotetut Bokashi-sankot kodarin pöydän alle. Ensimmäinen aihetta koskeva postaus löytyy täältä. Jos se on mennyt ohi, etkä tiedä, mistä tässä on kysymys, aloita lukemalla se ensimmäinen postaus.




Ensimmäinen pönttö on nyt tyhjennetty ulos, ja toinen aloittaa kaksiviikkoisen muhimisensa avaamattomana. Vaikka alkuun epäilin, että nämä hankkimani sankot ovat aivan liian pieniä kuusihenkisen perheen biojätteille, onkin käynyt ilmi, että koko on aika sopiva. Kun sankoon tungettavat tähteet kuitenkin tiivistetään aina täytön yhteydessä ja sen lisäksi niistä poistuu paljon nestettä alla olevan hanan kautta, käykin niin, että alkuun huimaa vauhtia täyttyvä sanko vetääkin aika näppärästi parin viikon biojätteet.




Siinäpä inhorealistista kuvaa kaksi viikkoa suljetussa astiassa sisätiloissa muhineesta kaalisilpusta, jota sattui jäämään päällimmäiseksi sankoon, kun sitä viimeisen kerran täytin. Mutta vaikka kuskasin pöntön ulos ennen kuin uskalsin raottaa kantta, ja hyvin varovasti nenineni lähestyin tätä näkyä, niin kas kummaa, ei se haissutkaan!




Kaali- ja muuta höttöä peittää valkoinen homeharso, ja tuoksu on kellarimainen. Tumma muru tuossa päällä on sitä EM-rouhetta. Vielä olen laittanut rouhetta yli ohjeen mukaisen määrän, joka on 1-2rkl per litra biojätteitä, mutta kun olen omin silmin todennut systeemin toimivaksi, kokeilen vähentää rouheen määrää ohjeen mukaiseksi.

Mainittakoon sen verran viimeviikoista, että olen siis täyttänyt nyt toista sankoa, ja tämä ensimmäinen on ollut kaksi viikkoa avaamattomana täytettävän sangon takana. Kauheasti on tehnyt mieli avata ja kurkkia, mutta olen malttanut mieleni. Hanasta valutettava, lannoitteeksi sopiva "bokashimehu" on haissut tosi pahalle, ja olenkin todennut, että ilmeisesti joku kerros siellä sangon alimmissa osissa on pilaantunut. Muuten sankosta ei ole tullut minkäänlaisia hajuja, edes silloin, kun nestesäiliö on ollut tyhjentämättä useamman päivän. Tämä uudempi satsi, joka nyt aloittaa kaksiviikkoisen muhimisensa, ei ole missään vaiheessa haissut samanlaiselle kuin ensimmäinen, vaan nesten tuoksu on lievästi hapan, etikkamainen. Ei ollenkaan niin kuvottava kuin ensimmäisessä.

Mutta siis tyhjennykseen. Kun olin todennut avatun sankon tuoksun olevan aika mieto, laskin hanasta loput pahanhajuiset nesteet, ja sen jälkeen kaivoin viimekesäisen multakasan keskelle kuopan, johon kippasin koko bokashiklöntin. Siitä tosiaan tulee aikalailla sankon muotoinen kakku kahdessa viikossa, ja sitä sai vähän lapiolla hajoitella pieneniin osiin. Ulkonäöltään kaikki ruuantähteet ovat edelleen ihan saman näköisiä kuin kompostiin laitettaessa - paitsi raaka lohi näytti kypsältä. Sen jälkeen lappasin multaa päälle, ja annan sen muhia tuolla sisuksissa pari viikkoa. Siinä vaiheessa päästään katsomaan, miltä satsi näyttää kuukauden vanhana, kun sen pitäisi olla valmista kasvualustaa.



Tuo nesteen valuttaminen ei ole kuulunut perheenjäsenten suosikkihetkiin lähiviikkoina. Valittavat, että koko talo haisee, ja kieltämättä tuon ensimmäisen satsin haju oli kyllä voimakas, eikä se tahtonut lähteä muovimukistakaan huuhtelemalla, vaan vaati kunnon käsintiskauksen ja vielä pesun koneessa. Uuden satsin haju ei ole ollenkaan samanlainen, eikä hanan käyttöä ole sakki edes huomannut.



Olen käyttänyt suurimman osan valutetusta bokashimehusta hyödyksi, ja kulkenut kastelukannun kanssa pitkin pihaa - joskus jopa sateessa, mikä varmaan on herättänyt ihmetystä naapureissa, jos ovat sattuneet huomaamaan. Heidän mielenrauhaansa ajatellen laskin eilen mehut rasiaan, ja jätin sen odottamaan parempia ilmoja, kun en kehdannut mennä etupihalle kastelukannun kanssa kaatosateella. Tästä viiden desin satsista saa viisikymmentä litraa ravinteikasta kasteluvettä kasveille.



Tyhjennyksen jälkeen pesin sangon puutarhaletkulla ja jätin sen ulos tuulettumaan. Pitäisikin käydä nyt nuuskimassa, onko haju yhtään lievempi. Vielä tiskaan sen sisällä ihan pesuaineella ja kuumalla vedellä ennen uutta täyttöä.




Yllättävän kivuttomasti tämän pönttöparin kanssa on sujunut. Lapset muistavat aika hyvin huolehtia biojätteensä niille kuuluvaan astiaan, ja mieskin toisinaan - muutaman kerran olen nostanut kahvisuodatinpussin sisuksineen sekajätteestä biojätteeseen ja katsonut moittivasti. Yleinen asenneilmapiiri on kuitenkin myönteinen, hetkellisestä hajusta huolimatta, ja korostan vielä, että sankojen ollessa kodinhoitohuoneen tason alla ilman operointia niistä ei ole kantautunut minkäänlaisia tuoksuja, vaikka minäkin olen niin herkkänenäinen, että voisi kuvitella neljä viikkoa vanhojen kalanroippeiden lentävän kaaressa ulos sisätiloista. Voisin jopa väittää, että tämä systeemi on tullut meille jäädäkseen! Kirsikkana kakussa nämä pöntöt saa siirtää pian ulos tilaa viemästä, sillä lämpimänä vuodenaikana sankot voivat tottakai olla yhtä hyvin ulkonakin, vaikka systeemi toimii moitteettomasti sisälläkin.

Olen korostanut lapsille systeemin etuja ja kertonut, että ihan pian saamme kasvattaa lautaselle jääneissä ruuantähteissä ja kanankoivista irrotetuissa luissa ja nahoissa perunaa ja porkkanaa, mutta tämä osuus asiasta on saanut vähän epäilevää suhtautumista osakseen. Niin puoliso kuin lapsetkin ovat hiukan nyrpisteleet ajatukselle, mutta jos muistetaan, etaikaisemmin jätevedenpuhdistamolta hakemamme multa on tehty ihmisten ulosteista, niin ei kai nuo ruuantähteet sen valossa niin paha juttu olekaan. ;)
 

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Vannapiipingviini ja pellepöksyt

Meille on muuttanut eläin!


Koululaisilla oli tänään lähestyvän vapun kunniaksi naamiaiset, ja sain toissapäivänä töihin tyttäreltä puhelun, joka kuului jotenkin näin: "Pääset äiti ompelemaan, koska päätin juuri että haluan olla perjantaina pingviini!" 


En tiennyt ennen tätä puhelua koko naamiaisista, saati että olisin varautunut ompeluhommiin, ja työkiireideni keskellä (ottaen huomioon että lapsilla on lupa soittaa töihin vain jos on tärkeää ja kiireellistä asiaa, joka ei voi odottaa) saatoin ehkä tyrmätä koko ajatuksen. "Ensinnäkään en ole lupautunut ompelemaan pingviiniasua, toisenakin voisit edes pyytää, ja kolmantenakin olen töissä, ja ois vähän kiire tässä!" 


Huomaan toimivani aina samalla tavalla. Ensiksi kiukkuinen tyrmäys - mitä joutavia, ei tässä nyt ehdi, sitten totean mielessäni että no harvoinhan nuo mitään pyytää, voishan sitä nyt kuitenkin ajatella, ja seuraavaksi ollaankin jo kangaskaupoilla. Nyt se seuraava oli tosin vasta seuraavana päivänä, sillä iltayhdeksän jälkeen, kun työpäivä loppui, on aika vähän kangaskauppoja enää auki, vaikka monen puljun aukioloajat ovatkin heittäneet häränpeffaa lähiaikoina.


Pikakaavoituksena ja -surautuksena ompelin mustasta velourista hupparin, johon lisäsin valkoisen teddykarvavatsan ja huppuun silmät sekä nokan. Takahelmassa on vielä pyrstöntynkää. Instassa olin aikaisemmin nähnyt Mutturalla-Annikan ompeleman pingviinihupparin, ja se varmaan vaikutti takaraivossa, kun päädyin tähän hupparitoteutukseen. 

Jalkoihin piti ommella nokkakankaan jämästä vielä pikaräpylät. Tyttären jalka paperin päälle, sen mukaan kaava ja eikun ompelemaan. Muutama hiuslaskos päällikappaleessa sai lärpyttimiin lisää räpyläfiilistä. Flunssaisena, kauheassa päänsäryssä ja väsyneenä en jaksanut alkaa väsäämään kunnolla jalkaan istuvaa mallia, vaan surautin pohjan ja päällisen samanlaisista kappaleista.


Kokonaisuus on kyhätty kokoon varsin pikaisesti, tavanomaista pienemmällä kriittisyydellä omia töitä kohtaan, mutta sen saama vastaanotto on ollut sitäkin onnellisempi. Koululaisen vappupirskeet ovat jo takana päin, ja tänään asu on kiertänyt jokaisen mukulan päällä vuorotellen. Olen saanut sylitellä ja silittää montaa suloista pingviiniä.


Pikkumies ei tilannut pingviinihupparia, mutta perushousuja senkin edestä. Vanhat on pieniä, ja polvet täynnä reikiä. Oli siis aika siirtyä kokoon 110.


Näihin yläkuvan housuihin riitti palanen turkoosia ja palanen sammalenvihreää velouria, joten yhdistin ne yksiksi kokonaisiksi housuiksi. Poika sanoo näitä pellehousuiksi, ja vaikka minä olin vähän sillä kannalla, että jos vaikka kotihousuiksi vain, niin heti seuraavana hoitopäivänä nämä oli saatava jalkaan. Ja onhan ne lopulta ihan hauskat, vaikka onkin pellet.


Harmaat on asiallisemmat: muuten ihan perushousut, mutta polvissa on höyhenkuosista polvipaikat. Näihin menikin sitten viimeinen anopilta saatu velourpala. Nyt on kaikki lukuiset vuosien mittaan saadut velourmetrit käytetty! Monet monituiset housut niistä on ommeltukin.


Omia kangashankintoja puolestaan oli tämä vihreä palanen, johon kävi kivasti vihreän tähtitrikoon jämät. Kauan sitten pojalle ommeltu tähtipaita samasta kankaasta on tietysti näiden housujen paras kaveri.



On se vaan pienestä kiinni. Perushousut on ihan eri näköiset, kun niihin surauttaa vähän jotain pientä ekstraa. Aina ei tarvitse tehdä näyttäviä taskuja tai muuta erikoista.


Seuraavaksi paneudutaankin vähän sotkuisempaan asiaan, vaikka sisäsiistiin tosin. Tänään oli nimittäin ensimmäisen, kaksi viikkoa muhineen Bokashi-pöntön tyhjennyspäivä. Jee! Raporttia rapsahtelloo, kunhan ehdin sitä tekemään. Pysykää luvulla!

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Ensimmäinen pihakierros vm. 2016

Ja minä kun luulin, ettei pihassa viherrä vielä muu kuin narsissi-istutuksen katteena ollut sammal - joka sekään ei kyllä enää kovin vihreältä näytä.  


Lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti, ettei asia ollutkaan ihan niin harmaalla tolalla.


Tontin nurkilta siirtämäni poimulehti työntää jo uusia lehtiä! Lamoherukasta puhumattakaan. Se on aina puhkeamassa lehteen, kun toinen puoli pihasta on vielä lumen alla.


Yleisilme on kyllä kellertävän ruskea edelleen, mutta tarvitaan vain muutama lämmin päivä, niin johan alkaa maisema muuttumaan. Huomatkaa kuvassa myös lasten oma maja - metsä on paras leikkipaikka jo ainakin toisessa polvessa!


Etupihan isossa kukkapenkissä rapaperi aikoo nousta talviuniltaan. Minulla oli jalo aikomus siirtää se takapihan hyötytarhan kupeeseen kasvamaan, jotta samalla saisin lisää tilaa kukkapenkkiin, mutta saapa nähdä, miten puutarhurin käy.  Jos se ehtii kovin isoksi ennen kuin ilmat lämpenevät, en taida kehdata enää ryhtyä siirtopuuhiin. Siitä, mikä on oikea ajankohta moisen siirtelylle, ei minulle ole harmainta aavistusta.


Perennoista kevätesikko on jo kovasti tulossa läpi edellisvuoden jäänteiden. Samoin jättilaukka, tuo mukamas pituuskasvusta yli-innostunut tulppaaniksi luulemani kaunokainen, joka paljastui jättilaukaksi vasta ihmeteltyäni "tulppaanin" pitkiä kukkavarsia viime keväänä täällä blogissa. Nähtyäni sitten kuvan jättilaukasta muistin, että olinkin joskus aikaisempina vuosina istuttanut sellaisen sipuleita maahan, mutta unohtanut sitten tyystin koko laukat.



Takapihalla kevätvuohenjuuri on herännyt. 

 

Etupiha on vielä varsin ankea ilmestys.



Palelevana kesäihmisenä en mene ulos kukkapenkkejäni siivoilemaan, ennen kuin kykynen tekemään sen puutarhahanskat kuivina. Inhoan kylmää, märkää maata. Hinku ulos on kyllä mieletön.
 


Ja täten kirjoitettakoon itselleni muistiin tämäkin vanha viisaus, joka piti olla itsestäänselvyys: suojaa aina omenapuut talveksi!




Liekö työhajamielisyyden syytä vai mitä tässä osoittelisi, mutta ensimmäistä kertaa unohdin perheomenapuumme talvisuojauksen. Kuorethan siitä katosi talven aikana, ja osa oksistakin. Ei paljon ollut kevätleikkauksen tarvetta. Epäilen, elääkö koko puu enää syksyyn.

Syreenit ovat kuitenkin kasvamaan päin, vaikka latvuksen on tästäkin joku tyyppi napsinut. Samoin lehtiä tekee jo Marski-mustaherukka, isotuomipihlajat ja lumipalloheisi.






Oli siellä hyhmäisessä lumisateessa sittenkin jotain vihreää jo.