keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kaavoituskokeiluja

Kokeilin paria mielessä pyörinyttä ideaa, ja nytpä tietää senkin, miltä nuo ideat näyttävät valmiina vaatteena. Vähän on vielä viilaamisen tarvetta kaavoissa, mutta noin kokeilukappaleiksi ihan mukiinmeneviä lopputuloksia.

 

Ensimmäinen juttu oli tämä sifonkihelma, joka näkyisi päällikankaan alta. Muuntelin peruspuseron kaavaa keskeltä poikki ja levensin helmakappaleita. Sifonkihelma on suora, päällisen helma on kaareva.



Tämä on tällainen hiukkasen siistimpään menoon suunniteltu tamine. Saa nähdä tuleeko kuinka paljon käyttöä. Huivin ostin joskus kirpparilta, kun sattui sopivasti hivelemään silmää.


Sifonkihelma oli aika kinkkinen ommeltava, kun lähteehän se purkautumaan kun vain luvan antaisi. Ja vaikkei antaisikaan. Ompelin sivusaumat pussille, jotta se pysyisi kurissa. Helmassa on vain kaksinkertainen käänne, vaikka mietin rullapäärmettäkin. Laiskuus iski, enkä jaksanut alkaa säätämään konetta rullapäärmeelle (siihenhän olisi mennyt ainakin puoli minuuttia).


Kankaat tuohon teokseen on Eurokankaasta ostettu, paloista molemmat. Tuon vihertävän kankaan pinta on niin ihanan pehmoinen, ettei tullut mieleenkään kokeilla, mille nurja puoli tuntuu, ja niinhän se elämä yllätti, että valmista puseroa päälle vetäessä totesin, että nyt muuten pistelee. Että saapa nähdä, pystyykö tätä koskaan edes käyttämään.

Toinen kaavakokeilu on samaa perua kuin aikaisemmin luirusta neuloksesta ompelemani tunika. Meinasin linkittää sen tähän, mutta mitä hyötyä, kun ei siinäkään postauksessa ole kuvan kuvaa.


Hommasin tuollaisen kuvausapulaisenkin joku viikko sitten, kun töissä poistettiin käytöstä torsoja, ja tietysti heti kyselin, liikenisikö niistä uskolliselle työntekijälle jokunen. On huomattavasti helpompaa kuvata paikallaan pysyvää torsoa kuin itseään etälaukaisijan avulla. Kokoerokaan ei ole valtava, tosin torson vyötärö on nälkiintyneen tasolla, ja käsien puuttuessa vaatteen istuvuus ei ole ihan ihmiseen verrattavissa.


Tämän kotimekon idea on tuossa pitsikuviotrikookappaleessa, jonka löysin tilkkulaatikosta ja halusin välttämättä käyttää johonkin, koska ajattelin sen olevan ainutlaatuinen palanen. No, tänään huomasin, että sitä samaista trikoota myydään Ikasyrillä nytkin.


No hyvä niin, siinä saattaisi hyvinkin olla tulevan kesän suosikkimekkokangas. Kun vain saisi ratkaistuksi mieleisimmän mallin. Nämä jättitaskutunikat saavat nyt kuitenkin hetkeksi väistyä sivuun. Kavennan kaavasta hiukan tuota pääntietä ennen kuin unohdan sen olevan turhan leveä, ja siirryn sen jälkeen toisenlaisiin haasteisiin.


Ja se kuvaongelma - se on edelleen selvittämättä. Tuskin selviääkään. Lukemattomia tunteja olen asian kanssa painiskellut, ja lievästi sanottuna olen sekaisin. Muutama kysymys minulla olisi esittää, kertokoot tietonsa joku, jos suinkin osaa vastata. 

1) mikä ero on google kuvilla ja picasan verkkoalbumilla, ja miksi kuvia on molemmissa? Eri kuvat? Kun lähetän kuvia Picasa-ohjelmasta verkkoon, ne menevät Google kuviin. Miksi ei Picasan albumiin? Ja miksi ne joskus aikaisemmin ovat menneet sinne, ihan pyytämättä?
2) muutin kaikki picasa-albumien kuvat julkisiksi, ja silti osa kuvista näkyy täällä, osa ei. MIKSI! 
3) ehkä tämä tekniikka ei enää ole mummoja varten, alan tulla siihen lopputulokseen.
4) pitäisi teettää paperikuvat

Eipä minulla muuta.

tiistai 2. helmikuuta 2016

Kaulurikasa tositarpeeseen


Jos esiintyy perheessämme parittomuutta villasukissa, niin kaulureissa esiintyykin olemattomuutta. Joka ainoa kaulan suojaukseen tarkoitettu rinkula on teillä tietymättömillä, kun joku tekee lähtöä pulkkamäkeen, päivähoitoon tai muuten vain pihalle palelemaan.


Siitä suivaantuneena surautin eilen kasan pikakaulureita, kahdesta kappaleesta saumurireunoin. Asiansa ajavat, ja kenelle tahansa muksulle mahtuvat. 


Kaava oli Ottobren numerosta 4/15, ja koko taisi olla joku 5-8 vuotta tai sinne päin. Melkeinhän nuo mahtuvat siihen ikähaarukkaan kaikki (mitä nyt kaksi neljästä ei  mahdu). No, päät ainakin ovat aika lähelle saman kokoisia, niin että sama ympärysmitta kaulurissa meni kaikkien pään yli. Ja silti se on nuorimmaisellekin näin hyvin istuva.


Yläreunaan ompelin käänteen peitetikillä, alareuna on tosiaan ainostaan saumurilla vetäisty. Hyvä ja toimivan oloinen malli, ja kokonaan ilman turhia saumoja!


Kiitos kiireisten aamulähtöjemme ja kaiken muunkin arkemme helpottamisesta, Ottobre! 

perjantai 29. tammikuuta 2016

Eripariparit ja parit luistinkassit

Iltapäiväkerhon ohjaaja oli huomauttanut tyttärelle koulussa eriparivillasukista. 
 

Tytär oli siihen napakasti todennut, etteivät ne ole eriparit, vaan tarkoituksella erilaiset, koska äitistä on tylsää tehdä monta samanlaista sukkaa. Ajattelin jatkaa teemaa ja tehdä muutaman saman kokoisen villasukan lisää, samoilla langoilla, jotta aina löytyisi kaksi toisiinsa mätsäävää villasukkaa, eikä yhdestä kadoksissa olevasta tarvitsisi nostaa mahdotonta porua. Yhteen raitavarsi, toiseen raitaterä. Ja niin edelleen.


Vihreä teema jatkuu luistinkasseissa. Talossa on kolme nappulaa, jotka kuljettavat kouluun tai eskariin luistimia tykötarpeineen, ja ainakin eskarista esitettiin toivomus kangaskassista kuljetusvälineenä. 

Sellaisia surauteltiin kiireesti, kankaana kaikenlaisia joutavia, joita sattui kaapista löytymään. Esikoinen ihastui leveävakoiseen samettiin ja sen myös sai. Kassiin mahtuu helposti luistimet, suojat, kypärä, pyyhe terien kuivaamista varten ja ohut pipo kypärän alla pidettäväksi.



Levensin pohjaa ompelemalla nurkat näin.


Eskarilaiselle valikoitui kaapista toinen vihreä käyttöä vaille jäänyt lahjoitusvakosametti, mutta sellaisenaan se ei olisi varsin prinsessahenkistä neitiä miellyttänyt. Kun reunaan lisättiin leveä pitsi, suupielet levisivät samantien korvia kohti.



Minkälaisilla terillä teidän lapsenne muuten nykyään luistelevat? Olen yrittänyt lapsilta udella, minkälaiset luistimet koulukavereilla on, mutta molempia terämalleja tuntuu olevan yhtä paljon. Minun aikaani ne perinteiset valkeat kaunoluistimet olivat vähän nolot, varsinkin yläastevuosina, mutta nyt nekin tuntuvat olevan aivan katu-uskottavat. Vai onko se vain pienen kyläkoulun ihanuutta, ettei tehdä eroa kaunoluistinten ja hokkareiden välille? 

Ps. viimeisen vuoden ajan kuvat ovat edelleen kadoksissa. Muutaman kuvan latasin edellisiin postauksiin ihan testimielessä alusta asti takaisin, mutta sitä tuskin ryhdyn tekemään koko vuoden ajalle. Harmitukseni on suunnaton, koska ilman kuvia moni laatimani ompeluohje on turha. Tämän postauksen kuvien pitäisi nyt näkyä normaalisti kaikille, mutta jollei niin ole, kerrottehan sen minulle!

torstai 28. tammikuuta 2016

Kuvaitku

We have a problem.



Näkyykö tuo kuva nyt teille normaalisti? Entä aikaisempien postausten kuvat? Ongelman laatuhan on sellainen, että tyttären älypuhelin on napannut kaiken blogini kuvasisällön omaan galleriaansa, mikä ei suinkaan ole toivottavaa. Yrittäessäni poistaa niitä sieltä, olen räplännyt läpi googleplussat ja picasawebalbumit ja kaiken sekä puhelimesta että tietokoneelta, mutten keksi, mikä ongelmaan auttaisi. Sen sijaan olen jollain toimillani saanut kuvat pois blogistani - ainakin minulle näkyy nyt kuvien paikalla pelkkä kielletyn ajosuunnan merkki. Voi nykyaika ja synkronointi sentään! Kukahan osaisi auttaa? Sekin jo auttaisi, jos kulkiessanne viitsisitte huikata, näettekö kuvat tästä tai aiemmista postauksista normaalisti. Kiitos!

Muoks. Taas olen tunnin-pari viettänyt koneella, mutta ongelma on edelleen ratkaisematta. Jostain kumman syystä kuvat puuttuvat noin vuoden ajalta, ja viime vuoden helmikuusta taaksepäin kuvat löytyvät oikeilta paikoiltaan. Nyt on kyllä hyvin lähellä että kiukuspäissäni poistan koko blogin, googletilin, picasan ja kaiken mikä liittyy jotenkin googleen.

Muoks nro 2: Tässä olen taas tunnin-kaksi käyttänyt arvokasta vapaa-aikaani koneella istuen, sillä lopputuloksella, että olen saanut tämänkin postauksen kuvan katoamaan, samoin otsikon alla ollut neulatyynykuva hävisi. Sen latasin jo uudestaan vanhalle paikalleen - ähäskutti, google. Onneksi sentään kuvanlataus toimii normaalisti, uusia blogikirjoituksia voin siis jatkossakin tehdä aivan kuten ennenkin. Vuoden kuvat vain ovat nyt jossain, ja tilalla on kielletyn ajosuunnan merkkejä. Tosi hauskaa.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Se on ihan oikeasti sininen!

Meidän talossa ei ole näkynyt tosi tosi moneen vuoteen mitään sinistä sisustusasiaa. Ei tekstiilejä, huonekaluja, astioita, ei kertakaikkiaan mitään. Sain väristä yliannostuksen kymmenisen vuotta sitten, kun remppasimme silloisen kerrostalokämppämme, ja makuuhuoneesta tuli totaalisininen. Muutenkin kaikki sisustukseni oli pitkään sinistä, koska se nyt sattui olemaan lempivärini (ei muuten ole enää).




Mutta mitäs nyt! Olohuoneen kevätmatto on sininen. Ihan rehellinen sininen! No sentään siinä on raitoja. 



Sitä en tiedä, miten tälle käy sitten, kun olosuhteiden pakosta valkoinen sohva vaihdetaan taas harmaaksi, mutta ainakin valkoisen sohvan ajan tämä miellyttää silmää nyt ihan erityisen paljon. Ehkä värit palaavat taas mummelssoninkin elämään kaikkien niiden valkoisen, pellavan, harmaan, greigen ja mudan sävyisten vuosien jälkeen.


Vaikka hyvältä ne pellavat ja kaikki muutkin näyttävän edelleen. Niistä tuskin pääsenkään koskaan. En haluaisikaan. Ja mustakin on mausteena edelleen ihana!




Onhan tuo olohuone sellainen sillisalaatti, ei se ainakaan ole orjallisesti minkään muun kuin oman tyylinsä edustaja. Mutta meille se on juuri sellainen kuin pitää, kodin näköinen.




Jos rakentaisimme nyt uudestaan, saattaisin valita enemmän väriä seinillekin. En edelleenkään ihan vallattomasti mitä tahansa, mutta ehkä jotain vanhaa vihreää jonnekin, kukkakuvioisia tapetteja, kenties värillisiä listoja tai peiliovia. Vanhan talon henkeä.




Kaakeliuunin teettäisin edelleen, vaikka ihan samanlaisena kuin tämän. Se on kaunis, helppo käyttää, vetää hyvin ja varaa lämpöä ihanasti. Jos jotain pitäisi muuttaa, syventäisin ja leventäisin hiukan tulipesää. Tämä meidän lämmönlähteemme on muokattu versio Uuniseppien Harmoniasta.




Alareunan rikkoutuneeseen muotokaakeliin älkäätten kiinnittäkö huomiotanne. Siinä on mallattuna paikalleen uusi kaakeli, mutta se on vielä kiinnittämättä. Minä itse tiputin viime syksynä kaakelin päälle painavan, paksun klapin, ja lopputuloksen näette tässä. Eläköön kotivakuutus. Laastijauhosäkki nököttää uunin päällä muurausta odottamassa. Oikea arki on läsnä kuvissa, kun ei turhia stailaile.




Yläkuvien laatikkopöytä palasi evakkomatkan jälkeen kotiinsa, kun sisko muutti lähiseudulta vähän kauemmille seuduille ja palautti kaupunkivierailulla olleen pöytämme. Rautasänky lähti sen tieltä ullakolle, jotta koko talo ei ala muistuttaa huonekalukauppaa. Turha mainiakaan, miten uneksin päivittäin tuplamäärästä neliöitä.


Mutta sinisestä matostahan minun piti jorista. Se on Kodin1:stä tilattu, ja koska sen nimi on Lempi, ei siitä voi olla pitämättä. Siinä on mukavasti kotoista räsymattofiilistä, valoisaa kesää ja pehmeää tuntua jalan alla. Se on vain niin mutkattoman kodikas näky raitoineen ja nyppylöineen!




Pari päivää onkin mennyt sujuvasti kiikkutuolista käsin mattoa ihastellessa, sillä viisaudenhampaan poiston jälkimainingeissa en ole uskaltanut kauheasti riehua. Istumapuuhana parasta on neulominen ja virkkaaminen, ja jotain valmistakin on siinä istuessa syntynyt.


Mutta koska ajattelin esitellä nyt vain tuon maton, en esittele neulomuksia. Hyvää viikonlopun loppua ja valoisia talvipäiviä kaikille!