maanantai 26. tammikuuta 2015

Kuuden vuoden kuvakulmat


Alussa oli suo savikko.



Me kaipailimme paikallislehdessä rakennuspaikkaa ja saimme ilmoitukseemme yhden vastauksen. Se oli tämä pusikkoinen rinne. Sen sijainti oli molempien mielestä mainio, joten kaupat tehtiin. Yläkuva on syksyltä 2008, kun olemme käyneet tonttia katsomassa.

Sitten tuli kuokka (vähän isompi kuin Jussilla) ja sen mukana urakoitsija. Tosin oli siellä se jussikin melkein yötä päivää, vaikka nimi onkin toinen. Elettiin marraskuuta 2009. Takana oli pitkä rupeama rakennuspiirustuksia, lupasotaa, papereita ja byrokratiaa. Ja kyllä, yllättävän paljon myös rahanmenoa, ennen kuin mitään näkyvää oli edes tapahtunut.

2009


Vuotta myöhemmin koti oli jo ihan eri lailla kodin näköinen, vaikka työtä oli edessä vielä enemmän kuin uskalsi tai osasi ajatella.

2010

Seuraavana, muuttovuonna, ei pihan puolella juuri tapahtunut näkyviä muutoksia, joten ulkoa ei juuri ole kuviakaan. Tämä kuva esittelee etupihaamme, jonne on käyty kaivamassa jotain hirmu tärkeitä johtoja ja myllätty samalla sammaleisten kivien alta savimaata näkyviin. Saimme pihaan laajakaistan.

2011
Ensimmäinen kesä, kun tämä talo oli asutettu. Ikkunasta ei juuri kannattanutnulos pihaunelmineen katsella, varsinkaan, kun kesä oli niin sateinen, että upottavaan saviliejuun ei ollut mitään asiaa suurilla koneilla. Syksyllä jouduimme toteamaan, että katsotaanpa tätä sitten ensi kesänä.

2012

Seuraavana kesänä riitti työilmoja, kuumia ja kuivia, mutta kiviä oli pihassa lopulta niin paljon, että kesä vierähti niitä siirrellessä. Työtä riitti, mutta niin riitti asennettakin. Farmarini painoi palkkatyönsä ohessa pihatöissä iltamyöhään ja lähti taas aamulla seitsemäksi töihin. Huh niitä aikoja! Talon viimeistely jäi hetkeksi sivuun, jotta saisimme pihaan edes hiukan pihan tuntua. Se tuntu olikin yllättävän tiukassa.

2013

Vihdoin koitti viime kesä, ja loppukesästä vuosien työ alkoi näkymään tuloksina. Kivet oli suurelta osin saatu paikalleen, etupihan nurmi kylvetty, ajettu savimaalle kuutioittain multaa ja hiekkaa, kaivettu salaojat, pengerretty viettävää pihaa suurilla kivillä, kerätty kärrykaupalla pikkukiviä ja puunpaloja nurmenpohjasta, ja tehty ties mitä kaikkea. Ja hetkittäin maltoimme jo nauttia valmiistakin, juoden kahvia kelapöydän ääressä ulkosalla.

2014

Jos se ei niin suomalaisiin tapoihin kuulukaan, niin toteanpa silti olevani ylpeä tästä kaikesta. Me teimme sen, ja teemme vastedeskin! Seuraavana kesänä edessä on ainakin niityn kylväminen pihan ja tien väliin jäävälle kaistaleelle, takapihan nurmenkylvö ja istutukset, terassi, lisää istutuksia, ja kenties autotallikin.



Kyllä projektit pitävät mielen virkeänä, jos joskus uuvuttavatkin. Toisinaan olisi mukava asua valmiissa ja todeta, että kaikki on tehty, mutta miten minusta tuntuu, ettei niin tule koskaan olemaan? Aina on jotain, ja jos ei ole, sitä jotain kyllä keksitään. Ehkä se on luonnevika.

torstai 22. tammikuuta 2015

Terveiset kulmakaapista

Melkein vuosi sitten löysin pitkään kaipailemani Ikean Alve-kulmakaapin aikaisemman pienen atk-kaapin tilalle. Näitä Alven kulmamalleja ei enää ole Ikealla myynnissä, joten oli pidettävä silmällä käytetyn tavaran markkinoita.


Kaappi on isoksi osaksi kokopuuta, mutta tuo mäntyinen väri ei ole koskaan oikein miellyttänyt omaa silmää, joten oli ryhdyttävä välittömästi maalaustoimiin.

netistä napattu kuva

Maalaus pääsi hyvään vauhtiin ja kaapin runko-osa saatiin käyttöön maaliskuussa, mutta sitten aloitin työt. Kaappiprojekti jäi niille sijoilleen, ovet ja hyllyt lojuivat melkein vuoden keskeneräisinä seinää vasten ja hankaloittivat jokaista imuroimiskertaa niin, että vieläkin ihmettelen, miksen tehnyt asialle mitään. Olisihan sitä nyt jossain välissä ehtinyt, oli töissä tai ei!


rungon sävynä tikkurilan Laasti, peileissä Vulkaniitti

Viime viikolla kuitenkin katkesi kamelilta selkä ja päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Työt ovat pelkkä tekosyy, puhisin itselleni ja kaivoin telan ja maalit uudestaan esiin. Lapset vähän nostelivat kulmakarvojaan, kun joutuivat syömään iltapalansa keittiön lattialla (pöytä oli täynnä kuivumassa olevia, maalattuja kaapin osia). Oli se kuitenkin vaivan arvoista, sillä nyt on kotikonttori vihdoin käyttövalmis!


Ennen joulua heitin edellisen atk-tuolin ulkoruokintaan ja hankin tilalle uuden. Tämä on Kodin1:n seniorituoli Aino. Juuri sopivan kokoinen ja näköinen tähän tarkoitukseen!


Vanhat matkalaukut toimivat entiseen malliin paperisäilöinä, pitäen sisällään huojuvat pinot kaikenlaista säilytettävää työsopimuksista palkkakuitteihin.


Pienihän tämä kammarimme on, vain reilut kymmenen neliötä, mutta kyllä tänne kaikki tarpeellinen kuitenkin mahtuu. Aina saa haaveilla isommasta, mutta tälläkin pärjää.


Seuraava haaveeni tämän huoneen suhteen on poistaa yöpöytien koreista kankaat ja maalata mattaharmaalla spraylla nuo korit. Kunhan nyt saataisiin ensiksi maalausilmoja!



tämä komistus muutti kaapin päälle koristeeksi

Olo on tyytyväinen, kun melkein vuoden verran keskeneräisenä lojunut suhteellisen suurikokoinen ja näkyvä projekti on päätöksessään. Isompia nuppeja vielä kaipailisin kaappiin, kun noista alkuperäisistä on hankala saada edes otetta niiden mitättömän koon takia. Mutta muuten kammari on paraatikunnossa, jess!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Pieniä ja vähän suurempia iloja



Mitä ihmettä! Meidän keittiössämme ei kovin usein tuore leipä tuoksu tai yleiskone hurise, mutta nyt niin on tapahtunut jo kahdesti viikon sisään.




Viime viikolla leivoin kuopuksemme sanojen mukaan "maailman palhaita tänkylöitä" (jota rohkenen epäillä) ja viikonloppuna keittiössä tuoksui porkkanapiirakka. Syynä moiseen on tämä OBH Nordican Herqules-yleiskone, joka toteuttaa kaksi pitkäaikaista toivetta: suuri leivontakulho ilman keskeltä nousevia vispilänpidikeulokkeita sekä mahdollisuus pyörittää konetta ilman kantta. Tämä piti ostaa, kun kerran(kin) halvalla sai!




Myönnetään, sisälläni asuu pieni välineurheilija. Kyllähän reipas emäntä vaivaisi tänkylätaikinan käsinkin, ja porkkanapiirakkaakin voisi vallan hyvin leipoa tavallisella käsivatkulilla, mutta onhan se nyt ihan eri hauskaa tällaisella! Siippa kommentoi koneen retroa ulkonäköä "20 vuotta auringossa kellastuneeksi", ja lähellehän se arvio osuukin. Hieno se on minusta silti, tai juuri siksi!




Pääasiallinen tavoitteeni koneen suhteen on leipoa silloin tällöin tuoretta leipää, koska itse tehty vain on niin hyvää.  
Ja nyt ne parhaat leipäreseptit jakoon, jookos?

Muuten alkuvuosi on elelty aika hiljaisissa merkeissä vapaa-ajan suhteen, työ on melkeinpä ainoa harrastukseni vielä tovin. Sen ohessa olen ilahduttanut itseäni erinäisillä edullisilla löydöillä ja todennut taas, että muutaman euron esineellä voi ihminen tuntea itsensä onnelliseksi yllättävän pitkään. Humoristisesti voisinkin väittää, että jos raha ei tuokaan onnea, niin sen käyttäminen saattaa tuodakin.


kynttilänjalka 5e, musta kukkaruukku vielä vähemmän, alla oleva liina 2,5e




Poikien huoneessa on kotoisen sotkuista, kuten aina (paitsi silloin kun siivoan), mutta tykkään silti sen huoneen verhosta, joka on Elloksen alesta, hinta noin 6 euroa.




Nämä kauniit tyynyliinat puolestaan maksoivat euron kipaleelta (nämä löytyivät jostakin halpakaupan sekalaisesta lajitelmasta), joten niistäkään ei itseään tarvinnut kipeäksi maksaa. Ja silti ovat niiin kauniita! En ole raaskinut käyttää näitä edes nukkumiseen, vaan ovat koristeena päiväpeiton päällä.




Viimekertaiselta kirpparivisiitiltä löytyi muuten vielä tämä ihana kulho, joka jäi aikaisemmin esittelemättä.



Tuossa on vanhaa kunnon opetustaulufiilistä, ja sen lisäksi se on juuri sopivan kokoinen litralle jäätelöä. Onkin se ollut ahkerassa käytössä (tosin tähän on pakko huomauttaa, että jäätelöä siinä ei ole ollut kertaakaan, kukkakaalia jo useamman kerran)!

No entäs se koulusta ja hoidosta palaavien märkähanska-ongelma sitten... molemmilla ulko-ovilla pitäisi olla oma kuivatusteline, mutta sini-kelta-punaista muovihärveliä en kertakaikkiaan tähän tuulikaappiin huoli, olkoon kuinka pinnallista ja turhamaista tahansa. Metallinen sai muuttoluvan heti kun sen ostoksilla ollessani huomasin - hintalaatusuhde on erinomainen ja ulkonäkö suorastaan kaunis. 

Teline on Halpa-Hallista, muistaakseni 4,95e


Näin on taas yhden höperön arkea sulostutettu useammalla pikkujutulla, joissa on paitsi suloisia turhakkeita, myös tarve-esineitä. Tarve-esineistöön kuuluvat meillä nykyään myös kynttilänjalat, sillä vuodenvaihteesta lähtien sähköjen pätkiminen on ollut epätavallisen tavallista. Toivokaamme että puista vihdoin pois sulanut lumi olisi parantanut tilannetta ja saisimme jatkossa pitää sähkövalomme. Kynttilänvalo on hyvällä tavalla tunnelmallista vain niin kauan, kun se on vapaaehtoista.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Peitetikkitaisto, 444 vastaan 009

Kaksi kaverusta sulassa sovussa samalla ompelupöydällä.. vai ovatkohan? Elna 444 tuli nimittäin kylään haastaakseen Bernina 009:n paikan tällä pöydällä - molemmat tähän eivät pysyvästi mahdu. Yritän kuitenkin olla mahdollisimman puolueeton, vaikka toinen koneista onkin omani, ja mielelläni sitä ylivoimaisesti parempana pitäisin.


Ja kuinkas taistossa lopulta kävi? Se selvinnee tässä postauksessa, vaikkakaan minulla ei ole tarjota ihan yksiselitteistä vastausta.


Ensimmäisenä voisi sanoa sanasen ulkoisista avuista. Elna näyttää ompelukoneelta, Bernina saumurilta. Elna on iso ja mölyinen, Bernina pienempi ja hiljaisempi. Elnan ääni tosiaan on Bertsaan tottuneelle hätkäyttävä kokemus, mutta liekö osuutensa laatikosta nostetun koneen uudenkarheudella. Kovaäänisemmäksi se varmasti silti jää, vaikka kuinka sisäänajaisi ja öljyäisi.


Paininjalka muistuttaa paininjalkaa kummassakin, sillä erotuksella, että Elnassa (vas.) tallukka on yksiosainen, Berninassa on nuo loistavat "sukset", joilla kanttauksen ommel on helppo kohdistaa oikein.
kuvissa vasemmalla elna, oikealla bernina

Lankojen pujotus on aika vastaava molemmissa, tosin vasemmissa kuvissa olevat Elnan langanpujotusreiät saivat otsalle muutaman lisäkurtun, kun taas Berninassa mitään ei tarvitse pujotella umpireiän läpi. Toisaalta Berninan siepparilangan pujotus on konstikkaampi, sillä lanka kulkee koneen takaa ja sivulta siepparille. Kannatan siis lämpimästi lankojen solmimista ja vetämistä koko helahoidon läpi, oli kyseessä kumpi kone tahansa!




Minähän olen ommellut peitetikin aina ilman kääntäjiä ja muita apulaitteita, eli nämä käyttökokemukset ovat molemmista ilman niitä. Ensiksi kokeilin fiilistellä ihan vaatteita ommellen, ja tein metrin mittaiselle kuopuksellemme housut ja paidan, johon käytin konetta monipuolisesti - vain ketjutikki jäi kokeilematta.


Kone tekee sen mitä lupaakin, ja aikaisempaan Janomen testaukseen verrattuna yllätyin positiivisesti, sillä kahden päivän intensiivisellä ompelulla kone teki ainoastaan yhden hyppytikin! En hidastellut saumojen kohdalla enkä muutenkaan varonut, ajelin vain ihan kuten omalla bertsallanikin teen. Jälki on siistiä ja Elna tuntui luotettavalta kaverilta.



Hauskaa tässä koneessa on se, että neulanpaikkoja on kolme, jolloin valittavana on erilaisia variaatioita kanttauksiin ja koristetikkauksiin. Bertsan kahdella neulalla ommellaan joko yhdenlaista peitetikkiä tai sitten ommellaan ketjutikkiä yhdellä neulalla. Aikuisten vaatteita ommellessa tykkäisin tuosta kaksineulaisesta mallista (vasen ja keskineula paikallaan), jota käytin tuohon yläkuvan pääntien kanttaukseen.


Helma on ommeltu kahdella reunimmaisella neulalla, jolloin tikkausten väliin jää melko suurikin väli, kun keskeltä puuttuu se kolmas neula.Taskun reunojen tikkaukset on tietysti ommeltu peitetikin alapuolta oikeana puolena käyttäen.


Vaatteidenompelutestin jälkeen nostin molemmat koneet pöydälle vieretysten ja aloitin varsinaisen vertailun. Koska peitetikkiä käytetään, tai ainakin minä käytän, enimmäkseen resorikanttauksiin ja helmakäänteisiin, oli niitä oleellisinta testailla. Pistin Bertsaan pinkit langat ja Elnaan vihreät ja tein samat jutut molemmilla. 

No tässä Elna hurisee vielä valkeilla langoilla, jos ihan tarkkoja ollaan..

Tässä on käsivaralla tehty resorikanttaus:

Molemmilla se onnistuu, kumpikin vetää hyvin ja tekee siistin jäljen, tosin tässä lankojen värivalinta on Elnalle edullisempi. Bertsa taas kerää pisteet paininjalastaan, jossa tosiaan on nuo "sukset", jotka tekevät ompeleen kohdistamisesta monin verroin helpompaa. Elnalla ommellessa on tunne, että täytyy vähän tuurilla ommella sinne päin. Neulojen paikkoja osoittavat väkäset ovat ainoa apu kohdistamisessa. Kanttauksen työnjäljestä voi silti päätellä, että onnistuu se niinkin, ja siihenkin varmaan tottuisi. 
bertsan erinomainen jousi-suksi-paininjalka!

Helmakäänteet tavalliseen puuvilla-elastaanitrikooseen onnistuivat molemmilla.



Mutta tämän jälkeen kokeilin ommella kuvitteellista helmakäännettä paitaan, jossa on saumurilla ommellut sivusaumat, ja koneen täytyy ylittää saumanvarat. Nyt on annettava omalle Bertsalleni pyyhkeitä siitä, että saumanvarat siirtyvät nurjalla puolella ihan minne sattuu (vasen alakuva)! Elna pitää saumat kasassa kuten kuuluukin. Peiliinkin toki kannattaa (ja pitää) katsoa - en ehtinyt ajanpuutteen vuoksi niitä parhaita säätöjä tässä molemmista koneista etsimään, vaan vedin kaikki samoilla keskiverto-oletusäädöillä ja katsoin, mitä siitä seuraa. 


Berninan kanssa on alusta saakka kuitenkin ollut suurin haaste ohuiden kankaiden syöttymisessä, ja tällaisissa tilanteissa sen juuri huomaa. Konetta joutuu käskemään ja kangasta ohjaamaan eri tavalla kuin Elnalla, joka vetää kankaan juuri niin kuin pitääkin. Mietin sitäkin, voiko Bertsan syöttämisongelma johtua juuri tuosta suksipaininjalasta, vai kuvittelenko vain? Pitäisi irrottaa se paikaltaan ja tutkailla pohjaa. Voiko olla, että syöttäjät eivät pääse käsiksi ohueen kankaaseen samalla tavalla kuin yksiosaisessa, tasapohjaisessa paimninjalassa? Mene ja tiedä, tämä oli vain amatöörimäinen arvaus ja saattoi mennä ihan umpimetsään.


Paksuun, kolminkerroin taiteltuun collegeen puolestaan kumpikin kone pystyvät yhtä hyvin, ja varsinkin tässä yllätyin siitä, ettei Elna tehnyt yhtään hyppytikkiä.



 Se, missä Elna vie pisteet kuusi-nolla, on viskoositrikoon helmakäänne.



Ongelma voi osittain olla ompelukoneen edessä istuvassa hepussakin, mutta toisaalta, Elnalla se heppu sai noin siistin käänteen, ja Bertsalla se ei edes normaalitilanteessa juuri yritä. Myönnän, tässä Elna on ehdottomasti parempi!

Kokeilin vielä ohjekirjan mukaisia ohuen, joustavan kankaan hienosäätöjä Berninaan ja ompelin uuden helmakäänteen, mutta vaikka käänteen kiertäminen jäi pois ja jälki on siistimpää, millin mittaisesta tikistä näette, että ohuen kankaan syöttäminen on tosiaan Berninalle haasteellista. Tikinpituus oli kuitenkin molempiin koneisiin asetettu samaksi. Onko muilla tällaista ongelmaa, vai onko minun koneellani asennevamma?



Molemmista koneista löytyi muuten yksi ulkoinen seikka, joka toisesta puuttuu ja jota kaipaisi ainakin toisinaan. Elnassa se on vapaavarsi.




Tosin ihmettelen hieman tätä vapaavartta, sillä se nimittäin loppuu juuri ennen paininjalan reunaa, jolloin renkaana ommeltava työ, jollaista varten koko vapaavarsi on kehitetty, ei mahdu asettumaan paininjalan kohdalle vaan se vetää koko ajan vasemmalle. Outoa. Eikö koneeseen olisi saanut tehdyksi senttiä syvempää vapaavartta, jolloin se tosiaan olisi se, miksi sitä sanotaan? Pikkulasten hihalle tämä vapaavarsi on liian paksu, joten ainakin tuollaisessa metrin mittaisen tenavan vaatteessa hihansuun kanttaus on ehdottomasti ommeltava tasona. Ymmärrän toki senkin, ettei vapaavartta ihan millimittaan voi pienentää, sillä sen sisällähän sieppari työtään tekee ja edestakaisin heiluu.

Bertsan hyvä ominaisuus on puolestaan mittaviivat työtasossa. Helmakäännettä ommellessa olen tottunut seuraamaan tasoon merkittyjä viivoja, jotka puuttuvat Elnasta kokonaan. Jos Elna olisi oma, joutuisin varmaan merkkaamaan siihen maalarinteipillä tai tussiviivalla tavallisimmat käyttämäni helmakäänteen leveydet. Olisi kotoisampi olo.


Ja vielä yksi asia - ja se on ompelun lopettaminen. Kun haluaa lopettaa ompelun keskelle työtä, tai vaikka työn reunaankin, täytyy joka koneessa pyöräyttää käsipyörää johonkin suuntaan tai tehdä missä mitäkin, jotta siepparilanka vapautuu vedettäväksi paininjalan alta niin pitkälle, että langat saa tarvittaessa vetäistyksi solmuun. Berninassa tämä siepparilangan vapauttaminen hoituu käsipyörää kahteen suuntaan ohjekirjan mukaan pyöräyttämällä, sen oppi kertakokeilulla, eikä siinä ole koskaan ollut ongelmia. Elnan kanssa en ollut ihan yhtä nopea oppija. Ohjekirjan mukaan neulat pitää vain pyöräyttää yläasentoon käsipyörästä, jota pyöritetään aina itseen päin. Sen jälkeen nostetaan paininjalka ja vedetään neulalankoihin löysyyttä, jolloin työn voi vetää pois paininjalan alta. Mutta kun näin tein, siepparilanka tuli milloin mitenkin monella lenkillä sieltä koneen sisuksista, ja lankojen katkaisun jälkeen liikoja lenkkejä sai vedellä pois oikeiden lankojen joukosta. Sain kyllä testikonetta palauttaessani pikaisen sanallisen ohjeen siihen, miten tässä kannattaisi tämä toimenpide suorittaa, mutta kysynpä teiltäkin moisen koneen omistajat, miten te sen teette, ja onnistuuko se aina, vaikka silmät kiinni?

Ja nyt onkin lopputuomion aika. Tuomioni on, että kumpikaan ei yksinään ole toista parempi, vaan molemmissa on hyviä puolia, joita yhdistelemällä saisi varmaan pöydälleen sen täydelllisen koneen. Kuka alkaisi kehittelemään? Molempien koneiden huonot puolet pois ja hyvät samaan kuoreen. Ostan sen masiinan heti.

Ja kun koneista päästiin puhumaan, kerrotaan vielä, että laiskana säätöjen värkkääjänä ja testaajana otan mielelläni vastaan vinkkiä Berninan täydellisistä säädöistä. Tosin niistäkin on sellaista kokemusta, että se mikä toimii Bertalla, ei Bertsalla toimikaan. Toivottavasti tästä epävirallisesta ja lahjomattoman mummon tekemästä vertailusta kuitenkin olisi iloa tai hyötyä sille, joka harkitsee parhaillaan konevalintaansa. Käsittääkseni Elna on hinnaltaan edullisempi kuin Bernina, mutta pitkässä käytössä pieni hintaero ei ehkä ole se tärkein valintakriteeri.

Tähän testiin mummoa ei ole lahjottu, mutta Elna oli lainassa Kone-Minnasta. Kiitokset Kyöstille lainasta!
 

lauantai 10. tammikuuta 2015

Muutama soma löytö

Viikko sitten sunnuntaina oli kova hinku päästä käymään kirpparilla pitkästä aikaa, eikä se turha reissu ollutkaan. Paitsi mielen virkistystä hyvän ystävän seurassa, sieltä sai muutaman soman yksilön kotiinviemisiksi.

Virkkaus- ja neulelangat siirtyivät rautalankakorista pärekoriin, ja rautalankakori sai kirjoja suojiinsa.



Lasipulloja hipelsin ensiksi aikani, mutta päätin jättää ostamatta. Muutaman askelen otettuani palasin takaisin ja totesin, että enhän minä niitä tänne jätä! Ja hyvä on, etten jättänyt. Vaikka tiivisteet murenevat ja korkit olivat ruostuneet kiinni, ne koristavat keittiön avohyllyä varsin somasti, kovin jo kevättä fiilistellen.


Tästä kuljin myös ohitse, mutta palasin takaisin. Onhan noita pitsityynyliinoja, mutta ei kai niitä liikaa voi olla. Kuva piti ottaa heti, silittämättä. Älkäätten siis välittäkö taitoksista, jotka paistavat kuvasta silmiin.



Vielä piti kiertää se iso S-ryhmän kauppa kirpparin jälkeen, ja sieltä puolestaan löytyi puoleen hintaan alennettua joulukrääsää. Komeat kynttilänjalat kolmessa korkeudessa livahtivat ostoskoriin, ja koska en tahtoisi raaskia laittaa niitä nyt pois näkyviltä lainkaan, mietin niiden mustaksi malaaamista kokonaan. Olisivat ympärivuotinen ilo, ei pelkästään joulun aikainen.



Kaiken kaikkiaan hyvä reissu. Milloin mennään taas?