sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kuormalavoilla koreasti n:o II

Pari vuotta sitten tein kuormalavoista olohuoneeseen sohvapöydän, mutta koska naisella on oikeus muuttaa mieltään, myin sen seuraavana kesänä seuraavalle sisustajalle. Tykkäsin pöydästä rosoineen kyllä edelleen, mutta vaihtelu virkistää. Sitä paitsi lavapöydän poistuttua olohuoneemme tuntui kasvaneen muutaman neliön lisää tilaa. Pitkään sohvapöydän virkaa toimittivat meillä erinäiset arkut, mutta niin vain alkoi taas kesällä kuormalavakasa pistämään silmiin ihan erityisellä tavalla.

Vanhan sanonnan mukaan hiiret hyppivät pöydällä, kun kissa on poissa, ja meillä se tarkoittaa sitä, että kun talon taidokkaampi nikkaroitsija poistuu hetkeksi lomailemaan kotomaisemista eräjorpakkoon pyssynsä kanssa, alkaa rouvan sahakäsi kutisemaan.


Eilen jo viestitse varoitin, että siippa saa alkaa henkisesti varautumaan uuteen huonekaluun, ja tänään varoitin kuormalavakasan huvenneen hiukan. Tyyneen tapaansa mies totesi, että lienee hankittava uusia (niitä tarvitaan meillä kuution kokoisten klapisäkkien alustoiksi).



Tämänkertainen sohvapöytä on puolet pienempi kuin edellinen,  ja väri on aikaisemman harmaanvalkoisen sijasta tummanpuhuva.



Sekoittelin pintakäsittelyyn käyttämäni cocktailin ruskeasta puuöljystä ja Liberonin Vanhanaikaisesta viimeistelystä, joka lienee samaa ainetta kuin uuden näköinen pullo nimeltä "Antiikkipatina".


Tykkään aina vain tästä voimakkaasti värjäytyneestä patinapinnasta, jonka tuossa Liberonin aineessa oleva bitumi aiheuttaa. Samalla myrkyllähän on käsitelty muun muassa meidän ruokapöytämme.


Joskus haluaisin vielä katsella ihan käsittelemätöntä lavapöytää olohuoneessamme, mutta siinä on se ongelma, että lavat pitäisi sahata valmiiksi jo syksyllä, ja pöydän saisi käytöönsä vasta keväällä. Sahatut päät ovat nimittäin harmillisesti keltaisia, vaikka muu lava olisikin harmaantunut kauniisti. Ja jos nyt sahaan lavat valmiiksi kevättä varten, ne menevät takuulla hukkaan, kun en tietenkään haluaisi sellaista enää. La donna e mobile. Naiseni häilyväinen.


Sitä paitsi sellaisenaan käytettäviin lavoihin pitäisi saada lisää rosoa. Olisi suostuteltava puoliso mönkijän rattiin lava perässään ajelemaan pitkin kivikoita...

   
Renkaat on tällä kertaa Biltemasta, kääntymätöntä ja jarrutonta mallia. Vähän tuli kalliimmaksi kuin nuo aikaisemmat ikeat, mutta mallista tykkään enemmän, ja siitä, että näissä on enemmän kokoa.



Kyllä yksi ylimääräinen vapaapäivä silloin tällöin tekeekin gutaa. Heti alkaa luovuus kukkia, eikä pikkuinen sairastelu haittaa, kun oikein kovasti innostuttaa kaikenlainen tekeminen. Tosin tähän nyt ei suurta luovuutta tarvinnut käyttää, kun lavapöytäidea on jo vanha ja kulahtanut, mutta olipahan ainakin hauskaa! 

perjantai 19. syyskuuta 2014

Kuormalavaromantiikkaa

Viikonloppu - ja viikonloppukukat. Vähän flunssaa ja kipeitä keuhkoja, mutta silti hyvä fiilis.

 

Vuosien ajan olen odotellut, että saisin tehdä jouluisia, keväisiä, kesäisiä ja syksyisiä asetelmia ulkoportaille tulijoita ja omaa väkeä ilahduttamaan - materiaalia niihin kaikkiin löytyy nurkista, kunhan vain on, mihin niitä asettelisi! No, ne kauan odotetut portaat loistavat edelleen poissaolollaan, mutta en enää suostunut niitä odottelemaan. Käytetäänhän kuormalavoja sisustuksessakin, joten eivätkös meidän rappusemmekin ole trendien aallonharjalla?  




Vähänhän ne koristukset ovat eksyksissä tuolla raksarojun keskellä, mutta ihan sama. Istun portaalla ja katselen pelkästään noita callunoita ja muuta romua, ja ihailen niitä. Henkiset silmälaput vain ohimoille, niin kaikki on ihan hyvin!


Kuten kenties huomasitte, ovenpielet ovat portaiden puuttumisesta huolimatta valkaistuneet. Kesken on vielä tuo oven päällinen, mutta ikkunat alkavat näyttää jo naulankantojen maalausta vaille valmiilta!
 




Pieni hyppy ojan yli, ja callunoiden juurelle sai somasti vihreyttä sammalmatosta, joka ei lasten "taikametsästä" heti kesken lopukaan.



Portaissa sellainen uudempi puuaines ilahduttaisi, mutta sisätiloihin aloin jälleen pitkän tauon jälkeen työstämään harmaantuneesta ja pinttyneestä kasasta kuormalavakoristusta. 


Juuriharjapesun jälkeen pintaan jäi kivasti tummaa "patinaa", vaikka osa puusta vaaleni huimasti. Tämä projekti jatkuu toivon mukaan huomenna, kun lavat ovat kuivuneet pesun jäljiltä.



Kirpparillekin uskaltauduin vapaapäivän kunniaksi heti aamusta. Vähän kyllä kadutti siinä vaiheessa koko reissu, kun nuorimmaisemme rymäytti painavan, kaappia vasten kumollaan olevan koulutaulupinon päälleen ja huusi äitiä säikähtäneenä, takaraivo lattiassa.


Säikähdyksellä onneksi selvittiin, eikä koulutauluillekaan käynyt pahasti, joten en päässyt ostamaan niitä kaikkia. Vanhan, kaltoinkohdellun laatikon kuitenkin ostin.



Sillekin on erinäisiä visioita olemassa, mutta ehkä palaamme niihin myöhemmin kuvien kera. Mukavaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Ompelukonetta ostamassa?

Melko usein minulta kysellään, minkälaisia vinkkejä antaisin ompelukonetta ostavalle. Ajattelin, että ehkä nuo vinkit kannattaisi jakaa yleisesti kaikille, vaikka nämä ovatkin vain yhden ompelevan ihmisen ajatuksia siitä, mikä konetta valitessa on tärkeää.



Ajattelen tätä kirjoittaessani nyt lähinnä teitä, jotka olette päättäneet aloittaa ompeluharrastuksen ja mietitte, minkälainen kone olisi viisainta hankkia. Luonnollisestikaan sijoitukseen ei haluaisi käyttää kovin isoja rahakasoja, koska ei tiedä, jatkuuko innostus, mutta haluttaisi kuitenkin päästä kokeilemaan. Jos konetta ei ole mahdollista saada lainaksi, ja joka tapauksessa joutuu ostoksille, mitä silloin kannattaisi keskittyä koneissa vertailemaan?  

Merkkeihin en tässä ota kantaa, koska jokaisella on omat suosikkinsa, ja jos yksi merkki olisi oikeasti ylitse muiden, ei muita varmaan valmistettaisikaan. Omat koneeni ovat kuitenkin kaikki Berninaa, ja niihin olen kyllä tyytyväinen. Olen omistanut myös Husqvarnan, ja ommellut sillä tyytyväisenä useiden vuosien ajan, mutta muista merkeistä ei ole omakohtaisia kokemuksia (teollisuuskoneista en tässä nyt puhu ollenkaan).





Helppo ja nopea ratkaisu olisi varmaan se marketeissa myytävä satasen peruskone, valkoinen ja sievä. Niihin en kuitenkaan ihan välttämättä kajoaisi. Ilman mitään sponsorointia kannatan ehdottomasti enemmän ompelukoneliikkeeseen kipittämistä ja siellä olevien valikoimien vertailua. Ja koska nyt ollaan ostamassa pienellä budjetilla hyvää konetta, järkevin vaihtoehto on kävellä käytettyjen koneiden nurkkaukseen.


Moni ei edes tiedä, että käytetyille koneille myönnetään usein liikkeessä takuu, joskus jopa useiden vuosien mittainen. Käytetyt, myytävät koneet on liikkeessä tarkastettu ja huollettu, joten ostaminen on turvallisempaa kuin yksityiseltä. Se satasen markettivalkoinen olisi tietysti soma ulkonäöltään ja kevyt kantaa kotiin, mutta keveys onkin ompelukoneissa vain pahaksi. Mitä kevyempi kone, sitä heppoisempi ja muovisempi se on, ja sitä enemmän se hyppii pöydällä ommellessa. Ennemmin kannattaa sietää ruskeaa 80- tai 90-luvun konetta, jossa valkoiset osat ovat jo kellastuneet, mutta sisus on rautaa, joka kestää.

Mihin ominaisuuksiin sitten pitäisi kiinnittää huomiota painon lisäksi? Sitä voi olla hankala ajatella, jos ompelu on harrastuksena entuudestaan tuntematon. Usein halpiskoneita markkinoidaan hurjalla ommelmäärällä, mutta oikeastihan ommellessa ei useinkaan tarvita kuin muutamaa perusommelta - suoraa, siksakia ja saumurin puuttuessa jonkinlaista huolittelevaa jousto-ommelta. Lukuisille koristeompeleille en siis antaisi suurta painoarvoa valinnassa. Tärkeämpää on, että koneesta löytyy muutamia oleellisia säätömahdollisuuksia.


Yhtenä oleellisimmista pidän paininjalan puristuksen säätömahdollisuutta. Vaikka olisi minkälainen ammattilainen, ei kaikkiin materiaaleihin voi saada täydellistä ompelujälkeä yhdellä ainoalla puristuksella, vaan sitä on säädettävä materiaalien mukaan. Trikoolle hyvin pieni puristus, tai sauma aaltoilee rumasti, farkulle isompi jne.

Toinen tärkeä säätö on alalangan kireys. Omassa koneessani on metallinen puolakotelo, ja säätö on mahdollista ruuvia kääntämällä.


Jos ompelee kaksoisneulalla, täydellisen ompeleen saa vain, jos alalankaa löysää hiukan. Liian kireällä alalangalla kaksoisneulaompeleesta tulee nurjalta puolelta siksakin sijaan suora, jolloin ommel ei jousta ja t-paidoissa helmaompeleet ratkeilevat. Ohuita voileeverhoja ommellessa taas on saatava sekä ylä- että alalankaa löysemmälle, ettei ommel vedä kangasta kurttuun.

Kaksoisneulaan ja trikoo-ompeluun liittyen varmista myös, että koneessa on paikka kahdelle ylälangalle. Mahdollisuuksien mukaan, ja jos aikoo ommella trikoota, kannattaa myös kokeilla, että kaksoisneula toimii testaamassasi koneessa.



Liikkeissä on yleensä mahdollisuus myös kokeilla koneita, ja saada samalla henkilökohtaista opastusta koneen käyttöön. Kannattaa kokeilla, saako langat näppärästi pujotetuksi (kun ompelee farkkuja ja vaihtaa joka välissä ompelulangan oranssiin tikkauslankaan, tämän tärkeys korostuu), miten päin alalanka tulee asettaa puolakoteloon, ompeleeko kone kaikkia materiaaleja moitteettomasti jne. Kannattaa siis ottaa koneostoksille mukaan koetilkkuja, ja kokeilla, miten kone selviää eri paksuisista materiaaleista. Mikä tahansa kone (toivottavasti ainakin) ompelee perus-lakanakankaan vahvuiseen materiaalin siistin sauman, mutta haastavimpia ovat ääripaksut ja -ohuet materiaalit. Usein myös ompelukoneliikkeistä löytyy kangaspaloja kokeilua varten.

Ompelualueen kunnollinen valaistus on toki myös hyvä ominaisuus, joskin sen puuttumista voi kompensoida kohdistettavalla pöytävalolla.


Polvinostin on väline, jota ei ehkä osaa kaivata, mutta jos sitä kerran pääsee käyttämään, paluuta aikaan ilman nostinta ei ole. Polvinostimella siis nostetaan paininjalkaa, jolloin molemmat kädet jäävät vapaaksi. Erityisesti applikoidessa tästä on suuresti iloa, mutta itse en ompele koneellani pienintäkään työtä ilman polvinostinta. Se on käytössä aina. Polvinostimen ainoa huono puoli on se, ettei sitä ole saatavilla moneenkaan koneeseen, eikä varsinkaan edullisempiin. Silti minun olisi pakko mainita se, koska itselleni se on niin tärkeä kapistus!


Uudemmissa koneissa on aika selkeästi merkittynä näytössä kaikki oleelliset säädöt. Vanhemmissa koneissa olen joskus törmännyt siihenkin, että koneen kyljessä on erilaisia kiekkoja, joissa on numeroita, mutta missään ei mainita, mitä mistäkin säädetään. Jos koneen mukana ei tule käyttöohjekirjaa, kannattaa selvittää kiekkojen tarkoitukset tarkkaan myyjältä.


Pähkinän kuoressa: jos käytössä on muutama satanen, osta mieluummin käytetty kuin uusi. Koneissa perusominaisuudet pysyvät samoina, joten vanha hyvin huollettu kone kykenee samaan kuin uusikin, tuossa hintaluokassa parempaankin. Mitä painavampi kone, sitä enemmän se sisältää metalliosia, eli on kestävämpi kuin muovinen. Kaupan päälle se pysyy ommellessa vielä pöydälläkin, kun paino pitää sen paikallaan. Perussäädöt (ylälangan kiristys, tikin pituuden ja leveyden säätö) löytyvät jokaisesta koneesta, mutta kiinnitä huomiota paininjalan puristukseen ja alalangan kireyden säätöön. Konetta, josta niitä ei löydy, en ostaisi. 

Koska mikään ei tapa alkanutta innostusta tehokkaammin kuin kehno kone, toivoisin jokaisen löytävän itselleen luotettavan masiinan, josta parhaimmillaan tulee melkein ystävä. Oikein huollettuna laadukas kone toimii luotettavasti vuosikymmeniä, ja siihen sijoitettu summa maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin hyvän harrastuksen tuoman hyvinvoinnin muodossa. Kaupanpäällisinä taidot kehittyvät joka ompelukerralla, tuotoksista syntyvää iloa unohtamatta. 

Mitä te muut painottaisitte koneen valinnassa? Kerro ihmeessä ajatuksesi kommenttikenttään! Kommentoineiden kesken arvotaan tosimummomainen käsivarsineulatyyny. Toivoisin myös ajatuksia siitä, onko tuo nykyinen kommentointimahdollisuus aikaisempaa parempi. Ennen piti olla kirjautuneena google-tunnuksilla jotta pystyi kommentoimaan. Nyt kommentin voi jättää kuka tahansa, mutta käytössä on sanavahvistus. Se on ärsyttävä, minä tiedän, mutta ilman sitä blogi täyttyy roskapostirobottien roskaviesteistä.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Ei mitään valmista (?)


Kesä alkaa olla taputeltu, mutta tekemisen suhteen tuntuu, että kaikki on vähän kesken. Lasten kanssa olemme joutohetkinä ja vapaa-aamuina ennen iltavuoroja maalailleet leikkimökkiä. Sehän ostettiin meille huhtikuussa perinteisen punaisena, ja tottakai mökki piti saada talon väreihin.




Ennen maalausta mökki nostettiin kaivurin avustuksella oikealle paikalleen, sitä varten tehdyn perustuksen päälle. Eipä nyt routa kallistele tätäkään piskuista majaa! Kuten kuvasta näkyy, katto on myös hinkattu puhtaaksi ja kaipaa maalia suojakseen. On kuulemma jonkin sortin asbestikatto - ei hyvä. Jospa se kuitenkin pitäisi mökin kuivana sisältä. Viisivuotias harakkamme nimittäin ilmoitti jo muuttavansa ensi kesänä omaan mökkiinsä asumaan (ei kuulemma haittaa, vaikka ei ole vessaa, koska voi käydä meidän vessassa)!


Ovi pitää vielä irrottaa, maalata ja vaihtaa kahvat. Kuistin penkit revin irti maalauksen ajaksi, ja pian nekin saadaan paikalleen, sillä maali kuivui jo. Kuistin lattian lapset saivat öljytä itse, ja lopputulos on kieltämättä vähän sen näköinenkin. Hieno se on.


Mökin ympärille kasvava nurmi on vielä siemensäkissä. Toivottavasti löytää kuitenkin maahan vielä ennen talven tuloa. Pääasia ja suuri ilon aihe on, että etupiha alkaa muistuttaa ihmisten pihaa!


Kaksi vuotta sitten nikkaroimani istutuspöytä on harmaantunut somasti. Se nojaa pihan ainoaan suurempaan puuhun sopivaa nojausseinää odotellessaan. Pitäisi rakentaa sellainen seinä. Kukahan tästä joutaisi.


Ompelut pääsivät jo muutaman vaatekappaleen voimin hyvään alkuun kun saimme hetkeksi syyssateita, mutta kuten näkyy, ilmat paranivat taas. Tavataan myöhemmin syksyllä, Bertsat ja Bertat!





Poika ehti kuitenkin saada yhdet jämäpalahousut. Hyvät kuulemma on, kun niissä on traktoreita.


Kirppikseltä löysin tänään pussillisen puisia lankarullia, jotka oli pakko tuoda kotiin. Ja tietysti ihan vain puolien vuoksi, sillä noihin vanhoihin lankoihin en enää luota. Mukava, että joku kuitenkin hoksasi myydä niitä.



Minä kun en ole oikein syysihmisiä, palelen jatkuvasti ja väsyn pimeään, niin päätin olla jo sen verran aikuinen, että märkiä jalkoja en loskakelillä enää siedä. Kyllä lämpimät ja kuivat jalat ilmalla kuin ilmalla on kolmekymppisen etuoikeus, vai mitä! Nyt on sitten hankittuna kumpparit, joilla kehtaa lompostella kaupassakäynnit ja kaikki tarvittavat julkiset näyttäytymiset, jotka osuvat olemaan sateisina räntäpäivinä.


Villasukan varsikin voi ihan reilusti vilkkua varren päällä, ei haittaa. 



Ihan ykkös-eniten olisin tahtonut harmaita tähtikumppareita, jollaiset ystävä oli itselleen hankkinut, mutta tietenkään niitä ei enää ollut. Onneksi nämäkin sopivat sisustukseen, ja vaikka olen hiukan yrittänyt rajoittaa kaikenlaisten ihanien tekstikuosien tulvimista kotiimme viime aikoina, niin nämä tulivat silti. Onkohan muuten tosimummon äitimummollakin samanlaiset? Näyttävät niin kovin tutuilta.

Tulis nyt se sadepäiväkin.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Pupupaita ja muita pikateoksia

Ajanpuute syö luovuuden, ja sen hetken, jonka ehtii ompelukoneiden ääreen istahtamaan, käyttää pikaisiin perusompeluksiin. Onneksi maailma on täynnä niin suloisia kankaita, etteivät ne kikkailuja kaipaakaan. 


Kuopuksen ikioma turvalelu on pieni lerppainen pupu, ja siksipä tämä paitakin sai suuren suosion osakseen, sillä siinähän on pupuja!


Tyttö puolestaan on kallellaan kaikkeen pinkkiin, mutta kelpuuttaa sentään ruskeaakin, ainakin pinkin lisukkeena. 


Tein toisen hihan yksivärisenä, jotta ei aivan luultaisi kaupan tätien ompelemaksi paidaksi.


Eräästä mainiosta antiikkikaupasta nappasin viikko sitten mukaani kaikenlaista pientä, mm. tämän suuuren hakaneulan.



Korunteossa olin jo huhtikuussa, mutta onpa jäänyt sekin kertomatta. Keväisellä pääkaupunkireissullani ostin askartelulliikkeistä korutarpeita, ja illalla jalkoja lepuuttessani muutin niitä koruiksi. Olipa tyttärille tuliaisia, kun viikonlopun jälkeen oli aika palata kotiin.


Taktiikka tällaisen korun tekemiseen on superyksinkertainen, mutta ideaa en keksinyt itse, vaan nappasin sen äitimummon valmiskorusta. Solmu, helmi, solmu ja taas helmi. Siinäpä se. Lopputulos on yllättävän hauska.

Olen lajitellut ullakolta tavaraa kirppikselle säkkitolkulla, ja ullakolla kolutessani huomasin nämäkin kirpparilta mukaan aikoinaan napatut sandaalit, jotka menin ostamaan sovittamatta. Nepä olivatkin käyttämättömät ja uudenveroiset siksi, ettei niitä voi ensinkään käyttää. Malli on jalalle niin hankala, ettei minunkaan kapealestinen koipeni näihin mennyt.

Nappasin sakset käteeni ja leikkasin nätit nahkaremmit irti. Molemmat tyttäret saivat nahkarannekkeet kukkakoristein. Kiinnittimenä toimii ruskea kam-neppi, jonka kiinnitykseen meni ehkä noin puoli minuuttia. Ei siis kovin aikaavievää tuunausta!




Ehkä teen vielä loppukengistäkin koristeet, idea on jo mielessä.