keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Pikatunika


Alunperin minun piti tehdä harmaa mekko, koska ihastuin töissä yksiin harmaasävyisiin kuvioleggareihin, joille ajattelin tehdä yläosan, mutta jotenkin alkoi tuntua kankaidenleikkuuvaiheessa siltä, etten teekään mekkoa. En ole pitänyt ainoatakaan mekkoa koko kesänä, vaan kulkenut shortseissa ja topeissa. Onneksi tällainen mielenmuutos on helppo toteuttaa. Tarvitsi ainoastaan tarkistaa mekoksi alunperin piirtämäni kaavan helma tunikalle sopivaksi.

Olkasaumoihin ja rinnan alle kiinnitin miehen tädiltä vuosia sitten saatua pitsiä. Sain pitsejä silloin isot kasat, ja niistä on ollut paljon iloa ties vaikka missä. Niitä on käytetty paitsi vaatteisiin ja sisustusjuttuihin, myös esimerkiksi luistinkassin koristeeksi.


Pääntie on sen verran kapoinen, että uskallan kumarrella vahtimatta, mitä mistäkin näkyy, ja tässä on ne olkapitsit, tai ainakin toinen:


Tilasin kankaita.comista tosi somia höyhentrikoita yksivärisillä samansävyisillä höystettynä, ja kovasti tekisi mieli ommella niistä jo syysvaatteita. Jos sadekelejä saadaan (hetkinen, toivoinko juuri huonoa säätä??!!), niin kenties jo piankin?

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kasviksia ja vähän kankaitakin

Voisin jopa väittää, että en ole pian kymmeneen vuoteen yhtenäkään kesänä ommellut niin vähän kuin tänä kesänä. Ei ole montaa merkkiä tarvinnut sivusaumaan tällätä.



Jotain nopeaa on sentään tullut kesäkuussa tehtyä, vaikka kuvaaminen on jäänyt. Tänään nappasin kuvat parista pikkujutusta, kun sattui olemaan kamera kädessä samaan aikaan kuin tyttärellä mekko päällä. Ennen mekkoa kuitenkin kuvasin minishortsit, jotka ompelin patjaraitatyyppisestä puuvillakankaasta. Yhdeksänvuotiaan varsajalan yllä nämä ovat sievääkin sievemmät. Valkoinen pitsipaita kuuluu tietysti näiden maalaisromanttisten shortsien yläosaksi.



Ja se mekko sitten. 


Kaava on alkujaan Ottobren taannoisesta peplum-tunikasta, josta poistin hihat ja muokkasin kädentiet toppimalliin sekä pidensin helmaa ja tein sen kaksinkertaisena. Lurex-trikoon päällä on helmassa Eurokankaan palalaatikosta löytynyttä joustopitsiä.



Pitsiosa on trikoota pidempi, ja vaikka alunperin olin ajatellut laittaa pitsin trikoon alle, ei se niin päin näyttänytkään hyvältä.





Ja kun vaatteita kuvatessa oli vieressä kasvimaa, oli ihan pakko poiketa kuvaamaan sielläkin. Koska herneet.




Eikös olekin ihanan värinen kukka! Kuvittelin että herneissä on aina valkoisia kukkia, mutta ei se näköjään mikään sääntö ole. Minulla on kasvamassa yksi sokerihernelajike, ja toinen on taittoydinhernettä. Yläkuvan kukat nähtyäni päätin, että ensi kesänä kasvatan hernettä koristeköynnöksenäkin. Voimakaskasvuinen, rehevä, helppo, ja tekee vielä herneitä syötäväksi. Loistoköynnös siis!




Nauhaporkkanat kasvavat hyvin tiuhassa, ja jos eivät olisi olleet valmiiksi nauhassa sopivin kylvövälein, olisin ryhtynyt varmaan jo harventamaan. Mutta uskon siemenpussia, enkä harvenna.




Ja kaaliakin tulee! Parsaa ja kukkaa. Joko tuo parsakaali pitäisi syödä, aikooko se avautua?






On tämä kasvatuspuuha niin lystiä! Hyvin pian vain tulee tarve kasvihuoneelle, kun tuntuu, että kurkut, tomaatit ja paprikat olisi hyvä päästä kasvattelemaan säältä suojassa. Tämän talon pihaan en raaskisi investoida kasvihuonetta, kun ei tiedä miten kauan tässä asustellaan, mutta joskus, joskus vielä! Jos kaikki haaveet toteutuisivat, kasvihuoneessani olisi rustiikkinen purkutiilialaosa, ja yläosassa valkoiset puupuitteet ja ruutuikkunoin.




Siinäpä teille vielä soma vaaleanpunainen ruiskukkanen. Minulla on kolme neljäsosaa kesälomasta pidetty, ja viimeisen viikon aika ja paikka kokonaan avoin. Loman jälkeen oli mukava palata töihinkin vaihteeksi. Mukavaa alkanutta viikkoa lomalaisille ja työläisille!

Ps. Tämä tympeä bloggeri heittää taas kuvani vasemmalle reunalle, eikä suostu siirtämään niitä millään vippaskonstilla, ja lisäksi se tunkee ylimääräisiä rivivälejä kuvien ja tekstien väliin. I.N.H.O.A.N. tällaista sekapostausta, mutta minkäs teet! *kiukunpihinää*


lauantai 9. heinäkuuta 2016

Pihapalju

Muutamana kesänä on meilläkin ehditty puhallella ilmaa muovialtaisiin, ja joka kevät on jouduttu hankkimaan hajonneen tilalle uusi. Ja kylvämään nurmea siihen kuolleeseen läiskään, jonka läpi kesän nurmikon päällä ollut uima-allas on aiheuttanut. Ei enää.



Huomasin alkukesästä yhdessä pihassa rautaromukasan, joka oli pakko päästä katsomaan lähemmin. Yhtenä iltana poikkesin sitten ovelle kyselemään, jotta saisikos teidän romuja katsella lähempää. Vähän hitaasti sieltä katsottiin vastaan, mutta lupa heltisi, ja seuraavana päivänä pääsinkin peräkärryn kanssa noutokeikalle.


Tärkein löytö oli tämä tielle asti näkynyt komea musta allas, jonka pelkäsin milloin tahansa katoavan sieltä, koska kyllähän nyt joku muukin on sen huomannut. Onnekseni näin ei käynyt. Nyt allas nököttää leikkimökin kupeessa, ja lapset ovat jo hakeneet sieltä helpotusta helteeseen monet kerrat.


Poppius-ruusun ehdin jo ennen altaan löytymistä keväällä siirtää kiven kupeeseen kasvamaan, enkä raaskinut sitä enää uudestaan alkaa siirtelemään. Koetan pitää sen aisoissa leikkaamalla, jotta se ei kasvaisi liian liki altaassa lilluvia lapsia. Ruusun juurelle ja altaan alle kylvän rauniokilkkaa pitämään ei-toivotut kasvit kurissa.



Allas ja sen eteen asetellut puuritilät kasaavat kivasti leikkimökin ja tuon suuren kiven yhdeksi kokonaisuudeksi. Kuistin reunalla on lasten monenkirjava kesäkukkapenkki, johon neidit saivat ihan itse valita istutettavat kukat. Kiven reunalle on kasvamassa valkotäpläimikkää. Ja kiven takaa kurkistaa lasten oma pottulaari, jossa kasvaa muutama siemenperuna. Katsotaan, maistuuko itse kasvatetut potut paremmalle kuin äidin kasvattamat!


Ajatuksissa on hankkia tuohon vielä hyönteisharso, joka pitää kylpyveden puhtaana. Lisäksi maalaamaton kohta ammeen päädyssä pitää tietysti maalata, samoin puuritilöiden alta paistava suodatinkangas odottaa siistimistä. Vähän vaiheessa siis on vielä, mutta käytössä jo hyvinkin!

Leikkimökin seinälle kiinnitettiin vielä pieni hanapönttö, josta on helppo lirauttaa pikkuriikkiseen lasten kastelukannuun kukkienkasteluvettä. 



Nyt vain odotellaan helteitä, jotta lapset pääsisivät taas pulikoimaan!

torstai 7. heinäkuuta 2016

Kasvun kohinaa kuunnellessa

Viikon poissaolon jälkeen oli ihanaa päästä kotiin. 
 

Heinäkuun alku on ollut kostea ja lämmin, kasvuvauhdista päätellen. 



Peruna ja ruusupapu ovat täyttäneet laarinsa niin, ettei maata juuri näy. Mietin jo, joudunko harventamaan perunaa, jotta saisin tyvet mullatuksi. Ruusupapu näyttää kasvavan iloisesti kaksimetrisen verkkonsa yli.






Tomaatti kukkii vasta nyt. Aika myöhäinen tapaus, saa nähdä ehditäänkö saada yhtään kypsää tomaattia tästä laarista.




Herneelle jätin kylväessä pihit rivivälit, ja lopputulos näyttää juuri siltä. Kanat ovat saaneet muutamia varsia, kun olen harventanut pöheikköä, ja edelleen saisi harventaa lisää. Pituuskin on hujahtanut reilummaksi kuin pussin kyljessä luvatuksi.
 


Raparperin juurelle maanpeitteeksi kylvetyt krassit ovat kasvattaneet parikymmensenttiset varret, ja nyt se näköjään kukkiikin. Enpä ole ennen nähnyt tällaistakaan, kun krassia on kasvatettu vain lyhyenä rairuohonkorvikkeena.


 

Pioni oli tietysti avannut ja melkein jo lakastuttanutkin kukkansa reissumme aikana. Ilkeästi tehty! Sentään ehdin saamaan muutaman kuvan.


 
 


Vielä on yksi kukka nuppuna, joten pääsen kuin pääsenkin seuraamaan kukan avautumista ihan vierestä.
 

Seuraava projekti odottelee jo pikkuliiterin takana. Pergolan ympärille on naapurilta jo saatu somasti sammaloituneita, vuosia maassa lojuneita purkutiiliä lattiaksi, joten nyt tarvittaisiin vain aikaa lattian toteuttamiseen. 




Humala on kasvanut edelleen hieman kituen, eikä taida siitä sen vahvemmaksi muuttuakaan, niin kauan kun se saa täyden auringonpaisteen aamusta iltaan. Sen suojaksi on kasvamassa lumipalloheisi, mutta sen kasvuvauhdilla humala saa odotella vielä vuosia varjoaan.


Soma se on näinkin, hennompana.



Etupihalle oli avautunut loman aikana kivoja väripareja.



Kaikki kesäkukat vein reissun ajaksi takapihalle varjoon ja kastelin lähtiessäni hyvin. Mikään ei ollut viikossa kuollut, päinvastoin. Kasvuvauhti on ollut hurjaa. Kukkineita kukkia ja siemenkotia sai poistaa orvokeista pitkän tovin.



Orvokki-maahumalalyhdyn takaa pilkottaa hennonvärinen angervon kukinta, ja se tulee tästä pikkupuskasta. Olen pitänyt sen leikkaamalla pikkupuumaisena, ja tykkään siitä kovasti juuri tällaisena. Juurivesoja puskee katteen läpi tämän tästä, ja mietin aina, siirränkö ne muualle vai annanko levitä tämän leveäksi pensaaksi tuohon paikalleen. Tähän asti olen siirrellyt juurivesat muualle kasvamaan. Miten sinä tekisit?




Seuraavaksi vähän reissupyykin pesua ja ruuanlaittoa, sekä kottikärryllinen kitkettävää, harvennettavaa, karsittavaa ja muuten vain pois napsittavaa. Vielä on lomaa jäljellä neljä päivää, ja siitä nautitaan kotona!

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Ruusu on uusi musta


En malta pysyä poissa tienvarresta.


 Syynä on tietysti...

... ruusut.


Kaivelin vanhoja blogikirjoituksia ja totesin, että tämä on varmaan suviruusu 'Poppius'. Vuoden ruusu 2010. Syystä. "Se on hyvin sitkeä, pakkasta, suolaisuutta, tuulta ja ravinteisuutta kestävä." Paljon se saakin kestää tien varressa kasvaessaan.


Näinä päivinä, kun pensasruusujen kukinnasta on päässyt nauttimaan ensimmäistä kertaa enemmän kuin yhden kukan verran, mottoni on vain vahvistunut: asuinpa loppuelämäni missä tahansa, ruusuja istutan varmasti. Vaikka nämäkin kukkivat vasta vähän, kun katselee nettiin laitettuja kuvia samaisista lajikkeista.


Ja silti. Pensaita ei ole vielä kymmentäkään, ja pieniäkin ne vielä ovat, mutta on niistä iloa paljon kokoaan enemmän.


Eikä se ilo aivan heti lopukaan. Suuremmaksi ehtineissä pensaissa on kymmenittäin ellei sadoittain nuppuja, ja osa vasta aloittelee ensimmäisten nuppujen kasvatusta.




Tätä Ritausmaa piti ihan käydä sekatöörien avulla etsimässä lamoherukan seasta, niin hyvin se oli peittynyt innokkaana kasvavaan maanpeittäjään. Lamoherukan seassa se oli kasvanut yllättävän suureksi jo. Taitaa olla tien varren Poppiuksen jälkeen suurikokoisin ruusupensaani.


Viime syksynä ostettu 'Ilo' on vasta pikkuruinen, mutta tekee topakasti nuppuja sekin.


Takapihalle ostin syksyllä Multasormen alesta pensasruusun, josta en löydä mitään talteen laitettua dokumenttia, ja kukatkin ovat vasta pikkuruisia nuppuja, joten toistaiseksi saan jännittää vielä, mitä tuli ostettua.


Kun tämä nyppylä sisaruksineen avautuu, saan ryhtyä jäljittämään alkuperää lehtien, kasvutavan ja kukinnon perusteella.


Ja nyt... ruususen unille. Ei sovi lomalaisenkaan aivan ranttaliksi heittää vuorokausirytmin kanssa!