maanantai 8. joulukuuta 2014

Pinnakerrossängyn paluumuutto

Ystävän hyvässä hoidossa muutaman vuoden viettänyt pinnakerrossänkymme palasi eilen kotiin reissultaan. Olemme jakaneet lapset nyt kahteen huoneeseen siten, että toinen on tyttöjen huone ja toista asuttavat pojat. Parhaiten pienten huoneiden neliöt saa hyödynnetyksi niin, että sängyt ovat pinossa. 


Pojilla on mieheni ukin nikkaroima valkoinen kerrossänky, tytöt saivat nyt tämän retron. Kesällä löytämäni rautasänky jäi tällä kertaa mööpelirallissa tyhjäksi, ja sain siitä kauan haaveilemani leposohvan olkkariin. 

 

Vaille nukkujaa jäi myös tämä alkuperäiskuntoinen vanha penkkisänky, joka toimittaa ainakin nyt toistaiseksi tyttöjen huoneessa istumapaikan virkaa. Tämä on siis päästävedettävää mallia, ja nukkumakolo löytyy irtokannen alta. Jos tässä ahtaudessa joku sängyistä menee myyntiin, se on tämä sympaattinen kaveri. 


Olohuoneessa on jo ihan joulufiilikset. Pehmoista, lämmintä, vähän punaista.




Tilasin Ellokselta klassiset raitaverhot olohuoneeseen, mutta kyllä harmittaa, kun kalliit verhot ovat ihan vinot! Pitäisi ryhtyä lyhennyspuuhiin, mutta ei oikein innosta, kun toista reunaa saa lyhentää viisi senttiä ja toista kolmekymmentä. Pidän silti kuosista niin paljon, etten halua näitä palauttaakaan.


Keittiössäkin on jo joulua, ja omiin silmiini hyppii jatkuvasti tuo vallaton nallevahakangas, jollaiseen silmäni eivät ole laisinkaan tottuneet. Hankinpa sellaisen kuitenkin, kun se on niin kovasti lasten mieleen, ja sen päällä on näppärä leipoa pipareita pöytää pilaamatta. Jouluksi vaihdetaan sitten rauhallisempi liina.


Mutta nyt on mentävä olohuoneeseen fiilistelemään uutta lepopaikkaa - mikäli lapset eivät ole jo räjäyttäneet sitä uuteen uskoon...


Mukavaa ja stressitöntä joulun odotusta jokaiseen kotiin!

tiistai 25. marraskuuta 2014

Hempeää pilkuista ja reipasta lumpeesta

Huomaatteko - jo toinen kerta viikon sisällä. Minähän suorastaan notkun täällä nykyään!


No on sille hyvä selityskin. Ensin sattui viikkovapaa lauantaille, sen jälkeen nuorimmaisen sairastelu on pitänyt minut kotosalla alkuviikon, joten ehtiihän siinä. 

Kestovaippakaupasta tilasin tummanharmaata dots-pilkkutrikoota ja kun se tuli, piti päästä heti työstämään. Tällä kertaa kokeilin olla kerrankin suuri radikaali ja käyttää omiin vaatteisiin muuta kuin yksiväristä kangasta. Älkääs naurako, iso harppaus se on pienikin pilkku, jos ennen on käyttänyt pääasiassa yksivärisiä! 


Kaavana on aikaisemman postauksen mekko/puserokaava, joka tosin kaipasi aika isoja muutoksia soveltuakseen trikoopaitakaavaksi. Mutta kyllä siitä vielä uusi luottokaava saadaan, kunhan vähän piirrellään! On muuten aika pikkutyttömäinen olotila noissa pilkuissa, tästä on hyvä jatkaa muihinkin kuviokankaisiin.

Pikkutyttömäinen olo jatkuu esikoisen topissa, johon iski inspiraatio eilen illalla juuri ennen iltapala-aikaa, ja ommeltava oli, ei auttanut muu. 




Lisäsin perustopin olkasaumoihin framilonnauhalla rypytetyn trikookangassuikaleen, jolloin se toimii kuin kiinteänä koruna. Tyttö on tästä ihan mielissään, ja itsellänikin on olo kuin olisi jotain isompaakin kehitellyt. Minäkin haluan korutopin!



Toppikaavassa olkasaumat on siirretty olalta muutama sentti etukappaleen puolelle, joten korukin jatkuu vain tuohon solisluiden korkeudelle. Tässä on muutama juttu joista erityisesti nykyään tykkään, mm. harmaa ja vaalean-vaalean-vaaleanpunainen yhdistettynä samaan vaatteeseen, sekä pilkut ja hörhelöt. "Koru" on siis ommeltu venyttämällä framilonia niin paljon kuin sielu sietää ja kiinnittämällä se samalla suoraompeleella trikoosuikaleeseen. Suikale kiertyy mukavasti mutkille, ja vaikka framilonkin jää näkyviin, ei se ota silmään sieltä mutkista ollenkaan.





Siirtykäämme herkistä väreistä ja tunnelmista vähän reippaampiin.



Olipa soma kukkaneulos taas tyrkyllä Kestovaippakaupassa. Oli pakko ostaa heti kahdessa värissä, jotta saataisiin molemmille typsyille omat paidat. Tämä neulos on perustrikoota paksumpaa, joten käy sen puolesta hyvin näihin talvikauden paitoihin.





Sitten vielä yksi lokakuussa valmistunut kokeilu, jonka kaavan äkkäsin ja teillekin esittelin jo aikoinaan elokuussa. Olin oikeassa, kaava on kiva, mutta muutamia muutoksia se kaipaa. Hiha oli liian lyhyt, joten pätkäisin sen samantien t-paitamittaan. 


Sen lisäksi helma on kaauhean leveä, enkä osaa olla ollenkaan sen kanssa. Tulee sellainen olo kuin olisin sonnustautunut valtavaan taiteilijantakkiin, jonka taskuihin mahtuu miljoona vesiväripensseliä.



Tilanne toki muuttuisi, jos tekisin tunikan luirusta viskoositrikoosta kuten ohjeessa suositellaan tekemään, mutta saa tästä toimivan puuvillatrikoollekin, kun muokkaa hiukan. Etukappaleen laskokset ovat joka tapauksessa niin kivat, että pakko tätä on käyttää vielä. 

Reissu serkkulaan puolestaan avasi syksyn neulomiskauden, kun autossa oli aikaa neuloskella pitkät matkat edestakaisin. Lanka on Nallea, ja väriyhdistelmä on mielestäni varsin soma.


Ja sitten jatkamaan!  

lauantai 22. marraskuuta 2014

Portaat. PORTAAT!

Että voikin ihminen olla onnellinen portaista!


Ei suinkaan näistä ensimmäisen kuvan versioista, mutta seuraavan kuvan kolmesta rehellisestä suomalaisesta askelmasta sitäkin enemmän. On se somaa tulla kotiin oikeita portaita pitkin!


Oven kahvakin tuntuu olevan ihan eri tavalla ergonomisella korkeudella nyt, kun jalan alla on suunnitellulle korkeudelle tehdyt portaat. Kauppakassit mahtuu laskemaan oven viereen oven avaamisen ajaksi - ihan tuntematon ylellisyys sekin ollut tähän saakka. Puhumattakaan sitä, että tänä jouluna saan vihdoin alkaa suunnitella jouluisia asetelmia portailleomaksi ja vieraiden iloksi. Olettekos muistaneet olla moisista pikkuseikoista onnellisia, te pitkään omia portaita kulkeneet?


Kaikille ei ihan suoraan avaudu tämä uusin ilonaiheeni. Töissä hihkaisin työkaverille, että oon niin mielissään kun meillä on portaat! Tyyppi jäi hiukan hitaasti katsomaan, ilmeisesti odotti jatkoa. Sitä, että mikä se hienous sitten oli. Ymmärsi toki kun selitin, totesi vain miettineensä, että pitäisikö tuohon ryhtyä säestämään, että oon niin onnellinen, kun meillä on talon takana tikapuut. Mitä myötäelämisen taitoa!

Portaiden valmistuessa ulkona intouduin hiukan valaisemaan sisätiloissa, kun on alkanut tuntua jo vähän joululta. Isompia valosarjoja ja -systeemejä en ole osannut vielä laittaa muualle kuin portailla olevaan isoon lyhtyyn (joka nökötti siinä jo ennen kuin portaat olivat edes kokonaan valmiit - oli ihan pakko), mutta vuosia sitten tekemääni risukranssiin kieputin yhden patteritoimisen valosarjan. Patterikotelon saa kivasti piiloon hattuhyllylle.


Ompeluitakin on tullut useampia tehdyksi, mutta ovat ehtineet livahtaa käyttäjilleen nopeammin kuin kamerani on suljintaan räpsäyttänyt. Yksi kolttu kuvattiin ennen käyttöönottoaan, muiden kuvat odottavat edelleen sellaista maagista hetkeä, jolloin olisi yhtä aikaa sekä luonnonvaloa että vaatteessa puhdasta pintaa.


Mikä ihmeen kaamosmasennus, kyselee viisivuotiaamme.

Mekko omalla kaavalla, koko 104/110cm. Kangas... ööö... metsolasta? Tai sitten ei..

Tämä typykkä ei sellaisista perusta. Päiväkodissakin ihmetellään tämän tästä neidin supervaloisaa luonnetta, että miten voikin olla aina iloa pursuvillaan. Niin, miten voikin! Mekon värimaisema kuvastaa luonnetta erinomaisesti, ja sen kuin vahvistaa vain näiden kasvojen auringonpaistetta. Minkäs teet, jos elämä vain on niin hauskaa!

Otetaan me isommat mallia tästä asenteesta. On ihan OK katsella itseään puoli tuntia peilistä ja laulaa samalla olevansa maailman kaunein. Ei se ole keneltäkään pois - ainakaan, jos ei samalla lukitse vessan ovea ja varaa koppia itselleen koko ajaksi.

Neulatyynyarvonnassa onnisti muuten Kataa, joka kirjoitti:

"Oispa kyllä niin äidille sopivan värinen neulatyyny et vois päätyä pian joulupakettiin. Toki omakin neulatyyny kyllä tahtoo olla aina hukassa, joten ehkä sittenkin jäis omaan käteen, sitä ei koskaan tiedä jos edes sattus tällaisen kotiuttamaan."

Otahan, Kata, yhteyttä tosimummopostiin, osoitteen löydät oikeasta sivupalkista!

tiistai 4. marraskuuta 2014

Tyttärille ja äidille


Uusimmassa Ottobren lastennumerossa oli hauskan näköinen liehukehelmatunika pikkuneidille. Sitä piti soveltaen kokeilla, ja aikamoinen sovellus on sitten lopputuloskin.


Etu- taka- ja sivusaumoihin tarkoitetut liehukkeet tuntuivat hassulta ajatukselta, joten siirsin moiset koristimet hihoihin.


Kangas on paksua joustofroteeta (enpä muista edes, mistä tämä on tilattu) ja pohjaväri on ruskea, vaikka kuvissa näyttää aonakin omaan silmään mustalta. Alkaa olla taas se aika vuodesta, jolloin tarvitsisi rutkasti paitsi lisää kuvaustaitoja myös kunnollisen irtosalaman. Niin no, ei kunnon studiokaan valaisimineen haittaisi mitenkään.


Oma urakkansa sekin, että raivaa jonkin seinän tyhjäksi tavarasta, jotta saisi kuvatuksi vaatteet neutraalia taustaa vasten. Sitä ei tietenkään pitäisi kertoa täällä blogissa. No, tulipa kuitenkin kerrottua!

Esikoinen sai esittää toivomuksia tämän kankaan lopullisesta olomuodosta, että olisiko tästä tulossa mekko, paita vai kenties jokin aivan muu. Sain ilokseni todeta, että vielä kelpaa äidin tekemät, olivatpa ne melkein mitä vain. Vastaus nimittäin oli, että "ihan sama, hieno siitä tulee kuitenkin!" 


Vaatekaapin pidetyimpiin kuuluvat neidillä erilaiset tunikat ja arkimekot, joten sillä linjalla jatkettiin. Talveksi lisättiin vähän kaulusta. Tein matalan poolon ihan vain perustunikan pääntietä sentin kauttaaltaan avartaen ja mitaten siihen sopivan pituisen kaitaleen samasta trikoosta. Trikookaitale päistään yhteen, käännös kaksinkerroin ja kiinni miehustaan.

Itselleni tarvitsin vähän surullisempaa vaatetusta, kun tiedossa oli hautajaiset. Etsiskelin valmismekkoa nettikaupoista ja paikan päältä vedoten siihen, etten nyt oikein ehdi itse ompelupuuhiin. Soviteltuani kymmeniä erilaisia valmiita mekkoehdokkaita päätin viimein kaksi päivää ennen hautajaisia, että ei siinä auta. Ompeluhommiin tästä on alettava. 


Koska töiden vuoksi ompeluaikaa jäi tasan perjantaiaamupäivä, oli turvauduttava vanhaan tuttuun luottokaavaan ja ajeltava Bertsalla ilman turhia välisovituksia. Onneksi luottokaava on luottokaava. Samalla vanhalla, jolla olen ommellut muun muassa apilamekon ja erään hempeän vaaleanpunaisen juhlamekon, ompelin myös tämän synkemmän.


Ja sopiva tuli tietysti sovittamattakin. Bolero ei ole omaa tekosta, sen sentään löysin valmiina töistä. Sitä voin pitää myöhemmin arkivaatteenakin, joten eipä mennyt hukkaan sekään hankinta.


Viime keväänä Marimekon tehtaanmyymälästä ostamani puuvillasatiini on pitkään kiusannut mieltäni. Nyt päätin hävittää sen, meni syteen tai saveen. Toinen mieltä kutitellut oli vuoden takaisesta Suuresta Käsityölehdestä  (11-12/2013) löytynyt mekkokaava, jonka yläosa oli minulle mieleen.


Muokkasin yläosan kaavoista paitamittaiset leventämällä hiukan sivuja ja jatkamalla kappaleita 16cm alaspäin. Hihaan piti lisätä viitisen senttiä, eikä olisi haitannut pari jatkosenttiäkään, sillä tämä työstämäni kangas ei jousta.


Muuten pääsin aika vähillä muokkauksilla. Kiva paitakaava, jota käytän varmasti jatkossakin. Seuraavaksi voisin kokeilla tätä joustavalla kankaalla toteutettuna. Etukappaleen rypytys on minusta kaunis yksityiskohta ja tekee muuten tavanomaisesta paidasta jopa juhlavan - kangasvalinnasta riippuen.


Nytpä vaihdetaan punaiseen paitaan ja lähdetään töihin. Pian siellä alkaakin jo joulusesonki, ja pakko myöntää, että hiljalleen alkaa itseänikin jo jouluttamaan, kun siihen viittaavia tekstiilejä töissä jatkuvasti pyörittelee!

perjantai 24. lokakuuta 2014

Talvi yllätti tosimummon


Kalenteria katsoessaan voisi hyvinkin kuvitella oivaltavansa, että kylmät ilmat tekevät tuloaan. Kumma vain, että se oivallus jää joka syksy kokematta, ja vasta kun avaa ulko-oven ensimmäisen pakkasyön jälkeen, hoksaa, että kappas, taas tulee se kylmä aika vuodesta. Yllättävää!

Kovemmat pakkasyöt tuntuvat sisälläkin uudenlaisena koleutena, vaikka talo onkin uusi ja tiivis muovipurkki (anteeksi nyt vain, arvon nykytalot, sitähän te juuri olette - muovipurkkeja!). Nuorimmainen, joka nukkuu yönsä useimmiten pylly pystyssä ilman peittoa, sai lämpöisen yömin Huvikankaan edullisesta pilkkutrikoosta. Olipa muuten mukavan laadukkaan oloista kangasta, todella kiva ommella, eivätkä reunatkaan rullautuneet yhtään! Tästä oli suorastaan sääli ommella pelkkää peruspertsaa.

 
Isomman pojan kalsarivarasto on ollut vajeessa koko kesän, mutta koska kalsareita ei kesällä kaivata, ei niitä silloin ehdi tekemäänkään. Totta puhuen en kyllä kesäaikaan ommellut juuri mitään muutakaan. No nyt ehti, kun ulos ei tee mieli, ja oli parin päivän arkivapaat - sattui sopivasti lapsen sairastamisesta johtuvaa sairaslomaa viikkovapaan lisäksi. Jokainen lisähetki on tietysti käytettävä ompeluun!


Tämäkin trikoo on tilattu Huvikankaan vitosella metri -kankaista. Jotta kankaan sai riittämään, toiset pitkikset piti leikata ylösalaisin, mutta sehän ei ole uutta tässä blogissa. Aikaisemminkin on lentokoneet ajelleet miten sattuu! Kalsaritrikoon jämistä sai vielä kaavoitta leikatun (ja siksi liian suuren) pipon, mutta kauluri sentään osui olemaan suunnilleen oikeaa kokoa.


Muutenkin tämä ompelu on tätä nykyä sellaista pikahuitaisua, kun tekee mieli saada paljon valmiiksi ja vaatetta tarvitaan, mutta aikaa on vähän. Kirsikkapaita valmistui eilen illalla siihen aikaan, kun toiset jo aloittelivat iltapalaa.


Hyvin yskitystä ja huudetusta kurkunpäätulehdusyöstä huolimatta poika poseerasi aamulla mielellään uudessa paidassaan. Onneksi tämän pojan hengityspilli ei tunnu olevan yhtä ahdas kuin isosiskollaan, niin ei tarvitse kutsua ambulanssipoikia yökylään.



Isoveli sai muuten vielä traktoripaidankin, vallan meinasin jo unohtaa! Kangas oli ihan itse valittu verkkokaupan kuvasta ja lopputulos tietysti sen vuoksi erityisen mieleinen.


Ja taas vaihteeksi oltiin senkin ongelman äärellä, että pitäisi olla pipo päähän laitettavaksi, eikä viime talviseen toppapukuuni ollut kukaan sellaista vielä ommellut. Minähän en pipoista tai myleensä mistään päähineistä pidä, mutta tässä iässä alkaa tajuamaan, että joskus on vain ihan pakko. Ja onhan se joskus kauppareissulla ihan kätevä - ainakin jos sitä ei tarvitse riisua ennen kuin on taas kotona.
 
 

Kaavoitin peruspipon avulla tuollaisen takakenopipon, jossa taakse jää ruttua juuri sopivasti. Värien piti ilman muuta sopia pukuun.


Takakenopipon saa kaavoitettua niin, että piirtää kaavapaperille normaalipipon kaavan avulla ensiksi alareunan ja nurkat, pitää sitten toista kulmaa paikallaan siirtäen pipon kaavaa paperilla toisesta reunasta ylöspäin. Pari senttiä kerrallaan voi sitä pipon pitkää sivua siinä piirrellä ja siirtää aina lisää, kunnes alkaa näyttää, että pitkä sivu on riittävän pitkä. Sen jälkeen piirretään se lyhyempi sivu apuna olleen pipon peruskaavan mukaan. Lopputulos on melkoisen kenollaan, ja siksipä se asettuukin somasti kenolleen myös päässä. Pitkäksi piirretyn sivun alareuna kannattaa leikata taitteelta, jotta keskelle eteen ei tule saumaa.


No eihän tuosta selostuksesta mitään tajua, mutta tulipahan yritettyä.
Hyvää viikonloppua!