torstai 21. toukokuuta 2015

Viherrystä naamassa ja pihalla

Toukokuun loppu, +8 astetta. Pihalla touhutessa on vaatetuksena tavanomainen ulkoilupuku, jonka alla kammottavat fleecehousut ja toppaliivi. Unohtamatta paksuja villasukkia. No onneksi sisällä on lämmintä ja mukavaa - jos muistaa lämmittää tarpeeksi uunia.

Apple Blossom -pelargoni x 2

Ei pitäisi valittaa. Koko pitkä kesä on vielä edessä, ja eihän nyt sentään sada lunta! Siis juuri nyt ainakaan.

Riippapelargoni White

Kaiken mukakurjuuden keskelläkin vähän huvitti, kun huomasin ulkona sieniä. Juu-u, on ilmoja pidellyt!


Sitten kun tässä on vielä viikon verran saanut katsella äitimummon lähettämiä, kännykän näytölle lävähtäviä kuvia etelän lämmöstä ja vihreydestä, niin meinaahan siinä oma naamakin hiukkasen vihertää.


Mutta ei auta mutristella. On kotomaassakin kivaa, kun muistaa sen Asenteen. Sitä paitsi täällä on saatu viikon aikana sen verran aikaiseksi, etten haluaisi kuitenkaan vaihtaa sitä etelänlomaan, jos vastapainona kaikki tehty työ olisi nyt tekemättä. 


Liiteri on saanut ovet ja alkaa näyttää jo vallan somalta. Ovissa on miehen itse suunnittelema ja tekemä lukko, joka jää piiloon ovien sisäpuolelle, ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, koko liiterihän on samaisen siipan tekemä ja suunnittelema. Minä olen ainoastaan heiluttanut sutia ja pitänyt (ainakin välillä) jälkikasvua aisoissa.


Leikkimökin eteen istutimme lasten kanssa rinne- ja koivuangervoja, ja ladoimme edustalle myös kiviä ja hiekka-sementtiseosta, toiveena vähän siistimpi sisäänkäynti. Koko mökkihän ui vielä savivellissä, kun sen ympärillä ei (vieläkään) ole nurmikkoa, mutta ehkä se vielä joskus alkaa näyttää hyvältä! Ulko-ovi kaipaa vielä maalia ja ehjää kahvaa, muuten julkisivu alkaa olla jo siedettävällä mallilla. Sisäremontti on tietysti ihan kesken vielä.




Isomman mökin julkisivu alkaa olla vähän siedettävämmässä kunnossa, ainakin näin kuvasta katsottuna.  


Sokkelin reunuskiveystä on harjoiteltu muutaman metrin verran, ja saatu muutama ahaa-elämys, miten ei kannata toimia. Kyllä se siitä!
 

Jos naamalla näkyykin pientä viherrystä siitä, että edeltävä sukupolvi venyttelee mukavasti auringon lämmössä, niin löytyy niitä ilon aiheita lähempääkin. Ja viherrystä muualtakin kuin peilistä... sentään!


Lamoherukkaa on saanut jo leikatakin, kun on valunut komeasti kiviltä alas nurmikolle, ja siitähän se vain tuuheutuu entisestään. Kerrassaan mainio kasvis! Siellä täällä harvakseltaan erottuvat pienet soirot ovat erilaisten pensasruusujen alkuja, vaaleanpunakukkainen pensashanhikki ja ties mitä muuta somaa. Viimesyksyinen patjarikkokin on vallannut A3:n kokoisen alueen omaan käyttöönsä. Ja näyttää tekevän jo kukan nuppuja!


Talon edustalla, johon sokkelin kiveystäkin kehuin tunnustin harjoitelleeni, olen kylvänyt yksivuotisia iloja, ja ainakin paperikukka ja ruiskaunokki itävät jo.


  
Suosin suoraan maahan kylvettäviä kesäkukkia, joista yksi viime kesänä kylvetty on näköjään viihtynyt paikallaan niin hyvin, että jatkaa kasvuaan siinä edelleen, varsien ollessa jo nuopollaan ensimmäisistä nupuista. Ihana, sitkeä siperianunikko!


Vuosi sitten siirtelin luonnostakin mukavan näköisiä puskia pihalle kasvamaan, ja hyvin näyttävät ravinteikkaassa puutarhamullassa viihtyvän. En edes muista mitä tuossa kasvaa, mutta ainakin puna-ailakkia siirsin ja jotain kurjenpolvia. Minusta on tosi kiva, että näitä massiivisia neliömääriä voi vihreyttää ihan oman maan kukkasillakin, kaiken ei tarvitse olla kaupan taimista kasvatettua!


Kylmistä ilmoista kertoo sekin, että täällä kukkii edelleen iloisesti sekä maahan istutettu perunanarsissi että siniset helmililjat. Ovat toisella kierroksella jo.


Sisätiloissa huonosti voinut muratti on virkistynyt kevään viileydessä kummasti, mutta olisiko aika saada kuivahtaneen kanervan tilalle jotain vähän iloisempaa? :D


Lämpimämpiä jatkoja toivotellen,
Mummelssoni
 

maanantai 18. toukokuuta 2015

Sadepäivän laiskanläksyt

Vesisadepäänsärkyä uhmaten päätin vihdoinkin kuvata kaikki kuvaamatta jääneet omat vaatteet ja latailla kuvat virtuaalimummolaan. Helpommin päätetty kuin tehty, sillä ensiksi kamerasta loppui akku, sitten huomasin että osa vaatteista oli ruttuisia ja osa pyykissä, ja kirsikkana kakussa kameraan liitettävä, omakuvissa melkeinpä välttämätön etälaukaisimeni hajosi.




Että sellaista maanantaipäivää. Aamulla satelikin jo räntää, ja ajattelin sen nähdessäni, että tuskin tämä kovin paljon paremmaksi voi muuttua. Yritin kuitenkin päästä tavoitteeseeni, ja tässä siis yksi kauan sitten ommeltu pusero. Kaava on muistaakseni viime kesäisestä SK:sta, ja malli oli toteutettu ohuesta batistipuuvillasta. Minulla ei sellaista ollut, ja muutenkin halusin ensiksi vain kokeilin kaavaa, joten ompelin tämän kaapista löytyneestä kahisevasta keinokuitukankaasta. Jo vain, malli on kiva ja sopivia puuvilloja voisin tosiaan käyttää tällaisiin puseroihin useampiakin.

Toinen kaavakokeilu oli tämä sifonkiliehuke-pusero, joka on muistaakseni myös Suuren Käsityölehden suht tuore kaava. Jos joku tarvitsee tarkkaa tietoa, mistä lehdestä joku näistä kokeilemistani kaavoista on, etsin lehdet käsiini ja katselen tarkemmat numerot. Kysykää vain rohkeasti!


Tämän puseron ideana oli trikoinen "runko", jossa on etukappaleella lisukkeena sifonkinen liehuke. Mustasta kankaasta idea näkyy tosi huonosti, mutta sifonki on rypytetty toiselta olalta, ja se laskeutuu sieltä väljänä etukappaleelle. Toiselta reunaltaan sifonki on ommeltu kiinni sivusaumaan, toinen reuna on huoliteltu rullapäärmeellä. Helmassa on kuja leveälle kuminauhalle.

Tämä pellavapaita puolestaan oli ihan oma kaavoitus, kun halusin kokeilla, minkälainen vaate tulisi karheasta peruspellavasta. Ihan kivan näköinen vaate tuli, ja pintakin on ihanan ryppyinen, kun kuivasin pellavan rummussa, mutta on se tällaiselle herkkähipiälle sen verran karheaa tavaraa, etten pysty tätä käyttämään. Pitäisi varmaan pestä tämä pikkukivien kanssa koneessa muutamia kymmeniä kertoja, jos se siitä pehmenisi. ;)



Sinänsä tässä ei menettänyt mitään, sillä tämän puseron kappaleet on leikattu laskosverhosta, johon aurinko oli polttanut eteläikkunalla niin vahvat vaalennokset, että kankaasta ei oikeastaan ollut enää mihinkään.  Mallasin vaaleammat kohdat verhosta lähelle pääntietä, ja puseron sävy tummuu alas päin. 

Ja sitten tämä tuoreempi tapaus - uusi luottokaapuni, oltiinpa sitten kotona tai kylässä! 



Tämäkin on viime elokuun Ottobre Woman -numerosta,  ja tämä oli nyt ensimmäinen versio, jonka ompelin ohjeen mukaisesti viskoositrikoosta. Tämä on sellainen peruskaapu, joka on helppo heittää aamulla päälle sen ihmeemmin ajattelematta. Jos palelee, heitän päälle vielä hupparin tai neuletakin, mutta tavallisissa arkitohinoissa tällainen vajaahihainen tunika on ehdottomasti käytännöllisin.




Ompelin yhden (neljännen) tällaisen New Boheme -tunikan Nosh Organicsin vaaleanharmaasta Flamé-neuloksesta, mutta se oli pienoinen pettymys. "Laskeutuu upeasti" on minusta liikaa luvattu tälle jäykähkölle (vaikkakin tosi kauniille) kankaalle, ja lisäksi kankaaseen on ilmestynyt reikiä ompeleiden viereen. 


Minulla oli varmaan saumurissa huonot neulat tätä ommellessani, mutta toisaalta samoilla neuloilla ompelin monta muutakin vaatetta samaan aikaan, eikä muihin ole tullut reikiä. Muistakaa siis olla varovaisia flaméta ommellessanne - se reikiintyy helposti! Ja pesun jälkeen kangas vaatii silitystä ollakseen siisti päälle puettava. Kuvassa kangas on silittämätön.

Tähtipaita se vasta onkin iänikuisen vanha ompelus! Varmaan joskus syyskylmillä tämän tein. Kaavasta ei ole mitään havaintoa, eiköhän tuo lie joku oma viritys ole ollut. Muuten ihan peruspaita, mutta kokeilin isohkoja laskoksia etukappaleelle. Toimivat kivasti, mutta takakappaleesta tuli tässä turhan väljä. Ihan käyttämättä ei kuitenkaan ole tämäkään jäänyt.


Kovin on harmaata ja hillittyä tuo oma vaatetus. Onneksi tilaustyökankaissa on ollut vähän enemmän väriä ja kuviota!


Osa ompeluksista on jo omistajallaan, mutta tällä hetkellä hakijaansa odottelee mekko ja jakku, sifonkitunika, kellohame sekä mustat peruscaprit.. 












Mutta kyllä kaikken hauskinta on aina ommella lapsille! Kuvaamisesta nyt puhumattakaan.




Poika sai kesävaatetukseen täydennystä poikkeuksellisen värisestä kankaasta, mutta kankaan kuviot nähtyään ei jäbä epäröinyt ollenkaan, hyväksyisikö vaatteet.




Pappatunturilla vai vespalla?




No rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei mitään hajua, ovatko ne edes pappiksia ja vespoja, mutta minusta ne ainakin näyttävät niiltä. Pojalle riittää, että äiti sanoo niin!

Tässä laiskanläksyä tehdessä vesisade on tauonnut, ja niskat on saatu totaalijumiin tällä naputtelulla. Uskoisin säiden loppuviikoksi tästä paranevan - olenhan sentään neljänä iltana tällä viikolla töissä! ;)

maanantai 11. toukokuuta 2015

Melkein nappilöytöjä

Äkkäsin lauantaina nettikirpparilta tutun näköisiä kahvikuppeja, kaunista 40-luvun Arabiaa. 


Joskus aikaisemmin olin kirpputorilta ottanut mukaani saman näköisen tarjoiluvadin todeten, että mikäli samanlaisia astioita sattuu kohdalle enemmänkin, voisin niitä huvikseni keräillä - ilman totisia tavoitteita. 


Kuppien myynti-ilmoituksen nähtyäni totesin, etten voi niitä sinnekään jättää, kun tuli silloin joskus ajateltua, että jos vaikka keräilisi.


No kauniitahan ne on. Kupeissa on herkkää nostalgiafiilistä, ja posliini on niin ohutta, että valo paistaa siitä läpi.


Mutta kuten huomaatte, kaikki ei nyt olekaan samaa sarjaa. Raidoissa on eroja. Sen verran tiedän, että joku näistä on nimeltään Platinaa - se on ehkä tuo tarjoiluvati, josta koko höpsötys alkoi. Pullalautasissa, joita olen löytänyt kaksi, raita vivahtaa enemmän kullanväriseen ja mustia raitoja on yksi enemmän kuin tarjoiluvadissa. Niin tahi näin, olipa tässä kuinka montaa sarjaa tahansa, niin yhdessä aion näitä käyttää, ja näistä olisikin aika ihana nauttia kahvit leivosten kera suunnitteilla olevassa vihermajassamme.

Toinen tuore nettikirppisostos oli tämä laukkujen alla oleva pikkuinen pöytä.


Ajattelin sitä kuvan perusteella joko sohvapöydäksi olohuoneeseen tai ruokapöydäksi lasten leikkimökkiin, mutta molemmissa tehtävissään se näytti jotenkin liian pieneltä. Nyt se nököttää nolona keittiön nurkassa ja miettii, miten saisi vähän lisää kokoa.


Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! 

perjantai 8. toukokuuta 2015

Sateen jälkeen



Kyllä osaa olla maksaruohojen nuoret alun kauniita. Aivan kuin katselisi sateenraikasta, valtavaa ruusukimppua. Akileija ja poimulehti ovat myös erittäin edustavia elämänsä keväässä, kastepisarat lehdillään.



Yleiskuva pihasta ei ole aivan yhtä runollinen, kun viherrys ei näin isossa mittakaavassa vielä juuri näy, mutta kohta, ihan kohta! 


Ja odotellaanpa muutama vuosi, niin jo alkaa tässäkin penkereessä näkymään vähän isompaakin vihreyttä. Tuohon on nimittäin istutettu melkein kymmenen erilaista pensasruusua, puhumattakaan perennoista - ja lamoherukasta, joka tekee vihreää patjaansa pensaiden juurelle.







Pihan tien puoleiseen sivuun on istutettu isotuomipihlajaa viime kesänä, ja juuri äsken kävin toteamassa, että kaikki nelisenkymmentä taimea ovat elossa. 


 

Yksi tosin on jonkun talttahampaan toimesta leikattu aika radikaalisti, mutta elossa se on silti. Talttahammas olisi voinut ystävällisesti jättää vähän enemmän kuin yhden silmun tuohon, mutta toivotaan, että silläkin pärjää.



Tuomi puskee lehtiä, ja on jo niin pitkällä, että lehtien alut näkyvät sisältä ikkunasta katsottaessakin! 



Myös koivu on pian hiirenkorvalla!


Tähän penkkiin olen yrittänyt metsästää valkokukkaista sivisievikkiä reunuskasviksi, kun se oli niin mahdottoman kaunis tuossa viime kesänä, mutta vielä ei ole onnistanut. Sinikukkaisten sievikkien pusseja on kyllä ollut tarjolla.


Metallituolit kelapöytineen eivät juuri nyt näytä järin kutsuvilta. Eilisen sateen vesipisarat pukevat paljon paremmin kasvillisuutta. 


Ulkona on ollut monenlaista projektia. Viimekesäinen leikkimökkilöytö on muuttunut vähän erinäköiseksi sekä sisältä että ulkoa. Sisältä on revitty levyt seinistä ja lattiasta ja ryhdytty sutisankareiksi.





Ulkopuolelle on hankittu pensaita, tietysti valkoisena ja vaaleanpunaisena kukkivia, ja värkkäilty vähän kiveystäkin pikkumökin edustalle. Sanomattakin lienee selvää, että lapset ovat hyppineet yläpystyä, kun vihdoin on heidän remonttinsa vuoro!




Kyllä homma on niin, että projekti päivässä pitää lääkärin loitolla.