keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Käsivarsineulatyyny-ohje

Olen tainnut joskus lupailla ompeluohjetta ylistämääni käsivarsineulatyynyyn. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, tuumasin, ja panin toimeksi.


Kaava on joskus ammattikouluaikoina omin kätösin piirretty, mutta ihan omaa keksintöä se ei ole, sillä jonkinlaiset piirto-ohjeet saimme muistaakseni opelta. Minulla ei ole mitään hajua siitä, miten saatte tulostetuksi oikean kokoiset kaavat tuosta, mutta liekö se tällaisten kanssa ihan niin tarkkaakaan, kun kyse ei ole vaatteesta! Minulla on kuitenkin kappaleissa puolen sentin saumanvarat (valmiiksi piirrettynä), ja sen tiedon lisäksi tässä tulee vielä muutama tarkistusmitta: päällikappaleen pituus 26cm ja leveys keskeltä 8cm, alakappaleen pituus 16,5cm ja leveys 5cm, sivukappaleen korkeus keskeltä 8cm - juuri sen matalampaa tyynyä ei kannata tehdä, etteivät neulat töki tyynyn läpi käsivarteen.



Käytännöllisin neulatyynymateriaali on varmaan fleece, tai ainakin itse suosin sitä - se ei purkaannu reunoista, kääntöaukko on helppo ommella huomaamattomasti, se pitää muotonsa vuodesta toiseen ja neulat sujahtavat siihen helposti. 

Koska kaavassa on mukana saumanvarat, leikellään kappaleet suoraan kaavan reunoja myöten. Ala- ja päällikappaleita tarvitaan yhdet, reunarinkuloita kaksi.




Kappaleiden leikkuun jälkeen napsitaan pikkusaksilla hakkimerkit kaavojen mukaisiin kohtiin, jotta kappaleet on helppo kohdistaa oikein.




Tämän jälkeen ommellaan reunapalat päällipalaan oikeat puolet vastakkain, ja kohdistetaan keskimmäiset hakit. 




Ompelu aloitetaan ja lopetetaan päällikappaleiden hakkien kohdalle.




Saumanvarat ovat vain puolisenttisiä, joten suurempia saumanvarojen ohennuksia ei tarvita. Jos kuitenkin näyttää, että sauma ei asetu kauniisti kaarelle, voi saumanvaraan tehdä pieniä aukileikkauksia saksilla tai ohentaa kauttaaltaan kapeammiksi.



Tämän jälkeen jätetään yläpuoli hetkeksi oman onnensa nojaan, leikataan sopiva palanen (n. 15cm) leveähköä kuminauhaa ja ommellaan se aputikkauksilla kiinni alakappaleen päihin, sen oikeaa puolta vasten.




Sen jälkeen yhdistetään ylä- ja alapuoli. Kohdistetaan taas keskikohtien hakit toisiinsa neuloin, ja ommellaan päät sekä pitkät sivut oikeat puolet vastakkain, mutta jätetään toiseen pitkään sivuun kääntöaukko. Kuminauha jää tässä vaiheessa kappaleiden väliin.



Voi olla helpompi ommella ensiksi päät ja vasta sitten sivut, mutta kertaompelullakin kyllä voi ajella ympäriinsä. Pääasia on, että muistat jättää sen kääntöaukon!



Päädyt olen ajellut vähän reilummilla saumanvaroilla, jotta kuminauha pysyy kunnolla kiinni. Saumanvaroja voi ohentaa kulmista ennen tyynyn kääntämistä oikeinpäin. Asettuu sitten nätimmin.






Sitten tarvitaan enää vanua, jota sullotaankin siihen aika reilu määrä, jotta tyyny ei jää liian pehmeäksi - fakiiri voi toki jättää tyhjemmäksikin, jos neulojen osuminen käsivarteen ei haittaa. Vanua kannattaa tunkea myös noihin päätyihin, jotta neulatyyny asettuu käteen napakasti.




Kääntöaukko ommellaan umpeen käsiin, vapaalla tyylillä. Minä en ole mikään käsinompelun mestari, joten en sitä lähde sen tarkemmin opastamaan, ja itsekin nyperrän sen milloin mitenkin, yleensä kääntäen saumanvaroja sisäpuolelle kuvan mukaisesti ja ommellen kuten kuvassa näkyy.



Koska fleece on armollinen materiaali räppäkäpälälle, peittyy tuo kääntöaukko ihmeen hyvin tuonne pörrön sekaan.




Vain neulat puuttuu! Nopea tehdä ja ah-niin-näppärä käyttää. Kulkee mukana hajamielisemmälläkin ompelijalla!



Koska tässä ohjeen teon lomassa saatiin aikaiseksi neulatyyny, on sille löydettävä uusi koti. Uusi koti on jonkun tätä ohjetta kommentoineen luona, joten kommenttilaatikkoon nyt  tekstiä tulemaan, mikäli mielit turkoosia fleecemöykkyä itsellesi! Ja jos ei satu onnistamaan, niin teepä itse, kun kerran nyt on ohjekin.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Arkkurakkaus roihahti taas...


Syyskuussa nikkaroidun kuormalavapöydän oleskelu meillä jäi varsin lyhyeksi, sillä tietysti löysin heti lavapöydän valmistumisen jälkeen arkun, jota en voinut olla adoptoimatta. Se on nääs se arkkumania, sama joka iskee nähdessäni kodittomia laatikoita.



Tämä uusin arkku on niin ruma, että siitä ei voi olla tykkäämättä!




Mikä parasta, siinä ei pienet kolhut ja elämisen jäljet enää kaikesta muusta erotu.






En tosiaan tiedä, mitä kaikkea tälle on tehty, mutta tämä on kerrassaan hurmaava kaikkine riemunkirjavine väreineen! Tätä myytiin nettikirpparilla "vanhannäköiseksi käsiteltynä", mutta tämä on kyllä ihan oikeastikin jonkin verran vanha.




Ilmeisesti hän on ollut joskus ainakin myrkynvihreä ja sen jälkeen vaaleanpunainen. Muusta on vaikea mennä sanomaan. Ehkä siellä jokin kermankellertävä sävykin on joukossa. Pinta tuntuu vahatulta, joten voi olla, ettei tästä noin vain väriä poistetakaan.



Ei onneksi ole tarvettakaan. Tämä on kaikessa rujoudessaan aika hieno - jopa siippakin kehui komeaksi, vaikka kotimatkalla vähän mietin, mikä on tuomio, kun mies ei tätä ollut ennen tämän saapumista edes nähnyt.



Saa nähdä tehdäänkö tälle koskaan mitään, mutta ainakin nyt tämä saa olla ihan oman näköisensä.


 On se ainakin.. no, ainutlaatuinen!


perjantai 10. lokakuuta 2014

Pehmoisia palapeittoja

Tässä syksyn mittaan sain sähköpostiini viestin Signorinan Hannelelta, joka kyseli kiinnostustani jonkinlaiseen blogiyhteistyöhön. Selailin Signorinan sivuja hetken ja vastasin viestiin, että kiinnostusta löytyy - tietysti, koska kyse oli kankaista. En ollut missään aikaisemmin kuullutkaan valmiiksi leikatuista tilkkupakkauksista, ja mielenkiintoni heräsi välittömästi. Tällaista pitäisi päästä kokeilemaan! 

Isomman tyttären punkka kaipasikin uutta päiväpeittoa, joten päätin keskittyä hempeisiin väreihin niiden tavanomaisten valkeiden sun muiden harmaiden sijaan. Sovimme diilistä, ja hyvin pian pakettiautomaatissa odottelikin vaaleanpunasävyinen Surrounded By Love -nippu nauhalla kauniiksi paketiksi solmittuna.




Paketissa olevien kangaspalojen kooksi oli ilmoitettu 22x55cm, ja kangaspaloja oli paketissa 33 kappaletta. Siinä saa käyttää matikkapäätään, kun laskee, mihin paketista riittäisi. Tästä paketista kuitenkin riitti kahteen lastensängyn peitteeseen, kun käytin näitä vain päällipuoliin.




Sävyt ovat ihanan raikkaita, ja meidän pikkutytöille kovasti mieleen. Tokaluokkalainen huokaili ompelun aikana, että "mulle tulee kyllä maailman kaunein päiväpeitto!" 




Yksi pieni probleema minulla oli, kun totesin, että palat ovat kaikki saman kokoisia, mutta osassa paloista on hulpioreunassa tuo tekstiosa, jonka leveys on enemmän kuin saumanvara, eli ne on leikattava pois. Ja koska palaset silloin hiukkasen lyhenevät, on leikattava siivu pois muistakin paloista, jotta sama koko säilyy kaikissa.




Leikkurilla tuo siivutus kävi kuitenkin melko nopeasti, eikä voi kuin todeta, että kyllä jää se tilkkutöiden tympein osa, leikkaaminen, melkoisen vähälle, kun tekee tällaisesta valmiista paketista! En siis leikannut muuta kuin nuo reunat pois ja sen jälkeen jokaisen palan keskeltä kahtia. Näin sain suunnilleen neliön muotoisia paloja, joita neljä vierekkäin ompelemalla saisin juuri sopivan levyiset päiväpeitot.




Lajittelin palat suunnilleen väreittäin neljään pinoon, joista sitten aloin liukuhihnatyönä yhdistelemään paloja. Tyttö itse suunnitteli värijärjestystä ja ojenteli paloja minulle sitä mukaa, kun sain ommelluksi niitä yhteen.




Kun tajusin, että peiton päälliosa olikin yhtäkkiä valmis, jouduin toteamaan, että muut tarvikkeet ovat vielä kaupassa! Sitten muistin heräteostoksena Ikealta ostetut superedulliset vieraspeitot, jotka olivat kuitenkin sen verran kevyitä ja höttöisiä, ettei niitä ole varsinaiseen tarkoitukseensa tullut käytettyä kertaakaan. Varmasti onkin edullisempaa ostaa tällainen hötöpeitto kuin oikeaa levyvanua.






Alapuolen tein yksinkertaisesti valkoisesta lakanasta - niidenkään hinta ei sinikeltaisessa kaupassa päätä huimaa.




Ensiksi olin aikonut ommella vain yhden peiton, mutta kun paloja jäi reilusti, ahneus iski, ja järkeilin, että jos me tässä talossa pitkäänkin vielä asumme, joudumme pian hankkimaan tytöille kerrossängyn, kun nuorempikin neiti tarvitsee tilaa koulupöydälle. Tarvitsemme siis kaksi samanlaista päiväpeittoa. Ja niin tehtiin. Kahden peiton jälkeen paloja oli jäljellä vain kaksi, joten todella tarkkaan saimme koko paketin hyödynnetyksi!




Molemmat peitot ovat saman kokoisia ja omiin silmiini ihan samanlaisia, mutta tytöt itse tunnistavat omansa tietyistä paloista. Nykyiseen sänkyyn nuoremman peitto on liian suuri, mutta oikeastaan se onkin tehty tulevaisuutta - ja isompaa sänkyä ajatellen.




Tyttöjen huoneprojekti ei muuten ole pahemmin edennyt, kun nuo työt vievät sitä harrastusaikaa niin paljon. Mutta valaisimen sain vihdoin tilatuksi tuohon huoneeseen, ja kunhan sokeripalan tilalle saadaan vaihdetuksi pistoke, tytöt saavat kattoonsa oikean prinsessavalon. On sitä jo odotettukin!



Isomman tytön peitolla lepäilee koululaista odottelemassa vanha vaalea Martta-koira, joka on seuranut tyttären kasvua pulleasta vauvasta reippaaksi, varsajalkaiseksi pikkukoululaiseksi. Tummempi tyyppi puolestaan on kyseisen koululaisen omaa kädenjälkeä, ekaluokalla ommeltu pikkupiski.






Uudet päiväpeitot tuovat niin paljon valoa ja pirteää fiilistä tuohon tyttöjen kammariin, että suorastaan alkaa tekemään mieli pirteämpää mattoakin. Suurkiitokset Hannelelle näistä pehmoisista peitoista!






Viimeistelin reunat ihan vain valkoisella vinonauhalla - nopea ja hyväksi havaittu tapa, jota olen aikaisemmissakin tilkkupeitoissani käyttänyt. Vinonauhaahan voi valmistaa näppärästi itsekin - vaikka niistä valkoisista lakanoista! Aika vinkeä tulisi myös niin, että käyttäisi reunojen kanttaamiseen jotain kuviollista ja voimakkaan väristä kangasta.




Kankaat itsessään olivat laadukkaan oloisia ja tiiviitä, ja niitä on helppo ommella. Täydellistä tilkkutyöpuuvillaa!




Kun miettii noita kankaiden hintoja, täytyy kyllä sanoa, että tällainen tilkkupakkaus on paitsi ihanan helppo, myös taloudellinen tapa valmistaa itse tilkkupeittoja! Halutessaan paloja voi leikata pienemmiksikin miten tahansa, ja tehdä todella monimutkaisiakin töitä. Omaa silmääni miellyttävät kuitenkin lopulta aina eniten nämä suuriruutuiset, jotenkin niin kodikkaat peitteet.


Ja koska näistä ihanista blogiyhteistyöjutuista pääsevät usein nauttimaan myös lukijat, on niin asian laita nytkin. Pääsette tekin ompelemaan tilkkutunnelmaa, sillä Signorinasta voi tilata viikonlopun ajan ilman toimituskuluja! Käykää ihmeessä kurkkaamassa, millaisia sävysekoituksia siellä on tarjolla. 

Ihanaa viikonloppua kaikille! 

maanantai 6. lokakuuta 2014

Päkätissään


Olipa taas se aika vuodesta, kun kaksi samoihin asioihin höpsähtänyttä rouvaa pääsi toteuttamaan unelmiaan valitsemaansa kotimaiseen kaupunkiin. Tällä kertaa tutustuttiin Joensuun tarjontaan, ja viikonloppua voisi kuvailla onnistuneeksi ja erittäin virkistäväksi. Lähdimme tyhjällä farmaripakulla matkaan, ja lauantaina varoittelin puolisoa tällaisella kännykkäräpsyllä:


Perjantaina saavuimme iltasella kaupunkiin ja asetuimme aloillemme. Ehdimme käväistä keskustassa syömässä ja rentoutua vaakatasossa sen illan ajan, ja voimien keräys olikin tarpeen, sillä lauantai oli täysi "työpäivä". Hotelliaamiaisen voimin aloitimme lauantaipäivän ajamalla Romuritariin, ja voi sitä huokailua. Unelma isommista kotineliöistä oli siinä paikassa harvinaisen vahvasti läsnä, sillä sieltä jos jostain löytyisi sitä, millä niitä neliöitä olisi ilo täyttää.


Näitä pieniä kotineliöitä päätin täyttää pienillä asioilla. Poikien huoneesta puuttuu yöpöytä sängyn vierestä, ja isommalta pojalta säilytystilaa tärkeille pikkutavaroille. Tästä laatikoston raadosta saamme niitä molempia. Ai että minä ihastuin näihin vetimiin! Laatikoston lakkapinta vain kaipaa totaalista muutosta, ja yksi kansilevykin tähän on saatava.


Ja koska olen laatikkohöpsö, en voinut jättää tätäkään puulaatikkoa enää Ritarin linnaan, vaan se oli tuotava kotiin. Nyt tarvitsee enää miettiä, mihinkäs minä tätä tarvitsinkaan.


Toistaiseksi laatikko palvelee kenkähyllynä. Aika paljon kauniimpi kuin kaupan hyllyt, ainakin minusta. Vielä kun löytäisi toisen saman kokoisen laatikon, niin jopa olisi kengillä komea kerrostalo!



Kyseinen ritari lienee tottunut kaltaisiini hörhöihin, kun ei sen ihmeemmin näyttänyt kummastuneelta, vaikka olin juuri ilmoittanut haluavani ostaa kaltoinkohdellun lankunpätkän.


Sellainen löytyi, ja sen käyttötarkoituskin selvinnee aikanaan. Aika hieno kaupanpäällinen, vai mitä!

Ystäväni korjasi parempaan talteen pöydän, jota minäkin olin katsellut sillä silmällä jo ennen reissuamme Romuritarin nettisivuilta, mutta jonka totesin auttamattomasti liian suureksi olohuoneeseemme.Onneksi voin aina kyläillessä tervehtiä tätä!


Tässä kuvassa on kaksikin asiaa jotka kiusaavat mieltäni. Puusohva olisi aika soma, jos omistaisi sille hyvän paikan, ja mustapohjainen koulutaulu saisi mieluusti löytyä meidän töllimme seinältä - olkoonkin vaikka kuinka kulunut idea.



Keskustaan palatessamme aloitimme kierroksen Jukan antiikista, josta ei mitään suurta lähtenyt mukaan, mutta jotain pientä kuitenkin. Löysin eräästä kattilasta juuri samanlaisia keskikokoisia lusikoita ja haarukoita, joilla itse olen lapsena kotipöperöitä syönyt, ja nyt löysin sellaisia meillekin. Nostalgista! Noin muuten Jukan antiikki ei ehkä ollut ihan tämän ikäisten sisustajien suhteen ajan hermolla, vaan paikasta löytyi enemmänkin sellaista "hienoa antiikkia", jonka arvoa me juntit emme ymmärtäneet.

Niskakarvat pystyyn (positiivisessa mielessä) nostattanut putiikki oli puolestaan Sarustiikka, joka herätti myös valtavan pintakäsittelykuumeen, kun valikoimista löytyi näitä ihania Jeanne dArc Living -kalkkimaaleja koko värikartan pehmeässä värikirjossa. Maalattujen mallihuonekalujen innostamana tartuin tällä kertaa mustaan. Odotettavissa on upeaa mattapintaa, ja hyvä kun pystyin olemaan ryhtymättä maalauspuuhiin hotellihuoneessa!


Etukäteen nettiurkintaa harjoittaessamme emme olleet sellaista kauppaa hoksanneetkaan kuin Wihonen, mutta onneksi se löytyi sattumalta. Wihosella oli kaikki tuotteet puoleen hintaan, ja se avasi silmät katselemaan ihan uudella tavalla valikoimia. Monenlaista pientä lähti matkaan, mutta yllättävin ostos oli ehkä tämä omituisen värinen uusvanha laatikko. Niin no - se on laatikko. Ei niinkään omituista.


Toinen ihana oli unelmanpehmeä ja lämmin tähtipeitto, jonka suojiin aion naamioitua kylminä ja ankeina päivinä. Varmasti tulee heti parempi mieli!


Siellä se nyt sohvalla odottelee, olisiko jo paha päivä, että pääsisi lämmittämään.

Kodinonni on Prismasta, sielläkin piti käydä...
Lauantaina illalla olo oli väsynyt mutta onnellinen. Takana oli ainakin seitsemän tunnin yhtäjaksoinen shoppailukierros, ja vaatiihan se jo kuntoa sellainen! Sunnuntaina hyvin nukutun yön ja jälleen sen tukevan aamiaisen voimin lähdimme valtaamaan alueen suurimmat kirppikset. Joen jättikirppis oli nimensä veroinen, vaikka ensiksi se näytti aika hillityltä jätiltä. Hetken edettyämme huomasimme kuitenkin, että kirppishän jatkuu vielä toisessa kerroksessa. Syrjemmässä keskustasta oli toinen suuri, Valintakirppis. Mainosti itseään Itä-Suomen suurimmaksi kirpputoriksi. Täytyisi päästä katsomaan jokainen, jotta tietäisi, onko näin.

Hauskimpia kirpparilöytöjä oli varmaan tämä lampun varjostimen ruosteinen kehikko, jonka ohitse jo kertaalleen pääsin, mutta jonka palasin vielä hakemaan, kun kuvittelin kuitenkin katuvani myöhemmin, jos jätän sen. 




Tiedä sitten, mitä kaikkea jännää tälle hämähäkille vielä keksitään.

Tämä pellavamekko oli pakko ostaa, vaikka se on itselleni liian suuri. Saisihan sitä jonkin verran muokattua pienemmäksikin, mutta tiedä sitten, viitsiikö. Kaunis koriste se on näinkin, ja koristeeksi sen pääasiassa ostinkin.


Hiukan jäi kaihertamaan Valintakirppiksellä komeillut käsinojallinen komea tuoli, jossa oli hyvä valkoinen maali ja vaalea kangasverhoilu. Hinta oli vain 32 euroa, joten siellä olisi nyt jotakuta paikallista tuunaajaa odottamassa edullinen aihio komealle istuimelle.

Kaikenkaikkiaan hieno reissu oli taas! Ensi vuoden matkakohdettakin jo suunnittelimme, ja ehkä suuntaamme seuraavaksi länteen. Voin lämpöisesti suositella vastaavia hörhömatkoja muillekin, ja vaikka reissun anti näyttääkin ulkopuolisen silmin aika aineelliselta, niin ei pidä väheksyä myöskään sen henkisiä hyötyjä. Kotiin palasi kaksi rentoutunutta äitiä ja vaimoa, päät täynnä uusia ideoita ja intoa. Kyllä taas jaksaa!