torstai 24. heinäkuuta 2014

Kelapöytä etsii tuolejaan

Projekti nimeltä kelapöytä oli enimmäkseen miehen duunia, mutta ainahan voin kehuskella ja kuvata melkein valmista lopputulosta. Olkoon se minun osuuteni tästä.

Kaikkihan alkoi reilu vuosi sitten, kun satuin mainitsemaan ääneen haaveeni isosta pyöreästä ulkopöydästä, joka erehdyttävästi muistuttaisi kaapelikelaa. Mies raapaisi päätään, totesi kyselevänsä sellaisia, ja seuraavana päivänä soittikin, että olisi yksi, mutta se on kyllä aika iso. Kuinka iso, kysyin, ja mies siihen, että melkein kaksimetrinen halkaisija. No mikäs siinä, mahtuvatpahan vieraatkin pöytään!


Isolta se tosiaan näytti pihaan tullessaan, mutta isoon pihaan sopii iso pöytä. Korkeutta sillä kuitenkin oli niin runsaasti, että muokkaamattomana pöytälevy oli aikuisen kainaloiden alla. Jos tarvitsisi baaripöydän, sellainen olisi hyvä, mutta kun tarvitsee ruokapöydän, tarvitaan toimenpiteitä. Ja niitä tuli.


Mies purki koko kelan atomeiksi, irroitti ruostuneet pultit, erotti toisistaan pyöreät levyt ja keskustan lankut, katkoi lankkuja lyhyemmäksi, lyhensi pultteja ja teki niihin uudet kierteet ja lopulta naapurin isännän avustuksella kasasi koko komeuden uudelleen. 

Sen paikka on talon päädyssä, johon on keittiöstä lyhyt matka ja joka siksi on itsestäänselvästi muotoutumassa grillipaikaksi. Sana "kesäkeittiö" olisi liioittelua.

Jonkun mielestä tuossa on varmaan kyljelleen kaadettu kaapelikela, mutta kyllä se minusta kauheasti pöytääkin muistuttaa. Ja kun ei kiinnitä huomiota sen juurelle hiljattain kylvettyyn harvaan nurmenalkuun tai taustalla rehottaviin rikkaruohoihin ja roskapuihin, niin ihan voisi kuvitella, että tuossahan on vielä joskus oikeinkin mukava istua viettämässä iltaa ja syödä hyvin.




Kyllä siinä varmasti joskus on. Ennen sitä pitää kuitenkin hioa vielä pöytäkansi peltorit korvilla ja puupölyä niellen, ja sen jälkeen pitäisi vielä öljytä tai vahata se säältä suojaan. Alapuolen osat öljysin jo ruskealla puuöljyllä, mutta koska se kyseinen mönjä ei sovi käytettäväksi pinnoille, joilla käsitellään elintarvikkeita, on kanteen katseltava toinen aine.




Mutta miten lie teillä päin, kun meillä tahtoo olla ettei oikein osaa rentona ruokailla, jos ei saa mitään koroketta pyrstönsä alle.




Ongelma on vain se, että mistä sellaiset korokkeet hankkisi. Vaihtoehtojahan on maailma pullollaan, mutta kun pitäisi ostaa kymmenen tuolia kerralla ja katsella niitä ainakin kymmenen vuotta, käy vähän kuin ristiäisten alla nimivalinnoille. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat ei-tarpeeksi-hyviltä.



Tuolien pitäisi olla valkoiset (tai ehkä mustat), puuta tai ainakin hyvin aidon näköiset, mielellään pieneen tilaan talveksi menevät, ja koska hankittava määrä on melkoinen, hinta ei saisi olla ihan tolkuton. Jaloilla pitäisi olla jonkin verran leveyttä, jotta ne eivät uppoaisi maahan, kun takajalat ovat pöytään istuttaessa nurmikolla. Selkänojakin olisi hyvä olla, jotta pöydässä voisi oikeasti istua rauhassa pitempäänkin viihtymässä.




Kaikanlaisia vaihtoehtoja on tullut vastaan mutta yhtä ykköstä ei. Osaisitko sinä vinkata, mistä sellainen löytyisi? Ostoksille johtanut vihje palkitaan.

Vaikka piha on vielä ihan kesken, joitakin kohtia pystyy jo katselemaan rauhallisin mielin ja nauttimaan näkemästään. Koska pihasta on iloa niin paljon itselleni, haluan jakaa sitä mylös teille. Jos se edes vähän välittyisi!




Täällä pakerretaan ihan ilman ammattitaitoa ja neljän lapsen hidastaessa melkoisesti kaikkea yrittämistä, mutta suurella tunteella. Onneksi silläkin näköjään saa jotain aikaan! Kaariportissa kiipeävät humala ja yksivuotinen ruusupapu, mutta portin toisella puolella odottaa vielä muokkaamaton maa ja rikkaruohot. Syksyllä siinä on itävä nurmi. Varmasti on.



Kesäkukkia olen siemenestä kylvämällä kasvattanut pihaan monenlaisia. Niistä mieluisimpia yllättäjiä oli sinisievikki, joka kukkii kauniisti kivireunusta vasten. Näitä tulee meille jatkossakin!




Kimalainen pitää niistä myös. Kukkaparka roikkuu melkein maassa öttiäisen painosta!




'Onnekas' kyseli viime postauksen kommenteissa keltaisten tarha-alpien tarkoitusta, ja sai minut hihittelemään täällä itsekseni. Siellähän ne alpit tien poskessa ilahduttavat (toivottavasti) ohikulkijoita. Näköjään siinä käy niin, että kun hurahtaa, ei yhtäkään perennalahjoitusta enää osaa olla ottamatta vastaan. Ei, vaikka se olisi keltainen.



Mutta kukkii täällä sentään ensimmäinen ruusukin!




Pomulehtiä vasten lepäilee Rosa 'Ritausma', joka muutti meille kesäkuussa Multasormesta.

Aikaisemmin arvuuttelemani unikko oli sitten tällainen, ja tyhjien, säilyttämieni siemenpussien perusteella se on varmaan silkkiunikko. Helppo kesäilo tämäkin, sillä siemenet voi kylvää suoraan maahan ja odotella lepotuolissa kukintaa. Suotuisissa oloissa se siementää maahan ja talvehtii siinä omin päin, kukkien taas ensi kesänä.



Oopiununikon kukintaa odotan vähintään yhtä paljon kuin noiden muidenkin. Se tulee näyttämään suunnilleen tältä:

kuva netistä kopioitu

Nauttikaahan helteistä - ja lomista., mikäli jollakulla sellaisia sattuu olemaan! Minulla ei ole, enkä sellaisista muuta tiedä kuin sen mitä sisko eilen opetti: se on sellainen, että neljä viikkoa ollaan tekemättä mitään. Kuulostaa aika tylsältä, eikö! ;)

torstai 10. heinäkuuta 2014

Heinäkuun huumaa


Savisen ja juurista sitkeän maan lapioiminen niillä jokapuutarhurin reikäkengillä ottaa jalkoihin. Ainakaan sellaisilla lurppakengillä ei kannattaisi polkea lapiota koko painollaan, tai saa jalkasärkyä kuten minä. Jalkoja lepuuttaessa on hyvä hetki kirjata muistiin kesän saavutuksia. Niistä suurin lienee tämä outo viherrys, jollaista ei ole ennen meidän pihallamme nähty.



Nurmi leikattiin tänään ensimmäistä kertaa, ja haiseehan se hyvälle, kun vehreää ruohoa leikataan omasta pihasta. Paljon se saa vielä kasvaa ja tuuhistua ennen kuin on oikeasti nurmikko, mutta paikoin näyttää jo kovin lupaavalle! Jos tarkkoja ollaan, ei nurmea ole kylvetty vielä muualle kuin etupihalle, mutta alkuhan sekin jo on. 

Talon päätyyn on ilmaantunut kummallinen lentävä lautanen.




Kelapöytäprojektimmehan se siinä! Tai miehen projekti - minun projektia siinä ei ole muu kuin se, että keksin välttämättä haluta suuren pihapöydän suuresta kelasta. Loppu on miehen päänvaivaa. Tai no, lupasin minä hioa ja öljytä pöydän kannen, kunhan sen aika tulee. 

Etupihalla vihertää nurmen lisäksi muutama puska, sekä tämän että viime kesän istutuksia. Keväällä siirrettiin ystävän pihasta maata myöten alas leikattuja norjanangervopuskia lapiolla kaivaen ja lopulta autolla ja kuormaliinalla kiskoen, ja vähän jo mietitytti, lähtevätkö enää kasvamaan kun saivat niin rajua kyytiä siinä rytäkässä. Mutta katsokaapas miten ne kasvavat!


Oman taimitarhan tuotokset kukoistavat myös. Mukava ajatus, että kun kerran rehkit niitä metsästä pihalle, ne ilahduttavat siinä vuosi vuodelta tuuheampina. Ja aina voi siirtää lisää, jos siltä tuntuu. Ei mitään turhaa työtä!


Ilmaiset huiskunauhukset ovat kasvaneet terhakaksi ryppääksi kivirivin viereen, ja saavat siinä levitä niin vapaasti kuin pystyvät, kun toisella puolella rajana on metrinen kivimuuri ja toisella puolella ajetaan nurmea.


Viimekesäiset uurastuskuvat ovat puistattavaa katseltavaa. 



Tämänpäiväinen kuva samasta kohteesta on jo paljon miellyttävämpi!



Kovin hurjana sieltä ei vielä kukkia erotu, mutta lehdetkin ilahduttavat. 

Joku käenkaali-lajike Halpa-Hallin kukkasipulien poistomyynnistä

Sinisievikki, taustalla valkotähkä

Rönsyakankaali ('Chocholate chip?')

Joku siemenkylvö keväältä on roihahtanut komeasti lehteen, mutta tekisipä kukankin virlä, niin tunnistaisin sen. Voisiko tämä olla oopiumunikkoa?


Ja lähempää katsoen samaisesta penkistä löytää jo monenlaisia kukkiakin. 

samainen akankaali kuin ylläkin...

Akileija

Rohtotädyke

Kerrottukukkainen kurjenpolvi

Tarha-alpi

Pikkusydän

Ja särkynytsydän - se kukkii edelleen!


Ja lisää on luvassa...

Värililja 'Mapira'

Etupihan reunassa on kiltisti riviin asettuneena nelisenkymmentä aitataimea, merkiltään nopeakasvuista, vaatimattomaan maahan tyytyvää ja kestävää isotuomipihlajaa.


Aidanteen juurelle maanpeitteeksi on kylvetty valkoapilaa, ja sepä roihahtikin upeasti kasvuun. Todella nopeasti itävää sorttia! Rikkaruohojen on turha yrittää tuohon asettua, kun maata ei välistä näy.


Naapurilta saatu betonikourun pätkä muuttui pihasillaksi ihan omin menetelmin. Kouru alassuin ojan päälle ja reunoille pihasta kerättyjä pikkukiviä ja puunpaloja. Kun ympärille saadaan kasvillisuutta ja varjossa lymyävä betoni sammaloituu, voisin kuvitella tästä tulevan aika ihanan. Siltaa pitkin kuljetaan kaivolle vedenhakuun. Kaivo on tehty ennen tontin ostoamme lähteen päälle, ja me uusimme siihen renkaat.


Takapihalla ei ole tietoakaan nurmesta vielä, kun maakin on tasoittamatta, mutta kukkapenkki pitää olla! Tämä on se massiivisen kiviaidan kupeeseen perustettu "stressitön penkki" helppoine lajeineen. Tosin jos tarkkoja ollaan, yksikään kukkapenkki ei tuota minulle stressiä - päinvastoin.


Kaariporttia pitkin nousee humala, sen kaverina aloittelee kasvuaan hiukan viime hetkellä kylvetty ruusupapu.


Se surkimuksen vaaleanpunainen, kerrottukukkainen karhunköynnös, jota tuohon vuosi sitten istutin, kuolla kupsahti talvella jääaltaaseen. Eipä yllättänyt. Uskon humalan kestävän paremmin, kun se ehtii juurtumaan paremmin ennen syksyn tuloa.


Ennen/jälkeen-kuvapareilla on täällä herkuteltu aiemminkin, ja sama linja jatkuu. Nämä on vaan niin palkitsevia! Tässä on etupihan hiekka-paahde-alue, johon tässä vaiheessa tehtiin pientä pengerrystä kivistä ja mietittiin, mikä siinä voisi elää.




Jotain tulosta tuo miettiminen ilmeisesti on tuottanut, kun maisema on vähän värikkäämpi nykyään. Näiden kuvien välillä on eletty aika tarkkaan vuoden verran.




Loistosalvia on tämän kesän hankinta, oikealla oleva ketoneilikka on viime kesältä. Tosin kukkii ensimmäistä kertaa tänä kesänä. 


Lisäksi tässä talon julkisivulla kasvaa monia maksaruohoja, rinneangervoa, heiniä, harmaa-ajuruohoa, kurjenpolvia, kesäkukka-petunioita, mehitähtiä ja ties mitä muuta. Ja lisää tulee, kunnes maata ei näy! Maksaruohoista paras on tämä kaukasianmaksaruoho, joka leviää melkein silminnähtävää vauhtia ja tekee hiekkamaasta varsinaisen kasviskeitaan.


Toivottavasti tekin saitte silmäniloa kuvistani. Enpä olisi uskonut, että minäkin joskus hurahdan näin kasviksiin, kun en ole joskus kukista ollenkaan piitannut. Nyt voisin lueskella päivät pitkät puutarha-aiheisia juttuja ja naustiskella niiden toteuttamisesta omassa pihassa. Onneksi siinä on neliöitä enemmän kuin postimerkin verran, joten ihan heti ei visioiden toteutustila tule loppumaan kesken! 

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Löydös.


Neidille suunnitteilla oleva hempeilyhuone pääsi pykälän lähemmäksi lopputulosta, kun huoneeseen löytyi ihan vahingossa sänky. Olin suunnitellut ostavani huoneeseen Ikean valkoisen rautasängyn, mutta arvaahan sen, miten siinä käy, jos sen tilalle löytyykin vanha, oikea rautasänky - niin, hyvinhän siinä käy!


Sattui nimittäin niin, että käpsehdimme eilen pitkin Kokkolan vanhan kaupungin, Neristanin kapeita katuja, kun silmiini osui rautasängyn pääty pihaportin pieleen nojaamassa. Heti perään tajusin, että onhan siinä samassa pinossa toinenkin pääty, ja kaikki muutkin osat. Siis kokonainen sänky! Päätin käydä tutkailemassa sitä lähempää.


Aikani kääntelin ja tutkailin. Siinä katsellessani totesin epäilykseni kokonaisesta sängystä oikeaksi. Samaan aikaan paikalle asteli vanhempi herrasmies joka kysyi, haluanko ostaa sängyn. No tottahan toki! Kävi ilmi, että sänky oli juuri tuotu paikalle ja kuului antiikkiliikkeen valikoimiin. Pällistelimme sitä tietämättämme antiikkiliikkeen takapihalla.


Sänkykaupat tehtiin nopeasti ja samalla ostettiin melkein koko liike, ainakin jos vähän liioitellaan (se on kuulemma piakkoin myynnissä, kun omistajat jäävät eläkepäiviä viettämään).



Onneksi oli karavaanarireissumme viimeinen päivä ennen kotiinpaluuta, sillä muuten olisi saattanut olla hankaluuksia mahtua asumaan samaa vaunua sängyn kanssa. Siellä kun on niitä sänkyjä meidän sakille aivan riittämiin ilman tätäkin!


Mainio paikka tuo Kokkola, vaikkakin se jäi suurimmaksi osaksi vielä katsastamatta. Sinne on päästävä ehdottomasti uudestaan myöhemmin! HH-kankaasta lähti mukaan aivan mahtavaa pellavaista printtikangasta, josta ajattelin tehdä istuinpehmusteen päälliset mustaan keinutuoliimme.



Neristanin kaduilla ilahdutti paitsi kauniit rakennukset, joista vanhimmat olivat 1600-luvulta, myös katujen varsilla kasvavat unikot. Antiikkikauppias kertoi heidän kylväneen siemeniä kadun vierille, sillä onhan unikko kauniimpi kuin voikukka.


Tässäpä teille pikaräpsäyskuvia katujen varsilta. Nolo myöntää, mutta en edes tiennyt Kokkolassakin olevan vanhaa kaupunkia! Olisihan se pitänyt tietää, satamakaupunki kun on kyseessä. Alla olevan kuvan ikkunan takana oli maan mainio kesäkahvila, jossa istuttiin ikivanhan talon tuvassa eriparituoleilla ja juotiin hyvää kermakahvia. Seinällä oli kuva presidenttiparin vierailusta muutaman vuoden takaa.












Kaunista, todella.
 Kannattaa käydä (ainakin jos tykkää vanhoista taloista ja lukuisista antiikkiliikkeistä)!