maanantai 30. maaliskuuta 2015

Monen mittaista lahjetta

Nyt ei masennuta räntäsateesta vaan keskitytään entistä raivokkaammin suunnittelemaan kesävaatteita kakaroille! Kaikkia kankaita ei tosin raaski uhrata vain kesäkäyttöön, joten liitutähdistä piti tehdä pitkät housut. Muistaakseni joinakin kesinä on tarvittu pitkiäkin lahkeita. 


Kuopuksellamme, hurmurisilmällä, on jo sopiva kesäkampauskin. Taitaa vaan ehtiä kasvamaan vielä ennen kesää!


Vähän kesäisempää pituutta on puolestaan tyttären imelän pinkeissä velour-polvareissa, jollaiset ovat kesästä toiseen meillä ihan ykkösiä.




Kokoa näillä on 110/116, ja mitoitus on hoikkaa mallia. Toiset samanlaiset löytyvät myyntisivulta, jos joku muukin tahtoo tytölleen hittipolvihousut.


Tässä ommellessani olen samalla testaillut tämän näköistä Elnaa, ja eihän tuo ollenkaan hassumpi kone ole. Kuten aikaisemmin peitetikkien kanssa, on nytkin sanottava, että kummassakin koneessa on toista parempia ominaisuuksia.


Elnan hyviin puoliin kuuluu moitteettoman ja tosi joustavan tikin lisäksi se, että neulat ovat helpommin vaihdettavissa ja langoitettavissa kuin omassa Berninan 1150:ssäni, jossa eteen on tungettu ties mitä sälää niin että neulanvaihdon aikaan tunnen itseni auttamattomasti nakkisormeksi. 

Bertsassa on tosin neulojen langoitin, mutta en ole oppinut tykkäämään siitä, koska en saa sillä joka kerta lankoja suoraan neulansilmään. Siksipä nykyään usein langoitankin neulat pinseteillä. Avoin pääsy neuloille siis saa pisteet tästä menemään Elnalle. 

Mutta entisenä elnistinä tuli ikävällä tavalla nostalginen olo tästä roskahässäkästä.


Niin epäammattimainen syy koneen vaihtoon kuin roskalaatikon puuttuminen onkin, se oli yksi suuri syy sille, että päätin jokunen vuosi sitten vaihtaa saumurin tuohon nykyiseen. Kyllästyin siihen, että jokaisen vaatekappaleen ompelun jälkeen lattia ja syli on täynnä kangassuikaleita ja kaikenlaista lankasotkua, ja uuden koneen valintakriteereissä yksi ehdoton oli se roskis. Sain tarpeekseni kaikenlaisista teipillä pöydänreunaan kiinnitetyistä roskisvirityksistä, jotka eivät koskaan täydellisesti toimineet. En tiedä, saisiko tuohon lisävarusteena roskista, netistä en sellaista tietoa löytänyt. Kertokaa te, joilla moinen kone on. 

Toinen miinus on kova ääni, jonka myös muistan hyvin aikaisemmasta Elnastani, joka taisi olla 614DE. Mutta se tärkein, ommel ja sen joustavuus, oli erinomainen kaikkiin kokeilemiini materiaaleihin paksusta velourista ohueen trikooseen. Langoitus ja säädöt ovat yksinkertaisia, ja imukupit koneen pohjassa pitävät masiinan pöydällä kovassakin vauhdissa.


Yhteenvetona voisi sanoa, että Elna 664 on hintaluokassaan vähintäänkin hyvä kone! Jos Elna irtoaa noin viidelläsadalla ja Berninan 1150 on lähempänä tonnia, niin kyllä koneiden väliltä pitääkin jo löytyä eroja. Tuossa Elnassakin silti on kaikki mitä koneessa pitääkin olla - differentiaalisyöttö, rullapäärme, ja ne kaikki perinteiset tikinleveys- ja pituussäädöt.



Esikoiselle tein vielä iloisen punaiset kukkahousut, kun tähän kangaskaapin tyhjennysurakkaan ryhdyin. Inspiroipa kangas tai ei, se on käytettävä. Jotenkin kummasti tyttösemme on venähtänyt pituutta niin, että olen siirtynyt ompelemaan koosta 128 suoraan kokoon 140. Kohta tulee vaatteiden ompelu kalliiksi, kun kangasta tarvitsee niin pitkästi! Leveysmenekki sen sijaan ei tunnu muuttuvan ollenkaan. Siksipä vyötäröresoriin on piilotettu kuminauha, jotta housut pysyisivät jalassa.


Vastoin tapojani jätin lahkeet suoriksi. En muistakaan, milloin olisin viimeksi tehnyt lapsille housut ilman resoria lahkeissa! 


Ja lisää pakkohousuja. Eskarilaisella ei ole housuille muita kriteerejä kuin se, että taskut täytyy olla. No nyt on. 


Ja jotta taskuissa käytetty wannabe-farkku ei olisi aivan yksinäinen, lisäsin samaa materiaalia myös polviin ja lahkeensuihin.


Nyt on yksi hylly kankaista tyhjennetty. Sama meno jatkukoon! 

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Virvon varvon

 

Eipä ole näiden noitien äiti suotta säästellyt retrokankaita kaapissaan. Mikäs pukisikaan noitia sen paremmin kuin nämä räikeät kukkakuosit!


Noitien taikakissa ei päässyt halunnut mukaan kiertueelle, mutta viivähti kuitenkin pakotettuna lemmikkileijonan sylissä sen aikaa, että saatiin kolmikko kuvatuksi.


Nyt on jo saaliin jaon aika, ja eteisestä kuuluu ääniä, jotka enteilevät makeaövereitä. Rapinaa, jakamiskiistoja ja mussutusta. 



Hyvää pääsiäisen aikaa!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Kaikki tämän talon vihreät

Mitä kuuluu kylvöilleni? Ihme kyllä suurin osa on edelleen elossa, vaikka vaaratilanteita on riittänyt. Pelargonit olivat vasta sentin mittaisia, kun vietin pitkän viikonlopun Prahassa unohtaen kokonaan valmentaa siippaa taimenkasteluun, ja sen seurauksena muutama kitukasvuinen riippapelargoni menetti henkensä lopullisesti. Topakammin kasvaneet appleblossomit selvisivät siitä jokainen.




Toinen, vielä pelottavampi tilanne taas oli päinvastainen, sillä kuopuksemme oli päättänyt huolehtia taimien kastelusta, ja se kastelu ei tapahtunutkaan varovasti suihkepullolla, vaan ihan reilulla kädellä kastelukannusta, ja reilusti kädenlämpöisellä vedellä. Suurin osa taimista lillui kyljellään mutavellissä, ja luulin jo kaikkien kuolevan, mutta ihme kyllä suurin osa selvisi siitäkin. Nousivat pystyyn ja jatkoivat kasvuaan, tomaatitkin, vaikka niillä oli siinä vaiheessa vasta neulan ohut varsi ja pienet sirkkalehtien alut.


En tiedä mikä noissa riippapelargoneissa alun alkaenkin on mättänyt, mutta eivät ne kovin hyvinvoivilta näytä. Molemmilla ostamillani pelargonin siemenillä oli samat kylvö- ja kasvatusohjeet, mutta samanlaisista olosuhteista ja tasapuolisesta kohtelusta huolimatta suuri osa riippapelargonin siemenistä jäi itämättä ja itäneetkin ovat olleet kituliaita. Onneksi Apple Blossomit näyttävät viihtyvän hyvin eteläikkunan valossa.


Pelakuiden seuraksi kylvin jokunen viikko sitten tomaatinsiemeniä, kun toiveena olisi saada muutama pensastomaatti ruukkuun kasvamaan. Bitonto-lajike on minulle entuudestaan vieras, mutta siemenpussin kuvat olivat aika kannustavia. Saas nähdä miten näiden kanssa käy. Ainakin niissä on jo se ihanan kirpeä tomaatin tuoksu, josta tulee niin kesäolo, että ihan huimaa!


Kolmantena kylvin daalioita, ensimmäistä kertaa ikinä. Jos niin pitkälle päästään, että näistä joriineista jotain tulee, talvettaisin mieluusti myös näiden juurakot, mutta kun se kellari puuttuu. Jääkaapissa olisi tietysti sen verran tilaa, joten nyt täytyy heti kysyä, onko joku teistä talvettanut daalian juurakoita jääkaapissa?




Kuvan ottamisen jälkeen peitin siemenet ohjeen mukaisesti mullalla ja kastelin. Sielläpä nyt muhivat kelmun alla - ja minä odotan kasvun ihmettä. Miten se onkin joka kerta yhtä jännää odottaa, että kylvökset alkavat itää! 

Jollain kirpparivisiitillä lähiaikoina löysin huonekasvikirjan, joka tietysti lähti mukaan, nyt kun on se kirjahyllykin! Sitä en allekirjoita, että tässä kirjassa olisi ainoastaan helppoja huonekasveja, mutta on ainakin niitä huonekasveja.





Tästä kirjasta sain lajimääritykset niillekin kasveille, joiden oikeita nimiä en ole tiennyt. Tätä anopinperintöä olen kutsunut aasinkorvaksi, mutta onkohan se kuitenkin muulinkultakorva? Samalta se ainakin näyttää, ja tuossa kirjassani ei aasinkorvaa ole ollenkaan.




Tämä korva, oli nyt kenen tahansa, on sinänsä hauska tapaus, että se on peräisin anopiltani, joka on saanut sen omalta anopiltaan. Tämänkin olisin kertaalleen jo saanut hengiltä, mutta onneksi olin antanut siitä pistokkaita siskolleni, jolta sain kerjätyksi uuden alun, kun omani kuoli. Mitä tästä opimme - aina kannattaa jakaa! Tämä kasvaa aikaa myöten aika rumaksi, ja siitä repsottaa lehtiä vähän joka suuntaan, jolloin otan nuorempia lehtiä vesilasiin ja juurrutan ne uudestaan. Tämän tein taas ihan vasta, ja siksi lehtiä ei ole vielä paljon.

Toinen anopilta saatu on tämä kultaköynnös, joka on kyllä pysynyt hengissä jo vuosia, mutta kasvanut uskomattoman kituliaasti. Monen monta kertaa olen siitä elinvoimaisimpia osia pätkinyt ja uudelleen juurruttanut, ja nyt se näyttää ehkä ensimmäistä kertaa siltä, että se aikoo oikeasti alkaa kasvamaan ja tehdä lehtiä riittävän tiheään.


Olivatpa nämä muille helppoja tai mitä tahansa, niin minulle helppoa huonekasvia ei olekaan. Olen ehdottomasti enemmän pihatarhuri, vaikka siinäkin vasta aloittelija. Osa huonekasveistani kuolee talvella aina, teinpä mitä tahansa. Olen päätellyt suurimmaksi syyksi liian lämpimän talon. Voi miten kaipaisinkin suurta taloa, jossa osan huoneista voisi pitää talvella viileämpänä... tai jos saisi sellaisen kylmän lasikuistin!  Muratti ainakin kiittäisi.


Tämä sissi on pysytellyt hengissä talven yli, en tiedä miten, mutta pieni rääpäle se on. Nyt se on kuitenkin herännyt talvihorroksestaan ja puskee uutta lehteä. Ja minulla on voittajaolo!


Joka kevät hankin kuitenkin uusia huoneen sulostuttajia talvella mystisesti kadonneiden tilalle, ja tämän kevään hankinnoista yksi on tämä. Ajatella, minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni rönsylilja!




Pojan hieno näkemys auringosta antaa olemuksellaan valoa koko olohuoneeseen. Eihän se ihan sisustukseen sovi, mutta olen alkanut pehmentyä tällaisissa asioissa. Lasten pitää saada taiteilla! 

Toinen uusi tulokas on liisantyyny, joka näytti ostettaessa rähjäiseltä, mutta piristyi ihmeesti kun leikkelin huonoja osia pois. 


Nyt siihen on kasvanut jo paljon uutta.


Tällainenkin töpökäs meille tuli talvella, olisiko lie palmuvehka.


Tämä ei varsinaisesti kuulu suosikkeihini, mutta minun on annettava tunnustusta sen innokkuudesta. Kukkakaupassa kehuivat sen pärjäävän vähemmässäkin valossa, ja se tosiaan tuntuu pärjäävän. Se pitää majaansa eteisessä, joka on keskellä taloa, eikä se saa suoraa auringonvaloa mistään.




Kodinonni on vähän surkuhupaisa kaveri tällä hetkellä, mutta niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Unohdin sen päiväksi keittiön pöydälle, johon paistaa etelästä aurinko, ja se nuupahti. Kirjan mukaan se viihtyykin paremmin pohjoisikkunalla, johon sen heti siirsin, ja nyt se ainakin yrittää toipua.




Sen enempää viherrystä meiltä ei löydykään. Yksikään huonekasvi koskaan ei ole kasvanut meillä ongelmaksi asti - tai no, jonkin sortin juoru oli kyllä innokas, ja sitä sai lyhentää jatkuvasti, mutta senkin onnistuin uuvuttamaan kesken taiston kuopukseni vauva-aikana. Juorun voisinkin hankkia uudestaan, siitä pidin kovasti! 

Nyt on teidän vuoronne kertoa, mitä teiltä löytyy, ja saa antaa vinkkiäkin, miten saisin omat kasvikseni pysymään hengissä talven yli! Perusjutut, vähemmät kastelut sun muut, ovat tiedossa, mutta kun nekään eivät auta. Onko se vain niin, että joko minä tai kasvit, sillä minä taas en pärjää talvea viileässä? ;)

Ps. nuo kylvämäni daaliat ovat tarhadaalioita pussin mukaan, ja pussissa sanotaan niiden olevan yksivuotisia. Saakohan niiden juurakoita talvetettua niin kuin tavallisia daalioita, vai onko daalia ja tarhadaalia ihan sama asia?

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kangaskaapin kevätsiivousta

Kaikkea sinne kaappiin onkin jäänyt lojumaan. Muun muassa iso pala heppakangasta, joka tuli vaihtareina joskus jostain. Molemmilla tytöillä on jonkinlainen etärakkaus hevosiin, joten kumpikin kelpuutti hevospaidat mukisematta, vaikka nuoremman paidassa tuo isompi hevonen vielä sijoittui vähän tyhmästi. Pihi äiti ei kehdannut leikata kappaleita keskeltä kangasta, niin näinhän siinä käy!


Isosiskon t-paidassa iso heppa on fiksummin helmassa. Paidan pariksi tein jostain ö-mapin collegepalasta shortsit. Mistä lie tuokin palanen meille ajautunut, en todellakaan tiedä...! Taskun suun koristelin kiinnisilitettävällä kuvalla, joita tyttö joskus sai kummitädiltään.


Viime syksynä töistä bongatut talvitennarit alkoivat näyttää jotenkin tympeiltä, joten uudistin niitä hiukan.


Sopivan väristä pitsiä oli joutilaana monen metrin pätkä, ja ompelukoneeseenkin löytyi nahkaneula.


Ensiksi ompelin pitsit vain taakse, mutta sitten homma karkasi käsistä ja tein samanlaiset koristukset myös eteen. Kengät menevät nauhoja aukomatta jalkaan, joten nauhat ovat lähinnä koristeena. Niinpä tuo kiinni ommeltu pitsikään ei tuossa vaikeuta kenkien käyttöä.



Esitellään kaupan päälle vielä yksi pieni kirppislöytö, nimittäin varsin soma vispilä! Tämä muuttaa leikkimökkiin, kunhan saamme sen keväällä käyttökuntoon.  




Olivat muuten nämä loistonaperot hoksanneet alkaa kokkailupuuhiin, kun leikkimökin nurkkaan mäjäytettiin syksyllä talvisäilöön muutama puutarhakalkkisäkki. Nyt mökki on kauttaaltaan valkoisen jauheen peitossa, ja koko mörskä on käyttökiellossa, kunnes se saadaan pestyksi. Tämä on kai ihan meidän vanhempien vika, kun säilömme romujamme lasten reviirillä. Kyllä se näky silti vähän verenpainetta nosti, kun lähdin ulos selvittämään, miksi sisälle tulee kalkinkalpeita lapsosia haalarit valkeina pölisten. Kesää ja lämpöisiä mökinpesuilmoja odotellessa...

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Konsti joka toimii...


Huraa! Se toimii! Pizzicaton vinkin mukaisesti tein uuden kansion kuvia varten ja siirrän blogiin laitettavat kuvat sinne muokattuani niitä. Näin toimien saan muokatut kuvat blogiin ja homma toimii taas. Yhden lisäklikkailun se siis vaatii, mutta väliäkös sillä, jos se pelastaa tämän harrastuksen.


Tämän trikooneuletakin ainakin olisin halunnut eilen esitellä, tein sen heti perään tuon topin jälkeen, mutta unohdin silloin kuvata sen. Muistaakseni leikkasin ihan trikoopaidan kaavaa apuna käyttäen nuo kappaleet ja jätin helmat edestä pitemmiksi. Kaikki avoimet reunat viimeistelin rullapäärmeellä.

Kesäompeluksia olen varovasti ryhtynyt miettimään, ensiksi sillä periaatteella, että kaapissa olevia kankaita täytyy hyödyntää. Ajatelkaa, en ole koko tänä vuonna tainnut tilata yhtään kangasta! Tai jos vähän tammikuussa jotain tilasin, niin en ainakaan muista sitä... :D


Mustaan tähtipaitaan löytyi materiaalit kaapista, ja juuri sopivasti kolmevuotiaan teeppariin. Sain koko palan hävitetyksi, joten kaappiin alkaa tulla tilaa!

Kylläpäs olenkin tyytyväisyyttä täynnä tämän saamani vinkin ansiosta. Siitä hyvästä haluan lähettää Pizzicatollekin taannoin arvonnassa olleita unikonsiemeniä. Kyllä hyvä konsti kukat ansaitsee! Laita Pizzicato osoitetietosi sähöpostilla tulemaan niin laitan postia! :)