torstai 17. huhtikuuta 2014

Kurkotus jyrän alta

Ai kauhia, ei varmasti koskaan ole arvontapalkinnon ompeluun mennyt näin kauan! Tai jos tarkkoja ollaan, ei ompeluun nytkään mennyt sen kauemmin kuin aikaisemmin, vaan siihen ryhtymiseen. Se se vie aikaa, ja paljon!
 
 

Hmm:lle lähtee toiveiden mukaisesti ruohonvihreä setti, mutta jottei pikkumies näyttäisi aivan "pieneltä vihreältä mieheltä" kesätamineissaan, lisäsin vihreän rinnalle vähän muitakin värejä. Ei ehkä kaikkein poikamaisimpia, mutta ajattelin, että jospa tätä sitten voisi pitää yhtä lailla poika kuin tyttökin. Ainakin meillä kuusivuotias kelpuutti pinkit raidat ihan köhimättä, ja jopa miehelle kelpasi. Toivottavasti ei mennyt ihan metsään tämän setin omistajankaan suhteen!

Samasta raitatrikoosta oma poika sai pitkähihaisen, jossa on aika levoton meininki. 


Hihoissa raita on pystysuunnassa, ja takakappale on yhtä palapeliä. 

 

Kyllä - se on juuri sitä miltä näyttääkin. Jämäpalapaita. 

Olipa muuten harvinaisen kankeaa tuo ompelun aloitus taukoaikojen jälkeen. Jotenkin sormet olivat muuttuneet nakkimalleiksi, saumurin langat oli joku ystävällinen sielu kieputtanut telineen ympärille umpisolmuun, ompeluhuoneen lattia oli täynnä neidin askarteluroskia ja imuri oli edelleen huoltoreissullaan, ja kaikenkaikkiaan tunne oli jotenkin outo. Kyllä se vain niin on, että sen "tatsin" tekemiseen hävittää aika nopeasti. Kun ei päivittäin ompele, alkuun pääseminen on aina hankalampaa, ja kaikkia tavallisiakin juttuja joutuu työstämään vähän pitempään. Etsimään saksia, setvimään lankoja, silittämään kankaita... Onneksi arki alkaa hiljalleen tasaantua, ja työjyrän painokin on vähän keventynyt alkuviikoista. Ehkä tähän kaikkeen löytyy vielä joku sopiva tasapaino ja harmonia!


Nautin kovasti työstäni ja tunnen pärjääväni kelvollisesti, mutta lasten takia on mukava ajatella edessä olevaa muutaman päivän pääsiäisvapaata. Kyllä meidän kelpaa nyt vähän levähtää, ja keskittyä toisiimme!


Rauhallista ja varsin aurinkoista pääsiäisen aikaa kaikille!

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Elossaoloilmoitus


Taitaa olla takana blogihistorian pitkäkestoisin hiljaisuus. Frouva on aloittanut työt ja viihtynyt erinomaisesti, mutta koska heti alkuun on otettu luulot pois kellon ympäri kestäneillä työpäivillä, ei blogilörpöttelyyn ole jäänyt aikaa. Elämä on ollut töitä, nukkumista ja taas töitä. Aika mahtavaa, mutta välillä on toki mukava kokeilla taas muutakin elämää.




Muuhun elämään kuuluu neljä äidin töihinlähtöön ihailtavan tyynesti suhtautuvaa tenavaa ja reipas siippa, joka on hoitanut mukisematta kodin ja lapset oman työnsä ohella. Viikon ensimmäiseen vain-kahdeksan-tuntiseen työpäivään kuuluu myös ensimmäinen pyrähdys pihamaalla lumien sulamisen jälkeen, ja iloinen havainto siitä, että siellä on havaittavissa elämää. Ylemmän kuvan sipulikukka, jonka syksyllä upotin multaan, mutta jonka lajia en tietenkään enää muista vaikka syksyllä oletin muistavani, nostaa päätään kylmästä mullasta.Tai ehkä se onkin joku rikkaruoho.



Kivipenkereelle syksyllä istutetut lamoherukat ovat kaikki kymmenen elossa ja pullistelevat silmujaan. Muuten on aika hiljaista vielä.


Huomenna olisi pitkästä aikaa kotilauantai. Takuuhuoltoon lähetetty imuri katosi matkalla jo pari viikkoa sitten, emmekä ole sitä edelleenkään takaisin saaneet, joten lienee oikeutettua haaveilla varovaisesti edes pikkuriikkisen siitä, että ehtisi vähäsen surauttamaan? Ihan vähäsen vain. Kun ei kerran siivoamaankaan pääse (mikä harmi).

Elossa siis ollaan, edelleen. Ja vahvasti!

torstai 20. maaliskuuta 2014

Viimetipan viimeinen pisara.


Se olis nyt sitten tässä... Tosimummo-nimisen kotiäidin viimeinen postaus. Seuraavan postauksen, milloin se ikinä ilmestyykään, on kirjoittanut duunari nimeltä Tosimummo. Sen julkaisuajankohdasta en suostu ottamaan paineita, mutta voi olla, etten malta olla hiljaa kauankaan.


Otinpas tällä viikolla vastaan vielä yhden tilaustyön, kun ruskea Raita-mekko meni kaupaksi, ja sen ostaja toivoi toista samanlaista mekkosta kaksoissiskolle. Eihän toista neitiä voi jättää mekotta, se nyt on selvää. Raita-mekon puuvillaa ei enää kaapissa ole, mutta löytyi toinen retro, joka miellytti ja sopi vielä väreiltäänkin siihen ensimmäiseen.


Toivottavasti tytöt tykkäävät mekoistaan! Talvella niitä voi pitää pitkähihaisen paidan päällä lisäsomisteena, kesähelteellä ne menevät täydestä yksinkin.


Siskontyttö sai perinteisen housupläjäyksensä myös. Sillä kun on sama paha tapa kasvaa pituutta kuin meidänkin lapsilla - liekö sukuvika sitten. Kaikki ovat reilua 110-pituutta, mutta lahjeresorit mahdollistavat käytön heti, vaikka korkeus ei ihan sataan kymppiin yltäisikään.


 Kaikissa on mutkaton ja mukava kuminauhavyötärö.


Jollain pitää tietysti yksiväristä velouria piristää, ja vaikka kissan applikointi olikin ihan mukavaa puuhaa, niin kyllä nuo taskut ovat vain minulle se omempi tapa yksilöidä housuja. On niin mukava ottaa ja keksiä, minkä muotoiset ja kokoiset taskut mihinkin housuihin tehdään. Koska mielikuvitus ja taidot eivät kummoisiin applikaatiokuviin veny, kuvat moisiin pöllin netistä. Kissakuva on täältä tulostettu ja sopivaksi sovellettu.


Ja vaikka ompeluaika vähenee pian radikaalisti, ja varmaan vähän kaikenlainen aika yleensäkin, en voinut vastustaa houkutusta, kun sain viikonloppuna sähköpostiin tarjouksen kangas-takkivaihtareista. Minulle kankaita, kankaiden lahjoittajan lapselle toiveiden mukainen takki kesäksi. Kiinni veti! 


Heti maanantaiaamuna olin Eurokankaassa kurkkimassa sopivia kankaita takkiin, ja löytyihän niitä. Keväisen pinkki päällinen palakankaista, puuvilla-elastaania, vuoriin heleän turkoosia fleeceä. Ajatus oli ensiksi käyttää turkoosia myös resoreissa, mutta kun lähikaupassa hoksasin raikasta limenvihreää ribbiresoria, muuttuivat suunnitelmat kolmivärisiksi (vaaleanpunaisten eriparihousujen lahjeresorit IN:stä myös).
 

Olosuhteiden pakosta kuvioihin tuli mukaan myös neljäs väri, kun takin sävyihin sopivaa vetoketjua ei löytynyt. Ei valkoinenkaan pöllömpi ole, mutta niin tuli taas todetuksi, että aina ei saa sitä mitä suunnittelee, vaikka osaisikin ommella. Tarviketarjonta on rajallista, vaikka sitä tarviketta olisi maailmassa miten paljon tahansa. Turkoosi tai limenvihreä vetoketju pysytteli kuitenkin piilossa juuri tämän tarpeen ajan.

Aivan mieluusti jatkaisin jorinoitani, vaikka asia loppuikin, mutta kai niitä jälkeläisten hoitovaatteita olisi pakko jonkun nimikoida... Lupaan kuitenkin, ettei Tosimummo mihinkään katoa. Stressaamaan en suostu, enkä pelkästään päivittämisen takia ala päivittämään, mutta tuskinpa asiakaan yhtäkkiä loppuu. Luen kuitenkin sähköpostit ja kommentit toivottavasti päivittäin ja vastaan tarvittaessa myös. Ompeluohjeisiin saa edelleen kysellä tarkennuksia ja kaikkeen muuhunkin tietysti. Täällä minä olen, vaikken aina näykään.

Pitäkää itsenne tosimummoina!

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Viime hetken paniikkia (?)

Kaikkein paras vauhdittaja odottaviin ompelutöihin on työpaikan hankkiminen. Siinä tulee kummasti mieleen, että alkuun voi mennä hetki uuteen elämäntahtiin totutellessa niin itseltä kuin lapsilta, eikä ompelukoneisiin välttämättä ehdi heti keskittymään. Joka päivä ainakaan...


Yllä oleva tilaustakki valmistui loppuviikosta. Samoin alapuolen raitatakki, niin ikään tilaustyö. 



Kesä lähestyy ja takkitilauksia on satanut. Uusia tilauksia en kuitenkaan ota enää vastaan, aikaisemmin mainitsemastani syystä. Laatimani takkiohjeet ovat toki käytettävissä milloin ja missä vain, joten ompelemaan vaan! 

Kaapintyhjennysmielessä ja omille arkivaatteita ommellessa osui käteen myös tämä feikkifarkun palanen, josta ei enää omille lapsille sopivaa yksinään saanut. Ompelin sen mitä siitä sai, ja saihan siitä kapoiset 86/92-senttisen pikkuneidin farkkuleggarit. Lahkeissa on mittaa reippaasti, joten menevät käytössä varmasti vielä isompanakin, niin pitkään kuin leveytensä puolesta sopivat. Lisään leggarit myyntiin piakkoin. (leggarit myyty)


Lahkeissa on sisäpuolella kivat rypytykset ja takana merkki, joka kertoo olevansa takana.



Oma poika sai vielä-hiukan-isot velourhousut farkunsinisestä palasta, joka on jäänyt kaappiin lojumaan. Polviin applikoin oliivinvihreät tähdet.


Ja uusia visioidaan. Vielä kolme kotipäivää tämän lisäksi, tässä ehtii vielä vaikka mitä, eikö vain! Ja onhan loppuviikkokin taas olemassa, sillä tällä viikolla rouva ei vanhene töiden merkeissä vasta kuin perjantain. Ensi viikolla otetaan sitten tosissaan.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Downtown-hatut


Jossakin nettimaailman vaarallisissa syövereissä törmäsin jo joskus ennen joulua oivalliseen hattumalliin, ja koska olen varsin laiska piirtelemään kaavoja alusta saakka itse, maksoin mielelläni muutaman hassun euron siitä ilosta, että saan kaavat valmiina.


Sisko ja sen veli saivat jämäcollegen paloista ihanat Downtown-hatut, ja tuskin tällä kaavalla ommellut hatut jäävät näihin kahteen. Pelkään pahoin, että lapsiraukat eivät tulevana kesänä päässään muuta näekään kuin näitä lätsiä.


Loistavasti sivulle saakka suojaava lippa, jota voisi pienen lapsen hatussa venyttää vielä vähän pidemmäksi edestä. Lisäksi hatun reuna suojaa palamiselta myös korvia. Hiukan syvempänä mallina tämä kaava kävisi myös leudon kelin talvihattukaavaksi. 


Huomasin tuossa muuten hattuja ommellessani, että siskolla ja sen veljellä on samankokoiset päät, ellei siskolla ole jopa hitusen pienempi. Ikäeroa on kaksi vuotta, mutta pikkuveli hipoo vaatekoossakin jo siskon kokoja. Ohi se menee ennen pitkää niin päässä kuin jalassakin, se on varmaa.


Johan minä joskus pakkasilla ihmettelinkin, missä vika, kun tyttö piti viime talvena päässään ruskeaa toppahattua, ja kun tänä vuonna yritin sitä pikkuveljen päähän, jäi se päälaelle keikkumaan. 


Niinpä isosiskon hattu meinasi vallan jäädä löysäksi, kun lisäsin hatun ympärysmittaan asiaa varmistelematta sentin verran. Uhkaavan kriisin pelasti taakse ommeltu kuminauhan pätkä, joka rypyttää hattua takaa hiukan kasaan. Pojalla moisia kiristimiä ei tarvita, sillä kasvunvaraa hatussa ei ole yhtään. 

Näytäs, pikkuveli, takaa sitä hattua! Isosisko kääntää pontevasti.


... hyvin tuloksin kääntääkin, sillä viesti meni perille. 


Kunhan musta lakki jää pikkumiehelle pieneksi, isosisko varmaan perii sen. Hänelle hattu on vielä sopivan löysä kasvunvaraa ajatellen.


Mutta olipa tosiaan hauska kaava, vaikka kaikki tekstit onkin lontoon murteella kirjoitettu, enkä jaksanut niitä alkaa tavaamaan ja toteutus olikin lähinnä omin päin sovellettu ja valmiin hatun kuvaa katsellen päätelty. Silti.


Ja väittäisinpä muuten, että tämän hatun ompelusta selviää aloittelijakin ihan heittämällä, sillä kun ostaa kaavan, mukana saa myös kuvalliset ompeluohjeet. Näyttivät erittäin selkeiltä ja ymmärrettäviltä ilman tekstien tavaamistakin.