torstai 27. huhtikuuta 2017

Villasukkien uusi koti

 Mikä on muuttunut makkarissa?
 



Kyllä vain. Lipasto on vaihtunut, tosin lipaston vetimet eivät. 


Tuollaisen mäntyhirvityksen kävin asioikseni ostamassa tiistaina, kun entinen, yli kymmenen vuoden takaa oleva alunperin pyökin värinen melamiinilipasto oli jo niin kappaleina, että ylintä laatikkoa avatessa sai syliinsä koko laatikon. Se oli ihan ensimmäisiä huonekalun tuunauksia/maalauksia, ja pitkään se on mukanani kulkenutkin. Nyt kuitenkin sen loru on lopussa, sillä melamiinihökötystä ei juuri kannata ryhtyä uudistamaan, kun sisukset ovat kappaleina. 


Kellastuneet mäntykalusteet puolestaan ovat luotettavia kuin peruskallio. Umpipuuta, nääs!


Päätin toteuttaa projektin sillä mitä kaapeista löytyy, ja kalkkimaaleja sieltä ei isommin löytynyt, joten palattiin vanhaan. Pohjat sivelin Otex tartuntapohjamaalilla, ja kylläpä se haisikin pitkästä aikaa vahvasti. Todellinen kulttuurishokki iski kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun tajusin, että tämähän ei aivan hetkessä kuivukaan. 


Purkin kyljessä lupailtiin vuorokautta, mutta kyllä minä alle kahteentoista tuntiin sen kutistin. Aamulla pohjamaali, illalla kevyt hionta ja ensimmäinen kerros väriä.

Väriksi valikoitui eteisen kaapista löytyneet purkinpohjat Colorian kalustemaalia, Tikkurilan sävy X487, Laasti. Pohja on jäänyt kaappiin pyörimään makkarin nurkassa seisovan, postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyvän tietokonekaapin maalauksesta. Sekin kaapinrohjake oli muuten meille tullessaan männyn värinen. 


Nyt sattui ihan suunnittelematta niin, että samalla sävyllä maalatut kaksi kalustetta kököttävät makkarissamme vieretysten. Toisessa lymyää kaikki ärsyttävä tietokoneroina, reitittimet, tulostimet, kaikki se nörttisälä. Pikkulipasto puolestaan on minun valtakuntani, jossa mm. rakastamani villasukat majailevat.  Mikäli meillä joskus on isompi vaatehuone (eli isompi talo), johon mahtuvat kaikki vaatteet, jää tämä lipasto papereille. Tämä olisi kokonsa puolesta oivallinen kaikenlaiseen paperitavaran arkistointiin.



Tämän oivallisen pikkuprojektin myötä sain hetkeksi ajatukset pois siitä tosiseikasta, että ulkona on vielä hanget korkeat nietokset. Ja lisää sataa päivittäin. En kestä. Vuosi sitten haettiin kanat 10. toukokuuta, nyt se taitaa hiukan siirtyä.


Saadakseni mielekästä täytettä niihin hetkiin, joina katselisin ulos ikkunasta ja murehtisin säätä, haalasin puolisoni suosiollisella avustuksella tällaisen rohjakkeen ullakolta alas. Siinä ähistessään mies jossain määrin kritisoi henkilöä, joka tällaisenkin hirvityksen, kauhean painavan sellaisen, on meille raahannut ja vielä ullakolle säilönyt. Jouduin palauttamaan mieleen erään syksyn, kun näitä haalattiin ihan sovussa armaan kyläkoulumme pihasta, kun ilmaiseksi sai. Mutta mikä tästä nyt tulee - se on jo ihan toinen tarina!

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Harmaata pintaremonttia

Viime viikolla vietimme talvilomaa. Oikeastaan oli tosi hyvä, ettei lomaa saatu sijoitetuksi lasten talvilomaviikolle, sillä alkuviikolla vietetty koko perheen kylpyläloma sujui varmasti leppoisemmissa merkeissä ilman ruuhkaa uima-altailla, kun suurin osa kansalaisista oli jo palannut kouluun ja kuka minnekin sorvinsa ääreen.

 

Tuosta leppoisasta lomasta virtaa saaneena päätin tarttua tiukemmin ajatukseen poikien huoneen maalaamisesta, jota olin vatuloinut mielessäni ja vähän ääneenkin jo pitemmän aikaa. 


Kun muutimme uudenkarheaan taloomme marraskuussa 2011, tämä pikkuinen huone oli työhuoneena, ja seinät oli sudittu valkoisella. Kahden eläväisen pojan kammariin se on turhan arka valinta, ja niinpä tilalle telattiin hiukan tummempaa.


Ostin ihan summanmutikassa Halpa-Hallista Palett&Co:n harmaan vesiohenteisen sisämaalin, koska purkki näytti tosi kauniilta, ja koska koko sarja sävyineen vaikutti siltä, ettei sillä ihan metsään voisi mennä. Eikä mennytkään. Puolitoista purkillista 2,7 litran pönttöjä meni maalia tähän noin kymmenneliöiseen pikkuhuoneeseen, eli hintaa maalipinnalle tuli nelisenkymppiä.



Ja tunnustettakoon vielä sekin, että luin vasta äsken, että tämähän onkin Tikkurilan maalia! Kuvittelin kyseessä olevan joku "halpismerkki", ja maalatessani jännitin, millainen on maalin laatu, mutta turhaanpa jännitin. Hyvä oli, kaksi kerrosta telalla riitti peittämään valkoisen alleen ja maalausjäljestä tuli siisti, tasainen ja juuri sopivasti matta.


Huoneen järjestys vaihtui samalla, ihan vain koska lapset niin kovasti rakastavat sitä, että sängyn paikka vaihtuu välillä seinältä toiselle. Yhtä kuvauksellinen tämä huone ei nykyisessä järjestyksessään ole. Mutta ehkä huone on enemmän asukkaitaan kuin valokuvausta varten.


Vielä toistaiseksi pojankoltiaiset nukkuvat pinossa, isänsä jo edesmenneen ukin tekemässä kerrossängyssä. Siinä onkin niin tukeva peti, ettei toista! Täyttä puuta, ei nitise eikä huoju. Sängyn alle kirpparilta aikanaan hankittu vanerilaatikko taitaa olla seuraava maalausprojektini. Jahka nyt päästäisiin kesään.


Luovuin jokin aika sitten juniorikoon peitoista, ja samalla kun siirryttiin isoihin peittoihin, luovuttiin päiväpeittojen käytöstä. Kun lakanat on nätit, ei päiväpeitto ole niin välttämätön. 


Petin päätytolpassa roikkuu muuten pari viikkoa sitten ompelemani pikasurautus, jota voitaisi kai kutsua myös hoitorepuksi. Siinä kulkee nuorimmaisen varavaatteet sun muut tärkeät jutut hoidosta kotiin ja kotoa hoitoon. Perhepäivähoitolainen on ylityövapaiden ja sairauslomien vuoksi välillä varahoidossa, joten varavaatetuksen on kuljettava joustavasti mukana. Repun ompelusta jäi tyynynpäällisen kokoinen pala kangasta, jonka käytin tietysti ylemmän kuvan tyynynpäällisen tekoon.


Kyllä se vain niin on, että valkoiset listat näyttävät paljon paremmilta muuta kuin valkoista vasten. Eteläseinällä kun ollaan, on ikkunaan aikomus asentaa myös pimennysverho, jotta huoneessa pystyy nukkumaan aamuneljää pitempään. Kesällä se toimii myös viilentäjänä, kun verhon nurja pinta torjuu säteiden kuumentavaa vaikutusta. Entinen pimennysverho piti heittää jo pois, niin kärsinyt se oli viisivuotisen työuransa jäljiltä.


Aikaisemmin tuunaamani kaappi on ollut ovineen ahkerassa käytössä. Liitutaulukalvo laseihin oli juuri niin mieleinen ratkaisu kuin kuvittelinkin. Kun kuitenkin luette noita lasten kirjoituksia, kerrottakoon, että pulipuli on sellaisesta kumiluttanasta uistimesta tehty äärettömän tärkeä lelukala, josta on tietysti poistettu ne koukut. Taitaa olla mokoma hukassa, teksteistä päätellen.


Olihan se muuten käsittämätön määrä, mitä tuon huoneen seinistä löytyi pakkeloitavia koloja. En uskalla edes ryhtyä katselemaan talon muita seiniä kovin läheltä - ties mitä sieltä löytyy.


Mutta tähän harmaaaseen ja tähän huoneeseen olen juuri nyt erittäin tyytyväinen. Kunnes - no, ollaan nyt vaan tyytyväisiä. Ei ajatella vielä niitä seuraavia kolhuja ja mustia viiruja seinissä. Tai kultatussia. Sitäkin tuolta löytyi seinältä, vaikkei kuunapäivänä ole tähän taloon sellaista itse edes ostettu.


Mutta maalia uskallan kehua. Ja tätä 'Pencil grey' -sävyä. Siinäpä hyvää harmautta arkeen, ei taita siniseen, ei näytä ruskealta, on ihan oikea harmaa. Suorastaan ihastuttava!


Iloista viikkoa!

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Viikonlopun virkisteet

Pääsin kuluneena viikonloppuna pitkästä aikaa fiilistelemään sisustusjuttuja ystävän kanssa kaupungille. Eihän meiltä kummaltakaan kotoa taida mitään surempaa puuttua edes, joku voisi väittää että olemme sisustaneet kotimme jo valmiiksi, mutta valmistahan ei koskaan tulekaan, senhän me tiedämme.



Jotain pientä lähti mukaankin siinä fiilistellessä. Kaksi luottoliikettä, vähemmän yllättäen Ikea ja ehkä vähän enemmän yllättäen Clas Ohlson, saivat lompakon laihtumaan. Ikealta on tuo ihana patakinnas, jonka ostin, kun minun piti päivittää patalapputilannetta, mutten löytänyt mieleisiä, ja löysinkin patakintaan.  


Clasulta puolestaan löytyy ihanimmat keittiöluutut ikinä. Aikaisemmin olen ostanut neljän sarjan luuttupakkauksia, joista kaikkia ei ole edes tarkoitettu kyökkikäyttöön, mutta mikrokuituisina ovat toimineet sielläkin. Nyt äkkäsimme ihan keittiötarvikepuolelta tämän luuttuparin, jossa on kaksi vohvelikuvioista, nättiä harmaata mikrokuituliinaa. On ne somia! Toinen on jo käytössä, toinen odottaa vuoroaan tuossa naulakossa.


 Samalla reissulla sisäänajon sai ohuehko takki, jonka ompelin itselleni viime viikolla.


Kangas on Eurokankaan paloja, ohut vanucollege. Ensiksi harkitsin tästä jonkinlaista bleiseriä, mutta koska vähän pitemmän takin tarve tuli ensiksi, tein sellaisen.


Ihan vuoriton pikatakki, alkuperäinen kaava on uusimman Ottobre Womanin 2/2017 Hide away -malli. Katkaisin kaavan keskeltä edestä, muokkasin hupusta matalan kauluksen ja lisäsin eteen vetoketjun alavaroineen.


Alkuperäisen hupparimallin taskut tein sellaisenaan tähänkin.



Kauhean laiskalla päällä olen, kun en jaksanut sovituskuvia ottaa. Jotenkin niin työläältä tuntuisi kaivaa jalustat ja kaikenlaiset etälaukaisijat esiin, ei nyt jaksa. Kuvitelkaa takin sisään kädet ja kauluksen yläpuolelle pää. Kaulaan vielä roosa, muhkea huivi.


Suuntaankin tästä töihin pikkuhiljaa. Aurinkoista alkavaa viikkoa, ja kestohankikelejä!

torstai 16. maaliskuuta 2017

Ruosteista rautalankaa

Kävin eilen töihin mennessäni heittämässä paikalliselle lahjoituskirpparille litteän näytön, joka jäi meiltä ylimääräiseksi eikä tunnu näinä jättinäyttöjen aikoina kiinnostavan ketään. Pikainen kierros piti tietysti tehdä samalla. Eikä ihan turhaan.


Tuollainen rautalankakori siellä oli, ja katselin sitä hetken käsissä pyöritellen, että onpa ihanan romuromanttinen kapistus, mutta totesin, että tuo mansikkakyltti on ihan turha siinä. No niinpä niin. Saahan sen pois. Eli kassan kautta!


Tuli eri hieno.


Nyt sitä voi käyttää missä tahansa somisteena, sisällä ja ulkona yhtälailla. Alkuun se jäi tuohon ruokapöytään, tulppaanikimpun turvaverkoksi. Mikä ihana turhake!


Myös maljakon alla oleva vaalea puinen leikkuulauta lähti mukaan. En tiedä miksi, mutta jos ei muuta, on sen päällä ainakin kiva kuvata leipää - jos sattuisi joskus leipomaan sellaista. Eikö siinä ole jo kylliksi syytä leikkuulautahankintaan!


tiistai 14. maaliskuuta 2017

Kesän helpot ja huolettomat

Maaliskuu on jo puolivälissä, mutta meidän kodinhoitohuoneen pöydällä mahtuu ihan helposti viikkaamaan pyykkiä. Mitä ihmettä! Missä lymyävät kaikki siemenkasvatukset, purkit ja multapussit? Sepä siinä onkin, kun ei lymyä. En ole hankkinut. Päätin tietoisesti pidättäytyä esikasvatushommista tänä keväänä, koska viime vuonna totesin taimia löytyvän tarvittaessa hyvin edullisesti valmiina, ja kodin tilojen ahtauskaan ei kannusta kasvattamaan itse. Joinakin keväinä olemme miltei hukkuneet tomaatintaimiin, jotka ovat kurottautuneet yli puoleen metriin ennen ulospääsyään.


Ajattelinkin nyt esikasvattamattomuuden jättämän henkisen aukon täyttämiseksi koota yhteen postaukseen kaikki suorakylvökukat, jotka kuuluvat ehdottomiin kesäsuosikkeihini, ja siis jokaiseen kesääni. Ensimmäisessä kuvassa komeilee jostakin silkkiunikkopussista kylvetty yksilö, joka lienee kerrattu silkkiunikko. Se saattaa olla myös joku risteytys pihan muiden unikoiden kanssa. Mikä tahansa se onkin, se on tuhottoman kaunis.


Vaatimattomammat siperianunikot ovat ansainneet paikkansa talon eteläseinän paahteisessa hiekkamaassa. Siinä ne kasvavat ja kylväytyvät itse vuodesta toiseen, ja joka kesä olen kylvänyt myös uusia siemeniä edellisten lisäksi.


Sormustinkukka on oikea kuningatar. Pitkän etsin tätä ihaninta roosaa versiota, kunnes se löytyikin paikalliselta blogitutulta ihan kyselemättä, tarjottuna. Kiitos Heidille edelleen näistä ihanuuksista!


Sormustinkukkaahan kannattaa kylvää kahtena peräkkäisenä kesänä, jotta kukinnan saa jokaiselle kesälle. Ensimmäisenä kesänä sormustinkukka kasvattaa vain lehtiruusukkeen, toisena vuonna kasvavat nuo komeat kukkavarret.


Ruiskukka vaaleanpunaisena on myös tullut jäädäkseen. Sekin eteläseinän paahteeseen.



Ja unikot. Kaikki unikot. Pioniunikot kuitenkin erityisesti.


Näitä unikoita sain alunperin ostamalla lilac pompom -pioniunikkopussin, mutta väri olikin aika tummanpuhuva. Ihastuin siihenkin. Seuraavana kesänä kerrottu muoto oli muuttunut aika paljon vaatimattomammaksi, mutta runsaus korvasi kerrannaisuuden puutteet.



Jostain nappasin mukaani valko-lilan sekoituksen paperikukkaa, joka sekin oli hauska tuttavuus. Toimi loistavasti leikkokukkana maljakossa. Jos muistan oikein, tämä kukki aika myöhään syksyyn.


Ja viimekesäinen tuttavuus oli punakosmos, jos tämä nyt oli punakosmos. Jollakin on siemenpussit vähän sekaisin. Tämä teki pitkin kesää korkeita "tillimäisiä" varsia, mutta valmista ei näyttänyt tulevan sitten millään. Syksyllä kukinnasta ei kuitenkaan meinannut tulla loppua, kun nämä vihdoin pääsivät näyttämään, mihin pystyvät. Ja tämä oli muuten loistava maljakkokukka myös.



Siinä ovat minun suosikkini menneiltä kesiltä. On niin kutkuttava ajatus, että pääsen ihan pian, jo parin kuukauden päästä, kylvämään ensimmäisiä kesäkukkien siemeniä multaan. Talon eteenkin ilmaantui syksyllä ihan uusi, autotallin pohjan tieltä kaivettu valtava kivialue, joka odottaa istutuksia ja multaa, ja siihenkin tulee alkuun osittain kylvökukkia, jotta saadaan iso alue pysymään puhtaana rikkaruohoista. 

Kertokaapas te nyt puolestanne parhaat vinkit kauniista kesäkukista, joita voi kasvattaa kylvämällä siemenet suoraan maahan. Jään kuulolle!