perjantai 17. huhtikuuta 2015

Pieni vihreä mies ja muita virityksiä

 Niitä vihreitä kankaitahan tosiaan oli aika lailla...

 

Niinpä täällä vihertää nyt vaatteissa. Pihallakin jo arasti vihertää, ja jos ollaan ihan rehellisiä, enemmän kiinnostaisi nyt kuvata ja silitellä niitä ulkovihreitä, mutta pitää tässä hommassa joku roti säilyttää. Jos jätän viikkokausien ompelukset kuvaamatta, kynnys kuvata niitä myöhemmin kasvaa aina vain suuremmaksi - siispä mummot ruotuun!


Mammanpoika sai alusvaatekerran Eurokankaan paloista löytyneestä superihanasta raitavihreästä. Oikea pappakalsarikangas! 

Tuollainen kolmevuotias on aika vekkuli. Ymmärtää paljon, ehtii vielä enemmän ja yllättää usein puhumalla jotain älyllistä. Sydäntä särkee sanomattomasti se pikkuinen vesseli, joka eilen illalla löytyi hukkuneena kotinsa lähistöltä. Ihan saman ikäinen kuin tämä meidän aurinko! En osaa sanoa mitään järkevää. Kyllä te tiedätte.



Isompi poika, eskarilainen, joka sai tänään osakseen pelkkiä kehuja kouluunsiirtymiskeskustelussa, sai isompien poikien paidan. Rintatasku on ommeltu reunat avoimina paikalleen, reunat saavat rispaantua ja rullautua pesussa vapaasti. Tästä tuli heti uusi lempipaita, mutta miten minusta näyttää, että tässä on jo valmiiksi melkein lyhyet hihat! Apua, äitin iso poika!


Ja "isompien" immeisten vaatteita sitten, pitkästä aikaa. Syksyn Ottobre Womanissa ollut New Boheme -tunikakaava jäi ensikokeilun jälkeen odottamaan kaavanmuokkausta, ja nyt lumisateisen kesälomani kunniaksi tartuin vihdoin toimeen (niin, kesäloma - saa nauraa...).


Leikkelin sieltä ja taittelin täältä, ja leveyttä lähti alaosasta yhteensä reilusti yli 10cm. Nyt tämä kaava on niin minua!


Tämäkin kangas on Eurokankaan paloista, pystysuunnassa kulkee hennot reikäpitsikuviot ja vaakaan taas näyttää olevan jotain tummuuseroa raitojen muodossa. Voi kun tällaisia kankaita löytäisi enemmän!


Jos osaisin, ja jos meillä olisi tilaa nettikaupan varastolle, perustaisin hempeiden vaatekankaiden verkkokaupan. Roosaa, harmaata, pellavaa, valkeaa, kaikkia pehmeitä värejä ja sellaisia kankaita, trikoita ja muitakin, joita ei tahdo saada mistään. Sitä, mistä minä niitä saisin, en tiedä. Mutta onhan niitä nyt jossain, kun valmiissa vaatteissakin niitä on! Mitä luulette, olisiko sellaiselle kaupalle kysyntää laajemminkin, vai löytävätkö kaikki muut omiin vaatteisiinsa kankaat jo olemassa olevista verkkokaupoista?

Huivi on Ikean sisustuspellavasta ommeltu tuubi, kerrankin tarpeeksi muhkea! Alla oleva mekko on vanhempaa tuotantoa ja löytyy kaukaa historiasta tästä blogista.

Jo aika lähelle etsimääni kangaskategoriaa meni tämä SuttuPitsii-trikoo, johon sovelsin samaa OB:n taskutunikakaavaa rankalla kädellä.


Kankaan vähyyden vuoksi ja siksi, että vaakatasossa kulkevat suuret kuviot olisivat kärsineet turhista leikkauksista, jätin taskut ja leikkaussaumat kokonaan pois sekä edestä että takaa. Myös olalla kuvio jatkuu ehjänä, koska hiha on etu- ja takakappaletta, eikä pyöriöllä ole saumoja. 


Alkuperäistä tässä tunikassa on enää etukappaleen pääntien laskokset - tai no, niitäkin kyllä muokkasin. Tykkään tästä muuten kauheasti, mutta koska kangas on aika vahvaa trikoota, jää laskosten muodostama väljyys eteen pussittamaan. Siksi tämä meneekin myyntiin, ja löytyy pikapuoliin täältä. Toivottavasti joku keskivertovauvamasun omaava 36/38-kokoinen tämän löytää - nimittäin sellaisen parina tämä olisi ihan supersöpö!

Sainpas tehtyä kokonaisen postauksen ompeluksista! Phuuh! Pahoin pelkään että seuraavalla kerralla höyryän taas kasviksista, vaikka ompeluksistakin on osa edelleen kuvaamatta. Mutta kun tämä kevät!!!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Toisen romu, toisen ei

Kotikylämme nuorisoseurantalolla tehdään remonttia, ja sisälläni asuva dyykkari on ollut tuntosarvet koholla jo pitkään, kun talon ohi ajellessa silmiin on osunut purkutavarasta koostunut romukasa. Yhtenä päivänä sitten olin havaitsevinani rojuen seassa osan puisista A-tikkaista, ja minun teki mieli lyödä jarrut pohjaan keskellä tietä. Maltoin kuitenkin mieleni, esitin kypsää aikuista ja jatkoin matkaani tikkaat mielenpohjalla kihelmöiden. Samana iltana otin selvää talon omistajasta ja soitin kysyäkseni, saanko ottaa hänen roskiaan.
 


Sain luvan, ja huvittuneena omistaja lupasi tarjota pullakahvit, jos veisin koko kasan.


Ihan kaikkea en saanut hoidetuksi pois, mutta muutamia kiinnostavia juttuja löytyi. Puupenkistä näkyi kasan alta vain pääty, ja kokoakin penkillä oli sen verran reilusti, etten olisi sitä farmariin saanut mahtumaan. 

 

Siippa mukaan roudariksi, ja uudelle dyykkausreissulle peräkärryn kanssa. Saalina oli komea, massiivinen lankusta nikkaroitu penkki, joka saa kunnian jäädä ulos harmaantumaan. Siinä on puutarhurinkin hyvä lepuuttaa selkäänsä pihatöiden välissä.


Tämän ihanan rupelihanan meinasin jo hylätä, koska se on putken jatkona minun makuuni väärinpäin, mutta koska siippa sanoi saavansa hanan kyllä käännetyksi haluamaani vinkkeliin, otin senkin onnesta soikeana matkaan.


Olen iloinen näistä löydöistä ja siitä, että kesä kesältä pihamme alkaa saada enemmän persoonallista ilmettä, eikä muistuta enää pelkkää rakennustyömaata. Tikkaat jäävät ulos köynnösten kiipeilytelineeksi. Ne vaativat muutaman tukiriman pysyäkseen pystyssä, mutta köynnöksiä ne kestävät pikkuremontin jälkeen vallan mainiosti. Hana putkineen istutetaan tietysti keskelle kukkapenkkiä.


Talon seinustalta on vihdoinkin sulanut lumi, ja pienen siistimisen jälkeen saan nyt keskittyä muistelemaan, mitä kaikkea siellä olikaan kasvamassa. Pikkuhiljaa aion luopua pihalle tökityistä kasvien nimikylteistä, ja jos jokin jättää nousematta keväällä, se saa jäädä. Jos en muista jonkin kasvin lajimääritystä, sekään tuskin on kuolemanvakavaa. Varsinkaan, kun huomaan tunnistavani kuitenkin jo pääryhmiä (esim. "tuo on joku maksaruoho"). Onko sillä niin väliä, mitä ne tarkemmin olivat, pääasia että kasvavat!

Jokohan tänä kesänä saan tämän kaistaleen täyteen kasveja niin, ettei hiekkaa enää erotu?


Maksaruohot siinä ovatkin jo ajan hermolla, ja aloittelevat uutta kasvuaan heti, kun lumen alta löytyivät. Samoin hopeahärkissä on elon merkkejä havaittavissa. Se tunne, kun koko kesä on vielä edessä, on jotain niin mieletöntä!!!



Ja sisällä sen kuin viherrys lisääntyy. Tomaatit rehottavat jo yli parikymmensenttisinä, tarhadaaliat pitäisi raaskia koulia omiin kippoihinsa kasvamaan, ja keisarinelämänlanka itää.




Voimaannuttavaa viherrystä sinunkin viikkoosi!

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Väkinäistä kevättä

Multasormessa oli tänään kevätkauden avajaiset, tai mitkä lie viralliselta nimeltään, mutta karmean kylmä tuuli ja räntäsadetta enteilevä sää sai ostohalut kyllä karisemaan aika lähelle nollaa. Kevättunnelmat ovat kaukaisia haaveita vain!


Onko tuo nyt sellainen perunanarsissi? Sellaisen ostin kädet kylmästä tutisten, kun oli niin soma. Tykkään muutenkin näiden sipulikukkien hankinnasta, koska niitä voi hyödyntää monivuotisina, kun työntää sipulit äiti maan helmoihin. Peltipöntön kylkiä vihmoo tuulen mukana vaakatasossa maahan satava räntä - eiks ole keväistä!


Jossain nämä ressukat ovat kuitenkin alkaneet lehtiään avaamaan, toivottavasti tämä ostamani puistoruusu 'Ilo' ei palellu tuolla ulkona, kun etupihallakin on vielä ehjä hankipeite. Taidan nostaa ainakin yöksi sisälle sen, kunnes saan istutetuksi maahan.


Ja lisää siemeniä! Ja sipuleita! Mukuloita ja juurakoita! Ehkä jonkinlaista keväthöyrähdystä sitten kuitenkin on ilmassa...?


Marskinliljat tuovat hauskaa vaihtelua romanttisiin röyhelökukkapenkkeihini, ja tuo Keisarinelämänlanka taas on juuri sitä röyhelöä. En ole ennen tällaista nähnytkään! Voin melkein jo nähdä sen kerrottuine kukkineen köynnöstuessa. Aaawww! 

Sisälle ostin yhden lisämuratin entisten ruipeloiden esikuvaksi - jos vaikka innostuisivat esimerkin avulla kasvamaan komeammiksi. Nätti turhakekin piti sille hankkia.. mikä se nyt sitten olisikaan.. aluslautanen yläkehyksellä? Teline? Pidike? Pääasia että se on kaunis.



Pelargonit, tammikuussa multaan kylvetyt, kasvavat tuskastuttavan hitaasti. Mutta kuitenkin kasvavat, ja näyttävän viihtyvän ihan kohtalaisesti. Odottelu kasvattaa luonnetta.



Viisi viikkoa sitten napsin kelta- tai valkokirjokanukan oksista talvipistokkaita ajatuksena kokeilla, tuleeko niistä mitään. Toinen kokeiluerä on jääkaapissa hiekkaan puoliksi upotettuna, toinen erä oli huoneenlämmössä vesilasissa, ja näitä vedessä heränneitä on jo viisi siirrettynä ruukkuun, kun tekivät veteen hentoa juurta.


Vedessä oksanpätkät työnsivät lehteä ja kukkaa niin että sitä oli ilo katsella, mutta juurtumisen varmistamiseksi napsin liiat lehdet pois ja jätin vain ylimmät. Vielä ovat ainakin hengissä ja hyvissä voimissa, ja minulla sen mukaisesti odotukset korkealla!


Järjestystäkin piti taas myllätä, ja vähän jäi haittaamaan tuon suuren arkun paikka, sille ei oikein löytynyt sopivaa koloa enää. Saapa nähdä kauanko maltan katsella tätä tupaa näin.


Kiikkutuolin alla on niin nätin värinen matto, että pitää sitä vielä erikseen korostaa. Se löytyi paikallisesta Ale-makasiinista ihan etsimättä, ja vaikka ensiksi ajattelin sen alkavan keittiön matoksi, oli se siihen pestiin ihan liian lyhyt. Sitten se oli aikansa vessassa, kunnes tälläsinkin sen keinun jalasten alle. On se vaan hauskaa, miten esineistä tulee kuin uusia, kun niiden paikkaa vaihtaa.



Pahoittelut kaikille ompelupostauksia odottaville - tämä kevään kaipailu nyt vain on mielessä tärkeämpänä! Ompeluksia olisi kyllä vinot pinot kuvaamista odottamassa, mutta jotenkin nyt ei huvita. Onneksi tämä on harrastus, ja voin itse päättää, mikä milloinkin huvittaa. Melkoinen tyrannimummo. 

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kylässä 50-luvulla

Sain blogisähköpostiini tovi sitten mielenkiintoisen kutsun.




Noloa myöntää, mutta kerrottakoon kuitenkin ihan julkisesti, että lähes 11 vuotta seudulla asuneena en edes tiennyt tämän Kuopion korttelimuseon olemassaolosta! Eikö ollut jo aika käydä tutustumassa. Nyt pääsinkin samantien perehtymään aiheeseen oikein asiantuntevassa opastuksessa, sillä museota esitteli minulle intendentti Marianna Falkenberg.

Museossa, joka käsittää kokonaisen puutalokorttelin, on pysyvästi esillä kaikkea kiinnostavaa 1900-luvun alkupuolen apteekkitalosta ahtaisiin hellahuoneisiin ja Minna Canthin huoneen kopioihin. Nyt katselimme kuitenkin lähinnä vasta avattua 1950-luvun kuopiolaisesta puutaloasumisesta kertovaa näyttelyä. Tämä oivallinen kurkistus vuosikymmenten takaiseen arkeen on nähtävissä korttelimuseon tiloissa syyskuun loppupuolelle saakka. 


Oli avartavaa nähdä sen aikaisen kaupunkiasumisen ahtaus ja esimerkiksi keittiötilojen vaatimattomuus, joiden valossa oma asuminen tuntuukin taas vähän aikaa ylellisen väljältä, vaikka suurempia neliöitä päivittäin kaipaillaankin.


Tässä kuvitteellisten Korhosten asunnossa on petipaikat kymmenelle, vaikka neliöitä on reilusti vähemmän kuin meillä. On päästävedettävää, pinottavaa ja sivustavedettävää sänkyä, sohvaa ja hetekaa, joiden levittämiseen ja pois kasaamiseen on mennyt hetki jos toinenkin aamuin illoin. Talossa asuu lasta ja vanhempaa, isoäitiä, enoa ja serkkupoikaa.

Mutta entä se arjen kauneus! Olen aina väittänyt, että käyttöesineet on tehty ennen paljon kauniimmiksi, ja tämä käynti vain vahvisti tuota mielipidettä.








No myönnetään, nykyaikaisesta vessapaperista pidän ehkä enemmän...


Usein museo-sanasta syntyy mielikuva lasin taakse asetetuista yksittäisistä esineistä, joita katsellaan kädet selän takana. Ei tässäkään museossa toki saa mennä sängyillä hyppimään, mutta arki on vahvasti läsnä tässä "Korhosten asunnossa", ja on helppo kuvitella tänne myös asukkaat. Esineet ovat niille kuuluvilla paikoillaan, ja se tekee tunnelman eri tavalla aidoksi.







Voin kuvitella tuon korttelin sisäpihan kesällä. Se on pakko kokea - varsinkin sen jälkeen, kun intendentti vihjasi syreenien kukinnan aikaan pihan olevan parhaimmillaan. En epäile hetkeäkään.





Ajatella, että näin lähellä on ollut koko ajan kolmentoista rakennuksen verran kiehtovaa historiaa, ja vasta nyt sen löysin! Kunhan kesä tulee, vien koko perheen käymään täällä, ja kierrän koko alueen ajan kanssa. Niin paljon jäi vielä näkemättä, ja museokahvitkin juomatta!



Tässäpä vinkki muillekin kotiseutunsa nähtävyyksiä huonosti tunteville ja seudulla matkaileville. Käykää ihmeessä Korttelimuseossa! Voin kuvitella tämän korttelin olevan kesäaikaan monin verroin upeampi.



Ajatella, että vain muutamia vuosikymmeniä sitten tuo korttelimuseon alue on ollut täynnä näitä komeita puutaloja, ja nyt ne on korvattu kerrostaloilla, jollainen tässäkin pilkistää osuvasti museotalon takaa. Haikeaa, mutta ymmärtäähän sen, kun ajattelee sitä, kuinka paljon asuntoja on tarvittu sotien jälkeen lisää. Onneksi kuitenkin tämä yksi kortteli vanhaa on säilytetty, jotta me nuoremmatkin sukupolvet pääsemme katsomaan, miten ennen kaupungissa asuttiin. Kiitos siitä heille, jotka heräsivät 1960-luvulla suojelemaan purkutuomion saanutta "Käräjäkorttelia".

Kiitokset myös Korttelimuseon Karoliinalle kutsusta ja Mariannalle esittelykierroksesta! Tulen varmasti uudestaankin!

torstai 2. huhtikuuta 2015

Vihiriää

Sitä ihanaa kevätviherrystä odotellessa piti hakea oksia sisälle, jotta sen saisi kokea edes pienemmässä mittakaavassa. Nyt nuuhkitaan olohuoneen sohvapöydällä maljakossaan avautuvia hiirenkorvia.

 

Muuten en ole suuremmin koivuhmisiä, sillä eihän se kovin solidaarinen tyyppi noin puutarhan kannalta ole, mutta koivun hiirenkorvia parempaa kesän merkkiä ei olekaan. 


Tämä taas on niitä pääsiäisen tyypillisimpiä tunnusmerkkejä. Rairuoho, toinen, kolmas.. meidän talossa sitä taitaa kasvaa seitsemässä eri purkissa. Taustalla kurkottelee Multasormesta hankittu pelakuun pistokas.






Eilen huomasin ruokakaupassa poiketessani kaupan tuulikaapissa narsissilavoja, joissa luki: "ota tästä, ole hyvä!" Wau. Jos ei niistä muuksi ole, niin toki sipuleita vien kotiin multaan laitettavaksi, mutta kun kotona leikkasin nuutuneet kukat pois, narsissit eivät juuri myyntikuntoisille hävinneet. Niinpä laitoinkin ne vielä jouluistutuksesta säästämääni puunkuoriruukkuun. Narsissien juurella aloittelee uutta kasvuaan ulkona paleltunut helmililja.


Niin - paleltunut. Meillä on pihalla vielä hanget korkeat nietokset, eikä keväästä ole tietoakaan. Alan käydä kärsimättömäksi, enkä ole meillä ainoa, joka kokee näin.



Kyllä kelpasi tällekin eläjälle maaliskuun aurinkoiset päivät ja kuivat, lämpöiset portaat eteläseinustalla, mutta nyt maleksitaan taas valtaosa päivästä sisällä ja vahditaan ikkunasta räntäsadetta. Kesällä herraa saa suorastaan maanitella yöksi sisälle, ja koen vahvasti ymmärtäväni tätä tyyppiä sen suhteen.


Tarhadaalian taimet kallistelevat mikä minnekin, yleensä auringon suuntaan, kunnes ilkeänä eukkona käännän ne kumartamaan taas minulle.  Pari tällaista(kin) alkua on kuopuksemme saanut hoivavietillään hengiltä, mutta vielä on toivoa daalian kukinnasta! Uskon sanoneeni nuorelle herralle aika selkeästi artikuloiden, että äiti hoitaa taimien kastelun.


Olipas vihreitä kuvia taas. Samaa teemaa toistaa myös kangaskaappini siihen malliin, että tein tietoisen päätöksen suosia seuraavissa kangastilauksissa jotain aivan muuta väriä vaihteeksi. Tässä käy pian niin, että meidän pihalla vilistää kesällä pieniä vihreitä miehiä ja naisia.


Onkohan tämäkin jotain alitajuista kesäikävää?