Viimeisten säteiden aikaan

Kesäilloissa on jotain äärimmäisen haikeaa. 

Se tunne, että tämä ei kestä ikuisesti. 

 

Ilma on lämmin ja täysin tyyni, ja ympärillä niin hiljaista, että kuulee oman sydämensä sykkeen. 

Jokaisen kuihtuvan kukan kohdalla teen surutyötä. Ollaan jo ohitettu juhannus.

Samalla eletään vuoden parasta ja ainutlaatuisinta aikaa. Päivällä lenkillä ollessa tuntui, että jokaisesta puusta kuului linnunpoikasten vaativa piipitys. Lintujen ruuhkavuodet.

Ilma on tyyneytensä vuoksi sakeanaan hyttysistä, mutta niitä uhmaten kävimme pihakierroksella, sillä auringonlasku suorastaan pakotti ikuistamaan pihan sen lempeän haikeassa valossa.

Haikeudesta huolimatta mieli on samaan aikaan niin hyvä. Lämmöstä on saatu nauttia enemmän kuin viime kesänä yhteensä, ja lomakin on vielä kokonaan edessä. Tästä tulee väkisinkin hyvä kesä.

Toukotöitä

Raparperinlehtilaatat pihanurmella on jo ikivanha juttu ja jokaisella sellaiset varmaan jo on, minullakin, mutta minäpä tein niitä lisää. Tein jo viime syksynä autotallin pohjan valun yhteydessä yli jääneestä betonista, mutta vasta nyt sain asennetuksi ne paikalleen. Työnjohtaja oli tietysti paikalla valvomassa, että kaikki sujuu kuten pitää.

Laatat olivat viime postauksen kuvan mukaisesti maanneet nurmen päällä aloillaan jo hyvän aikaa, ja alla kasvava nurmi oli kellastunut. Kellastuneen nurmen kohdalta kaivelin maat pois, ja mallasin vielä reunat suoraan laatan reunojen mukaisiksi. 

Nurmikon juuret tekevät hommasta näppärää, kun irrotettavan palan saa nostaa levynä suoraan kottikärryyn, eikä multasotkua pääse syntymään. 

Jotta laatat saisi asettumaan keikkumattomiksi kuoppiinsa, vaatii kuoppa pientä hiekkatäyttöä. Minun valosteni pohjat eivät ainakaan ole vatupassinsuoria, ja hiekka elää sopivasti laatan muotojen mukana.

Jaahas. Laatta jäi turhan syvälle. Lisää hiekkaa alle ja uusi yritys.

Sinnehän ne lopulta asettuivat kuka mitenkin kallelleen. Ei mene kauan, niin nurmi peittää reunoille jääneet arvet, ja laatat ovat kuin olisivat aina tuossa olleet.

Aikaisemmin tein samalla systeemillä askelmat leikkimökkiin päin, ja hyvin on nurmi hoitanut maisemoinnin. Tällä hetkellä viherryksessä on tosin vielä pientä sanomista, mutta sallittakoon se, kun ollaan kuitenkin vasta toukokuussa.

Siitä uskaltaa huoletta ajella päältä päältäajettavalla. ;)

Kasvun vauhti on kyllä tällä hetkellä hurja. Melkein jo jännittää, mitä loppukesälle jää, kun kaikki kasvaa niin kohinalla. Raparperipiirakkaa ja kiisseliä on pitänyt vääntää jo kaksin käsin, kun puskat pukkaavat siihen tahtiin uusia varsia, ja humala ottaa vuorokaudessa puolimetrisiä harppauksia puutarhakaaressa ja kivien väleissä.

Keskellä kaariportin kulkuaukkoakin kasvaa topakan näköinen mätäs humalaa, ja mietinkin nyt kuumeisesti, mihin sitä siirtäisin. Ollapa se vanha piha monilla piharakennuksilla, niin kasvattaisin humalaa jokaisen mökkerön seinustalle!

Tammikuussa meidän vierestä katosi metsä niin äkkiä, että kun aamulla lähdin töihin, ei asiasta ollut vielä merkkiäkään ilmassa, ja kun palasin iltapäivällä kotiin, meinasin kääntyä väärästä risteyksestä, kun maisema oli muuttunut niin rajusti. Nyt kuvien taustalla näkyykin entisen kuusikon sijaan melkoinen hakkuuaukea, mutta jos asiasta pitää keksiä hyvää sanottavaa, niin ainakin oksasilppuriin riittää materiaalia. Meillä on nimittäin omistajalta lupa käyttää kaikki mikä entisen metsän paikalle koneilta jäi, ja sinnehän jäi. Aimo kasat polttopuuta, ja tosiaan tuota oksaa - eli ihan kauheat kasat tulevaa haketta! Muutamana vuonna on turvauduttu muualta haettuun hirsisorvin lastuun katteena, mutta tänä kesänä taidetaan pärjätä ihan ilman. Lapsista oksasilppurin käyttö on siisteinä ikinä, joten apuakin on luvassa.

Ruusut selvisivät kaikki talvesta, mutta ihmekös tuo, kun lunta oli metrin verran suojana. Oksia tosin jouduin leikkaamaan paljon, kun lumi oli painanut niitä rikki, mutta vielä jäi paljon jäljellekin, ja leikkaisinhan minä näitä muutenkin. Siitä ne vasta innostuvat!

Takapihan lavatarhassa on vielä aneeminen tunnelma. Colomba-kesäperuna alkaa työntää varsiaan mullasta, mutta muutama päivä sitten tehdyt porkkana-, herne- ja salaattikylvöt eivät vielä näy. Esikoisen vuosi sitten pataan istuttama metsämansikka puolestaan näyttää riehaantuvan tosissaan, ja pian se varmaan vaatiikin monta kertaa isomman alueen elintilakseen. Aika kaunis maanpeittäjä muuten!

Juuri nyt nautin ihan eniten siitä, että tuomi kukkii. Se edustaa minulle kaikkea sitä, mitä odotan koko talven. Lämpöä, edessä olevaa kesää, lasten lähestyvää lomaa koulusta ja sitä myötä jonkinlaista kalenterin rauhoittumista. Omat lomaviikot ovat vielä kaukainen juttu, mutta vanhastaan tiedän, että heinäkuu on pian täällä.

Nautitaan kuitenkin juuri nyt toukokuusta, joka onkin harvinaisen lämmin!

Harmaasta vihreään

Tosimummolla alkaa olla istutusalueet raivattuna talventörröttäjistä ja uusi kasvu on jo hyvässä vauhdissa, vaikka viimeiset lumet lähtivät lähitien ojista vasta tällä viikolla. Pioni, jokakesäinen lempparini, nostaa jo terhakasti varsiaan kaikissa kolmessa kukkapenkissä, jossa sitä kasvaa.

Portaiden vieressä maisemaa täplittää lähinnä keskenkasvuinen tulppaanimeri, mutta se ei olekaan tämän kuvan idea. 

Tämän otin nimittäin itselleni muistutukseksi, että tämän verran olivat patjarikot keväällä kasvaneet yhteen, kun pari vuotta sitten näitä istuttaessani haaveilin yhtenäisestä kasvustosta, ja nyt ollaan tässä vaiheessa. Taustalle pitäisi löytää joku vähän korkeampi kuivuutta ja paahdetta kestävä lajike, joka ei kummoista multatilaa tarvitse. Tähän asti ehdot on täyttänyt vain siankärsämö, joka onkin yllättävän kaunis kukkiessaan isoina mättäinä. Jos ei muuta tule mieleen, annan kärsämön jatkaa elämäänsä. Alakuvan korkeampina kasveina pärjää jo useampi paahdepenkin kukkanen, kun tällä puolella kasvualusta on reilusti paksumpi.

Säät ovat tosiaan suosineet kesäihmistä, ja hetkellisestä vatsatautiepidemiasta huolimatta ilmoista on otettu ilo irti. Lasten kylpyamme on ollut jo päivittäisessä uimakäytössä, ja ihan parasta viihdettä keskenkasvuisille onkin hypätä vuoronperään ammeeseen ja sieltä suoraan takana näkyvälle trampoliinille. Kun taas vähän uikkarit kuivahtaa ja tulee kuuma, palataan ammeeseen. 

 

Kiven reunoilla kukkii valtoimenaan valkotäpläimikkä, ja kukintaansa aloittelee sen seassa kevätvuohenjuuri.

Ammeen nurkalla kasvavaa ruusua (se oli ehkä 'poppius') jouduin leikkaamaan kovalla kädellä, jotta ammeeseen pääsee ilman ruusunpiikkien pistoja.

Mutta katsokaapa, miten paljon luonnossa tapahtuu lämpimällä säällä muutamassa päivässä! Sunnuntaina otin tämän kuvan, jossa pääväri on vielä harmaan puolella.

Tänään, sadekuuron jälkeen, maisema on selkeästi vihreä. Ja raikas! Pian maisemaa raikastaa vielä uusi kattokangas, jonka tilasin pergolaan. Edellisen käyttöikä oli pari kesää, mutta onneksi uuden saa muutamalla kympillä.

Kuvassa on myös tekemisen meininkiä. Lätkäisin nimittäin nuo raparperijäljennökset nurmikolle odottamaan alla olevan nurmen kellastumista, minkä jälkeen on helpompi kaivaa laatoille oikean malliset kolot. Nyt näyttäisi olevan lapioduunin aika. Oma hommansa vain siinä, että löytää laatoille oikeat aukot, kun siippa siirsi ne kaikki syrjään ruohonleikkuuta varten. 

Humala aloittaa vuotuista kiipeilyharrastustaan. Olipa kesän säät minkälaiset tahansa, tämä kaveri pääsee nykyään joka kesä huipulle asti. Kaariportin molemmin puolin kasvavat varret löytävät toisensa kaaren keskikohdassa loppukesästä, ja alkavat kietoutua toistensa ympärille.

Kuten niin monena kesänä aikaisemminkin, minä ja kissa olemme alkaneet viihtyä ulkosalla. Aamusta iltaan voisi lämmön helliessä touhuta, kun vain välillä muistaa käydä syömässä sisällä. Tämän(kin) kesän isompi yksittäinen projekti on tämä kömmänä, jota autotalliksikin kutsutaan. Pohjamaalipönttö odottaa sutijaansa jo kuistilla, ja nyt olisi aika nostaa kattopellit paikoilleen. Koska työmäärä tulee olemaan suuri, laitetaan siitä teille työstettäväksi näin inhorealistinen kuva tämänhetkisestä tilanteesta. Jotain hommaa teillekin, kun tätä prosessoitte.

Kukko on oppinut kiekumaan, ja raparperisatoa voisi jo korjata. Perunat on pantu maahan, ja eilen kylvin myös porkkanat sun muut kesäherkut. Seuraavat pihakuvat ovatkin jo täysvihreitä, kun nämä sunnuntaiset otokset ovat vielä sävyltään harmahtavia. Kyllä Nykäs-Masa oli väärässä, kun väitti elämää ihmisen parhaaksi ajaksi. Kesä on!

Uuniaarre

Kävipä vuosia sitten niin, että huomasin siipan sukulaisten nurkissa rojukasassa uunin. Koska se oli selkeästi heille roska, ajattelin sen olevan kenties meille aarre. Poikkesimme kysymään, ja niinhän asia oli. Uuni muutti meille, ja vuosia se on odottanut paikalleen pääsyä vaakatasossa trukkilavan päällä. Tulipesässä ja piipun tyvellä kasvoi jo sammal.

Sitten kävi niin, että nappasin autotallin rakentamisen vuoksi pihaan tilatusta sorakuormasta pikkuisen omiin käyttötarkoituksiini ja värkkäsin kaasugrillille paremman sijoituspaikan. Maata reilusti pois, sanomalehtiä kasa alle, paksusti soraa ja puuritilät. Valmista. Kohta huomasin tietysti, että uuni sopisi hyvin siihen viereen, ja samalla konstillahan sillekin pian paikka tehdään.

Ja niin tehtiin.

Usean sadan kilon painoinen mötikkä oli aika pelottava siirrettävä, mutta niin tuo tehokaksikko, siippa ja Taavetti, selvisivät siitäkin.

Ollaan nyt vähän kahden vaiheilla, mitä sille tehdään seuraavaksi. Vieläkö pinnoitetaan se jollain, ja nostetaanko sitä esimerkiksi vanhojen tiilien avulla ylemmäs. Minusta se on aika hauska noinkin, mutta uunin etukulmasta oli iso pala irti, ja sen liimaaminen paikalleen erottuu nyt keltaisena urana irrronneen palan ja uunin liitoskohdassa. Maalaamalla uunin vaikka mustaksi saisi liitoskohdankin huomaamattomaksi.

Mutta tehtiinpä lisämuokkauksia tai ei, niin lysti siinä on jo nyt makkaraa paistaa tai ihan vain tunnelmoida.

Uunin vierelle jäi tyhjää reunaa, kun nostin siitä ylös kaikki pusikoituneet ja nokkosen valtaamat ojakellukka- ja puna-ailakkikasvustot. Päätin päästä jatkossa helpommalla, ja istutin tilalle pihalta löytyneitä juurivesoista kasvaneita pensaan alkuja. Nyt siinä kasvaa kiimingin- ja idänvirpiangervoa sekä metsäruusua ja syreeniä. Kunhan saan juurelle paksun kerroksen katetta, tämä reunus kasvaa ja pärjää lähes hoitamatta. Bonuksena saan eri neljä eriväristä kukintaa pitkin kesää.

Kolmen viikon kesäloma kotona touhuamisineen ja reissuineen on nyt takana päin. Monta tällaista pitkään odottanutta projektia on saatu tehdyksi, ja mieli on nollannut työasiat täysin. Loma on siis tehnyt tehtävänsä, ja tänään on hyvä palata töihin. Kesää on onneksi jäljellä edelleen, ja saamme nauttia "pihakeittiöstämme" vielä pitkään.