Puutarhajuhlaperinnettä herättelemässä

Olin eilen puutarhajuhlissa. Meillä oli vihdoin se iso, vanha talo pihapiireineen, sellainen josta olemme haaveilleet vuosia, tai oikeastaan koko ikämme. Muutto oli onnellisesti takana, lato oli tyhjennetty vanhoista romuista ja siivottu juhlapaikaksi. Kukka-asetelmia, pompomeja ja pitkä, pellavaliinan peittämä, lankuista kasattu pöytä täynnä herkkuja. Iloisia aikuisia, juoksevia lapsia. 

Illan hämärtyessä aurinkokennotoimiset valosarjat syttyivät palamaan syksyn hämärään, ja sisältä haettiin pöytään lisää tarjottavia - ja uusi termospullollinen kahvia.

Oikeasti luin Katin ja Marian uutta Juhlapuutarha-kirjaa, joka sai ajatukseni siivilleen. Minulla oli ilo ja kunnia saada kirjasta arvostelukappale kotiin, ja viimein ehdin sen lukemaan läpi rauhassa, ajatuksella. Vapaapäivän hitaasti nautitut aamukahvit jäähtyivät kuppiin, kun uppouduin tutkimaan kirjan sisältöä. 

 

Kirja ei ole pelkästään juhlienjärjestämisopas, vaan silmiä avaava hoksotin pihan monipuolisempaan käyttöön. Eikä pelkästään pihan, sillä yhtälailla juhlat voi järjestää vaikka metsään tai uimarannalle. 

 

Juhlapuutarha sivuaa puutarha-aiheita muutenkin, ja jotain kautta ne kaikki kiertyvätkin aina siihen, että juhlia suunniteltaessa näihinkin asioihin on hyvä kiinnittää huomiota. Tarkoitus ei ole se, että kaikkialla olisi jokainen kivenmurikka ja heinänkorsi ojennuksessa, mutta kun puutarhan perushuolto on tehty keväällä huolella ja pitkin kesää tehty kylvöjä ja muita puuhia silmälläpitäen mahdollisia pippaloita, ei juhlien alla iske pihapaniikki tai puutarha-ahdistus. Näin jää aikaa keskittyä itse juhliin, joille kesäinen pihamaa on (varsinkin hyvän sään sattuessa) mitä ihanin pitopaikka. Ja kuinkas muuten - kirjasta löytyy vinkkejä myös siihen, miten varautua oman kotomaamme yllättäviin kesäsäihin.

Kooltaan tämä teos on muhkea tietokirja, mutta sisällöltään se on tietokirjan lisäksi myös mitä kauneinta silmänruokaa ja voimakas sysäys uusille ideoille ja haaveille, kuten alun mielikuvamatkani todistaa. En ole vanhan talon kaipuuni kroonistumisesta huolimatta koskaan hoksannut ajatella, että sellaisen löydyttyä voisin pitää juhlat, mutta tottakai pitäisin. Voisiko parempaa syytä ollakaan kuin se, että olisimme päässeet kotiin.

Myös vuosia mielessä muhineet ajatukset lettukesteistä pergolamme varjossa saivat uutta puhtia. Miksi vain suunnittelen, jos voin toteuttaakin! Tai miksen tarjoaisi naapureille vaikka kakkukahveja pionin kukinnan kunniaksi? Ei juhlien tarvitse aina olla suurta ja työlästä, sillä ideahan on nauttia ja iloita, ei suinkaan stressata.

Tajusin muuten tätä kirjoittaessani, että vuosia sitten, nuorena ja reippaana, järjestimme useammat puutarhajuhlat ystävillemme. Ajankohta oli aina kevät, se ihana alkukesän aika, kun ulkona on nurmi kuivunut ja tarkenee grillailla ilman takkia. Syömiset hoidettiin pääasiassa nyyttäreinä, ja mukana olivat ystävien lisäksi myös lapset, jotka meillä kaikilla olivat siihen aikaan vielä ihan pieniä.  Sitten muutimme vanhasta, rakkaaksi käyneestä vuokrarintsikasta uudistaloomme, jonka pihamaa oli rakentamisen jäljiltä hiekkaa ja savivelliä, ja rentojen juhlien pito jäi. Mutta hei, nyt meillä on nurmikko. Ja grilli. Ja pihauuni. Joko ensi kesänä tänä keväänä elvytettäisiin vanha perinne jälleen eloon! Nyyttärien lisäksi voisin suunnitella tarjottaviakin, ainakin osittain, niin etten stressaisi, mutta olisi kuitenkin jotain pientä herkkua myös talon puolesta. Sopivia reseptejä tähän tarkoitukseen löytyy tästä innostavasta kirjauutuudesta.

Aurinko paistaa ja kihisen uusista suunnitelmista. Kevätenergia virtaa minuun, ja oikein odotan, että voisimme jälleen tavata kaikki yhtä aikaa, ihan kuin ennen. Kiitos teille, Kati ja Maria, tästä sysäyksestä. Voi olla, että ilman teitä ja kirjaanne olisi tämäkin kaunis perinne unohtunut pian kokonaan! 

Ps. En muuten ole tiennyt, että syreeninkukkia voi syödä. Tämänkin opin tästä kirjasta!

Kirjakuvat ovat Juhlapuutarha-kirjasta, muut ovat omia.

Siemenestä lautaselle - toivottavasti jo pian!

Viime tiistaina julkistettiin kolmen upean daamin uusi, odotettu puutarhakirja, ja minullekin napsahti yllättäen kutsu kirjan julkistamistilaisuuteen. Mutta voi ikävyyksien ikävyys: keskellä työviikkoa, satojen kilometrien päässä - ei auttanut muu kuin kiittää kutsusta, mutta vastata kieltävästi. Ilo oli sitäkin suurempi, kun Hanna kyseli, voiko kirjan kuitenkin lähettää postitse luettavakseni. Voi kyllä, kyllä! Kylläpä minua laulatti.

Keskiviikkona aamukahvia hörppiessäni ovikello soi, ja postinjakaja ilmoitti tuovansa minulle pakettia. Sain sopivasti ensimmäisen kupillisen kaveriksi painotuoreen kirjan. Ja minkä kirjan! Yllätyin ensimmäiseksi koosta - tämähän oli ihan oikea opus! Paksu ja iso, paljon komeita kuvia ja paljon tekstiä. Nopealla vilkaisulla jo tiesin, että tästä tulee kirjahyllyyni pysyvä, varsin tarpeellinen täydennys.

Vähällä oli, etten myöhästynyt iltavuorosta, kun uppouduin lukemaan... 

Tuon keskiviikon jälkeen olen palannut lukemaan tuhtia pakettia päivittäin, ja vähintään kertaalleen tämä on jo luettu kannesta kanteen. Osa sivuista moneenkin kertaan. Perjantaisen viisaudenhammasleikkauksen vuoksi tässä on ollut mahdollisuus lueskella pari päivää aivan rauhassa, kun kaikki raskaampi tekeminen on kielletty. Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin - pari päivää sohvalla on sysännyt kevään kasvatussuunnitelmat aivan uusiin sfääreihin. En taidakaan tyytyä pelkkään tomaattiin ja salaattiin enää.

Tässä upeassa oppaassa on ohjeet kasvatuskotoiluun aivan alusta saakka, kasvimaan paikan suunnittelusta lähtien. Paljon löytyy selkeitä taulukoita, kuten yllä, samoin vinkkejä ihan käytännön juttuihin, kuten siihen, mikä kasvi ei kestä tavanomaista koulimista, tai mikä kannattaa kylvää suoraan maatuvaan ruukkuun herkän juuristonsa vuoksi. Nämä ovat juuri sitä hiljaista tietoa, mitä en ilman tämän kirjan vinkkejä tietäisi. Lapsuudenkotona kun keskityttiin viljelyyn aika paljon suuremmassa mittakaavassa, eikä aikaa tai energiaa kasvimaapuuhastelulle ollut. Minun kohdallani tämä kirja siis korvaa jossain määrin äidiltä tyttärelle siirtymättä jääneen kasvimaatiedon ja -kokemuksen.

Kirjan teksteissä on keskitytty vankasti asiaan, mutta runsas kuvitus antaa paljon vinkkejä myös kauneuspuoleen. Siihen, minkälaisia lavoja ja kasvihuoneita voi olla, tai miten ihanasti ruukuista saa sommiteltua asetelmia. Suuret, koko aukeaman kokoiset kasviskuvat nostattavat sato-odotukset näin esikasvatusvuodenaikaan aivan uudelle levelille. Voi kunpa pääsisi maistamaan ensi kesänä oman maan pottuja!

Naistenlehdissä joskus ärsyttää se, miten niihin on aina ympätty myös ruoka- ja leivontaohjeita. Kun huomasin, että niitä löytyy tästä kirjastakin, jouduin toteamaan, että nyt on oikeat reseptit oikeassa paikassa. Kun ensiksi kasvattaa laventelia tai kesäkurpitsaa, on aika hauskaa tietää jo kasvattaessaan, miksi niin tekee. Tietysti siksi, että pääsisi  kokeilemaan, miltä laventelikuppikakut maistuvat, tai kelpaako lapsille itse kasvatetuista kesäkurpitsoista tehdyt pihvit. Reseptien viehätystä ei ainakaan yhtään vähennä nämä ihanat kuvat. Parin päivän nestepaaston jälkeen tuntuu, etten voi edes selailla näitä ruokasivuja. Liian ihanaa!

Tämä kirja ilmestyi omalta kannaltani parhaaseen mahdolliseen aikaan, sillä viime syksynä saimme takapihan sille mallille, että lavankauluskasvimaalle rajattiin oma alueensa.

Kunhan kevät tästä hiukan vielä etenee, pääsemme asettelemaan kaulukset suoriin riveihin ja kärräämään niihin multaa. Käytävien katteeksi levitin jo syksyllä hirsityömaalta saatua veistosilppua, ja kasvimaa-alueen takaseinäksi istutin kohopenkkiin Marski-mustaherukoita, jotka löysin pilkkahintaan Multasormen syysalesta. Vielä kun keksisin, miten voin ulkoiluttaa näitä kotkotteja ensi kesänäkin ilman, että ne syövät koko sadon. 

Vaihtoehtoja taitaa olla tasan kaksi. Joko pidän kanat häkissä, mikä surettaa ajatuksena jo niin, etten taida kyetä, ja se toinen vaihtoehto taas on olla haravan kanssa vahdissa niin kauan, kun siivekkäät ulkoilevat. Onpahan ainakin aikaa kitkeä ja hoitaa kasvimaata ajan kanssa! Kasviskyykistelyn vastapainoksi on taukojumppana tarjolla haravajuoksua. Ehkä pitää harkita jotain verkkoaidan tapaistakin.

Mutta kanoilla tahi ilman, keittiöpuutarhan tekoa jatketaan heti keväällä, kun se jo hyvällä alulla on, ja tästä kirjasta unelmat saivat paljon ilmaa siipien alle. Kiitos Katille, Marialle ja Hannalle tästä ihanasta kirjasta!

Keittiöpuutarha-kirjaa voi tilata esimerkiksi täältä. 

Kaikki tämän talon vihreät

Mitä kuuluu kylvöilleni? Ihme kyllä suurin osa on edelleen elossa, vaikka vaaratilanteita on riittänyt. Pelargonit olivat vasta sentin mittaisia, kun vietin pitkän viikonlopun Prahassa unohtaen kokonaan valmentaa siippaa taimenkasteluun, ja sen seurauksena muutama kitukasvuinen riippapelargoni menetti henkensä lopullisesti. Topakammin kasvaneet appleblossomit selvisivät siitä jokainen.

Toinen, vielä pelottavampi tilanne taas oli päinvastainen, sillä kuopuksemme oli päättänyt huolehtia taimien kastelusta, ja se kastelu ei tapahtunutkaan varovasti suihkepullolla, vaan ihan reilulla kädellä kastelukannusta, ja reilusti kädenlämpöisellä vedellä. Suurin osa taimista lillui kyljellään mutavellissä, ja luulin jo kaikkien kuolevan, mutta ihme kyllä suurin osa selvisi siitäkin. Nousivat pystyyn ja jatkoivat kasvuaan, tomaatitkin, vaikka niillä oli siinä vaiheessa vasta neulan ohut varsi ja pienet sirkkalehtien alut.

En tiedä mikä noissa riippapelargoneissa alun alkaenkin on mättänyt, mutta eivät ne kovin hyvinvoivilta näytä. Molemmilla ostamillani pelargonin siemenillä oli samat kylvö- ja kasvatusohjeet, mutta samanlaisista olosuhteista ja tasapuolisesta kohtelusta huolimatta suuri osa riippapelargonin siemenistä jäi itämättä ja itäneetkin ovat olleet kituliaita. Onneksi Apple Blossomit näyttävät viihtyvän hyvin eteläikkunan valossa.

Pelakuiden seuraksi kylvin jokunen viikko sitten tomaatinsiemeniä, kun toiveena olisi saada muutama pensastomaatti ruukkuun kasvamaan. Bitonto-lajike on minulle entuudestaan vieras, mutta siemenpussin kuvat olivat aika kannustavia. Saas nähdä miten näiden kanssa käy. Ainakin niissä on jo se ihanan kirpeä tomaatin tuoksu, josta tulee niin kesäolo, että ihan huimaa!

Kolmantena kylvin daalioita, ensimmäistä kertaa ikinä. Jos niin pitkälle päästään, että näistä joriineista jotain tulee, talvettaisin mieluusti myös näiden juurakot, mutta kun se kellari puuttuu. Jääkaapissa olisi tietysti sen verran tilaa, joten nyt täytyy heti kysyä, onko joku teistä talvettanut daalian juurakoita jääkaapissa?

Kuvan ottamisen jälkeen peitin siemenet ohjeen mukaisesti mullalla ja kastelin. Sielläpä nyt muhivat kelmun alla - ja minä odotan kasvun ihmettä. Miten se onkin joka kerta yhtä jännää odottaa, että kylvökset alkavat itää! 

Jollain kirpparivisiitillä lähiaikoina löysin huonekasvikirjan, joka tietysti lähti mukaan, nyt kun on se kirjahyllykin! Sitä en allekirjoita, että tässä kirjassa olisi ainoastaan helppoja huonekasveja, mutta on ainakin niitä huonekasveja.

Tästä kirjasta sain lajimääritykset niillekin kasveille, joiden oikeita nimiä en ole tiennyt. Tätä anopinperintöä olen kutsunut aasinkorvaksi, mutta onkohan se kuitenkin muulinkultakorva? Samalta se ainakin näyttää, ja tuossa kirjassani ei aasinkorvaa ole ollenkaan.

Tämä korva, oli nyt kenen tahansa, on sinänsä hauska tapaus, että se on peräisin anopiltani, joka on saanut sen omalta anopiltaan. Tämänkin olisin kertaalleen jo saanut hengiltä, mutta onneksi olin antanut siitä pistokkaita siskolleni, jolta sain kerjätyksi uuden alun, kun omani kuoli. Mitä tästä opimme - aina kannattaa jakaa! Tämä kasvaa aikaa myöten aika rumaksi, ja siitä repsottaa lehtiä vähän joka suuntaan, jolloin otan nuorempia lehtiä vesilasiin ja juurrutan ne uudestaan. Tämän tein taas ihan vasta, ja siksi lehtiä ei ole vielä paljon.

Toinen anopilta saatu on tämä kultaköynnös, joka on kyllä pysynyt hengissä jo vuosia, mutta kasvanut uskomattoman kituliaasti. Monen monta kertaa olen siitä elinvoimaisimpia osia pätkinyt ja uudelleen juurruttanut, ja nyt se näyttää ehkä ensimmäistä kertaa siltä, että se aikoo oikeasti alkaa kasvamaan ja tehdä lehtiä riittävän tiheään.

Olivatpa nämä muille helppoja tai mitä tahansa, niin minulle helppoa huonekasvia ei olekaan. Olen ehdottomasti enemmän pihatarhuri, vaikka siinäkin vasta aloittelija. Osa huonekasveistani kuolee talvella aina, teinpä mitä tahansa. Olen päätellyt suurimmaksi syyksi liian lämpimän talon. Voi miten kaipaisinkin suurta taloa, jossa osan huoneista voisi pitää talvella viileämpänä... tai jos saisi sellaisen kylmän lasikuistin!  Muratti ainakin kiittäisi.

Tämä sissi on pysytellyt hengissä talven yli, en tiedä miten, mutta pieni rääpäle se on. Nyt se on kuitenkin herännyt talvihorroksestaan ja puskee uutta lehteä. Ja minulla on voittajaolo!

Joka kevät hankin kuitenkin uusia huoneen sulostuttajia talvella mystisesti kadonneiden tilalle, ja tämän kevään hankinnoista yksi on tämä. Ajatella, minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni rönsylilja!

Pojan hieno näkemys auringosta antaa olemuksellaan valoa koko olohuoneeseen. Eihän se ihan sisustukseen sovi, mutta olen alkanut pehmentyä tällaisissa asioissa. Lasten pitää saada taiteilla! 

Toinen uusi tulokas on liisantyyny, joka näytti ostettaessa rähjäiseltä, mutta piristyi ihmeesti kun leikkelin huonoja osia pois. 

Nyt siihen on kasvanut jo paljon uutta.

Tällainenkin töpökäs meille tuli talvella, olisiko lie palmuvehka.

Tämä ei varsinaisesti kuulu suosikkeihini, mutta minun on annettava tunnustusta sen innokkuudesta. Kukkakaupassa kehuivat sen pärjäävän vähemmässäkin valossa, ja se tosiaan tuntuu pärjäävän. Se pitää majaansa eteisessä, joka on keskellä taloa, eikä se saa suoraa auringonvaloa mistään.

Kodinonni on vähän surkuhupaisa kaveri tällä hetkellä, mutta niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Unohdin sen päiväksi keittiön pöydälle, johon paistaa etelästä aurinko, ja se nuupahti. Kirjan mukaan se viihtyykin paremmin pohjoisikkunalla, johon sen heti siirsin, ja nyt se ainakin yrittää toipua.

Sen enempää viherrystä meiltä ei löydykään. Yksikään huonekasvi koskaan ei ole kasvanut meillä ongelmaksi asti - tai no, jonkin sortin juoru oli kyllä innokas, ja sitä sai lyhentää jatkuvasti, mutta senkin onnistuin uuvuttamaan kesken taiston kuopukseni vauva-aikana. Juorun voisinkin hankkia uudestaan, siitä pidin kovasti! 

Nyt on teidän vuoronne kertoa, mitä teiltä löytyy, ja saa antaa vinkkiäkin, miten saisin omat kasvikseni pysymään hengissä talven yli! Perusjutut, vähemmät kastelut sun muut, ovat tiedossa, mutta kun nekään eivät auta. Onko se vain niin, että joko minä tai kasvit, sillä minä taas en pärjää talvea viileässä? ;)

Ps. nuo kylvämäni daaliat ovat tarhadaalioita pussin mukaan, ja pussissa sanotaan niiden olevan yksivuotisia. Saakohan niiden juurakoita talvetettua niin kuin tavallisia daalioita, vai onko daalia ja tarhadaalia ihan sama asia?

Rakkaudesta kaikkiin vanhoihin taloihin...

Eilisen räntäsateesta on selvitty. Jos ei katso ikkunasta ulos, voisi kuvitella kevään olevan jo pitemmällä. Vähän uskaltaa jo fiilistellä vaaleanpunaisella räsymatolla.

Räsymattosohva on kutsuvan näköinen, varsinkin, kun koti on imuroinnin jäljiltä vielä siisti ja lapset touhuavat ulkona omiaan. Jos istuisi vähäksi aikaa sohvan syliin lukemaan.

Näin tämän kirjan jossain päin nettimaailmaa viime viikolla, ja minun oli pakko tilata se samantien itsellenikin.

Tilaaminen taisi olla enemmän tunteen kuin järjen asia, sillä minähän asun uutta taloa. Ajattelen silti aina, ettei sitä koskaan tiedä. Unelmia pitää olla, ja tämä on ainoa unelma, jota olen kuljettanut mukanani ihan pikkutenavasta.

Välillä katselemme uusien talojen pohjaratkaisuja ja talovalmistajien mallikirjoja, toisinaan löydämme itsemme kättelemästä välittäjää asuntonäytöllä, ja minä sisustan mielessäni jo huoneita uudestaan - omilla mööpeleillämme. Vielä ei kuitenkaan ole tarvinnut muuttopuuhiin ryhtyä, vaikka vähällä on ollut.

Katsokaa nyt. Kuvista huokuu vastaan sellainen määrä tunnelmaa, ettei uudessa koskaan. 

Ei pidä käsittää väärin. Arvostan kyllä omaakin kotiamme, uutta ja itse tehtyä. Kaikki toimii, talo on kaunis ja mukavalla paikalla. Olen kiitollinen, että osasimme ja pystyimme. Ylpeäkin. Mutta silti...

Jos vastaan tulisi talo, jossa näkisimme potentiaalia uudeksi vanhaksi kodiksi, olisimme valmiita luopumaan tästä nykyisestä.

Mutta nyt asumme tässä. Pidämme huolta tästä talosta ja arvostamme uuden kodin helppoa asumista. Tutka on kuitenkin koko ajan päällä, sillä koskaan ei tiedä. Sydämessä olisi vielä tilaa yhdelle loppuelämän kodille.

Pientä joulutusta

Tämä rouva sai eilen tarpeekseen pimeydestä. Tuntuu joka vuosi yhtä uskomattomalta, että neljältä on jo pimeää. Sitä kokoaikaista ankeutta vastaan yritän nyt taistella virittämällä ensimmäiset valot. Ei suinkaan nämä jouluvalot ole, talvivalot vain! Kaamosvalot.

Ikean lumihiutaleet tuovat ihanan puhtaan, valkoisen valon olohuoneeseen, kun muut valot on illalla sammutettu. Niiden tunnelmaan eilen nukahdinkin sohvalle, kun niitä jäin hetkeksi ihailemaan. No ehkä flunssallakin on osuutta asiaan, jos uni tulee puoli yhdeksältä, mutta kelpaisi näitä siinä pötkötellessä katsella ihan terveenäkin.

Tukkoista fiilistä lievittää troppien lisäksi myös Jonnan järjestämän kirja-arvonnan voittosaalis, joka perjantaina kotiutui.

Tämä on Ilona Pietiläisen suloinen joulukirja, josta kyllä näkee, että kirjan ovat toteuttaneet todelliset jouluihmiset! Suurikokoinen kirja on täynä ihania näpertelyohjeita ja vaikka mitä kodin joulusomistukseen liittyvää. Muutama leivontaohjekin löytyy. Yllätyksekseni löysin kansien välistä myös Joel Jyringin ihania enkeli- ja lapsikuvia. Joel on perhetuttu lapsuudesta.

Vähän on ompeluttanutkin. Tai no paljon, mutta vain osan kaikesta siitä ompeluttamisesta olen pystynyt toteuttamaan. Miehen aikanaan ihan liikaa maksanut neulepaita on jäänyt vuosien käytön jälkeen eläkkeelle, mutta en antanut viedä sitä kierrätykseen, koska näin siinä samanlaisen paidan, vähän pienemmässä muodossa vain. 

Tämä kuva on toukokuulta 2008, kun paita on vielä ollut siipan käytössä. Ja nykyään-viisivuotiaskin on niin sävysävyyn iskän kanssa!

Leikkasin helmasta etu- ja takakappaleet, ja sai siitä vielä hihatkin. Toiseen sivusaumaan jäi alkuperäisen paidan koristetikkaus ja kangasmerkki, ja hihansuiden käänteet ovat osa ison paidan helmakäännettä.

Ainoastaan pääntie piti tehdä kokonaan uudestaan. Leikkasin siihen pätkän paitakangasta ja ompelin sen saumurilla kaksinkertaisena kaitaleena pääntielle. Alkuperäistä mallia mukaillen tikkasin pääntielle tehosteompeleen.

 

 

Pitäisi useamminkin harrastaa näitä uusio-ompeluita, sillä usein nämä ovat helpompia ja nopeampia toteuttaa kuin kankaasta alusta saakka ommellut vaatteet, ja yleensä nämä ovat vielä lähes ilmaisia.

Kalliiksi ei kyllä tullut tämäkään pöksykokeilu, sillä kangas on kirpparilöytö, joka irtosi mukaani muutamalla eurolla.

Perushousuihin tikkasin muutaman automobiilin Metsolan joustofroteen jämistä. Jotain yksityiskohtaa pitää sentään olla kotihousuissakin! Nuorimies tuumasi, että jatkossa kuulemma olisi suotavaa suosia taskuja - täytyypä muistaa!

Kaappien vimmainen tyhjennys jatkuu aina hetkittäin, ja parista viimeisestä palasesta tulikin taas vaihteeksi pipoja. Pilkullinen apilapallopipo heijatinnauhalla jää omaan käyttöön, mutta sammalpolku sujahtaa puodin puolelle.

Kankaat pehemia.com

Oman perheen käyttöön jää niin ikään tämä aaltopipo, jonka kaksoissisar on jo viime postauksessani mainittu murakuorrutteinen päähine. Siinä vain oli leuan alla nappi, ja malli oli Muraveinik. Ai niin, valkoinen täplä pipossa on saumaan ommeltu heijastinnauhan pätkä, mikäli satuit kummastelemaan sitä.

tämäkin neulos on Pehemiältä

Maatuskan loppu on nyt t-paita, kokoa 98. Myös tämä menee myyntiin.

... ja tämä trikookin on samasta kaupasta...

Uusistakin tilauksista on kyllä huolehdittu, että ei täällä kaapeista ompelumateriaali ole loppumassa. Tällä menolla ei varmaan koskaan!