Etsiskelin jo talvella uutta ilmettä ja ajatusta eteisen seiniin, jotka ovat olleet raksa-ajoista lähtien valkoiset, ja saaneet jo paljon kolhuja ja elämisen jälkiä pintaansa. Toiveena oli ensisijaisesti tapetti, mutta näin ne ajatukset muuttuvat, kun aikaa kuluu. Muuttumiseen saattoi vaikuttaa sekin, että löysin muutaman viikon takaisella sisustusreissullani Pietarsaaren Legerasta huippuhalvalla Kalklitir-maalijauheita.
Joku kummallinen ihastuminen on nykyään vaivannut kaikenlaisten vanhojen vihreiden sävyjen suhteen, ja sama suuntaus näkyy tässä maalivalinnassakin. Pikaisen kuvagooglailun ja hyvin, hyvin lyhyen harkinnan jälkeen nappasin 'Olivan', joka netistä löytyneistä kuvista päätellen näytti joltain myrkynvihreän ja vaalean hailakan vihreän väliltä.
Paljon sävy muuttuukin valaistuksen mukaan, ja uskon, että monen mielestä tuo on ihan vain "harmaa".
Mutta mennäänpä keskeneräiseen ensiksi. Maalihan sekoitetaan jauheesta ja vedestä, seisotetaan kymmenisen minuuttia ja aletaan lätkimään seinille sellaista savivellin näköistä kuraa. Märkänä maali oli ihan myrkynvihreää, ja kotona sairastellut kymppivuotiaamme katsoikin, että ihan kuin olis noita-akan keitoksia äitillä.
Listat irti, suti santaan, ja tällainen eteisestä tuli ensimmäisen sivelyn jälkeen. Tekniikasta ei kovin kattavia ohjeita löytynyt, ja uskonkin, että kokeilemalla sen löytää parhaiten, mutta tuota ristiin sivelyä näyttivät ainakin youtube-maalaajat paljon käyttävän kyseisille maaleille.
Tässä on menossa toinen kerros, jonka aloitin samantien, kun ensimmäisestä oli pinta kuivahtanut. Huomasin heti, että toinen kerros imee hurjan paljon enemmän maalia kuin ensimmäinen. Siinä on suuri ero näihin perinteisiin maaleihin, joissa homma menee ihan päinvastoin. Sinänsä se ei yllätä - onhan maali itsessään huokoista ja karheaa.
Kahden kerroksen jälkeen en ollut tyytyväinen. Valkoinen pohja näkyi vielä turhan hyvin, ja siveltimen vedot olivat myös turhan aljon näkyvillä joissain kohdissa. Päätin rohkeasti kokeilla, mitä tapahtuu, jos vähän tuunaan. Tein superlonpatjan palasesta ison töpöttimen, ja kastoin sitä maalissa. Yläkuvassa näkyy, millaisia kuvioita tupsuttelin sinne tänne, varsinkin juuri niihin kohtiin, joissa oli näkyvillä niitä turhan suoria siveltimen viivoja.
Siinä vaiheessa, kun sain pikapikaa tehdyksi tämän, oli lähdettävä kaasujalka suorana tyhjentämään kirppispöytää, jota olin viikon verran pitänyt naapurikaupungissa. Totesin siipalle, että ehtiipähän nyt kuivua, ja sitten näkee, miten äijän käy.
Kävi niin, että en ollut tyytyväinen. Aika nopeasti tein sen päätöksen, että maalataanpa vielä kerran. Ehkä hiukan liiankin nopeasti...
Nyt seinäpinta oli jo todella huokoinen, ja tuntui imevän maalia loputtomiin. Lisäksi se uhkasi loppua kesken, kun olin sekoittanut sitä kilon jauhepussista vain puolikkaan, ja sillä oli maalattu jo kaksi kerrosta. Meinasi iskeä epätoivo. Luonnonvalokin loppui, kun ilta tuli, enkä nähnyt ollenkaan, millainen seinästä lopulta tulee. Maalia laimentelin aina desin pari kerrallaan lisää, jotta sitä ai kauheasti jäisi yli, eikä pigmenttiero olisi niin valtava kuin silloin, jos olisin sekoittanut kokonaan uuden satsin kesken seinän.
Aamulla vähän kauhunsekaisin tuntein menin tarkistamaan, millainen seinästä tuli. Listat laiteltiin yhdessä miehen kanssa paikalleen iltayhdeksän jälkeen, kun viimeisin maalikerros oli kuivunut sen verran, että seinään uskalsi kajota.
No, onhan siellä joissain kohdin vähän sanomista.
On todella vaikeaa tehdä epätasaista niin, että se olisi tasaisen epätasainen.
Sileää, eleetöntä maalipintaa saa telalla tehdyksi helpostikin, mutta tällainen on vähän haastavampi versio maalauksesta. Toisaalta tällainen on myös superhauskaa, ja ainakin minulla oli eilisen aikana melko kutkuttavia hetkiä, kun seurasin seinän kuivumista ja sitä, millaiseksi se lopulta muodostuu.
Väri on aivan huippu, siihen olen supertyytyväinen. Se näkyy vähän joka huoneesta, ja vaikka kyseessä on tuollainen ovia täynnä oleva läpikulkutila, on se minusta tuossa värissä ihan eri kaunis. Valkoiset ovetkin, joiden keltaisuus tuli minulle järkytyksenä raksa-aikaan, raikastuivat kummasti maalin vaihtuessa tummempaan.
Tästä vanhasta
kuvasta näkee hyvin, miten ankea eteinen oli valkoisena. Ja miten
keltaisilta ovet näyttivät valkoisia seiniä vasten. Tämä oli kyllä
minulle aikanaan yllätys, että valkoinen onkin keltainen. Katto otettiin
puhtaan valkoisena, ja ongelmana olikin sitten löytää siihen valkoiset
kattolistat, kun ne niinsanotut valkoiset ovatkin oikeasti keltaisia.
Kuten myös ovet, karmit ja ikkunanpuitteet.
Tällä mennään toistaiseksi. Hetken aikaa katselen sitä tällaisenaan ja mietin, mitä teen niille muutamalle kohdalle, joissa ei mielestäni ole sopivan tasaista epätasaista. Ideioitakin otetaan toki vastaan. Superlonsieni ei toimi siksi, että se saa maalin kuplimaan, ja kuivuneessa maalipinnassa on niitä särkyneitä kuplia, sellaisia pikkuympyröitä. Ehkä pistäydyn rautakaupassa ideointireissulla ennen seuraavaa askelta!
Seuraavaakin maalausprojektia aloin jo markkinoida puolisolle. Kenties sekin toteutuu lähiaikoina, jos vain pääsen sovintoon itseni kanssa maalin väristä. Siinä ei maalattaisikaan koko huonetta eikä edes koko seinää, vaan taulumaisesti vain osa seinästä.
