Kukkahössötys

Saako taas hössöttää kukista? Sori vaan, jos ette sitä kestä, mutta minun on vähän pakko.

 

Ajatelkaa; menetin elämästäni ainakin 25 kukkaista vuotta, kun en aikaisemmin kiinnostunut puutarhajutuista. Vasta oman pihan ja kansalaisopiston puutarhasuunnittelukurssin myötä hurahdin. 

Pioni murjottaa minulle edelleen, ties monettako vuotta, eikä aio kukkia, joten nautin senkin edestä, kun minunkin pihassani vihdoin viimein kukkii sormustinkukka! Ihana, ihana, ihana!

Tämä on kyllä mainio keksintö. Kaunis, niin tanakka että pysyy pystyssä omin avuin, eikä sadekaan sitä runtele. Kerrassaan hieno keksintö! Puutarhahanskat minulla on kädessä pihalla ollessani muutenkin aina, joten myrkyllisyydellä ei ole niin väliä. Lapsetkaan eivät ole enää kukansyönti-iässä.

Tässä on se kesäpikkusydänpehko, jota kehuin joskus aikaisemmassa postauksessa. Siinä on muistaakseni kolme taimea, ja tämä on niiden toinen kokonainen kesä meillä.

Niiden takana, pihlajan juurella, on isoksi roihahtanut särkynytsydän, ja näiden kahden sydäntyypin väliin jää 'Sarah bernhardt' -pioni, joka ei tosiaan ole kukkinut kumpanakaan kasvukesänään, enkä kyllä ihmettele. Paikka on muuttunut liian varjoisaksi, ja lisäksi kasvualusta, jätevedenpuhdistamon kompostimulta, on liian tiivistä pionille.

Etualalla on terveiset kanoilta... ehtivät kuopia tuosta sivisievikit ylös, ennen kuin raaskin alkaa ajamaan kotkotit tuolta pois...

Sitkeä kasvaja on kuitenkin tehnyt useita etäpesäkkeitä alkuperäisen pionin ympärille, ja aloitin niiden siirtotyöt eilen. Kolme poikasta siirsin täysin aurinkoiselle kasvupaikalle, kanankakkarakeilla ja hiekalla parannettuun multaan. Juurelle levitin vielä kerroksen pelkkää hiekkaa.

Toivon näkeväni joskus vielä kukkiakin - ainakin olen nyt yrittänyt. Vielä olisi ainakin kaksi siirrettävää yksilöä tuolla pusikon keskellä, ja niillekin kyllä löytyy tilaa samasta avarasta paikasta kuin aikaisemmillekin, kunhan vain ehdin siirtelemään.

Sarahin naapurina on nyt puistoruusu, joka saattaa jossain vaiheessa kasvaa sen verran korkeaksi, että varjostaakin pioniparkaa osittain, mutta koska paikka on kuitenkin niin valoisa, auringon paistaessa aamusta iltaan, uskon, että tässä riittää valoa kummallekin.

Tarkkasilmäinen saattoikin jo huomata, että pioninpoikaskuvassa vasemmalta kurkotteli samaan kuvaan vaaleanpunainen lupiini. Saa nähdä, kadunko sen tuomista pihaan vielä joskus, mutta kävinpä senkin uhalla hakemassa tien varresta muutaman vaaleanpunaisen kukan juurineen ja istutin pihaan. Ajatuksena on leikata niistä kukkineet varret kompostiin, ennen kuin tekevät siemeniä. Jos jollakin on moisesta touhusta kokemuksia, lukisin niistä ilolla.

Hyötykasviyhdistykseltä tilasin jo tammikuussa pahimpaan kesänkaipuuseen monenlaisia siemeniä, joista yksi oli rauniokilkka. Sen kylvin etupihalle joskus kylminä alkukesän päivinä vähän ohimennen ja unohdin koko kilkan. Nyt siellä on pontevia alkuja, joista toivon iloisesti leviävää kasvustoa!

Pienen, lyhyen auringonvälähdyksen aikana järjestelin portailla olevat istutukset ja kaikenlaiset turhakkeet uudestaan. Maahumala ei varsinaisesti tykkää paahteesta, mutta koska portaat ovat katoksen alla, ajattelin kuitenkin yrittää. Täytyy muistaa ainakin kastella ahkerasti... tosin ei ole niitä paahteitakaan pahemmin näkynyt...

Siemenkasvatuspelakuitakin jaksoin koko pitkän kevään esitellä ja läyhistellä, kun kasvoivat sentinkin, mutta miten kävi kun tuli kesä - kukkien esittely on jäänyt. No tällaisia niistä tuli.

Nuput ovat hempeän vaaleita, mutta kukat ovat avautuneet vahvemman värisinä. 

Lehdet muuttuivat ulossiirron jälkeen melkein kokonaan punertaviksi, ja siihen on varmaan selitys tuossa kylmyydessä.

Riippapelargoni, se ainoa joka selvisi siemenestä kokonaiseksi kasviksi, riiputtaa nyt varsiaan pääovella lyhdyssä, josta kevättalven ja alkukesän tuulet hajottivat kaikki lasit yksi toisensa jälkeen. Asumme ilmeisesti tuulisella paikalla, totesin, ja siirsin lyhdyn uusiin tehtäviin. Kukkia en ole riippapelargoniin vielä saanut.

Helpottipahan taas hetkeksi, kun sai muutaman kuvamuiston talteen blogiin talven varalle. Ainakin viime talvena katselin aikaisempien kesien kuvia lukemattomat kerrat täältä blogista, ja epäilen, että tulevana talvena niin käy yhä useammin. Tämä kesä ei ole oikein ladannut lämpöakkuja täyteen, ja siksipä seuraavan kesän ikävä saattaa olla tavallistakin voimakkaampi.

Loppukevennyksenä esittelen teille, mitä kanat voivat viikossa saada aikaan häkissä oleville istutuksille - rakkautta ja kanankakkaa tosimummolan tyyliin:

Ehkä minulla on jotain viherpeukalotoivoa, jos näihin tyyppeihin vertaa!