keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kukkahössötys

Saako taas hössöttää kukista? Sori vaan, jos ette sitä kestä, mutta minun on vähän pakko.

 

Ajatelkaa; menetin elämästäni ainakin 25 kukkaista vuotta, kun en aikaisemmin kiinnostunut puutarhajutuista. Vasta oman pihan ja kansalaisopiston puutarhasuunnittelukurssin myötä hurahdin. 


Pioni murjottaa minulle edelleen, ties monettako vuotta, eikä aio kukkia, joten nautin senkin edestä, kun minunkin pihassani vihdoin viimein kukkii sormustinkukka! Ihana, ihana, ihana!




Tämä on kyllä mainio keksintö. Kaunis, niin tanakka että pysyy pystyssä omin avuin, eikä sadekaan sitä runtele. Kerrassaan hieno keksintö! Puutarhahanskat minulla on kädessä pihalla ollessani muutenkin aina, joten myrkyllisyydellä ei ole niin väliä. Lapsetkaan eivät ole enää kukansyönti-iässä.




Tässä on se kesäpikkusydänpehko, jota kehuin joskus aikaisemmassa postauksessa. Siinä on muistaakseni kolme taimea, ja tämä on niiden toinen kokonainen kesä meillä.




Niiden takana, pihlajan juurella, on isoksi roihahtanut särkynytsydän, ja näiden kahden sydäntyypin väliin jää 'Sarah bernhardt' -pioni, joka ei tosiaan ole kukkinut kumpanakaan kasvukesänään, enkä kyllä ihmettele. Paikka on muuttunut liian varjoisaksi, ja lisäksi kasvualusta, jätevedenpuhdistamon kompostimulta, on liian tiivistä pionille.


Etualalla on terveiset kanoilta... ehtivät kuopia tuosta sivisievikit ylös, ennen kuin raaskin alkaa ajamaan kotkotit tuolta pois...


Sitkeä kasvaja on kuitenkin tehnyt useita etäpesäkkeitä alkuperäisen pionin ympärille, ja aloitin niiden siirtotyöt eilen. Kolme poikasta siirsin täysin aurinkoiselle kasvupaikalle, kanankakkarakeilla ja hiekalla parannettuun multaan. Juurelle levitin vielä kerroksen pelkkää hiekkaa.



Toivon näkeväni joskus vielä kukkiakin - ainakin olen nyt yrittänyt. Vielä olisi ainakin kaksi siirrettävää yksilöä tuolla pusikon keskellä, ja niillekin kyllä löytyy tilaa samasta avarasta paikasta kuin aikaisemmillekin, kunhan vain ehdin siirtelemään.


Sarahin naapurina on nyt puistoruusu, joka saattaa jossain vaiheessa kasvaa sen verran korkeaksi, että varjostaakin pioniparkaa osittain, mutta koska paikka on kuitenkin niin valoisa, auringon paistaessa aamusta iltaan, uskon, että tässä riittää valoa kummallekin.




Tarkkasilmäinen saattoikin jo huomata, että pioninpoikaskuvassa vasemmalta kurkotteli samaan kuvaan vaaleanpunainen lupiini. Saa nähdä, kadunko sen tuomista pihaan vielä joskus, mutta kävinpä senkin uhalla hakemassa tien varresta muutaman vaaleanpunaisen kukan juurineen ja istutin pihaan. Ajatuksena on leikata niistä kukkineet varret kompostiin, ennen kuin tekevät siemeniä. Jos jollakin on moisesta touhusta kokemuksia, lukisin niistä ilolla.

Hyötykasviyhdistykseltä tilasin jo tammikuussa pahimpaan kesänkaipuuseen monenlaisia siemeniä, joista yksi oli rauniokilkka. Sen kylvin etupihalle joskus kylminä alkukesän päivinä vähän ohimennen ja unohdin koko kilkan. Nyt siellä on pontevia alkuja, joista toivon iloisesti leviävää kasvustoa!



Pienen, lyhyen auringonvälähdyksen aikana järjestelin portailla olevat istutukset ja kaikenlaiset turhakkeet uudestaan. Maahumala ei varsinaisesti tykkää paahteesta, mutta koska portaat ovat katoksen alla, ajattelin kuitenkin yrittää. Täytyy muistaa ainakin kastella ahkerasti... tosin ei ole niitä paahteitakaan pahemmin näkynyt...




Siemenkasvatuspelakuitakin jaksoin koko pitkän kevään esitellä ja läyhistellä, kun kasvoivat sentinkin, mutta miten kävi kun tuli kesä - kukkien esittely on jäänyt. No tällaisia niistä tuli.




Nuput ovat hempeän vaaleita, mutta kukat ovat avautuneet vahvemman värisinä. 


Lehdet muuttuivat ulossiirron jälkeen melkein kokonaan punertaviksi, ja siihen on varmaan selitys tuossa kylmyydessä.




Riippapelargoni, se ainoa joka selvisi siemenestä kokonaiseksi kasviksi, riiputtaa nyt varsiaan pääovella lyhdyssä, josta kevättalven ja alkukesän tuulet hajottivat kaikki lasit yksi toisensa jälkeen. Asumme ilmeisesti tuulisella paikalla, totesin, ja siirsin lyhdyn uusiin tehtäviin. Kukkia en ole riippapelargoniin vielä saanut.



Helpottipahan taas hetkeksi, kun sai muutaman kuvamuiston talteen blogiin talven varalle. Ainakin viime talvena katselin aikaisempien kesien kuvia lukemattomat kerrat täältä blogista, ja epäilen, että tulevana talvena niin käy yhä useammin. Tämä kesä ei ole oikein ladannut lämpöakkuja täyteen, ja siksipä seuraavan kesän ikävä saattaa olla tavallistakin voimakkaampi.

Loppukevennyksenä esittelen teille, mitä kanat voivat viikossa saada aikaan häkissä oleville istutuksille - rakkautta ja kanankakkaa tosimummolan tyyliin:


Ehkä minulla on jotain viherpeukalotoivoa, jos näihin tyyppeihin vertaa!

11 kommenttia:

  1. Hahaa, itse olen miettinyt että voisin haluta valkean lupiinin pihalle kasvamaan. En ole vielä bongannut sopivaa paikkaa mistä voisin sellaisen käydä kuokkimassa - täällä päin kun ei muutenkaan lupiini ihan niin yleinen ole kuin etelässä. Ehkä odottelen tässä sinun lupiinikokemuksia ensin ja katsotaan sitten kannattaako suunnitelma. :)

    Pelargonit on kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjois-Savossa mekin ollaan, ettei kovin etelässä, mutta tänne näyttää levinneen jo aika kiitettävästi lupiinit. Meidän kohdalla ei ole ollenkaan, mutta satojen metrien säteeltä jo löytyy. Valkoiset on harvemmassa, sitä minäkään en vielä saanut, mutta toiveissa olisi sekin!

      Poista
  2. Pionin laitto useampaan paikkaan on ihan hyvä idis, mutta lohdutan myös – mulla meni useampi vuosi ennen kuin alkoi tehdä nuppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olenkin varautunut henkisesti että siihen voi mennä aikaa, mutta alkaa kärsivälllisyys rakoilla kun alkuperäinen puska on siirretty viisi vuotta sitten aikaisemmalta kasvupaikaltaan, eikä näy kukkia vieläkään.. :O

      Poista
  3. Olemme jo muutaman vuoden rivitaloyhtiön pihassa antaneet lupiinien kukkia. Heti kukinnan jälkeen saksimme siemenosion pois. Muutama vaaleanpunainen jätetään siementämään.

    Nyt kylvin keltaista lupiinia ja naapuri Russel-lupiineja, jotka ovat hyvä lisä perinteisiin sinisiin ja vaaleanpunaisiin. Taimet ovat erityissuojelussa.
    Ei lupiineista tule ongelmaa, kun siemenaihiot poistaa. Ja jos "väärään" kohtaan tulee taimi, sen voi siirtää tai poistaa.

    Ethän ole istuttanut pioneita liian syvälle? Multaraja tulisi olla juuri siinä, missä varsi alkaa kurkottaa ylös, ei syvemmällä. Eikä pioni pidä siirtelystä, vaan kaipaa rauhaa kukkiakseen.
    Onnea viljelyksille!
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla onnistuneita lupiinitarinoita! :)

      Poista
  4. Menee pionilla aikaa että se kukkii, kyllä minäki sain oottaa 5 pitkää vuotta, ennenku mun pionit alotti kukinnan. Sillä kestää juurtua kunnolla ja varsinki jos paikka on vähänki epäsuotuisa. Se kasvattaa ensin kunnon juuriston ja sitten kukkii :) muista vaan että sitä ei saa kalkita, eikä juurikaan lannoittaa, kanankakka on ehkä vähän tujua....mut elä laita enää ens vuonna ;) Multa pitäs olla hapanta, mutta saven, hiekan ja soran sekaista, ei kovin turpeista puutarhamultaa. Toivotaan nyt parempia vuosia ja kasvuja sille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, onneks en oo saanut aikaiseksi kalkita, en tiennytkään tuota! Tietysti uo multa on ollut kalkittua kyllä, kun se meille ostettiin, mutta lisäkalkitukset on jääneet tekemättä. Mitäs pionit tykkäävät ihan rodo- ja havumullasta vai onko se jo liian hapanta, tai onko liikaa turvetta?

      Poista
  5. Mun vanhemmilla on kasvanut puska lupiineita, eikä ne levinneet mihinkään kun äiti katko varret aina kukinnan jälkeen. Että tuskinpa ne leviää sullakaan :) Sormustinkukka näyttää upealta. Ja eihän kauniisiin kukkakuviin voi kyllästyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lupiinikokemuksen jakamisesta, tämä vahvistaa sitä fiilistä että tein ihan oikein kun toin nuo pihaan.. olen aina noista lupiineista pitänyt, mutten ole aikaisemmin hoksannut niitä meille siirtää.

      Poista
  6. Kauniita kukkakuvia! Pioni ei pidä siitä, että sen juurialueella kasvaa muita kasveja. Siis ainakin 60 cm kokoinen ympyrä saisi pionin alla olla ihan vaan mullalla. Minulla kukkivat pionit jo istutusvuonna niillä nupuilla, joita taimissa oli. Koskaan ei ole jäänyt kukinta väliin. Multana on Kekkilältä tilattu puutarhamulta, en ole kalkinnut kuin ehkä kerran epähuomiossa, kevätlannoitteena joskus yleispuutarhalannoitusta, syyslannoitus aina. Kasvavat 40 cm korkean kohopenkin keskellä (vesi ei siis jää koskaan seisomaan siihen). Kohopenkin etureunassa on silti kurjenpolvia ja sammalleimua, mutta pionien juurialueen pidän puhtaana kitkemällä. Syvältä ei kannata harata, sillä juuret ovat aika lähellä pintaa. Minulla on ongelmana liian rehevä kasvu (ehkä sitä syyslannoitusta pitäisi vähentää), sillä varret katkeavat kukkien painosta, jos yhtään sataa kukinta-aikana. Parasta kai olisi, jos pionin tukena olisi joku liljakasvi, jota vasten kallistuvat varret voisivat nojailla.Toisen perennapenkin kolmivuotias Itoh-pioni minullakaan ei ole kukkinut: sen juurialueelle vaeltaa suikeroalpi, joka peittää pintaa liian tehokkaasti. Jospa jo ensi kesänä saat ihailla pioneistasi!

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.