Paitoja ja perintöpetejä

Uuteen koneeseen tutustuminen jatkuu edelleen, ja siinä sivutuotteena tulla tupsahtelee vaatetta enemmän kuin löytyy talosta käyttäjiä. Seuraavat paidat löydät huutiksesta, eli täältä.

Omppupaita tuplahihoilla, koko 110cm. 

Kaipaako muuten joku ohjetta tuollaisten tuplahihojen värkkäämiseen?

Kirahvipaita, koko 86.

Ja rimpsessatunika on kokoa 92.

Yksi sentään on jäämässä meille. Pojan 80-senttinen kirahvipaita.

Tuo pojan kädessä oleva lepytysväline on ehkä maailman kuvottavimman näköinen, muovinen leikkiruoka. Se kai jäljittelee jotain pähkinäsuklaaleivosta, mutta onnistuu siinä minusta harvinaisen huonosti. Enemmän siitä tulee mieleen joku koirankikkarakasa, ja silti tuo hurja työntää sitä suuhunsa! Kaikkea sitä onkin lastenosastoilta voinut joskus mukaansa löytää.

Laitoin huutikseen myös muutamia hengarintäytteeksi jääneitä vaatekappaleita omasta komerostani - ei mitään ihmeellistä, mutta mainitsen kuitenkin, kun mahdollisesta myymisestä on pyydetty kertomaan. 

Eilen käytiin esikoisen kanssa talvikenkäkaupassa. Ja vähän muuallakin.

Kone-Minnasta hain edullisia rullia saumuriin ja Bertsaan (2,50e/kpl).

EK:n palapuolelta ihania kankaita, niitä minulle vartavasten selvästi ostettuja. En kestä.

Ja EK:sta niinikään pitsejä, joiden metrihinta ei päätä pahemmin pakottanut. Yksikin pitsi maksoi 0,15e/metri! Ja minähän ostin moooonta metriä...

Arvatkaapa vain, kutittavatko sormia nämä löydökset.

Minä olen muuten aina ajatelut, etten löydä koskaan mitään aarteita ilmaiseksi. Kaikenlaiset roskalavat ovat minulle ihan vieras käsite - en vain koskaan ole sellaisiin törmännyt, vaikka jokaisessa sisustuslehdessä joku tuntuu löytäneen moisista ihmepaikoista ties mitä jännää. 

Mutta kun tarkemmin ajattelen, niin onhan meilläkin vaikka mitä. Laatikkopöydän sain sieltä aikaisemmin mainitsemastani kesäpiilosta, mintunvihreän pulpetin vaihdoin minulle arvottomaan koulupöytään (se oli kyllä miehen mukana tullut pöytä...), ja nyt meille tarjottiin suvussa vuosikymmeniä ollutta, mieheni edesmenneen isoisän tekemää lasten kerrossänkyä. No, tiedättehän te. Nämä tällaiset ovat minun heikkouteni muutenkin, ja kun kuvioon lisätään vielä suvussa kulkenut historia, niin osuuhan se. Voiko kukaan siinä tilanteessa sanoa ei.

Sängyt kestäisivät vaikka aikuista miestä, eikä yksikään liitos heilu tai nitise. Alkuperäinen käyttöönottovuosi on todennäköisesti tuo 1963. Ihana lautapohja nostaa sykettäni muutamalla pykälällä. Voi kun koko sänky olisi paljaalla puulla!

Toinen kylki on molemmista sängyistä ikävä kyllä liimailtu täyteen tarroja, jotka minun puolestani saisi vaikka lailla kieltää (kaikki paitsi postimerkit), mutta yritämme saada tarrat pois maalipintaa pilaamatta. Minulle tuo vuoden -96 uusintamaalaus välttäisi mainiosti.

Mielessä kävi niinkin päätön ajatus, että olisi poistanut tästä maalit kokonaan, sillä mikäpä olisi ihanampaa kuin tällainen umpipuinen sänky patinoituneen ruskeaksi vahattuna. Mutta siinä saattaisi lähteä vielä järki. Tai perhe. Ehkä siis katselemme kermanvaaleaa sänkyä.

Pinnakerrossängyn kohtaloa täytyy vielä miettiä. Kyllähän meillä tietysti neljä muksua on, joten molempiinkin löytyisi kyllä täytettä, mutta toisaalta en raaskisi luopua penkkisängystäkään, joka siinä tapauksessa jäisi tyhjäksi. Hmm.

Ompelukilpailun äänestys on muuten alkanut, käykääpä huikkaamassa oma Nosh-suosikkinne - äänestäjien kesken arvotaan lahjakortteja Noshin omaan verkkokauppaan!