Vuosia sitten, vasta yhden pienen lapsen äitinä mietin, että ainakin yhdessä asiassa osaan olla keskivertohyvä äiti. Nimittäin osaan tehdä lapselle naamiaisasuja, jos hänellä joskus naamiaisia on. Ja nyt on! Perjantaina pidetään ne ihka ensimmäiset oikeat naamiaiset, eskarilaisen syysloman alkamisen kunniaksi. Lapset saavat valita vapaasti omat asunsa, ja herkuttelut järjestetään nyyttäreinä - meidän esikoisen mieluinen tehtävä on viedä tarjolle karkkia.
Naamiaisasuvalintaa ei tytär kauan joutunut pohtimaan. Vastaus oli valmiina jo jossain tyttöyden selkärangassa, ja viikkokausia sitten asia oli jo selvä: prinsessa. Kuinka mielikuvituksellista. Mutta kyllä se äidille passaa, pääseepä kerrankin sommittelemaan kaikista kirppisverhoista ja -lakanoista oikean prinsessakokonaisuuden. Ensiksi mietittiin, miltä prinsessan puku näyttää, ja se on kuulemma vaaleanpunainen ja siinä on pitsiä. Joskus voi kuulemma prinsessalla olla keltaistakin. Mutta ei tällä prinsessalla, vaan niillä muilla. Tämä pukeutuu pinkkiin.
Suunnittelutuokion jälkeen ryhdyttiin toimimaan. Äiti piirsi kaavoja ja tytär leikkasi viivoja pitkin kaavat valmiiksi.
Suunnitelmat elivät mekon tekemisen mukana, mutta johtoajatus oli koko ajan sama: pitsiä ja pinkkiä, ja lisäksi valkoista, ettei kokonaisuus mene liian äiteläksi. Kolmevuotias tuittupääkin löysi sisäisen prinsessansa nähdessään kimalletyllin palasen, jonka viime viikolla hankimme tyttären kanssa tätä nimenomaista prinsessamekkoa varten.
Tämän kyseisen kimalletyllin leyhyttelyn ansiosta koko taloutemme kimaltelikin eilen illalla soman vaaleanpunaisesti, matoista kattoon saakka. Glamouria arkeen!
Monen, monen sauman jälkeen ompelimossa oli iltamyöhällä mekko kasassa. Alunperin pallokankaasta suunniteltu helma piti vielä vaihtaa tähän nykyiseen, kun se palloversio olisi ollut liian raskas. Liikaa kangasta, liikaa kaikkea. Lakanakankaasta ja pitsiverhosta tuli kevyempi yhdistelmä.
Monen, monen sauman jälkeen ompelimossa oli iltamyöhällä mekko kasassa. Alunperin pallokankaasta suunniteltu helma piti vielä vaihtaa tähän nykyiseen, kun se palloversio olisi ollut liian raskas. Liikaa kangasta, liikaa kaikkea. Lakanakankaasta ja pitsiverhosta tuli kevyempi yhdistelmä.
Mistä mekko sitten lopulta muodostui... Puhvihihoissa on lakanapuuvillaa ja päällä Eurokankaan kimalletylliä, miehustaosassa on kirppispitsiä ja pinkkiä lakanaa.
Takana on myös vanhaa Tampellan kukkakuosia - pehmeäksi hiutuneesta tyynyliinasta ne parhaat palaset.
Hihansuut kanttasin kirpparilta löytämälläni pinkillä vinonauhalla. Helmassa alempi kerros on valkoista lakanaa, ja päällihelma puolestaan on kirpparilta löytynyt röyhelöverho.
Sopivia kenkiä ei eskarilaiskoossa löytynyt, mutta hätätapauksessa voi lainata vaikka äitiprinsessan kenkiä. Kopinaa niistäkin kuuluu!
Perjantain naamiaisia odotellaan täällä nyt jo melkein tunteja laskien. Aamulla on herättävä vähän tavallista perjantaiaamua aikaisemmin, jotta ehdimme kihartaa prinsessan hiukset korkkiruuveille ja asetella mekon varovasti reppuun odottamaan juhlien alkamista. Siihen saakka prinsessa ihastelee mekkoaan henkarista, mutta naamiaisten jälkeen se on vapaasti käytettävissä leikkeihin, vaikka joka päivä!
Äitiprinsessa tyytyy vähän vaatimattomampiin univormuihin, mutta mekoista tykkää hänkin. EK:n paloista löytynyt ei-minkään-värinen ja siksi juuri-täydellisen-värinen metallilankaneulos olisi voinut olla vaikka joku lepakkohihainen puserokin, mutta koska en juuri tule pitäneeksi lyhyitä yläosia, tein siitä mekon.
Alle voi laittaa sen kirpparilta löydetyn Creamin alusmekon. Herkkää.
Mekon aihiona käytin 2/2011 OB Womanin Napoli-.tunikan kaavaa, joka on oikeastaan tarkoitettu sifonkitunikan tekoon. Ompelemalla rinnan alle kuminauhan sitä kuitenkin voi käyttää näinkin. Hiukkasen kaava tosin vaatii muokkaamista, sillä kädentiet ovat turhan väljät neuloksesta tehtynä. Helmaakin pidensin reilusti ja korvasin irtovyön tosiaan tuolla kuminauharypytyksellä. Hihat piirsin itse ja jätin ne vajaamittaisiksi, kun äideillä ne hihat on kuitenkin aina enempi ja vähempi ylös käärittyinä.
Mukavaa prinsessapäivän jatkoa muillekin kuninkaallisille!
Kauniit asut olet ommellut!
VastaaPoistaVoi miten ihana on tuo prinsessamekko. Minulle nämä kaikki naamiaiset yms. on aina olleet vähän kauhistus, kun en kerta kaikkisesti keksi mitään ideoita ja toisaalta, aloitan kaiken aina auttamattoman myöhässä!
VastaaPoistaKiva on myös tuo äitiprinsessan mekko! Tykkään tosi kovasti!
Suloinen prinsessa ja suloinen mekko! Naamiaisjutut on kyllä kivoja! Minä tein aikanaan mm. prinsessapuvun ja lumihiutaleen asun päiväkodin naamiaisiin tyttärelle. Pojilla oli ainakin Pellen asusteet, cowboy-vaatteet ja joku taisi olla hämähäkkimieskin. Kaverini ompeli teletappipukuja neljä kpl asusteineen ja ne ovat aikuisten kokoa! Voi, kun pääsis kokeilemaan joskus! Oma mekkosi on muuten nätti myös. Sopii hyvin tuohon malliin tällainen kangas.
VastaaPoistaKyllä tuolla kostyymillä kelpaa rinsessan liihoitella perjantaina naamiaisiin:)
VastaaPoistaOo, glamouria! =) Ihana pieni prinsessa! Sinunkin mekkosi on mukavan mallinen! =)
VastaaPoistaKylläpä prinsessan kelpaa! Ihana mekko! :)
VastaaPoistaVoi miten hienoja ovat molemmat mekkoset!
VastaaPoistaMahtaa olla aika monen eskarilaistytön toive juuri tuo prinsessamekko! Niin oli meidänkin neiti viime syksynä rinsessa. Ja varmasti leikkiä jatketaan vielä monta kertaa kotonakin :)
VastaaPoistaKivasti sopii tuo alusmekko sun mekon/tunikan alle.
Suloinen prinsessamekko! :)
VastaaPoistaSuloinen prinsessamekko :)
VastaaPoistaOi, mikä mekko. Ihanaa että äiti jaksaa ja ennenkaikkea haluaa tehdä itse.
VastaaPoistaT: 2,5m tylliä, tänään koulussa rypyttänyt äiti :)
Ihania mekkoja, molemmat! :)
VastaaPoistaNo kyllä kelpaa, aivan upeat molemmat!
VastaaPoistaUpeita mekkoja molemmat!
VastaaPoistaKyllä kelpaa juhlia noissa mekoissa! Aivan hirmusen ihana yhdistelmä kaikkea tuo prinsessamekko! Vau!
VastaaPoistaOi!!kyllä kelpaa kummi-tytön leikkiä prinsessa leikkejä!sulonen...
VastaaPoistaIhana prinsessamekko <3
VastaaPoistaOih! Teillä asuu kyllä maailman onnellisin prinsessa, kun tuon saa pukea ylleen! (enpä näytä kuvaa meidän 3-vuotiaalle prinsessan alulle, haluaisi takuulla samanlaisen, mutta täällä ei hermot ja taito riitä - ja kaavatkin täytyy leikata vielä itse, jos haluaa sopivan).
VastaaPoistaKaunis mekko! Ihanat värit! :) Meilläkin yksi prinsessa toivois joulupukilta uutta prinsessamekkoa.. Saa nähä jaksanko ite alkaa tekemään.
VastaaPoistaUpea prinsessan mekko, juuri sopivan paljon hörhelöä! Omakin mekkosi on kaunis:).
VastaaPoistaJos mä oisin prinsessa, niin mäkin haluisin tuollaisen prinsessamekon. Mutta koska mä oon äiti, mä tykkään enemmän tästä vaatimattomammasta versiosta.
VastaaPoistaVoi miten ihana, piti kuule sanoa sillon yks päivä kun käväsin, että oliko tuo juurikin prinsessamekko, kun näin sen roikkumassa siinä ikkunassa, mutta tuli joku muu ajatus päähän sillon niin en kerinny :D Mutta on siinä prinsessaa kerrakseen, oikein kauniita kuvia. :) Ja kaunis on äidinkin mekko :)
VastaaPoista