Ihana romu

Eilen oli kuopuksen neuvolapäivä, ja ennen liikkeellelähtöä vilkaisin nettikirppispalstaa ihan rutiininomaisesti, niin kuin joka päivä tulee vilkaistua, sillä lailla ylimalkaisesti. Mutta sitten siellä oli tämä:

Täydellinen romu! Olin myyty, ja välittömästi puhelin kourassa tätä ostamassa.

Neuvolareissulle tuli kymmeniä kilometrejä lisäpituutta, kun kävimme nappaamassa arkun meille asumaan. Entinen omistaja ei tiennyt historiaa sen tarkemmin kuin että he itse olivat hankkineet tämän pohjanmaalta, talosta, josta samalla olivat ostaneet muutakin vanhaa tavaraa. Noissa muissa oli ollut vuosiluku 1855, eli ihan mistään uutuusnyhetistä ei tämänkään kohdalla lie kyse. Ja sen se on näköinenkin. Maali tosin on noiden edellisten omistajien sutimaa, eli huomattavasti tuorempaa tuotantoa kuin itse kirstu. Sisäpuoli on alkuperäisessä kuosissaan.

Ajatelkaa tätä entisaikaisten immeisten viisautta: jos hiiri syö komiasta kirstusta kulman puhki, se paikataan peltilätkällä ja pienillä nauloilla, eihän hyvää tavaraa sovi pois heittää! Tästä meillä olisi paljon oppimista - minulla ainakin.

Olen kovasti onnellinen siitä, että löysin tuon nimenomaan valmiiksi tuunailtuna. Itse en olisi koskaan raaskinut tätä maalata, vaikka mieli olisi varmasti tehnyt, joten nyt sain maalatun kirstun, ja silti oma en-maalaa-antiikkia-sädekehäni säilyi. ;)

Arkun ansiosta sain vihdoin toteutetuksi sen, joka on ainakin kahden kuukauden ajan jo mieltä kiusannut. Uusi järjestys olohuoneeseen. Kaikki saivat siirron johonkin - no, uuni pysyi paikallaan, ja se iso Hemnes-lipasto, jolle mitoitettiin paikka olohuoneen seinältä jo rakennusvaiheessa.

Sohvan ja lipaston väliin jäi sopiva väylä terassille. Tai eihän siellä mitään terassia ole, mutta joskus on!

Tarratekstin sain uuteen kotiin lahjaksi ystävältä, ja sekin pääsi nyt seinälle. Ei tosin viihdy siellä, vaan tippuu aina, kun selkäni sille käännän. Ei auta puhdistettu ja pölytön pinta, tarvitsisi vissiin sileämpää. Jos löytäisi sopivan ikkunan, johon tekstin liimaisi ja nostaisi sitten ikkunoineen päivineen tuohon.

Kyllä siinä olis nyt soma se iso, virkattu pitsimatto! Milloinkahan sen tekemiseen saisi uuden intopotkun?! Kuteetkin taisivat kulua koreihin ja muihin kokeiluluontoisiin juttuihin, mutta ehkäpä koukku vielä löytyisi muuton jäljiltä jostain?

Tyhjältä ja uudelta talolta täällä vieläkin näyttää, koska seinät ovat vailla mitään - tai vailla kaikkea. Tämä asia on korjattava heti kun löytyy jotain, mitä seinälle haluaa tarpeeksi kovasti ripustaa.

Pennimuori ja lankaköynnös ovat kasvaneet hurjasti tämän kevään aikana, ja niistä ioitsen päivittäin. Uskaltaisikohan niistä nyppiä pistokkaita? Vai miten tuo pennimuori edes jakaantuu?

Tämä umpiruosteinen vanhus saisi siirron ulos heti, kun sellainen istutuspöytä valmistuisi. Ja valmistuuhan se, kunhan piha sen verran kuivuu, että siellä kehtaa sellaisia tehdä.

Niinpä siinä ilta vierähti sohvaa siirrellessä, ja tulipa vedetyksi mieskin mukaan tuohon mööpelikaruselliin. Illalla molemmista tuntui kuin olisi muuttanut taas. Myönteisessä mielessä, onneksi.

Ja arkku, joka kaiken sai aikaan, nökötti koko muuttorumban ajan sillä paikalla, johon sen heti alkajaisiksi tuuppasin. Mokomakin, yllyttäjä. Että minä tykkään siitä!