Hiekkasafarilla

Koska nykytalot rakennetaan hiekkakasaan, sitä kasa-ainesta löytyy aika reilusti myös talon sisäpuolelta. Ihana kevät! Savi antaa vielä odotuttaa itseään, sillä pahimmat vellit lymyävät edelleen piilossa hangen alla, mutta mikä olisikaan ihanampi leikkipaikka kuin lumesta vapautunut, hiekkainen eteläseinusta!

Ja sitä ihanaa hiekkaa on...

... ja on...

... ja vieläkin on...

... ja paljon sitä on vielä ulkonakin, joten eipä tämä ralli ihan heti lopukaan!

Mutta paistaa se päivä hiekkakasaankin!

Auringolla on ihmeellinen voima. Siitä hyvästä, että se möllykkä helottaa taivaalla sulattaen tuota inhaa talvilunta, jaksan imuroida hiekkaa vaikka viidesti päivässä, kuten tänään olen tehnyt. Ja siinä minun imuroidessani tuo keltainen hyväntekijä kasvattaa minulle vielä taimiakin!

Ulkoakin tuli tänään ylen onnellinen viisivuotias. Oli löytänyt äidille keltaisen kukan.

Siinä se on. Kevään ensimmäinen leskenlehti. Mistä lie löytynyt!

Mutta palataanpa takaisin maan pinnalle: jos emme olisi jo aikoja sitten hankkineet pölypussitonta imuria, hankkisimme sen viimeistään huomenna. Olisi pakko! Ei tuntuisi mielekkäältä kantaa säkillistä hiekkaa roksikseen viikoittain. Enkä voi sietää hiekan muruja jaloissa, joten mieluummin imuroin paljon ja usein kuin kävelen irvistellen sen inhottavan hiekanmurusössön päällä.

Lyhyesti sanottuna - ompeluaika on muuttunut  imurointiajaksi ja sinnikkääksi taisteluksi hiekka-armeijaa vastaan. Ja sehän on ilman muuta selvää, että juuri tähän vuodenaikaan lapset tahtovat käydä ulkona vähintään kolme kertaa päivässä, mikä lukion lyhyellä matikalla laskettuna kolminkertaistaa hiekan kulkeutumisen sisätiloihin!

No vähän jotain pientä kuitenkin. Kummitytölle ompelin lahjapakettiin sujautettavaksi keväthatun muunnellulla Muraveinikin kaavalla, ja koska kyseessä on aikalailla samankokoinen tyttö kuin tuo oma esikoinen, tein samalla kaavalla omallekin tyttärelle uuden pipon.

Ja poikapolon hiukset olivat venähtäneet aivan luvattoman pitkiksi, koska siirsin moneen kertaan niiden leikkuuta kampausviitan puuttumisen takia. Lopulta tein sen kampausviitan. Materiaalina kirppikseltä aikoja sitten ostettu vahakangaspöytäliina. Tai suihkuverho, mikä liekään. Leikkasin sen ympyrän muotoon, pätkäisin ympyrän yhdestä kohtaa auki, ja keskelle avasin kaulalle reitin, jonka sulkemista varten kiinnitin reunaan rivin kam-neppejä. Voisiko sitä enää epäselvemmin sanoa.

Vaan ajoipa asiansa, mokomakin suihkuverho.

Poika sai kesätukkansa, ja vähän piti pelleilläkin. Seuraavalla leikkuukerralla kokeilen sellaista pään-ympäri-pulisonkia (tai sitten mies alkaa leikkiä ihmisoikeusaktivistia ja vie tuon huvin minulta). Opin muuten netistä, että tuollainen kampausviitta on oikealta nimeltään "kappa". Minä olen luullut kappaa verhoksi. Kapaksi.

Ps. tein imuroinnin lomassa vähän kevätsiivousta, ja selkokielelle käännettynä sama kuuluu näin: päivitin uusia huutiskohteita. Huutaa saakin äänensä käheäksi, sillä ääntään ehtii käyttämään vielä kokonaiset kaksi viikkoa!

Niin ja vaikka kuinka ruikutan hiekasta, niin olen siitä samalla kovin onnellinen. Se tarkoittaa, että olemme muuttaneet. Se tarkoittaa, että asumme vihdoin omassa mökissä, ja kahden vuoden raksaleskeys on ohitse. Tosiaan, sen kun muistaisi joka päivä!