torstai 19. huhtikuuta 2012

Ensimmäiset viikkoon

Vihdoinkin sain tehdyksi kesäsetin maaliskuisen mummola-arvonnan voittajalle! Käytin tällä kertaa valmiita kaavoja Ottobre-lehdestä, kun halusin kokeilla tuota Mail Express -tunikaa. Kyseinen tunika löytyy lehdestä 1/2012, samoin nuo leggarit ("Rose steps").


Tuollaiset  kirjekuorimalliset pääntiet eivät esimerkiksi vauvan bodeissa kuulu suosikkeihini, mutta tuolla tavalla umpeen ommeltuna tuo on kyllä kiva!



Tunikan pariksi ompelin joustiksesta ihan perusleggarit lisäämättä niihin mitään erikoista. Tein ne noin yksinkertaisiksi sillä ajatuksella, että niitä voi sitten käyttää minkä tahansa muunkin tunikan kanssa, kun mitään määrääviä värilisiä ei ole. Arpavoittosetin kaikki kankaat on Jofotexilta - norsut on vanhastaan tuttua laadukasta trikoota, mutta joustiksen laadusta en osaa vielä isommin sanoa mitään.. samanlaista ruskeaa olen pariin kertaan pessyt ja kuivanut rummussa, ja ainakin se on kestänyt hyvin. 59 kruunun metrihintaan sekin on kyllä jo mainiosti kestetty (joskus aikoja sitten tilaamani törkeän hintainen piparikukkajoustis oli ekan pesun jälkeen jo nöyhtäinen ja nuhjuinen, ja metrihinta on moninkertainen)!

Samanlaiset joustis-perusleggarit tein siinä sivussa omallekin mukelolle, mutta tällä kertaa mieliala ei ollut otollinen kuvaamiseen, vaan niistä tehtiinkin pupun korvat. No käyhän se niinkin.

 

Keltaisten leggareiden kanssa on tietysti kiva olla useampia sopivia yläosia, ja kun nyt kerran joustiksella sotkemisen makuun päästiin, niin jatkettakoon edelleen sitä sotkemista!


Omalla kaavalla kapoiselle tytölle kapoinen tunika, jossa on Sampsukan helikopterileijonaa, Jofotexin ykisväristä joustista ja kirppikseltä bongattua sinapinkeltaista leveävakoista resoria. Näistä väreistä mummelssoni ei voi kuin tykätä.


Keltaiset pupunkorvat jääkööt nyt kuvaamatta tämän tunikan kanssa, sillä nyt on punaisten housujen päivä, eikä minulla riitä uskallusta mennä sorkkimaan tuohon muurahaispesään yhtään enempää kun on pakko. Pienellä huijaamisella sain uuden tunikan vaihdetuksi päälle, mutta muuta en uskaltanut edes harkita. On nimittäin aika hyvä kiihtyvyys tällä pikku-uhmiksella. ;) 


Taskut pitää tietysti olla. Missä sitä muuten käsiään pitäis!


... Mutta eiköhän tämä räpsiminen jo riitä!


Luonteelleen täysin epäominaisesti tämä toipilas pitää välillä pitkiäkin lepotaukoja, ja ottaa jopa päiväunia! Ei sitä hetkessä toivutakaan moisesta hengenahdistuksesta. Sentään väri on taas palannut kasvoille.

 

Korujakin taas lasten kanssa tehtailtiin, kun viime satsista oli jokainen taideteos jo katkennut ja helmet kerätty talteen. Tällä kertaa ei luotettu Tiimarin lerppukuminauhaan, vaan korvattiin se Lidlin ohuella kangaskuminyörillä. Ostan muuten aina usemman setin kuminauhoja silloin kun niitä Lidlissä myydään - ne on halpoja ja hyviä! Yhdessä paketissa on muutamaa eri leveyttä parisenttisestä tuohon ohueen nyöriin, ja ne leveimmät on juuri täydellisiä housujen vyötäröihin. Ohuita en ole juuri käyttänyt aikaisemmin, mutta tähän korutouhuun se olikin ihan omiaan. Sopivan lujaa, ja sen verran jäykkää, että lapsilta onnistui helmien pujottaminen nyöriin ilman neulaa.

 

Tämä seuraava koru oli aikaisemmassa elämässään kauhean rumaksi rispaantunut, vihreä moniketjuinen kerroskoru, josta oli muodostunut kaksivuotiaalle erityisen rakas. Kun viikko sitten käytiin päivystyksessä, minua hävetti kauheasti, kun tytön oli ihan pakko saada pitää se rispaantunut ja osin katkeillutkin koru kaulassa. Sillä hetkellä päätin, että alan reippaasti askartelemaan lasten kanssa koruja heti kun vähänkään tervehtyvät, ettei enää tarvitse naama punaisena katsella, kun lääkäri siirtää kaulalta likaisenvihreitä korunriekaleita syrjään, jotta pääsee kuuntelemaan pikkupotilaan keuhkoja. Nyt ei hävetä enää:


On ne nyt niin kuin keisarinnoja ainakin, kun joka raajassa kilisee jonkinlainen koriste - ja ihan itse tehty...! Minulla otti luonteen päälle katsoa, miten muksut tunkivat jokaista väriä ja kokoa samaan ketjuun ilman mitään logiikkaa... mutta antaa nyt lasten olla luovia, minä laitan silmät kiinni! ;)



Jo aikoja sitten esittelin sen ensimmäisen mustavalkoisen pallosetin, jonka tein kiitokseksi ystävälle ristiäiskakun teosta. Se lojuu meillä edelleen, eikä näytä kotiutuvankaan kuin postin kautta. Samaan pakettiin tein vielä keltaisen sienipaidan - toivottavasti pikkuneiti ja äiti tykkäävät!


Sienikangas on myös Jofotexilta, ja niin ihanan pehmoista! Tästä tulee meidänkin lapsille kesävaatteita. UNIQUE-lappunen sivusaumassa on Royal-tuottelta.

 
Kahdeksan vuotta sitten tein amiksen koneilla tulevalle puolisolleni T-paidan, joka oli nyt tullut tiensä päähän. Näin sille kävi:


Poika sai kevättakkiinsa sopivan "kahden minuutin pipon" isin vanhasta paidasta. Hyvin tuntuu kelpaavan.

23 kommenttia:

  1. Paljon olet taas kerennyt vaikka sairasteltu Teilläkin oikein urakalla. Huippuihana se vimppa pipo!!! rakas kun mikä takuuvarmasti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että on =) vaikka eipä tuossa hyvä häviä jos jäisikin käyttämättä! Aikaa meni pari minuuttia ja rahaa ei sitäkään. ;)

      Poista
  2. Kivoja juttuja olet taas tehnyt ja hauskasti tarinoitu postaus! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania ompeluksia! Kiva idea tuo paidan hyödyntäminen pipoksi :)

    VastaaPoista
  4. Ihania juttuja taas, etenkin tuo norsukangas!! Itellä on tuota punaisena, mutta tuo fuksia ois tytölle aivan ihana! Ja legginssit ihanan yksinkertaiset =) Ja voi noita korutouhuja!

    VastaaPoista
  5. Ihania vaattehia taas! Ja mainio tuo t-paita tuunaus pipoksi! :)

    VastaaPoista
  6. Äiti on vähän väsynyt ja runosuoni ei syki, mutta pitää kommentti jättää kuitenkin, että ihastelemassa on käyty <3

    VastaaPoista
  7. Ihania taasen! Mulla on myös tuon mailexpressin kaavat piirrettynä ja toivottavasti ehdin viikonloppuna sellaisen myös ommella.
    Tuo koru-kommentti nauratti, mullakaan ei meinaa suu pysyä kiinni ja kädet irti neitokaisen koruilusta kun sinne menee kaikkia helmiä sekaisin; muovia, puuta, eri värejä ja tyylejä. Mutta koitan aina muistuttaa itseäni, että antaa pienen luoda. Harmittaisi itseäkin jos joku tulisi sanomaa, että älä tee noin kun tee näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samis! ;D

      Tuo oli suht nopea tunika, kun heti alkuun sai kantata kaikki tarvittavat jutut ja sitten vain ommella tunikan kasaan. =)

      Poista
  8. Ahaa, kirjekuoriaukollinen kiinniommeltuna.. En ole ikinämilloinkaan tykännyt noista kirjekuoriaukollisista kun meidän muksut on sen mallisia että niiltä näkyy napakin kaula-aukosta, joten tuon(kin) ohjeen sivuutin ihan siltä selailulta kun ei kaula-aukko kiinnostanut.. Pariin ostobodyyn olen laittanut koon 16 nepin molemmille puolille ja ne on toimineet loistavasti!

    Siis minä tilasin ihan väärän värisiä norsuja kun tuo sinun tekemä näyttää niin hienolta, mutta omat vihreän ja keltaisen olen jo kolmesti meinannut leikata yöpuvuiksi kun en keksi mitään muuta niistä ja ne vaan näyttää yöppäreiltä vaikka mihin mallaisi, ideoita tarttisin niihin..

    Minulla olisi opettelemista tuosta vanhasta uutta -tekniikasta, on vaan niin helppo tehdä uudesta kankaasta kuin lähteä puntaroimaan mitä, miten ja mistä lähtisi muokkaamaan uutta..

    Sinä muuten taisit kysellä siitä ompelukoneestani, mutta en saanut sitäkään aikaiseksi vastata joten vastaan nyt: Olen niin kahden vaiheilla sen koneen kanssa, toisaalta tykkään tosi paljon siitä ja sen ominaisuuksista, mutta toisaalta kaipaan entisen koneen tiettyjä ominaisuuksia joita ihan kaikkia en ole vielä keksinyt korvattaviksi. Uskoisin kuitenkin että kun vaan ompelen paaaljon ja tutustun vielä paremmin niin eiköhän meistä ihan tosiystävät tule :)

    Sitä haluaisin sinulta kysyä että missä kohtaa sinä pidät langankireyttä noin perusompelussa, kun välillä tuntuu että vaikka laittaisin säädöt ihan kympille niin ompelujälki ei ole sitä mitä pitäisi (tosin mulla on tunne että tässä on se jokin lenkki jota en hoksaa ketjusta). Vai vaihteletko sitä aina joka kangaslaadulle? Ei nyt ymmärrä tätä mikä voi mättää...... Joo siis langoittamisestahan se ensimmäisenä narahtaa mutta voiko tuota nyt sitten niiin monella tapaa langoittaa että siitä olisi kiinni...

    Pitääkin kaivella taas helmet esiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, meillä tuollaiset kirjekuoribodyt eivät koskaan ole päätyneet käyttöön asti. Esikoiselle kokeilin kerran-pari, sen jälkeen ovat jääneet kauppaan vaikka olisivat olleet miten söpöjä tahansa. Nuo nepit onkin hyvä idea, pidän mielessä tästedes!

      Ja minusta just ne sun vihreät ja keltaiset oli niin ihania!! Sen keltaisen voisin ostaa sulta pois jos et itse sitä halua käyttää, minä en tajunnut tilata sitä, ja kun näin sen livenä, kadutti. ;)

      Mulla on langankireysasetus ihan siinä punaisella viivalla käytännössä aina muulloin paitsi kaksoisneulalla ommellessa (kireämmällä) tai tehtäessä poimutusommelta (löysemmällä). Tietysti vuorikankaat ja muut superliukkaat/ohuet saattaa vaatia vähän säätöä mutta normaalisti se on aina siinä perusasennossa. Ja tosi siisti tikki on, ja alalanka pysyy alhaalla ja ylälanka ylhäällä. Kumma juttu, tuo kun on niin helppo langoittaakin, ettei keksi miten siinä voisi mennä mikään vikaan..?! Jaha joku työnantajista kutsuu, lastenhuoneesta kuuluu taas yskäinen itku... ;/

      Poista
    2. Toki toki on ne kankaat ihania, enkä ihan vielä ainakaan halua niistä luopua! Ensimmäistä kertaa vain näin tuon kuosin yöpuvuksi ommeltuna ja sen jälkeen joka blogissa tuo kangas on näyttänyt yöpukukankaalta. Siksipä pohdinkin mitä niistä tekisi että pääsisi nätti kuosi käyttöön näyttämättä siltä yönseudun asulta!

      Kiitos langankireysasiasta :)

      Poista
  9. Täällä lapset ihasteli noita koruja kun ovat äitin kans tietokoneella - noppakorut oli kuulema hienoja :) Mukavia ompeluksia taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;) Noppahelmet on peräisin Lindexin vanhasta korusta, joka levisi joskus pitkin lattioita ja uusittiin nyt rannekoruiksi..!

      Poista
  10. Oletpas ollut ihailtavan ahkera! Ja taas toinen toistaan hienompia töitä, lemppariksi bongahti ehkäpä tuo helikopterileijona mail express :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on munkin lemppari, paitsi ettei se ollu mail express ;)

      Poista
  11. Sulla on kyllä aivan ihana blogi! Olen nyt ollut muutaman päivän vuodepotilaana ja olen kahlannut näitä postauksia läpi silmät kiiluen :) Ihania kuvia, hyviä tekstejä ja aivan mahtavia ideoita! Oma ompelukone on kerännyt pölyä pari vuotta mutta kunhan olen taas tolpillani täytyy varmaan kaivaa se esiin ja kokeilla näitä sinun ohjeita :) Eli iso kiitos sairasloman pelastamisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten mukava kuulla! Tälläkin blogilla on tarkoituksensa tässä maailmassa, jos se on pelastanut yhden ihmisen sairasloman. Kiitos kun kerroit siitä meillekin! =) Ja pikaisiin paranemisiin!

      Poista
  12. Tuo pinkin ja keltaisen kombo on kyllä niin herkullinen!
    Ja pojan pipo on hieno, tuo valkoinen raita yhdistettynä "brasilian"-vihreään tekee siitä tosi katu-uskottavan. ;)

    VastaaPoista
  13. ai että miten ihania vaatteita <3 Nuo tunikat leggareineen, aah.. tiiänki varmaan mitä kesäksi sit voi sulta tilailla ;D

    VastaaPoista
  14. Aivan ihania keväisiä ompeluksia pilvin pimein. Kiitos tuunausvinkistä (vanha t-paita). Noitahan sitä on hyllyt pullollaan ja tuollaisia pipoja, jotka voi heittää konneeseen ihan minkä pyykin sekkaan vaan, oon itekki kaivannu. Jahka saan konneen tulille, voipi olla että tuunausmyssyjä syntyy useampi.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.