Mukavasti matkalle

On siitä jo useampi vuosi, kun aloin mielessäni visioida matkustamista helpottavaa turvakaukalopussia, mutta kummastipa otti aikaa toteuttaa tämä ajatus käytännössä. Kaksi lasta piti vielä saada, ennen kuin oikeasti tapahtui.

 

Kun sitten idea oikeasti otti alleen tulta, olisi pitänyt heti ja samantien päästä tositoimiin. Näin minulle käy minkä tahansa asian kanssa, kun innostun. Netin selaamisella selvisi, että Suuressa Käsityölehdessä on ilmestynyt asiaan viittaava kaava, ja sitä siis etsimään. Olikohan se numero nyt 2/09? No melkeinpä koko tuo vuosikerta omista kaapeista löytyikin, mutta kuten Murphyn kivoihin temppuihin kuuluu, juuri sitä lehteä ei löytynyt. Koska oli jo myöhä, melkein yö, en kehdannut pyytää anoppia ratsaamaan omia lehtiään, mutta heti seuraavana aamuna kyselin. Lehti löytyi, ja sunnuntaina kyläillessä sainkin sen hyppysiini - ja samalla nuo edellisen postauksen ihanat kangasvuoret!

No, niinhän siinä kävi, että odotuksista poiketen kaava oli vähän outo. Tuota aikani katselin, todeten lopulta, etten tajua, mikä on koko tuon asun pointti. Haalari, jossa ei ole hihoja, eli alle on laitettava vielä takki tai jotain, ja joka tapauksessa turvavyöt on avattava, jos aikoo vähentää vauvalta vaatetusta kesken matkan. Jäljelle jää...? - Ei yhtään hyvää ideaa. No, onhan se söpö. Ja kesäiltoina varmaan ihan hyvä lisälämmike, mutta kädet jäävät silti kylmään.

Onneksi on näitä viisaita ja luovia kanssabloggaajia, kuten Kirsi, joka vinkkasi tehneensä kaukalopussin Ottobren unipussin kaavalla. Todellakin, noinhan se on oikeasti sitä, mitä pitää! Wau! Hommiin vain itsekin.

Kopioin Kirsin tapaan kaavoihin pohjan Kuutti-unipussista, joka löytyy Ottobren numerosta 6/2010. Muokkasin pussia aika rankalla kädellä: jätin pois hihat, hupun etulepareet (tosi ammattimainen termi), muuntelin vähän muotoa joka puolelta ja lisäsin selkäpuolelle aukot turvavöille.

Siinpäpä se olikin yksi ihmetyksen aihe, kun on nuo nykyajan turvallisuusvempaimet ja viisipistevyöt! Isojen napinläpien sijaan olkahihnoja varten pitikin tehdä todella isot napinlävet, pituutta 35cm.

Etukappaleisiin tikkasin vanut, jotta pussi olisi riittävän lämmin, eikä erillistä haalaria tarvita lainkaan. Pikkupakkasilla alle lisätään vain villasukat ja tumput sekä hattu, kovemmalla pakkasella voi pukea villahaalarin lisälämmikkeeksi.

 

Takakappaleisiin en vanua laittanut, kun kaukalossa matkustavilla pikkuihmisillä tahtoo muutenkin aina olla selkä hiessä pitemmillä matkoilla. Takana on pelkkä fleecevuori ja päällikangas.

Koko puvun pointti verrattuna tavalliseen haalariin on siis se, että pukua voi avata ja vauvan oloa viilentää, avaamatta turvavöitä kesken matkan. 

 

Näin on myös helppo vähentää vaatetusta esimerkiksi kauppareissulla, ja kiskaista vetoketjut taas kiinni, kun mennään sisältä ulos.

Eikä ehdi pikkumieskään tympääntyä jatkuvaan pukemis-riisumisrumbaan.

Pussissa on avointa tilaa jaloille, eikä siis erillisiä lahkeita. Pussin koko on 74cm:n unipussin mukaan piirretty, mutta uskoisin tähän mahtuvan hyvin pidempäänkin, ja ainakin meillä tähän mahtuu poika niin kauan, kun näin lämmintä pussia vielä tarvitaan. Kohtahan on jo kevät!

Ja kun tullaan kotiin, pojun voi nostaa niine hyvineen pois kaukalosta, ja puku saa jäädä paikalleen odottamaan seuraavaa liikekannallepanoa.

Pussissa on kaksi vetoketjua, Kuutti-pussin tapaan. Keski-etukappaleen olisin mielelläni tehnyt tuosta samasta sienipuuvillasta, mutta koska kankaanleveys oli siinä tavallista pienempi, ei keskikappaletta olisi enää saanut leikatuksi taitteelta. Mieluummin yksiväristä tilalle, kun kerran toinen vaihtoehto olisi ollut ommella keskelle etukappaletta sauma.

Minulle takkimalleistakin niin ominainen huppuresori oli tässä kaavassa jo valmiina, ja se tietysti myös laitettiin.

Uniikkia. Kai.

Puku valmistui eilen illalla, ja tänä aamuna sitä jo testattiin yhden neuvolareissun verran. Ensin kävi neljävuotias pitämässä neuvolatädin kanssa kahdenkeskisen pitkän palaverin, ja pikkuveli nukkui tuon ajan. Olipa kätevää avata vain vetoketjut ja ottaa hattu pois - eikä ollut poika hikinen, vaikka oli ehtinyt nukkua sisätiloissa lähes tunnin ennen omaa katsastusvuoroaan!

Minulle on käynyt lähikuukausina yhä useammin niin, että tapaan jonkun blogilukijan keskellä arkista elämää, ja hämmennyn hetkeksi. Tuolla tavallisessa elämässä, keskellä toppavaatteidenpukemiskiukkua ja aamukahvinpuutepäänsärkyä ei aina muista, että joku minulle vieras ihminen voi meidät tosiaan tunnistaa, kuten tänäänkin kävi. Kun se tilanne tulee niin yhtäkkiä, ei aina löydy sanoja. Lisäksi vauva voi olla nälkäinen, itsellä on kiire kotiin, mielessä pyörii aivan muut asiat ja niin edelleen. Mutta kaikesta huolimatta on mukava kun tulette juttelemaan, tehkää niin myös jatkossa! =) Toivottavasti en vaikuttanut kovin kiukkuiselta tänään siellä neuvolan aulassa (terveisiä vaan sinulle joka tulit jututtamaan - mukava kun tulit)! :D Seuraavalla kerralla muistan toivottavasti kysyä myös sitä, kuka sinä olet! Ja jos en muistakaan, kerro se kysymättä. Sen minä kuitenkin haluaisin tietää. ;)

Ilahduttavaa palautetta olen saanut myös sähköpostitse, kun luotto-ompelukonekauppiaani otti yhteyttä ja kiitti luottamuksesta. Siitä, että olen blogissani kehunut häneltä saamaani palvelua ja ylistänyt (ihan aiheesta) Berninaani sekä sen myynyttä liikettä. On pelkästään positiivinen asia, jos voin tällä tavalla edistää hyvän liikkeen tunnettavuutta ja asiakasvirtaa. Annetaan hyvän kiertää, se tuo hyvää mieltä myös itselle!