Uudisraivaaja.

Mitä tekee nainen, joka kyllästyy odottamaan...?

Lakkaa odottamasta.

Minä hengitän taas vapaasti. Bernina on pöydällä, ja mummolassa kaikki hyvin.

Kolme kuukautta kestin sitä laatikkovuorta ompelupöydän päällä, mutta tänään se kamelin selkä viimein katkesi. Ei, mitään dramaattista ei tapahtunut, mutta meni vain hermot siihen, etten päässyt ompelemaan. Pienen vauvan ja kolmen muun pienen kanssa tämä harrastaminen on muutenkin vähintään haastavaa, puhumattakaan, jos koneet pitää vielä kerätä joka välissä pois ruokapöydästä ja yhdistellä tunnin kuluttua jokainen piuha taas uudestaan. Teepä siinä sitten sauma kerrallaan, kun ei kokoamisten ja purkamisten välissä ehdi edes istuma-asentoon taipua.

Lopulta tänään, saumuria keittiöön kiikuttaessani sisuunnuin vihdoin niin, että jätin saumurin keskelle keittiön pöytää niine hyvineen, tein täyskäännöksen ja palasin ompeluhuoneeseen. Laatikot saivat kylmää kyytiä - eikä ne nyt niin kamalan painavia olleetkaan. Tai ainakaan niin painavia, etteikö kiukku olisi antanut riittäviä voimia. Liikaa ei ompelutilaa ole edelleenkään, ja pöydän allakin lojuu yksi hajoamispisteessä oleva, työkaluja pursuava pahvilaatikko, mutta jalka mahtuu polkimelle, ja tuolinkin sai mahdutetuksi pakastimen ja ompelupöydän väliin jäävään rakoseen. Vauvamasun kanssa siihen ei ompelemaan mahtuisi, mutta tämä nykyinen pehmytversio antaa sen verran periksi, että jopa mahtuu taas.

Yksi ongelma jäi vielä. 

Huomisen ruoka on pakastimessa.

Saadaanko tulla teille syömään?