Meillä oli siisti lastenhuone...

Ja se, että ihan oikeasti on siistiä, on näiden termiittien kanssa niin harvinaista herkkua, että oli pakko oikein kuvata. Koko talon siisteyttä on turha kuvitellakaan kuvaavansa kerralla - kun toinen pää taloa on saatu siivottua, toisessa päässä vallitsee taas tuttu lelukaaos. Siksipä on parasta siivota ja kuvata yksi huone kerrallaan. Siperia opettaa, tässäkin asiassa.

Intouduin pyörittelemään huonekaluja vähän uusille paikoilleen - johan siinä kolmessa asumiskuukaudessa ehtikin kyllästymään vanhaan järjestykseen! Pikkusiskon peti oli ihan liian lähellä valonkatkaisijaa, joten illalla on usein näkynyt valonvilkutusilmiöitä lastenhuoneen oven alta. Jospa ne vilkuttelut loppuivat nyt tähän!

Joulupukki ei joulukiireissään löytänyt pajaltaan valkoista hellaa, joten oli hankittava punainen. Onpahan nyt pari väriläiskää lastenhuoneessakin - hella ja ne vaunut, Rovaniemen yllätyslöydöt. 

 

Ja pulpetti se vain odottelee kansiaan edelleen. On sillä kyllä pitkä pinna kun ei ole hermostunut vieläkään! Kannet on valmiiksi maalattuna kaapissa odottamassa, mutta saranoiden hiominen on kesken, ja tulee olemaan vielä kauan. Monta, monta asiaa on nyt kiireellisempiä. Ennen pulpetin kansia lastenhuoneeseen löytyy toivottavasti uusi matto jostain, samoin oikea kattovalaisin olisi mukava löytää pelkistetyn johdonpäävalon tilalle.

Olen kyllä välillä joutunut pohtimaan sitäkin, olisiko kuitenkin parempi hankkia pulpetin tilalle pikkutuoleja ja pöytä, kun koti- ja ruuanlaittoleikit on nyt niin muodissa. Niin ihana kuin tuo pulpetti onkin, ei siinä oikein kotia voi leikkiä. Tai no jaa, onhan se milloin kerrossänky, milloin auto. Kai silläkin oma tehtävänsä on - ainakin niistä tahroista päätellen, mitä siihen oli muutamassa kuukaudessa kertynyt, kun vasta nyt muistin vihdoin senkin käydä puunaamassa. Syytetään vaan viatonta vauvaa siitäkin unohduksesta.

Leluille on etsinnässä joku nätti, suuuuri lipasto tai kaappi, johon mahtuisi kaikki se, mikä nyt lymyää avohyllyillä. Tuo on joskus aikoja sitten ollut kirsikanvärinen mdf-hylly, johon maalasin Empirellä vaaleamman pinnan ja tapetoin vitosen tarjoustapetilla taustalevyt harmaa-valkoraidallisiksi. Jospa tuokin vielä jollekin kelpaisi sitten, kunhan itse pääsen siitä eroon.

Tuossa puolipaneelin päällä muuten on kätevä säilytellä kaikenlaisia kortteja ja askarteluja, jotka ennen oli pakko saada teipata seinille tai ikkunoihin!

Olohuoneenkin ehdin kuvaamaan ennen kuin termiitit pääsivät irti.

Miten minusta oikeasti välillä tuntuu ihan siltä, että noilla jälkeläisillä on joku kyky. Sellainen, että kaikki mihin he koskevat, muuttuu romuksi. Tai vähintäänkin tahmeaksi. Hui, olenko minäkin ollut joskus yhtä kyvykäs?! Onko kaikki lapset samanlaisia talentteja?

Melkein alkaa jo silmä tottumaan tuohon listoittamattomaan terassinoveen. Hui! Täytyypä pitää sitä silmällä ja muistutella itselleen, ettei sen kuulu olla tuollainen.

Hemnesin jättilipastokin pääsi omalle paikalleen olohuoneeseen, johon sille mallattiin sopiva nurkkaus jo rakennusaikana. Huomatkaa tarkkaan tähdätty valonkatkaisijan paikka!

Ystävänpäivä on muuten hyvä keksintö. Eipä ole puoliso muina päivinä minulle muratteja kuskannut, joten ystävänpäivä on päivä paikallaan! Lisää samanlaisia päiviä kiitos, jos ne saavat murattikokoelmani kasvamaan!

Viime lauantaina pihasuunnittelukurssilta syömään poiketessani iskin silmäni nättiin piiloon. Nyt se piilottaa mikron päällä kaikenlaista pikkusälää, jota siihen aina tahtoo kertyä. Piilon saapumisen jälkeen meillä on käyty välillä hauskoja dialogeja:

- Missä avaimet on?

- Piilossa.

- Äiti, laita tämä jonneki talteen!

- Joo laitan sen piiloon.

Onpa välillä joku tarava eksynyt piilon viereenkin. Ja kun tuota sanaa aikansa tuijottaa, se alkaa näyttämään ihan idiootilta... samoin kuin tässä eräänä päivänä sana "nurmikko" alkoi kuulostamaan kymmenien toistojen jälkeen siltä, ettei se ole oikea sana ensinkään.

Seinät on kovasti paljaat edelleen, eikä turhia reikiä pahemmin porailla. Eteinen on kyllä niin pientä seinäkaitaletta täynnä, ettei niille pikkupätkille oikein mitään mahtuisikaan. Tuulikaapin valmistumista sen sijaan odotan jo kovasti - näen sieluni silmin, kuinka seinälle tulee se vihreä vänkyränaulakko kunnostettuna, ja sen alle joku nätti, sopivan kokoinen arkkupenkki.

Tämä se on osoittautunut kyllä kehujen veroiseksi tehopatteriksi. Ah sitä ihanaa lämpöä.

 Ystävänpäivä toi kukkia myös anopilta. Hyvä päivä semmoinen, jona kukkia sataa ovista ja ikkunoista!