keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Kovin kesäistä

Inspiroiduin totaalisesti Annin kehittelemistä pellavahousuista. Niistä tuli heti sellainen olo, että meijän pojalle kans! Onneksi oli sen kokoinen pala pellavaa varastoissa, että pääsin samantien itseäni toteuttamaan. Aikaisemmin tuosta samasta pellavasta on tehty ainakin keinutuolin uusi verhoilu.


Tosi suloiset ja kesäisen kevyet housut tuli, mutta hermot meni pluruun kuminauhaan! Joudun vaihtamaan noihin vielä joskus napakamman kuminauhan, ennen kuin nuo pysyvät hoikalla lapsella jalassa. Vaikka tuota lörppää kuinka venytti ääripisteeseen saakka kiinnittäessä, ei silti riitä tuo kireys - pellava on jämäkkä materiaali ja tarvitsee parikseen jämäkän kuminauhankin. 

Pojan vajaamittaiset housut on kokoa 98, pienemmät tein jämäpalasta huutikseen, niiden koko voisi vastata 86:tta (tosin nämäkään eivät mene myyntiin ennen kuminauhan uusimista kun en viitsi sutta myydä). Kaava on katkaistu jostain vanhasta tavishousun kaavasta, ja reisitasku lisätty hetken mielijohteesta.


Taskun reunaan lisäsin pikkupätkän koristenauhaa tuomaan vähän ilmettä.

Aikaisin ne nykynuoret ikääntyy, kun kuulemma pakko saada "kävelykeppikin" mukaan kuviin. ;)


Verratkaapas huviksenne tuota ylläolevaa kuvaa ja näitä alempia... sävytys tekee paljon. Yläkuva on nykyaikaa, alhaalla vasemmalla hiukan kellastunut muisto 70-luvun valokuva-albumista. Oikealla alhaalla taas voisi olla jo ennen sotia kuvattu pikkupoika.

 
Arvatkaas mitä tämä tanssahtelu puolestaan meinaa.. no tietysti itikoita!


Tilasin muuten Kestovaippakaupasta niitä itikkarannekkeita lapsille, tulivat tänään. Vielä en osaa sanoa, auttaako ne mitään tuolla kamalassa kuhinassa, mutta niiden sitrusta muistuttava tuoksu ottaa ainakin omaan kurkkuun aika ätäkästi. Jos ne onkin äidinkarkottimia?

Pari mekkoakin valmistui tänään. Kummitytölle vihreä mekko helmaröyhelöllä:


Ja taas sai kaveri sovittaa:


Ja omalle tytölle sain tehdä samaisen kummitytön äidin verhoista mekon - samanlaisen, jonka tein aikaisemmin kummitytöllekin.Tämän mekon kaava on suoraan SK:n numerosta 5/09.. ei kun eipä olekaan. Olat on ommeltu umpeen, ja olkanapit on muutettu takana olevaksi piilovetoketjuksi. Ja pääntietä on hieman avarrettu ja helmaa takaa lyhennetty. No, melkein kuitenkin valmiilla kaavalla. ;)




Ps. Jofotexin viimeisin tilaus saapui viimein tänään! Kunhan kämppä hiljenee, haen jättilaatikot autosta ja alan leikata pitkistä pätkiä... Eli tilaajat, kuulette minusta pian!

19 kommenttia:

  1. Voi ku kivat pellavahousut - tarttis pojille uusia juhlavampia kesähousuja..osaisinkohan minäkin!!?? Pitäs vaan jotain kangasta hommata.

    VastaaPoista
  2. Pieni Lintu: varmasti osaisit! Nuo on sitä paitsi niin helpot kun vyötäröllä on kuminauha eikä mitään vetskarihässäkkää. ;)

    VastaaPoista
  3. Mulla ei oo mitään kaavaa.. :P Voisko ihan tavallisista pökistä, vaikka gollareista ottaa vaa mallia..hmm.. Mä olen ihan onneton vaatteiden ompelija. :D

    VastaaPoista
  4. Pieni Lintu: voi kyllä, ja collegehousuissa on varmaan sopiva leveyskin tuollaisia housuja ajatellen. =)

    VastaaPoista
  5. Kauniita vaatteita, erityisen ihana on tuo vihreä mekko!

    VastaaPoista
  6. ihana minunkin mielestäni tuo vihreä mekko <3

    VastaaPoista
  7. Upea tuo vihreä mekko, mukavasti uniikin näköinen kangas.

    VastaaPoista
  8. Ihanat mekot!!
    Just ajattelin kysellä jofojen perään ja siellä se lopussa lukikin, että tulleet on! Kivaa!

    VastaaPoista
  9. Hienot housut! Mullakin ollut tarkoituksena tehdä pellavasta juhlahousuja joka kokoa pikkupojille. Niitä kun aina harvakseltaan tarvitsee ja koskaan ei kaupasta löydy tälle rouvalle mieluisia ;) Ihanat mekotkin! Itsekin eilen muokkailin yhdestä mekkokaavasta pari erilaista versiota, noita kankaita kun riittää tuola kaapissa.

    -pm-

    VastaaPoista
  10. Ihania mekkoja! Ja tsemppiä kankaiden leikkelyyn =)

    VastaaPoista
  11. kyllä on taas raikkaita ja ihania mekkoja ja nuo pellavahousut on söpöt :)

    VastaaPoista
  12. Tuo vihree mekko on munki mielestä aivan mielettömän nätti! Jossain postauksessa sulla oli siitä muratista juttua.. meinasin tappaa omani tässä talvella ku tuli taas sellanen ostettua kunnes tajusin siirtää sen lämpimästä olohuoneesta talon viileimpään kammariin, sinne ikkunalle jotta saa riittävästi valoa ja pullo vettä viereen, että tulee kasteltua riittävästi. Ja sehän heräsi henkiin ja voi nyt paksusti! Ensimmäinen kerta ku mulla muratti on pysyny näin hyvin hengissä!!! :)
    -Sanna-

    VastaaPoista
  13. Ai herkku mikä ihana vihree mekko tuo on!! Kerropa muuten niistä itikkarannekkeista miten ne pitemmän päälle auttaa. En ymmärrä miten en saa kommentoitua sun kotoblogia.

    VastaaPoista
  14. Täydelliset mekot <3 Syksyn ompelukurssia odotellessa että mäkin pääsisin haaveilusta toteutukseen.. :D

    VastaaPoista
  15. Sanna: joskus mietin sitäki, jos veis pesuhuoneeseen ikkunalle jonku muratin, kun ne kerran kosteasta tykkää. Mutta ainakaan täällä talossa en sitä tee, kun kuivausrumpu saa pesuhuoneen ilman välillä tosi lämpimäksi.

    Laura: en kyllä ymmärrä minäkään missä ongelma on, etkä oo ainoa joka ei taho saaha sinne kommentoitua. Ärsyttävää!! =/

    VastaaPoista
  16. Tuo vihreä mekko on oikein namunen:) Samoja kommentointiongelmia täälläkin, siis en omaan kotiblogiini pääse vastaamaan toisten kommentteihin...ärhhh!!

    VastaaPoista
  17. Uskomatonta! Pääsin tänään lukemaan varmasti ensi kertaa puoleen vuoteen kotikoneella kommentit :D Odotan innolla mekkoa kotiin! Näyttää just nin ihanalta!

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.