lauantai 5. helmikuuta 2011

Keinutuoli vaihtoi vaatteita

Poika könysi joku päivä ulkoa tullessaan haalarit päällä kiikkutuoliin, ja sattuipa niin ikävästi että haalareihin oli ulkona tarttunut jotain tummaa likaa - miehen työauton alle on kerääntynyt kyseenalainen musta läikkä, jota poika oli tutkinut perinpohjaisesti (liekö autosta itsestään tullutta, vai lokareista tipahdellutta moskaa, mutta likaista ainakin). Sain slaagin kun näin kiikun, kun kaikki valkoiseksi maalatut osatkin olivat mustaa viirua täynnä, ja pehmuste tietysti kaikkein pahiten. Maalipinnasta suunnilleen sai tahrat irti, mutta siihenkin ne tahraiset kohdat jäi näkymään vaalean kellertävinä (ainakin minä näen ne edelleen). Jossain vaiheessa siis myös maalaaminen taitaa tulla uudestaan ajankohtaiseksi.


Tuohon keinutuoliin tehtiin kuitenkin kunnostettaessa sellainen irrotettava istuinlevy, ihan sen vuoksi että on helpompi verhoilla istuinosa myöhemmin uudestaan. Paikallaan tuo istuinosa pysyy kuitenkin mainiosti ilman kiinnitystäkin, eikä sitä vahingossa saa paikaltaan nousemaan. Ja minun mieltymyksilläni on helpompi verhoilla koko istuinosa uudestaan kuin pestä vanha päällinen! ;D

Eli ei muuta kuin hommiin. Viime kesänä liminkalaisesta Sweet Home Willa -sisustusliikkeestä ostettu harmahtava pellava kävi hyvin suunnitelmiin, joten se muuttui nyt uudeksi päälliseksi. Jotain piristystä se kuitenkin kaipasi, ja mielen pohjalle oli jäänyt itämään jostakin sisustusblogista (?) napattu idea istuinpehmusteessa olevasta sabluunatekstistä. Mulle kans!! Eli ei muuta kuin kaivelemaan netistä sopivia fontteja... Jossain verkkokaupassa olisi ollut myynnissä valmis numerosabluuna, jolla oli hintaa joku reilu 44 euroa, mutta eihän minun periaatteillani sellaisia summia sabluunasta makseta. Tallensin kuvan myytävästä sabluunasta tietokoneelle, ja sitä suurentamalla ja käsittelemällä sain tulostetuksi sopivan pohjan omalle tekstille. Hyi minua, melkoinen varas! ;)


Tuohon on piilotettuna myös ihan oikea merkitys, nimittäin meidän hääpäivämme. ;) 



Alunperin olin kuvitellut tekeväni tekstin mustalla painovärillä, mutta eihän minulla mustaa ollutkaan! No, loppujen lopuksi olen ihan iloinen siitä että päädyin olosuhteiden pakosta valkoiseen. Tuo on huomaamattomampi ja käy tuohon kenties jopa mustaa paremmin. Mutta olipa sellaista nyhräämistä noin pienen ja tarkan sabluunan tekeminen, että tuota samaa tekstiä taitaa joskus näkyä meillä muissakin tekstiileissä. Ihan joka risaukseen en vastaavaa viitsi alkaa uudestaan tekemään!

Uusi päällinen muotoutui istuinlevyn muodon mukaan, sentin saumanvaroilla. Sivuille leikkasin 7cm leveää suikaletta samasta pellavasta, yhteensä vajaa kaksi metriä. Pehmusteena istuimessa on muutaman sentin paksuinen superloni, joka on leikattu Kontista ostetusta patjasta.. ;) Se on hiukan etureunastaan pyöristynyt, ja olisin mielelläni uusinut senkin, mutten malttanut odottaa patjakauppaan pääsyä vaan lätkäisin uuden päällisen siihen saman vanhan pehmusteen päälle.


Kulmakohdat on konstikkaita ommeltavia, mutta niistäkin selvittiin taas kunnialla ja saatiin päällisestä oikean mallinen... muistan, miten joskus amiskan alkuaikoina jouduin ompelemaan tuollaiset kulmat monessa osassa - nyt ne menee jo kerta-ajolla, kun osaa taitella kankaan oikealla tavalla tuonne paininjalan alle. Jee, edistystä. ;D


Sellainen pussi siitä tuli! 
Hirveä tuo kameran automaattikuvaustoiminto, kun tekee tällaisia keltaisia noista kuvista!!


Sitten vain päällinen kiinni pohjalevyyn niittipyssyn avulla.


Ja uudistunut look on valmis! Ihanaa, se näyttää aivan uudelta taas! 


Ja ne kulmakohdatkin tajusivat asettua taas ihan nätisti omiin mutkiinsa:


Pikkuisen minua nyt häiritsee pari juttua tuossa painatuksessa, mutta olkoot nyt vähän aikaa ainakin.. Ensinnäkin tuo Since tulee liian isolla, ja väärällä fontilla, ja sen C ja E ovat turhan kaukana sanan alusta. Ja yleensäkin mietin vielä illalla saatuani tuon valmiiksi, että olisi varmaan ollut parempi ilman kahta tekstiä - ihan vaan tuo "No", ja numerot perään jollain lailla sommiteltuna. Mutta ehkä seuraavalla kerralla! =) Edellinen päällinen ehti olla tehtävissään 1,5 vuotta, saa nähdä kauanko maltan katsella tätä. Yhden päivän homma on tehdä tuohon päälliset, joten ei ole kovin iso kynnys alkaa niitä vaihtamaan (ja jos ilman lapsia duunailisi, niin homman tekisi tunnissa-parissa).

Kuopukselle näytti kelpaavan uudistunut tuoli kosmeettisista epäkohdistaan huolimatta. Nyt tuota tekstiä käydään kolmen lapsen toimesta vähän väliä rappaamassa, joten siihen tullee sopivasti luonnollista kulumaa, kunhan vähän aikaa odotellaan. ;)

 

Tässäpä vielä teille ihan alkuperäisen keinutuolin kuva.. tällaisena keinutuoli tuli meille pari vuotta sitten, miehen työkaverin/kaverin kautta kuulimme tuosta, ja ostimme sen eräältä vanhalta nurkkiaan tyhjentävältä mummulta kahdella kympillä! Kuvassa maalipinta näyttää suht hyvältä, mutta oikeasti se oli aika hirveä. Kellastunutta, vanhaa järkyttävän-kovaa maalia, jota poistaen vietin pihalla kesän 2009. ;)


Pohjalevy oli haljennut,  pehmusteet piti uusia ja, no, tuo keinonahkapäällinen oli naulailtu kiinni aika kyseenalaisella tyylillä. Huomatkaa sivuista tursottavat superlonit!! ;)

Ja kun nyt innostuin, niin laitetaanpa nämä ensimmäisen entrauksen kuvat tähän perään. Hauska muistella näitä itsekin!

Maalit poistin tosiaan ulkona kuumailmapuhaltimella ja kaapimella kesän 2009 aikana, kasvavan vauvamahan kulkiessa mukana matkassa. Maalin alla oli jonkinlainen tervamaalin tyyppinen tumma pinta...


Puoliso sahasi keinuun uuden pohjalevyn ja halkaisi paksusta patjasta ohuemman, keinuun sopivan pyllynalusen. Katsokaa tätä luovuutta patjanhalkaisussa! =D Älkää kysykö miten se meni, mutta akun napojen avulla kuumennettiin kuparilanka, joka vetäistiin patjan läpi. Ja se lanka siis sulatti patjan keskeltä siististi kahtia. Aina ei pärjäisi ihan omin avuin, vaikka suurin osa projekteista tulee toteutettua omin päin ilman apua.


Silloinen uusi LOOK oli tämä:


Kieltämättä tykkään vielä enempi tuosta uusimmasta ulkomuodosta. Ainakin taas vähän aikaa! ;)

Hauskaa viikonloppua kaikille!!!

7 kommenttia:

  1. Tulipas kaunis uuden päällisen myötä. Mukavia tällaiset " tuunaus" postaukset, tykkään :)

    VastaaPoista
  2. Vahingolla oli selvästi tarkoitus! Tuli nimittäin tosi nätti tuon pellavapäällysen kanssa! Mutta mitä? 20 kympillä olette tuon arteen saanut, sitä en olisi halunnut kuulla :) *kade* :)

    VastaaPoista
  3. Nätti oli ensimmäinenkin mutta vielä hienompi tämä uusi.. selasin noita entisiäkin juttuja ja ihmettelin taitoasi ja ehtimistäsi taas kerran! Mutta niinhän se on että sitä ehtii mitä tarpeeksi haluaa.. ja senkin muistan omista "ruuhkavuosista" että virkisti tehdä jotain näkyvää jatkuvan lastenhoidon ja taloushommien lisäksi. Mutta muista kuitenkin levätäkin!! =)

    VastaaPoista
  4. Kylläpä on keinutuoli muuttanut muotoaan :) Nyt ehdottomasti parhaimmillaan! Huikea muutos! Tykkään!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista! =)

    Äiti: niin se just on, sitä ehtii mitä tahtoo, tosin se yleensä jostain muusta pois. Mulla vaan tahtoo tuon lepäämisen kanssa olla niin, että ruumis lepää öisin (sen mitä lepää), ja mieli lepää näitä juttuja tehdessä. ;) Valveilla ollessa on tosi turhauttavaa jos ei voi puuhastella mitään.

    VastaaPoista
  6. Minusta tuo on oikein hyvä noinkin, siis nuo kirjaimet. Ja paljon paremman näköinen kuin entinen!!

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.