Aarrejahdissa - taas

Sitä kun kulkee silmät harallaan joka suuntaan sen varalta, että joskus löytäisi jotain ihanaa ja ainutlaatuista, niin joskuspa saattaa onnistaakin. Vajaa viikko sitten huomasin paikallisella nettipalstalla ilmoituksen "vanhoista tavaroista", ja yritin heti soitella myyjälle moneenkin otteeseen, mutta tuloksetta. Eilen, eli viikkoa myöhemmin, myyjä uusi ilmoituksensa ja soitin taas, ja tällä kertaa sain myyjän seuraavana päivänä kiinnikin. Sovittiin että lähdetään ystävän kanssa katsomaan (lue: tappelemaan kuka saa ostaa mitäkin) mitä sieltä löytyy, ja niin myös lähdettiin!

3/5 lapsista kyytiin ja menoksi. Hyödyllisempää (tai sitten ei...) olisi varmaan ollut mennä siipan kanssa peräkärryä vetäen, mutta ei menty, koska mies tietysti rakensi päivän, ja nyt kun tilaa oli pelkkä farmarin peräkontillinen kahden naisen ostoksille, selvisimme kenties vähän halvemmalla...

Tällainen puunkantokori piti hankkia uuden talon kaakeliuunin kylkeä koristamaan. Tietysti tästä tulee mattavalkoinen tai -vaaleanharmaa! Pelkkää ylellisyyttä kantaa tuollaisella telineellä puita, vain yksi kepoinen haku per talvinen päivä.. tähän saakka kun niitä klapeja on raahattu parhaillaan kolme kottikärryllistä päivässä tämän talon lämpimänä pitämiseen (eikä silti ole ollut kovinkaan lämmin aina).

Kymmenen sentin korkuiset puolat tinkasin pärekorin mukana, näihin täytyy kieputtaa valkoisia pitsinauhoja...

Lääke- tai joku muu romukaappi lähti mukaan myös. Kuulemma tehdastekoinen, takaseinässä on leimat. Suomeksi sanottuna tämän kaapin löytyminen tarkoittaa taas kahta lisäreikää uuden talon seiniin - ja kahta harmaata hiusta lisää siipan kiharapäähän.

Tästä tulee varmaan lapsille uusi lelulaatikko!

Pintaan (tietysti) jotain vaaleaa, kai valkoista ellei tule mieleen jotain muuta mullistavaa, ja sabluunalla voisin koristella etureunan. Kenties tekstiä, kenties jotain muuta. 

Arkun sisällä oli vanhoja runokirjoja, ja kun myyjämies kyseli, saako ne jättää sinne, yritin näyttää vähän siltä, että no jos ne on pakko ottaa mukaan.. huomasikohan se, että silmissä mulla oli sydämiä? Tuo ruskea Kantele-kirja varsinkin on ihana! <3

Tämä ruosteinen myrskylyhty oli sellainen viimeisten eurojen sijoitus - kun muu käteinen oli jo käytetty, piti varsin ottaa mukaan loppukolikoilla vielä tämä:

Voisin palata huomenna paikan päälle peräkärryn kanssa ja ostaa aitat tyhjäksi. Vaivaamaan jäi ainakin yksi valkoinen päästävedettävä sänky, tosin aikuistenkokoa, mutta silti niin ihana. Ja kokonaista neljä kappaletta puusohva-miniatyyrejä, jollaisen pohjaa vahvistamalla ja koko helahoidon maalaamalla saisi lastenhuoneeseen ah-niin-ihanan istumapaikan.

Näistä haluaisin myös osan, ainakin tuon yhden kirnun (?) alustana olevan ihanan patinoituneen pikkupenkin, vaaleansinisen taikinakorvon jne...

Jos omistaisin tuon kaiken, en varmaan pystyisi öisin nukkumaan! Se, joka nämä omisti, nukkuisi yönsä ilmeisesti paremmin kun pääsisi eroon tästä kaikesta. Ehkä minä vielä käynkin tuolla toisen kerran? Eihän se 110km suuntaansa ole niin kamalan pitkä matka, eihän? Ehkä meidän täytyy alkaa rakentaa näille isompaa taloa?