Arvatkaapa, millä tosimummo on itseään viihdyttänyt...?
Nyt on maalausurakka sisäseinien osalta ohitse. Minun iskiashermoni kesti sen! ;)
Maalien lisäksi seinissä on nyt myös kaikki tapetit mitä tulossa on, lukuunottamatta sitä keittiön ruutua (päädyttiin siis siihen Sandbergin tapettiin, ja se saadaan asennettavaksi viikon päästä). Olohuoneen sohvaseinä on vielä esittelemättä - Decor Maisonin vaalea tekstitapettiuutuus, Spirit of Adventure:
Tuo on äkkiseltään aika sotkuisen näköinen lähikuvassa, mutta mitä enemmän sitä seinällä katsoo, sitä vakuuttuneemmaksi tulee siitä, että se on kaunis. Harmahtavalla pohjalla on tummemmalla koukeroisia tekstejä (ainakin HOME:n ja CARPE DIEM:in olen löytänyt) ja valkoisella on vanhoja piirroskarttoja paikannimineen; vuoria, meriä ja ties mitä seikkailupaikkoja.
Seinien lisäksi katot ja lattiat saavat nyt kyytiä. Kattoon ostettiin eilen
Kronon valkoiset peruspaneelit, ja ne nousevat kohti loppusijoituspaikkaansa tälläkin hetkellä miehen ja appiukon yhteisvoimin. Eilen mallailtiin lattiaa vasten, millaisia asennusvaihtoehtoja on tarjolla - tiheämpää ja harvempaa latomista. Heitin ratkaisupallon siipalle, kun molemmat vaihtoehdot näyttivät minusta hyvältä, ja harvempaan
(vasemmalla) lopulta näytti puolisko päätyneen. Kuvissa nuo näyttää kyllä ihan samalle!
Tässä nettikuvassa erottuu paremmin - paneeleiden väliin jää nyt siis tuollaiset "raot":
Ja katse katosta lattiaan. Meille on ollut talon teon alusta saakka selvää, että ensisijainen lattiamateriaali tulee olemaan muovimatto. Hiljainen, helppohoitoinen, pehmeä, huoleton, nopea asentaa, turvallinen lasten kanssa... mitä vielä? Itse olen haaveillut jo vuosia tästä
Gerflorin Folk White -kuosista, ja kuinka ollakaan, tätä tulemme muutaman viikon sisällä lattioillamme ihastelemaan:
Yhtä paljon tutinoita aiheuttaa tämä Keywest Blanc -kuosi, mutta tässä taitaa meidän torpassa mennä se hyväksymisen raja miehen ja naisen välillä... =D Sitä paitsi tästä en ole nähnyt livenä edes sitä pikkuista näytepalaa, joten olisi ollut aika riski tilata tätä sata neliötä näkemättä.
Kovasti uskaltavat kyllä kehua noita Gerflorin mattoja: ei tarvitse liimata lattiaan, ja remonttirakentajia ajatellen jopa laatan päälle asennuksen pitäisi onnistua (yleensähän laattojen saumat painuisivat ajan saatossa näkyviin muovimaton läpi), joten saa nähdä millainen tuo on sitten tosikäytössä. Pesee se ainakin halvat peruslirpakematot mennen tullen ja palatessa, sen tuntee jo jämäkkää näytepalaa hiplatessa!
Millaisia ajatuksia muovimatto sinussa herättää? Monellehan se on vielä kauhistus, kun takavuosikymmenien kuosit on olleet ihan kamalia. Nykyisiä mattoja ei moni kuitenkaan ensivilkaisulla edes erota parketista tai laminaatista. Toisaalta ihan ehta puu ja lankkulattia olisi minustakin aika ihana, mutta ainakin tässä talossa päädyttiin nyt mattoon, ja epäilenpä, että niin tapahtuu jatkossakin, mikäli se toinen talo joskus rakennetaan. Monia pettymyksiä aiheuttaneita ja kopisevia, kylmiä laminaattilattioita (enkä väitä että kaikki laminaatit olisivat sellaisia) tavanneena puhun kuitenkin mielelläni laadukkaiden muovimattojen puolesta, vaikka laminaatti tuntuukin olevan valtaosalle rakentaista nykypäivänä itsestäänselvä valinta. Olisimme muuten laittaneet vessaan ja kodinhoitohuoneeseenkin tuon saman maton, mutta lattiakaivojen vuoksi tuo ei niihin huoneisiin käy. Jouduimme siis muuttamaan suunnitelmia ja valitsemaan niihin tiloihin laatan.
Odottavien tilaustöiden kaavanpiirtoonkin olen ehtinyt viimein perehtymään... Toivottavasti pääsen pian myös ompeluhommiin! Tosin kovin hyvältä ei näyttänyt ainakaan tämä päivä, kun nuorimmaista piti käyttää lääkärissä huonosti paranevan varvashaavan vuoksi, ja keskimmäiselle nousi jostain syystä tänään kuume. Näinköhän täällä tehdään mitään ylimääräistä seuraavina päivinä?!
Kuvittelin jo naulakko-onneni kääntyneen lopullisesti, kun ensiksi löysin sen sympaattisen mintunvihreän naulakon vaasalaiselta kirpputorilta, ja nyt tori.fi-sivustolla kaupiteltiin kympillä tällaista vanhaa pikkunaulakkoa, jonka sorruin ostamaan:
Mutta vaikka naulakko oli/on kuvassa somasti kuluneen valkoinen, niin todellisuus oli vähän toista. Tuossa onkin kiiltävä beige maali, joka ei mitenkään käy meille sellaisenaan. Lisäksi yläpuoli on käytännössä maalaamaton, joten tuunausjonoon meni tämäkin kapistus. Mistä näitä projekteja oikein tulee? ;)
Älkääkä ottako tätä purnausta nyt valituksena - tämä kaikenlainen huonekaluhommailu on tietysti ihan oma valintani, ja melkein voisikin jo puhua elämäntavasta. Saisi kai niitä huonekaluja halutessaan helpomminkin, mutta kun niiden rassaaminen on vain niin kivaa!