tiistai 27. kesäkuuta 2017

Pihavajaa tervehtimässä

Käväisin viime viikolla tervehtimässä pihavajaani. Se odottelee sellaisia aikoja, jolloin saisin mies- ja konevoimia avukseni, ja sillä välin sen ympärille kasvaa näköjään melkoinen viidakko.


Tuleva pihavajamme, entisessä elämässään sauna, sijaitsee autioituneen pihapiirin perällä, ja koko piha rakennuksineen ja vanhoine puineen on varsin viehättävä kokonaisuus. Jos sijainti ei olisi mahdoton, minulla olisi kova kiusaus ostaa koko paikka rakennustontiksi. Olisiko ihanampaa kotiintuloa kuin nousta tällaista kujaa suoraan etuovelle. Olen aina rakastanut myös pihatien keskellä kasvavaa vihreää kaistaletta.


Aitat aarteita pullollaan. Voin vain kuvitella. Osaa pääsin katsomaankin, kun tehtiin kaupat pihavajasta.




Talo on aikaisemmin samalla paikalla sijainneen talon hirsistä tehty, ja samoista hirsistä on kauan sitten rakennettu myös meille siirtyvä pihavaja.





Tätä katsellessaan tuntee olevansa jossain ihan muualla kuin kotinurkilla. Paikka paikan päällä. Navetan vintillä on kuulemma joskus asunutkin joku omassa yksiössään.


Joku hellämieli varmaan.



 Sieltä täältä pitkin pihaa nousee vanhoja perinneperennoja.


On siinä talolla kaunis paikka koivikkoisella mäellä! Kuvan taka-alalle jää vielä järvinäkymät.


Istutetut ja itsekseen sinne kasvaneet kaunottaret kilpailevat kauneudessa.





On vain ikävä tosiasia, ettei mikään kestä ikuisesti. Hoitamattomana varsinkaan. Viime talvi oli romahduttanut suuren suulin toisen päädyn.




Monen monta perinnekasvia sieltä löytyy, ja jos tuosta joku olisi joskus voinut pihaa ryhtyä raivaamaan, olisi sieltä päässyt löytämään monen monta aarretta. Omenapuitakin siellä kasvaa villiintyneenä puolenkymmentä.



Juhannusruusu oli viime viikolla nupulla. Jokohan se nyt kukkii? Omassa pihassa nämä ovat vielä avautumatta.


Tämäkin sulotar. Pikkuisen on kukinta kaikessa meidän pihaa edellä. Syynä siihen mahtaa olla korkeampi kasvupaikka. Saavat enemmän aurinkoa, ja ennemmin keväällä.


 



Kerrassaan viehättävä paikka. Sen mahdollisuudet kenenkään asuinpaikkana on kuitenkin poljettu kansainvälisen lannoitejätin jalkoihin, ja nähtäväksi jää, loppuuko meidän uuden kotimme loru saman jätin rattaisiin, vai asutaanko tällä paikalla hyvinkin vielä kymmenien vuosien päästä. Sitä emme toistaiseksi voi kuin arvailla. Ja odottaa tuomiota.

5 kommenttia:

  1. Kerrassaan ihastuttavan näköinen paikka. Vääryys kyllä, että tuota ei sää enää tehdä uuteen eloon. Tuollaisessa pihapiirissä on varmasti vietetty kauniita kesäpäiviä ♡ Onneksi saitte pihavajan aarteineen itsellenne 😊

    VastaaPoista
  2. Ihana paikka, kerrassaan! Mutta mitä tarkoitat sillä, että paikka on jäänyt lannoitejätin jalkoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikallinen iso toimija on niin lähellä, ettei tuota saisi enää ostaa tontiksi, eikä siihen saisi rakennuslupaa.

      Poista
    2. Äh, voi harmi! Melkein jo säälittää nuo vanhat paikat, missä rakennukset rapistuu rauhassa, eikä niitä kukaan enää korjaa. Niin kauniita ja tunnelmallisia paikkoja, joilla on tarinaa takanaan niin paljon..

      Poista
    3. Sanos muuta, tuo on kyllä surullinen paikka. Instassa taisinkin otsikoida paikasta kuvan näin: "piha, jolla ei ole tulevaisuutta".

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.