sunnuntai 14. elokuuta 2016

Venäjänhiekka




Minun piti kirjoittaa muutama ylistävä sananen Venäjänhiekasta jo silloin kesäkuussa, kun kävimme siellä, mutta niinpä sekin aikomus jäi arjen ja myöhemmin loman jalkoihin. Näin iltojen pimentyessä ja ilman viiletessä tekee hyvää palata hetkeksi tuohon ihanaan päivään.




Tällainen keidas ja arjen pakopaikka sijaitsee Rautavaaralla, Tiilikkajärven kansallispuistossa. Autolla tuolle rannalle ei tuosta vain ajellakaan, mikä selittänee sen, että noinkin täydellisenä kesäpäivänä saimme olla siellä aika rauhassa. Ja sen, että paikka oli siisti.


Emme ole aikaisemmin käyneet lasten kanssa pitemmillä kävelymatkoilla, mutta nuorimman ollessa nyt jo lähempänä viittä kuin neljää ikävuotta uskalsimme kokeilla muutaman kilometrin matkaa keskellä-ei-mitään. 




Reitti Venäjänhiekalle Sammakkotammen pysäköintipaikalta oli hyvin merkitty, joten lapsetkin, jotka karkasivat välillä kauas edelle, osasivat suunnistaa hyvin kohti määränpäätä. Eksymisvaaraa ei ole - ainakaan, jos ei poikkea reitiltä. Reitti on hyvin maastosta erottuvaa polkua. Suoalueiden yli kulkee pitkospuut. Siltojakin löysimme monenlaisia, kun reitti kulki vesien halki.




Yhteensä kävelymatkaa oli yhteen suuntaan nelisen kilometriä, joten pikkulapselle tuollainen kahdeksan kilometrin talsiminen käy jo työstä. Matkalla pidettiin vähintään riittävän monta juomataukoa, jotta patikoiminen ei alkanut tuntumaan raatamiselta. Sen lisäksi polun varrelta löytyi ties mitä ihmeteltävää, jota piti jäädä hetkeksi katselemaan ja miettimään, mikä minkäkin on aiheuttanut. Tässä nuorimmaiset tutkivat keloa ja sen juurelle korkeuksista tiputeltuja käpyjä.



Useista tauoista huolimatta nuorimmainen valitti lähes koko menomatkan, ettei jaksa kävellä. Mutta koska tunnen lellivauvani, arvasin, että selkosuomeksi lause tarkoittaa "minua ei juuri nyt huvita kävellä".  Mutta kun neljän kilometrin talsimisen jälkeen löytyi kyltti, jossa luki Venäjänhiekka ja "siitä hiekasta" oli katseltu kuvia jo kotona, löytyi uupuneen matkalaisen lenkkareista juoksuvaihde.



Olihan se upea paikka. Talviturkistani en päässyt, kuten en ole päässyt tämän reissun jälkeenkään, mutta muut uivat tuntikausia viileässä vedessä, ja väittivät nauttivansa kovasti. En mennyt halpaan. Kuumasta hiekasta nautin kyllä.

 

Siipan kanssa kannoimme repuissamme eväät kuudelle, ja kyllä me söimmekin hyvin. Suolaista ja makeaa, jokaiselle vähintään riittävästi. Paikan päällä oli toimiva tulenpitopaikka, paljon polttopuita liiterissä, ja jopa ritilä makkaranpaistoa varten.


Sää suosi reissuamme poikkeuksellisen upeasti, sillä koko päivänä emme saaneet niskaamme sadepisaraakaan, kun poutapilvenhaituvia ainoastaan ajelehti auringon ohitse. Kukaan ei saanut nahkaansakaan poltettua.


Paluumatkalle lähdimme vasta seitsemän jälkeen illalla, mutta yllättäen matkalaiset olivatkin reippaampia kulkemaan paluusuuntaan. Jäädessäni kuvaamaan näitä pikaräpsyjä sain kipittää kiireesti muiden perään. Pahainen kuopuskin, joka marmatti koko menomatkan milloin minkäkin tekosyyn varjolla jaksamattomuuttaan, pinkoi kaukana edellä niin, että pitkospuut vain notkuivat.


Jos koko perhe on jo noussut tukevasti omille jaloilleen tai vanhemmista löytyy innokkaita liinassa tai repussa kantajia, tätä Venäjänhiekkaa voi todellakin suositella päiväretkikohteeksi. Rattaiden kanssa tuonne ei kuitenkaan ole asiaa.




Retki tarjosi kauniita suomaisemia, puhtaan ja siistin, valtavan pitkän hiekkarannan lähes yksityiskäyttöön, meditaation lailla mieltä tyhjentävän, kevyen kävelymatkan helpossa maastossa molempiin suuntiin, ja lapsille ikimuistoisen kokemuksen. Lopuksi totesimme, että saatammepa muutaman vuoden päästä lähteä verestämään vanhoja muistoja ja viedä koko lapsilauman oikealle vaellukselle.




Viimeisimpänä olen patikoinut esikoista odottaessani Saariselällä, ja siltäkin reissulta on hienoja muistoja huolimatta siitä, että kasvava vatsa oli yllättävän rankka kannettava rinkan kanssa maastossa, ja nousuissa happi tuntui loppuvan kokonaan. Kaiken vaivannäön, palelun ja itikkapaniikin kuitenkin kruunasivat maisemat, hyvä seura ja väsynyt reissuhuumori. Ja autovaras, jonka kiinnisaamisessa avustimme poliisia osuttuamme sattumalta keskelle tapahtumien polttopistettä. Siinäkin tarinassa on ollut jälkipolville kerrottavaa, ja äiti ja isi ovatkin saaneet lasten silmissä sankarin sädekehän sen tositarinan myötä. Varmaan eivät uskoisi, ellei minulla olisi kamera laulanut - silloinkin.

12 kommenttia:

  1. Venäjänhiekka on upea paikka ja huom. sijaitsee Rautavaaralla,ei Rautalammilla. Mieheni osaisi nuo polut ja paikat kulkea vaikka silmät ummessa,on lapsuuden maisemia. Tekeepä mieli lähteä syysretkelle tuonne vaunun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, taas sekoitin! Kiitos kun oikaisit. Vaikka meiltä lähdetään ihan eri suuntaan kun mennään Rautavaaralle tai Rautalammille ja molemmissa olen käynyt, sekoitan ne aina. Varmaan joillekin vastaava sekaannus tapahtuu kotipaikkakuntani lähellä oleviin Haapaveteen ja Haapajärveen, vaikka nehän on IHAN eri asioita! ;D

      Poista
  2. No pöh me ei ollakaan tuolla käyty vaikka Rautavaaralla kuitenkin harva se kesä.Täytynee korjata asia viimeistään ensi kesänä.Kiitos inspiraatiosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! <3 Jokohan siellä on väenpaljous ensi kesänä.. :D

      Poista
  3. Siellä on hieno ranta, pitäisi viedä kuopuskin sinne joskus. Ainoa ikävä puoli Tiilikalla on käärmeet. Onneksi keskiverrosta lapsiperheestä lähtee ääntä riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, sanoin siinä miehellekin kulkiessamme, että onpa oikein tyypilistä käärmemaastoa. Onneksi lapset osaavat mölytä ja tömistellä. Kaikkosi varmaan kaikki eläimet parin kilometrin säteeltä. :D

      Poista
    2. Aikana ennen lapsia vaellettiin siellö miehen kanssa ja nähtiinkin pari kertaa kyy. Nykyisellä koostumuksella karkotettaisiin ne helposti. ;)

      Poista
    3. Aikana ennen lapsia vaellettiin siellö miehen kanssa ja nähtiinkin pari kertaa kyy. Nykyisellä koostumuksella karkotettaisiin ne helposti. ;)

      Poista
  4. Ihana reissu teillä, ihan parhaita päiviä tuollaiset.
    Tuolla rannalla olen yhden yön nukkunut ja valvonut kun oli jo kylmät syksy-yöt. Tuolla olen myös mieheni kanssa istuksinut onnellisen tietämättömänä tulevaisuudesta ja sen tuomista haasteista. Hienoja muistoja. Tuonne pitäis palata koko sakin kans nauttimaan luonnosta ja hiekasta ja rannasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käykäähän muistelemassa vanhoja, hieno paikka se on nykyajassakin! :)

      Poista
    2. Täytyis käydä. Kun taas jaksaa kävellä muutakin kun keittiön ja pyykkikoneen välistä matkaa.

      Poista
  5. Upean näköinen paikka! Pitääpä laittaa korvan taakse :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.