lauantai 23. tammikuuta 2016

Se on ihan oikeasti sininen!

Meidän talossa ei ole näkynyt tosi tosi moneen vuoteen mitään sinistä sisustusasiaa. Ei tekstiilejä, huonekaluja, astioita, ei kertakaikkiaan mitään. Sain väristä yliannostuksen kymmenisen vuotta sitten, kun remppasimme silloisen kerrostalokämppämme, ja makuuhuoneesta tuli totaalisininen. Muutenkin kaikki sisustukseni oli pitkään sinistä, koska se nyt sattui olemaan lempivärini (ei muuten ole enää).




Mutta mitäs nyt! Olohuoneen kevätmatto on sininen. Ihan rehellinen sininen! No sentään siinä on raitoja. 



Sitä en tiedä, miten tälle käy sitten, kun olosuhteiden pakosta valkoinen sohva vaihdetaan taas harmaaksi, mutta ainakin valkoisen sohvan ajan tämä miellyttää silmää nyt ihan erityisen paljon. Ehkä värit palaavat taas mummelssoninkin elämään kaikkien niiden valkoisen, pellavan, harmaan, greigen ja mudan sävyisten vuosien jälkeen.


Vaikka hyvältä ne pellavat ja kaikki muutkin näyttävän edelleen. Niistä tuskin pääsenkään koskaan. En haluaisikaan. Ja mustakin on mausteena edelleen ihana!




Onhan tuo olohuone sellainen sillisalaatti, ei se ainakaan ole orjallisesti minkään muun kuin oman tyylinsä edustaja. Mutta meille se on juuri sellainen kuin pitää, kodin näköinen.




Jos rakentaisimme nyt uudestaan, saattaisin valita enemmän väriä seinillekin. En edelleenkään ihan vallattomasti mitä tahansa, mutta ehkä jotain vanhaa vihreää jonnekin, kukkakuvioisia tapetteja, kenties värillisiä listoja tai peiliovia. Vanhan talon henkeä.




Kaakeliuunin teettäisin edelleen, vaikka ihan samanlaisena kuin tämän. Se on kaunis, helppo käyttää, vetää hyvin ja varaa lämpöä ihanasti. Jos jotain pitäisi muuttaa, syventäisin ja leventäisin hiukan tulipesää. Tämä meidän lämmönlähteemme on muokattu versio Uuniseppien Harmoniasta.




Alareunan rikkoutuneeseen muotokaakeliin älkäätten kiinnittäkö huomiotanne. Siinä on mallattuna paikalleen uusi kaakeli, mutta se on vielä kiinnittämättä. Minä itse tiputin viime syksynä kaakelin päälle painavan, paksun klapin, ja lopputuloksen näette tässä. Eläköön kotivakuutus. Laastijauhosäkki nököttää uunin päällä muurausta odottamassa. Oikea arki on läsnä kuvissa, kun ei turhia stailaile.




Yläkuvien laatikkopöytä palasi evakkomatkan jälkeen kotiinsa, kun sisko muutti lähiseudulta vähän kauemmille seuduille ja palautti kaupunkivierailulla olleen pöytämme. Rautasänky lähti sen tieltä ullakolle, jotta koko talo ei ala muistuttaa huonekalukauppaa. Turha mainiakaan, miten uneksin päivittäin tuplamäärästä neliöitä.


Mutta sinisestä matostahan minun piti jorista. Se on Kodin1:stä tilattu, ja koska sen nimi on Lempi, ei siitä voi olla pitämättä. Siinä on mukavasti kotoista räsymattofiilistä, valoisaa kesää ja pehmeää tuntua jalan alla. Se on vain niin mutkattoman kodikas näky raitoineen ja nyppylöineen!




Pari päivää onkin mennyt sujuvasti kiikkutuolista käsin mattoa ihastellessa, sillä viisaudenhampaan poiston jälkimainingeissa en ole uskaltanut kauheasti riehua. Istumapuuhana parasta on neulominen ja virkkaaminen, ja jotain valmistakin on siinä istuessa syntynyt.


Mutta koska ajattelin esitellä nyt vain tuon maton, en esittele neulomuksia. Hyvää viikonlopun loppua ja valoisia talvipäiviä kaikille!

22 kommenttia:

  1. Matto on kaunis, raitoineen kaikkineen, vaikka ei sininen minunkaan lempiväri ole. Mutta on kuulemma kevään sisustus värejä. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! :) Kivaa että vielä joku uusikin tänne löytää, kaikkien näiden vuosien jälkeen! ;D

      Poista
  2. Kauniin huurteinen sinisen sävy, sopii hyvin talveen. Juuri viime viikolla blogissa muistelin omaa opiskeluaikaista sisustusta, joka oli lähes kokosininen. Aika monta kohtalotoveria ilmoittautui;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sama juttu, lukiovuosien kämppä olisi ollut varmaan kokosininen, ellei kämppis olisi sekoittanut siihen lilaa ja jopa punaista. Siinä meillä vasta oli sillisalaatti. :D

      Poista
  3. on muuten just mun värinen matto :D tykkään tuosta sinisestä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään minäkin, vaikken tiennytkään sitä aikaisemmin!!

      Poista
  4. Aa.. Samoissa jälkimainingeissa. Kaksi viisaudenhammasta poistettiin ke. Neulominen ja sisustuslehtien selailu on tässä olotilassa sopivaa puuhaa. Tänäänkin annoin itselle vapaata siivoushommista ja teetätin ne lapsilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sultakin! :O Toivottavasti meni hyvin. Mulla lähti odotettua helpommin, särkykin on pysynyt koko ajan siedettävänä. Maaliskuussa olis kirurgi paikalla seuraavan kerran, aikovat kutsua silloin vasemman puolen viisureiden poistoleikkaukseen. :S

      Poista
    2. Mulla edellisistä poistoista vierähti nelisen vuotta, kun jäi kammo enkä uskaltanut varata aikaa. Taas oli alahammas vaikea poistaa, kun luuta oli vielä päällä. Ahtauden vuoksi poistettiin vaikka ei ollu puhjennu. Tsemppiä maaliskuun poistoihin!! Minäkin sanoin hammaslääkärille kun operaatio oli ohi, että onneksi ei ikinä enää!

      Poista
  5. Ompa kaunis matto! Minäkään en tykkää sinisestä sisustuksessa, en ole koskaan oikeastaan tykännyt. Mutta tuo näyttää niin kauniin siniseltä että voisin jopa kokeiluun ottaa moisen ;) ja nuo neliöhaaveet on haaveena tääläkin. JOspa tässä kevään mittaan pääsisimme niitäkin haaveita toteuttamaan pikkuhiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea siihen koitokseen! :) Olenkin miettinyt, missä vaiheessa tonttiprojektinne on.

      Poista
    2. Mulla on tarkoitus laittaa raksablogi pystyyn, kunhan on vähän edemmäs päästy tässä hommassa. :) mutta hyvällä alulla ollaan kaikenkaikkiaan sen suhteen.

      Poista
    3. Tosi kivaa! Sitä odotellessa. :)

      Poista
  6. Ihana tuo matto. Sopii kyllä tosi kauniisti olkkariinne, joka onkin tosi kaunis ja kodikas. Sisustuksen pitääkin olla juuri oman näköinen. Silloin se on paras ja onnistunut :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis olohuone teillä ihan kaikkineen! Matto sopii sinne, siinä on todella ihana sävy. Sininen on tainnut monella olla nuoruudessa yksi lempiväreistä :D. Minullakin oli eka kämppä täynnä sinistä. Aika yliannostus sitä tulikin sitten.

    VastaaPoista
  8. Just jossain uusimmassa tai toiseksi uusimmassa Kodin Kuvalehdessä oli juttu tosi pastellisesta kodista, jossa oli valkoinen pohjana. Se oli hyvä pohja kaikelle sille karkille! En meinaa, että teikäläisen pitäisi villiintyä pastelleista, mutta siis luulen, että teidän kodin valkoinen pohja passaa kyllä, vaikka joskus myöhemmin haluaisikin lisätä värejä. Jos niitä siis alkaisi kaipailla.
    t. väriaddikti – joka kyllä tykkää myös vaaleista sävyistä

    VastaaPoista
  9. Kauniisti sopii tuollainen sinertävä matto vaalean sekaan!! Mulla sisustuksessa kans tullut stoppi siniseen. Tällä hetkellä ainoa sininen sisustuksessa on Marimekon petroolinväriset siirtolapuutarhaverhot.
    PS. Onpa teillä kaunista!

    VastaaPoista
  10. Todella kaunis matto ja kerrassaan kauniin värinen! Meillekin on vähän salavihkaisesti alkanut hiipiä sininen takaisin, kun löysin vanhan, vaalean siniseksi maalatun puupenkin, joka nyt koristaa olohuonetta. Tuli sitten kaiveltua jemmoista sinisävyisiä villavilttejä, Iittalan tuikkukippoja sun muita, jotka olleet kaapin perukoilla n. 10 vuotta (!). Yllättäen on sininen alkanut näyttää omaan silmään taas ihan raikkaalta. Tulihan sitä meilläkin vedettyä siniöverit silloin aikoinaan Ryppärillä, ehkä muistatkin ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jotain hämärää muistuu mieleen, se oli varmaan minunkin mielestäni silloin tosi cool! :D

      Poista
  11. Noup, ei näy. tuossa taannoin vielä kaunis matto ja näkymä olohuoneesta näkyi, mutta ei enää. Iso tsemppihalaus sinne. en edes tiennyt että noinkin voi käydä.. jääköön Picasa siis vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Melko monta hammastenkiristelyä tässä on jo ollut,mutta vielä jatkan yrittämistä, helpolla en periksi anna.

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.