maanantai 11. tammikuuta 2016

Paksua ja pehmoista

On vähän palellut viime aikoina. Ajan hermolla olevat blogisiskot suristelevat jo kesävaatetta puolen vuoden päähän, mutta mummojen kuuluukin olla vähän myöhässä. Täällä on leikattu ja ommeltu paksuja pörrökankaita. Nämä ovat kesällä toivottavasti aivan liian lämpimiä!

 
  
Ellen nyt aivan omiani horise, tämä nuoren herran housukangas on tilattu Kangastukusta. Oikealla puolella on kuviollinen college, nurja puoli on fleeceä. Kyllä tarkenee. Tähtiä on vähän liikaakin yhteen asuun, mutta eihän me jaksettu vaihtaa paitaa kuvien takia, kun se nyt sattui olemaan tämä tähtipaita, josta on muuten tullut yksi suosikeista. Aina päällä tai pyykissä.


 

Kaava on Ottobren vanhemmista lehdistä, ehkä viime vuodelta, joku peruscollegemalli, jonka taskuista tein ompeluohjeisiinkin koosteen. Tässä kuitenkaan ei ole sellaiset taskut, vaan itse muunnellut puolikuut.


Annalle muuten tiedoksi, että tähtihousukuvat on otettu hetki sitten eli iltapimeässä, ja keinovalon alla 2.5 aukolla ja 1/50 valotusajalla ilman salamaa. En ole muokannut kuvia millään ohjelmalla jälkikäteen. Mitä enemmän ehdin objektiivia kokeilemaan, sitä enemmän siihen ihastun. Ja kyse oli siis 50mm f1.8 Canonin objektiivista. Valokuvaustermeille saa vapaasti nauraa, jos ei osu ihan kohdalleen. On käymättä kaikki kurssiloiset, joilla niitä hienoja termejä voisi oppia. :D 

Tälle illalle jouduin mahduttamaan vähän tympeämmän urakan, kun ompelin ekaluokkalaiselle kasan pitkiksiä lyhyeksi jääneiden tilalle. Viime syksyn Vaasan reissulla osui kirppiksellä silmiin omituisen väristä joustavaa kangasta kokonainen pakallinen kahdeksalla eurolla, ja lähemmin tutkailtuani totesin, että sehän on sitä kunnon pappakalsarikangasta! Mukaan lähti, ja vasta vähän pakka oheni, kun siitä nämä neljät kalsongit tekaisin.


Tytär puolestaan sai lämpöisistä kankaista sekä ylä- että alaosan, joista alaosan tassupörröcollege on Kangaskapinasta, mutta arvatkaa muistanko enää yläosan alkuperää. No en. Jostain sekin epäilemättä on.


Se jostain-kangas on vaaleanharmaata collegea, jossa on nurjalla puollla fleece. Tunikan etuhelmaan ompelin sydämen, joka on tuota tassukangasta nurinpäin. Onhan vaan ihana pörrö sen sisäpuolella.



Tunikakangaskin oli loppua kesken, kun olin tilannut sitä niin pihin palan. Piti katkaista hihan kaava keskeltä ja laittaa jatkopalat toisesta kohdasta. Sitä ei tietenkään yritetäkään piilotella, kun pieleen menisi kuitenkin. Tikataan reilusti päällekkäin vaan.


Ehkä vähän olisi voinut saksilla lopuksi siistiä tuota reunaa, mutta kun työ vietiin käsistä samantien, kun se valmistui. Seli seli. No, pesukone hoitaa tuonkin homman, kun se rispaannuttaa reunan sopivan rosoksi.


Näin lämpöisiä ajatuksia tällä kertaa. Adios!

16 kommenttia:

  1. Haa, siellä on ollut tarkan markan lyyli liikenteessä, kun on bongaillut kalsarikankaat ja vieläpä ommellut ne kalsarit!

    Meikäläisten taloudessa ei muuten harrasteta kalsonkeja. Toppahousuhommilla mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummot on pihejä. ;) Ja mitää, ei kalsarit ja toppahousut sulje pois toisiaan! :D Mulla on molemmat, kuten lapsillakin, ja olenkin tässä tämän aamun miettinyt, miten voisin kulkea illallakin katu-uskottavasti toppahousuissa, kun olis tiedossa duunin puolesta koulutusilta. En tarkene mennä sinne ilman toppiksia! ;D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ollos hyvä - paljonpa tulikin informaatiota.. :D

      Poista
  3. Mulla menis vuosi ommella tollanen määrä vaatteita (tai jopa kaksi kun en omista saumuria)... Hurjan hienoja vaatteita taas, kadehtien katselen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saumuria voisi kyllä pitää aika ehdottomana jos tekee yhtään enempää vaatteita kuin muutaman vuoteen..

      Poista
  4. Nythän on talvi ja kuuluukin ommella lämmintä vaatetta :D Kivoja lämmikkeitä siellä taas syntynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ainakin ne pääsee samantien käyttöön. :D

      Poista
  5. Kyllä noilla kelpaa mennä taas eteenpäin :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat tähtihousut, samaista kangasta katselin tässä yhtenä päivänä, mutta en tilannut, kuitenkaan. Nyt olen miettinyt, että pitäisikö kuitenkin? ;) jos ompelisi peiton tulevalle pikkuiselle, hupparin isommille lapsille? jotain :D Ihania ompeluksia, aikaansaava olet!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä huippukia kangas työstää, napakkaa ja nättiä. <3

      Poista
  7. Oi, ihanaa lämmintä saavat lapset päälle!! Minäki hytisen täällä...hrrr...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuniin tulta serkkuseni, kyllä tästä noustaan vielä! <3

      Poista
  8. Kyllä, tähän vuoden aikaan ommellaan vielä lämmintä vaatetta :). Ihanat taaskin sun tekemät. Minä olen aina myöhässä kaiken ompelun kanssa, sitten ompelen kesävaatteita, kun hiki valuu päältä talvikamppeissa.

    VastaaPoista
  9. Mahtavia ompeluksia! Olipas hyvä kirppiskangaslöytö!

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.