torstai 22. tammikuuta 2015

Terveiset kulmakaapista

Melkein vuosi sitten löysin pitkään kaipailemani Ikean Alve-kulmakaapin aikaisemman pienen atk-kaapin tilalle. Näitä Alven kulmamalleja ei enää ole Ikealla myynnissä, joten oli pidettävä silmällä käytetyn tavaran markkinoita.


Kaappi on isoksi osaksi kokopuuta, mutta tuo mäntyinen väri ei ole koskaan oikein miellyttänyt omaa silmää, joten oli ryhdyttävä välittömästi maalaustoimiin.

netistä napattu kuva

Maalaus pääsi hyvään vauhtiin ja kaapin runko-osa saatiin käyttöön maaliskuussa, mutta sitten aloitin työt. Kaappiprojekti jäi niille sijoilleen, ovet ja hyllyt lojuivat melkein vuoden keskeneräisinä seinää vasten ja hankaloittivat jokaista imuroimiskertaa niin, että vieläkin ihmettelen, miksen tehnyt asialle mitään. Olisihan sitä nyt jossain välissä ehtinyt, oli töissä tai ei!


rungon sävynä tikkurilan Laasti, peileissä Vulkaniitti

Viime viikolla kuitenkin katkesi kamelilta selkä ja päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Työt ovat pelkkä tekosyy, puhisin itselleni ja kaivoin telan ja maalit uudestaan esiin. Lapset vähän nostelivat kulmakarvojaan, kun joutuivat syömään iltapalansa keittiön lattialla (pöytä oli täynnä kuivumassa olevia, maalattuja kaapin osia). Oli se kuitenkin vaivan arvoista, sillä nyt on kotikonttori vihdoin käyttövalmis!


Ennen joulua heitin edellisen atk-tuolin ulkoruokintaan ja hankin tilalle uuden. Tämä on Kodin1:n seniorituoli Aino. Juuri sopivan kokoinen ja näköinen tähän tarkoitukseen!


Vanhat matkalaukut toimivat entiseen malliin paperisäilöinä, pitäen sisällään huojuvat pinot kaikenlaista säilytettävää työsopimuksista palkkakuitteihin.


Pienihän tämä kammarimme on, vain reilut kymmenen neliötä, mutta kyllä tänne kaikki tarpeellinen kuitenkin mahtuu. Aina saa haaveilla isommasta, mutta tälläkin pärjää.


Seuraava haaveeni tämän huoneen suhteen on poistaa yöpöytien koreista kankaat ja maalata mattaharmaalla spraylla nuo korit. Kunhan nyt saataisiin ensiksi maalausilmoja!



tämä komistus muutti kaapin päälle koristeeksi

Olo on tyytyväinen, kun melkein vuoden verran keskeneräisenä lojunut suhteellisen suurikokoinen ja näkyvä projekti on päätöksessään. Isompia nuppeja vielä kaipailisin kaappiin, kun noista alkuperäisistä on hankala saada edes otetta niiden mitättömän koon takia. Mutta muuten kammari on paraatikunnossa, jess!

6 kommenttia:

  1. Kaunis tuli maalaamastasi kaapista! Näinhän se on projektit jostain syystä jäävät levälleen ( minulla useampi juttua) ja odottavat inspiraatiota tai sitä kamelin selän katkeamista :D, minulla levällään mm makkarin verhotangot odottivat kiinnitystä n. ½vuotta verhonipsut sain laitettua eilen ja vielä pitäisi itse verhotkin saada sinne tankoon viriteltyä... jospa sitä ennen kesää verhot olisivat siellä paikallaan!

    VastaaPoista
  2. On kyllä näppärän näköinen tuo kulmakaappi! Katselin samalla kertaa 6 vuoden kuvat tontin raivaamisesta valmiiseen taloon ja pihaan, upea kaari!

    VastaaPoista
  3. Miten toimii käytössä tuo kaappi (paukkuuko ovet saranoillaan jos vaikka neljä lasta änkeää yhtä aikaa pelivuorolleen?) Samantyylistä oon etsinyt mutten ole varma toimiiko tuo.😊 Komea kaappi kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öö auttaako jos kerron että viikon käytön jälkeen kaappi on vielä ehjä? :) Lapset on sitä päivittäin availleet kun ravaavat koneella tulostamassa värityskuvia, mutta eivät ainakaan vielä ole saaneet rikki. Jämerältä tuo tuntuu kyllä.

      Poista
  4. Kyllä auttaa, kiitos vain tiedosta! :) Miia

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.