Alussa oli suo savikko.
Me kaipailimme paikallislehdessä rakennuspaikkaa ja saimme ilmoitukseemme yhden vastauksen. Se oli tämä pusikkoinen rinne. Sen sijainti oli molempien mielestä mainio, joten kaupat tehtiin. Yläkuva on syksyltä 2008, kun olemme käyneet tonttia katsomassa.
Sitten tuli kuokka (vähän isompi kuin Jussilla) ja sen mukana urakoitsija. Tosin oli siellä se jussikin melkein yötä päivää, vaikka nimi onkin toinen. Elettiin marraskuuta 2009. Takana oli pitkä rupeama rakennuspiirustuksia, lupasotaa, papereita ja byrokratiaa. Ja kyllä, yllättävän paljon myös rahanmenoa, ennen kuin mitään näkyvää oli edes tapahtunut.
2009 |
Vuotta myöhemmin koti oli jo ihan eri lailla kodin näköinen, vaikka työtä oli edessä vielä enemmän kuin uskalsi tai osasi ajatella.
2010 |
Seuraavana, muuttovuonna, ei pihan puolella juuri tapahtunut näkyviä muutoksia, joten ulkoa ei juuri ole kuviakaan. Tämä kuva esittelee etupihaamme, jonne on käyty kaivamassa jotain hirmu tärkeitä johtoja ja myllätty samalla sammaleisten kivien alta savimaata näkyviin. Saimme pihaan laajakaistan.
2011 |
2012 |
Seuraavana kesänä riitti työilmoja, kuumia ja kuivia, mutta kiviä oli pihassa lopulta niin paljon, että kesä vierähti niitä siirrellessä. Työtä riitti, mutta niin riitti asennettakin. Farmarini painoi palkkatyönsä ohessa pihatöissä iltamyöhään ja lähti taas aamulla seitsemäksi töihin. Huh niitä aikoja! Talon viimeistely jäi hetkeksi sivuun, jotta saisimme pihaan edes hiukan pihan tuntua. Se tuntu olikin yllättävän tiukassa.
2013 |
Vihdoin koitti viime kesä, ja loppukesästä vuosien työ alkoi näkymään tuloksina. Kivet oli suurelta osin saatu paikalleen, etupihan nurmi kylvetty, ajettu savimaalle kuutioittain multaa ja hiekkaa, kaivettu salaojat, pengerretty viettävää pihaa suurilla kivillä, kerätty kärrykaupalla pikkukiviä ja puunpaloja nurmenpohjasta, ja tehty ties mitä kaikkea. Ja hetkittäin maltoimme jo nauttia valmiistakin, juoden kahvia kelapöydän ääressä ulkosalla.
2014 |
Jos se ei niin suomalaisiin tapoihin kuulukaan, niin toteanpa silti olevani ylpeä tästä kaikesta. Me teimme sen, ja teemme vastedeskin! Seuraavana kesänä edessä on ainakin niityn kylväminen pihan ja tien väliin jäävälle kaistaleelle, takapihan nurmenkylvö ja istutukset, terassi, lisää istutuksia, ja kenties autotallikin.
Kyllä projektit pitävät mielen virkeänä, jos joskus uuvuttavatkin. Toisinaan olisi mukava asua valmiissa ja todeta, että kaikki on tehty, mutta miten minusta tuntuu, ettei niin tule koskaan olemaan? Aina on jotain, ja jos ei ole, sitä jotain kyllä keksitään. Ehkä se on luonnevika.
Vautsi! Hieno saavutus:)
VastaaPoistaHyvältä näyttää ja kiva nähdä tuo prosessi näistä kuvista.
VastaaPoistaTuohon loppukaneettiin, minulla on teoria tuosta luonneviasta, ei kai muuten kukaan hullu (kröhöm) olisi rakentamassa toista taloaan viiden vuoden sisällä..? :-D Ei sitä osaa vaan ollakaan!
Hienoa katsoa kuvista työn etenemistä. Omakotitalossa eivät hommat, onneksi, lopu koskaan. Mutta joskus ei vaan jaksa tehdä mitään, nautitaan vaan oleilusta. Pihanne on kaunis!
VastaaPoistaAivan huikea muutos metsätontista asutuksi omakotitaloksi. Yhden talon rakentaneena (ja muutaman tunnin työmaalla huhkineena) voin samaistua fiilikseen kun se talo vihdoin on siinä. Mahtavaa!
VastaaPoistaHieno kuvasarja ja upea lopputulos!
VastaaPoistaTuo jos mikä on hurja muodonmuutos! Todella kauniilta näytää.
VastaaPoistaHei peukut niitylle! Tuleehan kuvia?
VastaaPoistaNo sen voi estää vain tuhoamalla kaikki pohjois-savon kamerat ja kännykkäkamerat.. jos silläkään.. ;)
PoistaMinusta tuntuu, rakentaminen, tuunaus, remontti.. kyllä se luonnevika on, kun koko ajan pitää olla joku projekti menossa. No oman työn jälkeä on mukava katsella. Ja ne projektit pitää mielen virkeänä vaikka fyysisesti voivat rasittaa:)
VastaaPoistavaltava urakka :)
VastaaPoistaTosi kivalle näyttää toi teidän piha nyt! (Tai siis kesän kuvissa ;)
VastaaPoistaMe saatiin juuri talo valmiiksi ja muutettiin tänne neljä viikkoa sitten, pihahommat täysin edessä siis...