lauantai 4. elokuuta 2012

Romanttista ja reipasta

Minä olen tosi huono keksimään hyviä puolia nielutulehduksesta. Yhden keksin, tai ehkä kaksi: kun ei pysty syömään, saattaa paino vähän laskea. Se ei lainkaan haittaa, jos muuten on hirveän laiska tiputtamaan niitä viimeisiä raskauskiloja. Toinen hyvä asia kuuluu näin: olen erityisen iloinen, kunhan selviän siitä!


Mutta vaikka oma vointi on edelleen hiukan kyseenalainen, oli i-han pak-ko kokeilla saumuria, joka heräsi jälleen eloon. Tämä tunikahan minulta jäi kesken silloin, kun kone hajosi, ja tänään sain vihdoin ommelluksi siihen ne viimeksi puuttumaan jääneet saumat - kiitos oman kotiteknikkoni!


Oikea romanttisen hörhelöisyyden keskittymä, vai mitä! Kangas löytyi alkukesällä Eurokankaan pitsipaloista, ja se istui minun tyyliini niin hyvin, että kassalle mennessäni unohdin tämän kankaan käsivarrelleni, ja olisinpa saanutkin sen ihan ilmatteeks, ellen itse olisi viime tingassa hoksannut, että se ei olekaan mikään oma vaate. Kassalla tyttö totesi, että oli koko ajan olettanut sen olevan käsivarrelle laskostettu neuletakki tai joku vastaava!


Ottobre Womanin vanhassa numerossa (5/10) on ihana Susie-niminen kaava, ja sen helmaa pidentämällä toteutin tämän hörhelön. Tällä kertaa kokokin vastasi aika hyvin odotuksia, eli kolmekuutonen oli oikeastikin kolmekuutonen (mitä minä en ihan vielä koe olevani)! Tästä tulee hiukkasen muunneltuna minun lempitunikakaavani!


Laura-serkkuni taisikin esittää kommentissaan joskus toiveen, että ompelisin enemmän itselleni, jotta saisitte katsella aikuisten vaatteitakin. Toteuttaisin tuon toiveen enemmän kuin mielelläni, mutta todella harvoin onnistun löytämään kangasta, joka omiin vaatteisiin tuntuu sopivalta! Itselläni en osaa noita ihania retrokuoseja käyttää, kun oma tyyli on vähän rauhallisempi. Mutta sen kerran kun onnistaa, ja löydän jotain näin hyvin natsaavaa, sillä täytyykin fiilistellä ihan urakalla!


Mutta eiköhän siinä ollut romanttisuutta jo tarpeeksi yhdelle päivälle. Vastapainoksi esiteltäköön apilapaita, jonka tein ihan vain herkutellakseni saumurin hiljaistakin hiljaisemmalla, silkinpehmeällä äänellä ja hurjan hyvin leikkaavilla, uusilla terillä.


Konekauppiaamme oli vannottanut miestäni, että "et sitten mene itse purkamaan sieltä mitään", kun oli ollut hajonneesta saumurista puhe, mutta vanhastaan tiedän, että tuollainen "epäluottamuslause" on puolisolleni suora haaste. Ja niin vain on kone paremmassa kunnossa kuin koskaan ostamisen jälkeen! Jokainen nippeli on putsattu ja rasvattu, terät on vaihdettu (alaterä oli niin tylsä ettei olisi ollut enää edes teroitusvaraa jäljellä, ooops) ja alasieppari uusittu. Sitten vielä säädöt kohdilleen - ja menoksi. Joillakin on ilmeisesti luonnostaan parantava kosketus kaikkeen sellaiseen, johon laitetaan öljyä.


Poika sai 110-senttisen peruspaidan Kestovaippakaupasta ostetusta iki-ihanasta apilatrikoosta. En käsitä, miten en ole hankkinut näitä apiloita aikaisemmin, vaikka kuosi on ollut alusta saakka juuri niitä kuoseja, jotka melkein tulevat uniin. Onneksi näitä riitti vielä tällaiselle myöhäisherännäisellekin! Vielä ainakin oranssia on pakko hankka, ja keltainenkin olisi aika ihanaa.

Näine höpinöineni jään parantelemaan puhkikulunutta kurkkuani. Olenkin ollut viimeiset ajat varmasti vähäpuheisempi kuin koskaan avioliittomme aikana - tosin en tiedä, onko se haitannut ketään. Onneksi sentään voin kirjoitella ihan vanhaan malliin!

31 kommenttia:

  1. Niin on hempeetä ja kaunista ja romanttista! Kaunis kangas ja just oikeanlainen malli :) Ja apiloitakin fanitan ihan kympillä!

    VastaaPoista
  2. Kaunis! Enpä olisi kyllä ikinä lehden kuvan perusteella tuota alkanut tekemään. Mutta tämä sinun versiosi tekee tuosta kaavasta kyllä huomattavasti houkuttelevamman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ollut edes notaarannut sitä valokuvaa tuosta paidasta, mutta se piirroskuva siellä ompeluohjeosiossa sytytti. ;)

      Poista
  3. Ihan mielettömän kaunis ja myös ihan minunkin näköiseni tunika! Oih! Tuota kaavaa voisi joskun testata itsekin, jos vaan saisi selätettyä tuon saman kangasongelman...mistä kiva, itselle sopiva kangas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ainakin kurkata ne EK:n palat, siellä on ollut koko kesän ajan ihania pitsejä..

      Poista
    2. Siis ainakin täällä päin, ei kai joka liikkeessä välttämättä samat valikoimat tietenkään ole.

      Poista
    3. Kiitos vinkistä :) Pitää seuraavalla kaupunki-reissulla käydä pala-osasto läpi, josko omaan silmään sattuisi joku kiva pala täällä Lappeenrannassa :)

      Poista
  4. Kaunis ja malli on minunkin mieleeni. Täytyypä käydä kirjastossa etsimässä tuo samainen lehti... Kiitti vinkistä :)

    VastaaPoista
  5. Nätti tuli tunikasta! Näenkö oikein että helmassakin on joku pitsi. Tuleeko tuo alla olevasta paidasta? Hyvin sopii siihen ja farkkuja vasten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunikan alla on pitkä harmaa toppi, jonka helmassa on leveä pitsi. Siitä se siis tulee. =)

      Poista
  6. oi kiitos, nyt serkku sai mitä halus, postauksen itsellesi tehdystä!=) Ja niin ihanasta kankaasta. Kyllä näitä kuvia katsois urakallakin.=) Ollappa asusit tuos nurkan takana, ollapa sulla ylimääräistä aikaa, teettäisin sulla omille mitoille sopivan jonku tunikan paidan minkälie. Voitais vaihtaa, mie koristaisin sun jotku juhlat, sie vaatettaisit mut jollai uudella ihanalla vaatteella.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä oliskin! Meillä olis varmaan tehokasta YYA:ta kun asuttais naapureina. ;) Tosin vaatteet kulkee kyllä postissakin, ja liekö mitatki lähelle samat meillä? Aikaa kun vaan olis lisää.

      Poista
    2. Olispa aika hauska asua naapureina, ois varmasti tehokasta.=) Varmaan mitat melko samat ois. Mutta ei oo vielä keksitty kauppaa, josta sitä aikaa vois tilata.=)

      Poista
  7. Ompa kiva tunika, tuota tarvii ehkä kokeilla :)

    VastaaPoista
  8. Hieno tunika, kangas on kuin piste iin päälle :) Ja täällä toinen myöhäisherännyt noiden apiloiden suhteen, onneksi oli vielä jäljellä ja nyt se odottelee hakijaansa matkahuollossa.

    VastaaPoista
  9. Kaunis tunika, tuolla kaava mallilla voisi itellekkin tehä.
    Ja pojan paita myös ihana, :)

    (tilasin itsekkin vasta nuita apila kankaita väreissä; vihreä,punainen,keltainen,ruskea ..kun en osannut päättää mitkä kaks ottaisin niin tilasin sitten kaikki ne mitä en voinu vastustaa :D ) -kaiku-

    VastaaPoista
  10. Tuo "pitsi" tunikasi on ihana! Ei yhtään hörhelö, vaikka niin kirjoitit.
    Ihana, ihana, ihana!
    Joo, ja kannatan serkkuasi: tahtoo nähdä lisää myös(kin) aikuisten vaatteita.
    On nätti tunika. Hyvin jänskä on tuo kangas.

    VastaaPoista
  11. kaunis tunika! Apilapaita on myös hieno.
    Itse tein käännettävän trikoolippiksen, minkä toinen puoli oli ruskeaa apilaa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hieno. Minunkin pitäisi. Tosin siinä oli eri apilaa kuin tässä paidassa, Royalilta joskus ostettua.

      Poista
  12. Kaunis tunika! Ja mitä apiloihin tulee niin minäkin hörähdin niihin ihan totaalisesti, tilasin kaikkia värejä mitä sillä hetkellä oli tarjolla, taisi juurikin se oranssi olla silloin loppumassa.. Mutta vinkkinä: kestovaippakaupassa samainen kangas näyttää nyt olevan 15e/m.. :) Ajattelin itsekin laittaa tilauksen pystyyn kun muitakin kankaita oli edullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä juuri tilasin, ja tuohon hintaan.. Tuntui edulliselta, taitaa noihin yli 20e/m -hintoihin jo tottua! ;)

      Poista
  13. Ihana tunika!
    Piirsin samaisen tunikakaavan, mutta sama ongelma kankaiden kanssa, harvoin löytää itselle mitään kivaa. Tykkään retroista, mutta haluan liikakilot ensin pois, on sitten kivemman näköisiä. Ja sinullapa ei näy kyllä yhtään raskauskiloa enää, onnittelut! :)

    Kiva apilapaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei sinne näy, mutta on. ;) Lähtöpainoon on vielä matkaa.

      Poista
  14. Kaunis ja sinulle sopiva tunika. Nätti oli tuo apilapuserokin. Mukavaa elokuuta!

    VastaaPoista
  15. Kaunis on tunika! Kelpais mullekkin. :) Onnistuisimpa itsekkin löytämään jotain noin kaunista kangasta.

    VastaaPoista
  16. Sinulle on asiaa blogissani ;)

    VastaaPoista
  17. Oi kuinka kaunis ja sellainen "hiukan parempi" arjen tunika. En ole käynyt pitkään aikaan EK:ssa kun sieltä ei ole löytynyt oikein mitään kivaa.. täytyy näköjään taas alkaa pyörähtää sillointällöin.

    Piti ihan netistä selata millainen lehti on kyseessä, kun ei näyttänyt yhtään tutulta mutta löytyyhän tuo lehti minulta, en vain yhtään ollut osannut katsoa mallia kun lehden kuva ei tuntunut omaan kategoriaan sopivalta. Tosi kiva että avasit silmät katsomaan aina vähän tarkemmin noita malleja!

    VastaaPoista
  18. Siis tuo sinun tunikasi on todella kaunis! Upea kangaslöytö!

    VastaaPoista
  19. Kaunis tunika ja on just sinun tyyliä :) Söpö on myös tuo apilapaita :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.