lauantai 26. toukokuuta 2012

Vaihteeksi sisällä

Paikallisen kangaskaupan muuttomyynnistä löytyi mukavan tuntuinen, kauniisti laskeutuva kangas seuraavaan Bubble Pocket -kokeiluun. 

 

Tähän versioon kavensin kaavaa helmasta yhteensä ainakin 20cm, ja jopa alkoi näyttämään siltä, miltä sen pitääkin näyttää.


Vähän nuo ulkonevat taskut tuntuu vieläkin hassuilta tuossa lantiolla, kun ei ole moisiin ennemmin päässyt tottumaan, mutta eiköhän sellaistenkin kanssa vielä toimeen tulla.


Nämä ovat kivoja kotimekkoja, ja samalla toimivat oikein hyvin ihmisten ilmoillakin.


Löysin joskus aikoja sitten kirppikseltä ruskean kangaspalan, jotain mitä lie keinokuituista, ja ensimmäiseksi pesin ja rumpukuivasin sen kokeillakseni, kestääkö se oikeasti elämää. Kesti se ainakin tuon huolto-osion, ja seuraavaksi sitä testataankin ihan tosikäytössä.


Molemmat tytöt saivat siitä viileämmän kelin leggarit, ja jämäpalasta tein vielä testiversion taannoin OB:ssä olleesta City Mouse -kaavasta.


Ei pääse tämä kaava jatkokäyttöön sellaisenaan, ei sitten millään. Kaamean leveä malli; nämä menisivät varmaan nelivuotiaan polvihousuina, kun vaihtaisi lahkeisiin vähäsen leveämmät resorit. Mutta tulipahan testattua.


Kuten kuvasta näkyy, pikkumies ei pane laisinkaan pahakseen sitä, että hänet puetaan ylileveisiin purjeisiin. Kuvassa ei tosin se horisontaalinen suhteettomuus näykään niin hyvin.


Jaa, sanoiko joku jotain sinisistä silmistä? Kenellä muka on?

Postin kulkua odotan kovasti ja joka aamu laatikolle lontustaessani koen pienoista toiveikkuutta. Jostain indokiinasta (en edes muista katsoinko alkuperämaata) on tulossa minulle vihdoinkin niitä taitettavia lappusia, jotka voin ommella suoraan sivusaumaan. Onhan nämä paljon katu-uskottavampia kuin ne aikaisemmat! Nämä tilasin Etsystä - ja nyt tarkistin, että valmistuspaikka on Singapore. ;) Hyvää palvelua - laittoivat sähköpostiin tämän kuvan ja kyselivät, onko etiketti toiveideni mukainen, eli ei tarvitse tilata sutta säkissä.


Kauheat määrät kotitöitä odottaa tätä rouvaa näin lauantain kunniaksi - lapsille välipalaa, pyykkiä koneeseen, rumpuun ja viikkaukseen, imurointia, kuopuksen nukuttamista uudestaan kun heräsi sirkkelöintiin, loppujen ikkunoiden pesua... joten jos alkaisi vaikka ompelemaan.. ;) Mukavaa lauantaita!


32 kommenttia:

  1. Kaunis mekko ja miten söpö sinisilmäinen! Ne merkit ei tuu postilaatikkoon muuten, ne tulee kirjattuna kirjeenä, joten joutuu hakemaan postista. ;) Mulla kesti niiden tulo yli kaksi kuukautta...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, niin kauan!! Olin varautunut muutamaan viikkoon.... :O

      Poista
  2. Kaunis mekko! Aikamoiset hurmurisilmät ;-)

    VastaaPoista
  3. Kiva mekko! Tuota kaavaa olen minäkin katsellut sillä silmällä, mutta saas nähdä saanko koskaan aikaiseksi!

    VastaaPoista
  4. Tosi kivannäkönen mekko! :) Mistä sä oot tohon löytäny kaavat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se lehti on mainittu täällä jo moneen kertyaan, mutta etsinpä vielä sen numeron aikaisemmista postauksista.. eli OB woman, 5/2011 =)

      Poista
  5. Voihan vit....sit! Siis minä katsoin tuota kangasta siellä kaupassa mutta kun vetelin sen pakan sieltä alahyllyltä, se oli ihan täynnä ruttua ja ajattelin että se on sitten aina noin rytyssä päälläkin joten työnsin takaisin... Elä nyt sitten sano että se pysyy niin siloisena päällä ei ole tosikaan, ainakin se tuntui käteen aika kivalta.. Olisi ollut niin nättiä kangasta, taisi mennä jo se muuttomyynti..
    No okei, aika ihanan vaatteen siitä teit :)
    Nuo sinisilmät on kyllä aika lumoavat, varsinkin kun meillä ei tuollaisia silmiä näy täällä kotona..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä edelleen se muuttomyynti menossa, eilen juuri kävin ja kankaatkin olivat kokeneet jonkinverran vaihtuvuutta! Joitakin trikoitakin oli tullut uusia. Ja hinnat 2-5e/m, eli eikun sinne vaan! =) Ei tuo kangas isommin taida rypistyä, veikkaisin sen sisältävän ainakin viskoosia kun on märkänä sellaista jämäkkää ja kuivana laskeutuu niin hyvin.

      Poista
  6. Kiva mekko, itselläkin to do listalla... Kiva tietää, että kaavaa saa kaventaa noin paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä helmasta, mutta ei ylhäältä! Ja koot oli aika isoja.. sai valita yhtä kokoa pienempää kuin normaalisti käyttää.

      Poista
  7. Näppärä mekko! Miten imetät tuossa? Onko joustavaa vai joku kiinnitys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takana on piilovetoketju! Ja en imetä enää (huh, onneks), joten se ei oo ongelma.. =)

      Poista
  8. Tosi kiva mekko. Ja ihanat taskut jonne voi upottaa kädet tai pikkuroinaa :) Itse olen yleensä ihan orpona ilman taskuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sama syndrooma housujen kanssa.. ja takataskut on vähintään yhtä oleelliset kuin etutaskut.. ;)

      Poista
  9. Tosi nätti mekko!Mullakin ois kaavat jo piirrettynä tuohon,kukahan leikkais ja ompelis :P

    VastaaPoista
  10. Kaunis mekko. Samasta paikasta olen tilannut merkkejä, tuli postilaatikkoon n. kk:ssa ja välissä oli joulunpyhät. Jäin miettimään, eikö merkeissä toisen tekstin pitäisi olla ylösalaisin, jotta se olis paikallaan oikeinpäin..tai mikä nyt sitten on oikein :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoa siis on siitä muutamasta viikosta.. ;) Hmm.. mun mielestä ne on ihan hyvin noin, siis että molempien puolten teksti on ylöspäin.. muulla ei ole väliä.

      Poista
  11. Kiva mekko (jälleen kerran), ehkä täytyis kipasta lehti jostain kirjastosta ja yrittää samaa itselle.
    Ja kuvassa ainakin näyttävät pojan housut kivoilta, harmi jos ovat liian leveät purjeet :(

    VastaaPoista
  12. Hei, tuo kavennus toimi hienosti! Täytyypä itsekin kaventaa, jos tässä innostuu ompelemaan tommosen.

    VastaaPoista
  13. Hei, mä en oo ennättäny kommenteeraamaan kaikkea mitä oisin halunnut.
    Sulla huippu istutuspöytä, ja ihan ite tekemä kaiken lisäksi! Minäki tahtosin osata.
    Sitte sullaki oli kuuköynnöksiä kasvamassa? miten ne on onnistunut? mä laitoin kans, mut ei oo enää ku yks hengissä, ja elättelen toivoa et saisin sen säilymää nii kauan et saan istuttaa sen ulos.=)
    Hyvä, kaikki lahjoitusperennat vaan helmoihin, niistä on iloa kyllä. Ja hyvä väliaikaispenkkiki tuli. Onneksi sentään kottikärryt sait, hitusen helpompaa ulkohommat sillä. =)
    Missä ihmeessä sulla kasvaa tuota aikaa ku kaiken joudat? vinkkaa nii mäki käyn ostaan.
    Hei, tollanen mekko ois kotona tosiaa kans kiva. Ompelutaidoton lähtee kauppaan kattoon mistä tollasia löytys, ei luultavasti mistää.
    Sinisilmä on kyllä aikalailla kasvanut, inanat nuo silmät kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiä vaikka odsaisitkin? kOkeilepa! =) M voi tehä sen sulle valmiiksi jos ei jaksakaan ite..? ;)

      Kuuköynnöksistä vastasinkin jo sun blogissa jotta kaks ellää.. sulla on ihanasti piha heräämässä kukoistukseen siellä.. *kade*

      Poista
  14. Toi on niin täydellinen! :)

    Ja tuo pieni hurmuri. <3 Voi vauvakuume alkaa nostaa päätään kun tollasia kuvia katselee. ;) Sit tarvitaan isommat mekot. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä joutuu syöttämään öisin ja joskus ne huutaakin, ei ne aina ihan noin kuvauksellisia oo.. ;D No joo onhan se maailman ihanin puolivuotias, tietty. =)

      Poista
  15. Tosi kivan näköinen toi sun kotimekko! Mäkin haluan!!! :D

    VastaaPoista
  16. Hienolta näyttää mekko! Mulla on ollut samainen mekko keskeneräisenä jo viikkotolkulla, sairastuin välillä ja sitten huomasin toisen taka-alavaran olevan pienempi kuin toinen, yritin sitä säätää niin ettei tarttis purkaa koko härdelliä mutta se ei heti onnistunut niin loppui mielenkiinto :/ Kyllä mä sen vielä valmiiksi teen, ihan varmasti, toivottavasti pian, kyllä sen verran hyvältä näyttää sinun tekemä mekko!

    VastaaPoista
  17. Tosi hyvän näköinen mekko ja muutkin ompelukset. :) Jospa minäkin pääsisin taas jossain vaiheessa ompeluinnostukseen mukaan, nyt on pahoinvointi ja väsymys totaalisesti latistaneet sen... :( Voi tuota pientä sinisilmää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä melkein arvasinkin tämän kun sun blogi on ollut niin hiljainen viime aikoina! =D Onnea kovasti odotukseen!!!! <3 Kyllä sulle taas kohta ompelukset sun muut alkaa maittamaan, jaksa vielä vähän aikaa.. =)

      Poista
  18. Tästä mekosta tuli todella kaunis. Taskut on just parhautta tässä. Mikä tuo OB on missä tuo ohje on? Kiinnostais ommella samanlainen itelle ja sitä siis mietin onko ohojetta saatavana ennää mistään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olikin jo tuolla aikaisemmissa kommenteissa..

      OB woman 5/2011

      =)

      Poista
  19. Tosi hyvän mallinen mekko. Taskut eivät näytä yhtään pöhköiltä, vaan hyviltä.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.